Ulkokauden päätöskisat 1.10.

© Sanna Ruotsalainen

Syksyyn mahtui vielä yhdet kisat kotikentällä, sillä lokakuun 1. päivänä hypättiin Sorsasalossa seuranmestaruuskilpailut 1-tasolla. Meille kisoista löytyi 90/80 sentin luokka, jossa arvosteluna oli hieman erikoinen 367.3. Tässä arvostelussa hypätään kaksi vaihetta, joista ensimmäisessä estekorkeus on 10 senttiä korkeampi kuin toisessa vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen isommat esteet puhtaasti selvittäneet pääsevät siis ratsastamaan aikaa matalammilla esteillä, eli arvostelu lienee omiaan tarjoamaan vauhdikasta aikaratsastusta.

Otimme Vaken kanssa kisojen alle pienet hyppytreenit keskiviikkona, jolloin menimme opettajan silmien alla muutamat verryttelyhypyt sekä radan ulkokentällä. Noin 90 sentin rata sujui treenissä varsin mukavasti, joten lähdin luottavaisella mielellä kisoihin. Toki kisarutiini on tällä hetkellä melko olematon, kun tänä vuonna on käyty kisoissa niin kovin harvakseltaan. Jonkinasteiselta jännitykseltä ei siis voitu välttyä. Radan kävely hoitui kisa-aamuna ehkä turhankin kiireellä ja huolimattomasti, sillä luokan ensimmäisten ratsukoiden joukossa starttaavana minulla oli kiire verryttelyyn. Radan ensimmäisessä vaiheessa oli haasteena kolme jokseenkin maksimimittaista okseria. Toisessa vaiheessa olikin sitten tietysti paljon huolettomamman kokoisia esteitä, mutta tiet olivat sellaiset, että heti kättelyssä luovuin sijoitusten tavoittelusta. Isolla kentällä pitkien linjojen ja vähäisten oikomismahdollisuuksien radalla ei meillä kovin realistisia mahdollisuuksia ole pärjätä.

Vake oli verryttelyssä aluksi hitaammanpuoleinen, eikä ollenkaan niin terävä ja ryhdikäs kuin olin toivonut sen kisatilanteessa olevan. Jonkin aikaa laukkailtuamme ja ensimmäisten verryttelyhyppyjen jälkeen Vake sentään alkoi herätä ja hoksata olevansa estekisoissa, eli jonkinlainen menovaihde kuitenkin löytyi. Verryttelyhyppyjä otin enimmäkseen vain 80 sentin pystylle, sillä en halunnut kerjätä hankaluuksia verryttelyyn. Kertaalleen hyppäsimme vähän korkeamman okserin, joka sekin ylittyi sujuvasti.

Itse suoritukseen Vake lähti ihan terävästi, mutta parempaakin imua olisi esteille olla. Kaiken lisäksi olin itse ensimmäisellä esteellä vähän liikkeen edellä, ja niinpä töksäytettiin siihen miniaskel, jolloin rytmiin tuli heti alkajaisiksi pieni katkos. Tällainen aloitus ei lupaa kauhean hyvää, mutta pidin onneksi pään kylmänä kaartaessamme kakkosesteelle, joka oli yksi niistä jännittävän isoilta näyttäneistä oksereista. En hätäillyt, vaan annoin Vaken mennä hieman lähelle estettä, ja näin hypystä tulikin ihan näppärä. Kaarevan linjan päässä olevalle kolmosesteelle sen sijaan mentiin vähän vyörymällä, joten sen ylittyi aika läheltä ja löysästi. Neloseste oli jälleen Iso Okseri, mutta onnistuin ratsastamaan tähän asiallisen lähestymisen, ja Vakehan nosti etujalkojansa hyppyn oikein nohevasti. Seuraava pysty ylittyi vähän puolihuolimattomasti, ja radan kolmannelle Isolle Okserille ei päästy tarpeeksi sujuvasti, vaan töpöaskel tuli esteen eteen. Tästäkin paikasta Vake kuitenkin pääsi varsin näppärästi yli, ja kun vielä radan seitsemäskin este ylittyi puhtaasti, pääsimme jatkamaan toiseen vaiheeseen.

Toisessa vaiheessa homma sitten meni vähän höpöksi, sillä ilmeisesti lakkasin ratsastamasta kunnolla, kun esteet eivät olleet enää niin isoja. Aluksi mennä viipotimme pitkänä eteenpäin ja loikimme esteet vähän turhankin kaukaa. Pysty-pysty-sarjan Vake selvitti kyllä hienosti, vaikka väli olikin sille aika pitkä. Sarjan jälkeen ratsastin tarpeettomankin pitkän ja aikaa tuhlaavan kaarteen, mutta silti "onnistuin" tulemaan seuraavalle esteelle kehnolla linjalla niin, että Vake pääsi liiraamaan lapaansa ulos vasemmalle. Tämän seurauksena tuli kömpelö ja töksähtävä hyppy, johon laukka sitten hyytyikin. Saman linjan seuraavalla esteellä Vake sai jo pelastaa ratsastajan, sillä tulimme esteelle liian hidasta laukkaa ja vasemmalle lavalle kammeten. Takapuomi pysyi vain tuurilla ylhäällä. Onneksi jäljellä oli enää pari pientä ja helppoa pystyä, ja tulihan niistä köröteltyä yli, mutta olisin kyllä saanut ratsastaa nämäkin paljon määrätietoisemmin ja järkevämmin. Nyt ikään kuin luovutin ja heittäydyin aivan avuttomaksi siinä vaiheessa, kun meno alkoi hyytyä. Maaliin kuitenkin tulimme muutaman esteen kolinoista huolimatta puhtaalla suorituksella, ja se oli yksinomaan Vaken ansiota.

En ollut rataan oikein tyytyväinen, sillä etenkin toisen vaiheen loppu oli luokattoman huonoa ratsastusta. Perusvaiheessa sentään vielä tsemppasin jonkin verran, mutta toisessa vaiheessa herpaannuin täysin. Vake kyllä suoritti tasaisen varmasti, ja sen työpanokseen olin toki tyytyväinen, hyppäsihän se erittäin urheasti kaiken vaikkei kuski tänään ihan täysillä mukana juonessa ollutkaan. Vakellakaan ei ollut sitä aivan parasta kipinää tänään, eli minusta vaikutti ettei se ollut aivan pohkeen edessä eikä imenyt tarpeeksi esteille, ja siksi meno tuntui vähän hankalalta. Toisaalta ykkösvaiheessa ja vielä kakkosvaiheen alkupuoliskolla meillä oli varsin hyvä, tasainen rytmi päällä, ja sen ansiosta esteet ylittyivät varmalla otteella vaikkeivät paikat aina ihan nappiin osuneetkaan. Ehdottomasti parhaiten ratsastin ne pari ysikympin okseria eli radan toisen ja neljännen esteen, ja ne Vake hyppäsikin oikein hyvin. Pienemmille esteille oli vaan vaikeampi löytää nyt sitä oikeaa virettä. Ehkä ei pidä kuitenkaan olla liian negatiivinen, vaan voin olla tyytyväinen siihen, että pystyimme hyppäämään loppujen lopuksi ihan kelvollisen ja puhtaan radan 90 sentin tasolla myös tällaisena päivänä, kun se paras vire ainakin ratsastajalta puuttui. Suoritusvarmuus on siis kohdallaan, ja onhan Vake nyt vaan ihan kauhean hyvä tässä hommassa.

Yhteensä "kisakauden" saldoksi muodostui 7 estestarttia, joista yksi 70 cm tasolla, kaksi 80 cm tasolla, kolme 90 cm tasolla ja lopuksi vielä tämä 90/80 sentin rata. Vake hyppäsi kaikki radat ilman estevirheitä lukuun ottamatta siinä ainokaisessa 70 sentin luokassa pudotettua puomia, joten kyllähän se on aivan erinomaisen hienosti tehnyt työnsä.

Minin valmennuksessa 29.-30.9.2017

Mini Wahlberg oli taas Savossa käymässä ja poikkesi meitäkin valmentamassa 29. ja 30. syyskuuta. Molempina päivinä mentiin 45 minuutin yksityistunti ja jälkimmäiseltä päivältä tuli kivasti myös videota katsottavaksi.

Aloitimme kumpanakin päivänä pienellä laukkaverryttelyllä, kun vihjaisin, että Vake on viime aikoina tuntunut käynnistyvän kunnolla vasta pienen laukkapätkän jälkeen. Vake meinasi tietenkin aluksi jumittaa laukassa, ja minun oli hankala istua liikkeen mukana ja istunnalla puskematta. Sainkin sitten vinkiksi irrottaa sisäkäden ohjasta ja antaa sen roikkua alhaalla reiden vieressä, ja tällä kädellä saatoin samalla käyttää kevyesti raippaa jos ei Vake meinannut laukata itse eteenpäin. Homman jujuna oli, että kättä roikottaessa sain koko yläkroppaa rentoutettua ja hartioita taakse, jolloin pääsinkin aivan automaattisesti myös laukan mukaan paremmin. Olipa erikoista! Mini painotti erityisesti laukkaa koskien, että en saa yhtään ylläpitää liikkumista tai kannatella hevosta millään tavalla, vaan Vaken tulee aivan itse ylläpitää liikkeensä ja muotonsa. Vake kun on valitettavasti oppinut, että sen tarvitsee laukata vain juuri niin kauan kuin sitä koko ajan vähän käsketään. Tästä meidän täytyy opetella eroon.

Perjantaina ohjelmassa oli muun muassa peruutuksia. Mini opetti peruutuksen ratsastamisen pelkällä ohjalla, sillä pohjetta ei haluta mukaan sekoittamaan asioita ja antamaan ristiriitaisia ohjeita hevoselle. Paikallaan seisoessa siis otettiin ohjaan vähän lisää painetta, ja heti, kun Vake aavistuksen verran siirsi painoaan taaksepäin, tuli myötäys. Näin jatkettiin myödäten heti aikeestakin astua taaksepäin sekä pyytäen sitten taas heti uudestaan ja vähän enemmän. Ei siinä kauan mennyt, kun Vake oppi, että pysähdyksessä paineen lisäys ohjassa tarkoittaa taaksepäin menemistä. Jos peruutus meinasi lähteä vinoon, korjattiin tilanne vastakkaisen puolen ohjalla kaulaa suoristaen. Kun hevosen kaula vain on suorassa niin se myös peruuttaa suoraan, ja vinoon peruutus lähtee siinä vaiheessa kun kaula tai pää kääntyy vinoon.

Pysähdystä ja peruutusta hyödynnettiin myös laukannostojen harjoitteluun. Laukannostoja siis tehtiin suoraan peruutuksesta, ja pienen laukkapätkän jälkeen otettiin aina uudestaan seis ja peruutus. Toki laukasta pysähtyessä sai ottaa tarpeellisen määrän ravi- tai käyntiaskeleita, eikä siirtymisessä siis saanut kiskoa ohjalla vaan se tuli tehdä pehmeästi ja kevyesti. Tämä oli oikein hyvä tehtävä Vaken herättelyyn, ja se jo melkein "kuumui" laukan ja peruutusten vuorottelusta. Niinpä se liikkui tunnin lopuksi oikein mainiolla energialla.

Toisena valmennuspäivänä ratsastettiin liikettä, jota Mini kutsui käyntipiruetiksi. Nämä piruetit olivat ikään kuin laajoja takaosakäännöksiä, joissa oli tärkeää pysyä koko ajan liikkeessä eteenpäin ja takaosa sai mielellään astua vähän ristiinkin. Valmisteluna toimi loiva avotaivutus. Näitä piruetteja Vake teki itse asiassa oikein hyvin, kunhan vaan saimme jutun juonesta kiinni. Piruetin avulla Vake ryhdistäytyi oikein hyvään muotoon ja pehmeästi tuntumalle, ja todellakin keveni edestä piruettia pyöräyttäessään. Tehtävään lisättiin myöhemmin ravia loivassa avotaivutuksessa piruettien välille, ja lopulta piruetin päätteeksi nostettiin laukka suoralle linjalle. Laukannostot jäivät kyllä vielä aivan liian hitaiksi, ja niinpä ei piruetissa tapahtunut painonsiirto taakse oikein poikinut haluttuja hyötyjä laukan kannalta. Muutenkin Vake vähän jumitteli, kun olisi pitänyt laukata suoraan ilman aidan tukea.

Lauantaina tehtiin lisäksi muutamia sulkutaivutuksia, avoja ja ympyrällä takaosan siirtoa ulospäin. Ravissa Vake ei kulkenut niin pehmeästi ja hienosti kuin käynnissä, vaan jokin jäi vielä puuttumaan. Hyviä pätkiä toki tuli muutama askel kerrallaan, ja etenkin sulkutaivutusten avulla tuli ryhtiä etuosaan. Keskityimme jälleen erityisesti siihen, että muistaisin kantaa omaa kroppaani ja käsiäni kunnolla. Kyllä Vakekin selvästi oli parempi niinä hetkinä, kun nostin katseen ylös, käänsin hartioita hieman taakse ja hain kyynärpäihin kulman. Perusvirheeni kun on antaa käsien olla suorana alhaalla ja samalla ranteetkin ovat jotenkin löysät, ja tämän seurauksena Vake ei oikein voi muuta kuin kyntää etupainoisena eikä tuntumakaan tosiaan pysy tasaisena. Harjoitusta, harjoitusta vaaditaan, jotta oikea asento jäisi lihasmuistiin, kun se väärä asento niin pahasti päässyt juurtumaan tavaksi.

Käyntityöskentelystä piruettien parissa tuli kehuja ja tähän osuuteen oli itsekin oikein tyytyväinen. Lopuksi Mini vielä muistutti paitsi oman kropan kantamisesta myös siitä, että malttaisin aina palkita Vakea "hiljaisuudella" kun se menee hyvin. Minun pitää muistaa, että hyvin meneminen ei tarkoita täydellisyyttä, vaan asiat on pilkottava sopivan pieniin eriin enkä voi vaatia Vakelta kaikkea kerralla. Jos se ravaa hyvässä tahdissa itse eteenpäin, niin minun pitää istua rauhassa ja antaa sen ravata, eikä olla saman tien vaatimassa sitä, tätä ja tuota asiaa lisää. Reaktiot pohkeelle voi ja pitää vaatia tapahtumaan heti eikä kohta, mutta jatkuvasti ei pidä pommittaa erilaisilla avuilla ja vaatimuksilla. Minun ei pidä pelätä, että esimerkiksi pyöreys katoaa jos en koko ajan puuhaa jotakin, vaan se kyllä löytyy uudestaan vaikka pääsisikin välillä herpaantumaan. Videot olivat tällä kertaa myös hyvä lisä oppimiseen, sillä niistä saatoin todeta ihan omin silminkin, kuinka käsien kantaminen tai kantamattomuus todellakin vaikuttaa koko pakettiin. Siinä on asia, jolle on heti tehtävä jotain!

Syksyn kuulumisia

Sunnuntailenkki syysauringossa 24.9.

Blogin puolella on ollut viime aikoina hiljaisempaa, mutta arki Vaken kanssa on sujunut viikosta toiseen jokseenkin totutulla rytmillä. Koulutunneilla on käyty suunnilleen kerran viikossa ja viikoittain ollaan oltu myös estetreenissä. Sanna on ratsastanut Vakella yleensä kerran viikossa, ja yhtenä päivänä viikossa teen Vaken kanssa tunnin talutuslenkin. Pidemmillä maastoilla ei ole viime aikoina käyty, mutta muuten olen ahkerasti hyödyntänyt ulkoilumahdollisuuksia nyt kun vielä kelit ja riittävä valo arki-iltoinakin sen sallivat. Käytännössä siis jokainen liikutus, olipa kyseessä sitten valmennus tai omatoimitreeni, on alkanut vähintään 10 minuutin mutta usein puolenkin tunnin maastokävelyllä lähipoluilla.

Kouluratsastuksen saralla on parhaimmillaan koettu oikein mukavia hetkiä niin tunneilla kuin omissakin harjoituksissa. Parhaimpia päivinä Vaken liikkuminen ravissa on tuntunut niin kevyeltä ja sujuvalta, että kuvittelen ihan oikeasti pientä edistystä tapahtuneen. Laukka on edelleen vähän on-off-juttu, mutta hyvinä päivinä sekin rullaa jo ihan pyöreästi ja hyvässä rytmissä. Sitten on taas vuorostaan niitä nihkeämpiä päiviä tai viikkoja, kun touhu tuntuu taantuvan lähes alkupisteeseensä, ja meno on perinteistä etupainoista maamyyrää. Kun vaan tietäisi, mikä silloin meni vikaan verrattuna niihin kertoihin, kun kakki toimi ja poni oli kevyt ja ratsastajakin vähän osasi. Onko ongelmana ratsastajan henkinen tila, ratsastajan fyysinen tila, hevosen henkinen tila vai hevosen fyysinen tila? Etenkin tunnit on pidetty nyt useasti maneesissa, ja siellä Vake taitaa liikkua vähän nihkeämmin kuin ulkona. Ravi on ollut etenkin maneesissa ratsastuksen aluksi aika tukkoisaa, mutta yleensä pieni laukkaverryttely on korjannut tilannetta huomattavasti. Olenkin usein huomannut, että on turha jäädä käynnissä ja ravissa piipertämään jos tuntuu hankalalta, vaan ensin laukkaa alle, vaikka sekin olisi aluksi jumittelua. Laukan jälkeen ravi kulkee sitten aivan eri malliin ja kuten sanottua, parhaimpina päivinä jopa tosi hyvin.

9.9. olimme Maria Pyykösen pitämällä tunnilla. Maria oli minulle ihan uusi tuttavuus, ja tiedän kyllä, mitä sanotaan liian monen eri valmentajan tunneilla käymisestä, mutta osallistuinpa nyt kuitenkin. Maria piti istuntapainotteisen tunnin, ja istuntaa lähestyttiin paljolti Aira Toivolalta tuttujen oppien mukaisesti. Omalta osaltani tunti sujui kyllä aivan hävettävän huonosti. Vakella oli oikein kunnon nihkeyspäivä, päädyin puskemaan sitä eteenpäin ja yritykseni korjata istuntaa annettujen ohjeiden mukaisesti taisivat mennä yliyrittämisen puolelle niin että olin kropastani aivan tönkkö ja jännittynyt. Eihän se Vake sitten halunnut liikkua yhtään mihinkään, ja kaikki oli vähän vaikeaa. Vieraan valmentajan tunnilla vaan sitten hävettää vielä kahta kauheammin ja tekisi mieli selitellä että ei me aina ihan näin kehnoja olla.

Käväisimme myöskin toistamiseen tälle vuodelle koulukisoissa kotikentällä 16.9. Ohjelma oli sama Helppo C E.B. Special jonka möngimme läpi keväällä kaikkien aikojen pohjanoteerauksella. Kisoja edeltävänä iltana Vake liikkui ehkä paremmin kuin ikinä. Tuolloin kävelimme ensin puolen tunnin maastolenkin, ja käväisimme kentällä ravaamassa ja laukkaamassa noin vartin verran. Vake liikkui niin kevyesti ja sujuvasti ettei olisi todeksi uskonut. Niin tyhmä en kuitenkaan ole, että olisin kuvitellut saman onnistuvan kisapäivänä. Aloitin silti myös kisaverryttelyn puolen tunnin maastokävelyllä, mikä olikin erittäin hyvä ratkaisu. Pääsimme pois kisapaikan hulinasta kävelemään yksin kaikessa rauhassa, ja näin Vake sai verrytellä ilman että sen kanssa tarvitsi pakertaa ruuhkaisella verryttelyalueella ahdistumassa yhtään kauemmin kuin oli pakko. Kun sinne verkkakentälle asti pääsimme niin Vakehan olikin jopa ihan reipas, eikä siis vielä verryttelyssä liimannut kavioitaan kenttään. Uskon, että jos olisin itse kyennyt ratsastamaan verryttelyssä hyvin, niin Vake olisi voinut nyt toimiakin kisatilanteessa. Siihen en kuitenkaan pystynyt, vaan kisatilanne teki omasta ratsastuksesta vähän tönkköä ja puolivillaista. Niinpä Vakekin oli sitten vähän tönkkö ja puolivillainen. Radalla se hieman hyytyi ja jäi pohkeen taakse, mutta eteni kuitenkin ravissa tunnistettavassa askellajissa ja omasta mielestäni vain laukassa varsinaisesti jumitettiin. Ohjelman paras osuus oli käynti, se oli suorastaan sujuvaa ja pehmeää! Eihän meidän ratamme toki mikään hyvä ollut, mutta ei alittanut odotuksia siinä määrin että olisi tarvinnut pettymystä tuntea. Tulos oli 59% ja risat ja emme olleet läheskään luokan jumboja. Koulukisat menivät nyt siis ainakin paljon paremmin kuin keväällä!

Hyppääminen on sujunut pääsääntöisesti oikein kivasti. Syyskuun alussa 4.-5.9. pidettiin vielä Bennyn kaksipäiväiset estevalmennukset kisakentällä, mutta muuten on hypätty enimmäkseen maneesissa. Bennyn valmennuksessa ensimmäinen päivä meni suorastaan todella hyvin Vaken ollessa energinen ja kevyt. Sehän tuntui laukkaavan ikään kuin ylöspäin, ja esteille oli helppo lähestyä. Noin 80-90 sentin ratatehtävät sujuivat oikein näppärästi. Toisena päivänä oli sitten harmillisesti epäsujuvampaa, vaikka Vake olikin edelleen ihan reipas ja kevyt. Silloin tosin tehtävä olikin meille hankala, sillä hyppäsimme kolmen pystyn linjaa, jossa välit olivat Vakelle tosi pitkät kolmella laukalla mutta ahtaahkot neljällä laukalla. Säätely ei siis toiminut tarpeeksi hyvin tällaisilla hankalilla etäisyyksillä ja Vake alkoi ahtaissa paikoissa puskea kovasti vinoon saadakseen esteen edessä tilaa. Benny kuitenkin totesi, että ei kannata yrittää korjata Vakea liikaa, koska se kyllä tietää oikein hyvin mitä tekee.

Maneesihyppelyissä trendinä on ollut se, että pikkuesteillä meno vähän takkuaa eli laukka ei aina pyöri tarpeeksi ja kaarteissa poni kampeaa sisälle, mutta esteiden noustessa alkaakin yhtäkkiä kulkea oikein sujuvasti ja helposti. Noin 90 sentin tehtäviä on nyt hypelty myös maneesissa ja sillä korkeudella tosiaan tsemppaamme sekä minä että Vake huomattavasti paremmin kuin pienemmillä esteillä. 19.9. meillä oli maneesissa suorastaan superhyvin sujunut tunti, jolloin Vake oli skarppina ja terävänä jo heti maapuomeilla ja verryttelyesteillä. Alussa esiintyi sellaista kiemurtelua ja pientä pompahtelua jota Vake harrastaa silloin, kun se on oikein hyvällä tavalla hereillä. Kiemurtelu jäi pian pois, ja Vake oli läpi tunnin kevyt ja hyvin etenevä. Esteitä kohti oli sellainen hyvä imu, joka teki paikkojen löytämisestä helppoa, ja niinpä kaikki sujui kuin rasvattu, vaikka tehtäväradan esteet nousivat pian sinne 90 senttiin tai jopa ylikin ja tehtäviin kuului myös laukkaa syöviä tiukkoja käännöksiä. Vake tuntui ponnistavan hyppyihin aivan poikkeuksellisen pontevasti eli se vain ryöminyt esteiden yli vaan HYPPÄSI. Opella oli tietenkin pelisilmää vähän nostaa esteitä tällaisena päivänä, ja lopuksi hyppäsimme radan, johon sisältyvä kahteen kertaan hypättävä pysty oli ainakin metrin korkeudessa, open mukaan peräti 105 cm. Vake hyppäsi tämän esteen molemmilla kerroilla aivan hurjan hyvin ja oikein tunsin, kuinka se nosti etuosaansa ja meni yli kevyen ja helpon oloisesti. Se osaa! Me osataan!

Syyskuun lopulla pääsimme pistäytymään pitkästä aikaa myös raviradalla muutamaankin otteeseen. Perjantaina 22.9. sattui olemaan seuraa radalle, joten kävimme laukkaamassa sen pari kertaa ympäri. Vake oli supertasainen puksutin kavereiden perässä laukatessaan, ja kaksi päivää myöhemmin uskaltauduin laukkaamaan radan ympäri myös yksin. Ilman edellä menevää vetohevosta Vake meinasi hieman jumittaa, ja päivä oli vieläpä niin lämmin että karvaturri oli suorastaan lötkö. Eipähän ollut ainakaan käsistä lähdössä vaan radan kierto onnistui erinomaisen turvallisesti myös yksin. Raviradalla käyminen pitäisi kyllä ottaa ihan säännölliseksi tavaksi ja rutiiniksi. Kierroksen tai kahden laukkaaminen tekee hyvää niin Vaken kropalle kuin mielellekin ja onhan se minustakin hauskaa.

Loman päätös estekisoilla

Kahden viikon kesälomani alkoi kisoilla ja se myös päättyi kisoilla. Tallinmäellä järjestettiin harjoitustason estekisat 16.7., joten niihin vielä ehdimme Vaken kanssa osallistua ennen kotiinpaluuta. Ensin harkitsin pelkän 90 sentin luokan hyppäämistä, mutta päätin ottaa kisoista kaiken ilon irti ja ilmoittauduin myös 80 senttiin.

Perjantaina 14.7. menimme koulurataharjoituksen jälkeen kisavalmistautumisen nimissä pienet estetreenit. Vake ei ollut neljän päivän koulukurssin jäljiltä mitenkään reippaimmillaan, vaikka piristyikin esteillä selvästi terävämmäksi kuin saman aamun koulurataharjoituksessa. Yksittäisillä verryttelyesteillä se oli suorastaan hyvä ja hypyt sujuivat erittäin asiallisessa rytmissä. Verryttelyhyppyjen jälkeen hurautimme yhdeksän esteen radan noin 80 sentin korkeudella. Radalla Vake oli ehkä hieman hyytynyt ja valahti liian pitkäksi ja etupainoiseksi, mikä tuotti pientä epäsujuvuutta. Tulipahan kuitenkin vähän virkistettyä muistia hyppäämisen osalta. Lauantaina 15.7. olikin sitten vuorossa kevyempi välipäivä, jolloin kävimme tekemässä leppoisan käynti- ja ravimaaston.

Kisapäivänä eli sunnuntaina oli lämmintä ja aurinkoista, ja paarmat kiusasivat Vakea. 80 sentin luokan verryttelyssä Vake oli aluksi aika raskaan ja etupainoisen oloinen, ja ensimmäiset verryttelyhypyt olivatkin aika kauhean tuntuisia "pötkylähyppyjä" nenä alhaalla ja matalana. Tässä vaiheessa kävi mielessä, että kuinka ihmeessä tällaisella hypätään tänään se ysikympin rata. Pikkuhiljaa Vake onneksi vähän heräsi ja ryhdistäytyi, ja laukka lähti rullaamaan ketterämmin ja kevyemmin. Paarmat vaan kiusasivat niin kovasti, ettei Vakella taatusti ollut hauskaa. Omaa vuoroa odottaessa se ravistelikin päätään niin herkeämättä, että korvahuppu irtosi, ja niinpä huppua ei sitten ollut vaikka hieno ajatukseni oli ollut sellainen ötökkäsuojaksi laittaa.

Luokan arvosteluna oli 367.4, eli mahdollisista virhepisteistä riippumatta hypättiin myös toinen vaihe. Radalla oli yhteensä 10 estettä, ja tila tuntui minusta jotenkin ahtaalta, kun koko kesä on tullut hypättyä aivan jättisuurella kentällä. Esteet tuntuivat tulevan vastaan kamalan nopeasti, mutta toisaalta Vake ei päässyt samalla tavalla valahtamaan kilometrin mittaiseksi kuin jättikentän pitkissä esteväleissä. Vake ei laukannut nyt selvästikään niin hyvin kuin kaksi viikkoa sitten Sorsasalon kisoissa (eipä se ole niin hyvin laukannutkaan ehkä koskaan ennen), mutta meno oli kuitenkin sopivan terävää. 80 sentin radalla suorittaminen oli aika varmaa ja tasaista. Ensimmäisen vaiheen esteet ylittyivät puhtaasti, joten toiseen vaiheeseen lähdin ratsastamaan aikaa ja ratsastin lyhyemmät tiet. Trippelillä paikka jäi kauas, ja tuuppasin kovin suurieleisesti Vaken hyppyyn (hienosti se kyllä lähti), ja tämän isomman hypyn jälkeen tuli puolen sekunnin blackout, jonka aikana käänsin seuraavaan kaarteeseen ehkä tiukemmin kuin olisi ollut tarkoitus. Kun muistin, miten lähellä seuraava este olikaan, tuli melkein kiire kääntää, ja kaarrokseen mentiin vähän liikaa sisäohjalla. Vake kuitenkin kurvasi oikein näppärästi, ja oikein sujuva käännös ja lähestyminen siitä lopulta tulikin. Intouduin vielä ratsastamaan suhteutetulla linjalla eteen, ja mentiin kuudella askeleella väli, joka olisi varmasti ollut seitsemällä meille parempi. Viimeiselle esteelle vielä oikoreitti, ja näin tehtiin mielestäni ihan nopea suoritus. Ajan ratsastus meni ehkä aavistuksen hosumisen puolelle, mutta Vake oli jutussa hyvin mukana ja hyppäsi tosi mainiosti.

Tällä kurvailulla päädyttiin luokassa toiselle sijalle, joten ruusuke tuli ja ei sitä aikaa siis tullut turhaan ratsastettua. Edessä oli vielä 90 sentin luokka, jossa oli sama rata ja arvostelu. Nyt suunnitelmanani oli ratsastaa vain asiallinen rata ajasta välittämättä, sillä aikaratsastusta oli jo tälle päivälle harrastettu ihan tarpeeksi.

Verryttelyssä lähinnä säästeltiin voimia. Otin kaksi hyppyä 80 sentin pystylle, ja aioin lopettaa hyppäämisen yhteen hyppyyn ratakorkeudessa. Tästä hypystä tuli kuitenkin pudotus, joten otin pystyn vielä kerran uusiksi ja nyt onnistuneemmin. Okseria ei sitten ollutkaan enää tarpeellista hypätä, vaan jätin sen suosiolla väliin. Starttivuoro oli ainoana ponina heti luokan ensimmäisenä.

Toisella radalla minulla oli hyvä tilaisuus korjata ensimmäisen suorituksen virheitä. Esteiden 1 ja 2 välisen linjan tiesin nyt olevan ahdas kuudella laukalla, mutta ei ollut järkeä yrittää usvattaa viiteen askeleeseen 90 sentin okserille. Niinpä ratsastin linjalla laukkaa paremmin kiinni, ja kuusi askelta mahtuikin siihen nyt sujuvasti. Onnistuneesti korjattu! Muutenkin alkuradan rytmi oli nyt mielestäni parempi kuin ensimmäisellä radalla, ja meno tuntui kohtalaisen helpolta. Sarjakin ylittyi ilman ongelmia. Toisen vaiheen otin suunnitelman mukaisesti kiirehtimättä. Trippelille lähestymisessä ei valitettavasti tälläkään kertaa onnistunut hyvän ponnistuspaikan löytäminen, mutta nyt otettiin hyppy suosiolla ihan läheltä. Tämä oli radan ainoa huono hyppy, ja Vake selvitti senkin puhtaasti. Esteiden 8 ja 9 välinen linja oli kuudelle laukalle pitkä ja seitsemälle ahdas, ja nyt ratsastin järki päässä siihen seitsemään askeleeseen. En vain saanut tarpeeksi kiinni, joten ahtaaksi vielä jäi. Viimeinen este oli helppo pysty ja sille käänsin sitten huvin vuoksi vähän lyhyemmän tien. Näin meni tämäkin rata puhtaasti, ja tavoitteeni täyttyi: asiallinen, tasaisen sujuva suoritus. Hyvä!

Tässä luokassa kaikki ratsukot tekivät hienot nollaradat, ja olimme puoliveristen seurassa kisan hitaimmat. Ajan ratsastamisella ei tässä mitään olisi saavuttanutkaan, sillä sijoitukseen olisi vaadittu vielä kaksi sekuntia nopeampi suoritus kuin minkä teimme 80 sentin radalla, ja siihen ei oltaisi pystytty. Tärkein palkinto oli hyvä mieli onnistuneista suorituksista, ja tyytyväisenä totesin, että 90 sentin rata meni näissä olosuhteissa jo lähes rutiinilla. 90 sentin esteet kyllä näyttivät edelleen hurjan isoilta, mutta tästä huolimatta niiden hyppääminen tuntui helpolta. Mikäpä on hypätessä, kun Vake tekee näin varmaa työtä.


Videoista kiitos Riitta-Liisalle!

Koulukurssin 3. ja 4. päivä: A-kenttäkilpailuohjelma haltuun

Koulukurssin kaksi viimeistä päivää keskityttiin kouluradan ratsastamiseen. Torstaina ohjelmassa oli tosiaan yksi valmennustunti, jolloin harjoittelimme radan tehtäviä pienissä pätkissä, ja perjantaina ratsastettiin sitten rataharjoitus arvostelun kera. Vaken kannalta oli varmasti hyvä ratkaisu, että rataharjoitus oli erillisenä päivänä eikä kolmantena kurssipäivänä valmennustunnin lisäksi. Aikaisemmilla vastaavilla kursseilla kaava on ollut se, että Vake paranee ja paranee kahden ensimmäisen päivän ajan, mutta sitten alkaa olla liikaa ja kolmantena päivänä ei enää kahteen ratsastuskertaan riitä potkua. Tälläkään kurssilla ei kolmas päivä ollut enää läheskään niin hyvä kuin edeltävä päivä, ja nyt asiaan vaikutti varmasti myös säätila. Torstaina oli kuuma ja aurinkoinen päivä, ja paarmat kiusasivat kentällä kovasti.

Torstaina kentällä oli siis pitkän kouluradan aidat, ja alkuverryttelyjen jälkeen kävimme perjantaille valitun ohjelman pala palalta läpi. Ratsastettava ohjelmamme oli FEI:n CCI/CIC* A-kenttäkilpailuohjelma 2009 eli helppo A -tason rata. Noin äkkiseltään helppo A ja Vake eivät oikein mahdu yhteen ja samaan lauseeseen, mutta kun ei tässä mistään oikeasta kilpailusta ollut kyse niin sopihan sitä tällainenkin rata puksuttaa läpi harjoituksen vuoksi. Vaikka peräänannon ja kokoamisasteen osalta eivät helpon A:n vaatimukset täyty, niin ohjelman sisältämien tehtävien suorittaminen kouluaitojen sisällä oli meille ihan sopiva pieni haaste. Mitään teknisesti kohtuuttoman vaikeaahan ei tähän ohjelmaan kuulu.

Kouluaidat eivät saaneet Vakea ehkä suoranaisesti ahdistumaan, mutta aika hyytynyt ja tahmea se torstaina oli. Aivan eri meininki kuin edeltävinä kurssipäivinä, ja tehtävien harjoittelu olikin melko raskassoutuista. Ravissa toki oli ne kevyemmätkin hetkensä, ja ohjelman alkuosan ravitehtävät olivat meille tietysti se mukavin osuus. Testasimme pituushalkaisijalle kääntymistä kummastakin suunnasta, ja meille sisääntulo vasemmalta oli ehdottomasti parempi. Onnistuin ratsastamaan käännöksen varsin asiallisesti niin, etten yrittänytkään survoa Vakea kovin syvään kulmaan, vaan kaarroin linjalle hieman "oikaisten". Näin sain Vaken pysymään hyvin suorana kaarroksen läpi, ja linja alkoi sujuvasti. Ravivoltilla vasemmalle ohjeena oli luottaa sisäpuoleen ja keskittyä varsinaisen taivuttamisen sijaan ulkoapuihin. Omaa katsetta ulos kääntämällä sain koko pakettia suoremmaksi ja voltin tasapainoon. Voltilla oikealle puolestaan piti varoa ylitaivuttamista eli pitää kaula paremmin etuosan edessä. Tätä oikealle ylitaivuttamista minun on aina hyvin hankala hoksata itse.

Siirtymisessä ravista käyntiin muistisääntö oli että ei ohjaa, vain pelkkä reisien sulkeminen niin Vake jarruttaa töksähtämättä. Keskiravin ja lisätyn (heh) käynnin osalta ei ollut tietysti kovin paljon tehtävissä, joten niiden osalta tärkeintä oli keskittyä siirtymisiin. Lisätyssä käynnissä annetaan lisäksi raamin venyä edestä pidemmäksi ja matalammaksi kuin keskikäynnissä. Harmi, ettei Vake nyt innostunut esittämään sitä superkäyntiä, jonka se oli laitumella ollessaan löytänyt. Laukka ja etenkin keskilaukka kuuluivat toki myös osastoon "ei paljon tehtävissä", mutta puksuttelimme ne läpi ja yritettiin saada jotain eroa keskilaukasta harjoituslaukkaan siirtymiseen. Ohje oli, että keskilaukkaympyrältä uralle palatessa tulee kääntää etuosaa mahdollisimman paljon aitaa kohti ja tehdä pidätteitä nimenomaan ulko-ohjalla. Tällöin sisätakajalalle jää paremmin tilaa, ja laukan rytmi ja pyöriminen säilyy jarruttamisesta huolimatta. Harjoituslaukkaosuudet mentiin aivan hidasta nöpölaukkaa, ja malttia haluttiin myös vastalaukkaan tasapainon säilyttämiseksi. "Luota laukkaan" äläkä tuuppaa istunnalla, se oli tärkeintä muistaa vastalaukassa, ja tälläkin kertaa Vake säilytti molempien suuntien vastalaukat rikkomatta.

Rataharjoituksen kenraaliharjoitus oli kaukana hienosta, mutta näiltä pohjilta lähdettiin tekemään varsinainen rataharjoitus perjantaiaamuna. Sain toivomani harmaan sadepäivän, joten paarmat eivät kiusanneet eikä helle hyydyttänyt. Vähän hyytyneen puoleinen Vake oli silti, mutta verrytellessämme sain sen sentään hetkellisesti heräämään ja terävöitymään. Tämä hetki kuitenkin oli ja meni aivan liian aikaisin, ja verryttelyn päättyessä meno oli taas kaukana parhaimmasta tasostamme. Rataharjoitustilanne ei onneksi kuitenkaan saanut Vakea varsinaiseen koulukisa-ahdistukseen, ja ratsastajan mieltä puolestaan rauhoitti raippa, joka sai radalla olla mukana.

Rataa aloittaessa ei siis allani ollut se super-Vake jolla ratsastin kaksi päivää aikaisemmin, mutta näillä mentiin. Rata ei ollut niin hyvä kuin se olisi voinut olla, mutta ei toki niin huonokaan kuin olisi voinut olla. Vake ei käynyt mahdottomaksi sahapukiksi tai kuuroksi laahustajaksi, vaan suoritti kaikki pyydetyt asiat vaikkakin toki verkkaiseen ja vaatimattomaan tyyliinsä. Ohjelman alussa muoto pysyi ravissa vähän ryhdikkäämpänä, mutta lävistäjällä esitettävässä ohjien myötäyksessä Vake tietenkin valahti pitkäksi ja raskaaksi eikä palautunut siitä takaisin kovin nopeasti. Käynnissä ja laukassa ei polttoaine ylipäänsä riittänyt pyöreänä liikkumiseen, mutta ravipätkillä siellä välissä Vake aina käväisi paremmassa raamissa. Ratsastin mielestäni ihan hyvällä keskittymisellä, ja koetin pitää mielessä harjoituksissa esiin tulleet täsmäohjeet. Silti sorruin ensimmäisessä vastalaukassa tuuppaamaan istunnalla, mikä aiheutti tahtirikon ja melkein raville putoamisen. Tiet ja siirtymiset onnistuivat kohtuullisen täsmällisesti, ja vastalaukan melkein-herpaantuminen oli suorituksen ainoa varsinainen rikko.

Kovin suuria tunteita ei radasta jäänyt suuntaan eikä toiseen. Lähinnä ehkä pieni pettymys, kun kurssin treeneissä olimme kuitenkin pystyneet mielestäni selvästi parempaankin. Olisin halunnut esittää edes ohjelman alussa sitä hienosti toimivaa ravia! Eipä kouluradan ratsastaminen toki ikinä ole helppo paikka, ja jos verrataan tämän vuoden tätä ennen ainoaan koulurataamme, niin tämähän meni tuhat kertaa paremmin. Vake ei kuulemma näyttänyt radalla siltä, että sillä olisi "sarvi otsassa" (ja tällä ei viitata mihinkään satujen yksisarviseen), joten onhan se jo jotain.

Kutosen paperit tuli.

Kurssin päätöksessä saimme Artsilta arvostelupöytäkirjat sekä suullisen yhteenvedon radoista. Pisteitä tuli 62,608 %:n edestä. Arvosteluskaala oli siis tietenkin kiltimpi kuin oikeissa kisoissa helppo A -luokassa, ja omasta mielestäni rata arvioitiin periaatteessa ehkä helpon C:n kriteereillä eli puutteellisesta peräänannosta ei niin paljon tullut miinusta. Mutta hei, minähän olisin kyllä milloin tahansa iloinen saadessani Vakella edes siitä helposta C:stä yli 62 prosenttia! Artsin kannustava palaute oli, että Vaken esitys oli positiivisin Vakelta nähty, eikä Vake ollut kouluaidoissa nyt ahdistuneen näköinen. Poni liikkui kuulemma pääsääntöisesti oikein päin ja ratsastus oli radan läpi luontevaa.

Jos nyt ei huippufiiliksissä kurssi päättynytkään, niin sellaisiakin neljään päivään kuitenkin mahtui, ja ennen kaikkea kurssilta lähti mukaan taas erinomaista oppia eteenpäin. Nämä treenit tekivät meille paljon hyvää, ja olen kyllä hyvin iloinen siitä, että tuli mahdollisuus käydä pitkästä aikaa Artsin opissa.

Videosta kiitos Annelle!

Leirillä Einolassa, 4. päivä: isoja esteitä ja onnistumisia koulutunnilla

Neljännen leiripäivän aamutunti oli perinteiseen tapaan isojen esteiden tunti. Ratsutoiveeksi muotoutui pienen pohdinnan jälkeen Arttu, vaikken ollutkaan sillä vielä tällä leirillä hypännyt. Toisaalta juuri sillä halusin päästä tänäkin kesänä hyppäämään, joten tartuin tilaisuuteen. Eipä se yhtään hullumpi valinta ollutkaan.

Verryttelimme ensin parilla ravi- ja laukkapuomilla, ja sitten jatkoimme erilaisten estetehtävien pariin. Hyppelimme kuuden laukan kaarevaa linjaa pystyltä ristikolle, kahden askeleen sarjaa sekä kolmen laukan kaarevaa linjaa. Estekorkeudet näissä tehtävissä pysyivät selvästi alle 80 sentin. Hieman yllättäen Arttu mennä sujahti välit helposti samoilla askelmäärillä kuin hevoset, toki hieman reilummin eteen ratsastettuna. Oikein ketterästi poni kyllä hyppäsi, vaikka laukka olisikin varmasti saanut olla paremmin takaosalla ja kaarteissa taipumista sisäpohkeen ympärille. Hypätä Arttu osaa, ja tekee sen rehellisesti ja varmasti. Esteiden jälkeen olisi vaan pitänyt taaskin päästä paremmin suoraan kaarteeseen oikaisun sijaan. Tämä ongelma alkaa olla jo niin yleismaailmallinen, että kyllä syy taitaa ihan oikeasti löytyä satula päältä. Ei se olekaan vain se Vake, joka oikaisee, vaan minä!

Lopuksi hyppäsimme isommaksi korotettavaa estettä eli nousuokseria lävistäjällä, ja sen alle verryttelyesteenä toisella lävistäjällä valkoista porttia. Aloituskorkeus okserilla oli noin 80 senttiä, ja tämä sujui toki helposti ja varmasti. 90 senttiä ylittyi sekin mukavasti. Artulla tuntui tässä vaiheessa olevan jo ihan hyvä imu laukassa, vaikka vielä verryttelyssä se oli vähän hidastellut. Ajauduimme vaan herkästi esteen vasempaa laitaa kohti, ja esteen jälkeen oikaistiin kaarteeseen. Esteen noustessa metriin alkoi lähestymiseen tulla ehkä vähän enemmän paineita, ja nyt ajauduimmekin niin vasempaan laitaan, että osuin varpaillani tolppaan ja sen seurauksena putosi puomi. Poni ei siis pudottanut, vaan ratsastaja. Saimmekin tulla heti sakkokierroksen tähdäten paremmin esteen keskelle, ja nyt Arttu ponkaisi ihan mukavan hypyn. Lähestymisen lopussa tuli ihan pieni jarrutus paikan mennessä hieman lähelle, mutta kepeästi Artulta ylittyi metri. Saimme osallistua vielä seuraavalle kierrokselle, jolla esteen korkeus oli 110 senttiä. Keskityin ratsastamaan keskelle, mutta lähestymisessä tuli pieni jäätyminen kun ei askel näyttänytkään osuvan oikein hyvin. Arttu hidasti taas harkitusti mahduttaen askeleensa esteen eteen, ja pomppasi ilman suurempia ongelmia yli vaikka hieman paikoiltaan joutuikin lähtemään. Ei mikään sujuvin ja hienoin hyppy, mutta rehdisti Arttu hoiti homman. Estettä olisi siis saanut lähestyä vielä reippaammalla asenteella ja eteen ajatellen, jotta hyppy olisi onnistunut paremmin. Yhden 110 sentin ylityksen jälkeen oli Arttua hyppyytetty tarpeeksi, joten viimeisellä kierroksella otimme vielä helpot hyvän mielen hypyt kahdelle matalammalle esteelle.

Tässä mennään metriä. Vielä nousi 10 sentillä.

Estetunti Artun kanssa sujui siis pääasiassa oikein mukavasti. Vähemmän sujuva viimeinen hyppy okserille harmitti vähän, mutta sentään metrissä saatiin vielä ok hyppy. Missään vaiheessa ei pahemmin jännittänyt, sillä Arttu oli tosi turvallisen oloinen. Onhan se kuitenkin oma juttunsa hypätä korkeampia esteitä ilman rutiinia siihen ja vieläpä vieraalla hevosella, mutta aika huolettomasti tämä tällä kertaa sujui. Arttu saa täydet pisteet kiltistä ja mutkattomasta asenteestaan, ja kohosi kyllä Einolan ratsuista ykkössuosikikseni esteillä. Superkiva poni!

Iltapäivän koulutunnille minulle tarjottiin Cinda, ja sen toki otin riemusta kiljuen. Tunti jatkui samalla perusratsastusteemalla kuin leirin aikaisemmatkin koulutunnit. Teimme paljon avotaivutuksia uralla käynnissä ja lopulta ravissakin, välillä vaihdoimme suuntaa täyskaarroilla ja ravasimme reippaasti suoraan eteenpäin. Täyskaarrot pienenivät kierros kierrokselta ja kehittyivät lopulta takaosakäännöksiksi, ja väliin otettiin myös pätkä laukkaa.

Tiistain tunnista sisuuntuneena lähdin nyt ratsastamaan Cindaa napakammalla asenteella, ja alusta alkaen patistelin sitä kunnolla eteenpäin. Käynti oli edelleen se hankala ja jännittynyt askellaji, mutta vasemmassa kierroksessa sain ratsastettua ainakin joitakin askeleita onnistuneempaa avoa. Ravissa moottori oli helpompi saada käynnistymään, ja laukka sujui molempiin suuntiin kuin unelma. Koko ajan vain parani sitä mukaa kun Cinda lähti liikkumaan paremmin eteenpäin ja sitä myötä tasoittumaan tuntumalle. Miniravissa jumittaessaan Cinda on hyvin epätasainen edestä, mutta nyt luotin siihen, että tuntuma kyllä tasoittuu kun jaksan vain patistella tarpeeksi eteenpäin. Niinhän siinä sitten tosiaan kävikin. Tunnin lopussa Cinda tuntui melkein liitelevän, vaikka oikeastihan se oli vasta alkanut ravata riittävää harjoitusravia. Cinda tosiaankin oli niin suoraviivainen ratsastaa, että ei vaadittu muuta kuin herättely oikeasti eteenpäin. Nyt olin onneksi tarpeeksi määrätietoinen, enkä jättänyt asian vaatimista puolitiehen. Koko alkuviikon ratsastustani vaivasi tietynlainen tehottomuus ja kykenemättömyys vaatia itseltäni ja hevoselta tarpeeksi, mutta nyt viimein heräsin minäkin ja Cinda palkitsi siitä.

Cindalla ratkaisun avain oli oikein napakka eteen ratsastaminen, mutta taas sain huomata, että kaikkia hevosia ei todellakaan voi ratsastaa yhdellä ja samalla kaavalla. Vakea en missään nimessä voisi ratsastaa tällä tavalla, koska sen kanssa tuloksena olisi vain tahdin kiirehtiminen ja vyöryminen pahasti etuosan päälle. Cinda on kuitenkin toista maata, ja sitä pystyi pyytämään oikein reilusti eteenpäin ilman että se romahti etupainoiseksi tai kävi raskaaksi ohjalla.

Illalla ratsastettiin vielä lisätunti, joka minun osaltani olikin sitten viimeinen leiritunti. Sain ratsuksi Rokon, jota olin halunnut tällä viikolla päästä kokeilemaan. Tunnilla keskityttiin istuntaan, ja Roko oli hyvä ratsu näihin harjoituksiin. Aluksi haeskelimme tuntumaa omiin istuinluihin, ja kun se löytyi, harjoittelimme hevoseen vaikuttamista istuinluiden avulla. Tämän opettajan käyttämä mielikuva oli sisäistuinluun keinuttaminen hevosen liikkeen mukana ikään kuin kananmunanmuotoista soikiota pitkin. Kun hevosen haluttiin lähtevän eteenpäin, soikio/muna oli kyljellään, ja soikion pystyasentoon kääntämällä hevosta puolestaan koottiin ("muna pystyyn", eh heh). En tiedä, miten hyvin onnistuin tätä oikeanlaista istuinluun liikettä toteuttamaan, mutta ainakin sain istunnan avulla Rokon lyhentämään askelta ja ehkä aavistuksen pidentämäänkin.

Käynnissä Roko oli kohtalaisen notkea ja pehmeä, mutta ravissa ja laukassa se ei kyllä asettunut ja taipunut yhtään. Tämän tunnin puitteissa ei näihin asioihin nyt ollutkaan tarkoitus paneutua, ja pääasia oli, että Roko kuitenkin liikkui ihan rentona ja tyytyväisenä. Ravissa tuli jopa joitain pyöreitäkin pätkiä. Vaikutti siltä, että Rokolla ei kannattanut ottaa kovin napakkaa tuntumaa eikä puskea liikaa eteenpäin. Puolilöysällä tuntumalla se liikkui tasaisesti ja rennosti, ja open palautteen mukaan meno oli Rokoksi varsin asiallista. Roko oli jähmeydestään huolimatta oikein sympaattinen pieni hevonen, jossa oli jotain tuttua, ja olin iloinen, että ehdin sillä leirin aikana ratsastaa.

Leiri päättyi siis omalta osaltani näihin hyviin tunnelmiin. Viimeisenä päivänä tuntui, että olin hieman hitaan käynnistymisen jälkeen päässyt juuri vauhtiin. Teki hyvää ratsastaa välillä vieraammilla hevosilla, eikä se lopulta niin outoa edes ollut vaikka puolisen vuotta olinkin ollut ainoastaan Vaken satulassa. Leiritodistuksessa oli opettajien kirjallinen loppupalaute, jossa kehuttiin edistymistä ja rohkaistumista viime kesästä, mutta kannustettiin vielä vaatimaan itseltäni alusta alkaen enemmän. Kaarteissa saisi muistaa hyödyntää ulko-ohjan tuen paremmin ja koulutunneilla istua tiiviimmin satulaan, esteillä taas on muistettava ratsastaa huolellisesti suoraan myös esteen jälkeen. Näiden vinkkien ja ennen kaikkea mukavien muistojen kanssa leiriltä kotiudutaan intoa puhkuen.

Leirillä Einolassa, 3. päivä: tehokkaana esteillä, tehottomana koulutunnilla

Myös kolmas leiripäivä alkoi estetunnilla. Tällä kertaa ratsuksi tuli Harri, vanha tuttu sekin. Harrilla sileän verryttely oli aivan höpöä, sillä en kyllä saanut ponia taipumaan tai pyöristymään yhtään sen enempää kuin ennenkään. Voihan lankku-Harri. Laukkaverryttelyyn kuuluvia puomitehtäviä Harrilla sen sijaan oli mukava mennä. Harrin kanssa oli helppo löytää sujuva rytmi, jossa puomeille oli näppärää lähestyä.

