Laukkaprojekti

Torstaina 27.7. treenit jatkuivat koulutunnilla, jonka aiheena oli "tarkkuutta siirtymisiin puomien avulla". Kuulosti hyvältä, mutta tunnin puomitehtävä oli meille ehkä kuitenkin hieman haastava. Puomeja oli neljä kappaletta yksi kullakin neliön sivulla, ja näiden yli ratsastettiin sekä ympyrä- että neliökuviolla. Askellajeina olivat ravi ja laukka, ja siirtymisiä tehtiin siten, että joka toinen puomi ylittyi ravissa ja joka toinen laukassa. Ravissa ongelmana oli aluksi aivan järkyttävä etupainoisuus. Jostain syystä Vake veti itsensä ravineliöllä todella pahasti nenälleen, ja koko poni liikkui niin alamäkeen kuin suinkin mahdollista. Ope yritti patistella minua istumaan takajalkojen päällä ja kädet kannettuna, mutta se tuntui lähes mahdottomalta hevosen ollessa kuin alas viettävä liukumäki. Laukannostot saivat Vaken onneksi ryhdistäytymään, mutta laukassa meitä vaivasi lapa edellä liiraaminen sekä sisä- että ulkopohjetta vastaan. Laukannostojen ja laukkapuomitehtävän myötä Vake kävi lopulta vähän kiireiseksi ja hätäiseksi, eli vaikka etuosa kevenikin alkutuntiin verrattuna niin tahti ei säilynyt. Onnistumiset jäivät siis aika olemattomiksi, mutta aivan lopuksi tuli opelta erittäin hyvä ohje: vie laukassa kättä eteen ja ylöspäin, niin Vake lähtee pyörittämään laukkaa paremmin eikä jää niin pahasti jumimaan. Huomaamattani olen jäänyt laukassa estämään Vaken liikkumista kädellä, joten ihmekö tuo kun ei kulje. Kun keskityin ratsastamaan "kädellä eteenpäin" muuttui laukka heti selvästi paremmaksi. On tästä tietysti ollut puhetta aikaisemminkin, mutta niin vaan asia oli päässyt unohtumaan ja käsi painumaan lukkiutuneeksi alas.

Perjantaina 28.7. ratsastin itsenäisesti ja jatkoin treenejä laukannostojen parissa, sillä ne tuntuivat eilisen perusteella todellakin vaativan harjoittelua. Toistojen kautta sain kuin sainkin nostoihin mukavasti terävyyttä ja napakkuutta, mutta ravi meni taas hieman hätäiseksi. Terävyyteen täytyisi siis saada yhdistettyä vielä rentoutta. Laukassa keskityin viemään kättä eteen ja ylös, ja nyt laukka todellakin rullasi hyvin. Vasemmassa laukassa Vake myös kääntyi yllättävän hyvin liiraamatta kaarteesta ulos, mutta ulosliirausongelma tuntui nyt osittain siirtyneen oikeaan kierrokseen. Joka tapauksessa Vake vaikuttaa myös kääntyvän paremmin, kun annan kädellä tilaa laukkaan enkä vahingossa ratsasta laukkaa vain taaksepäin. Käsi eteen ja ylös -ajatuksen kautta lähtee pikkuhiljaa löytymään pyöreyttäkin paljon paremmin kuin vetämällä taakse.

Lauantaina 29.7. olimme jälleen tunnilla, tällä kertaa hyvin kotiläksyt tehneinä. Omatoiminen laukannostotreeni oli tuottanut tulosta, eli nostot onnistuivat paljon torstain tuntia paremmin ja laukka rullasi oikein asiallisesti. Tunnin aiheena oli vasta-asetuksilla jumppaamista, ja vasemmassa laukassa ratsastimme pitkät sivut uran sisäpuolella vasta-asettaen kun taas päädyissä mentiin myötäasetuksessa. Vasemmassa laukassa Vake meni suorastaan hämmästyttävän hyvin ja pyöristyikin kivasti. Laukan tahti oli hyvä ja laukkaa pääsi oikeasti myös istumaan jäntevästi. Vasta-asetus laukassa oli vielä hieman jähmeää, mutta Vake ei kuitenkaan lähtenyt kaatumaan asetuksen mukana uralle vaan sain sen pysymään halutulla linjalla ja pääsin irti vasemmasta ohjasta. Vasen kierros oli selvästi parempi sekä ravin että laukan osalta, oikealle meno oli ehkä vähän raskaampaa ja etupainoisempaa. Oikea laukka oli kuitenkin myös hyvin pyörivää ja tahdikasta, kun vaan muistin viedä kättä jälleen eteen ja ylöspäin.

Kolmen päivän treeniputki laukan parissa tuotti siis mukavia tuloksia. Taisi käydä niin, että tässä loksahti nyt sopivasti yhteen muutama kesän aikana saatu erillinen oivallus. Einolan leirillä toisen ratsun selässä hoksasin, kuinka laukasta täytyy napata "istunnalla kiinni" ja sain vähän parempaa tuntumaa jäntevästä laukan mukana istumisesta. Artsin kurssilla opittiin, kuinka Vaken saa kääntymään vasemmalle vastustelematta ja liiraamatta. Näiden lisäksi sain sitten vielä omalta opelta muistutuksen, että käden tulee ratsastaa laukassa eteen ja ylöspäin. Näin yhdistyi kolme tärkeää ja toisiinsa vaikuttavaa palasta: hevosen suoruus, keskivartalon käyttö ja käsi. Vaikutukset Vaken laukan toimivuuteen olivat suorastaan dramaattiset, ja nyt on selvästi paremmat eväät päästä laukan ratsastamisen osalta oikeasti eteenpäin.

Sitä saa mitä tilaa

Maanantaina 24.7. ratsastin omin päin kentällä. Olimme pihalla aivan yksin ilman yhtään toista hevosta mailla halmeilla, ja tämä tietysti teki Vaken keskittymisestä heikompaa. Ei se varsinaisesti säiky tai säpsy kentällä yksin ollessaan, mutta sen huomio on selvästi enemmän ympäristön seuraamisessa kuin ratsastajan kuuntelemisessa. Pää kääntyilee kuikuilemaan ulos kentältä ja avut meinaavat kaikua kuuroille korville. Tässä tilanteessa yritin saada Vaken huomion itse asiaan antamalla sille liiankin paljon tehtäviä. Periaatteessa hyvä idea, mutta kun poni ei ollut kuulolla, jouduin käyttämään voimakkaampia apuja tehtävien ratsastamiseen, ja se ei tietenkään auttanut Vakea ainakaan rennommaksi tai yhteistyöhaluisemmaksi. Mitä huonommin meni, sitä enemmän yritin jotain säätää ja tehtävääkin vaihdoin aivan liian nopeasti aina todettuani yhden toimimattomaksi. Kävin läpi aika ison repertuaarin tehtäviä, jotka on joskus hyväksi havaittu, mutta en jäänyt tarpeeksi pitkäjänteisesti treenaamaan ja korjaamaan yhtäkään niistä. Kaikki oli vain hankalaa ja väkinäistä. Ennen pitkää tuskastuinkin huonoon ratsastukseeni ja kiukustuin ennen kaikkea itselleni, eikä tällainen tietenkään jää Vakelta huomaamatta. Olisi vain pitänyt älytä lopettaa jo paljon aikaisemmassa vaiheessa ja todeta, että tänään ei vaan suju. Vake muuttui ratsastuksen aikana vain ja ainoastaan etupainoisemmaksi, jäykemmäksi ja vastahakoisemmaksi.

Vaikka ratsastus itsessään meni aivan penkin alle, oli tässä kuitenkin se hyvä puoli, että harvinaisen kehno kerta sai minut tekemään kovasti ajatustyötä. Koko illan mietin ja analysoin, ja yön yli nukkuminen auttoi tässäkin asiassa. Tiistaina nousin sitten Vaken selkään aivan erilaisella asenteella. Otin askeleen taaksepäin ja lähdin ratsastamaan rauhallisemmalla lähestymistavalla ja vähemmän on enemmän -ajatuksella. Tuumasin, että jos en osaa kunnolla ratsastaa niin ainakin voin sitten keskittyä kiusaamaan ja häiritsemään hevosta mahdollisimman vähän. Olimme tällä kertaa maneesissa, missä ei ympäristön häiriötekijöitä ollut samalla tavalla kuin ulkona, joten Vake oli nyt myös paremmin kuulolla jo lähtökohtaisesti.

Aloitin aivan kaikessa rauhassa pitkällä käyntityöskentelyllä. Keskityin kevyeen tuntumaan ja pieniin apuihin sekä kaiken ylimääräisen tekemisen välttämiseen. Ratsastin hieman väistöjä, ja koetin pienillä korjauksilla suoristaa pahimpia vinouksia. Aluksi Vake veti kaulansa suoraksi pötköksi ja vaikutti yhtä vastahakoiselta kuin eilen, mutta kun en alkanut väkisin juntata mitään tehtäviä vaan ratsastin pienesti ja nätisti niin Vakea alkoi pian jo kiinnostaakin mitä asiaa minulla oli. Ennen pitkää käynnissä löytyi jo rento, pyöreä muoto ja Vake teki hyviä väistöjä pienillä avuilla. Tästä oli hyvä jatkaa ravissa, jossa keskityin saman rentouden säilyttämiseen. Väistöjä, taivutuksia, ei mitään liian vaikeaa eikä monimutkaista. Ravi oli aluksi kovin hidasta ja pientä, mutta rentous ja pehmeys oli tärkeintä, ja etenkin parin laukannoston jälkeen ravi alkoi kyllä sujua paremmin myös eteenpäin. En ratsastanut missään vaiheessa suurella paineella, ja Vake pysyi rentona, tyytyväisenä ja vastaanottavaisena koko ajan. Ravi tuntui lopulta todella hyvältä. Hyvin toimiva yhteistyö sai ratsastajan hymyilemään ja kehumaan hevosta, ja nyt oli koko touhussa niin erilainen fiilis kuin edellisenä päivänä. Tämä tuntui niin oikealta!

Mitä tästä taas opittiin? Ainakin se vanha tuttu tosiasia, että väkisin vääntämällä ei pitkälle pötkitä vaan Vake työskentelee sata kertaa paremmalla asenteella kun sitä ratsastaa nätisti ja kevyesti ja antaen sille aikaa. Ja kyllä ratsastajan mielentilalla on suuri vaikutus myös, eikä sitä hevoselta pysty mitenkään peittämään. Tuskastuneen ja kiukustuneen kuskin kanssa Vake ei ala vapaaehtoisesti mihinkään, mutta menepäs selkään myönteisellä asenteella ja ole iloinen pienistä onnistumisista niin yllättäen Vake tekeekin auliisti mitä pyydetään.

Heinäkuun estevalmennukset

Paranin flunssasta nopeasti ja pääsin kuin pääsinkin osallistumaan Bennyn estevalmennuksiin lauantaina ja sunnuntaina 22.-23.7. Lauantaina keskityin vielä säästelemään vähän omia voimiani, ja tämä ei ollut oikeastaan ollenkaan hassumpi lähestymistapa, sillä se tarkoitti eleetöntä ratsastusta ja vain olennaiseen keskittymistä.

Vake olikin lauantaina heti verryttelystä lähtien oikein hyvän tuntuinen, ja verryttelyssä se jopa pyöristyi laukassa. Meno tuntui kevyeltä ja ryhdikkäältä, ja samat sävelet jatkuivat myös estetehtävissä. Verryttelyesteenä oli ristikko/pysty, jota ylitettiin kahdeksikkokuviolla laukanvaihtojen kera. Vaihdotkin onnistuivat nyt sangen näppärästi molempiin suuntiin. Kuukausi aikaisemminhan meitä vaivasi sellainen ongelma, että vastaavassa tehtävässä kaaduttiin vasemmalle eikä päästy esteeltä oikein millään vasempaan laukkaan. Tämä ongelma oli nyt onneksi poistunut.

Lauantain tehtävät.

Hyppäsimme tällä tunnilla lyhyttä radanpätkää, johon kuului yksittäinen pysty, pitkä linja lävistäjällä, pysty pääty-ympyrällä sekä jumppasarja. Rata mentiin pari kertaa näin päin, ja lopuksi päinvastaiseen suuntaan estekorkeuden ollessa noin 80-90 senttiä. Tekeminen oli helppoa ja vaivatonta. Vake ei painunut missään vaiheessa etupainoiseksi ja sillä oli sopiva energia, ja kun nämä asiat olivat kunnossa niin muistin kerrankin keskittyä oikein laskemaan laukan rytmiä esteiden välillä ja lähestymisissä. Rytmin laskeminen ihan oikeasti auttoi ponnistuspaikan hahmottamista, ja niinpä nakutimme menemään todella tasaisesti ja tarkasti. Pitkällä suoralla lävistäjälinjalla tuli pientä painautumista vasenta reunaa kohti, muttei niin pahasti, että se olisi vielä häirinnyt. Olin luonnollisestikin tosi tyytyväinen tuntiin, me oltiin hyviä!

Sunnuntaina oli valitettavasti aivan toinen ääni kellossa. Keveys ja ryhti katosivat yön aikana johonkin, ja Vake oli toisena valmennuspäivänä kauhean etupainoinen. Yritin taas laskea laukan rytmiä, mutta eihän sekään onnistunut kun laukassa ei nyt kunnon rytmiä edes ollut. Laskeminen ei siis ole mikään ihmeellinen taikakeino, vaikka edellisenä päivänä jo hetken niin kuvittelin. Yritin ehkä liikaa ratkaista ongelmaa ratsastamalla eteen, mutta sehän ei tässä tilanteessa auta mitään. Ollessaan näin pahasti nenällään Vake alkoi myöskin liirata taas esteiden vasempaan reunaan ja hypätä vinoon. Erityisesti tämä vaivasi meitä pitkällä lävistäjälinjalla, jossa suunta vaihtui oikeasta vasempaan. Linja päättyi okseriin, jolla Vake ennakoi joka kerta todella voimakkaasti vasemmalle kääntymistä. Pitäisi kyllä varmaankin sanoa, että ratsastaja ennakoi, sillä minähän se tämän vasemmalle kaatumisen huomaamattani aiheutan. Kun Vake tulee esteelle huonosti, alan tiedostamattani hakea lisää tilaa esteen edestä ohjaamalla vasempaa reunaan, ja luonnollisestikin olen opettanut tämän huonon tavan myös Vakelle. Niinpä molemmat kiilaavat vasemmalle minkä ehtivät silloin kun meno on raskasta ja epäsujuvaa ja rytmi hukassa.

Tunnilla hypättiin myös muita suhteutettuja linjoja, mutta eivät nekään tässä moodissa sujuneet juuri sen paremmin. Ahtaista paikoista hyppy kiertyi raivostuttavasti aina vasemmalle. Rataa hypätessä Vake pysyi hyvässä ryhdissä ja hyvässä laukassa ensimmäisen esteen tai ehkä jopa kahden ensimmäisen esteen ylityksen verran, mutta sitten se lösähti matalaksi ja laukka lakkasi toimimasta. Kerrassaan kamalaa.

Sunnuntain rata.

Vieläkään en ymmärrä, miten kahden päivän välillä voi olla näin suuri ero koko ratsukossa. Mitä ihmettä oikein tapahtui? Vaikuttiko kentän kunto näin dramaattisesti, sillä lauantaina meillä oli tosi napakka ja kimmoisa pohja, kun taas sunnuntaina se oli mennyt jo aika mössöiseksi? Väsähtikö Vake vai teinkö jotain niin eri tavalla ja väärin toisena päivänä? En tosiaankaan tiedä vastausta.

Paluu arkeen

Kahden viikon kesäloma päättyi ja palasimme Vaken kanssa takaisin Kuopioon. Vaken paluukyydissä oli hieman järjestelemistä, mutta loppujen lopuksi kyyti löytyi tiistaille 18.7. Tiistai-iltana Vake siis palasi kotiin. Heti seuraavana aamuna heräsin itse vähän flunssaisena, joten ensimmäiset päivät loman jälkeen otettiin kevyesti. Pari kevyempää päivää kotiinpaluun sekä edellisen viikon treenirupeaman jälkeen olivat varmasti ihan paikallaan Vakellekin.

Keskiviikkona 19.7. käytiin pieni käyntimaasto jalkaisin liikkuvan turvamiehen kanssa. Kiersimme siirtolapuutarhan lenkin ja kävimme rannassa hieman kahlaamassa, ja lopuksi keventelin kentällä noin vartin ajan. Vake käveli maastossa tosi letkeällä askeleella, ja myös ravi kentällä tuntui mukavan sujuvalta ja irtonaiselta. Tyytyväisenä totesin, että ehkä Artsin kurssin hyödyt alkoivat nyt realisoitua Vaken liikkumisessa.

Myös torstaina 20.7. oli Aleksei jalkamiehenä mukana ja taas käytiin kevyesti maastossa, kun en oikein jaksanut itseäni rasittaa. Nyt kävimme teitä pitkin toisella suunnalla kuin edellispäivänä, ja ravattiin myös sen verran kuin lenkkiseura jaksoi mukana juosta. Vake ravaa maastossa oikein sujuvasti eteenpäin jos vaan joku juoksee edellä, mutta heti kun pitäisi mennä itse edeltä alkaa jumittaminen. Harjoittelimme kuitenkin hieman myös yksin menemistä, sillä otin pieniä, noin 100-200 metrin laukkapätkiä jättäen turvamiehen matkasta. Kyllä Vake lähti yksin laukalle ja laukkasi ihan kiltisti aina parin mutkan taakse, mutta selvästi se jännittyi heti "yksin" jäädessään ja sitä piti hieman työntää eteenpäin. Tulipa kuitenkin hyvää harjoitusta yksinmaastoiluun edes pieninä pätkinä.

Perjantaina 21.7. tarkoituksenani oli liikuttaa Vake vain nopeasti ja kevyesti sileällä ennen seuraavan päivän estevalmennusta. Tällä kertaa Vake oli kuitenkin kovin jännittynyt ja valpas, ja en sitten tietenkään halunnut lopettaa ennen kuin poni alkoi edes vähän rentoutua. Olimme kentällä yksin, mikä tuntui nimenomaan olevan se Vaken jännityksen aiheuttaja. Itse en ollut vielä ihan parhaassa terässä tehokkaaseen työskentelyyn, ja loppujen lopuksi kentällä hinkkaaminen taisi olla aika epätarkoituksenmukaista. Hyvää ja rentoa yhteistyötä ei oikein löytynyt, mutta sentään lopulta Vake keskittyi töihin edes vähän paremmin ympäristön pälyilyn sijaan, joten päivän ainoa tavoite saavutettiin ainakin puoliksi.

Loman päätös estekisoilla

Kahden viikon kesälomani alkoi kisoilla ja se myös päättyi kisoilla. Tallinmäellä järjestettiin harjoitustason estekisat 16.7., joten niihin vielä ehdimme Vaken kanssa osallistua ennen kotiinpaluuta. Ensin harkitsin pelkän 90 sentin luokan hyppäämistä, mutta päätin ottaa kisoista kaiken ilon irti ja ilmoittauduin myös 80 senttiin.

Perjantaina 14.7. menimme koulurataharjoituksen jälkeen kisavalmistautumisen nimissä pienet estetreenit. Vake ei ollut neljän päivän koulukurssin jäljiltä mitenkään reippaimmillaan, vaikka piristyikin esteillä selvästi terävämmäksi kuin saman aamun koulurataharjoituksessa. Yksittäisillä verryttelyesteillä se oli suorastaan hyvä ja hypyt sujuivat erittäin asiallisessa rytmissä. Verryttelyhyppyjen jälkeen hurautimme yhdeksän esteen radan noin 80 sentin korkeudella. Radalla Vake oli ehkä hieman hyytynyt ja valahti liian pitkäksi ja etupainoiseksi, mikä tuotti pientä epäsujuvuutta. Tulipahan kuitenkin vähän virkistettyä muistia hyppäämisen osalta. Lauantaina 15.7. olikin sitten vuorossa kevyempi välipäivä, jolloin kävimme tekemässä leppoisan käynti- ja ravimaaston.

Kisapäivänä eli sunnuntaina oli lämmintä ja aurinkoista, ja paarmat kiusasivat Vakea. 80 sentin luokan verryttelyssä Vake oli aluksi aika raskaan ja etupainoisen oloinen, ja ensimmäiset verryttelyhypyt olivatkin aika kauhean tuntuisia "pötkylähyppyjä" nenä alhaalla ja matalana. Tässä vaiheessa kävi mielessä, että kuinka ihmeessä tällaisella hypätään tänään se ysikympin rata. Pikkuhiljaa Vake onneksi vähän heräsi ja ryhdistäytyi, ja laukka lähti rullaamaan ketterämmin ja kevyemmin. Paarmat vaan kiusasivat niin kovasti, ettei Vakella taatusti ollut hauskaa. Omaa vuoroa odottaessa se ravistelikin päätään niin herkeämättä, että korvahuppu irtosi, ja niinpä huppua ei sitten ollut vaikka hieno ajatukseni oli ollut sellainen ötökkäsuojaksi laittaa.

