Pitkästä aikaa estetunnilla

Perjantaina 30.12. pääsimme Vaken kanssa pitkästä aikaa estetunnille. Luvassa olikin kunnon treenit, sillä olin ilmoittautunut 1,5 tunnin tehotunnille, jonka ohjelmassa oli rataharjoituksia ja uusintateitä. Lisäksi tehtäviä kuvattiin FilmMe:llä videolle, joten pitkästä aikaa tuli myös visuaalista tallennetta treeneistä. Etukäteen meinasi jopa vähän jännittää, koska hyppäämisestä ehti tulla kuukauden tauko, ja nyt treenit jatkuivat sitten uudessa paikassa ja uuden open ohjauksessa. Myös pieni epäilys liian tasokkaassa seurassa olemisesta hiipi mieleen, kun muut maneesiin ilmestyvät hevoset olivat hienoja puoliverisiä ja minulla oli ainoa takametsän karvaturri. Vaan turha oli pelko siitä, ettemme täällä enää osaisikaan hypätä, sillä suoriuduimme tunnista ihan mallikkaasti ja tunnin taso oli meille sopiva.

Vake tiesi kyllä olevansa nyt oikeissa hommissa, sillä se oli alkuverkassa terävämpi ja säpäkämpi. Teimme ravissa avotaivutuksia pitkillä sivuilla ja niiden päätteeksi laukannostoja. Kouluratsastusmoodiin en tänään saanut sen enempää itseäni kuin Vakeakaan, joten avot olivat vähän sinne päin. Laukat Vake nosti kuitenkin ihan napakasti, eli estetunnin tunnelma auttoi löytämään nostoihin sopivaa lisäenergiaa.

Ensimmäisenä estetehtävänä oli ravilähestyminen puomisarjan yli ristikolle. Puomeilla piti istua harjoitusravissa ja välttää kiirehtimistä estettä kohti. Vake jopa pyrkikin vähän kiirehtimään, eli sillä oli suorastaan imua esteelle. Ristikon noustessa korkeammaksi poni paransi hyppyä kerta kerralta. Energiaa oli sikäli riittävästi, että ravistakin päästiin ihan näppäriin hyppyihin. Seuraavaksi ristikko muuttui pystyksi, jolle lähestyttiin laukassa ilman maapuomeja. Tämän jälkeen käännettiin vielä pääty-ympyrällä olevalle pienelle esteelle, jonka alla oli laatikko. Pitkän suoran lähestymisen hallitsimme hyvin, mutta ympyrällä oli pientä tunkua ulkoliirtoon esteen jälkeen, joten ympyrällä saatiin mennä pari lisäkierrosta kääntymistä tehostaen.

Jatkoimme kahden esteen tehtävälle, jossa ensin lähestyttiin maapuomilta lävistäjäokserille. Puomin ja esteen väliin tuli kaksi askelta, mutta etäisyys oli tosi lyhyt, vain reilu 8 metriä. En ensin hoksannut tätä, joten puomin jälkeen hämmennyin ja tuuppasin eteen kun olisi pitänyt jarruttaa. Niinpä ajauduimme aivan esteen pohjaan, ja Vake pudotti puomin. Uusintayrityksellä sekoilimme askeleessa puomille, mutta pääsimme ravin kautta okserille ja yli. Kolmannella yrityksellä maltoin tulla puomille tarpeeksi pientä laukkaa, ja niin selvitimme tehtävän vihdoin halutulla tavalla eli lyhyellä kahdella laukalla ja pyöreällä, läheltä ponnistavalla hypyllä. Matka jatkui vielä seuraavalta pitkältä sivulta tiukalla täyskaartotiellä hyvin kapealle pystylle. Tämän käännöksen ja esteen selvitimme ongelmitta.

Lyhyempänä tehtävänä mentiin vielä lävistäjäokseri toisesta suunnasta sekä sen perään toisella lävistäjällä 13 metrin linja vaaleanpunaiselta kaariportilta kapealle pystylle. Nämä esteet ylittyivät aika mukavassa rytmissä, ja kaariportti ei Vakea hätkäyttänyt. Linjalla pyysin eteen, ja Vake meni 13 metriä oikein helposti kolmella laukalla. Alla FilmMe-pätkä tehtävästä.



Sitten oli aika hypätä rata. Rata oli kymmenen esteen mittainen, ja korkeutena oli noin 80 senttiä, joku este saattoi olla vähän ylikin. Pääsimme alkuun mukavassa rytmissä, eikä rytmi pahemmin horjunutkaan koko radan aikana. Pientä kompurointia tuli kakkos- ja kolmosesteen linjalla, joka oli äsken harjoittelemamme 13 metrin etäisyys kaariportilta kapealle esteelle. Kaariesteelle tuli vähän pieni ja hidas hyppy, ja sen jälkeen ratsastin eteen liiankin voimakkaasti. Vake lähti eteen vähän pitkänä vyöryen, ja kun vastassa oli mitäänsanomaton pikkupysty kapealla ja kevyellä puomilla, ei poni oikein viitsinyt nousta hyppyyn vaan pyyhkäisi puomin mukaan. Tämän jälkeen meno oikeastaan vaan petraantui este esteeltä, ja loppurata oli oikein mainiota menoa. Kaarteissa piti hieman varmistella laukan säilymistä, mutta pääsääntöisesti Vakella tuntui olevan ihan riittävä imu eteenpäin. Ei yhtään hassumpaa menoa, vaan tasaisen varmaa tekemistä. Radan jälkeen uusimme vielä kakkos- ja kolmosesteen linjan, jossa ohjeena oli välttää liian voimakasta eteen ratsastusta kapeaa pystyä kohti. Näillä eväillä linja onnistuikin sitten asiaankuuluvasti ja puomeja koskematta.



Lopuksi mentiin vielä kolmen esteen pätkä uusintateillä. Korkeuttakin oli kahdella viimeisellä esteellä nyt 5-10 senttiä enemmän. Vaikka välissä oli odoteltu melko pitkä tovi, lähti Vake vielä skarppina liikkeelle. Lyhyempien teiden kurvailu onnistui ihan mukavasti sekin. Viimeiselle esteelle tuli ehkä turhankin lyhyt tie, kun Vake pääsi oikaisemaan edeltävää kaarretta. Vaikka lähestyttiin tällaisella riskitiellä, oli Vake kuitenkin juonessa mukana ja ponnisti esteen yli urheasti. FilmMe-kamerakaan ei tiukimmassa kurvissa pysynyt perässämme.



Tunti sujui siis oikein mukavasti, ja olipa kiva huomata, että hyppääminen sujuu muuttuneista olosuhteista huolimatta ihan entiseen malliin eikä edes kuskilta ollut rytmi hukassa pienestä tauosta huolimatta. Ope löysi Vakesta positiivista sanottavaa ja kehui sillä olevan oikein kiva, pyöreä hyppytekniikka. Ohjeet ja korjaukset koskivat tunnettuja heikkouksiani, eli erityisesti pitää välttää hartiat edellä sukeltamista niin esteillä kuin kaarteissakin. Maneesin pienissä kaarteissa pitää huolehtia laukan energiasta, mutta estettä kohti ei saa ajaa pitkäksi eteen. Tästäpä lähtee kivasti estetreenit uudestaan käyntiin, ja tarkoitus on alkaa hypätä nyt taas säännöllisesti. Hyppääminenhän se on Vaken kanssa sitä kaikista mukavinta puuhaa!

Aktiivisuus ≠ vauhti

Jouluviikolla ei ollut opetusta saatavilla, joten melkein kaksi viikkoa tuli humputeltua Vakella omin päin. Torstaina 29.12. hakeuduin sitten 30 minuutin yksityistunnille. Maneesi oli ennen tunnin alkua varattu, joten alkuverryttelyä varten suuntasin ulkokentälle. Siellä ei kuitenkaan viitsinyt liukkauden vuoksi ravata, mutta kävelimme yhteensä parikymmentä minuuttia ensin pitkin ohjin ja sitten tuntumalla. Ulkona Vake pyöristyi aika hyvin, mutta maneesissa poni vaikutti aluksi aika nahkealta ja vastahankaiselta. Ehkä se tuumaili tuntia lopettavien hevosten seisoessa kaarrossa, että miksi tässä nyt yksin pitää juosta. Niinpä tuntui siltä, kuin tälläkin kertaa olisimme menneet open silmien alle esittämään tavallista huonompaa menoa.

Ope laittoi meidät ensin tekemään pari temponmuutosta ravissa Vaken herättelemiseksi. Vuoroin muutama askel eteen, ja sitten muutama askel kaikessa rauhassa. Sain ohjeeksi rauhoittaa eteen ratsastaessa kevennyksen, eli huomaamattani lähdin työntämään ponia istunnalla kiireiseksi. Tavoitteena oli saada kevennyksellä tahti pysymään tasaisena ja rauhallisena. Passiivisempi kevennys auttoi, mutta ei Vake tietysti vielä suuremmin lähtenyt askelta venyttämään. Toki tehtävän tarkoitus olikin vain alkuherättely horroksesta. Parin avotaivutuksen jälkeen siirryimme pääty-ympyrälle, missä ohjeena oli ratsastaa keventäen mahdollisimman hidasta ravia mutta silti aktiivisuuden säilyttäen. Ajatuksena oli siis jälleen se, että ei sekoiteta aktiivisuutta askeleen kiirehtimiseen, vaan haetaan ensin tahti ja jumpataan takajalkoja hitaassa liikkeessä ratsastaen rauhallisia, mutta mahdollisimman suuria askelia. Tuntuihan se älyttömältä mataa mummovauhtia, mutta ainakin kaikki puskeminen jäi pois. Kevyellä aktivoinnilla varmistettiin, että Vake teki kuitenkin koko ajan töitä. Raviin alkoi löytyä mukavaa tahtia, ja kun vielä samalla muistin ratsastaa asetusta ja sisäpohjetta läpi, niin tuli liikkumiseen pyöreyttäkin. Vake myös pysyi mukavan rentona.

Istunnan tarkkailu oli tietenkin myös koko ajan mukana. Aina vaan menen vähän sinne etukumaraan etenkin hartioista, ja kädet painuvat alas vetäen koko paketin mukanaan eteen. Varsinkin hevosen myödätessä ja pyöristyessä edestä lähtee käsi ja koko yläkroppa seuraamaan eteen ja alas. Tämähän ei auta asiaa yhtään, sillä kuten ope muistutti, vain kädet kantamalla voi Vakenkin saada nostamaan niskaansa ja kevenemään edestä kunnolla.

Kun ravi eteni hyvässä tahdissa ilman kiirehtimistä ja työntämistä jatkettiin hommia laukan parissa suuremmilla ja pienemmillä ympyröillä. Oikea laukka oli vuorossa ensin. Myös laukassa haluttiin tempon pysyvän hitaana ja takaosan toimivan silti aktiivisesti, eli ei usvatusta eteen vaan kuski pystyyn ja tiukasti satulaan ja ajatukset vain ja ainoastaan takajalkojen ratsastamiseen. Hyvä muistisääntö on, että metsään menee jos alan keskittyä etujalkoihin. Oikea laukka rullasi nyt kohtuullisen hyvin. Välillä pyydettiin takajalkoja paremmin mukaan kevyellä raipan hipaisulla, mutta istunnalla puskeminen saatiin melko hyvin pois kuvioista. Pyöreämmäksikin Vake saisi laukassa tulla, mutta suunta oli nyt oikea ja väliin tuli varsin hyviä askelia.

Vasen laukka oli odotetusti haastavampaa, mutta ei mahdotonta mökellystä, vaan laukka jopa pyöri. Vake vaan puski aika lailla ulkolapaa pois ympyrältä ja yritti liirailla, joten kunnolla suoraksi en sitä vasemmassa laukassa saanut. Pari kertaa Vake yrittikin oikein murtautua ympyrältä toiseen päätyyn, kun sitä ei olisi enää huvittanut ponnistella laukassa. Käsiä piti edelleen muistaa kantaa ja ne olisivat saaneet olla myös rennommat. Pari kertaa ope kehottikin oikein viemään käsiä eteenpäin, ja kun ajatuksen kanssa annoin Vakelle enemmän vapautta etenkin sisäohjalla niin laukka sujuvoitui. Käsiin siis kaivattaisiin tietynlaista "hengittävyyttä" laukassa, sillä ne menevät helposti tönköiksi etenkin silloin, kun Vake yrittää koko ajan livistää reitiltä. Parhaimmillaan saatiin kuitenkin vasemmassakin laukassa hyviä askeleita, jolloin Vake ponnisti takajaloilla ja myötäsi niskasta. Niitä askelia vaan rakennetaan tästä sitten lisää!

Opetustuokio oli lyhyt, mutta sitäkin tehokkaampi. Ope kehui, että Vake liikkui nyt huomattavasti letkeämmin kuin kaksi viikkoa sitten. Laukassa tosiaan on omastakin mielestäni jotain edistystä tapahtunut, eikä Vake jää siinä enää niin pahasti paikoilleen jäkittämään. Kaikissa askellajeissa minun vaan täytyy muistaa se, että vauhti ei ole yhtä kuin aktiivisuus ja Vakea ei kannata ajaa ollenkaan kiirehtimään. Jos meno tuntuu nahkealta, niin pelkkä eteenpäin tuuppaaminen ei sitä korjaa. Kaiken perusta on tahti, ja hitaassakin tempossa voi takaosan ratsastaa tehokkaasti käyttöön.

Itsenäistä touhuilua

Jouluviikolla ei päästy Vaken kanssa tunneille, joten koko viikko oli itsenäistä humputtelua, josta pieni päiväkohtainen kooste alla. Koulua tuli väännettyä ehkä turhankin paljon, vaikka yritin välillä keventää tunnelmaa kävelypäivillä, minimaastoilla ja satunnaisilla pikkuesteillä. Onneksi tutustuimme nyt ratsukkoon, josta saadaan jatkossa maastoseuraa. Kaikki on sujunut edelleen hyvin mutkattomasti, Vake on vaikuttanut oloonsa tyytyväiseltä eikä ole valittanut uudessa kodissa mistään. On se kyllä hyvin sopeutuvainen kaveri.

Maanantaina 19.12. ohjelmassa oli tavanomainen sileän liikutus. Vake oli alussa vähän jähmeä, mutta vertyi siitä ja takaosan toiminta parani ratsastuksen loppua kohti. Pyrin aloittamaan riittävän rennolla otteella, ja siitä edettiin laukanvaihtojen sekä lyhyiden väistöpätkien pariin. Väistöt sujuivatkin lopuksi oikein mukavasti, ne ovat selvästi parantuneet etenkin vasemmalle kun niitä on nyt jatkuvasti treenailtu. Laukassa meno oli enimmäkseen jähmäilyä, mutta tuli sieltä sentään pari hyvää ja toimivaa askelta paremmalla energialla. Laukassa istuminen on vaan niin paljon helpompaa sitten, kun takaosa käynnistyy kunnolla mukaan.

Tiistaina 20.12. saimme olla yksin maneesissa, ja siitä ilosta raahasin areenalle maapuomin ja miniesteen mielenvirkistykseksi. Kovin kummoisia hyppyhommia en aivan omin nokkineni tohdi harrastaa, vaan niissä on mielestäni hyvä olla joku katsomassa perään ettei tule sössittyä mitään liian pahasti. Laukkaa tuli tänään mentyä aika paljon. Ensin tehtiin raviverryttely sileällä, ja sitten ylitettiin laukassa maapuomia pääty-ympyrällä ja estettä keskiympyrällä. Välissä ratsastin raviväistöjä ja koetin tehdä teräviä laukannostoja, ennen kuin lopuksi ylitettiin vielä este muutaman kerran ennen loppuraveja. Väistöt olivat ihan asialliset, ja ravissa oli hyvät hetkensä, mutta nostoissa ei päästy haluttuun lopputulokseen. Minähän hyvänen aika vedän ohjista laukkaa nostaessa! Vake oli vähän raskas pötkylä tänään, mutta estehommien ansiosta se piristyi ja laukkakin alkoi rullata paremmin. Laukkaympyrällä puomille kaartaessa tuli pari tönttöröintiä, kun Vake yritti murtautua ulos ympyrältä ja ryöstäytyä kohti vieressä olevaa estettä. Huvittavaa.

Keskiviikkona 21.12. ratsastin kevyemmin eli ainoastaan käyntiä ja ravia. Nuttura ei kiristänyt liikaa, ja meno oli nyt varsin rentoa ja harmonista. Vake teki älyttömän kivoja väistöjä pienillä avuilla. Parhaimmillaan Vake voisi todellakin toimia aika kevyillä avuilla, kunhan en sorru yliratsastamiseen ja turhaan "huuda" sille koko ajan.

Torstaina 22.12. oli käyntipäivä. Jätin satulan pois ja kävelimme maneesissa pitkin ohjin puolisen tuntia. Vaken selässä on niin mukavaa istuskella ilman satulaa, se on kuin jumppapallon päällä istuisi. Painomittanauha muuten näytti tänään samaa lukemaa kuin viikko sitten.

Perjantaina 23.12. oli maneesissa poikkeuksellisesti ruuhkaa, kun kaikki halusivat juoksuttaa hevosensa ennen pyhiä liinassa ja me satuttiin siihen sumppuun mukaan. Toisessa päädyssä olikin aluksi niin lennokas kaveri liinan päässä, että siinä omakin keskittyminen vähän herpaantui. Tiedä sitten, menikö pasmat sekaisin ruuhkasta, mutta tänään oli vähän vastahakoista. Vake ei oikein liikkunut itse, ja rentous puuttui. Laukassa Vake ensin jumi ja kyseli, että mennäänkö ihan oikeasti. Siitä päästiin sitten parin pukin kautta liikkeelle, ja oikeassa laukassa tulikin lopulta varsin mukava pätkä. Vasen laukka sen sijaan ei pyörinyt. Juoksuttajien poistuttua ja tilanteen rauhoituttua maneesiin ilmestyi pari lävistäjäristikkoa, jotka sitten lopuksi hyppelimme Vakenkin kanssa pari kertaa. Olin vaan aivan liian pitkillä jalustimilla liikkeellä hyppyjä ajatellen, sillä uudet jalustinhihnat olivat taas venyneet niin, ettei niissä ollut lyhennysvaraa. Teinpä sitten tallissa pari reikää lisää.

