Perjantaina 31.3. päätin piristää Vakea pienellä kavalettihyppelyllä. Ensin kävimme kävelemässä noin puolen tunnin maastolenkin maneesin tyhjenemistä odotellessa, ja sittenpä meillä olikin koko areena aivan omassa käytössä. Myöhäinen perjantai-ilta on yleensä hyvä ajankohta ratsastaa, jos haluaa olla yksin. Rakensin kaksi radan poikki hypättävää kavalettikorkuista estettä, ja pienen raviverryttelyn jälkeen laukkailimme Vaken kanssa näiden yli välillä ympyrällä, välillä suuntaa vaihtaen. Pieni hyppytehtävä toi Vakelle selvästi parempaa imua ja intoa laukkaan kuin pelkkä sileällä junnaaminen, joten siinä vaivihkaa yritin myös työskennellä laukassa kouluratsastuksen näkökulmasta. Nyt Vake ei jäänyt jumimaan vaan laukkasi mukavasti eteenpäin, mutta suoraksi en sitä kyllä saanut. Oikeassa laukassa kaarrokset kavaleteille onnistuivat sujuvasti, mutta vasemmassa kierroksessa ulkolapa jäi aina vähän ulos kaarteesta, ja niinpä Vake tuppasi olemaan kavaletteja ylittäessäkin kaula mutkalla. Mutkalla olin myös itse, eli yritän ilmeisesti liikaa kompensoida omaa vartaloa kiertämällä sitä, ettei Vake käänny kunnolla. Joka tapauksessa pikkuhyppely oli ihan hyvää vaihtelua, ja Vake vaikutti oikein tyytyväiseltä ja motivoituneelta kun sai vähän "hypätä" koulupiiperryksen sijaan.
Lauantaina 1.4. Vake sai pitää vapaata, mutta käytin sen aamupäivällä kävelylenkillä taluttaen. Kävelimme lähitienoot läpi, ja Vake oli silminnähden tosi mielissään päästessään leppoisalle lenkille. Talutettuna se myös kulkee oikein rennosti ilman hevoskaveriakin, eli käytännössä se kävelee takanani samalla tavalla kuin kulkisi toisen hevosen perässä. Tuntihan siinä vierähti yhdessä ulkoillessa.
Sunnuntaina 2.4. tein taas verryttelylenkin lähipoluilla. Yksin "maastoon" lähteminen onkin muodostumassa Vakelle jo aika hyvin rutiiniksi. Menimme kävelyn jälkeen maneesiin ravaamaan ja laukkaamaan. Ravissa sujui aluksi ihan rennosti ja mukavasti, ja koetin keskittyä puskemattomuuteen ja hyvään istuntaan. Laukassa olikin sitten paljon nihkeämpää, ja jouduimme menemään laukassa pääty-ympyrällä kun maneesiin tuli myös toinen ratsukko. Pääty-ympyrä on meille aina hankala kuvio laukattavaksi, koska Vake koettaa niin paljon puskea avoimelta sivulta ulos, ja siinä laukka sitten kuoleekin ponin liiratessa kaula mutkalla. Eipä siitä laukasta tänään oikein valmista tullut, kun en saanut Vakea etenemään reippaasti ja suorassa. Ravissa laukan jälkeen meno oli kyllä ihan mukavaa, mutta pieni takapakki laukan osalta jätti koko ratsastuskerrasta nihkeän fiiliksen.
Maanantaina 3.4. aloitin jälleen käyntilenkillä ulkona, ja sen jälkeen oli tarkoitus höntsäillä kevyesti puolisen tuntia maneesissa. Kävikin niin, että pääsin maneesissa hetkeksi istuntaohjauksen, mikä oli erittäin tervetullutta. Vake sai hölkötellä rennosti minun keskittyessä istuntaan, ja laukassa mentiin itse asiassa enimmäkseen ihan pitkällä ohjalla. Pitkällä ohjalla laukatessa Vake eteni kohtalaisen rennosti ja jumittamatta, ja kääntyikin ilman pahoja liirauksia. Väillä toki piti patistella vähän aktiivisuutta liikkumiseen, mutta sellainen helppo ja tasainen laukan rytmi löytyi aika mukavasti. Tavoitteena oli mahdollisimman vähäinen vaikuttaminen hevoseen ohjalla ja pohkeella, ja sen sijaan sain etsiskellä vatsalihaksia käyttöön. Niin laukassa kuin ravissakin piti hakea liikkeen myötäystä enemmän alaselkään ja ylävartaloa puolestaan jäntevämmäksi. Kädet onnistuin kantamaan paremmin ja kroppa pysyi paremmin pystyssä, kun tuntuma oli aivan kevyt (tai olematon) eikä Vake päässyt vetämään minua mukanaan etukenoon. Juu, kyllä sitä vähän paremmin osaa istua kun oikein yrittää ja joku patistaa. Vaikeampaa onkin sitten säilyttää kropan hallinta niin, että myös vaikuttaa hevoseen, saati kuinka vaikeaa on ratsastaa hevosta istunnalla eikä niin paljon pohkeella ja kädellä kuin olen tottunut. Hyvä oli taas muistutella mieleen, että vähemmän on enemmän mitä apujenkäyttöön tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti