Minin valmennuksessa 29.-30.9.2017

Mini Wahlberg oli taas Savossa käymässä ja poikkesi meitäkin valmentamassa 29. ja 30. syyskuuta. Molempina päivinä mentiin 45 minuutin yksityistunti ja jälkimmäiseltä päivältä tuli kivasti myös videota katsottavaksi.

Aloitimme kumpanakin päivänä pienellä laukkaverryttelyllä, kun vihjaisin, että Vake on viime aikoina tuntunut käynnistyvän kunnolla vasta pienen laukkapätkän jälkeen. Vake meinasi tietenkin aluksi jumittaa laukassa, ja minun oli hankala istua liikkeen mukana ja istunnalla puskematta. Sainkin sitten vinkiksi irrottaa sisäkäden ohjasta ja antaa sen roikkua alhaalla reiden vieressä, ja tällä kädellä saatoin samalla käyttää kevyesti raippaa jos ei Vake meinannut laukata itse eteenpäin. Homman jujuna oli, että kättä roikottaessa sain koko yläkroppaa rentoutettua ja hartioita taakse, jolloin pääsinkin aivan automaattisesti myös laukan mukaan paremmin. Olipa erikoista! Mini painotti erityisesti laukkaa koskien, että en saa yhtään ylläpitää liikkumista tai kannatella hevosta millään tavalla, vaan Vaken tulee aivan itse ylläpitää liikkeensä ja muotonsa. Vake kun on valitettavasti oppinut, että sen tarvitsee laukata vain juuri niin kauan kuin sitä koko ajan vähän käsketään. Tästä meidän täytyy opetella eroon.

Perjantaina ohjelmassa oli muun muassa peruutuksia. Mini opetti peruutuksen ratsastamisen pelkällä ohjalla, sillä pohjetta ei haluta mukaan sekoittamaan asioita ja antamaan ristiriitaisia ohjeita hevoselle. Paikallaan seisoessa siis otettiin ohjaan vähän lisää painetta, ja heti, kun Vake aavistuksen verran siirsi painoaan taaksepäin, tuli myötäys. Näin jatkettiin myödäten heti aikeestakin astua taaksepäin sekä pyytäen sitten taas heti uudestaan ja vähän enemmän. Ei siinä kauan mennyt, kun Vake oppi, että pysähdyksessä paineen lisäys ohjassa tarkoittaa taaksepäin menemistä. Jos peruutus meinasi lähteä vinoon, korjattiin tilanne vastakkaisen puolen ohjalla kaulaa suoristaen. Kun hevosen kaula vain on suorassa niin se myös peruuttaa suoraan, ja vinoon peruutus lähtee siinä vaiheessa kun kaula tai pää kääntyy vinoon.

Pysähdystä ja peruutusta hyödynnettiin myös laukannostojen harjoitteluun. Laukannostoja siis tehtiin suoraan peruutuksesta, ja pienen laukkapätkän jälkeen otettiin aina uudestaan seis ja peruutus. Toki laukasta pysähtyessä sai ottaa tarpeellisen määrän ravi- tai käyntiaskeleita, eikä siirtymisessä siis saanut kiskoa ohjalla vaan se tuli tehdä pehmeästi ja kevyesti. Tämä oli oikein hyvä tehtävä Vaken herättelyyn, ja se jo melkein "kuumui" laukan ja peruutusten vuorottelusta. Niinpä se liikkui tunnin lopuksi oikein mainiolla energialla.

Toisena valmennuspäivänä ratsastettiin liikettä, jota Mini kutsui käyntipiruetiksi. Nämä piruetit olivat ikään kuin laajoja takaosakäännöksiä, joissa oli tärkeää pysyä koko ajan liikkeessä eteenpäin ja takaosa sai mielellään astua vähän ristiinkin. Valmisteluna toimi loiva avotaivutus. Näitä piruetteja Vake teki itse asiassa oikein hyvin, kunhan vaan saimme jutun juonesta kiinni. Piruetin avulla Vake ryhdistäytyi oikein hyvään muotoon ja pehmeästi tuntumalle, ja todellakin keveni edestä piruettia pyöräyttäessään. Tehtävään lisättiin myöhemmin ravia loivassa avotaivutuksessa piruettien välille, ja lopulta piruetin päätteeksi nostettiin laukka suoralle linjalle. Laukannostot jäivät kyllä vielä aivan liian hitaiksi, ja niinpä ei piruetissa tapahtunut painonsiirto taakse oikein poikinut haluttuja hyötyjä laukan kannalta. Muutenkin Vake vähän jumitteli, kun olisi pitänyt laukata suoraan ilman aidan tukea.

Lauantaina tehtiin lisäksi muutamia sulkutaivutuksia, avoja ja ympyrällä takaosan siirtoa ulospäin. Ravissa Vake ei kulkenut niin pehmeästi ja hienosti kuin käynnissä, vaan jokin jäi vielä puuttumaan. Hyviä pätkiä toki tuli muutama askel kerrallaan, ja etenkin sulkutaivutusten avulla tuli ryhtiä etuosaan. Keskityimme jälleen erityisesti siihen, että muistaisin kantaa omaa kroppaani ja käsiäni kunnolla. Kyllä Vakekin selvästi oli parempi niinä hetkinä, kun nostin katseen ylös, käänsin hartioita hieman taakse ja hain kyynärpäihin kulman. Perusvirheeni kun on antaa käsien olla suorana alhaalla ja samalla ranteetkin ovat jotenkin löysät, ja tämän seurauksena Vake ei oikein voi muuta kuin kyntää etupainoisena eikä tuntumakaan tosiaan pysy tasaisena. Harjoitusta, harjoitusta vaaditaan, jotta oikea asento jäisi lihasmuistiin, kun se väärä asento niin pahasti päässyt juurtumaan tavaksi.

Käyntityöskentelystä piruettien parissa tuli kehuja ja tähän osuuteen oli itsekin oikein tyytyväinen. Lopuksi Mini vielä muistutti paitsi oman kropan kantamisesta myös siitä, että malttaisin aina palkita Vakea "hiljaisuudella" kun se menee hyvin. Minun pitää muistaa, että hyvin meneminen ei tarkoita täydellisyyttä, vaan asiat on pilkottava sopivan pieniin eriin enkä voi vaatia Vakelta kaikkea kerralla. Jos se ravaa hyvässä tahdissa itse eteenpäin, niin minun pitää istua rauhassa ja antaa sen ravata, eikä olla saman tien vaatimassa sitä, tätä ja tuota asiaa lisää. Reaktiot pohkeelle voi ja pitää vaatia tapahtumaan heti eikä kohta, mutta jatkuvasti ei pidä pommittaa erilaisilla avuilla ja vaatimuksilla. Minun ei pidä pelätä, että esimerkiksi pyöreys katoaa jos en koko ajan puuhaa jotakin, vaan se kyllä löytyy uudestaan vaikka pääsisikin välillä herpaantumaan. Videot olivat tällä kertaa myös hyvä lisä oppimiseen, sillä niistä saatoin todeta ihan omin silminkin, kuinka käsien kantaminen tai kantamattomuus todellakin vaikuttaa koko pakettiin. Siinä on asia, jolle on heti tehtävä jotain!

Syksyn kuulumisia

Sunnuntailenkki syysauringossa 24.9.

Blogin puolella on ollut viime aikoina hiljaisempaa, mutta arki Vaken kanssa on sujunut viikosta toiseen jokseenkin totutulla rytmillä. Koulutunneilla on käyty suunnilleen kerran viikossa ja viikoittain ollaan oltu myös estetreenissä. Sanna on ratsastanut Vakella yleensä kerran viikossa, ja yhtenä päivänä viikossa teen Vaken kanssa tunnin talutuslenkin. Pidemmillä maastoilla ei ole viime aikoina käyty, mutta muuten olen ahkerasti hyödyntänyt ulkoilumahdollisuuksia nyt kun vielä kelit ja riittävä valo arki-iltoinakin sen sallivat. Käytännössä siis jokainen liikutus, olipa kyseessä sitten valmennus tai omatoimitreeni, on alkanut vähintään 10 minuutin mutta usein puolenkin tunnin maastokävelyllä lähipoluilla.

