Mörköjä ja pieniä vihreitä miehiä

Juhannusaattona eli 23.6. ohjelmassa oli aamupäivämaasto tutun maastokaverin seurassa. Teimme saman tutun peruslenkin kuin viime aikoina monta kertaa aiemminkin, eli kiersimme polkuja ja mökkiteitä pitkin noin tunnin reissun. Laukkaa otettiin useammassa pätkässä hieman tempoa vaihdellen. Seuraavana päivänä eli juhannuspäivänä Vake saikin sitten pitää vapaata, mutta kävin kuitenkin illalla tekemässä sen kanssa talutuslenkin.

Sunnuntaina 25.6. suunnitelmanani oli pieni verryttelykierros metsässä ja työskentelyä kentällä. Vakella oli tällä kertaa yksi muutaman kerran vuodessa esiintyvistä kunnon säikkypäivistä. Poni oli jännittynyt ja valpas jo siinä vaiheessa kun pääsin satulaan, ja tutulle verryttelylenkille lähteminenkin sitä arvelutti kovasti. Metsälenkki käveltiin siis kovin jännittyneellä kropalla ja huolestuneella mielellä, vaikka yleensä Vake on tällä lenkillä hyvinkin rento. Kun palasimme pihapiiriin, totesin parhaimmaksi pysytellä vain pikkukentällä kauempana raviradasta, sillä Vake ei ollut rentoutunut tippaakaan ja se tuijotti jähmettyneenä raviradalle aina, kun ohi vilahti montehevonen kuskeineen. Hevosesta ja kuskista näkyivät siis töyrään takaa vain päät, joten olihan se nyt jännää ja erikoista. Pikkukentälläkin Vake meinasi ottaa parit säpsylähdöt. Agendana oli siis vain ja ainoastaan ratsastaa poni rennommaksi ja kuulolle. Aluksi siitä ei meinannut tulla mitään, ja Vake oli tavallistakin kiemurtelevaisempi ja liiraavaisempi. Aivan kuin se olisi unohtanut, että pohkeesta voi reagoida myös eteen eikä vain sivulle. Pari kertaa yritettiin myös karata kentältä, ja etenkin ensimmäinen laukannosto oli aika lailla sivulle suuntautuva. Yritä tällaisella nyt ratsastaa! Kovin paljon ei Vakelta tietenkään tällaisena päivänä voinut vaatia, mutta sitkeä ravissa ja laukassa junnaaminen johti lopulta jo lähes rentoon liikkumiseen loppuraveissa. Tavoite tuli siis siltä osin saavutettua. Ei todellakaan mikään hohdokkain ratsastuskerta, mutta totesin, että juuri tämän takia minulla on Vake - silloinkin, kun sille sattuu pahimmanlaatuinen pöllöpäivä, pärjään sen kanssa eikä ala pelottaa.

Maanantaina 26.6. Vake oli taas onneksi oma itsensä ja pöhkösäikkyminen oli jäänyt pois. Tänä iltana lisämausteena olivatkin ravit, jotka siis pyörivät täyttää häkää alle 100 metrin päässä kentältämme. Nyt Vake ei sitten ollut oikein moksiskaan edes raveista, vaikka vielä eilen jokainen tuulessa heilahtava oksa oli niin kamalan jännittävä. Toki kiersin kentän ensin pari kertaa maasta taluttaen ja esittelin tilanteen Vakelle, ja kun kaikki vaikutti olevan ok, nousin satulaan. Vake hieman jähmettyi, kun kilparavureiden rintama ensimmäisiä kertoja pyyhkäisi kovalla jyminällä ohi, mutta pääsääntöisesti se osasi työskennellä oikein keskittyneesti ja rentona. Meillä oli vieläpä oikein hyvä päivä, ja Vake kulki ravissa tosi pehmeästi ja kuuliaisesti. Tästä tulikin siis oikein mukava ratsastuskerta hyvässä yhteisymmärryksessä Vaken kanssa. Miten voikin kahtena peräkkäisenä päivänä hevonen olla näin erilainen?

Tiistaina 27.6. kävimme taas saman kaverin kanssa pikamaaston. Lenkki kesti ehkä 35 minuuttia, mutta laukkaa mentiin paljon. Alkumatkasta Vake sai ravissa mennä kärjessä, ja hyvinhän se senkin tehtävän hoiti, vaikka liikkuisikin aina niin paljon mieluummin kaverin perässä. Maasto sujui kaikin puolin leppoisasti.

Keskiviikkona 28.6. olimme yksityispuolituntisella. Tunnilla työstettiin aivan erityisesti laukkaa. Ajatuksena oli herätellä Vakea maapuomilla tehtävillä laukanvaihdoilla, mutta puskemiseksi meni puomitehtäväkin. Vaihdotkin olivat vähän hankalia, koska Vake halusi puomilla kaatua ja liirata aina johonkin suuntaan vinoon. Lisäksi pyörittiin laukkavoltilla ja isommalla ympyrällä puomia ylittäen. Helpolla ei Vake kyllä laukassa alkanut hommiin, vaan yritti aina liirata vinoon kun olisi pitänyt ottaa kroppa kunnolla käyttöön. Tilannetta ei yhtään auttanut oma tuuppaamiseni ja heilumiseni. Minun olisi ehdottomasti pitänyt edes yrittää istua laukkaa jäntevämmin ja auttaa laukan rytmiä istunnalla, sen sijaan että löin itsekin puolittain hanskat tiskiin ja totesin, että ei tästä mitään tule kuitenkaan. Väärä asenne! Lopulta vasemmassa laukassa saatiin ihan hyviä pätkiä aikaiseksi, kun otettiin ensin ravissa ympyrällä väistöjä ja aina suoraan väistöistä nostot. Siinä Vake otti takajalkojaan paremmin käyttöön ja alkoi jo pyöristyä niskastaan lyhyillä laukkapätkillä. Loppuraveissa sitten nähtiin ihan ripeää liikkumista pyöreällä niskalla, mutta etuosa olisi kyllä saanut olla vielä kevyempi. Varsinainen onnistumisen fiilis ei tunnista jäänyt, vaikka lopuksi jo jotain tolkkua tulikin. Laukkapainotteiset treenit vaan tahtovat pakostikin mennä aina reilusti mukavuusalueen ulkopuolelle.

Torstaina 29.6. ja perjantaina 30.6. ratsastin itsenäisesti vähän kevyemmin ja lyhyemmin säästellen voimia lauantain kisoihin. Kentän päätyyn kisoja varten tuodut bajamajat eivät aiheuttaneet Vakessa suurempaa ihmettelyä, mutta voi kuinka jännittävää meillä oli perjantaina verryttelylenkillä. Päätin kiertää alkukäynnit pitkästä aikaa ratatallin kautta ja oikaista raviradan varikon kautta takaisin. Aukea varikko on usein ollut Vakelle hieman jännittävä, ja tänään siellä oli ennennäkemättömän pelottava mörkö. Keskellä aukeaa nimittäin makaili kisoihin saapuvia hevosautoja ohjaava tyyppi aurinkotuolissa. Vake jähmettyi noin 100 metrin päähän tuijottaman sydän takoen, eikä puhettakaan, että se olisi suostunut etenemään lähemmäs. Lopulta huikkasin aurinkotuoli-ihmiselle, että nousisi ylös ja Vake huomaisi, ettei siellä mikään mörkö ole. Sehän sitten Vakelle olikin liikaa, kun tuolin selkänojan takaa alkoi mörkö kömpiä hitaasti liikkeelle, ja siinä vaiheessa poni päätti poistua paikalta. Sitä ei Vake usein tee, enkä muista sen monta kertaa pelänneen mitään näin kovasti. Kun sain Vaken pysäytettyä lyhyeksi jääneen paon jälkeen, alkoi se vihdoin ymmärtää, että mörkö olikin ihminen. Pääsimme siis viimein lähelle ja tervehtimään, vaikka Vake olikin edelleen hieman varuillaan tilanteesta. Kaikkea sitä! Onneksi loppuilta sujui rennommissa merkeissä, vaikka tontilla olikin normaalista poikkeavaa aktiviteettia. Kylläpä Vake saikin tällä viikolla säikkyä koko kesän tarpeiksi.

Mini Wahlbergin valmennus

Tällaista etuosan kantamista Vakelle tavoitellaan. Sunnuntaina se löytyi avo-/sulkutaivutustehtävällä.

Viikonloppuna 10.-11.6. pääsimme Vaken kanssa Gunilla "Mini" Wahlbergin oppiin. Mini oli menossa Varkauteen pitämään valmennuksia ja pysähtyi matkalla pitämään meille yksityistunnin molempina päivinä. Etukäteen minulla oli Minin opetuksen periaatteista jonkinlainen käsitys sekä kuulopuheiden että Minin nettisivujen perusteella, joten en tullut yllätetyksi vaikka jotkin asiat Minin opetuksessa poikkesivatkin ehkä "valtavirrasta". Toisaalta Minin opeissa oli hyvinkin paljon tuttua, koska olen aikaisemmin ratsastanut jonkin verran Eversti Carden oppilaiden opettamana. Minin valmennusfilosofian taustalla siis vaikuttavat nimenomaan klassisen ratsastuksen periaatteet sekä niiden lisäksi hevosen biomekaniikkaan liittyvät näkökohdat, Centered Riding sekä Andrew McLeanin opit hevosen käyttäytymisestä. Monenlaista ajattelemisen aihetta oli siis luvassa.

Ensimmäisenä päivänä Mini aloitti tarkkailemalla, kuinka Vake kääntyy oikealle ja vasemmalle eli millaisia vinouksia sillä on. Yksi tärkeimmistä ohjeista olikin, että ratsastajan tulee koko ajan tarkkailla, ennakoida ja korjata hevosen vinoutta ja pyrkiä pitämään se tasapainossa kumpaankaan suuntaan kaatumatta. Helpommin sanottu kuin tehty! Jatkuvastihan Vake kaatuu enemmän tai vähemmän jommallekummalle lavalleen, usein ihan huomaamatta. Tämä toki on aivan normaali ilmiö, mutta jotta hevonen voisi käyttää kroppaansa oikein pitää palikat saada kohdalleen eli hevonen rangastaan ja kaulastaan suoraksi. Työkaluna suoruuden korjaamisessa toimi asetus. Jos Vake vähänkään kaatui johonkin suuntaan, oli ohjeena ottaa kaatumisen puolelle kevyt asetus ja pyytää vastakkaisen puolen takajalkaa hieman "ristiin" eli takaosaa puskevan lavan puolelle, ei kuitenkaan varsinaiseksi väistöksi asti. Eräänlainen hiuksenhieno vastataivutus siis. Työskentely olikin hyvin pitkälti jatkuvaa asetuksella pelaamista, ja etenkin vasemmassa kierroksessa korjattiin karkaavaa ulkolapaa tällä tavoin aina uudelleen ja uudelleen. Vasemmassa kierroksessa vinouden korjaus onnistuikin paremmin kuin oikeassa, ja vasemmalle ravatessa tulivat molempina päivinä esiin selkeästi parhaat hetket. Totesin, että olin jo oikeastaan aikaisemminkin huomannut erittäin toimivaksi korjaukseksi juuri tämän saman vastataivutuksessa ratsastamisen. Omin päin ratsastaessa olen nimittäin huomannut, että Vake ryhdistäytyy hienoon muotoon ja korjaa oikean lavan tehokkaasti suoraan JOS onnistun ratsastamaan vasemmassa kierroksessa juuri oikealla tavalla pientä vastataivutusta kaarevalla uralla tai esimerkiksi kulman kohdalla. Olen siis ollut aivan oikeilla jäljillä.

Asetuksesta oli paljon puhetta muutenkin. Mini kertoi, että asettuessaan niskasta oikein hevonen samalla pakostakin nostaa hieman etuosaansa rintalihaksilla, ja juuri tämä on se, mitä halutaan. Tästäkin syystä asetusta käytetään paljon, ja muuta käyttötarkoitusta ei ohjilla oikein olekaan kuin asettaminen. Asettuessa pitää pään kääntyä niskasta sivusuunnassa, mitä ei saa tietenkään kompensoida kaulaa taivuttamalla mutta ei myöskään niin, että hevonen vain nyökkää nenän alas eikä pää liikukaan yhtään sivusuunnassa. Mini myös muistutti antamaan vastakkaisella ohjalla riittävästi tilaa asetukselle, ja kehotti unohtamaan ajatuksen vahvasta ulko-ohjan tuesta. Tuntumassa ylipäänsä ei saisi olla mitään vetoa tai painoa, vaan hevosen pitäisi kantaa itsensä kevyesti eikä ratsastaja saa vetää. Siinäpä meillä on vielä tekemistä!

