Treeniohjelma kohdillaan

Perjantaina 24.2. liikutin Vaken kevyesti ja rennosti, eli ohjelmassa oli niin sanottu keventelypäivä. Laukkailin kevyessä istunnassa muutaman kierroksen ympäri maneesia, ja sen jälkeen poni olikin ravissa kivan pehmeä ratsastaa. Vake venytteli pyöreänä eteen ja alas, ja taivuttelin sen kevyessä ravissa notkeaksi. Mukavan letkeää ja rentoa, oikein asiaankuuluva palautteluliikutus estevalmennusten jälkeen.

Lauantaina 25.2. lähdimme maastolenkille kahden muun ratsukon seurassa. Uutta lunta oli joka puolella paksut kinokset, joten nyt oli otolliset olosuhteet hankitreenille. Ensin suuntasimme polunpätkälle, joka vie kesäisin uittopaikalle. Täällä ravasimme paksussa hangessa, ja Vake sekä toinen kanssamaastoilija meinasivat intoilla jo laukallekin, mutta mukana olevan vanhushepan takia ei otettu hankilaukkoja. Tuli siinä ravatessakin jo aika rankkaa kuntoilua. Kävimme käännähtämässä rannassa ja palasimme takaisin, sitten jatkoimme tietä pitkin kesäsiirtolalle ja sieltä tutun lenkin takaisin tallinpihaan. Kävimme kävelemässä vielä raviradan ympäri, ja lopuksi kävin Vaken kanssa ulkokentällä laukkaamassa, kun se vaikutti tänään niin menohaluiselta. Lumisella kentällä olikin mukava laukata kevyessä istunnassa, ja menimme monta kierrosta oikein rytmikästä ja rentoa laukkaa. Vaikutti siltä, että Vake alkoi laukassa hakeutua jo jonkinlaiselle tuntumallekin.

Sunnuntaina 26.2. menimme uudestaan nauttimaan ihanan lumisista maastoista, kun aurinkokin paistoi täydeltä terältä. Lähdin lenkille Vaken kanssa yksin, mutta törmäsimme sitten matkan varrella toiseen ratsukkoon, ja jatkomme yhtä matkaa. Menimme taas uittopaikan rantaan, ja jatkoimme sieltä jäälle. Jäällä oli nyt aivan täydelliset olosuhteet eli reilusti kevyttä puuterilunta ja tasainen, pitävä pohja. Täällä kelpasi laukata! Rälläsimme useamman kerran edestakaisin samaa muutaman sadan metrin pätkää, ja Vake kiihdytteli oikein innoissaan pidempijalkaisen kaverin perään. Aivan mahtavat laukat ihanassa kelissä! Vakelle tuli kunnolla hiki, mutta siitä huolimatta se olisi laukannut mieluusti vaikka kuinka monta kierrosta, ei kyllä tarvinnut eteen käskeä. Kotimatkalla tuli vielä vähän kahlailua hangessa käynnissä. Lenkin jälkeen Vake oli harvinaisen tyytyväisen oloinen, ja se oli varmaan aivan endorfiinipöllyissä hankilaukoista. Tämä reissu oli kyllä kovasti hevostenkin mieleen.

Maanantaina 27.2. ratsastin Vakella itsenäisen sileän treenin. Ei kai voi muuta päätellä, kuin että edellisviikon treeniohjelma oli mennyt aika nappiin, sillä nyt Vake oli tosi notkea, pehmeä ja motivoitunut. Otin taas verryttelylaukkaa kevyessä istunnassa, ja tämän jälkeen Vake ravasi superhyvin. Omakin olo oli aika irtonainen, eli istunta tuntui jopa toimivan tänään ja pääsin istumaan luontevasti ponin ympärillä. Ratsastin ravissa pohkeenväistöjä ja sulkutaivutuksia, ja mukavasti Vake meni sivullekin. Sulkutaivutus vasemmalle onnistui oikein sujuvasti, oikeastaan helpommin kuin vastaavan suunnan pohkeenväistö. Oikealle sulkutaivutus oli selvästi hankalampi, mutta yritin vähän jumppailla tätäkin puolta. Vake oli koko ajan kivasti kuulolla ja vastaanottavainen, ja tuntui, että sen oli nyt helppo liikkua ja suorittaa annetut tehtävät. Kyllä vaan hankitreeni ja paikkoja avaava laukkailu sekä vähemmän kouluratsastusta sisältänyt viikko tekivät ponille niin hyvää.

Kaksipäiväiset estevalmennukset

Tämän viikon estetreenit hoituivat kaksipäiväisissä Bennyn valmennuksissa keskiviikkona ja torstaina. Ensimmäisenä valmennuspäivänä 22.2. ratsastimme varsin perusteellisen sileän verryttelyn ja estetehtävät keskittyivät etenkin suhteutettuihin linjoihin. Verryttelyssä mentiin edelliskerran tapaan paljon pääty-ympyrällä, jossa sekä ravia että laukkaa vuoroin koottiin ja ratsastettiin eteen. Vake oli sileällä kohtalaisen hyvä ratsastaa, ainakin huomattavasti kevyempi ja pehmeämpi kuin estetunnilla viime viikolla, ja pyöreyttäkin löytyi ravissa mukavasti. Yllättäen myös laukassa vähän "loksahti", ja molempiin suuntiin tuli pyöreää, hyvää laukkaa! Vakella en kyennyt kokoamaan laukkaa läheskään niin hitaaksi kuin mitä puoliveriset esittivät, mutta kova yritys laukata mahdollisimman hidasta vauhtia ja silti aktiivisesti taisi olla kuitenkin se juttu, minkä kautta pyöreys löytyi. Yleensä kun tulee tuupattua laukkaan vain lisää vauhtia silloin kun askel ei oikein pyöri, mutta ehkä ratkaisu voisikin löytyä lyhentämisen ja kokoamisen kautta. Mahdollisesti myös lyhyemmät jalustimet auttoivat minua pääsemään laukkaan istunnalla paremmin kiinni kuin koulujalustimilla ratsastaessa.

Verryttelyesteinä hypättiin yksittäistä ristikkoa sekä ristikko-okseria. Näiden jälkeen siirryimme suorien ja kaarevien linjojen pariin esteiden pysyessä enimmäkseen varsin matalina. Sekä suora että kaarevat linjat olivat neljälle sujuvalle hevosten laukka-askeleelle mitoitettuja, joten me menimme niitä luontevasti viidellä askeleella. Päivän erikoisuus oli pitkän sivun suuntaisen suoran linjan jälkeen tapahtuva tiukka käännös seinän puolelle. Menimmekin tehtävää ensin niin, että linja hypättiin vasemmassa laukassa, käännettiin linjan jälkeen silmukka oikealle, tästä radan poikki ja päädyn kautta uudestaan linjalle oikeassa laukassa, ja taas linjan päätteeksi silmukka seinän puolelle vasemmalle. Tämä oli meille sikäli hyvä tehtävä, että ongelmamme on tyypillisesti ollut kaarteiden oikaisu esteen jälkeen, ja nyt pitikin lähteä toiseen suuntaan kuin sinne, mihin Vake yleensä puskee. Ensimmäisessä käännöksessä Vake tuli tietysti yllätetyksi, mutta se otti esteeltä oikean suunnan hyvin pienillä vihjeillä eikä tarvinnut montaa kertaa silmukkaa seinälle tehdä, kun poni alkoi kääntyä estelinjalta jo liiankin livakasti. Hyvä ettei kuskilta tasapaino pettänyt aina ponin kurvatessa äkkikäännöksellä tiukasti seinän puolelle. Toisaalta myös kaarros linjalta "normaaliin" suuntaan onnistui edelleen ilman väärinkäsityksiä, eli Vake kyllä luki vihjeet menosuunnasta hyvin herkällä korvalla. Suoraan jatkaminen oli vaan edelleen se ongelma, kun poni halusi aina oikaista, käännyttiin sitten kumpaan suuntaan hyvänsä.

Oikaisu suoralta linjalta kaarteeseen olikin se asia, mikä hankaloitti elämää siinä vaiheessa, kun piti jatkaa päädyn kautta lävistäjälinjalla olevalle okserille ja tästä kaareva viiden laukan linja pystylle. Tilaa kun ei liikaa ollut muutenkaan, niin oikaiseminen söi laukkaa, ja niinpä lävistäjäokserille tultiin aina hidastuen ja ajautuen pohjaan. Kaarevat linjat kuitenkin onnistuivat ihan asiallisesti, ja linjan päättävälle esteelle oli aina helpompi ratsastaa kuin päädystä nopeasti vastaan tulevalle linjan aloitusesteelle. Se oikaisu, se oikaisu! Mukavaa kuitenkin oli se, että Vake syttyi laukkaamaan terävästi ja hyvällä imulla.

Toisena valmennuspäivänä 23.2. hypättiin ratatyyppisiä tehtäviä. Tunnin estekorkeus oli arviolta noin 80 senttiä, korkeimmat esteet ehkä vähän päälle. Heti maneesiin tullessa huomion kiinnitti keskellä areenaa oleva tolpaton ja puomiton vesimatto, jonka päälle oli asetettu oranssit tötsät. Verryttelyhyppyjen jälkeen vesimatto tulikin ylitettäväksi, mutta eipä siinä Vaken mielestä ollut yhtikäs mitään ihmeellistä. Ensimmäisellä ylityksellä se ehkä hieman nostikin jalkojaan, mutta myöhemmin vesimaton yli vain harpattiin vähän korkeammalla laukka-askeleella.

Alkutunnista Vaken laukasta puuttui vielä se paras kipinä, vaikka hypyt kyllä sujuivat tasaisen varmasti. Kohti kulmaa oikeassa laukassa hypättävä lävistäjäokseri oli perinteiseen tapaan se, jolle tuli hyytymistä eikä paikkaa löytynyt. Muuten meno oli kohtuullisen asiallista. Päädyissä meinasi taas tulla kiire oikomisen takia, mutta onneksi laukka ei päässyt kaarteissa kovin pahasti hyytymään.

Meno parani koko ajan, ja loppua kohti Vake oikein syttyi. Kaksi viimeistä hyppykierrosta olivat aivan mainioita, sillä nyt löytyi niin hyvä rytmi sopivan energisessä laukassa, ettei paremmasta väliä. Kolmen laukan suoran linjan päättävälle okserille tuli korkeuden noustessa sukellettua turhan paljon, minkä vuoksi Vake vähän kolisuttikin puomeja. Muuten oli kyllä älyttömän mukavaa menoa, ja tässä oli sellaista tekemisen helppoutta ja rytmiä, että vähemmästäkin hymyilyttää. Hitsi vie, toimii!

Tee jotain toisin tai saat aina samaa kuin ennenkin

Tiistaina olimme koulutunnilla viiden ratsukon ryhmässä. Tunnin aiheena oli suoruutta parantavia tehtäviä, eli odotetusti vastalaukkaa. Ennen kuin sinne asti päästiin oli ohjelmassa kuitenkin ravityöskentelyä ja myötälaukkaa. Ensimmäisenä tehtävänä oli ratsastaa uran sisäpuolella suoraan, pitkät sivut vasta-asetuksessa ja päädyt myötäasetuksessa. Ensin teimme asetusten lisäksi siirtymisiä käynnin ja ravin välillä, ja myöhemmin jatkettiin ravissa ilman siirtymisiä. Vake ravasi kohtalaisen hyvin eteenpäin, mutta aluksi asetukset eivät olleet kaikkein pehmeimpiä. Vasemmassa kierroksessa vasta-asettaessa meinasi koko etuosa lähteä oikealle, eli oikeaa pohjetta piti ratsastaa läpi. Lisäksi tietysti tuli vanhat tutut ohjeet, eli kädet kannetuksi ja etunoja pois. Ohjalla kannatti muuten myös myödätä, eikä jäädä vain roikkumaan asettavaan ohjaan kiinni.

Työskentelyä jatkettiin pääty-ympyrällä, ensin harjoitusravissa. Vake oli nyt vertynyt aika pehmeäksi ja letkeäksi, ja ope kehui ravia sekä lyhyehköä muotoa. Omasta mielestäni poni tuntui vielä hieman etupainoiselta, vaikka olikin mukavasti pyöreä. Osasin tänään olla aika hyvin puskematta pohkeella, ja ratsastelin ns. jalka irti pyytäen eteen ennemmin kevyellä raipalla. Tähän kun vielä vasemmassa kierroksessa lisättiin suoristusta vasta-asetus-/vastataivutusajatuksella, niin päästiin irti sisäohjaan takertumisesta ja ylitaivuttamisesta, ja Vake alkoi liikkua tosi näppärästi.

Vasemmassa laukassa olisi tietysti ollut ihanteena päästä samanlaiseen suoristamiseen kuin ravissa. Ope kehotti hakemaan painoa oikean takasen päälle, sillä nyt painoni oli aivan liikaa edessä ja vasemmalla. Yritin aktiivisesti korjata tätä, ja lisäksi pyrin muutenkin ratsastamaan vähän eri tavalla kuin vasenta laukkaa yleensä. Vasen laukka ei ole meillä toiminut, eikä se tule koskaan toimimaankaan jankkaamalla samaa kehnoa ratkaisuyritystä aina vain uudestaan. Niinpä tsemppasin oikein tosissani, ja etunojan, sisäohjassa roikkumisen ja pohkeilla puskemisen sijaan hölläsin sisäohjan, pidin ulko-ohjan napakasti kädessä, nojasin taakse ja pyysin raipalla eteen. Ei ollenkaan huono muutos, sillä Vake tarjosi ainakin jonkin pätkän pyöreämpää laukkaa sekä tuli oikeasti vähän paremmin ulko-ohjalle ja suoremmalle kaulalle.

Oikeassa laukassa ohjeena oli edelleen painon siirto hieman enemmän oikealle takaselle. Tämän ansiosta sekä kevyellä, rennolla tuntumalla ("ohja pois" -mentaliteetilla) ratsastaen Vake lähti venyttelemään hieman pyöreämmäksi eteen ja alas. Myös oikealle ravatessa ope kehotti siirtämään painoa oikealle takaselle, ja tämä korjaus toi takajalat paremmin käyttöön. Edelleen sain myös säilytettyä idean rennoista pohkeista ilman puskemista, ja se oli oikein hyvä juttu se. Ei ollenkaan hassumpaa ravia, vaan oikein letkeää ja sujuvaa!

Lopuksi mentiin sitä vastalaukkaa. Tehtävänä oli nostaa ravista vastalaukka toiselle pitkälle sivulle, ja kun tämä onnistui, jatkettiin laukkaa lopulta seuraavan päädyn ympäri. Vasen laukka oli vuorossa ensin, ja sehän kyllä nousi. Myös vastalaukka pyöristetyn lyhyen sivun yli onnistui, vaikka olikin hieman tönkköä ja pyöreys tietysti loisti poissaolollaan. Olimme kuitenkin tyytyväisiä siihen, että Vake piti vastalaukan ja vieläpä ihan hyvässä rytmissä. Oikea laukka vastalaukkana vaati onnistuakseen pientä herättelyä, eli aluksi Vake oli liian unessa pitääkseen vastalaukan läpi kaarteen. Kun sain ponin toistuvilla nostoilla vähän säpäköitymään, alkoi laukka pysyä, ja kyllä vain onnistuimme laukkaamaan pyöristetyn päädyn vasemmalle kaartaen oikeassa laukassa! Kaiken lisäksi Vake myös säilytti vastalaukassa rytmin eikä hyytynyt, joten olihan tämä jo oikein kivasti. Onnistuneen vastalaukkakaaren jälkeen palkitsin Vaken aina ylenpalttisilla kehuilla, ja kyllä se tuntuikin ensimmäisen kerran jälkeen jo hoksaavan, mitä siltä haluttiin.

Lopuksi keventelimme hevoset hyväksi ja pehmeäksi, ja näin löytyi taas kunnolla rentoutta ja pyöreyttä laukkatehtävän vastapainoksi. Tuntihan meni ihan kivasti, etenkin ryhmätunniksi. Suoristamiseen jäi tietenkin vielä paljon tehtävää, mutta hyviä juttuja saatiin tunnilla aikaiseksi. Kerrankin jäi ryhmäkoulutunnilta onnistumisen eikä epätoivon tunne! Kaikkein parasta oli se, että osasin kerrankin kokeilla vähän erilaisia tapoja tehdä asiat enkä jäänyt junnaamaan vanhoihin toimimattomiin kaavoihin.

Kuntoilua ja palauttelua

Lauantaina 18.2. ratsastin vain itsenäisesti maneesissa. Mielikuvitusta oli jopa niin paljon, että laitoin yhden maapuomin keskiympyrälle elävöittämään laukkatyöskentelyä. Vähän tukkoiselta tuntui meno, eikä tullut varsinaisia vau-elämyksiä, vaikkei Vake varsinaisesti huonokaan ollut. Ehkä olin lähinnä itse huono. Laukkapuomille lähestyminen kaarevalla uralla onnistui nyt oikeassa laukassa paremmin kuin vasemmassa, ehkäpä siksi että oikeassa oli parempi energia. Mukavimmin askeleen sovittaminen puomille onnistui, kun ratsastin lähestymisessä lyhyttä mutta terävää laukkaa, josta tarvittaessa pystyi puomille vähän venyttämään. Vasemmassa laukassa nimenomaan se terävyyden säilyttäminen oli pulma. Ravissa ratsastin jonkin verran väistöjä, jotka olivat aluksi hieman nihkeitä. Ratsastuksen lopulla kuitenkin Vake alkoi väistää oikeaa pohjetta ihan rehellisesti, ja silloin koko ravityöskentelyyn tuli heti uutta potkua. Löytyihän sieltä siis loppujen lopuksi jo pieni vähähdys sitä parasta Vakea.

Sunnuntaina 19.2. vuorossa oli maasto. Seuraksi lähti peräti kaksi muuta ratsukkoa. Sää ei kyllä ollut paras mahdollinen, sillä märkää lunta sateli jonkin verran. Yritimme ensin suunnata mökkitiereiteille, mutta uuden lumen alta löytyi kuitenkin sen verran jäätä, ettei autoteillä ollutkaan nyt pitävät pohjat. Niinpä suunnitelma muuttui ja menimmekin raviradalle. Ensin verkkailimme raviradan viereisellä lämmittelylenkillä ravissa, ja sitten lähdimme radalle laukkaamaan. Täällä oli onneksi tosi mukavat pohjat eikä kavio lipsunut ollenkaan. Vakella oli suorastaan menohaluja, eikä se halunnut jättää kavereihin juuri välimatkaa. Vauhti oli laukassa sujuvaa mutta varsin hallittua. Kerran Vake loikkasi ja pukitti, kun edellä menevän kavioista sinkosi iso lumiköntti kylkeen. Laukkasimme radan ympäri ensin pari kierrosta myötäpäivään, ja sitten vielä vastapäivään. Väliin tuli aina lyhyt käyntitauko, eli ihan yhtä soittoa ei sentään laukattu kierrosta toisen perään. Viimeisellä ratakierroksella kuvittelin, että Vakea alkoi jo hyydyttää, kun se ei enää niin vahvasti pyrkinyt muiden perään. Lopuksi kävimme vielä laukkaamassa lyhyen verkkalenkin ympäri pari kertaa, sillä siellä on sopiva loiva ylämäki, jossa on hyvä ottaa pieni veto "täysillä". Eipä kyllä tarvinnut Vakea käskeä eteen kun sen pinkaisi kavereiden kiihdyttäessä mukaan, eli vielä riitti energiaa muutaman raviratakierroksen jälkeenkin. Sitten ravasimme vielä loppuravit, ja kävelimme metsän kautta tallille. On ehkä vähän tulkintakysymys, lasketaanko raviradalla käymistä maastoksi, mutta olipa ihan hyvä treeni yhtä kaikki. Vake on tuntunut suorastaan kaipailevan jonkinmoisia laukkairrotteluja, ja tulipahan pään tuuletuksen lisäksi samalla mukavasti kuntoiluakin ponille.

Maanantaina katsoin laukkatreenien jälkeen parhaaksi antaa Vakelle ihan vapaapäivän, etenkin kun tulossa oli kolmen päivän putki koulu- ja estevalmennuksia. Kävin kuitenkin maanantai-iltana kävelyttämässä Vaken hyväksi, eli taluttelin sitä reilun puoli tuntia. Suurimman osan ajasta tarvoimme kentällä, jossa oli lunta niin reilusti, että sain itsekin aika tehokkaasti liikuntaa. Siinä tuli omakin iltalenkki hoidettua Vaken ulkoilutuksen lisäksi.

Muutosta puolessa tunnissa

Perjantai-iltana oli tämän viikon koulutunnin aika, kun menimme opettajan silmien alle yksityispuolituntiselle. Tämä tuli tarpeeseen, sillä alkuviikosta oli tosiaan ollut homma hieman hukassa. Minulla olikin ollut ratsastuksesta peräti kahden päivän tauko, sillä keskiviikkona Vakella meni apuliikuttaja ja torstain ohjelmassa oli ainoastaan vähän taluttelua ulkona eli Vaken vapaapäivä.

Verryttelin jonkin aikaa itsenäisesti ennen tunnin alkua. Vake liikkui aika lailla laahustamalla, tosin pieni laukkapätkä auttoi pahimman alkujumin ylitse. Sitten aloimmekin työskennellä ohjatusti pääty-ympyrällä, missä sain väistättää takaosaa ravissa vuoroin ulos ja vuoroin sisään. Samalla idealla työskenneltiin myös laukassa, jossa toki takaosaa siirrettiin vain aavistuksen verran. Alku oli kankeaa. Tänään oli ainakin ympyrällä vaikeuksia oikean pohkeen väistämisessä, ja oikeassa kierroksessa takaosaa ulos pyytäessä Vake pyrkikin välttelemään tehtävää karkaamalla vasen lapa edellä. Ope huomautti myös, että väistäessään pohjetta Vake pyrki välttelemään kunnon työskentelyä sammuttamalla ravin. Ohjeena oli hakea kaulaa suoraksi, nostaa käsiä ylös sekä ratsastaa napakammin oikeaa pohjetta läpi. Oikeassa laukassa oli kohtalainen rytmi, mutta tässäkin Vake pyrki jonkin verran puskemaan lapaa ulos ja liiraamaan ympyrän kaarelta kohti seiniä. Kevyt takaosan väistätys vasemmalla pohkeella sisään korjasi puskemista hetkellisesti. Takaosajumppailun jälkeen annettiin Vaken laukata vähän pidemmällä ohjalla, ja se venyttelikin vähän rennompaan muotoon. Varsinainen pyöreys laukasta kuitenkin jäi puuttumaan. Laukan jälkeen ravi sujui jo vähän letkeämmin, ja Vake alkoi myös väistää oikeaa pohjetta kuuliaisemmin. Tässä vaiheessa myös onnistuin ottamaan väistättäessä ulko-ohjan paremmin käteen ja näin estämään vasemman lavan karkaamisen.

Vasemmassa kierroksessa väistöhommat sujuivat vähän näppärämmin, ja toki Vake olikin nyt jo paremmin vertynyt. Kivoimmat hetket tulivat takaosaa sisälle siirtäessä eli sulkutaivutusasennossa. Tällöin Vake oli ravissa hetkittäin jo aika ryhdikäskin. Takaosaa ulos väistättäessä oli tässäkin suunnassa pientä ulkolavan liirausta, mutta kyllä Vake astui vasemmalla takasella paljon paremmin ristiin kuin oikealla.

Vasen laukka oli tavanomaisen toivotonta, ja oikeastaan olin jo valmiiksi luovuttanut eli olin kovin tehoton saamaan mitään muutosta aikaan. Taas Vake pyrki ympyrän kaarelta ulos, ja seurauksena oli kaula mutkalla ja lapa ulkona etenemistä kun en saanut sitä oikein muutenkaan ympyrän reitillä pysymään. Eipä se laukka sitten pyörinytkään kovin hyvin, kun mentiin näin mutkalla. Ope patisteli laukkaan lisää terävyyttä, mutta jollakin konstilla olisi pitänyt myös saada kaula ja etuosa suoremmaksi.

Vaikka vasemmassa laukassa ei päästy kunnollisen työskentelyn makuun, niin ravissa sen jälkeen Vake kulki lopulta varsin kivasti. Selkä ja takajalat toimivat hurjan paljon paremmin verrattuna siihen, mistä oli tänään aloitettu, eli kyllä väistöjen parissa puurtaminen tuotti tuloksia, vaikka se itsessään vähän hankalaa olikin. Ravi oli suorastaan letkeää, ja nyt pystyttiin ratsastamaan myös temponlisäyksiä. Vaatimattomia ne lisäykset tietysti olivat, mutta kyllä ravi selvästi kasvoi ja parhaimmillaan niskakin pysyi samalla mukavasti ylhäällä. En vaan saanut itse nuupahtaa etunojaiseksi ja painaa käsiä alas, sillä kyllä Vakekin kantaa itseään niin paljon paremmin kunhan vaan minäkin kannan oman kroppani. Toki nyt oli helpompaakin tavoittaa istuntaan oikeaa fiilistä, kun Vake liikkui kunnolla ja oikein päin eikä mönkinyt etupainoisena. Tähän loppuminuuttien menoon olin jo hyvinkin tyytyväinen, eli kyllä puolikin tuntia tehokkaassa opetuksessa sai ihmeitä aikaan. Takajalkojen ja ristiselän jumppaaminen on se juttu, mihin pitää itsekseen ratsastaessakin huolella paneutua.

Ulkomaanvalmentajan opissa

Tiistaina olimme ensimmäistä kertaa Benny Vandervaerenin estevalmennuksessa. Varmistelin meidän omalta opelta monta kertaa, että kai sinne valmennukseen kelpaa myös tämän tason ratsukot, ja vastaus oli, että sinne vaan. Uutta valmennuksessa minulle oli myös se, että opetuskielenä oli englanti. Englanti ei minulle ole ongelma, mutta olipahan kuitenkin ensimmäinen kerta, kun sain ratsastuksenopetusta muulla kuin suomen kielellä. Joissain kohdissa ehkä reagoinkin kesken suorituksen annettuihin ohjeisiin hieman pidemmillä piuhoilla kuin tuttuihin suomenkielisiin "käskyihin".

Tunnilla oli kolme ratsukkoa, ja aloitimme pidemmän puoleisella sileän verryttelyllä. Menimme pääty-ympyrällä ravia ja laukkaa, ja varsinkin laukkaa työstettiin niin pitkään, että pelkäsin Vaken menettävän kaiken puhtinsa jo alkuverryttelyssä. Vakella ei nyt ollutkaan mikään paras päivä, vaan se oli kyntöjuhtamoodissa eli varsin tönkkö ja etupainoinen. Vasen kierros oli hankala, oltiin jotenkin mutkalla jopa ravissa. Oikeassa kierroksessa sen sijaan poni tuntui suoremmalta, ja meno oli sujuvampaa. Saamani ohjeet olivat niitä vanhoja tuttuja perusasioiden korjauksia, eli olkapäät taakse, kyynärkulma ja ei eteen kellahdusta ponin pyöristyessä. Valmentaja myös muistutteli myötäämään ohjasta palkinnoksi oikealla hetkellä, ja tuntuman keveys oli tavoitteena samalla kun hevosten haluttiin venyttävän eteen ja alas. Jonkin verran tehtiin myös temponvaihteluita, eli "kokoamista" ja eteenratsastusta, tosin aika tasapaksua se meillä oli ja laukassa varsinkaan ei energia säilynyt hitaammassa vauhdissa.

Alkuverryttely oli tosiaan aika raskassoutuinen, mutta onneksi Vake alkoi herätä kun tuli vihdoin hyppäämisen vuoro. Ei se sentään ollut uuvahtanut vielä verryttelylaukoista, vaan puhtia riitti tunnin loppuun asti. Ehkä pidemmät alkulaukat olivat pikemminkin saaneet laukkaa auki, ja oikein hyvä energia Vakella lopulta olikin. Verryttelyhyppyinä otettiin oikeasta ja vasemmasta laukasta yksittäiset esteet, joille lähestyminen tuli pitkän sivun suuntaisella linjalla melko lähellä pituushalkaisijaa. Tässäkin tuli ilmi niitä vanhoja tuttuja juttuja, eli suurin ongelmamme oli esteen jälkeinen puskeutuminen sisälle kaarteeseen ennen päätyä. Tänään myös taipumukseni kiertyä vasemmalle suuntautuvissa hypyissä vasemmalle ylikorostui, mikä johtui ehkä siitä, että vasen jalustin oli hieman lyhyempi hihnojen ollessa epäsymmetrisesti venyneet (vaihdoin niiden puolia juuri viime viikolla, eli aikaisemmin oikea jalustin oli se aavistuksen lyhyempi ja tämä näköjään sopi minulle paremmin).

Seuraavaksi menimmekin sitten viiden laukan suoraa linjaa sekä ravista lähestyttävää jumppasarjaa, ja näiden sekä radan poikki hypättävän pystyn erilaisista yhdistelmistä tunnin loput tehtävät sitten koostuivatkin. Viiden laukan väli oli Vakelle hieman pitkä, eli se sai posottaa ihan reippaasti eteen. Jumppasarjalla oli yhden laukan välit, ja etukäteen vähän jännitin Vaken venymistä näihin ravilähestymisestä. Huoli oli turha, sillä ponilla oli nyt oikein hyvä imu ja se lähti jumppasarjalle kuin hauki rannasta. Pikemminkin ongelmaksi tuli välien ahtaus sarjan loppupäässä, eli en saanut hyökätä liikaa eteen vaan minun piti pysyä sarjalla pystymmässä. Sama ohje koski kyllä muitakin esteitä, sillä tänään minulla olikin taas vaihteeksi hartiat edellä sukeltamisen päivä, ja tunnin käytetyin fraasi kohdallani taisikin olla "shoulders back".

