Loman päätös estekisoilla

Kahden viikon kesälomani alkoi kisoilla ja se myös päättyi kisoilla. Tallinmäellä järjestettiin harjoitustason estekisat 16.7., joten niihin vielä ehdimme Vaken kanssa osallistua ennen kotiinpaluuta. Ensin harkitsin pelkän 90 sentin luokan hyppäämistä, mutta päätin ottaa kisoista kaiken ilon irti ja ilmoittauduin myös 80 senttiin.

Perjantaina 14.7. menimme koulurataharjoituksen jälkeen kisavalmistautumisen nimissä pienet estetreenit. Vake ei ollut neljän päivän koulukurssin jäljiltä mitenkään reippaimmillaan, vaikka piristyikin esteillä selvästi terävämmäksi kuin saman aamun koulurataharjoituksessa. Yksittäisillä verryttelyesteillä se oli suorastaan hyvä ja hypyt sujuivat erittäin asiallisessa rytmissä. Verryttelyhyppyjen jälkeen hurautimme yhdeksän esteen radan noin 80 sentin korkeudella. Radalla Vake oli ehkä hieman hyytynyt ja valahti liian pitkäksi ja etupainoiseksi, mikä tuotti pientä epäsujuvuutta. Tulipahan kuitenkin vähän virkistettyä muistia hyppäämisen osalta. Lauantaina 15.7. olikin sitten vuorossa kevyempi välipäivä, jolloin kävimme tekemässä leppoisan käynti- ja ravimaaston.

Kisapäivänä eli sunnuntaina oli lämmintä ja aurinkoista, ja paarmat kiusasivat Vakea. 80 sentin luokan verryttelyssä Vake oli aluksi aika raskaan ja etupainoisen oloinen, ja ensimmäiset verryttelyhypyt olivatkin aika kauhean tuntuisia "pötkylähyppyjä" nenä alhaalla ja matalana. Tässä vaiheessa kävi mielessä, että kuinka ihmeessä tällaisella hypätään tänään se ysikympin rata. Pikkuhiljaa Vake onneksi vähän heräsi ja ryhdistäytyi, ja laukka lähti rullaamaan ketterämmin ja kevyemmin. Paarmat vaan kiusasivat niin kovasti, ettei Vakella taatusti ollut hauskaa. Omaa vuoroa odottaessa se ravistelikin päätään niin herkeämättä, että korvahuppu irtosi, ja niinpä huppua ei sitten ollut vaikka hieno ajatukseni oli ollut sellainen ötökkäsuojaksi laittaa.

Luokan arvosteluna oli 367.4, eli mahdollisista virhepisteistä riippumatta hypättiin myös toinen vaihe. Radalla oli yhteensä 10 estettä, ja tila tuntui minusta jotenkin ahtaalta, kun koko kesä on tullut hypättyä aivan jättisuurella kentällä. Esteet tuntuivat tulevan vastaan kamalan nopeasti, mutta toisaalta Vake ei päässyt samalla tavalla valahtamaan kilometrin mittaiseksi kuin jättikentän pitkissä esteväleissä. Vake ei laukannut nyt selvästikään niin hyvin kuin kaksi viikkoa sitten Sorsasalon kisoissa (eipä se ole niin hyvin laukannutkaan ehkä koskaan ennen), mutta meno oli kuitenkin sopivan terävää. 80 sentin radalla suorittaminen oli aika varmaa ja tasaista. Ensimmäisen vaiheen esteet ylittyivät puhtaasti, joten toiseen vaiheeseen lähdin ratsastamaan aikaa ja ratsastin lyhyemmät tiet. Trippelillä paikka jäi kauas, ja tuuppasin kovin suurieleisesti Vaken hyppyyn (hienosti se kyllä lähti), ja tämän isomman hypyn jälkeen tuli puolen sekunnin blackout, jonka aikana käänsin seuraavaan kaarteeseen ehkä tiukemmin kuin olisi ollut tarkoitus. Kun muistin, miten lähellä seuraava este olikaan, tuli melkein kiire kääntää, ja kaarrokseen mentiin vähän liikaa sisäohjalla. Vake kuitenkin kurvasi oikein näppärästi, ja oikein sujuva käännös ja lähestyminen siitä lopulta tulikin. Intouduin vielä ratsastamaan suhteutetulla linjalla eteen, ja mentiin kuudella askeleella väli, joka olisi varmasti ollut seitsemällä meille parempi. Viimeiselle esteelle vielä oikoreitti, ja näin tehtiin mielestäni ihan nopea suoritus. Ajan ratsastus meni ehkä aavistuksen hosumisen puolelle, mutta Vake oli jutussa hyvin mukana ja hyppäsi tosi mainiosti.

Tällä kurvailulla päädyttiin luokassa toiselle sijalle, joten ruusuke tuli ja ei sitä aikaa siis tullut turhaan ratsastettua. Edessä oli vielä 90 sentin luokka, jossa oli sama rata ja arvostelu. Nyt suunnitelmanani oli ratsastaa vain asiallinen rata ajasta välittämättä, sillä aikaratsastusta oli jo tälle päivälle harrastettu ihan tarpeeksi.

Verryttelyssä lähinnä säästeltiin voimia. Otin kaksi hyppyä 80 sentin pystylle, ja aioin lopettaa hyppäämisen yhteen hyppyyn ratakorkeudessa. Tästä hypystä tuli kuitenkin pudotus, joten otin pystyn vielä kerran uusiksi ja nyt onnistuneemmin. Okseria ei sitten ollutkaan enää tarpeellista hypätä, vaan jätin sen suosiolla väliin. Starttivuoro oli ainoana ponina heti luokan ensimmäisenä.

Toisella radalla minulla oli hyvä tilaisuus korjata ensimmäisen suorituksen virheitä. Esteiden 1 ja 2 välisen linjan tiesin nyt olevan ahdas kuudella laukalla, mutta ei ollut järkeä yrittää usvattaa viiteen askeleeseen 90 sentin okserille. Niinpä ratsastin linjalla laukkaa paremmin kiinni, ja kuusi askelta mahtuikin siihen nyt sujuvasti. Onnistuneesti korjattu! Muutenkin alkuradan rytmi oli nyt mielestäni parempi kuin ensimmäisellä radalla, ja meno tuntui kohtalaisen helpolta. Sarjakin ylittyi ilman ongelmia. Toisen vaiheen otin suunnitelman mukaisesti kiirehtimättä. Trippelille lähestymisessä ei valitettavasti tälläkään kertaa onnistunut hyvän ponnistuspaikan löytäminen, mutta nyt otettiin hyppy suosiolla ihan läheltä. Tämä oli radan ainoa huono hyppy, ja Vake selvitti senkin puhtaasti. Esteiden 8 ja 9 välinen linja oli kuudelle laukalle pitkä ja seitsemälle ahdas, ja nyt ratsastin järki päässä siihen seitsemään askeleeseen. En vain saanut tarpeeksi kiinni, joten ahtaaksi vielä jäi. Viimeinen este oli helppo pysty ja sille käänsin sitten huvin vuoksi vähän lyhyemmän tien. Näin meni tämäkin rata puhtaasti, ja tavoitteeni täyttyi: asiallinen, tasaisen sujuva suoritus. Hyvä!

Tässä luokassa kaikki ratsukot tekivät hienot nollaradat, ja olimme puoliveristen seurassa kisan hitaimmat. Ajan ratsastamisella ei tässä mitään olisi saavuttanutkaan, sillä sijoitukseen olisi vaadittu vielä kaksi sekuntia nopeampi suoritus kuin minkä teimme 80 sentin radalla, ja siihen ei oltaisi pystytty. Tärkein palkinto oli hyvä mieli onnistuneista suorituksista, ja tyytyväisenä totesin, että 90 sentin rata meni näissä olosuhteissa jo lähes rutiinilla. 90 sentin esteet kyllä näyttivät edelleen hurjan isoilta, mutta tästä huolimatta niiden hyppääminen tuntui helpolta. Mikäpä on hypätessä, kun Vake tekee näin varmaa työtä.


Videoista kiitos Riitta-Liisalle!

Yllättävän hyvä ysikymppi

Niin sanottu kisakausi jatkui heinäkuun ja kesäloman koittaessa jälleen kotikisoilla. Kuopion Ratsastajien 3-tason kisoissa oli pienimpänä luokkana tarjolla 2-tason 90 cm arvostelulla A.0.0. Harkitsin ilmoittautumista pitkään ja tarkkaan, mutta lopulta rohkaistuin mukaan, vaikka kyseessä olivatkin oikein kansalliset kisat ja luokkakorkeuskin edelleen vähän mukavuusalueen yli. Minkäs teet, kun ei kotipihassa oikein pienempiäkään luokkia tahdo olla tarjolla! Vielä kisoja edeltävänä iltana pohdin, pitäisikö osallistuminen sittenkin perua, mutta niin siinä kävi, että kisa-aamuna löysin itseni Vaken selästä kisakamppeissa.

Verryttelyssä huomasin saman tien, että nyt Vake on hyvä. Se liikkui jo ravissakin harvinaisen ryhdikkään ja sujuvan oloisesti, aivan kuin se olisi kasvanut korkeutta ja saanut ilmavuutta liikkeisiinsä. Laukka eteni samaan malliin, joten verryttelyhypytkin onnistuivat tavallista sujuvammin. Näin hyvästä laukasta Vake venytti hyppyyn helposti, mikäli jäätiin vähän kauas. Okserille en tosin siltikään osannut lähestyä ilman jäätymistä, ja sille tulikin ensin todella pitkä loikka. Pystylle tosin otettiin harvinainen kielto, kun yritin mahduttaa esteen eteen vielä turhan töpöaskeleen ja Vake ei sitten lähtenyt kiipeämään 90 sentin estettä niin toivottomasta paikasta. Uudella yrityksellä mentiin muitta mutkitta yli, mutta sen verran Vake paineistui, että otti pienet loikat pää alhaalla pitkää sivua pitkin. Tässä rytäkässä se pukitteli satulansa vinoon, ja en saanut sitä selästä käsin poljettua suoraan. Niinpä jouduin vielä tulemaan alas, avaamaan vyön ja korjaamaan satulan paikan kiireellä juuri ennen radalle menoa. Pienestä paniikista huolimatta sinne ehdittiin.

Kisakentän pohja oli kasteltu kimmoisaksi ja napakaksi, ja siinä Vaken laukka sujui hyvin eteen. Rytmi löytyi hyvin, ja laukassa oli poweria sen verran, että esteet lähtivät ylittymään oikein näppärästi. Nelosesteenä olevaa sarjaa olin jännittänyt eniten, vaikka se onneksi olikin mallia okseri-pysty. Vake tuli kuitenkin sarjalle sen verran hyvällä imulla ja sujuvalla hypyllä a-osalle, ettei väli tuottanut vaikeuksia. Viides este oli periaatteessa helppo yksittäinen pysty, mutta tässä olin vähän huolimaton ja päästin lähestymisen valahtamaan lopussa vasemmalle. Niinpä Vake tökkäsi tälle esteelle töpöaskeleen, mutta selvisi kuitenkin ketterästi puomia pudottamatta. Vasemmalle valumisen seurauksena seuraava kaarre meni turhan pieneksi, mutta siitä huolimatta pääsimme esteiden 6 ja 7 linjalle asiallisesti. Etäisyys oli hevosille neljä ja poneille viisi laukkaa, ja viidellä meni Vakekin mukavasti. Puomeja kolisteltiin kevyesti sekä seiskalla että kasilla. Kasin jälkeen Vake oli väärässä laukassa, sillä jostain syystä se on nyt alkanut suosia oikeaa laukkaa enemmän. Sen verran vahvasti Vake oli etenemässä, että en helpolla saanut sitä raviin, ja niinpä päätin jatkaa laukassa eteenpäin enemmin kuin rikkoa hyvää rytmiä. Viimeisessä kaarteessa käytiin sitten vähän ristilaukalla, mutta rytmi ei pahemmin häiriintynyt, ja Vake lähestyi vielä viimeisellekin esteelle hyvällä imulla. Vähän kauas jäi, mutta Vake venytti vaivattomasti oikein komean, ketterän hypyn. Niin rata hurahti läpi ennen kuin ehdin oikein huomatakaan!

Puhdas rata ja ruusuke siitä siis tuli. Olin tosi tyytyväinen, sillä Vake tuntui aivan harvinaisen hyvältä. Nyt tuntui siltä, että 90 sentin radan hyppääminen oli sille suorastaan helppoa! Vaikka tässä on jo kolme yhteistä vuotta takana niin sainpa taas vähän säätää ylöspäin omaa arviotani siitä, mihin Vake oikeasti pystyykään. Kun se tällaiseen kisavireeseen herää, niin ei näköjään tunnu ysikympin rata missään. Vake se osaa toisinaan yllättää, kun vaan syttyy oikealla tavalla.

Vielä kerran Tallinmäen kisoissa

Sunnuntaina 27.11. ehdittiin vielä osallistua Vaken kanssa estekisoihin Tallinmäellä. Hyppytreenit olivat jääneet useammalta viikolta lähes kokonaan väliin, kun ensin oli muita kiireitä ja sitten olin sairaana. Treenipohja on kuitenkin sen verran vahva, että luottavaisin mielin pystyin kisoihin silti lähtemään. Tällä kertaa hypeltiin "välikorkeuksia" eli 75 ja 85 sentin luokat. Menimme siis ensimmäisen yli 80 sentin luokan sitten toukokuun, joten oli tässä siltä osin pieni jännitysmomentti mukana. Mieluummin näitä korkeampia ratoja tietysti menisi ulkona kuin maneesissa. Onneksi viiden sentin korotus ei kuitenkaan ole niin valtava, mutta toisaalta 80 ja 90 sentin välillä on kyllä Vaken kohdalla ihan huomattava ero, kun ysikympissä aletaan kuitenkin kolkutella kapasiteetin rajoja.

Aloitimme siis turvallisella 75 sentin luokalla. Arvosteluna oli tänään käytössä 367.1, eli nyt hypättiin pitkät kaksivaiheiset radat. Verryttely sujui ihan mukavasti. Vake oli melko terävänä, ja ponnistuspaikat löytyivät hyvin. Radalle siis lähdin vailla huolen häivää, ja mukavasti se sitten sujuikin. Vake liikkui mielestäni aika hyvin ja rytmi oli kunnossa. Molemmille suhteutetuille linjoille tultiin päädystä hieman huolimattomalla tiellä, jolloin kunkin linjan ensimmäiselle esteelle tuli hidastava hyppy. 21 metrin suora ja kaareva linja menivät silti kuudella laukalla kumpainenkin. Ennen sarjaa ratsastin edeltävässä kaarteessa eteen, ja kahden askeleen sarja selvitettiin tällä kertaa ilman vaikeuksia. Matka jatkuikin puhtaasti toiseen vaiheeseen, jossa jatkoimme samaa tasaista etenemistä. En tehnyt varsinaisia riskiteitä, mutta otin kyllä yhden selvän oikoreitin esteiden välistä. Puhtaalla radalla ja seminopealla ajalla mentiin sillä hetkellä johtoon, ja olin rataan tyytyväinen. Luokan lopussa yksi ratsukko meni ohitsemme, joten sijoituimme lopulta toiseksi. Kiva juttu!