Etuosan kannattelu rintalihaksilla oli suoruuden lisäksi toinen kulmakivi (ja nämä tietysti kulkevat käsikädessä). Hevosen pitäisi kantaa itsensä nimenomaan rintalihaksilla "nostamalla", jotta se pääsee liikkumaan kevyesti eikä vyöry etuosansa päälle, jolloin liike menee tukkoon aivan erityisesti juuri Vaken kaltaisella hevosella. Tähän liittyen ei tietenkään hyödytä vyöryttää tahmealta tuntuvaa hevosta lisää ja lisää eteen etuosansa päälle, ei se liike siitä parane. Tämäkin on tuttu juttu Vaken kanssa, ainakin periaatteen tasolla, mutta silti sitä tulee aina vyörytettyä. Minin tunneilla vyöryttämisen sijaan otettiin kaikki vauhti pois ja mentiin hi-taas-ti hakien suoruutta ja rintalihaksilla kantamista, jotta Vakella ylipäänsä olisi mahdollisuus päästä eteenpäin. Tavoitteena olevaa etuosan ryhtiä ei myöskään uhrattu pyöreyden tavoittelun nimissä, vaan jos Vake alkoi painua niskasta liian alas oli ohjeena opastaa niskaa ohjalla kohottaen ylemmäs. Tällä ajatuksella ratsastaessa minulla muuten rupesivat kädet pysymään hyvin kannettuina aivan itsestään, ilman että Minin tarvitsi asiasta lainkaan huomauttaa!

Istuntaan liittyvänä korjauksena oli harjoitusravin myötääminen "ylös-alas", ei "eteen-taakse". Keskivartaloa piti siis vähän napakoittaa, ja sain luvan mieluummin vähän pomppia kuin seilata lantiolla eteen ja taakse. Lisäksi jalustinhihnoja pidennettiin, jotta sain jalan rentoutettua eikä ollut tarvetta painaa jalkaa jalustinta vasten ja kantapäätä alas pohjetta jännittäen.

Suurimmaksi osaksi menomme oli koko viikonlopun ajan alkeiskurssitason tapailua etanatempossa, kun yritin hakea palikoita paikoilleen ja tuntosarvet herkkänä suoristaa Vaken kaatuvia lapoja tasapainoon. Sunnuntaina etenimme kuitenkin ympyrätyöskentelystä myös suorille urille sekä hyvin loivien "avojen" ja "sulkujen" pariin. Tehtävänä oli ratsastaa hitaassa tempossa käynnissä ja ravissa ensin pientä "avotaivutusta" uraa pitkin, ja tämän onnistuessa jatkaa samalla asetuksella "sulkutaivutusta" viistosti kohti radan keskustaa. Heti, kun Vake alkoi sulkutaivutuksessa vähänkään kaatua pois tasapainosta taivutuksen puolelle, palattiin takaisin avoon, eli sivuttaisliike eteni pieninä portaina. Kovin monta askelta sulkua ei nimittäin kerrallaan päästy, ennen kuin oli taas aika korjata tilannetta avoon siirtymällä. Pienen hakemisen jälkeen tämä tehtävä alkoi sujua ravissa oikein kivasti etenkin vasemmalle, ja Vake teki tehtävää mallikelpoisen kuuliaisesti. Siinä samalla alkoi rintakehä kantaa etuosaa ja Vake toden totta liikkui ryhdikkäästi ja pyöreänä! Siinä loksahtivat mukavasti paikoilleen avainpalikat eli asetus, suoristuminen ja etuosan kannattelu. Tempo oli toki hyvin hidas, mutta kovemmassa vauhdissa ei Vaken olisi ollut mahdollista itseään tällä tavalla kantaa. Mini muistuttikin, että Vake on kuin rankassa kuntosalitreenissä alkaessaan aktivoida rintalihaksia käyttöön ja etuosaa ryhtiin. Vakelle annettiinkin usein mutta lyhyitä taukoja käynnissä pitkin ohjin. 

Laukkaa ei viikonlopun aikana saatu toimimaan, ja etenkin vasen laukka oli toivotonta. Vake yksinkertaisesti vain häipyi vasemmassa laukassa ympyrältä kun en saanut vetää sitä sisäohjalla kaulasta linkkuun. Tokihan minä olen aina tiennyt, ettei Vake mitenkään voi laukata kaula mutkalla, mutta kun ei se käänny! Mini totesi, että vielä ei Vakella riitä voima ja tasapaino laukata kaatumatta aina jompaankumpaan suuntaan, ja ongelma ei ole ratkaistavissa laukan sisällä vaan ainoastaan kehittämällä voimaa, tasapainoa ja suoruutta ensin ravissa. Totesin myös jälkikäteen videolta, että eihän Vake tosiaankaan kykene kääntymään vasemmassa laukassa vasemmalle, koska sen takaosa liiraa niin voimakkaasti sisään vasemmalle. Tässä tilanteessa Vake pitäisi saada ratsastettua samalla tavalla pieneen vastataivutukseen kuin ravissa suoristaessa, mutta siihen ei ratsastajalla voimat riitä eikä ole tarkoituskaan riittää. Voimalla puskemisen sijaan tasapaino ja suoruus pitäisi hakea sieltä hitaammista askellajeista ensin ennen kuin laukkatyöskentely voi onnistua.

Niin paljon tuli kahdessa neljäkymmentäviisiminuuttisessa ajateltavaa! Minin periaatteissa oli kyllä järkeä ja tosiaan monet niistä hyvin linjassa jo aikaisemmin oppimieni ja itse havaitsemieni asioiden kanssa. Harmi, ettei pelkkä teoriatieto auta, vaan lisäksi olisi osattava sitä tietoa soveltaa hevosen selässä. On tässä toivottoman paljon työmaata niin oman ratsastukseni kuin Vaken liikkumisen parantamisessa, mutta viikonloppu Minin ohjauksessa antoi siihen urakkaan onneksi hyviä eväitä. Toivottavasti päästään Minin tunneille toistekin.

Jos ei pyydä niin ei saa

Torstaina 1.6. olimme Vaken kanssa opetuksessa yksityispuolituntisella. Sää ajoi maneesiin, vaikka toki kävin ulkona pienen verryttelylenkin ennen tunnin alkua. Vake oli maneesissa melko hitaan oloinen, ja aloitimmekin tunnin herättelytehtävällä. Pitkän sivun lopussa vaihdettiin suuntaa takaosakäännöksellä, tästä lähdettiin HETI napakasti reippaaseen raviin, ja taas pitkän sivun loppuun tullessa siirryttiin käyntiin ja välittömästi takaosakäännökseen, mistä taas raviin ja niin edelleen. Aluksi Vake vähän jännittyi tehtävästä ja liikkui pää ylhäällä ja selkä alhaalla, mutta heräsi ainakin kuuntelemaan ja reagoimaan apuihin. Takaosakäännökset se teki itse asiassa varsin kivasti, ja niissä alkoi pikkuhiljaa niska pyöristyä aivan itsestään.

Kun poni oli käännöksillä ja siirtymisillä herätelty, jatkoimme ravissa eteenpäin ympyrällä työskennellen. Välillä tuli pyytää vähän takaosaa väistöön, ja ravin piti edetä koko ajan reippaasti. Vake toden totta eteni ihan hyvällä energialla yhtään hidastelematta, mutta olisihan se saanut olla letkeämpi ja pehmeämpi. Muoto parani, mutta mielestäni Vake vyöryi vähän raskaana ohjalle. Ope muistutteli kantamaan kädet koko ajan harjan yläpuolella, jotta Vakekin voisi kantaa etuosansa.

Laukassa kamppailtiin tavanomaisten ongelmien kanssa. Vasemmassa laukassa Vake liiraili kohti seiniä eikä näin ollen päässyt laukkaamaan sujuvasti eteenpäin. Parempia pätkiä tuli oikeassa laukassa, joka lähti ihan pyörimäänkin eteenpäin ja jossa löysin hieman tuntumaa joustavasta istunnasta laukan mukana. Oikeassa kierroksessa piti kuitenkin muistaa vähän "avata" omaa kroppaa oikealle, eli sisähartiaa taaksepäin ja lonkkaa tietoisesti auki, jotta Vake pääsee paremmin kääntymään oikealle. Laukka parani, kun oikein ajatuksella istuin satulaan ja liikkeen mukaan hevosen ympäri. Vasemmassa laukassa tällaisen istunnan löytäminen oli mahdotonta, koska Vake puski oikeaa kylkeä ulos ja samalla minutkin vinoon. Eipä siinä laukka solju yhtään eteenpäin, kun Vake laittaa niin itsensä kuin ratsastajankin aivan linkkuun.

Yksityistunnilla homma tuntui jäävän vielä vähän puolitiehen, mutta onneksi pääsimme jatkamaan heti seuraavana päivänä eli 2.6. kolmen ratsukon koulutunnilla. Tunnin aluksi ope kyseli vähän ratsastajien sen päivän tuntemuksia, ja totesin Vaken puskevan oikeaa pohjetta vastaan. Niinpä aloitimme tunnin käyntiväistöillä vasemmalle, jotta oikeaa pohjetta tuli ratsastettua paremmin läpi. Tämä oli meille hyvä aloitus. Vake on väistänyt joskus pehmeämminkin, mutta se lähti oikeasta pohkeesta ja viimeistään pienellä raipan hipaisulla hyvin sivulle, ja käyntiväistössä minulla oli hyvin aikaa korjailla suoruutta vasemmalta. Pahin oikealle puskeminen tuntuikin helpottavan, ja Vake liikkui tehtävän ansiosta paremmin kahden pohkeen välissä.

Jatkoimme sitten ravissa keskiympyrällä. Edellispäivän tapaan nyt haluttiin nähdä topakkaa liikkumista eteen eikä hidastelua suvaittu. Välillä väistätettiin takaosaa oikealla pohkeella ympyrältä ulos, ja myös sivulle piti reagoida herkästi. Vake meni taas sellaiseen pienen jyräysmoodiin, eli liikkui kyllä eteen mutta vähän raskaasti, ja väistäessä meinasi ulkolapa juosta karkuun. Olisin halunnut olla ulko-ohjalla kevyempi, mutta jouduin pitämään sen kunnolla kädessä, jotta Vake todellakin lähti poikittamaan. Ope kannusti oleman napakka apujen kanssa, eikä jättämään pyyntöjä puolitiehen, jotta sitten pääsin myös ansaitusti myötäämään kun Vake vastasi. Lopputuloksena oli ihan napakka ravi ja asiallinen muoto, mutta olisin toivonut tuntumaan ja etuosaan vielä lisää keveyttä. Pientä etupainoisuuden makua liikkumisessa vielä oli, vaikka periaatteessa Vake ihan kivasti menikin.

Keskiympyrällä otettiin myös oikeaa laukkaa. Laukassa oli sama juttu, ei saanut luovuttaa vaan piti pyytää sinnikkäästi Vakea töihin. Laukassa nimittäin kävi niin, että kun Vake alkoi pyöristyä niin herpaannuin hetkeksi ja päästin laukan sammumaan. Ohjalla voi ja kannattaa myödätä kiitokseksi, mutta samalla pitää pohkeella pyytää eteen, jotta laukka lähtee ponnistamaan kunnolla eteenpäin. Silloinhan nimenomaan on se oikea hetki pyytää eteen, kun Vake vähän kevenee ja nostaa selkää ylös.

Vasemmassa kierroksessa tehtävänä oli toiseen päätyyn suuri ravivoltti ja siinä takaosan väistätystä ulos, tämän jälkeen laukannosto ja toisessa päädyssä laukkaympyrä. Vasemman pohkeen väistäminen toimi nyt kuin unelma, Vake väisti ravivoltilla oikein kuuliaisesti ja samalla ryhdistäytyi oikein hienoon muotoon. Muutenkin liikkumisessa oli nyt sitä kaipaamaani keveyttä, eli Vake ei enää kaatunut ohjan varaan vaan tuntui kantavan itseään selvästi paremmin. Hyvä!

Vasemmassa laukassa oli taas ongelmia kääntymisessä, joten pyysin avuksi toisen raipan ulkokäteen. Kahden raipan kanssa lähti sitten sujumaan, kun ei Vake voinutkaan puskea ulos ympyrältä ja/tai sammuttaa laukkaa. Kun poni alkoi pysyä reitillä, niin pääsin ratsastamaan laukkaa myös eteenpäin ja pyörivämmäksi. Ope kannusti pyytämään vielä vähän lisää, jotta takaosa heräsi laukkaamaan ihan oikeasti. Ilmaiseksi ei Vake hyvää laukkaa tarjonnut, mutta lopulta laukka alkoi ihan oikeasti keinua ja pyöriä kun en luovuttanut. Kyllä vaan kannatti taas ottaa se lisäraippa avuksi, niin ei tarvinnut jäädä jumittamaan kaula mutkalla vaan pitkästä aikaa saatiin Vake laukkaamaan hyvin!

Ope totesi lopuksi, että minun pitää muistaa olla ratsastuksessani topakka ja määrätietoinen eikä jättää asioita puolitiehen. Tunnistan kyllä ongelman, monesti totean aivan liian helposti että ei onnistu ja luovutan, enkä pyydä Vakelta tarpeeksi. Viime viikkoina on ollut vähän takkuisampi kausi, ja nimenomaan itse en ole ollut niin skarppina ratsastamassa vaan olen tyytynyt humputteluun. Jos ei mitään pyydä niin ei mitään saa, ainakaan Vaken tapauksessa. Tämä kahden päivän putki tunneilla oli hyvä herättely meille molemmille.

Koulukisa-ahdistus jo etukäteen

Estekisojen jälkeen otettiin pari päivää kevyemmin, ensin sunnuntaina talutuslenkillä maastossa ja sitten maanantaina kevyellä jumppailulla kentällä.

Tiistaina 9.5. oli vuorossa seuraava tunti, jonka ohjelmassa oli ratsastettavuuden parantamiseen tähtääviä puomi- ja kavalettitehtäviä. Sateen vuoksi ratsastimme maneesissa, joka tuntui heti kamalan ahtaalta kun oli päästy muutama kerta menemään tilavammilla ulkokentillä. Vake oli koko tunnin vähän laiskanpuoleinen. Aloitimme puomitehtävillä, ja sitten ylitimme lävistäjillä kahta ristikkoa, ensin ravilähestymisillä. Ravista lähestyen Vake ei viitsinyt edes hypätä pikkuristikkoja, vaan harppasi yli raviaskeleella. Jouduin vähän nohittelemaan esteen edessä raipalla lavalle, jotta meno terävöityi ja ristikko ylittyi napakammin. Laukassa edettiin jo paremmalla imulla, mutta nyt tuli esiin taas tavanomainen maneesiongelmamme, eli kaarteisiin oikaisu. Vasemmassa laukassa sain Vaken jatkamaan lävistäjäristikolta kohtalaisen hyvin seinän viereen ja kulmaan, mutta oikeassa laukassa se puski niin voimakkaasti sisälavalle, ettei laukkakaan vaihtunut hypyssä saati että oltaisiin päästy lähellekään kulmaa. Korjauksena otettiin pari kertaa pysäytys kulmaa kohti, mutta edelleen oikea pohje olisi pitänyt saada paremmin läpi jo heti ristikon edessä. Tulipahan taas ainakin perusasioissa olevat puutteet esille!

Loppuviikko menikin lauantain koulukisoihin valmistautuessa. Kävin ostamassa Vakelle uuden kuolaimen, sillä sen tavallisesti käyttämä Sprengerin muotoiltu kolmipala tulkitaan ilmeisestikin D-renkaiseksi eikä oliivirenkaiseksi, eikä siten ole koulukisoissa sallittu (yksinivelisenä olisi, mutta kolmipalana ei). Aikaisemmin olen käyttänyt koulukisoissa anatomisesti muotoiltua pyöreärenkaista kolmipalaa, mutta se on valitettavasti Vaken suuhun liian pitkä, ja niinpä piti hankkia vielä yhdet kuolaimet lisää. Kuolaimen valinta oli oma pähkäilynsä, eikä tietysti kaupan valikoimassa ollut ihan kaikkea mahdollista saatavilla. Halusin ehdottomasti kolmipalakuolaimen, ja olen myös fiksautunut ajatukseen, että kiinteärenkainen kuolain olisi Vakelle parempi kuin pyörivärenkainen. Päädyin siis näillä spekseillä hankkimaan tavallisen oliivikolmipalakuolaimen, jota ei valitettavasti ollut saatavana muotoiltuna vaan aivan viivasuorilla suuosilla. Vähän ohuen puoleinenkin tämä kuolain oli, mutta enpä kyllä tiedä, kuinka paksu kuolain Vaken suuhun mahtuisikaan. Noilla kylmäverisillä käsittääkseni tapaa olla usein leveä ja matala suu. En tiedä menikö metsään, mutta ainakin yritin parhaimman mutuni perusteella hankia Vakelle sopivan ja miellyttävän kuolaimen. Toisaalta Vakelle ei kyllä ole tainnut koskaan olla suuremmin väliä, mitä sen suuhun lykkää.

Keskiviikkona 10.5. ratsastin sitten kisakuolaimella ensimmäisen kerran, eikä Vake liikkunut ollenkaan hassummin. Kuten uuden kuolaimen kanssa tyypillisesti käy, keskityin olemaan kädellä oikein pehmeä, kevyt ja tarkka sekä kuulostelemaan tuntumaa tavallista herkemmällä korvalla. Ihmekö tuo, että Vake sitten kulki varsin pehmeästi ja rennosti. Tämän kerran perusteella uusi kuolain toimi oikein hyvin, ja saattoihan Vake ollakin sille vähän herkempi, jos kuolain tuntui hieman erilaiselta kuin yleensä. Torstaina vuorossa oli yksityinen kouluratatreeni opettajan ohjauksessa, ja samalla tarkistutin kuolaimen sopivuuden vielä opettajalla. Poskiremmiä kiristettiin aavistuksen verran, ja kuolain istui suuhun vielä paremmin.

Torstaina 11.5. ratsastimme kisakentällä, missä oli harjoittelua varten jo koulurata pystyssä, ja niinpä koko puolituntinen mentiin kouluaitojen sisällä. Ensin verryttelimme ravissa ja laukassa. Ravissa Vake lähti kulkemaan aika kivasti, suorastaan harvinaisen ryhdikkäänä hyvällä tuntumalla. Ainakaan se ei välittömästi alkanut jumittaa aitojen sisällä, vaan pääsin ratsastamaan sitä hyvin ohjan ja pohkeen välissä. Laukassa tilanahtaus alkoi taas näkyä, ja Vake pyrki tavalliseen tapaansa heittämään ulkolavan ulos, jolloin laukka tukkeutui. Laukkaa sai siis sekä patistella pyörimään paremmin että kaikin mahdollisin keinoin suoristaa. Hikihän siinä tuli ja työlästä oli. Kun laukassa oli saatu edes joku vähän tyydyttävämpi askel esiin, otettiin huilitauko ja sen jälkeen sain ratsastaa kisaradan (Helppo C E.B. Special) läpi. Heti, kun aloin pusertaa koulurataa läpi, muuttui Vake vastahakoisemmaksi, eikä liikkunut niin sujuvasti ja suorana eteenpäin ravissakaan. Radan raviosuus onnistui kuitenkin ihan asiallisesti ainakin verrattuna siihen, mitä yleensä olemme kisoissa esittäneet. Oikean laukan nostossa nousi ensin väärä laukka, ja niinpä pureuduimme erityisesti tähän ohjelman kohtaan. Otimme uusintana nostoa edeltävän ravilisäyslävistäjän, jonka jälkeisessä päädyssä minun tuli ratsastaa huolellisesti oikeaa pohjetta läpi ja pyrkiä ratsastamaan jopa hieman avotaivutusmaisesti. Sain Vaken nyt myös heräämään paremmin pohkeen eteen, jolloin laukka nousi paljon napakammin eikä "ajaen", ja näin saimme onnistuneita ja varmalta tuntuvia oikean laukan nostoja oikeassa pisteessä. Hyvä, että väärä laukka nousi jo treenissä ja sen syitä päästiin näin ollen ajatuksen kanssa korjaamaan. Tuumasin, että mikäli rata menisi edes siten kuin nyt treenissä, niin olisin jo ihan tyytyväinen.

Perjantaina 12.5. ratsastin Vaken itsenäisesti kentällä. Tässä ratsastuskerrassa meni pieleen vähän kaikki, eikä vähiten oma mielentila, jolla lähdin ratsastamaan. Sattui nimittäin niin, että saappaasta hajosi vetoketju juuri ihanasti näin kisoja edeltävänä iltana, ja se otti päähän aika kovasti. Teippivirityksistä huolimatta vetoketju aukesi ratsastuksen aikana, ja se tietysti häiritsi keskittymistäni. Laukassa Vake ei kulkenut oikein mihinkään, eikä ravissakaan ollut parasta mahdollista tai ainakaan keskittyneintä ja tarkinta työskentelyä. Muutenkin taisi jo seuraavan päivän kisat ahdistaa, ja kaikki se ylimääräinen säätäminen, mitä koulukisat olivat jo etukäteen aiheuttaneet, tuntui jotenkin niin turhalta. Pitkin viikkoa olin lyhentänyt ja ohentanut Vaken harjaa letityskuntoon, ja perjantaina väkersin siihen muutaman kokeilusykerön. Lisäksi kävin ostamassa uuden valkoisen satulahuovan, koska minulta löytyi valkoisena vain pony-kokoinen ja pesussa kutistunut yleishuopa (liian pieni Vaken satulaan) sekä full-kokoinen kouluhuopa (väärän mallinen Vaken estesatulaan). Tähän päälle vielä se kuolaimeen liittyvä pähkäily, niin aloin olla jo vähän turhautunut koulukisojen pilkuntarkkoihin kuolainvaatimuksiin ja letitysnormeihin. Kauhea säätäminen, hifistely ja rahanmeno yhden seuratason helppo C -radan takia, eikä hevonen edes kulje mihinkään ja saapaskin hajoaa! Miksi ihmeessä ilmoittauduinkaan?

Uusia kavereita ja pieniä edistysaskeleita

Toisena yhteistarhauspäivänä Vake jyrsi kuusenrankaa sopuisasti uuden tammakaverin kanssa.

Vake sai tällä viikolla uudet tarhakaverit. Edellinen tarhaseuralainen oli hyvin arka ja ujo tamma, josta ei tainnut loppujen lopuksi olla oikein seuraa Vakelle, ja nyt jouduttiin olosuhteiden pakosta miettimään tarhausjärjestelyä uudestaan. Halusin löytää Vakelle uuden tarhakaverin tai -kaverit mahdollisimman pian jo senkin vuoksi, että yksin ulkoilu tarkoittaisi käytännössä vain puolipäiväistä tarhavuoroa. Puolipäiväinen tarhaus yksin voi ehkä sopia jollekin hevoselle, mutta Vaken uskon kaipaavan mahdollisimman paljon ulkona oloa sekä hevosseuraa, sillä sellaiseen elämään se on tottunut. Niinpä päädyin siihen, että Vake laitettiin uuteen porukkaan vielä hokkikauden aikana, vaikka vähän huolestuttikin. Tarhakavereiksi tuli samanrotuinen ja -ikäinen ruuna sekä hieman nuorempi ja sirpakampi tamma, jotka ovat tähän asti ulkoilleet kahdestaan ja ovat molemmat laumaelämään tottuneita sosiaalisia hevosia aivan kuten Vakekin.

"Mullapa on sievä tyttöystävä, onko sulla?"

Hevosten yhdistäminen sujui ilmeisesti ilman suurempia kupruja. Pääsin tarkkailemaan tilannetta omin silmin toisena yhdessäolopäivänä, ja silloin Vake ja tamma kiehnäsivät jo hyvinkin tiiviisti ja sopuisasti yhdessä. Niistä ainakin taisi tulla heti oikein hyvät kaverukset. Toisen ruunan kanssa oli ilmeisesti ensin selvitetty välit, sillä molemmilta osapuolilta löytyi pari harmitonta naarmua. Kahden ensimmäisen päivän jälkeen ei Vakeen ollut ilmestynyt uusia jälkiä, mikä on hyvä merkki, ja ruunat vaikuttivat siinä vaiheessa jo suhtautuvan toisiinsa hyvin neutraalisti. Työntekijä kertoi Vaken ottaneen paikkansa pikkulauman pomona, eli sen näyttäessä pahaa naamaa toinen ruuna väistää mukisematta. Enpä ole oikeastaan yllättänyt, että tässä näin kävi, vaikka myös vastapuoli onkin ilmeisesti vähän kovapäisempi luonteeltaan ja vasta myöhemmällä iällä ruunattu. Vake on aina ollut ruunalauman ehdoton johtaja, ja vielä en minä ole näiden vuosien aikana tavannut hevosta, joka olisi mennyt arvoasteikossa Vaken yläpuolelle. Se on hyvä, jos/kun roolijako tuli nyt uudessa porukassa selväksi heti ja ilman haavereita, ja yhteiselo sujuu tästä eteenpäin rauhaisasti. Tällä hetkellä olen oikein luottavainen sen suhteen, että kolmikko tulee hyvin toimeen ja tästä tuli toimiva pikkulauma. Vake on vaikuttanut uusien kavereiden myötä jotenkin piristyvänkin, ja se seurustelee toisten kanssa niin tyytyväisen näköisenä, että tähän porukkaan yhdistäminen (hokeilla tai ilman) taisi olla ehdottoman oikea ratkaisu.

Torstaina 13.4. olimme yksityispuolituntisella, ja liekö johtui uuden lauman piristävästä vaikutuksesta tai taitavamman kuskin edellisenä päivänä tekemästä hyvästä työstä, mutta Vake oli oikein hyvä ratsastaa. Alusta alkaen se kantoi itseään aika mukavasti ja kevyellä tuntumalla, ja liikkuminen tuntui jotenkin erityisen pehmeältä. Suurimman osan ajasta sain ratsastaa ravissa kolmikaarisella kiemuralla, jossa jäätiin välillä hetkeksi pääty- tai keskiympyrälle laukassa. Ravi sujui oikealle kaartaessa hyvin alusta alkaen, mutta vasemmalle taivuttaessa uhkasi ensin pieni hyytyminen. Vaken vertyessä laukkojen kautta tuli myös vasen kaarre sujuvammaksi. Eteen pyytäessä ravi kasvoi mielestäni hyvällä tavalla isommaksi eikä kiireisemmäksi. Molemmissa kaarteissa sain olla tarkkana, etten alkanut vetää sisäkättä sään yli toiselle puolelle, vaan pikemminkin käytin johtavaa ohjaa ja ratsastin sisäpohjetta läpi. Sisäkäden liikkuminen väärälle puolelle vaikuttaisi usein olevan minulla yritys kompensoida sisäpohjetta.

Laukassa oli enemmän tekemistä. Oikeassa laukassa jäi vielä ulkolapa pykälän verran ulos, eli poni hieman liiraili ja vältteli näin ottamasta selkää ihan kunnolla käyttöön. Vasemmassa laukassa puolestaan tuli tosi mukavia hetkiä, kun sain Vakea oikeasti suoristumaan. Käytin hyväksi havaitsemaani kikkakolmosta eli sisäpohje taakse ja ulkopohje eteen vastalaukka-ajatuksella, ja tämä toimi jälleen kerran. Vaken suoristuessa piti vaan olla vielä napakkana ratsastamassa laukka kunnolla eteenpäin, ja näin alkoi Vake esittää jo varsin hienoa laukkaa. Ihan itsestään se hyvä laukka ei tule, vaan pitää tosissaan suoristaa ja pyytää, mutta sieltä laukka on alkanut pala kerrallaan löytyä. Tuumasinkin, että vasen laukka on huonoimmillaan se ehdottomasti hankalampi laukka, joka ei pyöri sitten yhtään, mutta toisaalta sitten kun suoristaminen onnistuu, niin vasen laukka yllättäen onkin se parempi laukka, joka oikeasti toimii. Oikea laukka on vähän tasapaksumpaa, ja se vaatisi ehkä ulkolavan suoristamisen lisäksi myös enemmän sisätakajalan vahvistamista.

Laukkatyöskentelyn jälkeen Vake liikkui ravissa vielä paremmin kuin aluksi. Ratsastimme nyt suoria linjoja asetusta vaihdellen, ja ravi oli ihan superpehmeää. Vaken ravihan ei varsinaisesti pompota ikinä, mutta silloin kun se muuttuu näin vaivattomaksi istua, niin ponilla on varmasti jo ihan oikeasti selkä käytössä. Ravi eteni omalla moottorilla mutta kiirehtimättä, eli nyt ei tarvinnut juuri muuta tehdäkään kuin nauttia kyydistä. Jäipä kyllä mainio fiilis tästäkin tunnista. Tällä viikolla on sujunut jokainen ratsastuskerta ihan mahdottoman mukavasti, eli nyt on hyvä putki päällä.

Puolen tunnin tehotreeni

Torstai-iltana vuorossa oli yksityispuolituntinen perusasioiden parissa. Tänäkin iltana kävimme Vaken kanssa ensin ulkona kävelemässä kunnon verryttelylenkin edellisen tunnin loppumista odotellessa, ja maneesissa ehdimme hetken verrytellä omin päin ravissa ja laukassa. Vake oli vähän hitaan oloinen, mutta vasemmassa kierroksessa se alkoi melko pian liikkua jokseenkin pyöreänä ja rentona. Laukassakin sai vähän patistella eteenpäin, mutta ihan hyvässä yhteisymmärryksessä mentiin. Ei mikään huonoin aloitus tunnille.

Opettajan ohjauksessa aloitimme Vaken herättelyn siirtymisillä. Ensimmäiseksi sain ratsastaa ravissa muutaman pituushalkaisijan, joiden keskelle tuli pysähdys. Alkuun Vake oli pituushalkaisijalla pahasti pohkeen takana, jolloin pysähdys oli lötkö ja poissa tuntumalta. Tarvittiin enemmän ajatusta eteenpäin koko linjan matkalta ja pysähdykseen tullessa. Energisempään raviin nohitellessa Vake alkoi ensin kiemurrella, mutta pikkuhiljaa se alkoi liikkua paremmin pohkeesta tuntumaa kohti. Pysähdyksistä tulikin jo huomattavasti napakampia ja jalatkin asettuivat paremmin tasan.

Jatkoimme avuille herättelyä laukannostoilla. Sain tehtäväksi ratsastaa uran sisäpuolella maneesia ympäri joka toisen kirjainvälin laukassa ja joka toisen ravissa. Nopeat siirtymiset haastoivat niin hevosen kuin ratsastajankin, ja alkuun piti nostoja saada huomattavasti nopeammiksi ja terävämmiksi. Pikkuhiljaa Vake tuli paremmin kuulolle, ja ravipätkillä alkoi tulla siinä sivussa jopa ryhtiä ja pyöreyttäkin. Sitten jatkoimme oikeassa laukassa työskentelyä, edelleen uran sisäpuolella, ja tehtävänä oli ensin hakea asetusta ulos vasemmalle. Vasta-asetuksessa hain mielikuvaa vastalaukan ratsastamisesta, ja se tuntuikin ihan toimivalta idealta. Vake tuli ainakin hetkittäin paremmin ulko-ohjalle, ja sisäohjaa pääsi hellittämään.

Vasta-asetuksen parissa jatkettiin oikeassa laukassa myös ympyrällä, ja kun se alkoi löytyä, vaihdettiin asetus sisälle. Asetuksilla jumpaten koetettiin saada pehmeyttä ja joustavuutta lapoihin ja kaulaan. Vasta-asetuksella sain ulkolapaa vähän paremmin haltuun, mutta asetuksen kääntyessä laukan puolelle pääsi ulkolapa taas jonkin verran liirailemaan reitiltä. Niinpä ei asetus meinannut loksahtaa aivan rehellisesti läpi, kun kaikki palikat eivät olleet oikeilla paikoillaan. Raipan vaihtaminen ulkokäteen puolestaan sai Vaken kaatumaan enemmän sisälapa edellä. Yksittäisiä hyviä laukka-askeleita kyllä saatiin esiin, mutta aina Vaken pyöristyessä valahdin itse liikaa etukenoon, enkä loppujen lopuksi saanut pidettyä ponia myöskään suorana.

Vasempaan laukkaan otin avuksi toisen, lyhyen raipan ulkokäteen. Vasemmassa laukassa menimme puolen maneesin kokoisella neliöllä, jossa ope halusi nähdä suorat sivut ja syvät kulmat. Välillä tosin neliömme lipsahti enemmän tai vähemmän ympyräksi, etenkin kun jouduimme vähän väistelemään muita ratsukoita. Vake myös koetti usein liirailla muita hevosia kohti ja lähteä seuraamaan niitä, mikä toi oman haasteensa. Raippa ulkokädessä kuitenkin auttoi suoristamaan ulkolapaa, ja Vake alkoi hetkittäin myödätä niskasta ja keventyä etuosasta. Näillä hetkillä oli kuitenkin erityisen tärkeää huolehtia, että laukka lähti saman tien sujumaan hyvällä energialla takaa eteen, sillä pyöristyessään Vake helposti sammutti laukan jo parin hyvän askeleen jälkeen. Samalla tietysti sain kovasti keskittyä istumaan paino takana ja vastustamaan kiusausta nojautua eteenpäin heti ponin pyöristyessä. Näin saatiinkin vasemmassa laukassa aika kivoja pätkiä esiin, ja ope kehui, että nyt mentiin jo hetkittäin ihan oikeassa peräänannossa. Jäin kuitenkin haikailemaan vielä sitä viimeisintä suoristumista, sillä Vake yritti jatkuvasti vältellä töitä puskemalla oikeaa lapaa ulos reitiltä, ja se taas tuotti aika paljon töitä minulle.

Ravissa meno olikin sitten laukkojen jälkeen taas paljon vaivattomampaa, ja ulkolavan hallinta onnistui paljon helpommin. Hetkittäin Vake tuli ravissa vähän raskaan oloiseksi ohjan päässä, mutta tällöin minun piti muistaa kantaa kädet ja pitää tuntuma omasta puolestani kevyenä. Monta kertaa tunnin aikansa sainkin ohjeeksi lyhentää ohjaa JA viedä kättä kannettuna eteenpäin, jotta myös Vakella olisi mahdollisuus kantaa etuosaansa kunnolla.

Tunti oli hyvä herättely takaisin oikeille raiteille siitä junnaamisesta, mihin itsenäisessä ratsastuksessa helposti päätyy. Vasemmassa laukassa saatiin ihan hyviä muutoksia aikaan, mutta kyllä vaan suoristamisen kanssa on paljon työtä tehtävänä, ennen kuin saadaan laukka sujuvaksi ja helpoksi ratsastaa. Kaipa se laukkakin sieltä muutama askel kerrallaan löytyy.

Laukkaa rakentamassa

Torstai-iltana vuorossa oli tämän viikon kouluvalmennus eli puolituntinen yksityisopetuksessa. Ehdin verrytellä ehkä kymmenisen minuuttia itsekseni, enkä siinä ajassa ehtinyt oikein muuta kuin todeta, että Vake liikkui melko laiskan oloisesti. Siitäpä sitä sitten lähdettiin herättelemään samoin kuin kuskiakin.

Ensin sain tehtäväksi ratsastaa ravissa puolen maneesin kokoisella neliöllä, jossa tuli olla syvät kulmat ja suorat sivut. Kohta mukaan tulivat laukannostot, eli kulmat mentiin ravissa ja suorat sivut laukassa. Siinä ei paljon pyöreydestä ehtinyt haaveillakaan, mutta ainakin takaosalle tuli väkisinkin pientä herättelyä ja jumppaa kun koko ajan vaihdettiin ravista laukkaan ja takaisin. Nostoihin haluttiin nopeutta ja terävyyttä, ja yhtään en saanut istuntaa heilauttamalla "auttaa" nostoa. Erityisesti hitaus ilmeni neliön avoimella sivulla ilman seinän tukea, sillä tässä huomioni herpaantui reitille ohjaamiseen ja ulkolavan mukaan kääntämiseen. Nostot paranivat, kun ihan tietoisesti keskityin pitämään kädet rentona ja välttämään ohjasta vetämistä laukkaa nostaessa.

