Uusia kavereita ja pieniä edistysaskeleita

Toisena yhteistarhauspäivänä Vake jyrsi kuusenrankaa sopuisasti uuden tammakaverin kanssa.

Vake sai tällä viikolla uudet tarhakaverit. Edellinen tarhaseuralainen oli hyvin arka ja ujo tamma, josta ei tainnut loppujen lopuksi olla oikein seuraa Vakelle, ja nyt jouduttiin olosuhteiden pakosta miettimään tarhausjärjestelyä uudestaan. Halusin löytää Vakelle uuden tarhakaverin tai -kaverit mahdollisimman pian jo senkin vuoksi, että yksin ulkoilu tarkoittaisi käytännössä vain puolipäiväistä tarhavuoroa. Puolipäiväinen tarhaus yksin voi ehkä sopia jollekin hevoselle, mutta Vaken uskon kaipaavan mahdollisimman paljon ulkona oloa sekä hevosseuraa, sillä sellaiseen elämään se on tottunut. Niinpä päädyin siihen, että Vake laitettiin uuteen porukkaan vielä hokkikauden aikana, vaikka vähän huolestuttikin. Tarhakavereiksi tuli samanrotuinen ja -ikäinen ruuna sekä hieman nuorempi ja sirpakampi tamma, jotka ovat tähän asti ulkoilleet kahdestaan ja ovat molemmat laumaelämään tottuneita sosiaalisia hevosia aivan kuten Vakekin.

"Mullapa on sievä tyttöystävä, onko sulla?"

Hevosten yhdistäminen sujui ilmeisesti ilman suurempia kupruja. Pääsin tarkkailemaan tilannetta omin silmin toisena yhdessäolopäivänä, ja silloin Vake ja tamma kiehnäsivät jo hyvinkin tiiviisti ja sopuisasti yhdessä. Niistä ainakin taisi tulla heti oikein hyvät kaverukset. Toisen ruunan kanssa oli ilmeisesti ensin selvitetty välit, sillä molemmilta osapuolilta löytyi pari harmitonta naarmua. Kahden ensimmäisen päivän jälkeen ei Vakeen ollut ilmestynyt uusia jälkiä, mikä on hyvä merkki, ja ruunat vaikuttivat siinä vaiheessa jo suhtautuvan toisiinsa hyvin neutraalisti. Työntekijä kertoi Vaken ottaneen paikkansa pikkulauman pomona, eli sen näyttäessä pahaa naamaa toinen ruuna väistää mukisematta. Enpä ole oikeastaan yllättänyt, että tässä näin kävi, vaikka myös vastapuoli onkin ilmeisesti vähän kovapäisempi luonteeltaan ja vasta myöhemmällä iällä ruunattu. Vake on aina ollut ruunalauman ehdoton johtaja, ja vielä en minä ole näiden vuosien aikana tavannut hevosta, joka olisi mennyt arvoasteikossa Vaken yläpuolelle. Se on hyvä, jos/kun roolijako tuli nyt uudessa porukassa selväksi heti ja ilman haavereita, ja yhteiselo sujuu tästä eteenpäin rauhaisasti. Tällä hetkellä olen oikein luottavainen sen suhteen, että kolmikko tulee hyvin toimeen ja tästä tuli toimiva pikkulauma. Vake on vaikuttanut uusien kavereiden myötä jotenkin piristyvänkin, ja se seurustelee toisten kanssa niin tyytyväisen näköisenä, että tähän porukkaan yhdistäminen (hokeilla tai ilman) taisi olla ehdottoman oikea ratkaisu.

Torstaina 13.4. olimme yksityispuolituntisella, ja liekö johtui uuden lauman piristävästä vaikutuksesta tai taitavamman kuskin edellisenä päivänä tekemästä hyvästä työstä, mutta Vake oli oikein hyvä ratsastaa. Alusta alkaen se kantoi itseään aika mukavasti ja kevyellä tuntumalla, ja liikkuminen tuntui jotenkin erityisen pehmeältä. Suurimman osan ajasta sain ratsastaa ravissa kolmikaarisella kiemuralla, jossa jäätiin välillä hetkeksi pääty- tai keskiympyrälle laukassa. Ravi sujui oikealle kaartaessa hyvin alusta alkaen, mutta vasemmalle taivuttaessa uhkasi ensin pieni hyytyminen. Vaken vertyessä laukkojen kautta tuli myös vasen kaarre sujuvammaksi. Eteen pyytäessä ravi kasvoi mielestäni hyvällä tavalla isommaksi eikä kiireisemmäksi. Molemmissa kaarteissa sain olla tarkkana, etten alkanut vetää sisäkättä sään yli toiselle puolelle, vaan pikemminkin käytin johtavaa ohjaa ja ratsastin sisäpohjetta läpi. Sisäkäden liikkuminen väärälle puolelle vaikuttaisi usein olevan minulla yritys kompensoida sisäpohjetta.

Laukassa oli enemmän tekemistä. Oikeassa laukassa jäi vielä ulkolapa pykälän verran ulos, eli poni hieman liiraili ja vältteli näin ottamasta selkää ihan kunnolla käyttöön. Vasemmassa laukassa puolestaan tuli tosi mukavia hetkiä, kun sain Vakea oikeasti suoristumaan. Käytin hyväksi havaitsemaani kikkakolmosta eli sisäpohje taakse ja ulkopohje eteen vastalaukka-ajatuksella, ja tämä toimi jälleen kerran. Vaken suoristuessa piti vaan olla vielä napakkana ratsastamassa laukka kunnolla eteenpäin, ja näin alkoi Vake esittää jo varsin hienoa laukkaa. Ihan itsestään se hyvä laukka ei tule, vaan pitää tosissaan suoristaa ja pyytää, mutta sieltä laukka on alkanut pala kerrallaan löytyä. Tuumasinkin, että vasen laukka on huonoimmillaan se ehdottomasti hankalampi laukka, joka ei pyöri sitten yhtään, mutta toisaalta sitten kun suoristaminen onnistuu, niin vasen laukka yllättäen onkin se parempi laukka, joka oikeasti toimii. Oikea laukka on vähän tasapaksumpaa, ja se vaatisi ehkä ulkolavan suoristamisen lisäksi myös enemmän sisätakajalan vahvistamista.

Laukkatyöskentelyn jälkeen Vake liikkui ravissa vielä paremmin kuin aluksi. Ratsastimme nyt suoria linjoja asetusta vaihdellen, ja ravi oli ihan superpehmeää. Vaken ravihan ei varsinaisesti pompota ikinä, mutta silloin kun se muuttuu näin vaivattomaksi istua, niin ponilla on varmasti jo ihan oikeasti selkä käytössä. Ravi eteni omalla moottorilla mutta kiirehtimättä, eli nyt ei tarvinnut juuri muuta tehdäkään kuin nauttia kyydistä. Jäipä kyllä mainio fiilis tästäkin tunnista. Tällä viikolla on sujunut jokainen ratsastuskerta ihan mahdottoman mukavasti, eli nyt on hyvä putki päällä.