Jouluaattona pääsimme vihdoin sinne maastoon uuden maastokaverin kanssa. Harmi vaan, että keli oli tosi liukas. Köpöttelimme kuitenkin mukavan käyntilenkin lähipoluilla, jotka olivat ihan hyvässä kunnossa. Myös hiekoitettua tietä pitkin päästiin menemään luistelematta, koska hiekka oli jäätynyt kiinni. Vakellahan ei tällä hetkellä ole takasissa kenkiä ja hokkeja, joten liukkaus on sen takia vielä suurempi haaste. Metsäpoluilla oli kuitenkin mukavaa, ja onpa kiva, että meille löytyi nyt maastoon seuraa.

Joulupäivän iltana kävin ratsastamassa Vaken maneesissa, kun taas tapaninpäivänä pysyin poissa tallilta ja Vake sai pitää silloin kokonaan vapaata. Tällä kertaa Vake oli taas reippaampi, eli kyllä sillä selvästi on vähän erilaisia päiviä. En osaa oikein sanoa, johtuuko se Vakesta itsestään, vaiko siitä, että kuskilla on erilaisia päiviä. Toisina päivinä vaan ratsastaa paremmin kuin toisina, ja joskus Vakea huvittaa ja joskus ei. Näillä kahdella asialla voi kyllä olla jokin yhteys, eli Vaken motivaatio loppuu silloin, kun itse olen ”huono”. Joka tapauksessa tällä kerralla Vake eteni laukassa ihanan sujuvasti, ja laukka pyöri molempiin suuntiin varsin vaivattomasti.

Tiistaina 27.12. palattiin hommiin vapaapäivän jälkeen, ja Vake oli ensin vähän puskettava. Tein raviverryttelyn oikein pitkän kaavan mukaan sekä vähän väistöjä, ja sitten vasta laukattiin. Oikea laukka rullasi ja "keinui" oikein mukavasti! Vake ei ollut laukassa täysin pyöreä niskasta, mutta tuntuma oli tasainen ja pehmeä ja poni tuntui laukkaavan hyvin kahden ohjan välissä. Takaosakin tuntui olevan kohtalaisen hyvin käytössä, ja laukassa istuminen sujui aika vaivattomasti. Vasen laukka pyöri myös ihan hyvällä energialla, mutta siinä ei kyllä oltu kahden ohjan välissä vaan pahasti vinossa. Lopuksi tein käyntiväistöjä uran sisäpuolelta uraa kohti, ja väistön päätteeksi nostin laukan. Sieltä tulikin muutamia mukavan teräviä nostoja, parempia kuin pitkiin aikoihin, vaikkei Vake pysykään nostoissa pyöreänä. Nostoapujen ajoituksen kanssa minulla vaan on edelleen ongelmaa.

Keskiviikkona 28.12. yritin hakea vaihtelua maneesissa pyörimiseen. Kävimme kävelemässä kierroksen tai pari pihapiirin jokaisella kentällä, myös suurella kisakentällä jossa sai kahlata syvemmässä hangessa. Sitten piha alkoi tuntua pieneltä ja aloin pohtia, josko käväisisimme pienen lenkin metsässä. Oli pimeää ja olimme yksin, mutta Vake tuntui rennolta ja lunkilta. Niinpä ohjasin sen metsäpolulle, ja hienosti Vake lähti pihasta yksin pimeään metsään ja kulki siellä luottavaisesti ja varmasti. Ei meillä ollut hätäpäivää, ja kauas tallilta ei tosiaan menty. Vaikka lumi valaisi niin itse en pimeässä aina nähnyt, missä polku menee, mutta Vake tietenkin löysi reitin ongelmitta. Lumisessa, hiljaisessa metsässä oli tunnelmallista, eli tämähän oli melkein kuin Strömsössä tai Hevoshullun ruotsalaisessa sarjakuvassa. Mukavan pikkulenkin jälkeen menimme vielä pyörähtämään maneesissa, jotta saatiin vähän ravata ja laukata rennosti. Vake olikin nyt ihan reipas, ja laukassakin oli melko asiallista menoa. Vasemmassa laukassa tosin oli ensin pientä jumitusta, ja pyytäessäni eteen Vake nakkasi ihan kunnon pukin. Pukki oli ilmeisesti pientä vastapainoa turvallisille maasto-ominaisuuksille, jotten sortuisi pitämään Vakea täysin hengettömänä tätikuljettimena. Oikeastihan se on kyllä aivan älyttömän hyvä kuljetin, jonka kanssa voi näköjään lähteä huolettomasti vaikka sinne pimeään metsään.

Viikonlopun treenit

Metsälenkillä sunnuntaina.

Perjantaina 16.12. ratsastin taas itsenäisesti sileällä. Maneesissa oli tällä kertaa ruuhkaa, siellä oli sekä yksityiskoulutunti meneillään että toinen ratsukko hyppäämässä. Sekaan sai kuitenkin mennä, ja mahduttiin siellä tekemään kukin omia juttujamme, kun kaikki osasivat ennakoida. Aluksi Vake ei ollut ihan kunnolla hereillä, ja takaosan laiskuus oli taas selvästi havaittavissa. Tunnollisesti yritin vääntää taas vähän väistöjä takaosan jumppaamiseksi. Laukassa pääsimme ylittämään maapuomia ympyrällä, ja tämä sekä laukanvaihdot saivat Vaken onneksi piristymään. Hyppäämässä olleen ratsukon lopettaessa pyysin jättämään meille yksittäisen pystyn, jota hyppelimme lopuksi pari kertaa molemmista suunnista, ensin ihan matalana ja sitten ehkä 80-senttisenä. Kuten olin arvellut, mielenvirkistyshypyt tekivät Vakelle hyvää. Sehän suorastaan innostui! Hyppyjen jälkeen Vake sitten ravasikin hetken aikaa oikein hienosti hyvällä energialla.

Lauantaina 17.12. meillä oli Satun pitämä puolen tunnin yksäri. Tunnilla keskityttiin juuri meidän ongelmakohtiimme, eli takaosan jumppailuun, laukan notkisteluun ja myös istuntaan. Ehdin verkata hetken itsenäisesti, ja siten aloitimme tiukan työskentelyn pääty-ympyrällä. Tehtävänä oli väistättää takaosaa ulos ympyrältä pienissä pätkissä, ja heti väistön jälkeen siirtyä käynnistä raviin tai käynnistä/ravista laukkaan. Ympyräväistöt olivat minulle juuri niin hankalia kuin aina ennenkin, mutta yllättäen Vake väistikin ympyrällä oikeaa pohjetta paremmin kuin vasenta. Vasemmassa kierroksessa väistäessä pääsi ulkolapa karkuun ja poni mutkalle. Väistöissä erityisesti huomioitavaa oli riittävän liikkeen säilyminen eteenpäin, sillä Vakehan jäi tietysti helposti jumittamaan ja menemään pelkästään sivulle. Hyvien väistöaskelten jälkeen oli sitten tarkoitus saada oikein terävä ja hyvin ponnistava siirtyminen seuraavaan askellajiin. Laukannostoissa tuuppasin ja heiluin ensin liikaa, jolloin Vake lähti liikkeelle kovin nahkeasti. Yhtään ei nyt saanut heilua, vaan noston aikana piti istua napakasti takajalkojen päällä ihan kuten kaikessa muussakin työskentelyssä.

Laukassa tehtävänä oli myös ympyrän pienentämistä. Takaosaa haluttiin tietysti alle ympyrän kutistuessa voltiksi, ja ohjeena oli ajatella laukkavoltilla samanlaisia apuja kuin ravissa takaosaa ulos väistättäessä. Vasen laukka ei lähtenyt ihan kunnolla pyörimään, ja en saanut ulkolavan liiraamista loppumaan. Vasemmassa laukassa myös istuin toivottaman vinossa eli linkussa vasemmasta kyljestäni, joten kai se nyt ponikin menee sitten mutkalla. Oikea laukka pyöri selvästi sujuvammin, mutta välillä heräteltiin takaosaa vielä lisää ystävällisillä raipan hipaisuilla. Oikeassa kierroksessa tuli myös pari kivan pontevaa laukannostoa käynnistä. Pikkuympyrällä hikoilun jälkeen annettiin Vaken laukata isommalla ympyrällä eteen-alas venyttäen, ja tällöin se lähtikin mukavasti pyöristymään ja laukkaamaan tuntumaa kohti.

Lopuksi takajalkoja notkisteltiin vielä parilla takaosakäännöksellä. Takaosakäännökset eivät ole meille ihan jokapäiväinen juttu, joten ideaa haettiin ratsastamalla minivoltilla sulkutaivutusta. Molempien suuntien käännöksissä minun tuli siirtää painoa vähän enemmän käännöksen puolelle, niin liike lähti sujumaan paremmin. Vasemmalle kääntyessä Vake ei aivan täysin taipunut sisäpohkeen eli vasemman pohkeen ympärille, joten käännös jäi vielä vähän kankeaksi ja laajaksi. Oikealle sen sijaan takaosakäännös pyörähti helposti ja näppärästi oikean pohkeen ympärille taipuen. Tehtävän sivutuotteena Vake tuntui vähän ryhdistäytyvän ja kokoavan itseään.

Tunnin päätteeksi Vake ravasi varsin kivasti, ja takaosa tuntui toimivan paljon alkutuntia paremmin. Tässä vaiheessa myös istuin paremmin ja luontevammin. Tunti oli aika työläs (etenkin ne ympyräväistöt!), mutta kyllä taisi jotain tulostakin tulla. Takaosan toiminnasta kaikki todellakin lähtee, ja tällaista jumppaa pitää tehdä paljon lisää.

