Minin valmennuksessa 29.-30.9.2017

Mini Wahlberg oli taas Savossa käymässä ja poikkesi meitäkin valmentamassa 29. ja 30. syyskuuta. Molempina päivinä mentiin 45 minuutin yksityistunti ja jälkimmäiseltä päivältä tuli kivasti myös videota katsottavaksi.

Aloitimme kumpanakin päivänä pienellä laukkaverryttelyllä, kun vihjaisin, että Vake on viime aikoina tuntunut käynnistyvän kunnolla vasta pienen laukkapätkän jälkeen. Vake meinasi tietenkin aluksi jumittaa laukassa, ja minun oli hankala istua liikkeen mukana ja istunnalla puskematta. Sainkin sitten vinkiksi irrottaa sisäkäden ohjasta ja antaa sen roikkua alhaalla reiden vieressä, ja tällä kädellä saatoin samalla käyttää kevyesti raippaa jos ei Vake meinannut laukata itse eteenpäin. Homman jujuna oli, että kättä roikottaessa sain koko yläkroppaa rentoutettua ja hartioita taakse, jolloin pääsinkin aivan automaattisesti myös laukan mukaan paremmin. Olipa erikoista! Mini painotti erityisesti laukkaa koskien, että en saa yhtään ylläpitää liikkumista tai kannatella hevosta millään tavalla, vaan Vaken tulee aivan itse ylläpitää liikkeensä ja muotonsa. Vake kun on valitettavasti oppinut, että sen tarvitsee laukata vain juuri niin kauan kuin sitä koko ajan vähän käsketään. Tästä meidän täytyy opetella eroon.

Perjantaina ohjelmassa oli muun muassa peruutuksia. Mini opetti peruutuksen ratsastamisen pelkällä ohjalla, sillä pohjetta ei haluta mukaan sekoittamaan asioita ja antamaan ristiriitaisia ohjeita hevoselle. Paikallaan seisoessa siis otettiin ohjaan vähän lisää painetta, ja heti, kun Vake aavistuksen verran siirsi painoaan taaksepäin, tuli myötäys. Näin jatkettiin myödäten heti aikeestakin astua taaksepäin sekä pyytäen sitten taas heti uudestaan ja vähän enemmän. Ei siinä kauan mennyt, kun Vake oppi, että pysähdyksessä paineen lisäys ohjassa tarkoittaa taaksepäin menemistä. Jos peruutus meinasi lähteä vinoon, korjattiin tilanne vastakkaisen puolen ohjalla kaulaa suoristaen. Kun hevosen kaula vain on suorassa niin se myös peruuttaa suoraan, ja vinoon peruutus lähtee siinä vaiheessa kun kaula tai pää kääntyy vinoon.

Pysähdystä ja peruutusta hyödynnettiin myös laukannostojen harjoitteluun. Laukannostoja siis tehtiin suoraan peruutuksesta, ja pienen laukkapätkän jälkeen otettiin aina uudestaan seis ja peruutus. Toki laukasta pysähtyessä sai ottaa tarpeellisen määrän ravi- tai käyntiaskeleita, eikä siirtymisessä siis saanut kiskoa ohjalla vaan se tuli tehdä pehmeästi ja kevyesti. Tämä oli oikein hyvä tehtävä Vaken herättelyyn, ja se jo melkein "kuumui" laukan ja peruutusten vuorottelusta. Niinpä se liikkui tunnin lopuksi oikein mainiolla energialla.

Toisena valmennuspäivänä ratsastettiin liikettä, jota Mini kutsui käyntipiruetiksi. Nämä piruetit olivat ikään kuin laajoja takaosakäännöksiä, joissa oli tärkeää pysyä koko ajan liikkeessä eteenpäin ja takaosa sai mielellään astua vähän ristiinkin. Valmisteluna toimi loiva avotaivutus. Näitä piruetteja Vake teki itse asiassa oikein hyvin, kunhan vaan saimme jutun juonesta kiinni. Piruetin avulla Vake ryhdistäytyi oikein hyvään muotoon ja pehmeästi tuntumalle, ja todellakin keveni edestä piruettia pyöräyttäessään. Tehtävään lisättiin myöhemmin ravia loivassa avotaivutuksessa piruettien välille, ja lopulta piruetin päätteeksi nostettiin laukka suoralle linjalle. Laukannostot jäivät kyllä vielä aivan liian hitaiksi, ja niinpä ei piruetissa tapahtunut painonsiirto taakse oikein poikinut haluttuja hyötyjä laukan kannalta. Muutenkin Vake vähän jumitteli, kun olisi pitänyt laukata suoraan ilman aidan tukea.

Lauantaina tehtiin lisäksi muutamia sulkutaivutuksia, avoja ja ympyrällä takaosan siirtoa ulospäin. Ravissa Vake ei kulkenut niin pehmeästi ja hienosti kuin käynnissä, vaan jokin jäi vielä puuttumaan. Hyviä pätkiä toki tuli muutama askel kerrallaan, ja etenkin sulkutaivutusten avulla tuli ryhtiä etuosaan. Keskityimme jälleen erityisesti siihen, että muistaisin kantaa omaa kroppaani ja käsiäni kunnolla. Kyllä Vakekin selvästi oli parempi niinä hetkinä, kun nostin katseen ylös, käänsin hartioita hieman taakse ja hain kyynärpäihin kulman. Perusvirheeni kun on antaa käsien olla suorana alhaalla ja samalla ranteetkin ovat jotenkin löysät, ja tämän seurauksena Vake ei oikein voi muuta kuin kyntää etupainoisena eikä tuntumakaan tosiaan pysy tasaisena. Harjoitusta, harjoitusta vaaditaan, jotta oikea asento jäisi lihasmuistiin, kun se väärä asento niin pahasti päässyt juurtumaan tavaksi.

Käyntityöskentelystä piruettien parissa tuli kehuja ja tähän osuuteen oli itsekin oikein tyytyväinen. Lopuksi Mini vielä muistutti paitsi oman kropan kantamisesta myös siitä, että malttaisin aina palkita Vakea "hiljaisuudella" kun se menee hyvin. Minun pitää muistaa, että hyvin meneminen ei tarkoita täydellisyyttä, vaan asiat on pilkottava sopivan pieniin eriin enkä voi vaatia Vakelta kaikkea kerralla. Jos se ravaa hyvässä tahdissa itse eteenpäin, niin minun pitää istua rauhassa ja antaa sen ravata, eikä olla saman tien vaatimassa sitä, tätä ja tuota asiaa lisää. Reaktiot pohkeelle voi ja pitää vaatia tapahtumaan heti eikä kohta, mutta jatkuvasti ei pidä pommittaa erilaisilla avuilla ja vaatimuksilla. Minun ei pidä pelätä, että esimerkiksi pyöreys katoaa jos en koko ajan puuhaa jotakin, vaan se kyllä löytyy uudestaan vaikka pääsisikin välillä herpaantumaan. Videot olivat tällä kertaa myös hyvä lisä oppimiseen, sillä niistä saatoin todeta ihan omin silminkin, kuinka käsien kantaminen tai kantamattomuus todellakin vaikuttaa koko pakettiin. Siinä on asia, jolle on heti tehtävä jotain!

Laukkaprojekti

Torstaina 27.7. treenit jatkuivat koulutunnilla, jonka aiheena oli "tarkkuutta siirtymisiin puomien avulla". Kuulosti hyvältä, mutta tunnin puomitehtävä oli meille ehkä kuitenkin hieman haastava. Puomeja oli neljä kappaletta yksi kullakin neliön sivulla, ja näiden yli ratsastettiin sekä ympyrä- että neliökuviolla. Askellajeina olivat ravi ja laukka, ja siirtymisiä tehtiin siten, että joka toinen puomi ylittyi ravissa ja joka toinen laukassa. Ravissa ongelmana oli aluksi aivan järkyttävä etupainoisuus. Jostain syystä Vake veti itsensä ravineliöllä todella pahasti nenälleen, ja koko poni liikkui niin alamäkeen kuin suinkin mahdollista. Ope yritti patistella minua istumaan takajalkojen päällä ja kädet kannettuna, mutta se tuntui lähes mahdottomalta hevosen ollessa kuin alas viettävä liukumäki. Laukannostot saivat Vaken onneksi ryhdistäytymään, mutta laukassa meitä vaivasi lapa edellä liiraaminen sekä sisä- että ulkopohjetta vastaan. Laukannostojen ja laukkapuomitehtävän myötä Vake kävi lopulta vähän kiireiseksi ja hätäiseksi, eli vaikka etuosa kevenikin alkutuntiin verrattuna niin tahti ei säilynyt. Onnistumiset jäivät siis aika olemattomiksi, mutta aivan lopuksi tuli opelta erittäin hyvä ohje: vie laukassa kättä eteen ja ylöspäin, niin Vake lähtee pyörittämään laukkaa paremmin eikä jää niin pahasti jumimaan. Huomaamattani olen jäänyt laukassa estämään Vaken liikkumista kädellä, joten ihmekö tuo kun ei kulje. Kun keskityin ratsastamaan "kädellä eteenpäin" muuttui laukka heti selvästi paremmaksi. On tästä tietysti ollut puhetta aikaisemminkin, mutta niin vaan asia oli päässyt unohtumaan ja käsi painumaan lukkiutuneeksi alas.

Perjantaina 28.7. ratsastin itsenäisesti ja jatkoin treenejä laukannostojen parissa, sillä ne tuntuivat eilisen perusteella todellakin vaativan harjoittelua. Toistojen kautta sain kuin sainkin nostoihin mukavasti terävyyttä ja napakkuutta, mutta ravi meni taas hieman hätäiseksi. Terävyyteen täytyisi siis saada yhdistettyä vielä rentoutta. Laukassa keskityin viemään kättä eteen ja ylös, ja nyt laukka todellakin rullasi hyvin. Vasemmassa laukassa Vake myös kääntyi yllättävän hyvin liiraamatta kaarteesta ulos, mutta ulosliirausongelma tuntui nyt osittain siirtyneen oikeaan kierrokseen. Joka tapauksessa Vake vaikuttaa myös kääntyvän paremmin, kun annan kädellä tilaa laukkaan enkä vahingossa ratsasta laukkaa vain taaksepäin. Käsi eteen ja ylös -ajatuksen kautta lähtee pikkuhiljaa löytymään pyöreyttäkin paljon paremmin kuin vetämällä taakse.

Lauantaina 29.7. olimme jälleen tunnilla, tällä kertaa hyvin kotiläksyt tehneinä. Omatoiminen laukannostotreeni oli tuottanut tulosta, eli nostot onnistuivat paljon torstain tuntia paremmin ja laukka rullasi oikein asiallisesti. Tunnin aiheena oli vasta-asetuksilla jumppaamista, ja vasemmassa laukassa ratsastimme pitkät sivut uran sisäpuolella vasta-asettaen kun taas päädyissä mentiin myötäasetuksessa. Vasemmassa laukassa Vake meni suorastaan hämmästyttävän hyvin ja pyöristyikin kivasti. Laukan tahti oli hyvä ja laukkaa pääsi oikeasti myös istumaan jäntevästi. Vasta-asetus laukassa oli vielä hieman jähmeää, mutta Vake ei kuitenkaan lähtenyt kaatumaan asetuksen mukana uralle vaan sain sen pysymään halutulla linjalla ja pääsin irti vasemmasta ohjasta. Vasen kierros oli selvästi parempi sekä ravin että laukan osalta, oikealle meno oli ehkä vähän raskaampaa ja etupainoisempaa. Oikea laukka oli kuitenkin myös hyvin pyörivää ja tahdikasta, kun vaan muistin viedä kättä jälleen eteen ja ylöspäin.

Kolmen päivän treeniputki laukan parissa tuotti siis mukavia tuloksia. Taisi käydä niin, että tässä loksahti nyt sopivasti yhteen muutama kesän aikana saatu erillinen oivallus. Einolan leirillä toisen ratsun selässä hoksasin, kuinka laukasta täytyy napata "istunnalla kiinni" ja sain vähän parempaa tuntumaa jäntevästä laukan mukana istumisesta. Artsin kurssilla opittiin, kuinka Vaken saa kääntymään vasemmalle vastustelematta ja liiraamatta. Näiden lisäksi sain sitten vielä omalta opelta muistutuksen, että käden tulee ratsastaa laukassa eteen ja ylöspäin. Näin yhdistyi kolme tärkeää ja toisiinsa vaikuttavaa palasta: hevosen suoruus, keskivartalon käyttö ja käsi. Vaikutukset Vaken laukan toimivuuteen olivat suorastaan dramaattiset, ja nyt on selvästi paremmat eväät päästä laukan ratsastamisen osalta oikeasti eteenpäin.

Leirillä Einolassa, 4. päivä: isoja esteitä ja onnistumisia koulutunnilla

Neljännen leiripäivän aamutunti oli perinteiseen tapaan isojen esteiden tunti. Ratsutoiveeksi muotoutui pienen pohdinnan jälkeen Arttu, vaikken ollutkaan sillä vielä tällä leirillä hypännyt. Toisaalta juuri sillä halusin päästä tänäkin kesänä hyppäämään, joten tartuin tilaisuuteen. Eipä se yhtään hullumpi valinta ollutkaan.

Verryttelimme ensin parilla ravi- ja laukkapuomilla, ja sitten jatkoimme erilaisten estetehtävien pariin. Hyppelimme kuuden laukan kaarevaa linjaa pystyltä ristikolle, kahden askeleen sarjaa sekä kolmen laukan kaarevaa linjaa. Estekorkeudet näissä tehtävissä pysyivät selvästi alle 80 sentin. Hieman yllättäen Arttu mennä sujahti välit helposti samoilla askelmäärillä kuin hevoset, toki hieman reilummin eteen ratsastettuna. Oikein ketterästi poni kyllä hyppäsi, vaikka laukka olisikin varmasti saanut olla paremmin takaosalla ja kaarteissa taipumista sisäpohkeen ympärille. Hypätä Arttu osaa, ja tekee sen rehellisesti ja varmasti. Esteiden jälkeen olisi vaan pitänyt taaskin päästä paremmin suoraan kaarteeseen oikaisun sijaan. Tämä ongelma alkaa olla jo niin yleismaailmallinen, että kyllä syy taitaa ihan oikeasti löytyä satula päältä. Ei se olekaan vain se Vake, joka oikaisee, vaan minä!