Estetehtävät olivat yksinkertaisia myös tällä tunnilla, eikä korkeus tainnut mennä juuri yli 70 sentin. Tehtäviin kuului kahden askeleen sarja, vesimatto, kaareva linja okserilta trippelille sekä pidempiä lähestymisiä lävistäjillä ja pitkän sivun suuntaisesti. Harrin kanssa homma oli varsin suoraviivaista: piti vain patistella poniin tarpeeksi kierroksia, ja sitten odottaa rauhassa estettä sujuvassa laukassa lähestyen. Tuttu periaate, ja Harrin kanssa tätä oli helppo toteuttaa. Mielestäni meillä oli tosi hyvä rytmi ja varma tekemisen meininki, mutta aivan lopputunnista tuli pientä hämminkiä, kun olimme menossa neljän hypyn tehtävää. Aloitimme sarjalla sujuvasti, ja olimme lähestymässä hyvällä energialla okseria lävistäjällä. Katsoin, että nytpä sattuu ponnistuspaikka mukavasti, ehkä ihan millin kaukana mutta tästä laukasta menee kuin rasvattu. Yllättäen Harri ei lähtenytkään hyppyyn, vaan jarrutti ja vastoin ratsastajan ohjeita yritti laittaa vielä töpöaskeleen esteen eteen. Niinpä rymisteltiin koko este nurin, ja seuraavallakin esteellä Harri tikkasi aivan tarpeettoman ja yllättävän töpöaskeleen. Ope kommentoi, että Harri tykkää hypätä läheltä, joten ilmeisesti yritin hyppyyttää sitä vähän liian kaukaa, vaikka paikka olisi omasta mielestäni ollut oikein hyvä ja sujuva. Pidin tämän mielessä, kun otimme vielä tunnin viimeiset hypyt lävistäjäokserille. Onneksi toivuimme molemmat äskeisistä epävarmuuden hetkistä, ja viimeiset hypyt onnistuivat hyvin, kun pidin maltin ponnistuspaikan kanssa ja ratsastin topakasti.

Tunti sujui siis mukavasti lukuun ottamatta pientä vahinkoa. Harrinkin kanssa minun tosin piti kiinnittää huomiota esteiden jälkeisiin linjoihin (ei saa oikaista!), ja ope myös kehotti painamaan hypyissä jalkoja edemmäs sen sijaan, että annan niiden heilahtaa hieman taaksepäin.

Iltapäivän koulutunnille otin uudestaan Pinkin. Se oli maanantaina kiva, ja halusin päästä jalostamaan yhteistyötä pidemmälle. Valitettavasti tämä jalostaminen ei kovin hyvin onnistunut, vaan olin melko kuutamolla koko tunnin. Aloitimme ratsastamalla siksak-väistöä käynnissä toisella pitkällä sivulla ja loivia kiemuroita ravissa toisella sivulla. Väistöt eivät onnistuneet alkuunkaan, Pinkki jännittyi niissä enkä saanut sen enempää pidätettä kuin pohjettakaan läpi. Kiemurat onnistuivat sentään vähän rennommin ja jopa hetkittäin tuntumalle tasoittuen. Ravi oli kuitenkin vielä aika jähmeän oloista. Laukkaa otettiin ainoastaan verryttelymielessä, ja vastoin odotuksiani ei laukkaaminenkaan oikein avannut hommaa kunnolla vaan jännittyneen oloista oli edelleen. En myöskään päässyt istumaan laukkaa luontevasti ja siten, kuin kunnollinen hevoseen vaikuttaminen olisi vaatinut. Laukka ei siis toiminut ollenkaan niin hyvin kuin maanantaina.

Tunnin loppupuoliskon ratsastimme käynnissä ja ravissa ympyrällä, jossa vaihdeltiin vasta- ja myötäasetuksen välillä sekä pienennettiin ja suurennettiin ympyrää. Pinkki oli tässä vaiheessa rennompi ja paremmin kuulolla, mutta en siltikään saanut sitä ratsastettua oikein kunnolla tuntumalle ja pohkeen eteen. Yksi merkittävä ongelma oli toistuva tuntuman löystyminen, eli ohjat eivät pysyneet tarpeeksi napakasti kädessä ja tuntuma tasaisena. Ulkopohjekin oli liian laiska, ja minulla oli ongelmia istunnan suoruuden kanssa. Etenkin oikeassa kierroksessa ope käski tarkkailla kylkien symmetrisyyttä, ja oikeaa hartiaa piti kääntää taaksepäin eli kroppaa "avata" enemmän oikealle. Oikeassa kierroksessa ratsastaminen tuntui tästäkin huolimatta helpommalta, ja tähän suuntaan tulivatkin ne tunnin ainoat paremmat hetket. Kaiken sen kääntämisen ja asetuksen hakemisen jälkeen Pinkki lopulta tasoittui tuntumalle hetkeksi ja ravasi ihan nätisti oikealle asettuen. Sain siis edes hetkeksi pienen välähdyksen siitä, miltä menon kuuluisi tuntua. Tunnin perusongelmana tuntui joka tapauksessa olevan se, etten osannut ratsastaa riittävän napakasti mutta samalla pehmeästi ja selkeästi, jotta Pinkki olisi voinut rentoutua.

Tämän leiripäivän osalta ratsastusten määrä jäikin kahteen tuntiin. Ajatus lisätunnista illaksi kävi mielessä, mutta sen sijaan päätin ottaa rauhallisemman illan ja keskittyä paljussa rentoutumiseen.

Leirillä Einolassa, 2. päivä: este, koulu ja uitto

Toisen leiripäivän aamuna pääsimme hyppäämään. Ratsukseni valikoitui viime kesältä tuttu ja hyväksi havaittu esteratsu Einolan Myräkkä. Myrä on hauska pieni voimanpesä.

Tunnin tehtävät olivat simppeleitä ja esteet ihan matalia. Saatiin siis keskittyä aivan perusasioihin. Hyppelimme 5-6 laukka-askeleen linjaa sekä yksittäisiä pikkuoksereita lävistäjällä ja pitkän sivun suuntaisella lähestymisellä. Myrää sai jonkin verran patistella eteen, mutta kivasti se touhuun heräsi etenkin loppua kohti ja hyppäsi napakasti. Suoralle linjalle onnistuttiin ottamaan molemmat pyydetyt askelmäärät, vaikka viisi laukkaa vaatikin Myrän tapauksessa oikein reipasta etenemistä. Korjattavana asiana nousi esiin esteen jälkeisen linjan ratsastus, eli esteeltä olisi pitänyt päästä jatkamaan pidemmälle suoraan sen sijaan, että annoin Myrän oikaista ja kantata kaarteeseen liian aikaisin. Juuri sama ongelmahan minua vaivaa Vakenkin kanssa, eli kyllä siinä vaan taitaa olla kyse ratsastajan systemaattisesta virheestä, joka sitten hyvin nopeasti tarttuu hevoseenkin. Mikähän ihmeen kiire minulla aina on sinne kaarteeseen? Miksi en "osaa" jatkaa suoraan?

Iltapäivän koulutunnille sain toiveratsuni, ikuisen koulutuntisuosikkini Cindan. Verryttelytehtävänä toimi nelikaarinen kiemura käynnissä ja ravissa. Käyntityöskentely ei ollut Cindan kanssa paras mahdollinen aloitus tunnille, vaan pahaksi jumittamiseksihan se meni. En vain yksinkertaisesti saanut ponia kävelemään riittävästi eteen, jotta se olisi alkanut myös rentoutua ja vähän venyttääkin kaulaansa hirvimoodin sijaan. Ravissa helpotti hieman, kun päästiin liikkumaan vähän enemmän eteenpäin. Silti ravissakin olisi vaadittu vielä paljon enemmän pohjetta ja liikkeen herättelyä eteenpäin, jotta tuntuma olisi alkanut tasoittua. Omasta mielestäni puuhasin ja tein muka kamalasti, mutta olin tehoton. Verryttelylaukka oli se vaihe, missä Cinda viimein alkoi liikkua paremmin, mutta aikansa kesti laukassakin ennen kuin loksahti. Aluksi laukka oli selätöntä tökötystä, mutta lopulta Cinda alkoi ympyrällä hieman pyöristää selkäänsä, ja sillä hetkellä oli nohevana nappaamassa "istunnalla kiinni" laukasta. Ponin pyöristyessä pääsin siis istumaan jäntevämmin laukan mukana ja ratsastamaan laukkaa istunnalla, jolloin tietysti pyöreys myös säilyi. Näin tuli molempien suuntien laukoissa lopulta oikein mukavalta tuntuvat pätkät.

Koulutunnin kuvista kiitos Venlalle.

Tunnin toisen puoliskon keskityimme avotaivutuksiin käynnissä ja ravissa. Käynti oli meille taas myrkkyä, eli hyydyttiin jälleen aivan selättömään jumitukseen. Vasemmalle sain avoa ratsastettua edes pätkittäin järkevästi, jolloin Cinda tuli taas pyöreäksi, mutta liikkumiseen olisi tarvittu paljon parempaa työntöä, jotta poni ei olisi kiemurrellut ja tuntumakin olisi tasoittunut. Ravissa oli ehkä aavistuksen helpompaa, mutta sujuvuus puuttui siitäkin. Tunnin lopussa Cinda tuntui liikkuvan harjoitusravissa kohtuullisen tasaisesti, mutta kun aloimme keventää katosi minulta taas "ote". Niinpä tuntuma oli jäälleen hukassa, kun lopuksi ratsastimme kevyessä ravissa askeleen pidennyksiä ja lyhennyksiä ympyrällä. Tunnin päättyessä totesin, että Cinda ei todellakaan ole automaatti vaan vaatii tosi napakkaa ratsastusta, mutta kyllä se vain on ihana heti kun sen saa kunnolla käynnistymään. Opekin huomautti, että saisin vaatia ponilta vielä paljon enemmän, ja varmasti Cindasta saisikin tarpeeksi pyytämällä vaikka kuinka hienoja juttuja irti.

Illalla lähdettiin uittomaastoon, ja sain sinne jälleen Nupun. Viime vuonna uittoreissu jäi huonon sään vuoksi väliin, mutta kaksi vuotta sitten olin uittomaastossa myöskin Nupulla. Nyt tuli siis uusinta. Matka uittopaikalle kesti noin tunnin, ja askellajina oli suurimman osan ajasta käynti. Mennessä otettiin muutama kohtalaisen reipas laukkapätkä, mutta selvästi kuitenkin vielä himmailtiin. Vuoksen rannassa heitettiin satulat ja ylimääräiset vaatteet pois ja uiskenneltiin kylmässä vedessä kolmen ratsukon seurueella. Kavereiden perässä Nuppu lähti uimasille ihan hyvin, vaikka uudelle syvän veden kierrokselle piti välillä vähän suostutella. Sopivan aikaa läträttyämme palattiin samaa reittiä taas tunnin ratsastusmatka takaisin. Kotimatkalla otettiin soratiellä kaksi oikein kunnon laukkavetoa. Vauhti alkoi olla sellaista, että luulin Nupun jo saavuttaneen huippunopeutensa, mutta niin vain se hetken päästä naksautti kavereiden perässä vielä seuraavan vaihteen päälle ja kiristi vauhtia entisestään. Kivaa päästä välillä laukkaamaan oikein tukka putkella, ja niin vaikutti olevan hevostenkin mielestä!

Vuoksen vesissä. © Minna Mättölä

Yllättävän hyvä ysikymppi

Niin sanottu kisakausi jatkui heinäkuun ja kesäloman koittaessa jälleen kotikisoilla. Kuopion Ratsastajien 3-tason kisoissa oli pienimpänä luokkana tarjolla 2-tason 90 cm arvostelulla A.0.0. Harkitsin ilmoittautumista pitkään ja tarkkaan, mutta lopulta rohkaistuin mukaan, vaikka kyseessä olivatkin oikein kansalliset kisat ja luokkakorkeuskin edelleen vähän mukavuusalueen yli. Minkäs teet, kun ei kotipihassa oikein pienempiäkään luokkia tahdo olla tarjolla! Vielä kisoja edeltävänä iltana pohdin, pitäisikö osallistuminen sittenkin perua, mutta niin siinä kävi, että kisa-aamuna löysin itseni Vaken selästä kisakamppeissa.

Verryttelyssä huomasin saman tien, että nyt Vake on hyvä. Se liikkui jo ravissakin harvinaisen ryhdikkään ja sujuvan oloisesti, aivan kuin se olisi kasvanut korkeutta ja saanut ilmavuutta liikkeisiinsä. Laukka eteni samaan malliin, joten verryttelyhypytkin onnistuivat tavallista sujuvammin. Näin hyvästä laukasta Vake venytti hyppyyn helposti, mikäli jäätiin vähän kauas. Okserille en tosin siltikään osannut lähestyä ilman jäätymistä, ja sille tulikin ensin todella pitkä loikka. Pystylle tosin otettiin harvinainen kielto, kun yritin mahduttaa esteen eteen vielä turhan töpöaskeleen ja Vake ei sitten lähtenyt kiipeämään 90 sentin estettä niin toivottomasta paikasta. Uudella yrityksellä mentiin muitta mutkitta yli, mutta sen verran Vake paineistui, että otti pienet loikat pää alhaalla pitkää sivua pitkin. Tässä rytäkässä se pukitteli satulansa vinoon, ja en saanut sitä selästä käsin poljettua suoraan. Niinpä jouduin vielä tulemaan alas, avaamaan vyön ja korjaamaan satulan paikan kiireellä juuri ennen radalle menoa. Pienestä paniikista huolimatta sinne ehdittiin.