Sunnuntaina 18.12. pääsin korjaamaan yksityistunnin hedelmiä, sillä Vake oli nyt oikein hyvä ratsastaa. Osasin aloittaa ratsastuksen rennosti ja sopivan minimalistisella otteella, eli en ollut heti värkkäämässä ohjalla ja puskemassa pohkeella, ja tällä tavoin Vake lähti rennolla ja hyvällä mielellä töihin. Keventelin ympyröitä ja lävistäjiä, ja pian mukava muotokin löytyi rentouden kautta ihan itsestään. Toimiva yhteistyö säilyi myös harjoitusravissa ja pohkeenväistöjä ratsastaessa. Otin ravissa lyhyitä väistöpätkiä sekä uralta pois että keskeltä uraa kohti, ja Vake väisti kevyesti ja sujuvasti molempiin suuntiin. Myös väistö vasemmalle alkaa näemmä onnistua paljon paremmin. Jopa laukassa tuli pari ihan hyvää hetkeä. Takaosan liikkuminen tuntui tänään tosiaan paremmalta, ja istuntaakin ehti ajatella enemmän, kun turha puskeminen jäi pois. Kaiken kaikkiaan meni tosi mukavasti, eli takaosan jumppailu taitaa jo vähän tehota. Lopuksi menimme vielä kävelemään pienen lenkin metsäpolulla, kun kerrankin olin valoisan aikaan ratsastamassa. Talutettuna Vake kulki metsässä luottavaisin mielin, vaikka olikin vieraassa maastossa ilman hevoskaveria. Olipa kiva aamupäivä!

Ensimmäiset päivät uudessa kodissa

Vaken majoituttua uuteen kotiinsa kävin liikuttamassa sitä ensimmäisellä viikolla jokaisena iltana. Keskiviikkona ja lauantaina pääsimme uuden opettajamme Satun silmien alle, mutta useimpina päivinä tuli ratsastettua itsenäisesti maneesissa. Vake vaikutti kotiutuvan uuteen talliin nopeasti ja mutkattomasti, ja se on ollut alusta alkaen aivan oma itsensä maiseman ja rutiinien vaihdoksesta huolimatta.

Maanantaina 12.12. menimme Vaken kanssa ensimmäistä kertaa maneesille. Juuri ensimmäiselle ratsastusillalle sattui "sopivasti" sellainen lisähaaste, että kotipihassa oli ravit. Vake asuu nyt siis raviradan naapurissa olevalla tallilla, ja reittimme tallista maneesille kulkee raviradan varikon poikki. Siinä vaiheessa kun ehdin töistä tallille olikin alueella jo hulina päällä, sillä koelähdöt olivat käynnissä. Hain Vaken tarhasta, laitoin sen tallissa kuntoon ja lähdimme rohkeasti kohti maneesia. Vake ei kovin usein näe ravikärryjä, joten varikolla eri suunnista tulevat hevoset kärryineen saivat sen kyllä pörisemään jännittyneenä. Onneksi Vake on niin järkevä, ettei sen kanssa ollut mitään todellisia vaikeuksia, vaikka se tilanteesta pientä kipinää ottikin. Ongelmaksi meinasi kuitenkin koitua se, että tiemme maneesille oli tukittu riviin parkkeeratuilla hevosautoilla. Autojen välistä en jännittynyttä hevosta olisi uskaltanut lähteä taluttamaan, mutta paikalla olevat ravimiehet opastivat että siitä vaan, kyllähän nyt noin leveästä välistä hevosen kanssa menee. Ja mentiinhän me, kun ammattilaiset kerran niin sanoi. Pitivät varmaan minua aivan höpsönä ja ylivarovaisena ratsutätinä. Mutta selvittiinpäs kunnialla kilpailuvarikon läpi, ja pääsimme onnellisesti maneesille.

Maneesiin päästyään Vake olikin jo rentoa poikaa ja kuin kotonaan. Tämän päivän ratsastukselle minulla ei ollut sen kummempaa suunnitelmaa kuin kevyt liikutus uuteen paikkaan tutustellen, enkä oikein odottanut mitään Vakelta tai itseltäni. Vake kuitenkin yllätti olemalla tosi mukava ratsastaa. Se tuli saman tien kivasti tuntumalle ja pyöreäksi ja oli jopa ihan ryhdikäs ja reipas ratsastaa. Ehkä varikkoseikkailu sekä uusi paikka toivat poniin sopivaa lisävirtaa. Laukka kyllä oli tavanomaista jähmäilyä, mutta ravi tosi sujuvaa ja näppärää. Ratsastelin kevyesti kaikki askellajit läpi hyvissä fiiliksissä, ja sitten palasimme takaisin varikon poikki ravikilpureiden menoa ihmetellen. Hyvin siis meni ensimmäinen ratsastus, kyllä minulla on oikein kiva ja toimiva poni!

Tiistaina 13.12. jouduimme hetken odottelemaan maneesin vapautumista, joten kävelimme alkuverryttelyksi noin vartin ulkokentällä lumessa. Siitä tuli mukavasti pientä hankitreeniä. Maneesissa sitten saimmekin olla loppujen lopuksi yksin, joten oli ruhtinaallisesti tilaa. Ohjelma oli aika samanlainen kuin edellisenä päivänä, eli askellajit läpi, vähän väistöjä ja myös laukanvaihtoja ihan vaan molempien mielenvirkistykseksi. Ravissa Vake kulki näppärästi, eli pyöreys oli kunnossa ja meno oli miellyttävää. 

Keskiviikkona 14.12. oli ensimmäisen tunnin/valmennuksen vuoro. Pääsin peruutuspaikalle viiden ratsukon ryhmään, jossa aiheena tällä kertaa oli sileän työskentelyä ravipuomeilla tehostettuna. Nyt Vake ei lähtenyt liikkumaan ihan yhtä sujuvasti kuin edellisinä päivinä, vaan alkutunnista meno oli vähän pökkelöä. Taisinpa ottaa jotain pieniä paineita tunnista niin, että aluksi yliratsastin ja sain sillä tavalla Vaken jurnuttamaan vastaan.

Ensimmäisessä puomitehtävässä ylitettiin suoralla linjalla ravipuomisarja ja heti perään kaarrettiin ympyrällä yksittäisten puomien yli. Istuntaan tuli opelta korjauksia, eli tuttuun tapaan tämäkin ope ohjeisti istumaan paremmin takajalkojen päälle. Lisäksi monta kertaa käskettiin kantaa kädet. Vakehan on vähän tuollainen edestä raskas malli rakenteeltaan, joten ratsastajan täytyy olla aivan erityisen ryhdikäs saadakseen painoa kunnolla taakse. Käsien alas painuminen puolestaan vetää helposti koko istunnan sinne etukenoon. Puomien yli ratsastettavalla ympyrällä paino karkasi vasemmassa kierroksessa ulkojalustimelle, joten ohjeena oli siirtää ajatuksen kanssa painoa paremmin sisäjalustimen päälle.

Seuraavaksi jumppasimme väistöjen avulla siten, että siksak-raviväistöllä kierrettiin puomilinjan aloittavan yksittäisen maapuomin ohi oikealta, ja kun vasemmalle väistäen palattiin alkuperäiselle linjalle oli edessä heti kolmen puomin sarja. Väistöstä tuli siis hyvin nopeasti suoristus puomeille, ja ideana oli saada takajalat toimimaan väistössä niin, että puomit ylittyisivät letkeää ravia ponnistaen. Vake väisti oikealle asiallisesti, kunhan vaan ensin korjattiin etuosa johtamaan liikettä. Väistössä vasemmalle sen sijaan takaosa ei tullut kunnolla mukaan ja nenä kääntyi vinoon oikealle. Kun väistöstä tuli tällä tavalla jarruttava, niin ei ravi sitten puomeilla ponnistanut ja venynyt tarpeeksi. Viimeiseen puomiväliin töksähti aina lisäaskel. Toistojen myötä oikea takajalka alkoi kuitenkin jumppaantua toimimaan paremmin. Väistö helpottui, ja lopulta ravi alkoi venyä puomisarjan yli kuten kuuluikin. Tämän tehtävän aikana Vaken liikkuminen noin yleisestikin parani, eli meno oli jo paljon vaivattomampaa ja sujuvampaa.

Lopuksi työskenneltiin vielä ympyrällä oikeassa kierroksessa ilman puomeja. Ensin haettiin käyntiin eloisuutta ja aktiivisuutta sekä asetus oikealle kunnolla läpi. Ihan näppäriä käyntiaskeleita löytyikin, kun herättelin Vaken töihin. Sitten nostettiin laukka, ja takaosan herättely jatkui. Nyt Vake lähti laukkaamaan melko sujuvasti eteen, ja tuntuma tasoittui melko hyvin. Takaosaa vielä aktivoimalla Vake sitten loksahti ihan kunnolla pyöreäksi, eli kun takaosa saatiin hereille, niin eipä tarvinnut edestä värkätä ja taistella tuntuman kanssa. Laukassa piti muistaa istua napakasti pystyssä ja soutamatta, mutta istuminen kyllä helpottui kun Vake alkoi laukata takaa paremmin. Pääsinkin mielestäni aika hyvin istumaan "laukan ympärille".

Tunti oli oikein hyvä, ja olin tyytyväinen saamiini ohjeisiin. Loppupalautteena oli, että Vaken takaosaa pitää jumpata toimimaan vielä paremmin, ja tässä hyviä tehtäviä ovat mm. väistöt. Väistöjen kauttahan sitä takaosan toimintaa on tosiaan parannettu ennenkin. Lisäksi on muistettava, että Vaken "mönkiessä" sitä ei pidä ajaa eteenpäin niin, että askel alkaa vain kiireisenä tikuttaa ja lyhenee entisestään. Ensin on ratsastettava hitaammassa liikkeessä takaosa käyntiin ja poni vähän kantamaan itseään, sillä vasta sitten Vake pääsee oikeasti eteenpäin ja vasta sitten se voi alkaa kasvattaa askelta. Ohjeet olivat siis aivan samoilla linjoilla kuin Artsin valmennuksissa, ja hyvä niin. Valmennusasiat vaikuttavat olevan oikein hyvällä mallilla!

Torstaina 15.12. oli kevyempi käyntipäivä eikä menty ollenkaan maneesiin. Kävelimme ensin kentällä hangessa kahlaten. Olimme kentällä ja koko pihassa yksin, mutta Vake rentoutui silti hyvin. Kävimmekin sitten vielä kiertämässä lenkin ison kisakentän ulkopuolelta. Uudella reitillä Vake oli aika valpas ja pää pystyssä, mutta meni kuitenkin rohkeasti ja säpsymättä. Lopuksi kävelimme vielä pari rinkiä pienimmällä kentällä, joten kyllä tuli katseltua pihapiiriä varsin perusteellisesti. Liikutuksen jälkeen mittasin Vaken mahanympäryksen painomittanauhalla. Mitan antama arvio painosta oli 420 kg, ja siitä se ei tietysti saisi ainakaan nousta vaan mielellään saisi laskea. Painoa on nyt syytä seurailla, kun Vaken liikutus ja ruokinta ovat hieman muuttuneet entisestä.

Alkupäivät uudella tallilla sujuivat siis todella kivasti. Vake toimi moitteettomasti kaikissa tilanteissa ja oli mukava ratsastaa. Vaikuttaa siltä, että homma jatkuu varsin saumattomasti siitä, mihin Tallinmäellä jäimme.

Kuopiossa!

Vake saapui uuteen kotiin tänään. Iltapäivällä oli auto tallin pihassa, ja niin Vake yhtäkkiä olikin täällä luonani. Tästä hevosenomistajuus sitten ihan käytännön tasolla alkaa. Vähän kyllä jännittää, miten kaikki lähtee sujumaan aivan uudessa ympäristössä.

Vake asettui siis asumaan maneesitallille Sorsasaloon, raviradan tuntumaan. Kokeneena kisareissaajana Vake suhtautui rauhallisesti vieraaseen paikkaan, ja katseli ympäristöä kiinnostuneena mutta tyynenä samaan tapaan kuin kisapaikoillakin. Kävimme ensin tallissa sisällä vaihtamassa omat päitset päähän, jotta kuljetuspäitset saattoi lähettää paluumatkalle. Loimi ja kuljetussuojat olivat myöskin takaisin lähtevää lainatavaraa. Sitten kävin vähän taluttelemassa Vakea, eli kävelimme raviradan varikon poikki maneesille ja sen takana olevalle kentälle. Kentällä kierrettiin jonkin aikaa rinkiä lumessa. Vake otti edelleen kaiken tosi lunkisti.

Kävelyn jälkeen Vake meni talliin sille merkittyyn karsinaan ja sai heinää. Ruoka sitä tuntuikin eniten kiinnostavan, ja vieruskaveri tuli nuuhkaistua vain ihan ohimennen. Sovittelin samalla vielä uusia varusteita Vaken päälle. Kaikki oli suunnilleen sopivaa, suitsien poskiremmeihin teen lisärei'ityksellä sentin lisää pituutta kuten olin ajatellutkin. Satulavyöt olisivat voineet olla myös pykälän pidemmät, mutta menivät kiinni ja onneksi niissä on joustot. Vaken kuljetuksen mukana tuli minulle myös vielä yllätyslaatikko Annelta ja Noralta, ja sen sisältä paljastui upea B Vertigon satulahuopa, jossa on Vaken nimi brodeerattuna.

Vake jäi olostumaan uuteen kotiinsa kaikessa rauhassa, enkä vielä tänään mennyt ratsastamaan. Huomenna sitten pääsen taas satulaan, johan tässä tulikin melkein kahden viikon tauko! Heti keskiviikolle ja lauantaille varasin puolen tunnin yksityistunnit opettajan silmien alla, joten tästä tämä lähtee liikkeelle.

Kuvat © Markku Ukkonen

Vielä kerran Tallinmäen kisoissa

Sunnuntaina 27.11. ehdittiin vielä osallistua Vaken kanssa estekisoihin Tallinmäellä. Hyppytreenit olivat jääneet useammalta viikolta lähes kokonaan väliin, kun ensin oli muita kiireitä ja sitten olin sairaana. Treenipohja on kuitenkin sen verran vahva, että luottavaisin mielin pystyin kisoihin silti lähtemään. Tällä kertaa hypeltiin "välikorkeuksia" eli 75 ja 85 sentin luokat. Menimme siis ensimmäisen yli 80 sentin luokan sitten toukokuun, joten oli tässä siltä osin pieni jännitysmomentti mukana. Mieluummin näitä korkeampia ratoja tietysti menisi ulkona kuin maneesissa. Onneksi viiden sentin korotus ei kuitenkaan ole niin valtava, mutta toisaalta 80 ja 90 sentin välillä on kyllä Vaken kohdalla ihan huomattava ero, kun ysikympissä aletaan kuitenkin kolkutella kapasiteetin rajoja.

Aloitimme siis turvallisella 75 sentin luokalla. Arvosteluna oli tänään käytössä 367.1, eli nyt hypättiin pitkät kaksivaiheiset radat. Verryttely sujui ihan mukavasti. Vake oli melko terävänä, ja ponnistuspaikat löytyivät hyvin. Radalle siis lähdin vailla huolen häivää, ja mukavasti se sitten sujuikin. Vake liikkui mielestäni aika hyvin ja rytmi oli kunnossa. Molemmille suhteutetuille linjoille tultiin päädystä hieman huolimattomalla tiellä, jolloin kunkin linjan ensimmäiselle esteelle tuli hidastava hyppy. 21 metrin suora ja kaareva linja menivät silti kuudella laukalla kumpainenkin. Ennen sarjaa ratsastin edeltävässä kaarteessa eteen, ja kahden askeleen sarja selvitettiin tällä kertaa ilman vaikeuksia. Matka jatkuikin puhtaasti toiseen vaiheeseen, jossa jatkoimme samaa tasaista etenemistä. En tehnyt varsinaisia riskiteitä, mutta otin kyllä yhden selvän oikoreitin esteiden välistä. Puhtaalla radalla ja seminopealla ajalla mentiin sillä hetkellä johtoon, ja olin rataan tyytyväinen. Luokan lopussa yksi ratsukko meni ohitsemme, joten sijoituimme lopulta toiseksi. Kiva juttu!



Kokopitkän radan hyppääminen kävi kyllä kunnon päälle, kun olin vielä sairastauon jälkeen vähän heikommassa kunnossa. Istuinkin luokkien välillä hyvän tovin sohvalla vetämässä henkeä, ja pohdin, olisiko mitään järkeä hypätä vielä toista rataa ja jaksaisinko sen. Kovasti teki kuitenkin mieli mennä myös 85 senttiä, joten päädyin satuloimaan Vaken vielä uudestaan. Päätin, että jos verryttelyssä olisi liian huono olo, niin sitten peruisin. Hevosen selässä olo onneksi kohentui, joten kyllä ratsastaminen oli sittenkin ihan oikea ratkaisu.

Vake oli toisessa verryttelyssä vähän nahkeampi, eikä jaksanut enää ottaa oikein minkäänlaista kipinää. Lähestymisissä yliratsastin ja hosuin jonkin verran, ja ope käskikin rauhoittaa kädet ja istunnan ihan kokonaan. Verkkaokserille oli hankala lähestyminen eli oikein pitkä suora tie, jonka aikana tietysti ehdin säätää kaikenlaista ylimääräistä. 85 sentin okseri näytti jo ihan kookkaalta, joten maltti ei aivan tahtonut riittää. Ensin ponkaistiin okserille liian kaukaa, sitten vähän lähempää ja Vake otti puomit alas vähän puolihuolimattomasti. Todettiin, että antaapa olla ja ei hypätty enää uudestaan.

Itse suoritukseen tsemppasimme niin minä kuin Vakekin onneksi paljon paremmin. Vake terävöityi heti, kun oli tosi kyseessä, ja minä puolestani vähän rauhoituin ja annoin laukan kuljettaa ilman tuuppailua. Päästiin hyvässä rytmissä liikkeelle, ja itse asiassa Vake taisi loppujen lopuksi laukata tällä radalla sujuvammin ja terävämmin kuin ensimmäisellä. Esteet tulivat luontevasti vastaan, eivätkä ne isoilta näyttäneet okseritkaan tuntuneet missään. Sarjakin selvitettiin taas varsin asiallisesti, ja kurvattiin toiseen vaiheeseen. Tällä kertaa toisen vaiheen lävistäjäesteeltä tultiin väärässä laukassa alas, ja laukan korjailun takia päädyin koukkaamaan seuraavassa kaarteessa varmuuden vuoksi hieman pidemmälle. Nyt siis kiersimme liputtajan ulkopuolelta, kun edellisellä radalla oikaistiin sisäpuolelta. Laukkasekoilun takia aikaa kului siten ratkaiseva sekunti-pari lisää. Eipä se kuitenkaan niin vakavaa, ja maaliin tullessa minulla oli oikein hyvä fiilis, kun takana oli sujuva rata ja vieläpä pitkästä aikaa yli 80 sentin korkeudella. Tässä luokassa oltiin lopulta ensimmäisiä ei-sijoittuneita vain reilun sekunnin erolla. Jos oltaisiin kyetty samaan aikaan kuin ekassa luokassa niin ruusuke olisi tullut tästäkin.