Lopuksi hyppäsimme isommaksi korotettavaa estettä eli nousuokseria lävistäjällä, ja sen alle verryttelyesteenä toisella lävistäjällä valkoista porttia. Aloituskorkeus okserilla oli noin 80 senttiä, ja tämä sujui toki helposti ja varmasti. 90 senttiä ylittyi sekin mukavasti. Artulla tuntui tässä vaiheessa olevan jo ihan hyvä imu laukassa, vaikka vielä verryttelyssä se oli vähän hidastellut. Ajauduimme vaan herkästi esteen vasempaa laitaa kohti, ja esteen jälkeen oikaistiin kaarteeseen. Esteen noustessa metriin alkoi lähestymiseen tulla ehkä vähän enemmän paineita, ja nyt ajauduimmekin niin vasempaan laitaan, että osuin varpaillani tolppaan ja sen seurauksena putosi puomi. Poni ei siis pudottanut, vaan ratsastaja. Saimmekin tulla heti sakkokierroksen tähdäten paremmin esteen keskelle, ja nyt Arttu ponkaisi ihan mukavan hypyn. Lähestymisen lopussa tuli ihan pieni jarrutus paikan mennessä hieman lähelle, mutta kepeästi Artulta ylittyi metri. Saimme osallistua vielä seuraavalle kierrokselle, jolla esteen korkeus oli 110 senttiä. Keskityin ratsastamaan keskelle, mutta lähestymisessä tuli pieni jäätyminen kun ei askel näyttänytkään osuvan oikein hyvin. Arttu hidasti taas harkitusti mahduttaen askeleensa esteen eteen, ja pomppasi ilman suurempia ongelmia yli vaikka hieman paikoiltaan joutuikin lähtemään. Ei mikään sujuvin ja hienoin hyppy, mutta rehdisti Arttu hoiti homman. Estettä olisi siis saanut lähestyä vielä reippaammalla asenteella ja eteen ajatellen, jotta hyppy olisi onnistunut paremmin. Yhden 110 sentin ylityksen jälkeen oli Arttua hyppyytetty tarpeeksi, joten viimeisellä kierroksella otimme vielä helpot hyvän mielen hypyt kahdelle matalammalle esteelle.

Tässä mennään metriä. Vielä nousi 10 sentillä.

Estetunti Artun kanssa sujui siis pääasiassa oikein mukavasti. Vähemmän sujuva viimeinen hyppy okserille harmitti vähän, mutta sentään metrissä saatiin vielä ok hyppy. Missään vaiheessa ei pahemmin jännittänyt, sillä Arttu oli tosi turvallisen oloinen. Onhan se kuitenkin oma juttunsa hypätä korkeampia esteitä ilman rutiinia siihen ja vieläpä vieraalla hevosella, mutta aika huolettomasti tämä tällä kertaa sujui. Arttu saa täydet pisteet kiltistä ja mutkattomasta asenteestaan, ja kohosi kyllä Einolan ratsuista ykkössuosikikseni esteillä. Superkiva poni!

Iltapäivän koulutunnille minulle tarjottiin Cinda, ja sen toki otin riemusta kiljuen. Tunti jatkui samalla perusratsastusteemalla kuin leirin aikaisemmatkin koulutunnit. Teimme paljon avotaivutuksia uralla käynnissä ja lopulta ravissakin, välillä vaihdoimme suuntaa täyskaarroilla ja ravasimme reippaasti suoraan eteenpäin. Täyskaarrot pienenivät kierros kierrokselta ja kehittyivät lopulta takaosakäännöksiksi, ja väliin otettiin myös pätkä laukkaa.

Tiistain tunnista sisuuntuneena lähdin nyt ratsastamaan Cindaa napakammalla asenteella, ja alusta alkaen patistelin sitä kunnolla eteenpäin. Käynti oli edelleen se hankala ja jännittynyt askellaji, mutta vasemmassa kierroksessa sain ratsastettua ainakin joitakin askeleita onnistuneempaa avoa. Ravissa moottori oli helpompi saada käynnistymään, ja laukka sujui molempiin suuntiin kuin unelma. Koko ajan vain parani sitä mukaa kun Cinda lähti liikkumaan paremmin eteenpäin ja sitä myötä tasoittumaan tuntumalle. Miniravissa jumittaessaan Cinda on hyvin epätasainen edestä, mutta nyt luotin siihen, että tuntuma kyllä tasoittuu kun jaksan vain patistella tarpeeksi eteenpäin. Niinhän siinä sitten tosiaan kävikin. Tunnin lopussa Cinda tuntui melkein liitelevän, vaikka oikeastihan se oli vasta alkanut ravata riittävää harjoitusravia. Cinda tosiaankin oli niin suoraviivainen ratsastaa, että ei vaadittu muuta kuin herättely oikeasti eteenpäin. Nyt olin onneksi tarpeeksi määrätietoinen, enkä jättänyt asian vaatimista puolitiehen. Koko alkuviikon ratsastustani vaivasi tietynlainen tehottomuus ja kykenemättömyys vaatia itseltäni ja hevoselta tarpeeksi, mutta nyt viimein heräsin minäkin ja Cinda palkitsi siitä.

Cindalla ratkaisun avain oli oikein napakka eteen ratsastaminen, mutta taas sain huomata, että kaikkia hevosia ei todellakaan voi ratsastaa yhdellä ja samalla kaavalla. Vakea en missään nimessä voisi ratsastaa tällä tavalla, koska sen kanssa tuloksena olisi vain tahdin kiirehtiminen ja vyöryminen pahasti etuosan päälle. Cinda on kuitenkin toista maata, ja sitä pystyi pyytämään oikein reilusti eteenpäin ilman että se romahti etupainoiseksi tai kävi raskaaksi ohjalla.

Illalla ratsastettiin vielä lisätunti, joka minun osaltani olikin sitten viimeinen leiritunti. Sain ratsuksi Rokon, jota olin halunnut tällä viikolla päästä kokeilemaan. Tunnilla keskityttiin istuntaan, ja Roko oli hyvä ratsu näihin harjoituksiin. Aluksi haeskelimme tuntumaa omiin istuinluihin, ja kun se löytyi, harjoittelimme hevoseen vaikuttamista istuinluiden avulla. Tämän opettajan käyttämä mielikuva oli sisäistuinluun keinuttaminen hevosen liikkeen mukana ikään kuin kananmunanmuotoista soikiota pitkin. Kun hevosen haluttiin lähtevän eteenpäin, soikio/muna oli kyljellään, ja soikion pystyasentoon kääntämällä hevosta puolestaan koottiin ("muna pystyyn", eh heh). En tiedä, miten hyvin onnistuin tätä oikeanlaista istuinluun liikettä toteuttamaan, mutta ainakin sain istunnan avulla Rokon lyhentämään askelta ja ehkä aavistuksen pidentämäänkin.

Käynnissä Roko oli kohtalaisen notkea ja pehmeä, mutta ravissa ja laukassa se ei kyllä asettunut ja taipunut yhtään. Tämän tunnin puitteissa ei näihin asioihin nyt ollutkaan tarkoitus paneutua, ja pääasia oli, että Roko kuitenkin liikkui ihan rentona ja tyytyväisenä. Ravissa tuli jopa joitain pyöreitäkin pätkiä. Vaikutti siltä, että Rokolla ei kannattanut ottaa kovin napakkaa tuntumaa eikä puskea liikaa eteenpäin. Puolilöysällä tuntumalla se liikkui tasaisesti ja rennosti, ja open palautteen mukaan meno oli Rokoksi varsin asiallista. Roko oli jähmeydestään huolimatta oikein sympaattinen pieni hevonen, jossa oli jotain tuttua, ja olin iloinen, että ehdin sillä leirin aikana ratsastaa.

Leiri päättyi siis omalta osaltani näihin hyviin tunnelmiin. Viimeisenä päivänä tuntui, että olin hieman hitaan käynnistymisen jälkeen päässyt juuri vauhtiin. Teki hyvää ratsastaa välillä vieraammilla hevosilla, eikä se lopulta niin outoa edes ollut vaikka puolisen vuotta olinkin ollut ainoastaan Vaken satulassa. Leiritodistuksessa oli opettajien kirjallinen loppupalaute, jossa kehuttiin edistymistä ja rohkaistumista viime kesästä, mutta kannustettiin vielä vaatimaan itseltäni alusta alkaen enemmän. Kaarteissa saisi muistaa hyödyntää ulko-ohjan tuen paremmin ja koulutunneilla istua tiiviimmin satulaan, esteillä taas on muistettava ratsastaa huolellisesti suoraan myös esteen jälkeen. Näiden vinkkien ja ennen kaikkea mukavien muistojen kanssa leiriltä kotiudutaan intoa puhkuen.