Jatkoimme neliöllä vielä kokonaan oikeassa laukassa, ja joka toiseen kulman ratsastettiin voltti. Laukkavolteilla yritettiin saada Vake ottamaan sisätakajalkaa paremmin käyttöön, mutta se oli työn ja tuskan takana. Vake yritti koko ajan päästä mahdollisimman helpolla, ja niinpä se joko liirasi vähän ulos tai oikaisi volttia sisään. Etenkin takaisin kohti uraa kääntyessä Vake teki pienen "hyppäyksen" sisään, jota en itse olisi edes hoksannut. Kun tässä kohdassa otin sisäpohkeen käyttöön niin poni alkoi taipua hiukan paremmin. Ihan valmiiksi ei laukkaa vielä saatu, ja väliin otettiin huokaisu ravissa sekä muutama väistö. Ravissa liikkuminen oli jo parempaa, ja kun hetken päästä palattiin vielä laukkaan, alkoi tulla tulosta. Laukka lähti pyörimään ja keinumaan asiallisella tuntumalla, ja sain rentoutettua kädet hyvällä tavalla joustaviksi. Sisäohja pääsi jo melkein roikkuvaksikin kun hain ulko-ohjan käteen, mutta ope ohjeisti asettamaan sisään hieman johtavalla ja "ilmavalla" ohjasotteella. Sain mielikuvasta kiinni, ja sisäohja pysyi tuntumalla mutta kevyenä myös asettaessa. Sama onnistui jopa vasemmassa laukassa, joka sekin pyöri nyt hyvällä energialla ja pyöreässä muodossa. Ero Vaken "tavalliseen" laukkaan oli kuin yöllä ja päivällä!

Lopuksi työskentelimme vielä ravissa, ja sain ratsastaa hieman raviväistöjä. Vasenta pohjetta Vake väisti oikein sujuvasti ja letkeästi rentouden ja ravin energian säilyttäen. Oikean pohkeen väistäminen ei ollut aivan niin pehmeää, mutta hyviä ristiaskeleita tuli myös tähän suuntaan, ja ope kehui väistöjämme kovasti. Päätimme tunnin kevyessä ravissa, jossa haettiin ensin oikein ryhdikästä ja lyhyttä muotoa sekä suurempaa askelta. Minun piti keskittyä istumaan aivan todella pystyssä ja kantamaan kädet kunnolla, jotta myös Vake saattoi nostaa etuosaansa. Tämän jälkeen sitten haettiin pidempää ja matalampaa muotoa sekä hidasta mutta joustavaa askellusta ravissa. Tässä Vake rentoutui mukavasti.

Sekä minä että ope olimme oikein tyytyväisiä siihen, mitä laukassa saatiin aikaiseksi. Sieltä ne nappulat alkavat vähitellen löytyä laukkaankin, vaikka tosi sitkeässä se on ollut ja Vake on ollut kovin haluton käyttämään takaosaansa ja selkäänsä laukassa kunnolla. Monesti tilanne ajautuu siihen, että Vake laukkaa tönkösti ja joustamattomasti, jolloin sekä istunta että tuntuma menevät myös tönköksi ja joustamattomaksi, eli ollaan ihan noidankehässä. Sitten kun jompikumpi alkaa vähän joustaa, niin toinenkin pääsee joustamaan, ja päästään tähän missä oltiin tänään eli aivan toiseen malliin pyörivään laukkaan. Tällaisessa laukassa Vake alkaa jo ihan käyttääkin kroppaansa, ja tällainen moodi on se, missä laukkaa päästään kunnolla kehittämään ja työstämään. Ja juuri laukan kehittäminen se juttu, jonka kautta voidaan päästä hyppäämisessäkin uudelle tasolle ja saada se 10 senttiä lisää estekorkeuteen. Laukan rakentaminen kuntoon on siis sileän työskentelyssä nyt aivan tärkeimpiä tavoitteita, ja tässä meillä on siihen alku.

Kenkäsäätöä ja yksityistunti

Tiistaina 28.2. oli tarkoitus mennä estetunnille. Eipä sinne lopulta kuitenkaan päästy, sillä Vake oli polkaissut toisen etukengän kannalta irti, ja kenkä oli vääntynyt. Niinpä alkoi kengittäjän metsästys, ja erinäisten vaiheiden kautta saatiin ensin vääntynyt kenkä irti ja torstaina poni uudelleen kengitettyä. Muutenkin alkoi olla jo kengitysväli lopuillaan, sillä edellisestä kengityksestä oli seitsemän viikkoa, ja saman tien laitettiin koko setti uusiksi. Nyt päädyin kengityttämään Vakelta myös takaset, vaikka se on ollut useamman kuukauden ilman takakenkiä. Odotettavissa lienee liukasta ja jäätikköistä keliä jonkin aikaa, joten takahokit lohduttavat maastossa ja tarhassa, ja kohta jo tuleekin sulan maan aika, jolloin maastoillessa ja raviradalla treenaillessa on ehkä kuitenkin parempi olla kengät estämässä liikaa kulumista. Jäin tietysti vähän miettimään, että olisiko kavioiden ollut sittenkin parempi olla kengättä, kun takakengättömyys on toiminut Vaken kohdalla ongelmitta elokuulta saakka. Ehkäpä se nyt ei ole niin haitaksi laittaa välillä kenkäänkin, ja onpa ainakin huolettomampaa ratsastaa maastossa myös liukkaammalla tai kovemmalla pohjalla.

Tiistaina Vakea ei siis vääntyneen kengän vuoksi liikutettu ollenkaan. Keskiviikkona kengän irrottamisen jälkeen olisi periaatteessa voinut ratsastaakin, mutta pidinpä toisen etukengän puuttuessa vielä välipäivän ja taluttelin Vakea noin 40 minuuttia. Torstaina palattiin vapaiden jälkeen töihin, ja ohjelmassa oli yksityispuolituntinen opetusta. Maneesi oli ennen tunnin alkua varattu, joten en päässyt kunnolla verryttelemään vaan ainoastaan kävelin ulkokentällä, missä oli aika liukas suojakeli.

Maneesissa aloitimme saman tien ympyrätyöskentelyn. Sain tehtäväksi ratsastaa ensin ravissa ja sitten laukassa vasta-asetuksia, ja toki välillä mentiin myös myötäasetuksessa. Vasta-asetuksella haluttiin erityisesti puuttua liirailevaan ulkolapaan. Vakehan pyrkikin taas aika paljon ulos ympyrältä, joten ihan ongelmitta ei ympyrällä ratsastus ja samanaikainen vasta-asetus toiminut. Ope patisteli ulkopohjetta käyttöön ja etenkin ulkokättä kannetummaksi. Laukassa oli tietysti vielä vaikeampaa, mutta ainakaan nyt ei päädytty iänikuiseen kaula mutkalla ja lapa ulkona -umpikujaan. Siinä on vaan vielä paljon tekemistä, että saisin Vaken kääntymään täsmällisesti halutulle reitille samalla, kun asetan laukassa ulos. Pieniksi onnistumisiksi voinee laskea ne laukka-askeleet, kun Vake vähän nosti etuosaansa ja pyöristyi. Samalla se kuitenkin pyrki hidastamaan vauhtia, ja kuski kallistui uhkaavasti etukenoon.

Laukkojen jälkeen Vake oli ravissa vähän irtonaisempi ja letkeämpi kuin alussa. Ihan parhaisiin tunnelmiin ei tänään kuitenkaan päästy, eli paremminkin Vake on loksahtanut liikkumaan. Ravissa sain taivutella ja kaarrella esteiden väleistä, ja etenkin oikeaa pohjetta ja asetusta haluttiin vielä paremmin läpi. Tämä onnistui parhaiten isolla voltilla, jossa takaosaa väistätettiin ulos vasemmalle. Vake siirsi takaosaa melko näppärästi, ja samalla tuli ulkolapa paremmin haltuun ja poni nosti niskaa sekä etuosaa parempaan muotoon. Ope myös muistutteli joka käänteessä kantamaan kädet ja totesi, että Vake tulee heti parempaan muotoon kun nostan kädet kannetuksi. Itse puolestani tuumin, että etunoja ja käsien alas painaminen ovat monesti eräänlainen sopeutumiskeino siihen, että Vake ei ole kunnolla pohkeen edessä. Oman painon taakse siirtäminen ja käsien nostaminen kannetuksi vähän niin kuin edellyttää, että poni reagoi kunnolla pohkeesta eteen ja kohti tuntumaa.

Tunti ei mennyt ihan parhaalla mahdollisella tavalla, vaikka hyviäkin hetkiä tuli. Rauhallisempi ja perusteellisempi alkuverryttely olisi voinut olla paikallaan. Silloin, kun maneesiin ennen omaa tuntia on mahdollisuus mennä, kannattaa jatkossa varata aikaa omatoimiseen verryttelyyn, jottei jouduta aloittamaan kunnon työskentelyä liian kylmiltään. Mukava oli kuitenkin huomata, etteivät takakavioihin ilmestyneet hokkikengät tuntuneet vaikuttavan Vaken liikkumiseen ainakaan mitenkään negatiivisesti.

Muutosta puolessa tunnissa

Perjantai-iltana oli tämän viikon koulutunnin aika, kun menimme opettajan silmien alle yksityispuolituntiselle. Tämä tuli tarpeeseen, sillä alkuviikosta oli tosiaan ollut homma hieman hukassa. Minulla olikin ollut ratsastuksesta peräti kahden päivän tauko, sillä keskiviikkona Vakella meni apuliikuttaja ja torstain ohjelmassa oli ainoastaan vähän taluttelua ulkona eli Vaken vapaapäivä.

Verryttelin jonkin aikaa itsenäisesti ennen tunnin alkua. Vake liikkui aika lailla laahustamalla, tosin pieni laukkapätkä auttoi pahimman alkujumin ylitse. Sitten aloimmekin työskennellä ohjatusti pääty-ympyrällä, missä sain väistättää takaosaa ravissa vuoroin ulos ja vuoroin sisään. Samalla idealla työskenneltiin myös laukassa, jossa toki takaosaa siirrettiin vain aavistuksen verran. Alku oli kankeaa. Tänään oli ainakin ympyrällä vaikeuksia oikean pohkeen väistämisessä, ja oikeassa kierroksessa takaosaa ulos pyytäessä Vake pyrkikin välttelemään tehtävää karkaamalla vasen lapa edellä. Ope huomautti myös, että väistäessään pohjetta Vake pyrki välttelemään kunnon työskentelyä sammuttamalla ravin. Ohjeena oli hakea kaulaa suoraksi, nostaa käsiä ylös sekä ratsastaa napakammin oikeaa pohjetta läpi. Oikeassa laukassa oli kohtalainen rytmi, mutta tässäkin Vake pyrki jonkin verran puskemaan lapaa ulos ja liiraamaan ympyrän kaarelta kohti seiniä. Kevyt takaosan väistätys vasemmalla pohkeella sisään korjasi puskemista hetkellisesti. Takaosajumppailun jälkeen annettiin Vaken laukata vähän pidemmällä ohjalla, ja se venyttelikin vähän rennompaan muotoon. Varsinainen pyöreys laukasta kuitenkin jäi puuttumaan. Laukan jälkeen ravi sujui jo vähän letkeämmin, ja Vake alkoi myös väistää oikeaa pohjetta kuuliaisemmin. Tässä vaiheessa myös onnistuin ottamaan väistättäessä ulko-ohjan paremmin käteen ja näin estämään vasemman lavan karkaamisen.