Kisakentän pohja oli kasteltu kimmoisaksi ja napakaksi, ja siinä Vaken laukka sujui hyvin eteen. Rytmi löytyi hyvin, ja laukassa oli poweria sen verran, että esteet lähtivät ylittymään oikein näppärästi. Nelosesteenä olevaa sarjaa olin jännittänyt eniten, vaikka se onneksi olikin mallia okseri-pysty. Vake tuli kuitenkin sarjalle sen verran hyvällä imulla ja sujuvalla hypyllä a-osalle, ettei väli tuottanut vaikeuksia. Viides este oli periaatteessa helppo yksittäinen pysty, mutta tässä olin vähän huolimaton ja päästin lähestymisen valahtamaan lopussa vasemmalle. Niinpä Vake tökkäsi tälle esteelle töpöaskeleen, mutta selvisi kuitenkin ketterästi puomia pudottamatta. Vasemmalle valumisen seurauksena seuraava kaarre meni turhan pieneksi, mutta siitä huolimatta pääsimme esteiden 6 ja 7 linjalle asiallisesti. Etäisyys oli hevosille neljä ja poneille viisi laukkaa, ja viidellä meni Vakekin mukavasti. Puomeja kolisteltiin kevyesti sekä seiskalla että kasilla. Kasin jälkeen Vake oli väärässä laukassa, sillä jostain syystä se on nyt alkanut suosia oikeaa laukkaa enemmän. Sen verran vahvasti Vake oli etenemässä, että en helpolla saanut sitä raviin, ja niinpä päätin jatkaa laukassa eteenpäin enemmin kuin rikkoa hyvää rytmiä. Viimeisessä kaarteessa käytiin sitten vähän ristilaukalla, mutta rytmi ei pahemmin häiriintynyt, ja Vake lähestyi vielä viimeisellekin esteelle hyvällä imulla. Vähän kauas jäi, mutta Vake venytti vaivattomasti oikein komean, ketterän hypyn. Niin rata hurahti läpi ennen kuin ehdin oikein huomatakaan!

Puhdas rata ja ruusuke siitä siis tuli. Olin tosi tyytyväinen, sillä Vake tuntui aivan harvinaisen hyvältä. Nyt tuntui siltä, että 90 sentin radan hyppääminen oli sille suorastaan helppoa! Vaikka tässä on jo kolme yhteistä vuotta takana niin sainpa taas vähän säätää ylöspäin omaa arviotani siitä, mihin Vake oikeasti pystyykään. Kun se tällaiseen kisavireeseen herää, niin ei näköjään tunnu ysikympin rata missään. Vake se osaa toisinaan yllättää, kun vaan syttyy oikealla tavalla.

Bennyn valmennukset 21.-22.6.

Juhannuksen alla hypättiin kahtena päivänä Bennyn estevalmennuksessa. Keskiviikkona 21.6. aloitettiin helpommilla linjoilla, ja torstaina 22.6. vuorossa oli ympyrä- ja kahdeksikkotehtäviä.

Keskiviikon tunnilta erityismaininnan ansaitsee verryttelylaukka. Vake laukkasi alusta alkaen ilmavan ja sujuvan oloisesti, ja laukatessamme verryttelytehtävää ympyrällä oikealle Vake pyöristyi ihan itsestään. Ihan kuin se osaisi hetkittäin laukata suorassa! Harmi kyllä paras potku tuli käytettyä jo sileän verryttelyssä, eikä Vake laukannut esteillä enää aivan niin hienosti. Ensimmäinen hyppytehtävä meinasikin olla meille hankalin. Tehtävänä oli hypätä yksittäistä pystyä kahdeksikkokuviolla vinottain lähestyen ja laukkaa vaihtaen. Vake pääsi valahtamaan liian pitkäksi, ja ongelmana oli etenkin esteen vasenta reunaa kohti kaatuminen molemmista suunnista lähestyessä. Tämän kaatumisen seurauksena laukanvaihtokin hankaloitui. Suoruus, suoruus, suoruus!

Keskiviikon tehtävät ratana.

Seuraaviin tehtäviin kuuluivat kavalettipuomit voltilla, kolmen pystyn suora linja, lainelankkupysty ympyrällä sekä pitkä kaareva linja kahden okserin välillä. Kolmen esteen linjalla välit olivat hevosille neljä laukkaa hieman lyhentäen, ja me saimme ensin mennä ne viidellä laukalla. Viidellä välit olivat hieman ahtaat, ja esteiden noustessa siirryimmekin menemään neljällä laukalla, mikä eteen ratsastamalla onnistui ilman vaikeuksia. Toki Vake pääsi painumaan vähän pitkäksi ja matalaksi. Lankkupysty ylittyi muuten hyvin, mutta tässä oli jälleen taipumusta liirata hypyssä vasemmalle. Sama vika vaivasi kaarevan linjan ensimmäisellä okserilla. En saanut esteelle suoraa linjaa, vaan Vake meni kohti vasenta ja usein jo vaihtoi laukankin vasemmaksi ennen estettä. Sama vasemmalle painaminen jatkui läpi kaarevan linjan, joten myöskään toisella okserilla ei oltu ihan suorassa. Sinänsä toki suoriuduimme noin 80 sentin esteistä ilman suurempia ongelmia, mutta systemaattinen vasemmalle kaatuminen vähän häiritsi.

Torstaina meillä olikin oikein mielenkiintoisia tehtäviä, ja tältä päivältä on myös videoita. Parin verryttelyhypyn jälkeen hyppäsimme ympyrällä neljää estettä, eli kukin este sijaitsi 90 asteen kulmassa edelliseen nähden. Onneksi avaralla ulkokentällä ympyrä oli suuri ja esteiden väliset etäisyydet ympyrän kaarella noin 10 askeleen mittaisia, joten tehtävä ei ollut niin ylivoimaisen vaikea kuin se pienemmässä tilassa olisi. Ympyrä oikealle sujuikin meiltä oikein mukavasti, ja nappasimme Vaken kanssa kiinni hyvästä tasaisesta rytmistä.

Helppouden tunne kuitenkin karisi, kun piti vaihtaa suuntaa vasemmalle ja jatkaa kahdeksikkokuviona toiselle vastaavalle ympyrälle. Vasemmalle kääntyminen ei sujunut ollenkaan niin luontevasti, vaan Vake tosiaan kaatui edelleen vasemmalle. Toki tämän huomasi myös oikean laukan ympyrällä, jossa hypyt hakeutuivat jälleen esteen vasenta reunaa kohti. Laukan vaihtaminen kentän keskellä olevalla suunnanvaihtoesteellä oli käsittämättömän hankalaa, ja niinpä vasemman laukan ympyrän ensimmäinen neljännes meni tasapainottomaksi ristilaukassa kampeamiseksi. Tässä vinous ja vasemmalle kaatuminen tosiaan kostautuivat. Ei meillä aina ole näin selkeää ongelmaa tässä asiassa ollut, tai se ei ole tullut näin selvästi esiin. Epäonnistunut ensimmäinen kaarre vasemmalle tietenkin katkaisi myös hyvän rytmin, joka tällaisessa tehtävässä olisi ollut erityisen tärkeää.

Lopuksi hyppäsimme radan, johon kuului pitkä suora linja ja 3/4 ympyräkierrosta oikealle, suunnanvaihto ja 3/4 ympyräkierrosta vasemmalle, sekä lopuksi pitkä suora linja vasemmassa laukassa. Aloitimme tehtävän näppärästi, mutta suunnanvaihtoon ja ensimmäiseen kaarteeseen vasemmalle se homma taas kosahti. Lopulta toisella ratakierroksella Vake onnistui nappaamaan suunnanvaihdossa vasemman laukan, ja kaarre onnistui jo paljon asiallisemmin. Viimeinen kierros oli siis päivän paras ja sujui alusta loppuun asiallisessa rytmissä, vaikka vasemmalle kaartaessa pientä puskemista tulikin.

Tälläkin kertaa toinen valmennuspäivä sujui meiltä kokonaisuutena ensimmäistä skarpimmin. Muuten kyllä hyppääminen sujuu oikein tasaisen varmasti, mutta suoruuteen on nyt kiinnitettävä erityisesti huomiota. Niin selkeää oli vasemmalle kaatuminen molempina päivinä, ja Benny totesi Vaken vähän säästelevän itseään hyppäämällä vinoon. Sileän ratsastuksesta se tämänkin ongelman korjaus lähtee.

Videoista kiitos Anulle!

Mini Wahlbergin valmennus

Tällaista etuosan kantamista Vakelle tavoitellaan. Sunnuntaina se löytyi avo-/sulkutaivutustehtävällä.

Viikonloppuna 10.-11.6. pääsimme Vaken kanssa Gunilla "Mini" Wahlbergin oppiin. Mini oli menossa Varkauteen pitämään valmennuksia ja pysähtyi matkalla pitämään meille yksityistunnin molempina päivinä. Etukäteen minulla oli Minin opetuksen periaatteista jonkinlainen käsitys sekä kuulopuheiden että Minin nettisivujen perusteella, joten en tullut yllätetyksi vaikka jotkin asiat Minin opetuksessa poikkesivatkin ehkä "valtavirrasta". Toisaalta Minin opeissa oli hyvinkin paljon tuttua, koska olen aikaisemmin ratsastanut jonkin verran Eversti Carden oppilaiden opettamana. Minin valmennusfilosofian taustalla siis vaikuttavat nimenomaan klassisen ratsastuksen periaatteet sekä niiden lisäksi hevosen biomekaniikkaan liittyvät näkökohdat, Centered Riding sekä Andrew McLeanin opit hevosen käyttäytymisestä. Monenlaista ajattelemisen aihetta oli siis luvassa.

Ensimmäisenä päivänä Mini aloitti tarkkailemalla, kuinka Vake kääntyy oikealle ja vasemmalle eli millaisia vinouksia sillä on. Yksi tärkeimmistä ohjeista olikin, että ratsastajan tulee koko ajan tarkkailla, ennakoida ja korjata hevosen vinoutta ja pyrkiä pitämään se tasapainossa kumpaankaan suuntaan kaatumatta. Helpommin sanottu kuin tehty! Jatkuvastihan Vake kaatuu enemmän tai vähemmän jommallekummalle lavalleen, usein ihan huomaamatta. Tämä toki on aivan normaali ilmiö, mutta jotta hevonen voisi käyttää kroppaansa oikein pitää palikat saada kohdalleen eli hevonen rangastaan ja kaulastaan suoraksi. Työkaluna suoruuden korjaamisessa toimi asetus. Jos Vake vähänkään kaatui johonkin suuntaan, oli ohjeena ottaa kaatumisen puolelle kevyt asetus ja pyytää vastakkaisen puolen takajalkaa hieman "ristiin" eli takaosaa puskevan lavan puolelle, ei kuitenkaan varsinaiseksi väistöksi asti. Eräänlainen hiuksenhieno vastataivutus siis. Työskentely olikin hyvin pitkälti jatkuvaa asetuksella pelaamista, ja etenkin vasemmassa kierroksessa korjattiin karkaavaa ulkolapaa tällä tavoin aina uudelleen ja uudelleen. Vasemmassa kierroksessa vinouden korjaus onnistuikin paremmin kuin oikeassa, ja vasemmalle ravatessa tulivat molempina päivinä esiin selkeästi parhaat hetket. Totesin, että olin jo oikeastaan aikaisemminkin huomannut erittäin toimivaksi korjaukseksi juuri tämän saman vastataivutuksessa ratsastamisen. Omin päin ratsastaessa olen nimittäin huomannut, että Vake ryhdistäytyy hienoon muotoon ja korjaa oikean lavan tehokkaasti suoraan JOS onnistun ratsastamaan vasemmassa kierroksessa juuri oikealla tavalla pientä vastataivutusta kaarevalla uralla tai esimerkiksi kulman kohdalla. Olen siis ollut aivan oikeilla jäljillä.

Asetuksesta oli paljon puhetta muutenkin. Mini kertoi, että asettuessaan niskasta oikein hevonen samalla pakostakin nostaa hieman etuosaansa rintalihaksilla, ja juuri tämä on se, mitä halutaan. Tästäkin syystä asetusta käytetään paljon, ja muuta käyttötarkoitusta ei ohjilla oikein olekaan kuin asettaminen. Asettuessa pitää pään kääntyä niskasta sivusuunnassa, mitä ei saa tietenkään kompensoida kaulaa taivuttamalla mutta ei myöskään niin, että hevonen vain nyökkää nenän alas eikä pää liikukaan yhtään sivusuunnassa. Mini myös muistutti antamaan vastakkaisella ohjalla riittävästi tilaa asetukselle, ja kehotti unohtamaan ajatuksen vahvasta ulko-ohjan tuesta. Tuntumassa ylipäänsä ei saisi olla mitään vetoa tai painoa, vaan hevosen pitäisi kantaa itsensä kevyesti eikä ratsastaja saa vetää. Siinäpä meillä on vielä tekemistä!