Kokopitkän radan hyppääminen kävi kyllä kunnon päälle, kun olin vielä sairastauon jälkeen vähän heikommassa kunnossa. Istuinkin luokkien välillä hyvän tovin sohvalla vetämässä henkeä, ja pohdin, olisiko mitään järkeä hypätä vielä toista rataa ja jaksaisinko sen. Kovasti teki kuitenkin mieli mennä myös 85 senttiä, joten päädyin satuloimaan Vaken vielä uudestaan. Päätin, että jos verryttelyssä olisi liian huono olo, niin sitten peruisin. Hevosen selässä olo onneksi kohentui, joten kyllä ratsastaminen oli sittenkin ihan oikea ratkaisu.

Vake oli toisessa verryttelyssä vähän nahkeampi, eikä jaksanut enää ottaa oikein minkäänlaista kipinää. Lähestymisissä yliratsastin ja hosuin jonkin verran, ja ope käskikin rauhoittaa kädet ja istunnan ihan kokonaan. Verkkaokserille oli hankala lähestyminen eli oikein pitkä suora tie, jonka aikana tietysti ehdin säätää kaikenlaista ylimääräistä. 85 sentin okseri näytti jo ihan kookkaalta, joten maltti ei aivan tahtonut riittää. Ensin ponkaistiin okserille liian kaukaa, sitten vähän lähempää ja Vake otti puomit alas vähän puolihuolimattomasti. Todettiin, että antaapa olla ja ei hypätty enää uudestaan.

Itse suoritukseen tsemppasimme niin minä kuin Vakekin onneksi paljon paremmin. Vake terävöityi heti, kun oli tosi kyseessä, ja minä puolestani vähän rauhoituin ja annoin laukan kuljettaa ilman tuuppailua. Päästiin hyvässä rytmissä liikkeelle, ja itse asiassa Vake taisi loppujen lopuksi laukata tällä radalla sujuvammin ja terävämmin kuin ensimmäisellä. Esteet tulivat luontevasti vastaan, eivätkä ne isoilta näyttäneet okseritkaan tuntuneet missään. Sarjakin selvitettiin taas varsin asiallisesti, ja kurvattiin toiseen vaiheeseen. Tällä kertaa toisen vaiheen lävistäjäesteeltä tultiin väärässä laukassa alas, ja laukan korjailun takia päädyin koukkaamaan seuraavassa kaarteessa varmuuden vuoksi hieman pidemmälle. Nyt siis kiersimme liputtajan ulkopuolelta, kun edellisellä radalla oikaistiin sisäpuolelta. Laukkasekoilun takia aikaa kului siten ratkaiseva sekunti-pari lisää. Eipä se kuitenkaan niin vakavaa, ja maaliin tullessa minulla oli oikein hyvä fiilis, kun takana oli sujuva rata ja vieläpä pitkästä aikaa yli 80 sentin korkeudella. Tässä luokassa oltiin lopulta ensimmäisiä ei-sijoittuneita vain reilun sekunnin erolla. Jos oltaisiin kyetty samaan aikaan kuin ekassa luokassa niin ruusuke olisi tullut tästäkin.

 

Olin tosi tyytyväinen Vakeen, se meni taas niin luotettavasti ja näppärästi. Tehtiin kaksi hyvää rataa, ja pieni hyppytauko tai puolikuntoisuus ei onneksi tuntunut pahemmin haittaavan kuskia. Tällä hetkellä ei tunnu ollenkaan mahdottomalta ajatukselta, että päästäisiin jossain vaiheessa ysikymppiäkin starttaamaan, sillä paljosta se ei todellakaan ole kiinni ja tästä edespäin päästään treenaamaan yksityisratsukkona ilman ponin tuntikäytön asettamia hidasteita. Kisoihin ei luultavasti ainakaan ennen kevättä päästä, mutta kyllä näin onnistuneeseen päivään on oikein hyvä päättää tämä kausi ja samalla kisaaminen tuntiratsukkona.

Videoista kiitokset Noralle ja Sennille!