 

Olin tosi tyytyväinen Vakeen, se meni taas niin luotettavasti ja näppärästi. Tehtiin kaksi hyvää rataa, ja pieni hyppytauko tai puolikuntoisuus ei onneksi tuntunut pahemmin haittaavan kuskia. Tällä hetkellä ei tunnu ollenkaan mahdottomalta ajatukselta, että päästäisiin jossain vaiheessa ysikymppiäkin starttaamaan, sillä paljosta se ei todellakaan ole kiinni ja tästä edespäin päästään treenaamaan yksityisratsukkona ilman ponin tuntikäytön asettamia hidasteita. Kisoihin ei luultavasti ainakaan ennen kevättä päästä, mutta kyllä näin onnistuneeseen päivään on oikein hyvä päättää tämä kausi ja samalla kisaaminen tuntiratsukkona.

Videoista kiitokset Noralle ja Sennille!

Miksi juuri Vake?

Miksi ihmeessä halusin ostaa juuri Vaken? Eikö olisi kannattanut hankkia vähän kyvykkäämpi ja laadukkaampi poni, kun suunnilleen samalla rahalla olisi vähän paremmankin voinut saada?

Elämän muutosvaiheessa ja oman hevosen ostoa suunnitellessa päädyin pohtiman hyvinkin tarkasti sitä, mitä harrastukseltani jatkossa haluan. Mitkä ovat tavoitteeni? Entä jos ostaisin vähän paremman kisaponin, jolla voisi pärjätä alueluokissa? Olisiko se hauskaa? Kaipa se olisi, ainakin periaatteessa. Toisaalta tavoitteellinen kisaaminen (jos aluetason hommien kohdalla sellaisesta voi varsinaisesti edes puhua!) ei kuitenkaan ole se, mitä tällä hetkellä erityisen kovasti hingun. Luultavasti siihen ei tällä hetkellä edes olisi tarpeeksi henkisiä ja aineellisia resursseja. Jos vielä jossain vaiheessa tahdon kisata "kunnolla", niin ehtiihän sitä myöhemminkin. Tässä ei ole mikään maaginen poni- tai junnuikä loppumassa kesken, joten kymmenen vuoden päästäkin ehtii. Tai vaikka kahdenkymmenen. Joka tapauksessa minusta ei isojen luokkien kisaajaa tulisi monestakaan syystä, vaan kyllä se aluemetri on se, mitä voisin koskaan kuvitella korkeimmillaan meneväni.

Mikä kapasiteetissa hävitään, se rehdissä asenteessa voitetaan. © Mia Mäki-Maunus

Se, mitä nyt haluan, on hauska ja leppoisa harrastaminen sekä siinä sivussa niin oman ratsastustaidon kuin ratsukon yhteistyönkin kehittäminen. Käytännössä siis sellainen harrastaminen, kuin mitä tämä touhu on tähän saakka ollut valmentautuvana ja huvikseen pikkukisoissa käyvänä tuntiratsastajana. Vaken kanssa on homma toiminut tähänkin asti, enkä ole poniin kyllästynyt, vaikka sillä ei ns. pääse pitkälle. Vaken kanssa kemiat kohtaavat ja se on monipuolinen, jokaiseen menoon sopiva harrastuskaveri. Ensimmäiseksi omaksi hevoseksi näin läpeensä tuttu hevonen on tietysti mahdollisimman turvallinen valinta: tiedän, että pärjään sen kanssa jokseenkin tilanteessa kuin tilanteessa, ja tiedän, mitä omia vinkeitä siltä löytyy. Ennen kaikkea minulla on ihan oman käden tietoa sen terveyshistoriasta kahden ja puolen vuoden ajalta, ja tiedän, millaista käyttöä se on ongelmitta kestänyt. Näiden kahden ja puolen vuoden aikana Vakella ei ole ilmennyt mitään käyttöä rajoittavaa sairautta tai vaivaa, ainoastaan kerran kesässä iskevä silmätulehdus, joka paranee hoidolla muutamassa päivässä. Aikaisemmastakaan historiasta ei tiettävästi löydy mainittavia vaivoja, vaikka Vake on ollut säännöllisessä estekäytössä sekä ratsastuskoulun käytössä. Hevosten kanssa ei mikään ole koskaan varmaa, mutta yritän silti pelata varman päälle ja ostaa mahdollisimman vähän ongelmia.

Mainio maastomopo. © Erkki Lampén

Tädin ruusukehai.

Kaiken lisäksi minä pidän Vakesta tosi paljon! Vake tekee minut onnelliseksi. Hyllystäni löytyy Terhi Laurilan kirjoittama Uuden tyylin ratsastuksenopas, jonka sain julkaisuvuonna 1995 joululahjaksi. Näin 21 vuotta myöhemmin osa kirjan jutuista vaikuttaa armottoman vanhentuneilta, mutta aivan viimeisessä kappaleessa Hevonen ystävänä sanotaan mielestäni niin hyviä asioita, että laitan tähän loppuun tilanteeseen sopivan lainauksen kirjasta:

Yllättävän usein oppilas kysyy minulta omasta hevosestaan: "Kannattaako tällä ratsastaa?" Kun kysyn, miten niin kannattaa, mihin hän on tähtäämässä  ja pitääkö hän hevosestaan, ovat vastaukset aina olleet samat. Ratsastaja ei tähtää kansallisiin kilpailuihin ja hän pitää hevosestaan kovasti, eikä millään raaskisi luopua siitä. Keskustelussa käy myös ilmi, että yleensä muut ihmiset tai toinen valmentaja on sanonut, ettei hevosta kannata pitää, koska sillä ei pääse eteenpäin.

Jos ratsastaa voittaakseen kilpailuja ja kilpaillakseen jatkuvasti vaikeampia luokkia, on luonnollista vaihtaa hevosta melko usein. [--] Jos taas harrastaa ratsastusta, tulee hevosesta ystävä, jota ei myydä tai vaihdeta kuin autoa. Jos hevosesta pitää, eikä se ole kipeä, eikä ratsastajalla ole turhia kuvitelmia sen kyvyistä, niin kukaan ei kiellä ratsastamasta millaisella kopukalla tahansa. 

Hevosta voi pitää vähän samaan tapaan kuin koiraakin, ulkoillakseen sen kanssa, oppiakseen omalla tasollaan uusia asioita, tutustuakseen siihen paremmin ja tehdäkseen sen kanssa jotain, mitä ei ole ennen tehnyt, pitääkseen hauskaa. Hevosesta voi ja saa pitää, vaikka se olisi objektiivisesti katsoen kauhea. 

Jos olet aikuinen ihminen, rahasi ja aikasi ovat omiasi ja päätät itse mihin ne laitat. Joku toinen ostaa kalliin puoliverihevosen ja käy sillä valmennuksissa ja vaihtaa sen parempaan vuoden kuluttua. Kaikkien ei tarvitse tehdä samoin. Joskus tuntuu, että on hyväksyttävämpää pitää hevosta statussymbolina tai kilpailuvälineenä, kuin ystävänä!

Ihana ystävä. © Hannakaisa Holmi

Varusteostoksilla

Nettishoppailun ja Hööks-reissun sato. Suitsissa kiinni vanhat kuolaimet.

Ponin oston myötä piti tietenkin suunnata myös varusteostoksille. Koska Vake tulee ratsastuskoululta, niin kaupan mukana ei tule automaattisesti mitään varusteita vaan Vakelta jäävät kamppeet menevät kyllä tallilla käyttöön muille hevosille. Toisaalta oli tietysti mukavakin valita aivan uudet ja mieleiset varusteet omalle ponille. Suunnitelmana on kuitenkin ostaa Vaken mukaan pieni paketti sen vanhoja henkilökohtaisia tarvikkeita sisältäen D-renkaiset kolmipalakuolaimet sekä värikoodatun "kisasetin" eli turkoosit jännesuojat, turkoosin korvahupun ja turkooseilla kristalleilla koristellun otsapannan. Näitä ja satulaa lukuun ottamatta muut tarvikkeet menivät ostoslistalle, jonka kanssa suuntasin shoppailemaan Horzen ja Hevarin nettikauppoihin sekä Hööksin myymälään. Tallikavereilta olinkin saanut läksiäislahjana lahjakortin Hööksille, mikä oli ihana yllätys ja tuli tarpeeseen!