Etuosan kannattelu rintalihaksilla oli suoruuden lisäksi toinen kulmakivi (ja nämä tietysti kulkevat käsikädessä). Hevosen pitäisi kantaa itsensä nimenomaan rintalihaksilla "nostamalla", jotta se pääsee liikkumaan kevyesti eikä vyöry etuosansa päälle, jolloin liike menee tukkoon aivan erityisesti juuri Vaken kaltaisella hevosella. Tähän liittyen ei tietenkään hyödytä vyöryttää tahmealta tuntuvaa hevosta lisää ja lisää eteen etuosansa päälle, ei se liike siitä parane. Tämäkin on tuttu juttu Vaken kanssa, ainakin periaatteen tasolla, mutta silti sitä tulee aina vyörytettyä. Minin tunneilla vyöryttämisen sijaan otettiin kaikki vauhti pois ja mentiin hi-taas-ti hakien suoruutta ja rintalihaksilla kantamista, jotta Vakella ylipäänsä olisi mahdollisuus päästä eteenpäin. Tavoitteena olevaa etuosan ryhtiä ei myöskään uhrattu pyöreyden tavoittelun nimissä, vaan jos Vake alkoi painua niskasta liian alas oli ohjeena opastaa niskaa ohjalla kohottaen ylemmäs. Tällä ajatuksella ratsastaessa minulla muuten rupesivat kädet pysymään hyvin kannettuina aivan itsestään, ilman että Minin tarvitsi asiasta lainkaan huomauttaa!

Istuntaan liittyvänä korjauksena oli harjoitusravin myötääminen "ylös-alas", ei "eteen-taakse". Keskivartaloa piti siis vähän napakoittaa, ja sain luvan mieluummin vähän pomppia kuin seilata lantiolla eteen ja taakse. Lisäksi jalustinhihnoja pidennettiin, jotta sain jalan rentoutettua eikä ollut tarvetta painaa jalkaa jalustinta vasten ja kantapäätä alas pohjetta jännittäen.

Suurimmaksi osaksi menomme oli koko viikonlopun ajan alkeiskurssitason tapailua etanatempossa, kun yritin hakea palikoita paikoilleen ja tuntosarvet herkkänä suoristaa Vaken kaatuvia lapoja tasapainoon. Sunnuntaina etenimme kuitenkin ympyrätyöskentelystä myös suorille urille sekä hyvin loivien "avojen" ja "sulkujen" pariin. Tehtävänä oli ratsastaa hitaassa tempossa käynnissä ja ravissa ensin pientä "avotaivutusta" uraa pitkin, ja tämän onnistuessa jatkaa samalla asetuksella "sulkutaivutusta" viistosti kohti radan keskustaa. Heti, kun Vake alkoi sulkutaivutuksessa vähänkään kaatua pois tasapainosta taivutuksen puolelle, palattiin takaisin avoon, eli sivuttaisliike eteni pieninä portaina. Kovin monta askelta sulkua ei nimittäin kerrallaan päästy, ennen kuin oli taas aika korjata tilannetta avoon siirtymällä. Pienen hakemisen jälkeen tämä tehtävä alkoi sujua ravissa oikein kivasti etenkin vasemmalle, ja Vake teki tehtävää mallikelpoisen kuuliaisesti. Siinä samalla alkoi rintakehä kantaa etuosaa ja Vake toden totta liikkui ryhdikkäästi ja pyöreänä! Siinä loksahtivat mukavasti paikoilleen avainpalikat eli asetus, suoristuminen ja etuosan kannattelu. Tempo oli toki hyvin hidas, mutta kovemmassa vauhdissa ei Vaken olisi ollut mahdollista itseään tällä tavalla kantaa. Mini muistuttikin, että Vake on kuin rankassa kuntosalitreenissä alkaessaan aktivoida rintalihaksia käyttöön ja etuosaa ryhtiin. Vakelle annettiinkin usein mutta lyhyitä taukoja käynnissä pitkin ohjin. 

Laukkaa ei viikonlopun aikana saatu toimimaan, ja etenkin vasen laukka oli toivotonta. Vake yksinkertaisesti vain häipyi vasemmassa laukassa ympyrältä kun en saanut vetää sitä sisäohjalla kaulasta linkkuun. Tokihan minä olen aina tiennyt, ettei Vake mitenkään voi laukata kaula mutkalla, mutta kun ei se käänny! Mini totesi, että vielä ei Vakella riitä voima ja tasapaino laukata kaatumatta aina jompaankumpaan suuntaan, ja ongelma ei ole ratkaistavissa laukan sisällä vaan ainoastaan kehittämällä voimaa, tasapainoa ja suoruutta ensin ravissa. Totesin myös jälkikäteen videolta, että eihän Vake tosiaankaan kykene kääntymään vasemmassa laukassa vasemmalle, koska sen takaosa liiraa niin voimakkaasti sisään vasemmalle. Tässä tilanteessa Vake pitäisi saada ratsastettua samalla tavalla pieneen vastataivutukseen kuin ravissa suoristaessa, mutta siihen ei ratsastajalla voimat riitä eikä ole tarkoituskaan riittää. Voimalla puskemisen sijaan tasapaino ja suoruus pitäisi hakea sieltä hitaammista askellajeista ensin ennen kuin laukkatyöskentely voi onnistua.

Niin paljon tuli kahdessa neljäkymmentäviisiminuuttisessa ajateltavaa! Minin periaatteissa oli kyllä järkeä ja tosiaan monet niistä hyvin linjassa jo aikaisemmin oppimieni ja itse havaitsemieni asioiden kanssa. Harmi, ettei pelkkä teoriatieto auta, vaan lisäksi olisi osattava sitä tietoa soveltaa hevosen selässä. On tässä toivottoman paljon työmaata niin oman ratsastukseni kuin Vaken liikkumisen parantamisessa, mutta viikonloppu Minin ohjauksessa antoi siihen urakkaan onneksi hyviä eväitä. Toivottavasti päästään Minin tunneille toistekin.

Alueysikymppi paksulla ponilla

Samaan putkeen tuli vielä kolmas kisaviikonloppu, sillä Talent-cupin aluekarsinnat jouduttiin myöhäisen kevään vuoksi siirtämään Sorsasalon kisakentälle, ja samassa yhteydessä järjestettiin muitakin 2-tason esteluokkia. Niinpä meille oli taas kotikisat tarjolla, mutta pulmana oli luokkavalikoima: pienin kaikille avoin luokka oli 90 senttiä. Mennäkö vaiko ei, kokeillako kepillä jäätä vai olisiko 90 senttiä 2-tason ratana meille aivan liikaa? Vaken (ja koko ratsukon) kapasiteettia hypätä 2-tason 90 sentin ratoja on vuosien varrella tullut pohdittua aiemminkin, ja välillä on oltu sitä mieltä että joo, välillä ei. Onhan Vake tätä tasoa ja jopa isompaa hypännyt aikaisemminkin ennen ratsastuskouluvuosiaan, silloin kuitenkin hoikemmassa kunnossa ja ilman tuntihevostaustaa. 90 sentin ratoja olemme toki hypänneet enemmän ja vähemmän onnistuneesti 1-tasolla muutamia kertoja sekä pitkin talvea treeneissä jonkin verran. Ope oli sitä mieltä, että totta kai voidaan mennä. Olivathan meillä nyt olosuhteet parhaat mahdolliset, eli suuri ulkokenttä missä laukka sujuu sekä kotikenttäetu. Niinpä päädyin kisaan ilmoittautumaan, vaikka vähän hirvittikin. Varmuutta antoivat kuitenkin edellisten kisojen tuoreessa muistissa olevat radat, joilla meno oli varsin sujuvaa ja laukka mukavasti etenevää.

Pahimmat jännitykset ja panikoinnit menivät onneksi ohi pari päivää ennen kisoja, ja olin kisa-aamuna kaikesta huolimatta melko luottavaisella ja rauhallisella mielellä. Rataan tutustuessa alkoi kyllä taas jännittää kovasti, ja tuli sellainen olo, että näinköhän me tämä selvitetään. Radan ensimmäinen vaihe vaikutti kohtalaisen helpolta ja itse asiassa meille sopivalta, sillä pituusesteet olivat vähemmistössä, ja sarjakin oli muotoa pysty-pysty. Oksereita olivat vain ykkönen, joka oli hieman matalampi, sekä viitonen. Lisäksi ykkösvaiheessa oli pelottavalta näyttävä viuhkaeste eli "puolitrippeli", joka oli toisesta reunastaan aivan hurjan pitkän näköinen. Toinen vaihe vaikuttikin sitten haastavammalta, sillä siellä odottivat ne isot okserit. Mustakeltainen lankkuokseri taisi olla jopa ylikin 90-senttinen, kuten toisessa vaiheessa on sallittua. Pidin kuitenkin erittäin todennäköisenä, että emme kuitenkaan pääsisi toiseen vaiheeseen, joten siellä odottavat esteet eivät aiheuttaneet paniikkia.

Verryttelyyn sain onneksi open avuksi. Muuten en olisi varmaan koko kisaan uskaltanut ilmoittautuakaan. Ope patistelikin minua herättämään Vaken kunnolla liikkeelle, ja muistutteli pitämään nenän ylhäällä esteelle tullessa loppuun asti. Pystylle saimme hyviä hyppyjä, mutta okseria hypätessä iski paniikkivaihde päälle ja tuuppasin Vakea vain hulluna eteenpäin. Seurauksena oli pitkää ja matalaa menoa, sekä aivan liian kaukaa roikaistu hyppy. Sopivaa ponnistuspaikkaa okserille ei löytynyt, koska en osannut ratsastaa sille tarpeeksi maltilla, mutta lyhyemmän lisäaskeleen kanssa otetut hypyt olivat kuitenkin asiallisempia kuin kamikaze-venytys.

Sitten koitti oma vuoro. Tässä sitä viimein oltiin, alueysikympin radalla paksukaisen kanssa! Ei muuta kuin reippaasti liikkeelle. Ensimmäiselle esteelle tullessa muistin istua hyvin pystyssä, ja Vake selvitti esteen ihan ketterästi, vaikka mentiinkin vähän lähelle. Puomi kuitenkin kolahti, ja hetken jo kuvittelin, että siinäpä se toisen vaiheen kohtalo selvisi saman tien. Kävi kuitenkin tuuri ja este pysyi kolinasta huolimatta ylhäällä, kuten nopealla vilkaisulla totesin. Kakkosesteelle mentiin kaikessa rauhassa vähän lähelle, kolmoselle taas venytettiin. Sitten tuli pidempi laukkapätkä, jossa Vake eteni oikein hyvällä energialla, ja sarjalle tullessa oli laukka oikein hyvässä kuosissa. Niinpä sarja ylittyi aivan supersujuvasti, ja tähän asti eteneminen oli alkuradan ajan ollut oikein asiallista. Valitettavasti neljännen esteen jälkeen paras alkukipinä hiipui, ja Vake pääsi valahtamaan hieman pidemmäksi ja matalammaksi. Viitosesteelle eli okserille ei ponnistuspaikka natsannut alkuunkaan, mutta Vake pelasti tilanteen tikkaamalla aivan esteen juureen töpöaskeleen. Nousihan se sieltäkin esteen yli, eikä tämä hyppy onneksi syönyt sen rohkeutta venyttää kuutosesteelle vähän kauempaa. Sitten edessä olikin se pelottava viuhkaeste. Hermostuksissani vaihtelin vielä raippaa aivan turhaan toiseen käteen, mutta viuhka selvitettiin ihan asiallisesti ja rytmin kärsimättä, vaikka viimeinen askel olikin lyhyempi. Sitten jo vyöryttiin viimeiselle esteelle, enkä edes yrittänyt pitää Vakea edestä ylempänä. Este ylittyi siis nenällään ryömien, mutta puhtaasti. Tavoite oli saavutettu: selvitimme ykkösvaiheen, ja vastoin odotuksiani puhtaasti!

Matka jatkuikin siis vielä kakkosvaiheeseen. En tietenkään lähtenyt ratsastamaan ollenkaan aikaa, vaan tein laajat kaarrokset ja varmistelin selviämistä esteiden yli. Paras puhti oli jo niin omasta ratsastuksesta kuin Vaken laukastakin poissa, mutta sen pelottavimman okserin yli tsempattiin vielä hyvin. Vake tuli hyvään paikkaan, mutta tuntui vähän hidastuvan esteen edessä, ehkä mustia lankkuja katsoakseen. Nohitin sitä läpäyttämällä raipalla lavalle, ja tämä vei meidät radan suurimman esteen yli. Kun tästä oli selvitty, menivätkin seuraavat esteet vähän huolimattomalla otteella. Pystylle tultiin lähelle ja jarruttaen, ja kaareva linja okserille numero 11 vyöryttiin aivan liian pitkänä. Kun kaiken lisäksi tuuppasin estettä kohti, niin eihän siitä valmista tullut. Kuskin ennakoinnista ja tuuppauksesta huolimatta Vake pelasti, tikkasi töpöaskeleen ja nousi kuin nousikin melkein paikaltaan esteen yli. Tämän jälkeen sain ratsastettua viimeiset kolme estettä vähän järkevämmällä otteella. Suora linja 12-13 oli suorastaan hyvä. Viimeiselle esteelle mentiin taas turhan pitkänä, ja siinä vaiheessa mielessä vilkkui jo maali ja se tosiasia, että olimme ihan juuri tekemässä puhtaan radan. Vake venyi vielä viimeisen kerran hyppyyn vähän kauempaa, ja se oli siinä. Maalissa ja puhdas rata! Vake teki sen!

Toisesta vaiheesta nappasimme yhden aikavirhepisteen, mutta sillä ei ollut mitään väliä. Sain jopa jännittää vielä mahdollista sijoittumista, sillä nollia ei tullut paljon ja olimme sijoituksissa kiinni aivan viime metreille. Lopulta kuitenkin tipahdimme ensimmäiseksi ei-sijoittuneeksi. Sijoitus olisi ollut aikamoinen piste i:n päälle, mutta eipä sen täpärä missaaminen paljon tunnelmaa latistanut. Rata ei ollut ehkä se kaikkein hienoin, vaan siinä näkyi kyllä joiltain osin pieni kuskin panikointi. Siitä huolimatta olin enemmän kuin tyytyväinen, sillä onnistuimme aivan yli odotusten. Emme pelkästään selviytyneet radasta, vaan hyppäsimme sen ilman estevirheitä. Vake taisteli ja pelasti oikeissa kohdissa, ja se siivitti meidät siihen tavoitteeseen, joka mielessäni oli siintänyt etäisenä haaveena jo pitkään: alueysikymppi. Se oli tehtävissä, meistä oli siihen. Hyviäkin pätkiä rataan mahtui, ja tästä voidaan sitten ensi kerralla parantaa, kun nyt ainakin on tiedossa, että tällä tasolla hyppääminen sinänsä onnistuu. Vake kyllä hyppää jopa kuskin puutteista huolimatta ja vaikka esteet alkavat olla sille melko isoja. Eihän tässä mennä mitenkään valtavan kapasiteetin ja taidon turvin, mutta sitäkin suuremmalla sydämellä. Sekin vie yllättävän pitkälle.

Takaisin kisaamisen makuun

© Ansku Kauppinen/ak.galleria.fi

Alkoihan se kisakausi vihdoin meilläkin. En kyllä tiedä, voiko varsinaisesta kaudesta puhua, kun tämän vuoden kisailut ehkä rajoittuvat lähinnä kotipihaan, mutta kuitenkin. Edellisestä kisastartista oli aikaa jo melkein puoli vuotta, ja silloin kisasimme vielä vanhoilla kotikonnuilla Tallinmäellä. Nyt oli siis vuorossa myös ensimmäinen kilpailumme täällä Itä-Suomessa, kun Sorsasalon juhlakentällä järjestettiin Kuopion Ratsastajien perinteiset kevätkisat. Olen toki näissä samoissa karkeloissa ollut mukana ennenkin, viimeksi tasan 15 vuotta sitten, jolloin putosin aika vaarallisesti. Onneksi ne lähes puolen elämän takaiset traumat ovat jo aika hyvin painuneet pois muistista, ja onneksi tällä kertaa ratsuna oli oma luottopuksutin. Kisatauon vuoksi jännitti kyllä enemmän kuin mitkään kisat pitkään aikaan, mutta onneksi luokkina oli turvalliset ja helpot 70 ja 80 senttiä. Lohdutti kovasti, kun ensimmäisen luokan esteet näyttivät jopa kisajännityslasien takaa katsottuna tosi pieniltä, ja hypättävänä oli helppoakin helpompi seitsemän esteen rata A.0.0 -arvostelulla. Juuri sopiva rata enimpien jännitysten purkamiseen!

Verryttelyssä Vake vähän tönttyröi. Ensin ravasimme hieman pikkukentällä, missä Vake ei halunnut liikkua ollenkaan. Isolla verryttelykentällä mentiin sitten heti toiseen ääripäähän, ja Vake koetti ensin vähän villiintyä. Oli pakko aloittaa saman tien laukalla ja parin ristikon hyppäämisellä, jotta sain vähän tasoitettua tunnelmaa. Verryttelyhypyt menivät vähän miten sattuu, liikaa estettä kohti ajaen ja liian panikoivalla otteella. Normaali verryttelymeininki siis, tämähän se on aina se pahin osuus koko kisoissa.

© Kata Voutilainen

Radalla oli onneksi paljon helpompaa. Vake lähti laukkaamaan sujuvasti omalla moottorilla, mutta ei painanut ohjille ja nenää alas. Esteet ylittyivät helposti yksi kerrallaan. Nelosesteelle piti hiukan venyttää askelta, ja tästä hypystä Vake lähtikin sitten hieman vyörymään eteenpäin pitkällä linjalla kohti seuraavaa pystyä. Laukka pääsi siis liikaakin venymään tätä estettä kohti, ja kun vastassa oli vain mitätön matala pysty, roiskaisi Vake sen yli vähän puolihuolimattomasti. Niinpä siinä vauhdin tiimellyksessä lähti puomi mukaan, mutta matka jatkui. Viimeiset esteet menivätkin tosi mukavasti hyvällä rytmillä ja tässä vaiheessa rataa jo varsin rennolla otteella. Näin kisakauden avausrata olikin ennen pitkää päätöksessä, ja onnistunut rata se olikin. Olin tosi tyytyväinen sujuvaan rytmiin ja mukavalta tuntuneeseen menoon, eikä puomin pudottaminen harmittanut. Sujuvaa ja helppoa suoritusta tässä oltiin hakemassa, ja se saatiin. Nyt saatoin lähteä hyppäämään seuraavan radan oikein hyvällä ja rentoutuneemmalla mielellä.

Kasikympin rata olikin sitten kaksivaiheinen arvostelulla 367.1, ja mukaan tuli mm. sarja. Toisessa vaiheessa oli pitkiä linjoja eli tämä ei ollut varsinaisesti mikään Vakea suosiva rata. Kilpailukykyinen aika ei nyt tosin ollutkaan ykköstavoitteena, vaan edelleen olin hakemassa sujuvaa hyvän mielen suoritusta. Verryttely meni taas vähän sähläämiseksi. Vake ei verryttelyssä imenyt esteille niin hyvin, joten sorruin sitä vähän puskemaan estettä kohti ja meno oli taas sellaista älytöntä roiskintaa. Periaatteessahan poni olikin jo aika lailla verrytelty, kun alla oli yksi rata. Onneksi osasin jättää verryttelyn kommellukset omaan arvoonsa, ja luotin Vaken olevan taas radalla elementissään.

© Kata Voutilainen

80 sentin rata alkoikin melko lailla samoilla asetuksilla kuin edellinen rata. Yritin ratsastaa kakkos- ja kolmosesteen linjan nyt kuuteen askeleeseen, mutta en pyytänyt tarpeeksi eteen joten seitsemäs miniaskelkin tuli mukaan. Tämän jälkeen piti korjailla ristilaukka pois, mutta avaralla kentällä oli onneksi tilaa ja aikaa ennen seuraavaa estettä. Ensimmäisten kolmen esteen jälkeen alkoikin kaikista sujuvin meno, ja Vake sujahti seuraavien esteiden yli oikein helpon sutjakasti. Viitosesteen alla oleva värikäs portti tuotti luokassa jonkin verran kieltoja, mutta Vakea se ei hätkäyttänyt. Matka jatkui yhtä mukavassa rytmissä muurin kautta okserille ja tästä vielä sarjalle, johon päättyi ensimmäinen vaihe puhtaalla suorituksella. Niinpä jatkoimme vielä toiseen vaiheeseen, jonka alkuun osui radan hankalin kohta. Nyt piti kääntää sarjalta okserille silmukka, jossa Vake pyrki liiraamaan ulospäin sisääntuloportin vetäessä puoleensa ja kuskin jäädessä sisäohjaan kiinni. Niinpä kaarros meni hiukan laajaksi ja hidastavaksi, ja estelinjalle tultiin kaula mutkalla ja lapa ulkona. Ponnistuspaikka jäi kauas esteestä, ja aika moni hevonen olisi varmaan livahtanut esteen ohi vasemmalta, jonne ulkolapa jo muutenkin puski. Vake kuitenkin tsemppasi hienosti ja ponkaisi esteen yli vaikka olikin kaukana ja vinossa, ja myöskin ylsi okserin toiselle puolelle puomeihin koskematta. Hieno pelastus Vakelta tilanteessa, jossa lähestymisessä oli vähän kaikki pielessä! Hieno venytys tuli myöskin seuraavalle okserille, jolla ponnistuspaikka jäi niin ikään kauas. Nyt oltiin kuitenkin suorassa ja esteelle oli parempi imu, jolloin hypystäkin tuli ketterämpi. Näiden pari isomman loikan jälkeen viimeinen pysty-pysty-linja mentiin sitten vähän töpömmillä hypyillä, mutta tasaisen varmasti, ja näin oli tämäkin rata onnistuneesti maalissa.

© Kata Voutilainen

Myös toinen rata antoi kovasti aihetta tyytyväisyyteen. Niin mukava rytmi, niin varmaa menoa! Toisessa vaiheessa pääsi ote ehkä hieman lipsahtamaan, kun yritin edes vähän ratsastaa aikaa enkä tehnyt niin huolellisia teitä. Vake venyi kuitenkin pitkillä loikilla oksereiden yli ja näytti, että täältä pesee. Jonkin aikaa olimme myös sijoituksissa kiinni, mutta pitkien laukkamatkojen ulkoradalla olimme aika hampaattomia ja jäimme sinne hitaampien nollaratojen kerhoon sijoituksen ollessa lopulta 21/51. Tavoite joka tapauksessa täyttyi: hyppäsimme asialliset ja sujuvat radat, joista jäi hyvä mieli. Vake teki radoilla erittäin varmaa työtä ja paikkasi kyllä ratsastajankin virheet, eli kyllä se oli edelleen se vanha tuttu luotto-Vake kuin aina ennenkin. Suoritusvarmuus tuntuu siis olevan tauosta huolimatta aivan ennallaan.

Vappuviikonlopun estevalmennukset

Vappuviikonloppuna vuorossa olivat kaksipäiväiset Bennyn estevalmennukset. Tarkoitus oli päästä hyppäämään ulkona isolla kisakentällä, mutta vielä viikonlopun aikana pohjat eivät olleet tarpeeksi kuivat ja räntääkin satoi, joten maneesissa mentiin vielä nämä hyppelöt. Vaken kanssa osallistuimme valmennuksiin sekä lauantaina että sunnuntaina.

Molempina päivinä sileän verryttely oli aika kaameaa mönkimistä, mutta hyppyihin löytyi onneksi parempi vaihde. Lauantaina meille hankalin tehtävä oli ensimmäinen käännösharjoitus, jossa hypättiin pitkän sivun suuntainen suora linja ja käännettiin sen jälkeen tiukasti seinän puolelle. Vakehan kääntyi, mutta liiankin tiukasti ja sisään puskien. Vanha tuttu ongelma siis. Ratatehtävät sujuivat ihan asiallisesti ja tasaisen varmasti. Vake ei ollut ihan niin terävä kuin parhaimmillaan on ollut, mutta mennä puksutti ihan mukiinmenevästi. Kierrettävät tötsät vähän helpottivat päätyihin ratsastamista. Suora linja, joka oli isoille hevosille sujuva neljän laukan etäisyys, tuppasi käymään meille hieman ahtaaksi viidellä laukalla, eli piti vähän malttaa ja odottaa eikä ratsastaa liikaa eteen. Kuuden metrin sarjaväli puolestaan oli Vakelle helppo, pikemminkin vähän lyhyemmän puoleinen. Saamani ohjeet olivat vanhoja tuttuja: laukka pyörimään myös kaarteiden läpi, ei oikomista, hartiat (etenkin oikea) taakse.

Sunnuntaina hyppelimme myöskin radanpätkää. Tunti alkoi meillä tosi nihkeästi. Tallissa olin huomannut Vaken pudottelevan vähän heinäpalloja syödessään, ja huolestuin tästä. Asia vaivasi niin, etten keskittynyt tunnin alussa ratsastamaan kunnolla ja olin ylivarovainen, kun mietin, onko Vakella nyt jokin vikana. Tunnin jälkeen tarjosin Vakelle kokeeksi kuivaheinää, ja sitä se söi aivan normaalisti, joten mukeltaminen näytti liittyvän vain "sitkeään" säilöheinään. Tunnin aikana asia joka tapauksessa askarrutti. Eihän se Vake sitten oikein itsestään mennyt, kun kuski oli vähän jäässä, joten kipinä oli hukassa. Sitten totesin, että kun nyt kerran valmennuksessa ollaan, niin nyt täytyy myös ratsastaa eikä himmailla. Heti kun otin napakamman asenteen ja työnsin huolet taka-alalle, heräsi myös Vake aivan erilaiseen menoon. Kuin taikaiskusta löytyi hyvä rytmi ja imu esteille. Onneksi löytyi, sillä hypättävänä oli pieni rata noin 80-90 sentin korkeudella. Vake sujahti radan älyttömän sujuvasti ja ihanalla energialla. Ainoastaan lähestyminen pitkän sivun suuntaiselle suoralle linjalle tökki siltä osin, että Vake pääsi oikaisemaan päädystä, ja näin ollen ponnistuspaikka linjan aloittavalle okserille meni vähän sekaisin. Lopuksi hyppäsimme uusintana radan kolme viimeistä estettä, jolloin tuli vielä kerrattua äskeinen ongelmakohta. Nyt ratsastin kaarteeseen syvemmälle ja sain Vaken linjalle paljon suorempana. Ponnistuspaikka meni silti vähän lähelle, mutta suorasta lähestymisestä tämä ei niin rikkonut rytmiä.

Valmennusviikonloppu päättyi siis mukaviin suorituksiin. Vake lähti mukavasti lentoon, ja sain hyvän muistutuksen siitä, kuinka tärkeä tekijä oma asenne ja mielentila on. Kun itsellä on reipas tekemisen meininki, niin äkkiä se tarttuu poniinkin.

Videolla sunnuntain viimeiset hypyt.