Kavaletteja, ulkoilua ja näkökulmia istuntaan

Perjantaina 31.3. päätin piristää Vakea pienellä kavalettihyppelyllä. Ensin kävimme kävelemässä noin puolen tunnin maastolenkin maneesin tyhjenemistä odotellessa, ja sittenpä meillä olikin koko areena aivan omassa käytössä. Myöhäinen perjantai-ilta on yleensä hyvä ajankohta ratsastaa, jos haluaa olla yksin. Rakensin kaksi radan poikki hypättävää kavalettikorkuista estettä, ja pienen raviverryttelyn jälkeen laukkailimme Vaken kanssa näiden yli välillä ympyrällä, välillä suuntaa vaihtaen. Pieni hyppytehtävä toi Vakelle selvästi parempaa imua ja intoa laukkaan kuin pelkkä sileällä junnaaminen, joten siinä vaivihkaa yritin myös työskennellä laukassa kouluratsastuksen näkökulmasta. Nyt Vake ei jäänyt jumimaan vaan laukkasi mukavasti eteenpäin, mutta suoraksi en sitä kyllä saanut. Oikeassa laukassa kaarrokset kavaleteille onnistuivat sujuvasti, mutta vasemmassa kierroksessa ulkolapa jäi aina vähän ulos kaarteesta, ja niinpä Vake tuppasi olemaan kavaletteja ylittäessäkin kaula mutkalla. Mutkalla olin myös itse, eli yritän ilmeisesti liikaa kompensoida omaa vartaloa kiertämällä sitä, ettei Vake käänny kunnolla. Joka tapauksessa pikkuhyppely oli ihan hyvää vaihtelua, ja Vake vaikutti oikein tyytyväiseltä ja motivoituneelta kun sai vähän "hypätä" koulupiiperryksen sijaan.

Lauantaina 1.4. Vake sai pitää vapaata, mutta käytin sen aamupäivällä kävelylenkillä taluttaen. Kävelimme lähitienoot läpi, ja Vake oli silminnähden tosi mielissään päästessään leppoisalle lenkille. Talutettuna se myös kulkee oikein rennosti ilman hevoskaveriakin, eli käytännössä se kävelee takanani samalla tavalla kuin kulkisi toisen hevosen perässä. Tuntihan siinä vierähti yhdessä ulkoillessa.

Sunnuntaina 2.4. tein taas verryttelylenkin lähipoluilla. Yksin "maastoon" lähteminen onkin muodostumassa Vakelle jo aika hyvin rutiiniksi. Menimme kävelyn jälkeen maneesiin ravaamaan ja laukkaamaan. Ravissa sujui aluksi ihan rennosti ja mukavasti, ja koetin keskittyä puskemattomuuteen ja hyvään istuntaan. Laukassa olikin sitten paljon nihkeämpää, ja jouduimme menemään laukassa pääty-ympyrällä kun maneesiin tuli myös toinen ratsukko. Pääty-ympyrä on meille aina hankala kuvio laukattavaksi, koska Vake koettaa niin paljon puskea avoimelta sivulta ulos, ja siinä laukka sitten kuoleekin ponin liiratessa kaula mutkalla. Eipä siitä laukasta tänään oikein valmista tullut, kun en saanut Vakea etenemään reippaasti ja suorassa. Ravissa laukan jälkeen meno oli kyllä ihan mukavaa, mutta pieni takapakki laukan osalta jätti koko ratsastuskerrasta nihkeän fiiliksen.

Maanantaina 3.4. aloitin jälleen käyntilenkillä ulkona, ja sen jälkeen oli tarkoitus höntsäillä kevyesti puolisen tuntia maneesissa. Kävikin niin, että pääsin maneesissa hetkeksi istuntaohjauksen, mikä oli erittäin tervetullutta. Vake sai hölkötellä rennosti minun keskittyessä istuntaan, ja laukassa mentiin itse asiassa enimmäkseen ihan pitkällä ohjalla. Pitkällä ohjalla laukatessa Vake eteni kohtalaisen rennosti ja jumittamatta, ja kääntyikin ilman pahoja liirauksia. Väillä toki piti patistella vähän aktiivisuutta liikkumiseen, mutta sellainen helppo ja tasainen laukan rytmi löytyi aika mukavasti. Tavoitteena oli mahdollisimman vähäinen vaikuttaminen hevoseen ohjalla ja pohkeella, ja sen sijaan sain etsiskellä vatsalihaksia käyttöön. Niin laukassa kuin ravissakin piti hakea liikkeen myötäystä enemmän alaselkään ja ylävartaloa puolestaan jäntevämmäksi. Kädet onnistuin kantamaan paremmin ja kroppa pysyi paremmin pystyssä, kun tuntuma oli aivan kevyt (tai olematon) eikä Vake päässyt vetämään minua mukanaan etukenoon. Juu, kyllä sitä vähän paremmin osaa istua kun oikein yrittää ja joku patistaa. Vaikeampaa onkin sitten säilyttää kropan hallinta niin, että myös vaikuttaa hevoseen, saati kuinka vaikeaa on ratsastaa hevosta istunnalla eikä niin paljon pohkeella ja kädellä kuin olen tottunut. Hyvä oli taas muistutella mieleen, että vähemmän on enemmän mitä apujenkäyttöön tulee.

Jumitila ja sen korjaus

Sunnuntaina 8.1. menimme koulutunnilla viiden ratsukon ryhmässä. Tunnin aiheeksi oli määritelty jumppaa väistöillä, eli juuri minulle ja Vakelle sopiva teema. Tänään ei kuitenkaan homma sujunut aivan toivotulla tavalla eikä Vake jumppaantunut läheskään niin hyväksi kuin olisin toivonut. Yhteenvetona voisi todeta, että nyt oli kuskilla istunta jumissa ja ponilta motivaatio kateissa. Vake oli jähmeän ja hitaan oloinen, eikä kantanut itseään ollenkaan. Omasta puolestani tuntui suorastaan fyysisesti mahdottomalta saada hartiat pois etukumarasta tai jalat pitkäksi ponin ympärille mutta pitää samalla kroppa joustavana ja rentona. Saatoinpa myös hermostua liiaksi siitä, että ratsastus tuntui tänään niin kovin kehnolta, ja päädyin heti alussa tuuppaamaan Vakea aivan liikaa eteen toivoen vauhdista ratkaisua ongelmiin. Niinpä menetettiin jopa ravista tahti, joka kuitenkin yleensä on meillä melko hyvin kunnossa. Verryttelytehtävä eli pienet väistöpätkät pääty-ympyröillä tuntuivat tänään aiheuttavan lähinnä eripuraa ratsastajan ja hevosen välillä.

Ympyräväistöistä siirryttiin ratsastamaan väistöjä toisella pitkällä sivulla uran sisäpuolelta uralle ja toisella pitkällä sivulla päinvastaiseen suuntaan. Ensin mentiin käynnissä, jossa väistöt vielä onnistuivat kohtuullisesti ja saivat Vaken ryhdistäytymäänkin kivasti. Raviväistöissä sen sijaan Vake yritti vain painaa lapa edellä kylkimyyryä, joten poikitus jäi huonoksi ja rentous puuttui. Miten ihmeessä väistöt olivatkin nyt näin vaikeita, vaikka viime aikoina Vake on muuten väistänyt tosi näppärästi? Yksi syy saattoi olla ihan vaan oma turhautumiseni, joka teki ratsastuksesta liian nykivää ja jännittynyttä. Lopuksi saimmekin onnistumaan pari väistöä vasemmalle huomattavan paljon paremmin, kun lähdin pyytämään pienemmin, rennommin ja yksinkertaisemmin avuin. Älä tee liikaa äläkä runno, niin johan alkaa sujuakin!

Jos tunnista jotain hyvää haluaa kaivaa, niin Vake teki mukavan napakoita laukannostoja. Lopputunnista kuvio oli siis sellainen, että toisella pitkällä sivulla tuli raviväistö pois uralta, ja toisella pitkällä sivulla nostettiin laukka ja laukattiin iso voltti. Raipan pitäminen vasemmassa laukassa ulkokädessä oli hyvä idea, sillä tällöin Vake ei lähtenyt liirailemaan kaula mutkalla vaan voltin kääntäminen onnistui helposti. Raipan ollessa ulkokädessä jää myös suurin osa pukittelusta pois. Loppuraveissa sitten tuli joitain mukaviakin pätkiä, jolloin Vake liikkui letkeämmin ja tahdikkaammin sekä rehellisemmin tuntumalla. Tuntuma ei kuitenkaan pysynyt tasaisena pitkiä aikoja, koska Vake ei ollut aidosti pohkeen edessä eikä vieläkään työntänyt ravia kunnolla takaa.

Treenikerta oli siis varsin turhauttava, mutta joskus nyt vain on tällaista. Pika-analyysini taustasyistä nosti todennäköisimmäksi tekijäksi oman kroppani täydellisen jumitilan, joka esti toimivan istunnan saavuttamisen. Edellisistä pilatestreeneistä on aivan liian pitkä aika! Niinpä otin itseäni niskasta kiinni, ja tein sunnuntai-iltana omatoimiset kotiharjoitukset tuttujen pilatesliikkeiden parissa.

Maanantaina 9.1. oli onneksi aivan uusi päivä ja ”uusi” kroppa. Pilates taisi kuin taisikin tehdä pieniä ihmeitä, sillä hevosen selässä istuminen oli noin sata kertaa luontevampaa kuin edellisenä päivänä. Tällä kertaa ratsastin Vaken itsenäisesti, joten ei tietysti ollut myöskään paineita siitä, että ope tai muut katsoo ja pitäisi saada kulkemaan. Kunhan Vake vain oli ensin hieman vertynyt, niin ravissa oli oikeinkin letkeää ja notkeaa menoa. Kaarevilla urilla poni taipui tosi näppärästi, ja liikkuminen oli rentoa mutta etenevää. Jopa laukassakin tuli pari lupaavaa pätkää. Hyvä näin, mutta enpä kyllä olisi uskonut yhdellä omalla jumppatuokiolla olevan näin suurta vaikutusta. Toki lisäksi mukana saattoi olla henkisenkin puolen juttuja, eli joskus sitä vaan menee hevosen selkään oikealla ja joskus taas väärällä asenteella. Joka tapauksessa minun on syytä potkia itseäni pilatesharjoitteluun huomattavasti useammin, sillä onhan se ennenkin huomattu, kuinka suuresti tällainen oheistreeni minua auttaa.

Toppahousukeli ja muutto ison tallin puolelle

Torstaina 5.1. oli kunnon pakkaspäivä, mutta maneesissa kuitenkin varsin leppoisa lämpötila. Ohjelmassa meillä oli liikutus sileällä, ja kuskilla oli varmuuden vuoksi toppahousut sekä talvikengät jalassa. Johtui sitten poikkeavista varusteista tai ei, niin tämä oli niitä päiviä, jolloin osasin asettaa vaatimustason ja odotukset matalalle, ja sen ansiosta sitten sujuikin yllättävän mukavasti. Vakella oli ollut edellisenä päivänä täysin vapaata, mikä varmaan sekin vaikutti vain positiivisesti. Meno oli rentoa ja varsin toimivaakin, ja ennen kaikkea Vake teki tosi näppäriä väistöjä. Innostuin myös ratsastamaan raviväistöjä kääntäen asetuksen menosuuntaan, ja tällaiset alkeelliset sulkutaivutuksetkin Vake meni vaivattomasti. Väljät ja liukasvuoriset toppahousut toivat ratsastukseen oman lisähaasteensa, mutta toisaalta ehkä juuri sen vuoksi jouduin pinnistelemään istunnan eteen sen verran, että sain omankin kropan oikealla tavalla käyttöön. Onnistuneen ratsastuskerran kruunasi kirkas tähtitaivas ja kuutamo, joita sai ihailla maneesilta tallille palatessa.

Perjantaina 6.1. pääsin pyhäpäivän ansiosta ratsastamaan jo valoisalla. Lämpömittarin lukema oli eilistäkin alhaisempi, noin -23 asteen tienoilla. Päivä oli aurinkoinen ja kirkas, joten pakkasesta huolimatta minun teki ehdottomasti mieli lähteä maastoon. Niinpä teimme Vaken kanssa noin 40 minuutin käyntilenkin ihan kaksistaan. Oma pukeutumiseni oli melko onnistunut, sillä ensimmäiset 30 minuuttia pysyin lämpimänä vaikka vain istuin käynnissä kyydissä. Niinpä pystyin nauttimaan kauniista talvipäivästä ja rauhallisesta maisemien katselusta. Vaikkei kaveria ollut mukana, niin Vake meni tutuilla lähipoluilla oikein asiallisesti. Kolusimmekin käytännössä kaikki mahdolliset polunpätkät läpi, joten Vake sai myös vähän kiipeillä mäkiä. Tähyilin puiden lomasta Kallaveden jäälle, missä oli tällaisena päivänä tosi kaunista. Voi kun tulisi paksut jäät, niin että sinne pääsisi ratsastamaan! Noin puolen tunnin kohdalla alkoi lenkistä karista nautinto, kun yhtäkkiä tuli kylmä. Niinpä oli pakko hakeutua vielä hetkeksi maneesiin ravaamaan, jotta itselläni lähti taas veri kiertämään. Onpa kyllä hyvä, että lähipolkujen kiertely onnistuu meiltä mutkattomasti myös ilman kaveria, joten maastoon pääsee periaatteessa milloin vain.

Uusi karsina.

Lauantaina 7.1. Vake muutti maneesin yhteydessä olevaan isoon talliin. Kuukauden verran se siis ehti majailla raviradan ratatallissa, josta maneesille on matkaa parisataa metriä. Isolla puolella vapautui nyt meille paikka, ja sinne halusin vaihtaa ennen kaikkea siksi, että Vakelle on uudessa tallissa saatavilla tarhakaveri sekä hieman pidempi tarhausaika. Tarhakaveriin tutustuminenkin onnistuu turvallisesti, kun molemmat hevoset ovat tällä hetkellä takakengättömiä eivätkä siis ainakaan hokeilla naarmuta toisiaan. Uusi karsina on ainakin minun mielestäni kivempi, sillä Vake näkee sieltä paremmin ulos ja ovessa on myös avattava luukku, josta se voi kurkistella käytävälle. Lisäksi sain käyttöön oikein tilavan varustekaapin, johon niin Vaken kuin omatkin varusteet mahtuvat hulppeasti. Huonolla ilmalla osaa varmasti arvostaa sitäkin, että maneesiin pääsee suoraan sisäkautta tallista. Vähän ikävä tietysti Vaken kannalta muuttaa taas uuteen talliin juuri kun oli ehtinyt kotiutua edelliseen, mutta nyt sentään pihapiiri ja ratsastusalueet pysyivät samoina eikä koko ympäristö mennyt uusiksi. Pidempi ulkoilu hevosseurassa lienee Vakenkin mielestä parannus olosuhteisiin, vaikkei se aikaisemminkaan ole mistään valittanut vaan on vaikuttanut tyytyväiseltä oloonsa.