Vasemmassa kierroksessa väistöhommat sujuivat vähän näppärämmin, ja toki Vake olikin nyt jo paremmin vertynyt. Kivoimmat hetket tulivat takaosaa sisälle siirtäessä eli sulkutaivutusasennossa. Tällöin Vake oli ravissa hetkittäin jo aika ryhdikäskin. Takaosaa ulos väistättäessä oli tässäkin suunnassa pientä ulkolavan liirausta, mutta kyllä Vake astui vasemmalla takasella paljon paremmin ristiin kuin oikealla.

Vasen laukka oli tavanomaisen toivotonta, ja oikeastaan olin jo valmiiksi luovuttanut eli olin kovin tehoton saamaan mitään muutosta aikaan. Taas Vake pyrki ympyrän kaarelta ulos, ja seurauksena oli kaula mutkalla ja lapa ulkona etenemistä kun en saanut sitä oikein muutenkaan ympyrän reitillä pysymään. Eipä se laukka sitten pyörinytkään kovin hyvin, kun mentiin näin mutkalla. Ope patisteli laukkaan lisää terävyyttä, mutta jollakin konstilla olisi pitänyt myös saada kaula ja etuosa suoremmaksi.

Vaikka vasemmassa laukassa ei päästy kunnollisen työskentelyn makuun, niin ravissa sen jälkeen Vake kulki lopulta varsin kivasti. Selkä ja takajalat toimivat hurjan paljon paremmin verrattuna siihen, mistä oli tänään aloitettu, eli kyllä väistöjen parissa puurtaminen tuotti tuloksia, vaikka se itsessään vähän hankalaa olikin. Ravi oli suorastaan letkeää, ja nyt pystyttiin ratsastamaan myös temponlisäyksiä. Vaatimattomia ne lisäykset tietysti olivat, mutta kyllä ravi selvästi kasvoi ja parhaimmillaan niskakin pysyi samalla mukavasti ylhäällä. En vaan saanut itse nuupahtaa etunojaiseksi ja painaa käsiä alas, sillä kyllä Vakekin kantaa itseään niin paljon paremmin kunhan vaan minäkin kannan oman kroppani. Toki nyt oli helpompaakin tavoittaa istuntaan oikeaa fiilistä, kun Vake liikkui kunnolla ja oikein päin eikä mönkinyt etupainoisena. Tähän loppuminuuttien menoon olin jo hyvinkin tyytyväinen, eli kyllä puolikin tuntia tehokkaassa opetuksessa sai ihmeitä aikaan. Takajalkojen ja ristiselän jumppaaminen on se juttu, mihin pitää itsekseen ratsastaessakin huolella paneutua.

Super-Vake is back

Vähän nihkeämmin sujuneen viikon jälkeen Vakesta kuoriutui uudestaan Super-Vake. Perjantaina Vaken puikoissa oli taitava apuliikuttaja ja lauantaina siis tehtiin kevyt maasto, ja näiden jälkeen alla olikin taas oikein letkeä ratsu. Sunnuntaina 5.2. kävimme aurinkoisen päivän kunniaksi kävelemässä alkukäynnit metsässä pitkän kaavan mukaan, ja sitten humppailimme maneesissa aika rennolla otteella ja runsailla lepotauoilla. Vake kulki oikein kivasti niin käynnissä kuin ravissakin, ja seuraavana päivänä eli maanantaina 6.2. meni vielä paremmin. Maanantaina ratsastin keskittyneemmin ja Vake oli parhaimmillaan oikein ryhdikäs. Etenkin käynnissä muoto oli hieno, ja kyllä vaan käynnistä on salavihkaa tullut melkeinpä paras askellajimme! Väistöt ja taivutukset onnistuivat oikein näppärästi ja ravi kuljetti hyvin eteenpäin. Treenailin melko paljon laukannostoja käynnistä, ja niihinkin tuli sopivaa pientä sähinää. Laukassa Vake tuntui olevan aivan viittä vaille pyöreä, ja ei olisi varmaan tarvittu muuta kuin vähän jäntevämpi ja suorempi istunta, että laukassakin olisi tullut kunnon loksahdus. Ei ollenkaan hassumpaa menoa vaan oikeastaan tosi hienoa, ja tavoitin ratsastuksessa jopa sitä samaa tunnetta, joka löytyi pari viikkoa sitten yksityistunnilla.

Tiistaina 7.2. oli viikoittaisen estetunnin vuoro. Vake meni sileän verryttelyssä estetunniksi poikkeuksellisen hyvin ja liikkui ravissa sujuvasti hyvällä tuntumalla sekä kevyellä etuosalla. Siitäpä oli hyvä jatkaa esteiden pariin, ja laukka rullasikin tänään aivan erityisen hyvin. Viime viikollakin Vake oli esteillä reipas, mutta silloin se oli hätäinen. Nyt etenemisessä oli hyvä energia ja imu, mutta samalla rentoutta, eli meno oli oikealla tavalla rennon reipasta. Laukassa oli tasainen rytmi ja "volyymiä" kipityksen sijaan.

Hyppelimme aluksi ristikkoa pidemmällä ja lyhyemmällä tiellä kaartaen, ja Vake osoitti taas kerran kääntyvänsä oikein näppärästi. Sitten menimme pidempiä tehtäväpätkiä, joihin kuului lävistäjäristikko (myöhemmin ristikko-okseri), pysty radan poikki suuntaa vaihtaen ja vaihtamatta, innarisarja ravilähestymisellä sekä neljän laukan linja okserilta pystylle. Pienillä esteillä meno oli oikein sujuvaa ja vaivatonta. Vake eteni hyvässä rytmissä ja nappaili myötälaukat, eikä hyytynyt kaarteisiin. Ravilähestyminenkin onnistui asiallisesti, ja ravissa Vake liikkui jopa kesken radan kauniisti pyöreänä! Haastavin tehtävä meille oli lävistäjäesteen jälkeen tuleva tiukka kaarre okseri-pysty-linjalle, missä ei todellakaan ollut paljon oikomisvaraa suoran linjan ollessa varsin keskellä maneesia eli metritolkulla irti urasta. Tässä tuli väkisinkin vähän oikomista, mikä vaikeutti suoralle linjalle lähestymistä, mutta selvitimme linjan etäisyyden silti neljään laukkaan venyen eli samalla askelmäärällä kuin pidempilaukkaiset hevoset.

Viimeiselle kierrokselle esteet nousivat, ja korkeudet olivat 80-90 sentin väliltä, ristikko-okseri lävistäjällä jopa isompikin eli noin 95 cm. Radan poikki hypättävä pysty ylittyi tässäkin korkeudessa oikein kauniisti ja sujuvasti, mutta oikeassa laukassa lähestyttävä ristikko-okseri oli selvästi vaikeampi pala. Jälleen oli siis kyse siitä meille hankalasta oikean laukan lävistäjästä, eikä ihan täydellistä ponnistuspaikkaa tahtonut löytyä. Vake hyppäsi milloin läheltä ja milloin kauempaa, ja aina se pääsi tässä hypyssä kampeamaan sen verran vasemmalle, että en päässyt ajoissa estämään kaarteen oikaisua, ja seuraavalle esteelle lähestymisessä tuli pahasti kiire. Otimme useampia hyppyjä ristikko-okserille ja yritimme saada sen jälkeistä kaarretta syvemmäksi, mutta aina Vake pääsi jonkin verran oikaisemaan. Jälkeenpäin pohdin, että ristikko-okserille kaartaessa laukka pääsi aina hieman hyytymään kun keskityin ehkäisemään Vaken puskemisen oikealle. Pienen hyytymisen vuoksi ei ponnistuspaikka löytynyt oikein sujuvasti, ja sen seurauksena taas en kyennyt suuntaamaan hyppyä tarpeeksi ulos kaarteesta. Lopulta onnistuimme siinä määrin tyydyttävästi, että jätimme asian hautumaan. Neljän laukan linja onnistui kuitenkin edelleen halutulla askelmäärällä, vaikka esteet olivatkin korkeampia ja Vake sai aika lailla tsempata eteen ja hypätä pystyn kaukaa. Ristikko-okseri lävistäjällä jäi siis vähän hampaankoloon, mutta muuten olin kyllä tyytyväinen tunnin sujumiseen. Laukka oli tänään niin hyvää että kyllä siitä jo hyppää isompiakin esteitä!

Keskiviikkona 8.2. oli tämän viikon kouluvalmennus, eli olimme puolen tunnin yksityisopetuksessa. Tunnille lähtiessä olivat motivaatio ja odotukset korkealla Vaken oltua edellisinä päivinä niin hyvä, enkä onneksi joutunut pettymään. Jo itsenäisessä alkuverkassa Vake ravasi oikein pehmeän ja letkeän oloisesti mukavassa muodossa. Harvoin on päästy tunti aloittamaan näin hyvistä lähtökohdista.

Opettajan tultua paikalle jatkettiin vielä kevyessä ravissa, ja tehtävänä oli ratsastaa pääty-ympyrällä takaosaa sisään menosuuntaan asettaen, eli ikään kuin sulkutaivutusta. Ympyräkierroksen tai parin jälkeen vaihtui aina suunta lävistäjällä, jossa puolestaan sain ratsastaa ravia eteen ja askelta pidemmäksi. Takaosan siirto ja taivutus onnistuivat ravissa suhteellisen notkeasti, vasemmassa kierroksessa jopa helposti. Oikea oli se jäykempi suunta, mutta myös oikealle tuli asiallisia pätkiä ja Vake kyllä yritti ihan tosissaan. Enimmäkseen meno oli aika letkeää ja sujuvaa, ja Vake mukavasti tuntumalla ryhdikkään oloisena. Lävistäjillä jopa irtosi selkeästi isompaa ravia, mikä kertonee siitä, että Vake tosiaan kantoi itseään kunnolla ja etuosalla oli tilaa liikkua.

Samaa tehtävää eli takaosan siirtoa ympyrällä sisään jatkettiin myös laukassa. Laukassa eivät asiat sujuneet tietenkään yhtä sutjakasti, vaan sain hikoilla enemmän. Vasemmassa laukassa Vake oli mielestäni taas liikaa mutkalla ja oikeastaan kuski myös, eli ulkolapa pääsi hieman karkuun ja kaula taipui liian voimakkaasti sekä kenotin itsekin vasemmalle. Oikeassa laukassa poni oli suorempi, ja tähän suuntaan jopa onnistui tehtävänä ollut loiva "sulkutaivutus" järkevän oloisesti. Etenkin vasemmassa laukassa jouduin aika paljon käyttämään sisäpohjetta sisätakajalan aktivoimiseksi, ja vähän meni ajoittain kaivamisenkin puolelle kun ei edes kannuksia ollut jalassa. Kevyellä raipalla tuli kyllä sitten aina tarvittavaa lisäpotkua. Molempiin suuntiin tuli laukassa pieniä pätkiä, jolloin Vake kuulemma polki hyvin ja kantoi itseään, ja silloin lähti niskakin vähän pyöristymään. Ihan ilmaiseksi nämä hetket eivät kuitenkaan tulleet vaan aika paljon piti pyytää että Vake viitsi laukata kunnolla.

Laukkahommien jälkeen mentiin vielä ravissa, ja sain tehdä oikeassa kierroksessa avotaivutusta uraa pitkin. Välillä otettiin myös lävistäjiä askelta pidentäen. Vake ravasi nyt todella hyvin ja eteen sujuen, ja eikä ollut pienintäkään tarvetta työntää sitä eteenpäin. Muoto oli myös kiva ja ryhdikäs, ja avotaivutukset tulivat pienillä korjauksilla aika notkeiksi. Koko poni tuntui ristiselkää myöten oikein irtonaiselta, ja hihkuimme open kanssa molemmat sitä, kuinka ravi on nyt tosiaan aivan eri planeetalta kuin alkutilanne pari kuukautta sitten. Vakelle on toden totta löytynyt aivan uudenlainen tapa liikkua, ja se on nyt oikein muokkautuvainen eli takaosaa on helppo siirrellä letkeästi mihin suuntaan vaan. Laukka teettää vielä paljon töitä, mutta sentään sekin pyörii jo paremmalla energialla ja rytmillä. Kyllä vaan Vakenkin kanssa voi päästä koulutreeneissä hienoihin fiiliksiin!

Nyt alkaa tapahtua!

