Pahimmat jännitykset ja panikoinnit menivät onneksi ohi pari päivää ennen kisoja, ja olin kisa-aamuna kaikesta huolimatta melko luottavaisella ja rauhallisella mielellä. Rataan tutustuessa alkoi kyllä taas jännittää kovasti, ja tuli sellainen olo, että näinköhän me tämä selvitetään. Radan ensimmäinen vaihe vaikutti kohtalaisen helpolta ja itse asiassa meille sopivalta, sillä pituusesteet olivat vähemmistössä, ja sarjakin oli muotoa pysty-pysty. Oksereita olivat vain ykkönen, joka oli hieman matalampi, sekä viitonen. Lisäksi ykkösvaiheessa oli pelottavalta näyttävä viuhkaeste eli "puolitrippeli", joka oli toisesta reunastaan aivan hurjan pitkän näköinen. Toinen vaihe vaikuttikin sitten haastavammalta, sillä siellä odottivat ne isot okserit. Mustakeltainen lankkuokseri taisi olla jopa ylikin 90-senttinen, kuten toisessa vaiheessa on sallittua. Pidin kuitenkin erittäin todennäköisenä, että emme kuitenkaan pääsisi toiseen vaiheeseen, joten siellä odottavat esteet eivät aiheuttaneet paniikkia.
Verryttelyyn sain onneksi open avuksi. Muuten en olisi varmaan koko kisaan uskaltanut ilmoittautuakaan. Ope patistelikin minua herättämään Vaken kunnolla liikkeelle, ja muistutteli pitämään nenän ylhäällä esteelle tullessa loppuun asti. Pystylle saimme hyviä hyppyjä, mutta okseria hypätessä iski paniikkivaihde päälle ja tuuppasin Vakea vain hulluna eteenpäin. Seurauksena oli pitkää ja matalaa menoa, sekä aivan liian kaukaa roikaistu hyppy. Sopivaa ponnistuspaikkaa okserille ei löytynyt, koska en osannut ratsastaa sille tarpeeksi maltilla, mutta lyhyemmän lisäaskeleen kanssa otetut hypyt olivat kuitenkin asiallisempia kuin kamikaze-venytys.
Sitten koitti oma vuoro. Tässä sitä viimein oltiin, alueysikympin radalla paksukaisen kanssa! Ei muuta kuin reippaasti liikkeelle. Ensimmäiselle esteelle tullessa muistin istua hyvin pystyssä, ja Vake selvitti esteen ihan ketterästi, vaikka mentiinkin vähän lähelle. Puomi kuitenkin kolahti, ja hetken jo kuvittelin, että siinäpä se toisen vaiheen kohtalo selvisi saman tien. Kävi kuitenkin tuuri ja este pysyi kolinasta huolimatta ylhäällä, kuten nopealla vilkaisulla totesin. Kakkosesteelle mentiin kaikessa rauhassa vähän lähelle, kolmoselle taas venytettiin. Sitten tuli pidempi laukkapätkä, jossa Vake eteni oikein hyvällä energialla, ja sarjalle tullessa oli laukka oikein hyvässä kuosissa. Niinpä sarja ylittyi aivan supersujuvasti, ja tähän asti eteneminen oli alkuradan ajan ollut oikein asiallista. Valitettavasti neljännen esteen jälkeen paras alkukipinä hiipui, ja Vake pääsi valahtamaan hieman pidemmäksi ja matalammaksi. Viitosesteelle eli okserille ei ponnistuspaikka natsannut alkuunkaan, mutta Vake pelasti tilanteen tikkaamalla aivan esteen juureen töpöaskeleen. Nousihan se sieltäkin esteen yli, eikä tämä hyppy onneksi syönyt sen rohkeutta venyttää kuutosesteelle vähän kauempaa. Sitten edessä olikin se pelottava viuhkaeste. Hermostuksissani vaihtelin vielä raippaa aivan turhaan toiseen käteen, mutta viuhka selvitettiin ihan asiallisesti ja rytmin kärsimättä, vaikka viimeinen askel olikin lyhyempi. Sitten jo vyöryttiin viimeiselle esteelle, enkä edes yrittänyt pitää Vakea edestä ylempänä. Este ylittyi siis nenällään ryömien, mutta puhtaasti. Tavoite oli saavutettu: selvitimme ykkösvaiheen, ja vastoin odotuksiani puhtaasti!
Matka jatkuikin siis vielä kakkosvaiheeseen. En tietenkään lähtenyt ratsastamaan ollenkaan aikaa, vaan tein laajat kaarrokset ja varmistelin selviämistä esteiden yli. Paras puhti oli jo niin omasta ratsastuksesta kuin Vaken laukastakin poissa, mutta sen pelottavimman okserin yli tsempattiin vielä hyvin. Vake tuli hyvään paikkaan, mutta tuntui vähän hidastuvan esteen edessä, ehkä mustia lankkuja katsoakseen. Nohitin sitä läpäyttämällä raipalla lavalle, ja tämä vei meidät radan suurimman esteen yli. Kun tästä oli selvitty, menivätkin seuraavat esteet vähän huolimattomalla otteella. Pystylle tultiin lähelle ja jarruttaen, ja kaareva linja okserille numero 11 vyöryttiin aivan liian pitkänä. Kun kaiken lisäksi tuuppasin estettä kohti, niin eihän siitä valmista tullut. Kuskin ennakoinnista ja tuuppauksesta huolimatta Vake pelasti, tikkasi töpöaskeleen ja nousi kuin nousikin melkein paikaltaan esteen yli. Tämän jälkeen sain ratsastettua viimeiset kolme estettä vähän järkevämmällä otteella. Suora linja 12-13 oli suorastaan hyvä. Viimeiselle esteelle mentiin taas turhan pitkänä, ja siinä vaiheessa mielessä vilkkui jo maali ja se tosiasia, että olimme ihan juuri tekemässä puhtaan radan. Vake venyi vielä viimeisen kerran hyppyyn vähän kauempaa, ja se oli siinä. Maalissa ja puhdas rata! Vake teki sen!
Toisesta vaiheesta nappasimme yhden aikavirhepisteen, mutta sillä ei ollut mitään väliä. Sain jopa jännittää vielä mahdollista sijoittumista, sillä nollia ei tullut paljon ja olimme sijoituksissa kiinni aivan viime metreille. Lopulta kuitenkin tipahdimme ensimmäiseksi ei-sijoittuneeksi. Sijoitus olisi ollut aikamoinen piste i:n päälle, mutta eipä sen täpärä missaaminen paljon tunnelmaa latistanut. Rata ei ollut ehkä se kaikkein hienoin, vaan siinä näkyi kyllä joiltain osin pieni kuskin panikointi. Siitä huolimatta olin enemmän kuin tyytyväinen, sillä onnistuimme aivan yli odotusten. Emme pelkästään selviytyneet radasta, vaan hyppäsimme sen ilman estevirheitä. Vake taisteli ja pelasti oikeissa kohdissa, ja se siivitti meidät siihen tavoitteeseen, joka mielessäni oli siintänyt etäisenä haaveena jo pitkään: alueysikymppi. Se oli tehtävissä, meistä oli siihen. Hyviäkin pätkiä rataan mahtui, ja tästä voidaan sitten ensi kerralla parantaa, kun nyt ainakin on tiedossa, että tällä tasolla hyppääminen sinänsä onnistuu. Vake kyllä hyppää jopa kuskin puutteista huolimatta ja vaikka esteet alkavat olla sille melko isoja. Eihän tässä mennä mitenkään valtavan kapasiteetin ja taidon turvin, mutta sitäkin suuremmalla sydämellä. Sekin vie yllättävän pitkälle.