Oikean laukan kaarre päädystä suoralle linjalle ei tänään ollut paha nakki, vaan pikemminkin kaarre vasemmalle oli vaikeampi. Este tuli päädystä vastaan hyvin nopeasti, ja liian jyrkkää kulmaa ei käännökseen voinut ratsastaa, mutta silti olisi esteelle pitänyt osua suorassa ja pahemmin oikaisematta. Tyypillisesti jäimme linjan aloittavalla pystyllä kauas, mutta Vake ei tänään mitään töpöaskeleita harkinnut vaan sillä oli meininkinä venyttää hyppyihin kaukaakin. Hypyn lähtiessä kaukaa tuli laskeutuminen sen verran lähelle estettä, että etäisyydessä olikin taas vähän enemmän kurottavaa ja sain ratsastaa linjalla kunnolla eteen. Jos en tätä tehnyt, niin jäätiin okserilta aika kauas. Näillä korkeuksilla (70-80 cm) Vake sen selvitti, mutta kerran tuli takapuomi mukaan.




Tunti ei sisältänyt sinällään mitään uutta, sillä korjattavat asiat meillä ovat niissä aivan perustason jutuissa: olkapäät taakse ja oikomiset pois. Vakeen olin kyllä tänään oikein tyytyväinen, kun sillä oli niin kivasti energiaa ja ajatus koko ajan eteenpäin. Laukka oli rennon reipasta, eikä meno sitten tuntunut enää raskaalta kun päästiin hyppyhommiin ja poni syttyi kunnolla. Joskus muinoin olisi ravilähestyminen jumppasarjalle voinut olla meille tekemätön paikka, mutta helpostihan sekin tosiaan menee silloin kun Vake todella pyrkii itse eteen. Bennyn opetuksessa jatketaankin sitten ensi viikolla!

Videoista kiitos Nooralle.

Pilvilinnoista maan pinnalle

Torstaina 9.2. oli vielä yksi Super-Vake -päivä. Illan ohjelmassa oli tosin vain ilman satulaa jaloittelua maneesissa puolen tunnin verran, eli käytännössä välipäivä treeneistä. Ratsastin kuitenkin myös pari lyhyttä pätkää tuntumalla käynnissä ja hieman ravissakin, ja Vake oli aivan mahdottoman mukava ratsastaa. Niin ryhdikäs edestä ja kevyellä tuntumalla, niin notkea ja rento!

Perjantaina en ollut ratsailla itse, mutta Vaken liikuttaja raportoi myöskin Vaken olleen hyvä. Lauantaina 11.2. hyppäsin taas itse puikkoihin, ja kävimme ensin maneesissa hölkkäilemässä sekä lopuksi kävelimme tovin metsälenkillä. Jostain syystä taika oli nyt rauennut, eli yhteistyö ei toiminut läheskään samalla tasolla kuin alkuviikosta. Olin kieltämättä itse aika jumissa ja tukossa, joten istunnan kanssa oli ongelmia ja eihän se Vakekaan sitten niin hyvin kulkenut. Etuosa ei ollut ollenkaan niin ryhdikäs ja kevyt kuin parhaimmillaan. Päivän ilonpilkahdus oli laukka: oikeassa laukassa löytyi hyvä rytmi, ja Vake jopa pyöristyi! Ratsastin kuviona laajaa keskiympyrää, joka oli laukan työstämiseen sikäli optimaalinen kuvio, että pääsin hieman taivuttamaan mutta ei tullut jyrkkiä kaarteita vaan laukka sai koko ajan rullata rennosti. Myös vasemmassa laukassa oli hyvä rytmi ja sujuvuus, mutta en löytänyt samalla tavalla ponia kahden ohjan väliin.

Sunnuntaina 12.2. oli maaston vuoro. Saimme seuraksi kaksi muuta ratsukkoa, ja lähdimme käväisemään hieman jäällä. Alkumatka meni rennosti, mutta tuli kyllä yllätyksenä, kuinka Vake jäällä kuumui ja otti kierroksia. Olihan siellä toki aika navakka tuuli, jaloissa rahiseva hanki ja hiihtäjiä. Laukkasimme yhtä ja samaa lyhyehköä pätkää edestakaisin pari kertaa, ja Vaken laukkaan lähdöt olivat kyllä varsin sähäköitä. Sehän melkein painoi ohjille! Olimme kääntymässä takaisin tulosuuntaan, kun jonkin matkan päässä jäällä ajoi moottorikelkka ohi. Kaikkien muiden virittävien tekijöiden päälle tämä veti kupin nurin, ja Vake nykäisi kunnon pukkiloikalla sivulle pää alhaalla. Niin helposti sitten irtosin satulasta, ja kierähdin ohjat kädessä hankeen ihan samalla tavalla kuin olen tehnyt Vaken samanlaisesta loikasta pari kertaa aikaisemminkin. AINA tämä sama temppu heilauttaa minut kyydistä! Eipä siinä toki mitenkään käynyt, ei ollut edes mustelman arvoinen laskeutuminen ja matka jatkui. Tuumasin, että Vake tuntuisi kaipaavan kunnon laukkairrottelua, ja vielä pätkä laukkaa mentiinkin. Niin kauan sujui hyvin, kun pysyimme edellä menevän hännässä kiinni. Kun siirryimme Vaken kanssa keulaan, niin sehän villiintyi edessä aukeavasta avaruudesta ja yritti lähteä kiikuttamaan. Sain onneksi melko helpolla estettyä pään alas vetämisen ja ryntäyksen, sillä Vaken eteenpäin suuntautuvat reaktiot tuppaavat olemaan hitaampia kuin sivulle suuntautuvat. Laukkasimme siinä sitten vähän matkaa niin, että sain ihan napakasti nostaa ja kääntää nenää toisella ohjalla ponin hanskassa pitämiseksi. Kun jäältä poistuttiin, niin Vaken kierrokset tasoittuivat heti, ja loppulenkki käynnissä oli normaalin leppoisaa menoa. Vähän jäin kaipailemaan pidempää yhtenäistä laukkapätkää, sillä ponipommi olisi sellaista kyllä tarvinnut. Toisaalta ehkä Vake olisi riehaantunut aivan liikaa, jos jäällä olisi alettu tosissaan revitellä. Ihan kiva, että on energiaa, mutta saisipa sen siirrettyä koulutreeneihin ja osaisipa kuski pysyä kyydissä!

Maanantai 13.2. oli hyvin pitkälti toisintoa lauantaista. Menimme taas maneesissa, eikä poni ollut suinkaan ylivirkeä pommi vaan aika tahmea ja etupainoinen. Toisin sanoen enemmän sellainen Vake kuin ennen vanhaan, ja ne viime aikoina löytyneet paremmat vaihteet eivät nyt olleet käytössä. Suurimpana syynä tähän pidin taas omaa ratsastustani, joka oli totaalisen tukossa. Miten jumissa sitä voi ihminen ollakaan! Sentään laukka sujui myös tällä kerralla aikaisempaa paremmin, eli oikeaan laukkaan löytyi pyöreyttä. Vasemmassa kierroksessa puolestaan herättelin Vakea laukannostoilla käynnistä, ja näiden avulla sain sen vihdoin hieman syttymään. Hetken aikaa ravissa olikin sitten sitä fiilistä, että poni kantoi itsensä, meni pohkeen edessä ja käytti takajalkojaan ja selkäänsä kunnolla. Ratsastus olisi varmaan ollut viisainta päättää tähän, mutta yritin pienen käyntitauon jälkeen vielä jatkaa. Sitten ote touhusta katosikin taas, ja lisäksi menin itse puihin kun maneesiin tuli "yleisöä". Niinpä loppu olikin taas aika väkinäistä väkerrystä ja innotonta liikkumista.

Superpäivien jälkeen tuli siis jälleen arki vastaan ja mentiin pari askelta taaksepäin. Tipahdin maan pinnalle paitsi kirjaimellisesti myös kuvainnollisesti. Kun sitä hyvää menoa on kuitenkin päässyt maistamaan, niin kaipa siihen samaan pitäisi olla entistä helpompi päästä taas takaisin.

Super-Vake is back

Vähän nihkeämmin sujuneen viikon jälkeen Vakesta kuoriutui uudestaan Super-Vake. Perjantaina Vaken puikoissa oli taitava apuliikuttaja ja lauantaina siis tehtiin kevyt maasto, ja näiden jälkeen alla olikin taas oikein letkeä ratsu. Sunnuntaina 5.2. kävimme aurinkoisen päivän kunniaksi kävelemässä alkukäynnit metsässä pitkän kaavan mukaan, ja sitten humppailimme maneesissa aika rennolla otteella ja runsailla lepotauoilla. Vake kulki oikein kivasti niin käynnissä kuin ravissakin, ja seuraavana päivänä eli maanantaina 6.2. meni vielä paremmin. Maanantaina ratsastin keskittyneemmin ja Vake oli parhaimmillaan oikein ryhdikäs. Etenkin käynnissä muoto oli hieno, ja kyllä vaan käynnistä on salavihkaa tullut melkeinpä paras askellajimme! Väistöt ja taivutukset onnistuivat oikein näppärästi ja ravi kuljetti hyvin eteenpäin. Treenailin melko paljon laukannostoja käynnistä, ja niihinkin tuli sopivaa pientä sähinää. Laukassa Vake tuntui olevan aivan viittä vaille pyöreä, ja ei olisi varmaan tarvittu muuta kuin vähän jäntevämpi ja suorempi istunta, että laukassakin olisi tullut kunnon loksahdus. Ei ollenkaan hassumpaa menoa vaan oikeastaan tosi hienoa, ja tavoitin ratsastuksessa jopa sitä samaa tunnetta, joka löytyi pari viikkoa sitten yksityistunnilla.

Tiistaina 7.2. oli viikoittaisen estetunnin vuoro. Vake meni sileän verryttelyssä estetunniksi poikkeuksellisen hyvin ja liikkui ravissa sujuvasti hyvällä tuntumalla sekä kevyellä etuosalla. Siitäpä oli hyvä jatkaa esteiden pariin, ja laukka rullasikin tänään aivan erityisen hyvin. Viime viikollakin Vake oli esteillä reipas, mutta silloin se oli hätäinen. Nyt etenemisessä oli hyvä energia ja imu, mutta samalla rentoutta, eli meno oli oikealla tavalla rennon reipasta. Laukassa oli tasainen rytmi ja "volyymiä" kipityksen sijaan.

Hyppelimme aluksi ristikkoa pidemmällä ja lyhyemmällä tiellä kaartaen, ja Vake osoitti taas kerran kääntyvänsä oikein näppärästi. Sitten menimme pidempiä tehtäväpätkiä, joihin kuului lävistäjäristikko (myöhemmin ristikko-okseri), pysty radan poikki suuntaa vaihtaen ja vaihtamatta, innarisarja ravilähestymisellä sekä neljän laukan linja okserilta pystylle. Pienillä esteillä meno oli oikein sujuvaa ja vaivatonta. Vake eteni hyvässä rytmissä ja nappaili myötälaukat, eikä hyytynyt kaarteisiin. Ravilähestyminenkin onnistui asiallisesti, ja ravissa Vake liikkui jopa kesken radan kauniisti pyöreänä! Haastavin tehtävä meille oli lävistäjäesteen jälkeen tuleva tiukka kaarre okseri-pysty-linjalle, missä ei todellakaan ollut paljon oikomisvaraa suoran linjan ollessa varsin keskellä maneesia eli metritolkulla irti urasta. Tässä tuli väkisinkin vähän oikomista, mikä vaikeutti suoralle linjalle lähestymistä, mutta selvitimme linjan etäisyyden silti neljään laukkaan venyen eli samalla askelmäärällä kuin pidempilaukkaiset hevoset.

Viimeiselle kierrokselle esteet nousivat, ja korkeudet olivat 80-90 sentin väliltä, ristikko-okseri lävistäjällä jopa isompikin eli noin 95 cm. Radan poikki hypättävä pysty ylittyi tässäkin korkeudessa oikein kauniisti ja sujuvasti, mutta oikeassa laukassa lähestyttävä ristikko-okseri oli selvästi vaikeampi pala. Jälleen oli siis kyse siitä meille hankalasta oikean laukan lävistäjästä, eikä ihan täydellistä ponnistuspaikkaa tahtonut löytyä. Vake hyppäsi milloin läheltä ja milloin kauempaa, ja aina se pääsi tässä hypyssä kampeamaan sen verran vasemmalle, että en päässyt ajoissa estämään kaarteen oikaisua, ja seuraavalle esteelle lähestymisessä tuli pahasti kiire. Otimme useampia hyppyjä ristikko-okserille ja yritimme saada sen jälkeistä kaarretta syvemmäksi, mutta aina Vake pääsi jonkin verran oikaisemaan. Jälkeenpäin pohdin, että ristikko-okserille kaartaessa laukka pääsi aina hieman hyytymään kun keskityin ehkäisemään Vaken puskemisen oikealle. Pienen hyytymisen vuoksi ei ponnistuspaikka löytynyt oikein sujuvasti, ja sen seurauksena taas en kyennyt suuntaamaan hyppyä tarpeeksi ulos kaarteesta. Lopulta onnistuimme siinä määrin tyydyttävästi, että jätimme asian hautumaan. Neljän laukan linja onnistui kuitenkin edelleen halutulla askelmäärällä, vaikka esteet olivatkin korkeampia ja Vake sai aika lailla tsempata eteen ja hypätä pystyn kaukaa. Ristikko-okseri lävistäjällä jäi siis vähän hampaankoloon, mutta muuten olin kyllä tyytyväinen tunnin sujumiseen. Laukka oli tänään niin hyvää että kyllä siitä jo hyppää isompiakin esteitä!

Keskiviikkona 8.2. oli tämän viikon kouluvalmennus, eli olimme puolen tunnin yksityisopetuksessa. Tunnille lähtiessä olivat motivaatio ja odotukset korkealla Vaken oltua edellisinä päivinä niin hyvä, enkä onneksi joutunut pettymään. Jo itsenäisessä alkuverkassa Vake ravasi oikein pehmeän ja letkeän oloisesti mukavassa muodossa. Harvoin on päästy tunti aloittamaan näin hyvistä lähtökohdista.