Keskiviikkona 25.1. oli tämän viikon kouluvalmennuksen vuoro. Tällä kertaa kyseessä oli yksityistunti, ja kiitos myöhäisen ilta-ajan olikin koko maneesi aivan vapaana vain meitä varten. Edellisen tunnin loppua odotellessa kävin kuitenkin kävelemässä alkukäynnit kentällä, ja siellä tuli myös otettua muutama ravipätkä. Ainakin Vake heräsi yksin ulkona pimeässä ja kovassa tuulessa.

Maneesissa ehdin ottaa omin päin vielä vähän lisää kevyttä ravia ja muutaman laukkakierroksen ennen kuin aloimme töihin opettajan ohjauksessa. Maneesissa oli esterata pystyssä, ja hyödynsimme esteitä verryttelytehtävässä kiemurtelemalla niiden välistä luovasti erilaisia kiemuroita ja kaarevia uria. Ensin kaarreltiin hetki ravissa, mutta pian otettiin mukaan laukannostot. Tehtävänantona oli tehdä suunnanvaihdot ravissa, mutta muutoin tehdä nopeita laukannostoja ja jatkaa esteiden ympäri kaartelua laukassa. Tämä oli hyvä herättelytehtävä, jossa saatiin sekä ratsu että ratsastaja valppaaksi ja molempien ajatukset eteenpäin. Laukannostot olivat toki alkuun aivan liian hitaita, mutta alkoivat pikkuhiljaa nopeutua. Ravissa meno alkoi muokkaantua jo pyöreämmäksikin.

Pienen hengähdystauon jälkeen käytiin vastalaukan kimppuun. Tehtävänä oli ratsastaa vastalaukkaa uraa pitkin koko maneesin ympäri lyhyitä sivuja pyöristäen. Pidin tehtävää ainakin oikeassa laukassa aivan mahdottomana, mutta eipä mennä asioiden edelle. Aloitimme toki helpommasta eli vasemmasta laukasta. Vasemmassa laukassa homma lähtikin sujumaan sikäli mukavasti, että Vake piti laukan kaarteiden läpi melko vaivattomasti. Toki meno oli aika pökkelöä eikä mitenkään pyöreää, mutta laukan rytmi ja tasapaino säilyivät kohtalaisen asiallisesti. Ohjeena oli vain istua hiljaa, pitää tuntuma aivan kevyenä ja olla "auttamatta" Vakea pysymään laukassa. Sen sijaan annettiin ponille rauha miettiä ja etsiä tasapainoa itse. Pikkuhiljaa mukaan yritettiin ottaa jumpan vuoksi myös kevyttä asetusta oikealle. Siinä laukka sitten menikin rikki, kun vaan vähänkään aloin kaarteessa ajatella asetusta pois laukan puolelta. Niinpä asetusta oikealle haettiin ensin pitkän sivun aikana, ja tämän onnistuessa kaarteessa aivan millin verran. Kovin suurta ei oikealle asettuminen ollut, mutta sainpa kuitenkin Vaken laukkaamaan kaarteen läpi myös muulla tavoin kuin pää vasemmalle mutkalla ja oikealle lavalle kaatuen.

Oikea laukka olikin sitten se todellinen haaste. Ihan itsestään ei vastalaukkakaarre lähtenytkään sujumaan. Sain kyllä Vaken välillä laukkaamaan kaarteen läpi juuri ja juuri oikeassa laukassa pysyen, mutta laukan rytmi meni täysin sekaisin ja meno oli sellaista räpellystä, jossa oli tuurista kiinni, pudottiinko kaarteen aikana raville vai ei. Ope kehotti tekemään laukkaan parempaa rytmiä lantiolla, ja selväähän oli, että Vake pystyisi vastalaukkakaarteesta suoriutumaan ja laukkaa pyörittämään, jos pystyisin sitä istunnalla tukemaan. Ohjalla sen sijaan ei saanut tukea ja kantaa, sillä vahvaa ohjan tukea vasten Vake alkoi heti suunnitella laukanvaihtoa. Pinnistin ja yritin saada lantiolla kiinni laukasta, mutta se, mikä lopulta tilanteen ratkaisi, oli raipan siirtäminen vasempaan käteen. Kun raippa oli sisäkädessä, ei Vake pukannut kaarteessa takaosaa kriittisiä millejä vasemmalle, vaan pikemminkin takaosa pyrki menemään oikealle. Tällä korjauksella päästiin vastalaukkakaarteen läpi uskomattoman tasapainoisesti, helposti ja rytmin säilyttäen. Suorastaan ylitimme itsemme!

Vastalaukkaharjoitusten jälkeen Vake oli hyvin kuulolla ja pohkeen edessä sekä liikkui notkeasti. Lopuksi työstettiin ravia vastaavilla kiemuroilla kuin verryttelytehtävässä, ja kyllä nyt kelpasikin työstää kun poni oli niin letkeä ja aktiivinen. Ope muistutteli minua vielä kantamaan kädet kunnolla sekä istumaan takajalkojen päälle, ja näin antamaan Vakelle mahdollisuuden kantaa etuosaansa. Liikkumisen ei tulisi tapahtua "nelivedolla" vaan "takatyönnöllä". Kylläpä sieltä sitten irtosikin mainiota ravia, joka tosiaan tuntui työntävän takaa, ja koko poni tuntui liikkuvan jollain aivan uudella vaihteella. Tältä sen kuuluu tuntua!

Olin tietysti aivan älyttömän tyytyväinen tuntiin. Vastalaukassa onnistuttiin paremmin kuin olisin osannut odottaa, ja vastalaukan salat alkavat pikkuhiljaa hahmottua paremmin niin minulle kuin Vakellekin. Eikä sitä vastalaukkaa tosiaan turhaan jauhettu, vaan kyllä sen kautta saatiin ravissa liikkuminen aivan uudelle tasolle. Nyt tapahtuu ratsukossa niin oikeita asioita!

Ihana, kamala vastalaukka

Keskiviikkoiltana 18.1. olimme yksityistunnilla. Tällä kertaa olin varannut verryttelyyn reilusti aikaa ja hyvä niin, sillä huomasin Vaken oikeassa takajalassa hieman lämpöä vuohisessa. Varmuuden vuoksi päätin sitten laittaa ponin ensin liinan päähän ja katsoa, kuinka se liikkuu. Vakehan liikkui onneksi täysin puhtaasti ja säännöllisesti molempiin suuntiin eikä tarvinnut edes arvailla, oliko liike normaalia vai ei. Tunnin jälkeen jalka tuntuikin sitten jo lähes viileältä, joten mistään merkittävästä ei tainnut olla kyse. Oli muuten ensimmäinen kerta koskaan kun juoksutin Vakea, ja Vake oli kyllä maailman helpoin juoksutettava.

Ehdin verrytellä jonkin aikaa myös ratsain ennen tunnin alkua. Ravailimme rennosti ja laukkaakin ehdin ottaa. Tällainen rauhallinen ja rento aloitus oli hyvä, Vake ehti kunnolla lämmetä liikkumaan ennen kuin alettiin vaatia varsinaisesti mitään. Kun ope sitten tuli paikalle, aloitimme pohkeenväistötehtävällä. Tehtävänä oli ratsastaa molempiin päätyihin täyskaarrot ja niistä väistöä uralle, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Hetken kuluttua siirryimme tekemään väistöjä kokonaisten lävistäjien mitalta. Vake ainakin heräsi tässä tehtävässä ja liikkui ihan terävästi, kun laiskottelupätkiä ei väistöjen väliin pahemmin jäänyt. Takaosaa haluttiin kuitenkin vielä paremmin mukaan väistöihin, eli ristiin astuminen oli hieman puutteellista. Parhaiten Vake väisti aina sitä pohjetta, jonka puolella oli raippa. Kehuja tuli siitä, että eteneminen raviväistöissä oli nyt varsin asiallista, eli Vake ei jäänyt jumittamaan paikoilleen.

Pienen hengähdystauon jälkeen jatkettiin laukkatehtävällä. Pysyttelimme päädyssä ympyrällä, jolla oli tarkoitus nostaa käynnistä vuorotellen myötä- ja vastalaukka. Vastalaukkaa ympyrällä, voi jee! Harjoituksen ideana oli herkistää Vake kuuntelemaan tarkasti kumpaakin pohjetta, ja toki samalla tuli myös treeniä meille niin vaikeaan vastalaukkaan. Vastalaukan suhteen vaatimustaso pidettiin riittävän matalana, eli haluttiin vain nosto ja pari tasapainoista askelta ympyrän kaarella ennen paluuta käyntiin.

Aloituskierros oli oikea, mihin suuntaan vastalaukka on Vakelle vähän helpompi. Onneksi Vake oli nyt mukavan terävänä, ja liikkui jo myötälaukassa hyvällä energialla. Vastalaukan nostoa valmisteltiin tekemällä loivaa sulkutaivutusta nostettavan laukan puolelle eli taivuttamalla hevosta ympyrään nähden vastakkaiseen suuntaan. Vasen laukka nousi oikeaan kierrokseen melko asiallisesti, mutta haasteena olivatkin enemmän ne nostoa seuraavat askeleet. Huolellisella valmistelulla ja tien suunnittelulla sekä keskittymällä pitämään istunnan tasapainossa sain ratsastettua parhaimmillaan ihan kelvollisia vastalaukka-askeleita loivasti ympyrälle kaartaen ja ilman, että Vake kauhean pahasti kaatui sisälapa edellä kaarteen puolelle. Vähemmän onnistuneitakin nostoja mahtui mukaan, mutta ei tämä kierros hullummin mennyt ainakaan odotuksiin nähden.

Vasemmassa kierroksessa vastalaukka oli tietysti vielä vaikeampaa, ja vaatimustaso piti asettaa vieläkin matalammaksi. Aluksi meno oli juurikin sellaista sähläystä kuin tämän suunnan vastalaukassa yleensä. Vake nosti pyydetyn laukan, mutta saman tien loppui eteenpäinpyrkimys ja tasapaino. Itse sitten heiluin, tuuppasin ja yritin hartiavoimin pitää laukkaa yllä sekä kannatella Vakea ohjalla. Eihän se näin onnistu. Niinpä sitten keskityttiin siihen, että en yrittäisi niin paljon ”auttaa” Vakea (koska oikeastihan vain häiritsen sitä enkä auta heilumisellani). Ohjeena oli työntää nostossa käsiä eteenpäin ja antaa siis Vakelle kunnolla tilaa ohjalla taaksepäin vetämisen sijaan. Samalla tietysti piti istua niin hiljaa kuin mahdollista, ja antaa Vaken hakea ihan itse tasapainoaan. Ihme ja kumma, tämä jopa jossain määrin onnistui! Viimeisistä nostoista Vake jo lähti laukkaamaan eteenpäin paljon sujuvammin, ja lopulta pääsin jopa ratsastamaan pari askelta vastalaukassa vasemmalle kaartaen ilman, että homma meni epätoivoiseksi tuuppaamiseksi.

Laukkatehtävässä olimme kaikkea muuta kuin mukavuusalueella ja meno oli sen mukaista, mutta ei näitä nostoja turhaan jauhettu. Yrityksen ja erehdyksen kautta tuli suoritukseen selkeää parannusta, ja tällä kertaa sekä minä että Vake hoksasimme vastalaukasta jotain uutta. Ei siis vain toistettu samaa vanhaa ongelmaa uudestaan ja uudestaan, vaan lopulta löytyi myös vähän uusi tapa toimia ja sen myötä päästiin piirun verran eteenpäin. Siinä sivussa tuli myös tosi tehokasta jumppaa, kun nostettiin uudestaan ja uudestaan kumpaakin laukkaa, ja tunnin lopuksi Vake liikkuikin ravissa oikein kivasti. Oikein tehokas ja onnistunut valmennus siis!

Aktiivisuus ≠ vauhti

Jouluviikolla ei ollut opetusta saatavilla, joten melkein kaksi viikkoa tuli humputeltua Vakella omin päin. Torstaina 29.12. hakeuduin sitten 30 minuutin yksityistunnille. Maneesi oli ennen tunnin alkua varattu, joten alkuverryttelyä varten suuntasin ulkokentälle. Siellä ei kuitenkaan viitsinyt liukkauden vuoksi ravata, mutta kävelimme yhteensä parikymmentä minuuttia ensin pitkin ohjin ja sitten tuntumalla. Ulkona Vake pyöristyi aika hyvin, mutta maneesissa poni vaikutti aluksi aika nahkealta ja vastahankaiselta. Ehkä se tuumaili tuntia lopettavien hevosten seisoessa kaarrossa, että miksi tässä nyt yksin pitää juosta. Niinpä tuntui siltä, kuin tälläkin kertaa olisimme menneet open silmien alle esittämään tavallista huonompaa menoa.

Ope laittoi meidät ensin tekemään pari temponmuutosta ravissa Vaken herättelemiseksi. Vuoroin muutama askel eteen, ja sitten muutama askel kaikessa rauhassa. Sain ohjeeksi rauhoittaa eteen ratsastaessa kevennyksen, eli huomaamattani lähdin työntämään ponia istunnalla kiireiseksi. Tavoitteena oli saada kevennyksellä tahti pysymään tasaisena ja rauhallisena. Passiivisempi kevennys auttoi, mutta ei Vake tietysti vielä suuremmin lähtenyt askelta venyttämään. Toki tehtävän tarkoitus olikin vain alkuherättely horroksesta. Parin avotaivutuksen jälkeen siirryimme pääty-ympyrälle, missä ohjeena oli ratsastaa keventäen mahdollisimman hidasta ravia mutta silti aktiivisuuden säilyttäen. Ajatuksena oli siis jälleen se, että ei sekoiteta aktiivisuutta askeleen kiirehtimiseen, vaan haetaan ensin tahti ja jumpataan takajalkoja hitaassa liikkeessä ratsastaen rauhallisia, mutta mahdollisimman suuria askelia. Tuntuihan se älyttömältä mataa mummovauhtia, mutta ainakin kaikki puskeminen jäi pois. Kevyellä aktivoinnilla varmistettiin, että Vake teki kuitenkin koko ajan töitä. Raviin alkoi löytyä mukavaa tahtia, ja kun vielä samalla muistin ratsastaa asetusta ja sisäpohjetta läpi, niin tuli liikkumiseen pyöreyttäkin. Vake myös pysyi mukavan rentona.

Istunnan tarkkailu oli tietenkin myös koko ajan mukana. Aina vaan menen vähän sinne etukumaraan etenkin hartioista, ja kädet painuvat alas vetäen koko paketin mukanaan eteen. Varsinkin hevosen myödätessä ja pyöristyessä edestä lähtee käsi ja koko yläkroppa seuraamaan eteen ja alas. Tämähän ei auta asiaa yhtään, sillä kuten ope muistutti, vain kädet kantamalla voi Vakenkin saada nostamaan niskaansa ja kevenemään edestä kunnolla.

Kun ravi eteni hyvässä tahdissa ilman kiirehtimistä ja työntämistä jatkettiin hommia laukan parissa suuremmilla ja pienemmillä ympyröillä. Oikea laukka oli vuorossa ensin. Myös laukassa haluttiin tempon pysyvän hitaana ja takaosan toimivan silti aktiivisesti, eli ei usvatusta eteen vaan kuski pystyyn ja tiukasti satulaan ja ajatukset vain ja ainoastaan takajalkojen ratsastamiseen. Hyvä muistisääntö on, että metsään menee jos alan keskittyä etujalkoihin. Oikea laukka rullasi nyt kohtuullisen hyvin. Välillä pyydettiin takajalkoja paremmin mukaan kevyellä raipan hipaisulla, mutta istunnalla puskeminen saatiin melko hyvin pois kuvioista. Pyöreämmäksikin Vake saisi laukassa tulla, mutta suunta oli nyt oikea ja väliin tuli varsin hyviä askelia.

Vasen laukka oli odotetusti haastavampaa, mutta ei mahdotonta mökellystä, vaan laukka jopa pyöri. Vake vaan puski aika lailla ulkolapaa pois ympyrältä ja yritti liirailla, joten kunnolla suoraksi en sitä vasemmassa laukassa saanut. Pari kertaa Vake yrittikin oikein murtautua ympyrältä toiseen päätyyn, kun sitä ei olisi enää huvittanut ponnistella laukassa. Käsiä piti edelleen muistaa kantaa ja ne olisivat saaneet olla myös rennommat. Pari kertaa ope kehottikin oikein viemään käsiä eteenpäin, ja kun ajatuksen kanssa annoin Vakelle enemmän vapautta etenkin sisäohjalla niin laukka sujuvoitui. Käsiin siis kaivattaisiin tietynlaista "hengittävyyttä" laukassa, sillä ne menevät helposti tönköiksi etenkin silloin, kun Vake yrittää koko ajan livistää reitiltä. Parhaimmillaan saatiin kuitenkin vasemmassakin laukassa hyviä askeleita, jolloin Vake ponnisti takajaloilla ja myötäsi niskasta. Niitä askelia vaan rakennetaan tästä sitten lisää!

Opetustuokio oli lyhyt, mutta sitäkin tehokkaampi. Ope kehui, että Vake liikkui nyt huomattavasti letkeämmin kuin kaksi viikkoa sitten. Laukassa tosiaan on omastakin mielestäni jotain edistystä tapahtunut, eikä Vake jää siinä enää niin pahasti paikoilleen jäkittämään. Kaikissa askellajeissa minun vaan täytyy muistaa se, että vauhti ei ole yhtä kuin aktiivisuus ja Vakea ei kannata ajaa ollenkaan kiirehtimään. Jos meno tuntuu nahkealta, niin pelkkä eteenpäin tuuppaaminen ei sitä korjaa. Kaiken perusta on tahti, ja hitaassakin tempossa voi takaosan ratsastaa tehokkaasti käyttöön.

Viikonlopun treenit

Metsälenkillä sunnuntaina.

Perjantaina 16.12. ratsastin taas itsenäisesti sileällä. Maneesissa oli tällä kertaa ruuhkaa, siellä oli sekä yksityiskoulutunti meneillään että toinen ratsukko hyppäämässä. Sekaan sai kuitenkin mennä, ja mahduttiin siellä tekemään kukin omia juttujamme, kun kaikki osasivat ennakoida. Aluksi Vake ei ollut ihan kunnolla hereillä, ja takaosan laiskuus oli taas selvästi havaittavissa. Tunnollisesti yritin vääntää taas vähän väistöjä takaosan jumppaamiseksi. Laukassa pääsimme ylittämään maapuomia ympyrällä, ja tämä sekä laukanvaihdot saivat Vaken onneksi piristymään. Hyppäämässä olleen ratsukon lopettaessa pyysin jättämään meille yksittäisen pystyn, jota hyppelimme lopuksi pari kertaa molemmista suunnista, ensin ihan matalana ja sitten ehkä 80-senttisenä. Kuten olin arvellut, mielenvirkistyshypyt tekivät Vakelle hyvää. Sehän suorastaan innostui! Hyppyjen jälkeen Vake sitten ravasikin hetken aikaa oikein hienosti hyvällä energialla.

Lauantaina 17.12. meillä oli Satun pitämä puolen tunnin yksäri. Tunnilla keskityttiin juuri meidän ongelmakohtiimme, eli takaosan jumppailuun, laukan notkisteluun ja myös istuntaan. Ehdin verkata hetken itsenäisesti, ja siten aloitimme tiukan työskentelyn pääty-ympyrällä. Tehtävänä oli väistättää takaosaa ulos ympyrältä pienissä pätkissä, ja heti väistön jälkeen siirtyä käynnistä raviin tai käynnistä/ravista laukkaan. Ympyräväistöt olivat minulle juuri niin hankalia kuin aina ennenkin, mutta yllättäen Vake väistikin ympyrällä oikeaa pohjetta paremmin kuin vasenta. Vasemmassa kierroksessa väistäessä pääsi ulkolapa karkuun ja poni mutkalle. Väistöissä erityisesti huomioitavaa oli riittävän liikkeen säilyminen eteenpäin, sillä Vakehan jäi tietysti helposti jumittamaan ja menemään pelkästään sivulle. Hyvien väistöaskelten jälkeen oli sitten tarkoitus saada oikein terävä ja hyvin ponnistava siirtyminen seuraavaan askellajiin. Laukannostoissa tuuppasin ja heiluin ensin liikaa, jolloin Vake lähti liikkeelle kovin nahkeasti. Yhtään ei nyt saanut heilua, vaan noston aikana piti istua napakasti takajalkojen päällä ihan kuten kaikessa muussakin työskentelyssä.

Laukassa tehtävänä oli myös ympyrän pienentämistä. Takaosaa haluttiin tietysti alle ympyrän kutistuessa voltiksi, ja ohjeena oli ajatella laukkavoltilla samanlaisia apuja kuin ravissa takaosaa ulos väistättäessä. Vasen laukka ei lähtenyt ihan kunnolla pyörimään, ja en saanut ulkolavan liiraamista loppumaan. Vasemmassa laukassa myös istuin toivottaman vinossa eli linkussa vasemmasta kyljestäni, joten kai se nyt ponikin menee sitten mutkalla. Oikea laukka pyöri selvästi sujuvammin, mutta välillä heräteltiin takaosaa vielä lisää ystävällisillä raipan hipaisuilla. Oikeassa kierroksessa tuli myös pari kivan pontevaa laukannostoa käynnistä. Pikkuympyrällä hikoilun jälkeen annettiin Vaken laukata isommalla ympyrällä eteen-alas venyttäen, ja tällöin se lähtikin mukavasti pyöristymään ja laukkaamaan tuntumaa kohti.

Lopuksi takajalkoja notkisteltiin vielä parilla takaosakäännöksellä. Takaosakäännökset eivät ole meille ihan jokapäiväinen juttu, joten ideaa haettiin ratsastamalla minivoltilla sulkutaivutusta. Molempien suuntien käännöksissä minun tuli siirtää painoa vähän enemmän käännöksen puolelle, niin liike lähti sujumaan paremmin. Vasemmalle kääntyessä Vake ei aivan täysin taipunut sisäpohkeen eli vasemman pohkeen ympärille, joten käännös jäi vielä vähän kankeaksi ja laajaksi. Oikealle sen sijaan takaosakäännös pyörähti helposti ja näppärästi oikean pohkeen ympärille taipuen. Tehtävän sivutuotteena Vake tuntui vähän ryhdistäytyvän ja kokoavan itseään.

Tunnin päätteeksi Vake ravasi varsin kivasti, ja takaosa tuntui toimivan paljon alkutuntia paremmin. Tässä vaiheessa myös istuin paremmin ja luontevammin. Tunti oli aika työläs (etenkin ne ympyräväistöt!), mutta kyllä taisi jotain tulostakin tulla. Takaosan toiminnasta kaikki todellakin lähtee, ja tällaista jumppaa pitää tehdä paljon lisää.

Sunnuntaina 18.12. pääsin korjaamaan yksityistunnin hedelmiä, sillä Vake oli nyt oikein hyvä ratsastaa. Osasin aloittaa ratsastuksen rennosti ja sopivan minimalistisella otteella, eli en ollut heti värkkäämässä ohjalla ja puskemassa pohkeella, ja tällä tavoin Vake lähti rennolla ja hyvällä mielellä töihin. Keventelin ympyröitä ja lävistäjiä, ja pian mukava muotokin löytyi rentouden kautta ihan itsestään. Toimiva yhteistyö säilyi myös harjoitusravissa ja pohkeenväistöjä ratsastaessa. Otin ravissa lyhyitä väistöpätkiä sekä uralta pois että keskeltä uraa kohti, ja Vake väisti kevyesti ja sujuvasti molempiin suuntiin. Myös väistö vasemmalle alkaa näemmä onnistua paljon paremmin. Jopa laukassa tuli pari ihan hyvää hetkeä. Takaosan liikkuminen tuntui tänään tosiaan paremmalta, ja istuntaakin ehti ajatella enemmän, kun turha puskeminen jäi pois. Kaiken kaikkiaan meni tosi mukavasti, eli takaosan jumppailu taitaa jo vähän tehota. Lopuksi menimme vielä kävelemään pienen lenkin metsäpolulla, kun kerrankin olin valoisan aikaan ratsastamassa. Talutettuna Vake kulki metsässä luottavaisin mielin, vaikka olikin vieraassa maastossa ilman hevoskaveria. Olipa kiva aamupäivä!