Lauantai-iltana kävin ratsastamassa Vakella lyhyehkösti maneesissa. Nyt oli jo paljon lauhempi sää, joten enää ei tarvinnut toppavaatteita. Tein ravi- ja laukkaverryttelyn, joiden jälkeen yritin työstää hieman enemmän käyntiä, ja lopuksi tein lävistäjillä hieman siirtymisiä ravista käyntiin sekä muutamat askeleen pidennykset ravissa. Käynnissä touhu meni vähän liikaa jumittamiseksi ja puskemiseksi, mutta käyntiväistöt onnistuivat ihan näppärästi. Käynnissä Vake tosin puree kuolainta etenkin väistöissä selvästi enemmän kuin ravissa. Alku oli tällä kertaa melko kankea, mutta lopuksi Vake oli ravissa ihan hyvä. Siirtymiset ravista käyntiin onnistuivat pehmeästi ja pyöreänä, mutta lähtö takaisin raviin oli vähän hidasta. Lopuksi sain lävistäjillä kasvatettua raviaskeleen pituutta pari milliä hyvän tahdin säilyttäen, joten pienestä takkuilusta huolimatta jäi lopulta hyvä mieli. Istunnan ja käsien kanssa oli kyllä tänään selkeitä ongelmia, joten ei ihme, jos Vakekaan ei ollut aivan parhaimmillaan.

Uudenvuoden menot ja meiningit

Vake nauttimassa auringosta 31.12.

Uudenvuodenaattona oli nollakeli ja aurinko paistoi. Kauniin päivän kunniaksi teimme Vaken kanssa maastolenkin toisen ratsukon seurassa. Edellisillan vesisateen vuoksi keli oli taas monin paikoin pääkallojäätikköä, mutta siitä huolimatta kuljimme alkumatkan tietä pitkin. Takakengättömän Vaken kanssa piti mennä aivan reunassa ja käytännössä puoliksi pientareella, jossa ei ollut niin liukasta. Pienen tiepätkän jälkeen päästiin onneksi poluille, joilla ei ollut jäätä. Kolusimme läpi käytännössä kaikki polut, mitä tallin lähistöltä löytyy, ja vaikka maastot eivät täällä ole millään mittapuulla laajat, niin löytyi sieltä kuitenkin mäkeä kiivettäväksi ylös ja alas ja poluilla tuli hevosille ihan hyvää pientä jumppaa. Vake kulki ensin kaverin perässä, mutta lopuksi menimme myös edeltä. Lenkki sujui oikein leppoisasti ja mukavasti kaikin puolin.

Uudenvuodenpäivänä menin tallille aamupäivästä. Vake-raukka oli ilmeisesti pelännyt pauketta uudenvuodenyönä, sillä se oli selvästi normaalia valppaammassa mielentilassa. Karsinassa se vaikutti normaaliin olemukseensa verrattuna hötkyltä, ja ulkona se oli hieman jännittynyt ja varautunut. Tällaista Vakea ei Kuopiossa ole vielä nähty, eli kyllä sen mielenrauha oli nyt järkkynyt. Lähdimme kuitenkin taas aluksi pienelle kävelylenkille metsäpoluille. Heppakaveria ei tällä kertaa ollut mukana, mutta Aleksei oli lenkillä jalan ja meni edeltä, mikä antaa Vakelle myös turvallisuudentunnetta. Ensimmäisen vartin ajan Vake oli tosiaan selvästi huolestuneen oloinen, ja se käveli eteenpäin aivan poikkeuksellisen reipasta vauhtia. Pikkuhiljaa poni alkoi rentoutua, ja lopullisesti se rentoutui kun menimme tuttuun ja turvalliseen maneesiin. Maneesissa tuli sitten työskenneltyä ravissa ja laukassa lähes tunti. Aluksi Vaken keskittyminen vaikutti vähän huonolta, mutta pikkuhiljaa päästiin paremmin töiden makuun, ja ravissa tuli ihan asiallisiakin hetkiä. Laukassa Vake sitten pukitteli pienesti, kun yritin patistella takajalkoja töihin. Aleksei kuvasi muutaman videopätkän, ja omasta mielestäni näyttää siltä, kuin Vake ravaisi takaosastaan vähän aiempaa paremmin. Jotain positiivista kehitystä liikkumisessa on siis ehkä tapahtunut, niin kuin opekin viimeksi totesi.

Epäluuloinen Vake kävelyllä 1.1.

Maanantai-iltana 2.1. menimme maneesissa, suurimman osan ajasta aivan omassa rauhassa. Otin päivän agendaksi istuntaan keskittymisen, sillä itsenäisesti ratsastaessa istunta jää yleensä aivan liian vähälle huomiolle. Erityisesti keskityin nyt pitämään kyynärkulman, hartiat takana ja kädet kannettuna. Kyllähän minä sen itsekin huomaan, kuinka olen aina automaattisesti lykkäämässä käsiä suoraksi eteen ja sen myötä romahtaa koko ratsukko etupainoiseksi. Kädet kuriin laittamalla Vake ehkä olikin vähän ryhdikkäämpi. Toisaalta kokeilin myös pidemmällä ohjalla eteen-alas-muodossa ratsastamista pystyssä istuen ja kädet kannettuna säilyttäen. Hassultahan se tuntuu mennä niin pitkällä ohjalla, kuin mitä käsien oikealla paikalla ja kyynärpäistä koukistettuna vaatii, mutta kyllä siitä kädet suorana ratsastelusta vaan on päästävä eroon, jos tuntumaa haluaa parantaa. Istunnan aktiivinen parantaminen voisi olla vaikka ihan uudenvuoden lupaus.

Vake oli muuten vielä maanantainakin epänormaalin huolestunut ja jännittynyt. Etenkin kavereiden poistuessa maneesista Vake valpastui ja suorastaan vähän tuijotteli toista päätyä. Toisaalta tässä mielentilassa sen liikkumiseen tuli pientä lisäsähköä, joka toi koko poniin ryhtiä ja energiaa. Pyrin sitten ratsastamaan Vakea mahdollisimman rennoksi (samalla kuitenkin välttäen ohjien heittämistä kokonaan pois tuntumalta), ja itse asiassa ravissa tuli jossain vaiheessa tosi näppärän oloista menoa, kun Vake alkoi suunnata jännitysenergiaansa ryhdikkääseen työskentelyyn. Tyhjässä maneesissa kelpasi myös puhua ja hymistä rauhoittavasti, mikä auttoi itseäni pysymään rentona ja tyynenä ja ehkä rentoutti Vakeakin. Syytän vielä maanantainkin oudosta huolestuneisuudesta uudenvuoden rakettien aiheuttamaa järkytystä. Täällä pauketta onkin varmasti kuulunut paljon enemmän kuin maaseudulla, missä Vake aikaisemmin asui.

Aktiivisuus ≠ vauhti

Jouluviikolla ei ollut opetusta saatavilla, joten melkein kaksi viikkoa tuli humputeltua Vakella omin päin. Torstaina 29.12. hakeuduin sitten 30 minuutin yksityistunnille. Maneesi oli ennen tunnin alkua varattu, joten alkuverryttelyä varten suuntasin ulkokentälle. Siellä ei kuitenkaan viitsinyt liukkauden vuoksi ravata, mutta kävelimme yhteensä parikymmentä minuuttia ensin pitkin ohjin ja sitten tuntumalla. Ulkona Vake pyöristyi aika hyvin, mutta maneesissa poni vaikutti aluksi aika nahkealta ja vastahankaiselta. Ehkä se tuumaili tuntia lopettavien hevosten seisoessa kaarrossa, että miksi tässä nyt yksin pitää juosta. Niinpä tuntui siltä, kuin tälläkin kertaa olisimme menneet open silmien alle esittämään tavallista huonompaa menoa.