Kouluratsastuksen saralla on parhaimmillaan koettu oikein mukavia hetkiä niin tunneilla kuin omissakin harjoituksissa. Parhaimpia päivinä Vaken liikkuminen ravissa on tuntunut niin kevyeltä ja sujuvalta, että kuvittelen ihan oikeasti pientä edistystä tapahtuneen. Laukka on edelleen vähän on-off-juttu, mutta hyvinä päivinä sekin rullaa jo ihan pyöreästi ja hyvässä rytmissä. Sitten on taas vuorostaan niitä nihkeämpiä päiviä tai viikkoja, kun touhu tuntuu taantuvan lähes alkupisteeseensä, ja meno on perinteistä etupainoista maamyyrää. Kun vaan tietäisi, mikä silloin meni vikaan verrattuna niihin kertoihin, kun kakki toimi ja poni oli kevyt ja ratsastajakin vähän osasi. Onko ongelmana ratsastajan henkinen tila, ratsastajan fyysinen tila, hevosen henkinen tila vai hevosen fyysinen tila? Etenkin tunnit on pidetty nyt useasti maneesissa, ja siellä Vake taitaa liikkua vähän nihkeämmin kuin ulkona. Ravi on ollut etenkin maneesissa ratsastuksen aluksi aika tukkoisaa, mutta yleensä pieni laukkaverryttely on korjannut tilannetta huomattavasti. Olenkin usein huomannut, että on turha jäädä käynnissä ja ravissa piipertämään jos tuntuu hankalalta, vaan ensin laukkaa alle, vaikka sekin olisi aluksi jumittelua. Laukan jälkeen ravi kulkee sitten aivan eri malliin ja kuten sanottua, parhaimpina päivinä jopa tosi hyvin.

9.9. olimme Maria Pyykösen pitämällä tunnilla. Maria oli minulle ihan uusi tuttavuus, ja tiedän kyllä, mitä sanotaan liian monen eri valmentajan tunneilla käymisestä, mutta osallistuinpa nyt kuitenkin. Maria piti istuntapainotteisen tunnin, ja istuntaa lähestyttiin paljolti Aira Toivolalta tuttujen oppien mukaisesti. Omalta osaltani tunti sujui kyllä aivan hävettävän huonosti. Vakella oli oikein kunnon nihkeyspäivä, päädyin puskemaan sitä eteenpäin ja yritykseni korjata istuntaa annettujen ohjeiden mukaisesti taisivat mennä yliyrittämisen puolelle niin että olin kropastani aivan tönkkö ja jännittynyt. Eihän se Vake sitten halunnut liikkua yhtään mihinkään, ja kaikki oli vähän vaikeaa. Vieraan valmentajan tunnilla vaan sitten hävettää vielä kahta kauheammin ja tekisi mieli selitellä että ei me aina ihan näin kehnoja olla.

Käväisimme myöskin toistamiseen tälle vuodelle koulukisoissa kotikentällä 16.9. Ohjelma oli sama Helppo C E.B. Special jonka möngimme läpi keväällä kaikkien aikojen pohjanoteerauksella. Kisoja edeltävänä iltana Vake liikkui ehkä paremmin kuin ikinä. Tuolloin kävelimme ensin puolen tunnin maastolenkin, ja käväisimme kentällä ravaamassa ja laukkaamassa noin vartin verran. Vake liikkui niin kevyesti ja sujuvasti ettei olisi todeksi uskonut. Niin tyhmä en kuitenkaan ole, että olisin kuvitellut saman onnistuvan kisapäivänä. Aloitin silti myös kisaverryttelyn puolen tunnin maastokävelyllä, mikä olikin erittäin hyvä ratkaisu. Pääsimme pois kisapaikan hulinasta kävelemään yksin kaikessa rauhassa, ja näin Vake sai verrytellä ilman että sen kanssa tarvitsi pakertaa ruuhkaisella verryttelyalueella ahdistumassa yhtään kauemmin kuin oli pakko. Kun sinne verkkakentälle asti pääsimme niin Vakehan olikin jopa ihan reipas, eikä siis vielä verryttelyssä liimannut kavioitaan kenttään. Uskon, että jos olisin itse kyennyt ratsastamaan verryttelyssä hyvin, niin Vake olisi voinut nyt toimiakin kisatilanteessa. Siihen en kuitenkaan pystynyt, vaan kisatilanne teki omasta ratsastuksesta vähän tönkköä ja puolivillaista. Niinpä Vakekin oli sitten vähän tönkkö ja puolivillainen. Radalla se hieman hyytyi ja jäi pohkeen taakse, mutta eteni kuitenkin ravissa tunnistettavassa askellajissa ja omasta mielestäni vain laukassa varsinaisesti jumitettiin. Ohjelman paras osuus oli käynti, se oli suorastaan sujuvaa ja pehmeää! Eihän meidän ratamme toki mikään hyvä ollut, mutta ei alittanut odotuksia siinä määrin että olisi tarvinnut pettymystä tuntea. Tulos oli 59% ja risat ja emme olleet läheskään luokan jumboja. Koulukisat menivät nyt siis ainakin paljon paremmin kuin keväällä!

Hyppääminen on sujunut pääsääntöisesti oikein kivasti. Syyskuun alussa 4.-5.9. pidettiin vielä Bennyn kaksipäiväiset estevalmennukset kisakentällä, mutta muuten on hypätty enimmäkseen maneesissa. Bennyn valmennuksessa ensimmäinen päivä meni suorastaan todella hyvin Vaken ollessa energinen ja kevyt. Sehän tuntui laukkaavan ikään kuin ylöspäin, ja esteille oli helppo lähestyä. Noin 80-90 sentin ratatehtävät sujuivat oikein näppärästi. Toisena päivänä oli sitten harmillisesti epäsujuvampaa, vaikka Vake olikin edelleen ihan reipas ja kevyt. Silloin tosin tehtävä olikin meille hankala, sillä hyppäsimme kolmen pystyn linjaa, jossa välit olivat Vakelle tosi pitkät kolmella laukalla mutta ahtaahkot neljällä laukalla. Säätely ei siis toiminut tarpeeksi hyvin tällaisilla hankalilla etäisyyksillä ja Vake alkoi ahtaissa paikoissa puskea kovasti vinoon saadakseen esteen edessä tilaa. Benny kuitenkin totesi, että ei kannata yrittää korjata Vakea liikaa, koska se kyllä tietää oikein hyvin mitä tekee.

Maneesihyppelyissä trendinä on ollut se, että pikkuesteillä meno vähän takkuaa eli laukka ei aina pyöri tarpeeksi ja kaarteissa poni kampeaa sisälle, mutta esteiden noustessa alkaakin yhtäkkiä kulkea oikein sujuvasti ja helposti. Noin 90 sentin tehtäviä on nyt hypelty myös maneesissa ja sillä korkeudella tosiaan tsemppaamme sekä minä että Vake huomattavasti paremmin kuin pienemmillä esteillä. 19.9. meillä oli maneesissa suorastaan superhyvin sujunut tunti, jolloin Vake oli skarppina ja terävänä jo heti maapuomeilla ja verryttelyesteillä. Alussa esiintyi sellaista kiemurtelua ja pientä pompahtelua jota Vake harrastaa silloin, kun se on oikein hyvällä tavalla hereillä. Kiemurtelu jäi pian pois, ja Vake oli läpi tunnin kevyt ja hyvin etenevä. Esteitä kohti oli sellainen hyvä imu, joka teki paikkojen löytämisestä helppoa, ja niinpä kaikki sujui kuin rasvattu, vaikka tehtäväradan esteet nousivat pian sinne 90 senttiin tai jopa ylikin ja tehtäviin kuului myös laukkaa syöviä tiukkoja käännöksiä. Vake tuntui ponnistavan hyppyihin aivan poikkeuksellisen pontevasti eli se vain ryöminyt esteiden yli vaan HYPPÄSI. Opella oli tietenkin pelisilmää vähän nostaa esteitä tällaisena päivänä, ja lopuksi hyppäsimme radan, johon sisältyvä kahteen kertaan hypättävä pysty oli ainakin metrin korkeudessa, open mukaan peräti 105 cm. Vake hyppäsi tämän esteen molemmilla kerroilla aivan hurjan hyvin ja oikein tunsin, kuinka se nosti etuosaansa ja meni yli kevyen ja helpon oloisesti. Se osaa! Me osataan!

Syyskuun lopulla pääsimme pistäytymään pitkästä aikaa myös raviradalla muutamaankin otteeseen. Perjantaina 22.9. sattui olemaan seuraa radalle, joten kävimme laukkaamassa sen pari kertaa ympäri. Vake oli supertasainen puksutin kavereiden perässä laukatessaan, ja kaksi päivää myöhemmin uskaltauduin laukkaamaan radan ympäri myös yksin. Ilman edellä menevää vetohevosta Vake meinasi hieman jumittaa, ja päivä oli vieläpä niin lämmin että karvaturri oli suorastaan lötkö. Eipähän ollut ainakaan käsistä lähdössä vaan radan kierto onnistui erinomaisen turvallisesti myös yksin. Raviradalla käyminen pitäisi kyllä ottaa ihan säännölliseksi tavaksi ja rutiiniksi. Kierroksen tai kahden laukkaaminen tekee hyvää niin Vaken kropalle kuin mielellekin ja onhan se minustakin hauskaa.