Satulaksi päädyin ostamaan mukaan Vaken vanhan satulan. Näin päästään helpoimmin alkuun, kun voidaan jatkaa sopivaksi havaitulla, tutulla penkillä. Wintecin estesatulalla siis mennään. Satulavyön osalta en päätynyt aivan halvimpaan vaihtoehtoon, vaan tahdoin loppujen lopuksi nahkaisen muotoillun vyön (86 euroa). En tiedä, auttaako mutkavyö satulaa pysymään vähän paremmin paikoillaan, sillä pyöreäselkäisellä ponilla on tietenkin aina ongelmana satulan pyöriminen sivusuunnassa vaikka vyön laittaisi kuinka tiukalle. Kaipa se mutkavyö on edes mukavampi ponin päällä, jos ei muuta. Estehommissa olemme aina käyttäneet panssarivyötä, joten sellainenkin piti hankkia. Onnesi Horzen Black Friday -tarjouksesta sai panssarivyön -50% hintaan, joten hintaa jäi "vain" vajaa 80 euroa. Jalustimien osalta en myöskään mennyt kaikkein halvimman vaihtoehdon mukaan, vaan ajattelin turvallisuutta ja käyttömukavuutta. Haaveilemiani Freejumpeja en silti vieläkään raskinut ostaa, vaan sen sijaan päädyin 70 euron nivellettyihin jalustimiin Hööksin hyllystä. Samalla ostin myös jalustinhihnat sekä 25% alennuksella tummansinisen arkisatulahuovan.

Suitsikokoa pähkäilin Hööksillä muutamankin tovin. Vake menee juuri hankalasti cob- ja full-kokojen väliin, eli se käyttää joko cob-suitsia äärisäädöillä tai full-suitsia äärisäädöillä. Vanhat suitset ratsastuskoululla ovat olleet full-kokoa, ja poskiremmejä on ollut hankala saada niissä tarpeeksi lyhyiksi. Olenkin joutunut tekemään poskiremmeihin lisäreikiä sekä ylä- että alaosaan, ja turparemmikin on ollut turhan iso sekä ympärykseltään että poskiremmiltään. Niinpä päädyin ostamaan nyt cob-kokoiset FairField Mardon -perussuitset, joihin saa tarvittaessa lisärei'ityksellä useita senttejä lisäpituutta jos ovat muuten hieman naftit. Kaikkien suitsien osalta oli sopivasti voimassa -25% tarjous, joten hintaa jäi 43 euroa. Ohjien kohdalla päädyin vähän suunniteltua kalliimpaan vaihtoehtoon, sillä kokeiltuani käteen ohuita, sisäpuolelta kumipäällysteisiä nahkaohjia oli sellaiset aivan pakko saada. Niin hyvä pito! Onneksi 25% suitsialennus koski myös ohjia, joten hintaa jäi vajaa 34 euroa. Hööks-reissun lopuksi valitsin vielä asiallisen näköiset tummansiniset päitset ja narun sekä tummansinisen harjapakin, jonka sisällöksi tuli pari turkoosia harjaa, kumisuka ja kaviokoukku.

Loimituksessa Vaken kanssa on tarkoitus jatkaa samoilla linjoilla kuin Tallinmäellä. Vakella on ihan hyvä talvikarva, mutta sitä ei ole ollut tarpeen klipata. Karva ei ole kasvanut mammuttipaksuuteen, ja Vake ei liikutuksessa hikoile itseään kovin märäksi. Rankan estevalmennuksen tai laukkaintensiivisen koulutreenin jälkeen sen hikitaso on samaa luokkaa kuin monella osaklipatulla kaverilla tai ohutkarvaisella puoliverisellä. Vähän kevyemmässä ratsastuksessa poni ei kastu käytännössä ollenkaan, joten kuivatusloimea ei tarvita suinkaan jokaisen liikutuksen jälkeen. Rankempien treenien jälkeen puettavan kuivatusfleecen tilasin puoli-ilmaiseksi Horzen Black Friday -tarjouksesta. Vaikkei aivan mammutti olekaan, niin talvikarvassaan Vake kuitenkin tarkenee ulkoilla mukavasti ilman loimea valtaosan ajasta. Kovalla vesi- ja räntäsateella se tietenkin saa niskaansa sadeloimen, ja tilasinkin sille Hevarilta samantapaisen fleecevuorellisen sadeloimen (69 euroa) kuin mikä on ollut käytössä tähän asti. Fleecevuorellinen sadeloimi puetaan myös silloin, kun poni menee vielä liikutuksen jälkeen ulos. Muutoin Vake on ulkoillut sateettomina päivinä ilman loimea ainakin noin -20 asteen lämpötiloihin asti. Kylmimpien pakkaspäivien varalle lienee kuitenkin syytä hankkia myös toppaloimi. Loimitustarpeessa kyllä näkyy hyvin rotukohtaiset erot, eli pohjoisen kylmäverirodun edustajana Vake pärjäilee mainiosti vähäisellä tai olemattomalla loimituksella, kun taas esimerkiksi tarhakaverina ollut klippaamaton arabi tarvitsee jo nollakelissä ja talliinkin lämmintä takkia päällensä. Vake tukahtuisi kuumuuteen arabin loimituksella, ja arabi paleltuisi kuoliaaksi, jos sille yrittäisi soveltaa Vaken loimipolitiikkaa.

Rahaa varustehankintoihin on tähän mennessä kulunut 910 euroa, mikä siis sisältää myös satulan. Jos mukaan laskee myös aikaisemmin hankkimani este- ja koulukisahuovat, koulukisakelpoiset kuolaimet ja yhdet päitset, niin kokonaissumma menee aika tarkasti tonniin. Ostoslistalla ovat siis vielä edullinen toppaloimi sekä arkikuolaimet, suojat, otsapannan ja korvahupun sisältävä paketti Vaken vanhoja varusteita, eli noin 100-200 euron edestä tulee ostoksia vielä lisää. Lisäksi lienee aiheellista hankkia ämpäri tai pari, valjasrasvaa, pesusieniä, heinäverkko ja luultavasti jotain muutakin arjen pikkusälää, mikä ei juuri nyt tule edes mieleen. Suhteellisen halvalla tässä siis päästään alkuun, ainakin siihen nähden, että kuuleman mukaan monella menee helposti paljon enemmän kuin reilu tonni jo pelkkään satulaan... Ratsastuskouluratsastajana olen onneksi tottunut siihen, että halvemmat perusvarusteetkin ovat yleensä ihan hyviä ja toimivia. Tosin jos hevosen hyvinvoinnin tai oman turvallisuuden vuoksi on tarpeellista ostaa jotain hinnakkaampaa, niin sitten ostetaan.

Viimeinen viikko Oulussa

Torstaina 24.11. kirjoitettiin Tallinmäellä kauppakirja ponista, ja siitä eteenpäin minulla oli viikko aikaa viettää aikaa oman ponin kanssa tutuissa ympyröissä ennen muuttoa. Vaken siirryttyä omistukseeni ei meidän käytännön arkemme aivan välittömästi muuttunut oikein mitenkään, sillä Vake jäi vielä asumaan Tallinmäelle ylläpitoon siihen asti, kunnes se matkustaa Kuopioon. Sillä välin se siis tekee edelleen tunteja entiseen tapaan.

Heti kauppapäivänä menimme Vaken kanssa kevyen estetunnin. Olin itse ollut kuumeessa, joten tallilla käymiseen oli tullut puolentoista viikon tauko, ja nyt olin ensimmäistä kertaa taudin jälkeen satulassa. Hyppäämään piti kuitenkin heti päästä, sillä aikomus oli osallistua sunnuntaina kotiestekisoihin. Onneksi kuntoni ei ollut romahtanut niin pahasti kuin olin pelännyt, eikä esteillä ollut mitään vaikeuksia päästä rytmiin kiinni. Tällä tunnilla hypättiinkin vain ihan pientä, enimmillään 65-70 sentin esteitä. Päähuomio oli istunnassa, ja sain treenata maltillista mukautumista ilman heittäytymistä ja ennakointia. Myös tuuppaus istunnalla piti saada pois etenkin jumppasarjalla, jossa kahden innarin välissä oli meille aika pitkä kolmen laukan väli. Saadakseni Vaken venymään tarpeeksi eteen aloin ensin heilua ylävartalolla, mutta eleettömämmällä ratsastuksellahan poni venyttikin jopa paremmin. Lähestymisen ja mukautumisen malttia treenattiin myös kahden okserin suoralla linjalla, missä onnistuinkin saamaan istunnan hyvälle mallille. Kun esteet eivät tosiaan olleet järin korkeita, niin ei tullut ollenkaan hätäilyä ratsastukseen. Erityisen hyvin meiltä sujui maneesin poikki hypättävä laukanvaihtoeste, jolla vaihdot onnistuivat ihanan sujuvasti pelkkää omaa katsetta kääntämällä. Vake hyppeli muutenkin aivan erityisen kivasti, se oikein leiskautteli ilmavia hyppyjä ja oli terävän oloinen. Pientä hyppytaukoahan silläkin oli ollut, joten se oli nyt oikein mainiossa vireessä.

Perjantaina 25.11. piti olla Artsin valmennus, mutta se harmillisesti peruuntui. Sen sijaan ratsastin Vakella itsenäisesti. Tälle kerralle olisin kyllä opettajaa kaivannut, sillä en ollut mitenkään parhaimmillani ja keskittyneimmilläni. Vakekin oli sitten vähän tasapaksu. Loppua kohti kuitenkin parani, ja lopulta tuli ihan mukavia hetkiä ravin lisäksi myös käynnissä ja laukassa, kun olin saanut ponia paremmin hereille. Oikeaan laukkaan löytyi sen verran aktiivisuutta, että tuntumakin alkoi vähän vakautua.