Ope laittoi meidät ensin tekemään pari temponmuutosta ravissa Vaken herättelemiseksi. Vuoroin muutama askel eteen, ja sitten muutama askel kaikessa rauhassa. Sain ohjeeksi rauhoittaa eteen ratsastaessa kevennyksen, eli huomaamattani lähdin työntämään ponia istunnalla kiireiseksi. Tavoitteena oli saada kevennyksellä tahti pysymään tasaisena ja rauhallisena. Passiivisempi kevennys auttoi, mutta ei Vake tietysti vielä suuremmin lähtenyt askelta venyttämään. Toki tehtävän tarkoitus olikin vain alkuherättely horroksesta. Parin avotaivutuksen jälkeen siirryimme pääty-ympyrälle, missä ohjeena oli ratsastaa keventäen mahdollisimman hidasta ravia mutta silti aktiivisuuden säilyttäen. Ajatuksena oli siis jälleen se, että ei sekoiteta aktiivisuutta askeleen kiirehtimiseen, vaan haetaan ensin tahti ja jumpataan takajalkoja hitaassa liikkeessä ratsastaen rauhallisia, mutta mahdollisimman suuria askelia. Tuntuihan se älyttömältä mataa mummovauhtia, mutta ainakin kaikki puskeminen jäi pois. Kevyellä aktivoinnilla varmistettiin, että Vake teki kuitenkin koko ajan töitä. Raviin alkoi löytyä mukavaa tahtia, ja kun vielä samalla muistin ratsastaa asetusta ja sisäpohjetta läpi, niin tuli liikkumiseen pyöreyttäkin. Vake myös pysyi mukavan rentona.

Istunnan tarkkailu oli tietenkin myös koko ajan mukana. Aina vaan menen vähän sinne etukumaraan etenkin hartioista, ja kädet painuvat alas vetäen koko paketin mukanaan eteen. Varsinkin hevosen myödätessä ja pyöristyessä edestä lähtee käsi ja koko yläkroppa seuraamaan eteen ja alas. Tämähän ei auta asiaa yhtään, sillä kuten ope muistutti, vain kädet kantamalla voi Vakenkin saada nostamaan niskaansa ja kevenemään edestä kunnolla.

Kun ravi eteni hyvässä tahdissa ilman kiirehtimistä ja työntämistä jatkettiin hommia laukan parissa suuremmilla ja pienemmillä ympyröillä. Oikea laukka oli vuorossa ensin. Myös laukassa haluttiin tempon pysyvän hitaana ja takaosan toimivan silti aktiivisesti, eli ei usvatusta eteen vaan kuski pystyyn ja tiukasti satulaan ja ajatukset vain ja ainoastaan takajalkojen ratsastamiseen. Hyvä muistisääntö on, että metsään menee jos alan keskittyä etujalkoihin. Oikea laukka rullasi nyt kohtuullisen hyvin. Välillä pyydettiin takajalkoja paremmin mukaan kevyellä raipan hipaisulla, mutta istunnalla puskeminen saatiin melko hyvin pois kuvioista. Pyöreämmäksikin Vake saisi laukassa tulla, mutta suunta oli nyt oikea ja väliin tuli varsin hyviä askelia.

Vasen laukka oli odotetusti haastavampaa, mutta ei mahdotonta mökellystä, vaan laukka jopa pyöri. Vake vaan puski aika lailla ulkolapaa pois ympyrältä ja yritti liirailla, joten kunnolla suoraksi en sitä vasemmassa laukassa saanut. Pari kertaa Vake yrittikin oikein murtautua ympyrältä toiseen päätyyn, kun sitä ei olisi enää huvittanut ponnistella laukassa. Käsiä piti edelleen muistaa kantaa ja ne olisivat saaneet olla myös rennommat. Pari kertaa ope kehottikin oikein viemään käsiä eteenpäin, ja kun ajatuksen kanssa annoin Vakelle enemmän vapautta etenkin sisäohjalla niin laukka sujuvoitui. Käsiin siis kaivattaisiin tietynlaista "hengittävyyttä" laukassa, sillä ne menevät helposti tönköiksi etenkin silloin, kun Vake yrittää koko ajan livistää reitiltä. Parhaimmillaan saatiin kuitenkin vasemmassakin laukassa hyviä askeleita, jolloin Vake ponnisti takajaloilla ja myötäsi niskasta. Niitä askelia vaan rakennetaan tästä sitten lisää!

Opetustuokio oli lyhyt, mutta sitäkin tehokkaampi. Ope kehui, että Vake liikkui nyt huomattavasti letkeämmin kuin kaksi viikkoa sitten. Laukassa tosiaan on omastakin mielestäni jotain edistystä tapahtunut, eikä Vake jää siinä enää niin pahasti paikoilleen jäkittämään. Kaikissa askellajeissa minun vaan täytyy muistaa se, että vauhti ei ole yhtä kuin aktiivisuus ja Vakea ei kannata ajaa ollenkaan kiirehtimään. Jos meno tuntuu nahkealta, niin pelkkä eteenpäin tuuppaaminen ei sitä korjaa. Kaiken perusta on tahti, ja hitaassakin tempossa voi takaosan ratsastaa tehokkaasti käyttöön.

Ensimmäiset päivät uudessa kodissa

Vaken majoituttua uuteen kotiinsa kävin liikuttamassa sitä ensimmäisellä viikolla jokaisena iltana. Keskiviikkona ja lauantaina pääsimme uuden opettajamme Satun silmien alle, mutta useimpina päivinä tuli ratsastettua itsenäisesti maneesissa. Vake vaikutti kotiutuvan uuteen talliin nopeasti ja mutkattomasti, ja se on ollut alusta alkaen aivan oma itsensä maiseman ja rutiinien vaihdoksesta huolimatta.

Maanantaina 12.12. menimme Vaken kanssa ensimmäistä kertaa maneesille. Juuri ensimmäiselle ratsastusillalle sattui "sopivasti" sellainen lisähaaste, että kotipihassa oli ravit. Vake asuu nyt siis raviradan naapurissa olevalla tallilla, ja reittimme tallista maneesille kulkee raviradan varikon poikki. Siinä vaiheessa kun ehdin töistä tallille olikin alueella jo hulina päällä, sillä koelähdöt olivat käynnissä. Hain Vaken tarhasta, laitoin sen tallissa kuntoon ja lähdimme rohkeasti kohti maneesia. Vake ei kovin usein näe ravikärryjä, joten varikolla eri suunnista tulevat hevoset kärryineen saivat sen kyllä pörisemään jännittyneenä. Onneksi Vake on niin järkevä, ettei sen kanssa ollut mitään todellisia vaikeuksia, vaikka se tilanteesta pientä kipinää ottikin. Ongelmaksi meinasi kuitenkin koitua se, että tiemme maneesille oli tukittu riviin parkkeeratuilla hevosautoilla. Autojen välistä en jännittynyttä hevosta olisi uskaltanut lähteä taluttamaan, mutta paikalla olevat ravimiehet opastivat että siitä vaan, kyllähän nyt noin leveästä välistä hevosen kanssa menee. Ja mentiinhän me, kun ammattilaiset kerran niin sanoi. Pitivät varmaan minua aivan höpsönä ja ylivarovaisena ratsutätinä. Mutta selvittiinpäs kunnialla kilpailuvarikon läpi, ja pääsimme onnellisesti maneesille.

Maneesiin päästyään Vake olikin jo rentoa poikaa ja kuin kotonaan. Tämän päivän ratsastukselle minulla ei ollut sen kummempaa suunnitelmaa kuin kevyt liikutus uuteen paikkaan tutustellen, enkä oikein odottanut mitään Vakelta tai itseltäni. Vake kuitenkin yllätti olemalla tosi mukava ratsastaa. Se tuli saman tien kivasti tuntumalle ja pyöreäksi ja oli jopa ihan ryhdikäs ja reipas ratsastaa. Ehkä varikkoseikkailu sekä uusi paikka toivat poniin sopivaa lisävirtaa. Laukka kyllä oli tavanomaista jähmäilyä, mutta ravi tosi sujuvaa ja näppärää. Ratsastelin kevyesti kaikki askellajit läpi hyvissä fiiliksissä, ja sitten palasimme takaisin varikon poikki ravikilpureiden menoa ihmetellen. Hyvin siis meni ensimmäinen ratsastus, kyllä minulla on oikein kiva ja toimiva poni!

Tiistaina 13.12. jouduimme hetken odottelemaan maneesin vapautumista, joten kävelimme alkuverryttelyksi noin vartin ulkokentällä lumessa. Siitä tuli mukavasti pientä hankitreeniä. Maneesissa sitten saimmekin olla loppujen lopuksi yksin, joten oli ruhtinaallisesti tilaa. Ohjelma oli aika samanlainen kuin edellisenä päivänä, eli askellajit läpi, vähän väistöjä ja myös laukanvaihtoja ihan vaan molempien mielenvirkistykseksi. Ravissa Vake kulki näppärästi, eli pyöreys oli kunnossa ja meno oli miellyttävää. 

Keskiviikkona 14.12. oli ensimmäisen tunnin/valmennuksen vuoro. Pääsin peruutuspaikalle viiden ratsukon ryhmään, jossa aiheena tällä kertaa oli sileän työskentelyä ravipuomeilla tehostettuna. Nyt Vake ei lähtenyt liikkumaan ihan yhtä sujuvasti kuin edellisinä päivinä, vaan alkutunnista meno oli vähän pökkelöä. Taisinpa ottaa jotain pieniä paineita tunnista niin, että aluksi yliratsastin ja sain sillä tavalla Vaken jurnuttamaan vastaan.

Ensimmäisessä puomitehtävässä ylitettiin suoralla linjalla ravipuomisarja ja heti perään kaarrettiin ympyrällä yksittäisten puomien yli. Istuntaan tuli opelta korjauksia, eli tuttuun tapaan tämäkin ope ohjeisti istumaan paremmin takajalkojen päälle. Lisäksi monta kertaa käskettiin kantaa kädet. Vakehan on vähän tuollainen edestä raskas malli rakenteeltaan, joten ratsastajan täytyy olla aivan erityisen ryhdikäs saadakseen painoa kunnolla taakse. Käsien alas painuminen puolestaan vetää helposti koko istunnan sinne etukenoon. Puomien yli ratsastettavalla ympyrällä paino karkasi vasemmassa kierroksessa ulkojalustimelle, joten ohjeena oli siirtää ajatuksen kanssa painoa paremmin sisäjalustimen päälle.

Seuraavaksi jumppasimme väistöjen avulla siten, että siksak-raviväistöllä kierrettiin puomilinjan aloittavan yksittäisen maapuomin ohi oikealta, ja kun vasemmalle väistäen palattiin alkuperäiselle linjalle oli edessä heti kolmen puomin sarja. Väistöstä tuli siis hyvin nopeasti suoristus puomeille, ja ideana oli saada takajalat toimimaan väistössä niin, että puomit ylittyisivät letkeää ravia ponnistaen. Vake väisti oikealle asiallisesti, kunhan vaan ensin korjattiin etuosa johtamaan liikettä. Väistössä vasemmalle sen sijaan takaosa ei tullut kunnolla mukaan ja nenä kääntyi vinoon oikealle. Kun väistöstä tuli tällä tavalla jarruttava, niin ei ravi sitten puomeilla ponnistanut ja venynyt tarpeeksi. Viimeiseen puomiväliin töksähti aina lisäaskel. Toistojen myötä oikea takajalka alkoi kuitenkin jumppaantua toimimaan paremmin. Väistö helpottui, ja lopulta ravi alkoi venyä puomisarjan yli kuten kuuluikin. Tämän tehtävän aikana Vaken liikkuminen noin yleisestikin parani, eli meno oli jo paljon vaivattomampaa ja sujuvampaa.

Lopuksi työskenneltiin vielä ympyrällä oikeassa kierroksessa ilman puomeja. Ensin haettiin käyntiin eloisuutta ja aktiivisuutta sekä asetus oikealle kunnolla läpi. Ihan näppäriä käyntiaskeleita löytyikin, kun herättelin Vaken töihin. Sitten nostettiin laukka, ja takaosan herättely jatkui. Nyt Vake lähti laukkaamaan melko sujuvasti eteen, ja tuntuma tasoittui melko hyvin. Takaosaa vielä aktivoimalla Vake sitten loksahti ihan kunnolla pyöreäksi, eli kun takaosa saatiin hereille, niin eipä tarvinnut edestä värkätä ja taistella tuntuman kanssa. Laukassa piti muistaa istua napakasti pystyssä ja soutamatta, mutta istuminen kyllä helpottui kun Vake alkoi laukata takaa paremmin. Pääsinkin mielestäni aika hyvin istumaan "laukan ympärille".

Tunti oli oikein hyvä, ja olin tyytyväinen saamiini ohjeisiin. Loppupalautteena oli, että Vaken takaosaa pitää jumpata toimimaan vielä paremmin, ja tässä hyviä tehtäviä ovat mm. väistöt. Väistöjen kauttahan sitä takaosan toimintaa on tosiaan parannettu ennenkin. Lisäksi on muistettava, että Vaken "mönkiessä" sitä ei pidä ajaa eteenpäin niin, että askel alkaa vain kiireisenä tikuttaa ja lyhenee entisestään. Ensin on ratsastettava hitaammassa liikkeessä takaosa käyntiin ja poni vähän kantamaan itseään, sillä vasta sitten Vake pääsee oikeasti eteenpäin ja vasta sitten se voi alkaa kasvattaa askelta. Ohjeet olivat siis aivan samoilla linjoilla kuin Artsin valmennuksissa, ja hyvä niin. Valmennusasiat vaikuttavat olevan oikein hyvällä mallilla!

Torstaina 15.12. oli kevyempi käyntipäivä eikä menty ollenkaan maneesiin. Kävelimme ensin kentällä hangessa kahlaten. Olimme kentällä ja koko pihassa yksin, mutta Vake rentoutui silti hyvin. Kävimmekin sitten vielä kiertämässä lenkin ison kisakentän ulkopuolelta. Uudella reitillä Vake oli aika valpas ja pää pystyssä, mutta meni kuitenkin rohkeasti ja säpsymättä. Lopuksi kävelimme vielä pari rinkiä pienimmällä kentällä, joten kyllä tuli katseltua pihapiiriä varsin perusteellisesti. Liikutuksen jälkeen mittasin Vaken mahanympäryksen painomittanauhalla. Mitan antama arvio painosta oli 420 kg, ja siitä se ei tietysti saisi ainakaan nousta vaan mielellään saisi laskea. Painoa on nyt syytä seurailla, kun Vaken liikutus ja ruokinta ovat hieman muuttuneet entisestä.

Alkupäivät uudella tallilla sujuivat siis todella kivasti. Vake toimi moitteettomasti kaikissa tilanteissa ja oli mukava ratsastaa. Vaikuttaa siltä, että homma jatkuu varsin saumattomasti siitä, mihin Tallinmäellä jäimme.