Opettajan tultua paikalle jatkettiin vielä kevyessä ravissa, ja tehtävänä oli ratsastaa pääty-ympyrällä takaosaa sisään menosuuntaan asettaen, eli ikään kuin sulkutaivutusta. Ympyräkierroksen tai parin jälkeen vaihtui aina suunta lävistäjällä, jossa puolestaan sain ratsastaa ravia eteen ja askelta pidemmäksi. Takaosan siirto ja taivutus onnistuivat ravissa suhteellisen notkeasti, vasemmassa kierroksessa jopa helposti. Oikea oli se jäykempi suunta, mutta myös oikealle tuli asiallisia pätkiä ja Vake kyllä yritti ihan tosissaan. Enimmäkseen meno oli aika letkeää ja sujuvaa, ja Vake mukavasti tuntumalla ryhdikkään oloisena. Lävistäjillä jopa irtosi selkeästi isompaa ravia, mikä kertonee siitä, että Vake tosiaan kantoi itseään kunnolla ja etuosalla oli tilaa liikkua.

Samaa tehtävää eli takaosan siirtoa ympyrällä sisään jatkettiin myös laukassa. Laukassa eivät asiat sujuneet tietenkään yhtä sutjakasti, vaan sain hikoilla enemmän. Vasemmassa laukassa Vake oli mielestäni taas liikaa mutkalla ja oikeastaan kuski myös, eli ulkolapa pääsi hieman karkuun ja kaula taipui liian voimakkaasti sekä kenotin itsekin vasemmalle. Oikeassa laukassa poni oli suorempi, ja tähän suuntaan jopa onnistui tehtävänä ollut loiva "sulkutaivutus" järkevän oloisesti. Etenkin vasemmassa laukassa jouduin aika paljon käyttämään sisäpohjetta sisätakajalan aktivoimiseksi, ja vähän meni ajoittain kaivamisenkin puolelle kun ei edes kannuksia ollut jalassa. Kevyellä raipalla tuli kyllä sitten aina tarvittavaa lisäpotkua. Molempiin suuntiin tuli laukassa pieniä pätkiä, jolloin Vake kuulemma polki hyvin ja kantoi itseään, ja silloin lähti niskakin vähän pyöristymään. Ihan ilmaiseksi nämä hetket eivät kuitenkaan tulleet vaan aika paljon piti pyytää että Vake viitsi laukata kunnolla.

Laukkahommien jälkeen mentiin vielä ravissa, ja sain tehdä oikeassa kierroksessa avotaivutusta uraa pitkin. Välillä otettiin myös lävistäjiä askelta pidentäen. Vake ravasi nyt todella hyvin ja eteen sujuen, ja eikä ollut pienintäkään tarvetta työntää sitä eteenpäin. Muoto oli myös kiva ja ryhdikäs, ja avotaivutukset tulivat pienillä korjauksilla aika notkeiksi. Koko poni tuntui ristiselkää myöten oikein irtonaiselta, ja hihkuimme open kanssa molemmat sitä, kuinka ravi on nyt tosiaan aivan eri planeetalta kuin alkutilanne pari kuukautta sitten. Vakelle on toden totta löytynyt aivan uudenlainen tapa liikkua, ja se on nyt oikein muokkautuvainen eli takaosaa on helppo siirrellä letkeästi mihin suuntaan vaan. Laukka teettää vielä paljon töitä, mutta sentään sekin pyörii jo paremmalla energialla ja rytmillä. Kyllä vaan Vakenkin kanssa voi päästä koulutreeneissä hienoihin fiiliksiin!

Laturetki tallille

Lauantaina oli mukava pieni pakkanen, ja niinpä toteutin viikon ajan hautomani suunnitelman, eli pakkasin reppuun eväitä ja vaihtovaatteita tallireissua varten ja otin sukset alleni. Matkaa kotoa tallille jäälatuja pitkin on noin 11-12 km, ja tuumasin, että äkkiäkös sen hyvällä kelillä hiihtää. Bussikortti tuli kuitenkin otettua varmuuden vuoksi taskuun siltä varalta, ettei paluumatkalle jaksaisi lähteä hiihtäen. Sujuvastihan jäällä tosiaan matka taittui. Siitä, kun seisoin kotikulmilla Puijonlaaksossa ladun päässä, meni alle tunti siihen hetkeen, kun hiihdin maihin Sorsasalon rannassa lähellä tallia. Vaikka päivä oli vähän pilvinen niin jäällä oli mukava nauttia ulkoilusta.

Lisää ulkoilua oli luvassa tietenkin perillä, missä minua odotteli Vake. Vaken kanssa ohjelmassa oli tänään maastolenkki, jonne saimme sopivasti seuraakin. Kävimme kiertelemässä lenkin mökkiteillä, ja nämä olivat minulle entuudestaan tuntemattomia reittejä. Askellajina oli pelkkä käynti, mutta lähes tunnin verran lenkkeilimme lumisilla teillä. Vake tykkäsi ja oli rento kun sai mennä kaverin perässä. Reippaasti askeltavan suokin kannoilla Vakekin sai kävelyynsä mukavaa vetävyyttä, vaikka aina välillä meitä pitikin odotella. Maastosta palatessa alkoi pikkuhiljaa jo hämärtää, koska en ollut lähtenyt koko reissulle kuin vasta iltapäivän puolella. Kotimatka hiihtäen tuntui silti edelleen hyvältä ajatukselta, joten Vaken rapsuttelun jälkeen suuntasin takaisin jäälle ja hiihdin samaa reittiä kotiin pimeän laskeutumisesta huolimatta.

Idea hiihtoretkestä tallille oli ehdottomasti toteuttamisen arvoinen. Mukavaa oli niin menomatkalla, ratsain maastossa kuin vielä kotimatkallakin, ja kotona olo oli väsynyt mutta onnellinen. Voisi sitä lauantaipäivän huonomminkin viettää.

Tallimatkan maisemia.

Mussukalla on uudet päitset!

Vetohevosen imussa on rentoa kulkea.

Reippaasti kotimatkalle.

Arkista aherrusta

Maanantaina 30.1. palattiin kouluratsastuksen pariin, tosin ihan vain itsenäisesti treenaten. Vake ei ollut enää aivan niin super kuin perjantaina, mutta maastoviikonlopun jälkeen se oli kuitenkin mukavan reipas. Etuosa kuitenkin oli välillä vähän raskaan oloinen. Ehkä taannuin taas itse vanhoille huonoille tavoille enkä löytänyt enää samaa keveyttä tuntumaan kuin edellisviikolla. Ei meno toki nytkään aivan huonoimmasta päästä ollut, ja sain jopa koostettua varsin toimivan laukannostotehtävän. Kuvio meni niin, että ratsastin päädyt harjoitusravissa loivasti kaartaen ja muutamia askeleita vastasulkutaivutusta pyytäen. Pitkällä sivulla tein siirtymisen ravista käyntiin, nostin käynnistä laukan ja ja laukkasin keskiympyrällä kierroksen. Keskiympyrä on meille ehkä se kaikkein helpoin kuvio sujuvan laukan hakemiseen, ja käynnissä minulla oli paremmin aikaa tehdä huolellinen nosto kuin ravissa. Kyllä Vake nostaa laukan ihan kuuliaisesti, kun vaan luotan että se nostaa enkä ole ensimmäisenä tuuppimassa ja heilumassa istunnalla. Nostoissa ei pyöreys vieläkään säily, mutta nyt nostot onnistuivat siinä määrin kuuliaisesti ja nohevasti, että kyllä niistä ainakin helppo C -ohjelmassa irtoaisi jo hyvät pisteet.

Tiistaina 31.1. oli estetunnin vuoro. Tunnin tehtäviin kuuluivat pääty-ympyröillä ylitettävät maapuomit ja myöhemmin niiden paikalla kavaletit, suoralla linjalla maapuomit kahden askeleen välillä ja niiden perään pysty, sekä lävistäjillä pysty ja okseri. Aluksi verryttelimme ympyräpuomien parissa, ja sitten tehtäviä ratsastettiin erilaisina yhdistelminä. Ympyräpuomit ja -kavaletit olivat meille tämän päivän kompastuskivi. Vasemmassa laukassa löytyi ympyrällä lähestymisiin ihan hyvä rytmi ja sain askeleen osumaan nätisti puomille lähes joka kerta, mutta oikeassa laukassa oli tuskaisaa. Oikeassa laukassa lähestymisen sotki aina se, että Vake oli joko kaatumassa sisälavalle ja oikaisemassa kaarretta, tai vaihtoehtoisesti liiraamassa kaula mutkalla hieman ulos ympyrän kaarelta. Yritä siinä sitten ohjata poni puomille suorassa ja hyvään paikkaan! Oikeassa laukassahan meillä on oikomisen kanssa ollut muillakin kerroilla vaikeuksia.

Lävistäjäesteet olivat tämän päivän isot esteet, enimmillään arviolta ysikympissä. Nämä hypyt sujuivat huomattavasti paremmin kuin pikkukavaletti ympyrällä, eikä lävistäjälähestymisissä ollut oikein mitään ihmeellistä. Isommillekin esteille osasin lähestyä mukavasti ponnistuspaikasta stressaamatta. Tänään sain kuitenkin kaiken kokoisilla esteillä keskittyä siihen, etten ollut heittäytymässä liikaa etunojaan sen enempää kaarteissa kuin esteen edessäkään ja etten turhaan tuuppaillut Vakea etenemään vieläkin reippaammin. Minua itseäni siis vaivasi pieni kiire, ja vähän kiireiseksi meni Vakekin. Positiivista oli, että Vake oli tänään kyllä oikein terävänä ja vähän jopa omalla tavallaan "kuumui". Ajoittain vaan meno oli jopa hieman turhan hätäistä.

Lopuksi ratsastimme vielä hieman haastavan kaarevan linjan lävistäjäokserilta pitkän sivun suuntaiselle pystylle etäisyyden ollessa vain neljä askelta, ja suoristus kaarteesta pystylle tuli käytännössä vasta askelta ennen hyppyä. Ensimmäisellä yrityksellä tuli okserille vähän hidastava hyppy läheltä, ja linjalla iski sen seurauksena pieni paniikki. Vake kuitenkin pelasti hyvin ja venytti pystylle vähän kauempaakin ja vinosta. Uusintakierroksella okserille tuli oikein sujuva hyppy, jonka jälkeen kaarevan linjan ratsastuskin meni paljon jouhevammin.

Keskiviikkona 1.2. menin taas itsenäisesti sileää. Pidin tällä kertaa laukkaamisen aika minimissä, mutta otin kuitenkin muutaman laukkapuomin ylityksen pääty- ja keskiympyrällä, sillä halusin uusia edellisenä päivänä ongelmia tuottaneen tehtävän. Oikeassa laukassa pääty-ympyrällä oli edelleen tosi vaikeaa saada askel osumaan puomille, kun Vake ei laukannut suoraviivaisesti suunniteltua reittiä vaan pyrki joko sisään tai ulos ympyrän kaarelta. Kuitenkin keskiympyrällä saman puomin ylitys oikeassa laukassa sujui aivan leikiten ja askel osui puomille hyvin ihan joka kerta. Jokin siinä nimenomaan pääty-ympyrälle kääntymisessä on vaan niin vaikeaa! Veikkaan myös, että mikäli puomi olisi pääty-ympyrän lyhyen sivun puoleisella puolikkaalla eikä avoimella puolikkaalla niin ohjautumisessa ei olisi mitään ongelmaa seinän antaessa tukea.

Laukan jälkeen Vake liikkui ravissa hetken oikein ryhdikkäästi ja hyvin, mutta myöhemmin meno lässähti ja poni alkoi roikkua ohjalla. Tein lyhyitä pätkiä väistöjä ja sulkua, ja Vake meni kyllä hyvin sivulle, mutta tuntumaan kaivattaisiin pehmeyttä lisää. Nyt ei vaan meno ollut niin toimivaa, letkeää ja harmonista kuin viime viikolla.

Torstaina 2.2. olimme viiden ratsukon koulutunnilla, jonka aiheena oli laukannostoja parantavia tehtäviä. Aihe olikin siis oikein ajankohtainen, kun niitä parempia nostoja on juuri ahkerasti harjoiteltu omin päin. Raviverryttelyn jälkeen nostoja tehtiin oikeassa kierroksessa ympyrällä käynnistä muutamien väistöaskelten kautta. Vake teki väistöä ihan asiallisesti ja käynnissä meni pyöreänäkin, mutta nostot jäivät kuitenkin sen ratkaisevan puoli sekuntia liian hitaiksi. Niinpä poni sitten hävisi laukkaa nostaessa pois kuolaimelta. Vähän Vake mielestäni jännittyikin tässä tehtävässä, eli tietynlainen rentous ja letkeys olisi ehkä auttanut tilannetta.

Vasemman laukan nostoja tehtiin puolestaan ravista. Lyhyille sivuille tehtiin voltit, joilta uralle palatessa nostettiin laukka. Tässäkin tehtävässä Vake oli mielestäni välillä vähän hätäinen ja jännittynyt, eli se ei tullut nostoon aivan rentona. Vaikeutena oli myös saada nosto täsmälliseksi ja samalla silti vahtia, ettei Vake oikaissut laukkaan lähtiessään kulmaa oikein reilusti. Laukassa ja vähän ravissakin oli sellaista sivuliirausmeininkiä, mikä kulkee käsi kädessä sen kanssa, että Vake oli aika virkkuna ja vähän jännittynytkin. Edelleen, rentoutta lisää!

Lopuksi ravasimme vielä loivia kiemuroita ja voltteja, enkä ollut tässäkään tehtävässä aivan tyytyväinen siihen miten Vake meni. Parempiakin pätkiä tuli, mutta tuntuma ei ollut omasta mielestäni tarpeeksi pehmeä ja Vake edelleen nojaili ja liiraili milloin millekin lavalle. Parhaimmat hetket tulivat voltilla oikealle asetuksen ja sisäpohkeen alkaessa mennä läpi. Istunnastakin huomasi, ettei Vake tänään kantanut itseään ja työntänyt takaa niin hyvin kuin voisi, vaan veti minua mukanaan etupainoiseksi. Kuinkakohan monta kertaa tunnin aikana ope muistuttikaan pystyssä istumisesta ja käsien kantamisesta!

Tämän viikon treenit eivät siis sujuneet ihan niin loistavasti kuin edellisellä viikolla. Näinhän tämä menee, että välillä kehitys hypähtää pari askelta eteenpäin ja sitten tullaan taas yksi askel taaksepäin. Ei Vakekaan varmasti vielä jaksa ihan joka hetki ja päivä kantaa itseään niin hyvin. Tuntuu myös siltä, että ryhmätunneilla ei vaan pääse syntymään samanlaisia onnistumisia kuin yksityistunneilla, vaikka yksärit ovatkin olleet vain puolen tunnin mittaisia. Taidan siis koulupuolella keskittyä jatkossa lähinnä niihin yksäripuolituntisiin ryhmätuntien sijaan.