Lauantaina 26.11. lähdin Annen ja Noran seuraksi maastokävelylle. Tämä olikin viimeinen maastolenkki, jonka pääsimme tekemään tällä tutulla kokoonpanolla eli kolmistaan ratsuillamme Vake, Pave ja Hemppa. Kiersimme Kotakankaan lenkin, missä maisema oli jo mukavan luminen ja talvinen. Vake oli tällä lenkillä mukavan rento mutta silti reipas, eli se pysyi kohtuullisen hyvin isojen hevosten perässä vaikkei kovalla ja liukkaalla pohjalla otettu askeltakaan ravia. Tuumasin ostaneeni erinomaisen maastomönkijän.

Sunnuntaina 27.11. osallistuimme Tallinmäellä 1-tason estekisoihin. Kisoista tulee erillinen raportti, joten ei niistä tässä yhteydessä enempää.

Maanantaina 28.11. olin viimeistä kertaa vakiotunnillani, jonka halusin tietysti mennä Vakella. Tunti oli laukkapainotteinen ja rankka, ja sekä Vake että kuski hikosivat kunnolla. Vake oli tunnilla suorastaan poikkeuksellisen hyvä, ja ehkä osasyynä tähän oli se, että olin itse ollut juuri ennen tuntia pilatestreenissä. Pilateksessa on kyllä joku taika, sillä maanantain pilatestuntia seuraavalla ratsastustunnilla olen yleensä saanut istunnan harvinaisen toimivaksi. Vake oli myös ihan reippaalla päällä, ja liikkui ravissa ryhdikkäästi ja kevyen oloisella etuosalla. Hämmästyksekseni myös laukka lähti kulkemaan pyöreänä tuntumalla, ja sain istunnalla laukasta hyvän "otteen". Tällaista laukkatyöskentelyä ei meiltä olekaan pitkään aikaan nähty, miten lie tällä lailla nyt loksahti!

Tunnin päätehtävänä oli askeleen lyhentämistä ja pidentämistä kaarevilla puomisarjoilla niin ravissa kuin laukassakin. Suurella ympyrällä oli toisella sivulla puomisarja lyhyillä väleillä ja toisella sivulla pitkillä väleillä. Lyhyen välin puomit onnistuivat laukassa aika näppärästi, mutta pitkät välit olivat meille aika ylivoimaiset, kun askeleen venymisen lisäksi olisi pitänyt samalla myös kääntyä kaarevaa uraa. Kolmannelle eli viimeiselle puomille ei vaan ylletty millään, mutta tästä huolimatta olin oikein tyytyväinen Vaken laukkaan. Laukassa oli koko ajan hyvä energia, ja poni myös lähti pyydettäessä selkeästi isompaan, eli niitä eroja saatiin aikaiseksi. Laukan pituutta vaihdellessa myös tuntuma ja pyöreys tulivat ikään kuin sivutuotteena. En ehtinyt jäädä nypeltämään ja ratsastamaan taakse, vaan pyöreys tuli aktiivisemmaksi jumppautuneen takaosan kautta, niin kuin pitääkin. Tämä tunti antoi kovasti toivoa siitä, että laukkatyöskentelyä saadaan kyllä vielä kehitettyä hyväksi.

Keskiviikkona 30.11. oli viimeinen päivä, jolloin ehdin tallille ennen muuttoa. Suunniteltu estevalmennus peruuntui, joten menin Vaken kanssa mukaan tavalliselle iltatunnille. Maanantaina alkanut laukkateema jatkui, joten taas oli ihan rankka tunti. Tänne asti ei pilateksen taika kantanut, joten olin istunnan kanssa taas enemmän vaikeuksissa. Ope kehotti avaamaan etenkin keventäessä reisiä enemmän, ja hakemaan takareidet kiinni hevoseen.

Laukassa mentiin Artsin valmennuksista tuttua vastalaukkakuviota, jossa pitkän sivun alusta käännyttiin lävistäjälle, ja tästä loivalla mutkalla pituushalkaisijan suuntaiselle linjalle. Tämän onnistuessa sai kokeilla myös toisen vastaavan portaan ratsastusta, eli toista lävistäjäpätkää ja suoristusta. Toinen tehtävävariaatio oli ratsastaa uralta sisään laukkaväistöä, josta tuli suoristus linjalle kohti päätyä. Tänään vastalaukan pitäminen onnistui, eli ahkeran harjoittelun ansiosta Vake on alkanut vähän hoksata vastalaukan pointtia. Oikeassa laukassa rytmi pääsi kuitenkin vastalaukkamutkan kohdalla helposti kärsimään, ja molemmissa suunnissa ongelmana oli ponin puskeutuminen vastalaukan jälkeen suoralta linjalta ulos seinälle samalla kaula laukan puolelle taipuneena. Meni aikansa, ennen kuin osasin ja uskalsin ottaa ulko-ohjan riittävän napakasti käyttöön ja vastalaukan kohdallakin hakea pientä ideaa vasta-asetuksesta. Paremmalla ulko-ohjan käytöllä suoruus tosiaan parantui, eikä oltu enää niin vinkkaralla päätyä kohti laukatessa. Suoruuden parantuessa myös oikean laukan rytmi alkoi säilyä kaarteessa paljon paremmin. Ulko-ohja löytyikin oikeastaan paremmin silloin, kun menimme lävistäjäpätkän loivasti väistäen. Tällöin ei poni tietenkään päässyt kaatumaan ulos seinälle, koska menimme sivuliikettä juuri päinvastaiseen suuntaan. Väistön jälkeen poni olikin suoralla linjalla päätyä kohti paljon paremmin kahden ohjan välissä.

Ensimmäinen viikko oman Vaken kanssa meni siis oikein mukavasti, sanoisin jopa että meidän keskimääräistä viikkoa paremmin. Poni toimi niin sileällä, esteillä kuin maastossakin tosi kivasti. Seuraavat puuhat Vaken kanssa sijoittuvatkin sitten uuteen kotiin Kuopioon!

Täti osti ponin

© Iita Patala

Näin kävi, että minusta tuli poninomistaja. Ajatus omasta hevosesta (ponista!) oli kytenyt hiljaisesti mielen perukoilla jo ainakin vuoden ajan. Asia nousi ajankohtaiseksi samalla, kun yllättäen eteen tuli muutto Oulusta Kuopioon uuden työpaikan perässä. Paikkakunnan vaihdoksen myötä en tietenkään enää pysty jatkamaan ratsastamista tutulla ratsastuskoululla eli Tallinmäellä. Tallinmäellä sain nauttia paitsi parhaan mahdollisen talliporukan seurasta myös viikoittaisista valmennustunneista, aktiivisesta kisatoiminnasta ja ennen kaikkea pitkäjänteisestä työskentelystä "oman" vakioratsun eli Vaken kanssa. Tämän jälkeen en enää oikein osannut nähdä itseäni tavanomaisena tuntiratsastajana tavallisen ratsastuskoulun tavallisilla tunneilla, vaan halusin jotain enemmän. Ennen kaikkea kaksi ja puoli vuotta saman hevosen kanssa tiiviisti puuhattuani olin hyvin selkeästi kokenut sen, kuinka erilaiseksi tämä harrastus muuttuu, kun hevosen kanssa pääsee rakentamaan yhteistyötä pitkäjänteisesti ja kokonaisvaltaisesti, verrattuna satunnaisilla ja aina vaihtuvilla tuntihevosilla ratsastamiseen. Niinpä päätökseni oli varsin selvä: oman hevosen aika on nyt.

Markkinoitakin tuli toki selattua ja kivojen ponien myynti-ilmoituksia katseltua sillä silmällä, mutta yhtenä vaihtoehtona mielessäni oli koko ajan vanha tuttu Vake. Hyvin pian Vake alkoi tuntua siltä parhaimmalta vaihtoehdolta. Miksi juuri Vake? Tästä aiheesta taidan kirjoittaa ennen pitkää ihan erillisessä postauksessa. Vakehan oli ratsastuskoulun omistuksessa, eikä toki millään lailla varsinaisesti myynnissä, mutta kyllä hevonen on aina ostettavissa jos hinnasta päästään sopuun. Niinpä Vake siirtyi omistukseeni 24.11. eli noin viikko ennen muuttoani Oulusta, ja saan Vaken Kuopioon tässä viikon-parin kuluessa.

Uuden elämänvaiheen alkaessa tuntui luontevalta aloittaa myös aivan uusi blogi. Ratsastuskouluajoistani lähes viiden viime vuoden ajalta voi edelleen lukea vanhasta blogistani, mutta sinne en enää uusia kuulumisia kirjoita. Molempien blogien päätarkoitus on ollut toimia omana päiväkirjanani, jossa tapahtumat, ajatukset ja muistot pysyvät tekstin muodossa tallessa. Varsinkin tässä muutoksen vaiheessa tuttuja ja ehkä tuntemattomiakin saattaa kiinnostaa mitä minulle ja Vakelle kuuluu, joten tervetuloa lukemaan uutta blogia! Voi olla, että lähiaikoina kirjoittamiselle on hieman rajallisesti aikaa, sillä uusi työ, uudelle paikkakunnalle muutto ja kaikki siihen liittyvä hässäkkä vie oman energiansa, mutta toivottavasti tilanne pian tasaantuu. Onneksi kaiken tämän muutoksen keskellä ainakin yksi asia on pysyvää: vaikka elämässä tapahtuisi mitä, niin kyllä tallilla mieli rauhoittuu ja ajatukset palaavat maanpinnalle. Kun se tallissa odotteleva oma terapiaeläin on vieläpä vanha tuttu ystävä, niin mikäs sen mukavampaa.