Luokan arvosteluna oli 367.4, eli mahdollisista virhepisteistä riippumatta hypättiin myös toinen vaihe. Radalla oli yhteensä 10 estettä, ja tila tuntui minusta jotenkin ahtaalta, kun koko kesä on tullut hypättyä aivan jättisuurella kentällä. Esteet tuntuivat tulevan vastaan kamalan nopeasti, mutta toisaalta Vake ei päässyt samalla tavalla valahtamaan kilometrin mittaiseksi kuin jättikentän pitkissä esteväleissä. Vake ei laukannut nyt selvästikään niin hyvin kuin kaksi viikkoa sitten Sorsasalon kisoissa (eipä se ole niin hyvin laukannutkaan ehkä koskaan ennen), mutta meno oli kuitenkin sopivan terävää. 80 sentin radalla suorittaminen oli aika varmaa ja tasaista. Ensimmäisen vaiheen esteet ylittyivät puhtaasti, joten toiseen vaiheeseen lähdin ratsastamaan aikaa ja ratsastin lyhyemmät tiet. Trippelillä paikka jäi kauas, ja tuuppasin kovin suurieleisesti Vaken hyppyyn (hienosti se kyllä lähti), ja tämän isomman hypyn jälkeen tuli puolen sekunnin blackout, jonka aikana käänsin seuraavaan kaarteeseen ehkä tiukemmin kuin olisi ollut tarkoitus. Kun muistin, miten lähellä seuraava este olikaan, tuli melkein kiire kääntää, ja kaarrokseen mentiin vähän liikaa sisäohjalla. Vake kuitenkin kurvasi oikein näppärästi, ja oikein sujuva käännös ja lähestyminen siitä lopulta tulikin. Intouduin vielä ratsastamaan suhteutetulla linjalla eteen, ja mentiin kuudella askeleella väli, joka olisi varmasti ollut seitsemällä meille parempi. Viimeiselle esteelle vielä oikoreitti, ja näin tehtiin mielestäni ihan nopea suoritus. Ajan ratsastus meni ehkä aavistuksen hosumisen puolelle, mutta Vake oli jutussa hyvin mukana ja hyppäsi tosi mainiosti.

Tällä kurvailulla päädyttiin luokassa toiselle sijalle, joten ruusuke tuli ja ei sitä aikaa siis tullut turhaan ratsastettua. Edessä oli vielä 90 sentin luokka, jossa oli sama rata ja arvostelu. Nyt suunnitelmanani oli ratsastaa vain asiallinen rata ajasta välittämättä, sillä aikaratsastusta oli jo tälle päivälle harrastettu ihan tarpeeksi.

Verryttelyssä lähinnä säästeltiin voimia. Otin kaksi hyppyä 80 sentin pystylle, ja aioin lopettaa hyppäämisen yhteen hyppyyn ratakorkeudessa. Tästä hypystä tuli kuitenkin pudotus, joten otin pystyn vielä kerran uusiksi ja nyt onnistuneemmin. Okseria ei sitten ollutkaan enää tarpeellista hypätä, vaan jätin sen suosiolla väliin. Starttivuoro oli ainoana ponina heti luokan ensimmäisenä.

Toisella radalla minulla oli hyvä tilaisuus korjata ensimmäisen suorituksen virheitä. Esteiden 1 ja 2 välisen linjan tiesin nyt olevan ahdas kuudella laukalla, mutta ei ollut järkeä yrittää usvattaa viiteen askeleeseen 90 sentin okserille. Niinpä ratsastin linjalla laukkaa paremmin kiinni, ja kuusi askelta mahtuikin siihen nyt sujuvasti. Onnistuneesti korjattu! Muutenkin alkuradan rytmi oli nyt mielestäni parempi kuin ensimmäisellä radalla, ja meno tuntui kohtalaisen helpolta. Sarjakin ylittyi ilman ongelmia. Toisen vaiheen otin suunnitelman mukaisesti kiirehtimättä. Trippelille lähestymisessä ei valitettavasti tälläkään kertaa onnistunut hyvän ponnistuspaikan löytäminen, mutta nyt otettiin hyppy suosiolla ihan läheltä. Tämä oli radan ainoa huono hyppy, ja Vake selvitti senkin puhtaasti. Esteiden 8 ja 9 välinen linja oli kuudelle laukalle pitkä ja seitsemälle ahdas, ja nyt ratsastin järki päässä siihen seitsemään askeleeseen. En vain saanut tarpeeksi kiinni, joten ahtaaksi vielä jäi. Viimeinen este oli helppo pysty ja sille käänsin sitten huvin vuoksi vähän lyhyemmän tien. Näin meni tämäkin rata puhtaasti, ja tavoitteeni täyttyi: asiallinen, tasaisen sujuva suoritus. Hyvä!

Tässä luokassa kaikki ratsukot tekivät hienot nollaradat, ja olimme puoliveristen seurassa kisan hitaimmat. Ajan ratsastamisella ei tässä mitään olisi saavuttanutkaan, sillä sijoitukseen olisi vaadittu vielä kaksi sekuntia nopeampi suoritus kuin minkä teimme 80 sentin radalla, ja siihen ei oltaisi pystytty. Tärkein palkinto oli hyvä mieli onnistuneista suorituksista, ja tyytyväisenä totesin, että 90 sentin rata meni näissä olosuhteissa jo lähes rutiinilla. 90 sentin esteet kyllä näyttivät edelleen hurjan isoilta, mutta tästä huolimatta niiden hyppääminen tuntui helpolta. Mikäpä on hypätessä, kun Vake tekee näin varmaa työtä.


Videoista kiitos Riitta-Liisalle!

Koulukurssin 3. ja 4. päivä: A-kenttäkilpailuohjelma haltuun

Koulukurssin kaksi viimeistä päivää keskityttiin kouluradan ratsastamiseen. Torstaina ohjelmassa oli tosiaan yksi valmennustunti, jolloin harjoittelimme radan tehtäviä pienissä pätkissä, ja perjantaina ratsastettiin sitten rataharjoitus arvostelun kera. Vaken kannalta oli varmasti hyvä ratkaisu, että rataharjoitus oli erillisenä päivänä eikä kolmantena kurssipäivänä valmennustunnin lisäksi. Aikaisemmilla vastaavilla kursseilla kaava on ollut se, että Vake paranee ja paranee kahden ensimmäisen päivän ajan, mutta sitten alkaa olla liikaa ja kolmantena päivänä ei enää kahteen ratsastuskertaan riitä potkua. Tälläkään kurssilla ei kolmas päivä ollut enää läheskään niin hyvä kuin edeltävä päivä, ja nyt asiaan vaikutti varmasti myös säätila. Torstaina oli kuuma ja aurinkoinen päivä, ja paarmat kiusasivat kentällä kovasti.

Torstaina kentällä oli siis pitkän kouluradan aidat, ja alkuverryttelyjen jälkeen kävimme perjantaille valitun ohjelman pala palalta läpi. Ratsastettava ohjelmamme oli FEI:n CCI/CIC* A-kenttäkilpailuohjelma 2009 eli helppo A -tason rata. Noin äkkiseltään helppo A ja Vake eivät oikein mahdu yhteen ja samaan lauseeseen, mutta kun ei tässä mistään oikeasta kilpailusta ollut kyse niin sopihan sitä tällainenkin rata puksuttaa läpi harjoituksen vuoksi. Vaikka peräänannon ja kokoamisasteen osalta eivät helpon A:n vaatimukset täyty, niin ohjelman sisältämien tehtävien suorittaminen kouluaitojen sisällä oli meille ihan sopiva pieni haaste. Mitään teknisesti kohtuuttoman vaikeaahan ei tähän ohjelmaan kuulu.

Kouluaidat eivät saaneet Vakea ehkä suoranaisesti ahdistumaan, mutta aika hyytynyt ja tahmea se torstaina oli. Aivan eri meininki kuin edeltävinä kurssipäivinä, ja tehtävien harjoittelu olikin melko raskassoutuista. Ravissa toki oli ne kevyemmätkin hetkensä, ja ohjelman alkuosan ravitehtävät olivat meille tietysti se mukavin osuus. Testasimme pituushalkaisijalle kääntymistä kummastakin suunnasta, ja meille sisääntulo vasemmalta oli ehdottomasti parempi. Onnistuin ratsastamaan käännöksen varsin asiallisesti niin, etten yrittänytkään survoa Vakea kovin syvään kulmaan, vaan kaarroin linjalle hieman "oikaisten". Näin sain Vaken pysymään hyvin suorana kaarroksen läpi, ja linja alkoi sujuvasti. Ravivoltilla vasemmalle ohjeena oli luottaa sisäpuoleen ja keskittyä varsinaisen taivuttamisen sijaan ulkoapuihin. Omaa katsetta ulos kääntämällä sain koko pakettia suoremmaksi ja voltin tasapainoon. Voltilla oikealle puolestaan piti varoa ylitaivuttamista eli pitää kaula paremmin etuosan edessä. Tätä oikealle ylitaivuttamista minun on aina hyvin hankala hoksata itse.

Siirtymisessä ravista käyntiin muistisääntö oli että ei ohjaa, vain pelkkä reisien sulkeminen niin Vake jarruttaa töksähtämättä. Keskiravin ja lisätyn (heh) käynnin osalta ei ollut tietysti kovin paljon tehtävissä, joten niiden osalta tärkeintä oli keskittyä siirtymisiin. Lisätyssä käynnissä annetaan lisäksi raamin venyä edestä pidemmäksi ja matalammaksi kuin keskikäynnissä. Harmi, ettei Vake nyt innostunut esittämään sitä superkäyntiä, jonka se oli laitumella ollessaan löytänyt. Laukka ja etenkin keskilaukka kuuluivat toki myös osastoon "ei paljon tehtävissä", mutta puksuttelimme ne läpi ja yritettiin saada jotain eroa keskilaukasta harjoituslaukkaan siirtymiseen. Ohje oli, että keskilaukkaympyrältä uralle palatessa tulee kääntää etuosaa mahdollisimman paljon aitaa kohti ja tehdä pidätteitä nimenomaan ulko-ohjalla. Tällöin sisätakajalalle jää paremmin tilaa, ja laukan rytmi ja pyöriminen säilyy jarruttamisesta huolimatta. Harjoituslaukkaosuudet mentiin aivan hidasta nöpölaukkaa, ja malttia haluttiin myös vastalaukkaan tasapainon säilyttämiseksi. "Luota laukkaan" äläkä tuuppaa istunnalla, se oli tärkeintä muistaa vastalaukassa, ja tälläkin kertaa Vake säilytti molempien suuntien vastalaukat rikkomatta.

Rataharjoituksen kenraaliharjoitus oli kaukana hienosta, mutta näiltä pohjilta lähdettiin tekemään varsinainen rataharjoitus perjantaiaamuna. Sain toivomani harmaan sadepäivän, joten paarmat eivät kiusanneet eikä helle hyydyttänyt. Vähän hyytyneen puoleinen Vake oli silti, mutta verrytellessämme sain sen sentään hetkellisesti heräämään ja terävöitymään. Tämä hetki kuitenkin oli ja meni aivan liian aikaisin, ja verryttelyn päättyessä meno oli taas kaukana parhaimmasta tasostamme. Rataharjoitustilanne ei onneksi kuitenkaan saanut Vakea varsinaiseen koulukisa-ahdistukseen, ja ratsastajan mieltä puolestaan rauhoitti raippa, joka sai radalla olla mukana.

Rataa aloittaessa ei siis allani ollut se super-Vake jolla ratsastin kaksi päivää aikaisemmin, mutta näillä mentiin. Rata ei ollut niin hyvä kuin se olisi voinut olla, mutta ei toki niin huonokaan kuin olisi voinut olla. Vake ei käynyt mahdottomaksi sahapukiksi tai kuuroksi laahustajaksi, vaan suoritti kaikki pyydetyt asiat vaikkakin toki verkkaiseen ja vaatimattomaan tyyliinsä. Ohjelman alussa muoto pysyi ravissa vähän ryhdikkäämpänä, mutta lävistäjällä esitettävässä ohjien myötäyksessä Vake tietenkin valahti pitkäksi ja raskaaksi eikä palautunut siitä takaisin kovin nopeasti. Käynnissä ja laukassa ei polttoaine ylipäänsä riittänyt pyöreänä liikkumiseen, mutta ravipätkillä siellä välissä Vake aina käväisi paremmassa raamissa. Ratsastin mielestäni ihan hyvällä keskittymisellä, ja koetin pitää mielessä harjoituksissa esiin tulleet täsmäohjeet. Silti sorruin ensimmäisessä vastalaukassa tuuppaamaan istunnalla, mikä aiheutti tahtirikon ja melkein raville putoamisen. Tiet ja siirtymiset onnistuivat kohtuullisen täsmällisesti, ja vastalaukan melkein-herpaantuminen oli suorituksen ainoa varsinainen rikko.

Kovin suuria tunteita ei radasta jäänyt suuntaan eikä toiseen. Lähinnä ehkä pieni pettymys, kun kurssin treeneissä olimme kuitenkin pystyneet mielestäni selvästi parempaankin. Olisin halunnut esittää edes ohjelman alussa sitä hienosti toimivaa ravia! Eipä kouluradan ratsastaminen toki ikinä ole helppo paikka, ja jos verrataan tämän vuoden tätä ennen ainoaan koulurataamme, niin tämähän meni tuhat kertaa paremmin. Vake ei kuulemma näyttänyt radalla siltä, että sillä olisi "sarvi otsassa" (ja tällä ei viitata mihinkään satujen yksisarviseen), joten onhan se jo jotain.

Kutosen paperit tuli.

Kurssin päätöksessä saimme Artsilta arvostelupöytäkirjat sekä suullisen yhteenvedon radoista. Pisteitä tuli 62,608 %:n edestä. Arvosteluskaala oli siis tietenkin kiltimpi kuin oikeissa kisoissa helppo A -luokassa, ja omasta mielestäni rata arvioitiin periaatteessa ehkä helpon C:n kriteereillä eli puutteellisesta peräänannosta ei niin paljon tullut miinusta. Mutta hei, minähän olisin kyllä milloin tahansa iloinen saadessani Vakella edes siitä helposta C:stä yli 62 prosenttia! Artsin kannustava palaute oli, että Vaken esitys oli positiivisin Vakelta nähty, eikä Vake ollut kouluaidoissa nyt ahdistuneen näköinen. Poni liikkui kuulemma pääsääntöisesti oikein päin ja ratsastus oli radan läpi luontevaa.

Jos nyt ei huippufiiliksissä kurssi päättynytkään, niin sellaisiakin neljään päivään kuitenkin mahtui, ja ennen kaikkea kurssilta lähti mukaan taas erinomaista oppia eteenpäin. Nämä treenit tekivät meille paljon hyvää, ja olen kyllä hyvin iloinen siitä, että tuli mahdollisuus käydä pitkästä aikaa Artsin opissa.

Videosta kiitos Annelle!

Koulukurssin 2. päivä: asioiden ytimessä

Koulukurssin toisena päivänä jatkoimme hevosten jumppaamista ja etenimme jo hieman kouluradan kuvioidenkin pariin. Sää oli tehokkaaseen työskentelyyn lähes optimaalinen: pilvinen ja lievästi tihkusateinen, eli ei ollut kuuma, pohja oli kostea ja joustava, ja ennen kaikkea paarmat pysyivät loitolla. Vake oli edeltävän yön laitumella, ja sieltähän se aamulla löytyi tyytyväisenä mutta pahuksen mutaisena. Ihme kyllä onnistuin harjaamaan sen pikaisesti puhtaaksi.

Tunti alkoi parilla lävistäjällä, joilla ratsastettiin väistöpätkät eilisen tapaan menosuuntaan asettaen. Sitten verryttelimme hieman kevyessä ravissa. Vake oli hieman hitaan ja raskaan oloinen pötkylä, eli käynnistyminen otti aikansa. Vasemmassa kierroksessa alkoi meno notkistua ja pyöristyä sentään vähän paremmin. Molemmissa suunnissa sain ohjeeksi hyödyntää hetkittäistä vasta-asetusta, ja siitä olikin apua. Turhan etupainoinen Vake kuitenkin vielä verryttelyn päättyessä oli.

Ravissa menimme kuviota, johon kuului kääntyminen pituushalkaisijalle, lähes saman tien alkava väistö kohti uraa, uralle suoristus ja voltti pitkän sivun toiseksi viimeiseen kirjaimeen (kentälle oli tälle päivälle aseteltu pitkän kouluradan kirjaimet paikoilleen). Myöhemmin jatkoimme vielä ratsastaen seuraavalle pitkälle sivulle ravilisäyksen keventäen. Kumpaankin suuntaan väistäessä minun piti kiinnittää erityisesti huomiota väistön alkuun ja ulko-ohjan käyttöön väistöä tukemaan. Vasemmalle väistäessä ohjeena oli ajatella "ulkolapaa kohti takaosaa". Väistöjen loppupuolisko sujui aina mukavasti, ja Vake pyöristyi väistöissä parempaan muotoon. Ylipäänsä se alkoi liikkua koko ajan paremmin ja paremmin, kun ratsastin riittävän napakalla asenteella ja tarkasti. Väistön jälkeen uralla tuli ratsastaa sisäpohkeella eteen ja näin kerätä riittävää energiaa ennen voltille kääntymistä. Voltilla vasemmalle sain ohjeeksi keskittyä ulkoapuihin sekä istumaan paremmin ulkotakajalan päällä, jotta en kallistellut ja kiertynyt liikaa sisäänpäin. Parhaimmillaan Vake liikkui oikeinkin kivan oloisessa, ryhdikkäässä muodossa ja taipui volteille pehmeästi ja jouhevasti.

Aamun laukkatehtävässä käännyttiin ravissa pituushalkaisijalle, nostettiin toisessa kirjaimessa laukka ja käännettiin seuraavan kirjaimen kohdalta laukkavoltti. Laukka jatkui edelleen pituushalkaisijan loppuun ja kulman läpi, minkä jälkeen tuli lyhyt lävistäjä ja pitkälle sivulle kaksi kirjainväliä vastalaukassa. Artsi kehotti tulemaan Vakella pituushalkaisijalle mahdollisimman sujuvassa ravissa eteen ratsastaen, ja ihan hyvää ravia Vake mielestäni tehtävän alussa esittikin. Nostossa tuli helposti pientä kiemurtelua, ja laukassa ei pyöreä muoto säilynyt. Laukkaa ratsastaessa ohjeena oli tuoda pohkeet hieman edemmäs, jottei ylävartalo vahingossa keikahtaisi etunojaan. Pääsimme voltin jälkeen kohtalaisen suorasti päätyyn, ja sitten oli aika tsempata lävistäjä sekä loivan vastalaukkakaarteen läpi. Oikein iloinen yllätys oli, että oikea laukka ei tuottanut vastalaukkana ongelmia, vaan Vake säilytti sen uralle tullessa hienosti. Ei mennyt edes pahasti tuuppaamiseksi! Vasen laukka oli tietysti ns. varma nakki, mutta tämän suunnan vastalaukassa Vake hieman kaatui oikea lapa edellä kaarteen puolelle. Oikea laukka meni nyt siis vastalaukkana jopa paremmin kuin vasen!

Olin jo varsin tyytyväinen aamutunnin ravityöskentelyyn, mutta iltapäivällä Vake kulki oikeastaan vielä paremmin. Harjoittelimme päivän toisella tunnilla lisää ravivoltteja, sekä ohjien hetkellistä poismyötäystä ravissa. Ensin voltteja tuli kaksi pitkälle sivulle ja myötäys vastakkaisella sivulla, ja lopulta treenasimme tulevaan rataharjoitusohjelmaamme sisältyvää kuviota, jossa ratsastettiin ensin suora pituushalkaisija ravissa, pitkän sivun toiseen kirjaimeen voltti ja sen perään heti lävistäjä, jonka päätepisteeseen tuli jälleen voltti. Lävistäjän keskellä ohjia myödättiin reilusti eteen noin kolmen askeleen ajaksi. Volttien ratsastuksen ohjeet olivat samat kuin aamulla, ja niihin keskittymällä Vake tuntui volteilla ihanan suoralta, ei siis liirannut tai kaatunut kumpaankaan suuntaan. Voltilta uralle palatessa oli taas sisäpohje ratsastamassa eteen, samoin kuin lyhyellä sivulla kulmien välissä. Vake liikkui oikein kivalla niskalla, ja välillä sain raviin varsin hyvää aktiivisuuden tuntuakin. Tuntuma oli olemassa, mutta pysyi kohtalaisen kevyenä, ja poni tuntui olevan "läpi" molemmilta puolilta. Ohjaa myödätessä Vake venytti kaulaansa pidempään raamiin ja hieman alas, mutta tämä on kuulemma ihan asiaankuuluvaa kunhan vaan tahti säilyy myötäyksen aikana muuttumattomana. Vakella tahti säilyikin hyvin, mutta tuntuman palauttamisen jälkeen se olisi saanut vielä palata sukkelammin lyhyeksi ja ryhdikkääksi. Oli miten oli, ravia oli nyt todella ilo ratsastaa, ja Vake tuntui todellakin olevan ihan oikeasti peräänannossa.

Laukkaa otettiin pienet pätkät jo verryttelyssä, jossa pähkäiltiin taas vasemman laukan osalta ympyrälle kääntymistä. Artsi ohjeisti jälleen ratsastamaan ympyrän monikulmiona, eli ohjaten etuosaa välillä ulospäin ja sitten taas pienen hetken vasemmalle kääntäen. Tilanteen selitys oli, että jos vain jään sitkeästi kääntämään koko ajan vasemmalle (lue: kaula mutkalle sisäohjalla), ei Vake kykene laukkaamaan sisätakajalalla ja laukka menee aivan tukkoon (on huomattu!). Tästä ahdistuessaan Vake ei sitten halua kääntyä, ja tilanne vain pahenee. Kun ratsastankin etuosaa välillä hieman ulos oikealle, saa Vake vasemman takasen käyttöön ja laukan pyörimään, ja silloin se kykenee taas kääntymään paremmin vasemmalle. Selvästi tämä lähestymistapa myös vaikutti toimivan, eli Vake alkoi kääntyä paljon paremmin, ulko-ohjan tuntuma alkoi löytyä ja vasen laukka alkoi rullata, hetkittäin vähän pyöreänäkin.

Laukan osalta harjoittelimme keskilaukkaa ympyrällä sekä oikeassa laukassa vielä vastalaukkaa. Laukka nostettiin lyhyellä sivulla, ja pitkältä sivulta tehtiin keskiympyrä keskilaukassa. Uralle tullessa palattiin harjoituslaukkaan, ja seuraavalla lyhyellä sivulla joko siirryttiin raviin tai oikeassa laukassa ratsastettiin täyskaarto ja sen perään vastalaukkaa uraa pitkin. Vake ravasi laukannostoihin hyvin, mutta nostossa nenä nousi aina ylös, ja laukka oli selättömämpää. Ennen keskiympyrää piti pyrkiä kokoamaan laukkaa mahdollisimman lyhyeksi, jotta ero olisi selkeämpi, ja tässä apuna toimi etenkin vasemmassa laukassa ulko-ohja. Vasemmassa laukassa ohjeena oli kääntää etuosaa uralla reilusti oikealle ja asettaa ja taivuttaa siis ulos. Ideana oli, että näin jähmeä vasen takajalka sai tilaa työskennellä, ja Vake kykeni sen seurauksena kokoamaan laukkaa paremmin. Ja sehän toimi, eli näin laukka tuli kiinni ja lyhyeksi ilman rytmin menetystä. Keskilaukka ei meillä tietysti mitään kovin näyttävää ollut, ja siinä yksikertainen ohje oli ratsastaa vain mahdollisimman railakkaasti eteen. Oikeassa laukassa ympyrällä sain Vaken sentään hieman venyttämään kaulaansa eteen pyöreämmäksi, kun tarjosin sille siihen ohjaa. Takaisin raviin siirtyessä poni olikin aina saman tien oikein nätissä muodossa.

Olin päivän antiin tosi tyytyväinen. Näillä ohjeilla onnistuin suoristamaan Vakea kuin huomaamatta, ja ravissa se työskenteli aivan älyttömän hyvin. Aktiivisuutta ja lennokkuutta saisi tietysti olla selvästi enemmän, mutta ei kuitenkaan hullumpaa, kun poni on näin mukavalla tuntumalla pehmeänä ja kuuliaisena. Täsmäohjeet olivat todella osuvia ja toimivia. Laukassa ollaan tietysti vielä pahasti lapsenkengissä, mutta ehdottoman positiivista oli ongelmaton vastalaukka molempiin suuntiin. Laukassa vasemmalle kääntymisen vaikeuskin lähti ratkeamaan ja ymmärrykseni ongelman syistä kasvoi, joten eipä kurssipäivältä olisi paljon enempää voinut toivoa. Aivan huippua!

Koulukurssin 1. päivä: väistö ja suoristus

Oulun-reissuun mahtui löhölomaosuuden lisäksi myös aktiivilomaosuus. 11.-14.7. osallistuimme Vaken kanssa nimittäin Tallinmäellä järjestettävälle Artsi Heinon koulukurssille. Kahtena ensimmäisenä päivänä ratsastettiin kaksi tuntia päivässä kolmen ratsukon ryhmissä, kolmantena päivänä yksi tunti ja viimeisenä päivänä ohjelmassa oli koulurataharjoitus. Artsi on aina ollut meille tosi hyvä opettaja, joten oli innoissani mahdollisuudesta päästä pitkästä aikaa Artsin tunneille.

Ensimmäisenä kurssipäivänä keskityttiin erityisesti hevosen suoristamiseen väistötehtävien avulla, ja siinä sivussa tuli harjoiteltua myös huolellista kulmien ratsastusta. Aamutunnilla ratsastimme käynnissä ja ravissa siten, että pitkän sivun alussa kulman jälkeen sekä lopussa ennen kulmaa tuli pätkät väistöä uraa pitkin. Väistöjen välissä pitkän sivun keskellä tapahtui suoristus, ja samoin ennen kulmaa piti suoristaa ajoissa, jotta pääsi ratsastamaan tarkasti kulmaan. Lyhyellä sivulla kulmien välissä tuli ratsastaa sujuvasti suoraan eteenpäin sisäpohkeella, ja kulmissa ideana oli, että ratsastaja pääsee itse kääntämään hevosta. Myöhemmin tunnin aikana tehtävän järjestys vaihtui siltä osin, että väistöä ratsastettiinkin pitkän sivun keskellä, ja pitkän sivun alku ja loppu mentiin suoraan. Aivan tunnin lopussa alettiin myös väistössä hakea asetusta liikkeen suuntaan eli sulkutaivutuksen kaltaiseen liikkeeseen, tosin Vaken kanssa tulin ratsastaneeksi väistöt oikeastaan heti alusta alkaen asetus menosuuntaan -ajatuksella.

Käynnissä Vake teki väistöjä melko näppärästi, mutta suoristumiseen piti saada tarkkuutta ja eteenpäin mennä sujuvammin pelkän poikituksen sijaan. Itselläni meni tovi hoksata, miten tämän tehtävän avulla sai sisäpohkeen tehokkaasti läpi ja hevosen hyvin kulmaan. Tehtävä oli joka tapauksessa hyvä alkuherättelijä, ja Vake oli mielestäni kivasti kuulolla. Käyntityöskentelyn jälkeen verryttelimme jonkin aikaa kevyessä ravissa, jossa ohjeena oli vaihdella lyhentämisen ja kokoamisen sekä pidemmällä askeleella etenemisen välillä. Tämä ero tehtiin erityisesti kevennyksen ja istunnan avulla, eli ravia lyhentäessä tuli kevennyksen suoristua pystyyn ja ikään kuin pitää hieman liikettä vastaan. Kun hevonen myöskin ryhdistäytyi ja hieman kokosi itseään, annettiin ravin taas lähteä eteenpäin keventämällä enemmän liikkeen mukana. Vake vastasi tähän istunnan muutokseen aika hyvin, ja sen kanssa oli tosiaankin toimiva lähestymistapa, että liikettä ei vain vyörytetty eteenpäin vaan välillä myös hidastettiin ja koottiin.

Ravissa väistötehtävä sujui hieman kaksijakoisesti. Vakelle naksahti yllättäen pieni jyrävaihde päälle, ja se pyrki jopa vähän kiirehtimään ravissa. Tämä vaivasi etenkin oikeassa kierroksessa, jossa poni yritti vähän juosta väistöistä ottamatta pidätettä vastaan. Ei siis osattu mennä tarpeeksi hitaasti! Vasemmassa kierroksessa väistö uraa pitkin oli luontevampi, etenkin kun ratsastin sitä sulkutaivutuksenomaisesti vasemmalle asettaen. Tämän suunnan väistössä Vake otti myös pidätteen paremmin vastaan, ja loksahti liikkumaan hetkittäin ihan mukavassa ryhdissä. Väistön jälkeen en kuitenkaan saanut itse herpaantua, vaan myös kulman ja lyhyen sivun läpi piti muistaa ratsastaa jokainen askel ja pitää poni kuulolla ja avuilla.

Iltapäivän tunnilla palasimme vielä aivan samojen väistöjen pariin, ja nyt jatkoimme etenkin asetuksen kääntämistä väistössä menosuuntaan. Lisäksi väistöjä ratsastettiin lävistäjillä, joko siten, että lävistäjä alkoi ja loppui väistöllä ja keskellä mentiin suoraan, tai päinvastoin eli alku ja loppu suoraan. Tällä tunnilla jäi onneksi jyrääminen pois, ja sain Vaken kuuntelemaan pidätettä ja väistämään paremmin myös oikeassa kierroksessa. Vatsalihaksissa oli poikkeuksellisesti sellainen olo, että niilläkin tuli tehtyä ihan oikeasti jotain! Väistöt lävistäjillä olivat meille oikeastaan helpompia kuin uralla tehdyt väistöt, mutta lävistäjällä piti olla erityisen tarkka täsmällisestä linjasta kohti haluttua lävistäjän päätepistettä. Lävistäjällä väistättäessä sain vielä jotenkin korostuneemmin tulevan suunnan sisäpohkeen läpi niin, että seuraavasta kulmasta tuli oikein tasapainoinen ja hyvä. Lävistäjäväistöjen kautta Vake myös loksahti lopulta tuntumalle ihan kunnolla, ja liikkui tunnin loppupuolella ravissa nätissä ja tasaisessa muodossa tuntumatta raskaalta ohjalla. Aamullakin se oli liikkunut periaatteessa oikein päin ja tuntumalla, mutta nyt se tuli jotenkin vielä paremmin "läpi" ja kantoi itseään paremmin.

Iltapäivällä työstettiin myös jonkin verran laukkaa. Laukka nostettiin lyhyellä sivulla ja tehtiin pääty-ympyrä, jonka jälkeen pitkällä sivulla väistätettiin takaosaa aavistuksen verran sisään samalla ajatuksella kuin ravissa, ja seuraavaan päätyyn tuli vielä ympyrä tai pari. Laukassakin johtoajatuksena oli maltti ja rauhallinen tempo, vaikka aktiivisia askeleita haluttiinkin. Ei siis mitään usvatusta eteenpäin siinä toivossa, että vauhti muka korjaisi virheet. Oikeassa laukassa löytyikin ihan hyvä tahti ja rytmi, vaikka pyöreämpääkin olisi meno saanut olla. Vake tuntui olevan periaatteessa ihan tasapainossa. Vasemmassa laukassa sain ohjeeksi tehdä ympyrällä vasta-asetuksia, mutta vasta-asetukseen ei kuitenkaan jääty junnaamaan vaan välillä käytiin myös myötäasetuksessa. Vasta-asetus ja ympyrälle kääntyminen meinasivat tietysti olla meille vähän hankalia, mutta sain tähän tilanteeseen oikein hyviä neuvoja. Ensinnäkin minun tuli kääntää omaa kroppaani hieman ulos oikealle, jotta olin suorassa ja sain painoani paremmin ulkotakajalan päälle. Lisäksi ympyrä tuli ratsastaa vanhalla tutulla monikulmioajatuksella, eli ei käännetä koko ajan, vaan aina vähän kerrallaan ja sen jälkeen laukataan pätkä suoraan jne. Vasta-asetuksen aikana piti hakea ikään kuin avotaivutusta ulospäin eli etuosaa pikemminkin oikealle kuin vasemmalle, ja niin epäintuitiiviselta kuin tämä tuntuikin, se toimi! Sain Vaken pikkuhiljaa kääntymään nätisti ja laukkaa sammuttamatta, ja kun poni vähän suoristui niin se tarjosi jo pyöreyttäkin ja hyviä, paremmin takaosalle tulevia laukka-askelia. Tässäpä ihan uusia (ja osin vanhoja, mutta unohduksiin painuneita) ratkaisuja ikuisuusongelmaamme!

Ensimmäinen kurssipäivä olisi siis tiukkaa ja tarkkaa työskentelyä. Vaikka erityisen hienosti ei kokonaisuutena mennytkään, jäi minulle kuitenkin tosi positiivinen tunne siitä, miten kivasti saatiin vasenta laukkaa korjattua. Kylläpä oli osuvat ohjeet, ja juuri tällaisten vinkkien perässä kurssille tulin.

Vaken maalaisloma

Sillä aikaa kun leireilin itse Einolassa, vietti Vake lomaa vanhoissa kotimaisemissaan Tallinmäellä. Kuopion Ratsastajien kisoista järjestyi kyyti entisen isäntäväen matkassa kohti Oulua, joten sinne Vake sai lähteä lomalle tuttuun paikkaan. Olin harmitellut koko alkukesän sitä, ettei Vake pääse laitumelle, koska se näyttää siinä määrin potentiaaliselta kaviokuumeponilta etten sitä ympärivuorokautiseen laidunnukseen uskalla laittaa. Tallinmäellä kuitenkin oli mahdollisuus myös osapäivälaidunnukseen, mitä Vake on kestänyt aikaisempinakin kesinä, joten sinne uskalsin sen sitten lähettää.

Toinen jännityksen aihe oli tietenkin Vaken soluttautuminen laumaan, jossa oli pari sen vanhaa tuttua mutta suurimmaksi osaksi hevosia, joiden kanssa se ei aikaisemmin ole ollut laumassa. Tämänkin asian osalta päätin ottaa pienen riskin, joten toiveideni mukaisesti Vake meni päiväsaikaan kahdeksan ruunan laumaan laitumelle ja yöksi se otettiin talliin. Oikea ratkaisu se oli, Vake pääsi osaksi laumaa kuulemma ilman mainittavia ongelmia ja vaikutti ainakin viikkoa myöhemmin oikein tyytyväiseltä porukassa. Tutustumisesta uusiin tovereihin jäi kuitenkin pientä todistusaineistoa, sillä Vakelle oli ilmestynyt takaosaan melkein kämmenen kokoinen puremajälki. Onneksi se on pelkkä esteettinen haitta. Sitä en osaa sanoa, nousiko Vake uutena tulokkaana aivan johtajan asemaan, mutta ainakin näin sen paimentavan ja ohjailevan kolmen hevosen jonoa edellään isännän elkein. Kaikkien kanssa se näytti tulevan hyvin toimeen ainakin alkuselvittelyjen jälkeen.

Vake ja todennäköisin hampaanjälkien aiheuttaja.

Menin tosiaan itsekin Ouluun leiriviikon jälkeen sunnuntaina 9.7. Heti juna-asemalta suunta oli tallille, missä löysin Vaken laitumelta erittäin hyvinvoivana ja onnellisena. Saman tien lähdimmekin käymään maastossa Noran ja Annen kanssa. Näitä maastoja minulla onkin ollut niin ikävä! Loma oli nähtävästi tehnyt tehtävänsä, sillä laitumella vietetyn viikon aikana Vakelle oli löytynyt jostain oikein superkäynti. Se käveli niin pitkällä ja reippaalla askeleella, että puoliveristen perässä pysyttiin maastossa aivan helposti, ja käynti keinutti elastisesti koko kropan läpi. Siinä oli ihan hämmästelemistä, että kuinkas tämä näin hyvin kävelee. Mieli oli ponilla rento, vaikka paarmat aurinkoisena päivänä vähän kiusasivatkin. Kun pääsimme kankaille laukkapolun alkuun oli Vake ensin vähän malttamattomankin oloinen, mutta kun laukkaan lähdettiin niin ei ollut enää kiire. Laukkasimme pehmeällä hiekkapolulla rauhallista vauhtia pitkähkön pätkän, ja Vaken laukka tuntui sekin mukavan aktiiviselta mutta rennolta. Tämän kuntoilupätkän jälkeen hevoset saivat huokaista hetken, ja sitten teimme vielä tien toisella puolella "ravilenkin". Vake tosin täälläkin mieluiten laukkasi muiden ravatessa. Kotimatka tapahtui lentokentän reittiä pitkin samoissa rennon reippaissa tunnelmissa, ja näin tuli tehtyä mukavan lähes 10 kilometrin rauhallinen lenkki Tallinmäelle paluun kunniaksi.

Maanantaina 10.7. lomaohjelmassa oli uittoreissu Äimärautiolle. Ennen sitä tosin kävin hetkisen hölkkäilemässä Vaken kanssa kentällä ilman satulaa, mutta ei siellä kauan viitsinyt paarmojen takia olla. Uinti oli tällaisena päivänä paljon mukavampaa. Kuorma-autolla siis vietiin yhteensä viisi hevosta Äimärautiolle, missä oli tuulisesta ja hieman aallokkoisesta säästä huolimatta ihanan lämmintä merivettä. Loivasti syvenevällä tasaisella rannalla oli mukava polskia. Ihanaa, että pääsimme Oulun reissulla nauttimaan myös merestä!

© Hannakaisa Holmi

Leirillä Einolassa, 4. päivä: isoja esteitä ja onnistumisia koulutunnilla

Neljännen leiripäivän aamutunti oli perinteiseen tapaan isojen esteiden tunti. Ratsutoiveeksi muotoutui pienen pohdinnan jälkeen Arttu, vaikken ollutkaan sillä vielä tällä leirillä hypännyt. Toisaalta juuri sillä halusin päästä tänäkin kesänä hyppäämään, joten tartuin tilaisuuteen. Eipä se yhtään hullumpi valinta ollutkaan.

Verryttelimme ensin parilla ravi- ja laukkapuomilla, ja sitten jatkoimme erilaisten estetehtävien pariin. Hyppelimme kuuden laukan kaarevaa linjaa pystyltä ristikolle, kahden askeleen sarjaa sekä kolmen laukan kaarevaa linjaa. Estekorkeudet näissä tehtävissä pysyivät selvästi alle 80 sentin. Hieman yllättäen Arttu mennä sujahti välit helposti samoilla askelmäärillä kuin hevoset, toki hieman reilummin eteen ratsastettuna. Oikein ketterästi poni kyllä hyppäsi, vaikka laukka olisikin varmasti saanut olla paremmin takaosalla ja kaarteissa taipumista sisäpohkeen ympärille. Hypätä Arttu osaa, ja tekee sen rehellisesti ja varmasti. Esteiden jälkeen olisi vaan pitänyt taaskin päästä paremmin suoraan kaarteeseen oikaisun sijaan. Tämä ongelma alkaa olla jo niin yleismaailmallinen, että kyllä syy taitaa ihan oikeasti löytyä satula päältä. Ei se olekaan vain se Vake, joka oikaisee, vaan minä!

Lopuksi hyppäsimme isommaksi korotettavaa estettä eli nousuokseria lävistäjällä, ja sen alle verryttelyesteenä toisella lävistäjällä valkoista porttia. Aloituskorkeus okserilla oli noin 80 senttiä, ja tämä sujui toki helposti ja varmasti. 90 senttiä ylittyi sekin mukavasti. Artulla tuntui tässä vaiheessa olevan jo ihan hyvä imu laukassa, vaikka vielä verryttelyssä se oli vähän hidastellut. Ajauduimme vaan herkästi esteen vasempaa laitaa kohti, ja esteen jälkeen oikaistiin kaarteeseen. Esteen noustessa metriin alkoi lähestymiseen tulla ehkä vähän enemmän paineita, ja nyt ajauduimmekin niin vasempaan laitaan, että osuin varpaillani tolppaan ja sen seurauksena putosi puomi. Poni ei siis pudottanut, vaan ratsastaja. Saimmekin tulla heti sakkokierroksen tähdäten paremmin esteen keskelle, ja nyt Arttu ponkaisi ihan mukavan hypyn. Lähestymisen lopussa tuli ihan pieni jarrutus paikan mennessä hieman lähelle, mutta kepeästi Artulta ylittyi metri. Saimme osallistua vielä seuraavalle kierrokselle, jolla esteen korkeus oli 110 senttiä. Keskityin ratsastamaan keskelle, mutta lähestymisessä tuli pieni jäätyminen kun ei askel näyttänytkään osuvan oikein hyvin. Arttu hidasti taas harkitusti mahduttaen askeleensa esteen eteen, ja pomppasi ilman suurempia ongelmia yli vaikka hieman paikoiltaan joutuikin lähtemään. Ei mikään sujuvin ja hienoin hyppy, mutta rehdisti Arttu hoiti homman. Estettä olisi siis saanut lähestyä vielä reippaammalla asenteella ja eteen ajatellen, jotta hyppy olisi onnistunut paremmin. Yhden 110 sentin ylityksen jälkeen oli Arttua hyppyytetty tarpeeksi, joten viimeisellä kierroksella otimme vielä helpot hyvän mielen hypyt kahdelle matalammalle esteelle.

Tässä mennään metriä. Vielä nousi 10 sentillä.

Estetunti Artun kanssa sujui siis pääasiassa oikein mukavasti. Vähemmän sujuva viimeinen hyppy okserille harmitti vähän, mutta sentään metrissä saatiin vielä ok hyppy. Missään vaiheessa ei pahemmin jännittänyt, sillä Arttu oli tosi turvallisen oloinen. Onhan se kuitenkin oma juttunsa hypätä korkeampia esteitä ilman rutiinia siihen ja vieläpä vieraalla hevosella, mutta aika huolettomasti tämä tällä kertaa sujui. Arttu saa täydet pisteet kiltistä ja mutkattomasta asenteestaan, ja kohosi kyllä Einolan ratsuista ykkössuosikikseni esteillä. Superkiva poni!

Iltapäivän koulutunnille minulle tarjottiin Cinda, ja sen toki otin riemusta kiljuen. Tunti jatkui samalla perusratsastusteemalla kuin leirin aikaisemmatkin koulutunnit. Teimme paljon avotaivutuksia uralla käynnissä ja lopulta ravissakin, välillä vaihdoimme suuntaa täyskaarroilla ja ravasimme reippaasti suoraan eteenpäin. Täyskaarrot pienenivät kierros kierrokselta ja kehittyivät lopulta takaosakäännöksiksi, ja väliin otettiin myös pätkä laukkaa.

Tiistain tunnista sisuuntuneena lähdin nyt ratsastamaan Cindaa napakammalla asenteella, ja alusta alkaen patistelin sitä kunnolla eteenpäin. Käynti oli edelleen se hankala ja jännittynyt askellaji, mutta vasemmassa kierroksessa sain ratsastettua ainakin joitakin askeleita onnistuneempaa avoa. Ravissa moottori oli helpompi saada käynnistymään, ja laukka sujui molempiin suuntiin kuin unelma. Koko ajan vain parani sitä mukaa kun Cinda lähti liikkumaan paremmin eteenpäin ja sitä myötä tasoittumaan tuntumalle. Miniravissa jumittaessaan Cinda on hyvin epätasainen edestä, mutta nyt luotin siihen, että tuntuma kyllä tasoittuu kun jaksan vain patistella tarpeeksi eteenpäin. Niinhän siinä sitten tosiaan kävikin. Tunnin lopussa Cinda tuntui melkein liitelevän, vaikka oikeastihan se oli vasta alkanut ravata riittävää harjoitusravia. Cinda tosiaankin oli niin suoraviivainen ratsastaa, että ei vaadittu muuta kuin herättely oikeasti eteenpäin. Nyt olin onneksi tarpeeksi määrätietoinen, enkä jättänyt asian vaatimista puolitiehen. Koko alkuviikon ratsastustani vaivasi tietynlainen tehottomuus ja kykenemättömyys vaatia itseltäni ja hevoselta tarpeeksi, mutta nyt viimein heräsin minäkin ja Cinda palkitsi siitä.

Cindalla ratkaisun avain oli oikein napakka eteen ratsastaminen, mutta taas sain huomata, että kaikkia hevosia ei todellakaan voi ratsastaa yhdellä ja samalla kaavalla. Vakea en missään nimessä voisi ratsastaa tällä tavalla, koska sen kanssa tuloksena olisi vain tahdin kiirehtiminen ja vyöryminen pahasti etuosan päälle. Cinda on kuitenkin toista maata, ja sitä pystyi pyytämään oikein reilusti eteenpäin ilman että se romahti etupainoiseksi tai kävi raskaaksi ohjalla.

Illalla ratsastettiin vielä lisätunti, joka minun osaltani olikin sitten viimeinen leiritunti. Sain ratsuksi Rokon, jota olin halunnut tällä viikolla päästä kokeilemaan. Tunnilla keskityttiin istuntaan, ja Roko oli hyvä ratsu näihin harjoituksiin. Aluksi haeskelimme tuntumaa omiin istuinluihin, ja kun se löytyi, harjoittelimme hevoseen vaikuttamista istuinluiden avulla. Tämän opettajan käyttämä mielikuva oli sisäistuinluun keinuttaminen hevosen liikkeen mukana ikään kuin kananmunanmuotoista soikiota pitkin. Kun hevosen haluttiin lähtevän eteenpäin, soikio/muna oli kyljellään, ja soikion pystyasentoon kääntämällä hevosta puolestaan koottiin ("muna pystyyn", eh heh). En tiedä, miten hyvin onnistuin tätä oikeanlaista istuinluun liikettä toteuttamaan, mutta ainakin sain istunnan avulla Rokon lyhentämään askelta ja ehkä aavistuksen pidentämäänkin.

Käynnissä Roko oli kohtalaisen notkea ja pehmeä, mutta ravissa ja laukassa se ei kyllä asettunut ja taipunut yhtään. Tämän tunnin puitteissa ei näihin asioihin nyt ollutkaan tarkoitus paneutua, ja pääasia oli, että Roko kuitenkin liikkui ihan rentona ja tyytyväisenä. Ravissa tuli jopa joitain pyöreitäkin pätkiä. Vaikutti siltä, että Rokolla ei kannattanut ottaa kovin napakkaa tuntumaa eikä puskea liikaa eteenpäin. Puolilöysällä tuntumalla se liikkui tasaisesti ja rennosti, ja open palautteen mukaan meno oli Rokoksi varsin asiallista. Roko oli jähmeydestään huolimatta oikein sympaattinen pieni hevonen, jossa oli jotain tuttua, ja olin iloinen, että ehdin sillä leirin aikana ratsastaa.

Leiri päättyi siis omalta osaltani näihin hyviin tunnelmiin. Viimeisenä päivänä tuntui, että olin hieman hitaan käynnistymisen jälkeen päässyt juuri vauhtiin. Teki hyvää ratsastaa välillä vieraammilla hevosilla, eikä se lopulta niin outoa edes ollut vaikka puolisen vuotta olinkin ollut ainoastaan Vaken satulassa. Leiritodistuksessa oli opettajien kirjallinen loppupalaute, jossa kehuttiin edistymistä ja rohkaistumista viime kesästä, mutta kannustettiin vielä vaatimaan itseltäni alusta alkaen enemmän. Kaarteissa saisi muistaa hyödyntää ulko-ohjan tuen paremmin ja koulutunneilla istua tiiviimmin satulaan, esteillä taas on muistettava ratsastaa huolellisesti suoraan myös esteen jälkeen. Näiden vinkkien ja ennen kaikkea mukavien muistojen kanssa leiriltä kotiudutaan intoa puhkuen.

Leirillä Einolassa, 3. päivä: tehokkaana esteillä, tehottomana koulutunnilla

Myös kolmas leiripäivä alkoi estetunnilla. Tällä kertaa ratsuksi tuli Harri, vanha tuttu sekin. Harrilla sileän verryttely oli aivan höpöä, sillä en kyllä saanut ponia taipumaan tai pyöristymään yhtään sen enempää kuin ennenkään. Voihan lankku-Harri. Laukkaverryttelyyn kuuluvia puomitehtäviä Harrilla sen sijaan oli mukava mennä. Harrin kanssa oli helppo löytää sujuva rytmi, jossa puomeille oli näppärää lähestyä.

Estetehtävät olivat yksinkertaisia myös tällä tunnilla, eikä korkeus tainnut mennä juuri yli 70 sentin. Tehtäviin kuului kahden askeleen sarja, vesimatto, kaareva linja okserilta trippelille sekä pidempiä lähestymisiä lävistäjillä ja pitkän sivun suuntaisesti. Harrin kanssa homma oli varsin suoraviivaista: piti vain patistella poniin tarpeeksi kierroksia, ja sitten odottaa rauhassa estettä sujuvassa laukassa lähestyen. Tuttu periaate, ja Harrin kanssa tätä oli helppo toteuttaa. Mielestäni meillä oli tosi hyvä rytmi ja varma tekemisen meininki, mutta aivan lopputunnista tuli pientä hämminkiä, kun olimme menossa neljän hypyn tehtävää. Aloitimme sarjalla sujuvasti, ja olimme lähestymässä hyvällä energialla okseria lävistäjällä. Katsoin, että nytpä sattuu ponnistuspaikka mukavasti, ehkä ihan millin kaukana mutta tästä laukasta menee kuin rasvattu. Yllättäen Harri ei lähtenytkään hyppyyn, vaan jarrutti ja vastoin ratsastajan ohjeita yritti laittaa vielä töpöaskeleen esteen eteen. Niinpä rymisteltiin koko este nurin, ja seuraavallakin esteellä Harri tikkasi aivan tarpeettoman ja yllättävän töpöaskeleen. Ope kommentoi, että Harri tykkää hypätä läheltä, joten ilmeisesti yritin hyppyyttää sitä vähän liian kaukaa, vaikka paikka olisi omasta mielestäni ollut oikein hyvä ja sujuva. Pidin tämän mielessä, kun otimme vielä tunnin viimeiset hypyt lävistäjäokserille. Onneksi toivuimme molemmat äskeisistä epävarmuuden hetkistä, ja viimeiset hypyt onnistuivat hyvin, kun pidin maltin ponnistuspaikan kanssa ja ratsastin topakasti.

Tunti sujui siis mukavasti lukuun ottamatta pientä vahinkoa. Harrinkin kanssa minun tosin piti kiinnittää huomiota esteiden jälkeisiin linjoihin (ei saa oikaista!), ja ope myös kehotti painamaan hypyissä jalkoja edemmäs sen sijaan, että annan niiden heilahtaa hieman taaksepäin.

Iltapäivän koulutunnille otin uudestaan Pinkin. Se oli maanantaina kiva, ja halusin päästä jalostamaan yhteistyötä pidemmälle. Valitettavasti tämä jalostaminen ei kovin hyvin onnistunut, vaan olin melko kuutamolla koko tunnin. Aloitimme ratsastamalla siksak-väistöä käynnissä toisella pitkällä sivulla ja loivia kiemuroita ravissa toisella sivulla. Väistöt eivät onnistuneet alkuunkaan, Pinkki jännittyi niissä enkä saanut sen enempää pidätettä kuin pohjettakaan läpi. Kiemurat onnistuivat sentään vähän rennommin ja jopa hetkittäin tuntumalle tasoittuen. Ravi oli kuitenkin vielä aika jähmeän oloista. Laukkaa otettiin ainoastaan verryttelymielessä, ja vastoin odotuksiani ei laukkaaminenkaan oikein avannut hommaa kunnolla vaan jännittyneen oloista oli edelleen. En myöskään päässyt istumaan laukkaa luontevasti ja siten, kuin kunnollinen hevoseen vaikuttaminen olisi vaatinut. Laukka ei siis toiminut ollenkaan niin hyvin kuin maanantaina.

Tunnin loppupuoliskon ratsastimme käynnissä ja ravissa ympyrällä, jossa vaihdeltiin vasta- ja myötäasetuksen välillä sekä pienennettiin ja suurennettiin ympyrää. Pinkki oli tässä vaiheessa rennompi ja paremmin kuulolla, mutta en siltikään saanut sitä ratsastettua oikein kunnolla tuntumalle ja pohkeen eteen. Yksi merkittävä ongelma oli toistuva tuntuman löystyminen, eli ohjat eivät pysyneet tarpeeksi napakasti kädessä ja tuntuma tasaisena. Ulkopohjekin oli liian laiska, ja minulla oli ongelmia istunnan suoruuden kanssa. Etenkin oikeassa kierroksessa ope käski tarkkailla kylkien symmetrisyyttä, ja oikeaa hartiaa piti kääntää taaksepäin eli kroppaa "avata" enemmän oikealle. Oikeassa kierroksessa ratsastaminen tuntui tästäkin huolimatta helpommalta, ja tähän suuntaan tulivatkin ne tunnin ainoat paremmat hetket. Kaiken sen kääntämisen ja asetuksen hakemisen jälkeen Pinkki lopulta tasoittui tuntumalle hetkeksi ja ravasi ihan nätisti oikealle asettuen. Sain siis edes hetkeksi pienen välähdyksen siitä, miltä menon kuuluisi tuntua. Tunnin perusongelmana tuntui joka tapauksessa olevan se, etten osannut ratsastaa riittävän napakasti mutta samalla pehmeästi ja selkeästi, jotta Pinkki olisi voinut rentoutua.

Tämän leiripäivän osalta ratsastusten määrä jäikin kahteen tuntiin. Ajatus lisätunnista illaksi kävi mielessä, mutta sen sijaan päätin ottaa rauhallisemman illan ja keskittyä paljussa rentoutumiseen.

Leirillä Einolassa, 2. päivä: este, koulu ja uitto

Toisen leiripäivän aamuna pääsimme hyppäämään. Ratsukseni valikoitui viime kesältä tuttu ja hyväksi havaittu esteratsu Einolan Myräkkä. Myrä on hauska pieni voimanpesä.

Tunnin tehtävät olivat simppeleitä ja esteet ihan matalia. Saatiin siis keskittyä aivan perusasioihin. Hyppelimme 5-6 laukka-askeleen linjaa sekä yksittäisiä pikkuoksereita lävistäjällä ja pitkän sivun suuntaisella lähestymisellä. Myrää sai jonkin verran patistella eteen, mutta kivasti se touhuun heräsi etenkin loppua kohti ja hyppäsi napakasti. Suoralle linjalle onnistuttiin ottamaan molemmat pyydetyt askelmäärät, vaikka viisi laukkaa vaatikin Myrän tapauksessa oikein reipasta etenemistä. Korjattavana asiana nousi esiin esteen jälkeisen linjan ratsastus, eli esteeltä olisi pitänyt päästä jatkamaan pidemmälle suoraan sen sijaan, että annoin Myrän oikaista ja kantata kaarteeseen liian aikaisin. Juuri sama ongelmahan minua vaivaa Vakenkin kanssa, eli kyllä siinä vaan taitaa olla kyse ratsastajan systemaattisesta virheestä, joka sitten hyvin nopeasti tarttuu hevoseenkin. Mikähän ihmeen kiire minulla aina on sinne kaarteeseen? Miksi en "osaa" jatkaa suoraan?

Iltapäivän koulutunnille sain toiveratsuni, ikuisen koulutuntisuosikkini Cindan. Verryttelytehtävänä toimi nelikaarinen kiemura käynnissä ja ravissa. Käyntityöskentely ei ollut Cindan kanssa paras mahdollinen aloitus tunnille, vaan pahaksi jumittamiseksihan se meni. En vain yksinkertaisesti saanut ponia kävelemään riittävästi eteen, jotta se olisi alkanut myös rentoutua ja vähän venyttääkin kaulaansa hirvimoodin sijaan. Ravissa helpotti hieman, kun päästiin liikkumaan vähän enemmän eteenpäin. Silti ravissakin olisi vaadittu vielä paljon enemmän pohjetta ja liikkeen herättelyä eteenpäin, jotta tuntuma olisi alkanut tasoittua. Omasta mielestäni puuhasin ja tein muka kamalasti, mutta olin tehoton. Verryttelylaukka oli se vaihe, missä Cinda viimein alkoi liikkua paremmin, mutta aikansa kesti laukassakin ennen kuin loksahti. Aluksi laukka oli selätöntä tökötystä, mutta lopulta Cinda alkoi ympyrällä hieman pyöristää selkäänsä, ja sillä hetkellä oli nohevana nappaamassa "istunnalla kiinni" laukasta. Ponin pyöristyessä pääsin siis istumaan jäntevämmin laukan mukana ja ratsastamaan laukkaa istunnalla, jolloin tietysti pyöreys myös säilyi. Näin tuli molempien suuntien laukoissa lopulta oikein mukavalta tuntuvat pätkät.

Koulutunnin kuvista kiitos Venlalle.

Tunnin toisen puoliskon keskityimme avotaivutuksiin käynnissä ja ravissa. Käynti oli meille taas myrkkyä, eli hyydyttiin jälleen aivan selättömään jumitukseen. Vasemmalle sain avoa ratsastettua edes pätkittäin järkevästi, jolloin Cinda tuli taas pyöreäksi, mutta liikkumiseen olisi tarvittu paljon parempaa työntöä, jotta poni ei olisi kiemurrellut ja tuntumakin olisi tasoittunut. Ravissa oli ehkä aavistuksen helpompaa, mutta sujuvuus puuttui siitäkin. Tunnin lopussa Cinda tuntui liikkuvan harjoitusravissa kohtuullisen tasaisesti, mutta kun aloimme keventää katosi minulta taas "ote". Niinpä tuntuma oli jäälleen hukassa, kun lopuksi ratsastimme kevyessä ravissa askeleen pidennyksiä ja lyhennyksiä ympyrällä. Tunnin päättyessä totesin, että Cinda ei todellakaan ole automaatti vaan vaatii tosi napakkaa ratsastusta, mutta kyllä se vain on ihana heti kun sen saa kunnolla käynnistymään. Opekin huomautti, että saisin vaatia ponilta vielä paljon enemmän, ja varmasti Cindasta saisikin tarpeeksi pyytämällä vaikka kuinka hienoja juttuja irti.

Illalla lähdettiin uittomaastoon, ja sain sinne jälleen Nupun. Viime vuonna uittoreissu jäi huonon sään vuoksi väliin, mutta kaksi vuotta sitten olin uittomaastossa myöskin Nupulla. Nyt tuli siis uusinta. Matka uittopaikalle kesti noin tunnin, ja askellajina oli suurimman osan ajasta käynti. Mennessä otettiin muutama kohtalaisen reipas laukkapätkä, mutta selvästi kuitenkin vielä himmailtiin. Vuoksen rannassa heitettiin satulat ja ylimääräiset vaatteet pois ja uiskenneltiin kylmässä vedessä kolmen ratsukon seurueella. Kavereiden perässä Nuppu lähti uimasille ihan hyvin, vaikka uudelle syvän veden kierrokselle piti välillä vähän suostutella. Sopivan aikaa läträttyämme palattiin samaa reittiä taas tunnin ratsastusmatka takaisin. Kotimatkalla otettiin soratiellä kaksi oikein kunnon laukkavetoa. Vauhti alkoi olla sellaista, että luulin Nupun jo saavuttaneen huippunopeutensa, mutta niin vain se hetken päästä naksautti kavereiden perässä vielä seuraavan vaihteen päälle ja kiristi vauhtia entisestään. Kivaa päästä välillä laukkaamaan oikein tukka putkella, ja niin vaikutti olevan hevostenkin mielestä!

Vuoksen vesissä. © Minna Mättölä

Leirillä Einolassa, 1. päivä: leppoisasti tutuilla poneilla

Tänäkin kesänä lomareissu oli yhtä kuin ratsastusleiri Imatralla Einolan Tallilla samalla porukalla (Anne, Nora ja muut vanhat kaverit) kuin aina ennenkin. Vakea en ottanut leirille mukaan, vaan se pääsi lomalle ja minä pääsin pitkästä aikaa ratsastamaan muillakin hevosilla. Saavuimme Einolaan sunnuntaina illalla, jolloin alkuseremonioiden jälkeen oli ohjelmassa hevosten hakua laitumelta. Lähdin hakureissulle mukaan, ja päädyin tuomaan sieltä Arttu-eestinponin ilman satulaa ratsastaen.

Ratsastuksellinen osuus alkoi varsinaisesti maanantaina. Ensimmäiselle tunnille tarjolla oli isojen hevosten lisäksi muutama poni, joista valitsin itselleni Pinkin. Pinkki oli tuttu viime vuodelta, ja silloin sen kanssa synkkasi yllättäen ihan mukavasti. Pienihän se on kuin mikä, 140 senttiä korkea ja niin siro ja pikkuruinen kuin olla voi. Kavio oli suunnilleen saman kokoinen kuin oma kämmeneni!

Tunti oli siis koulua ja keskityimme ns. perusratsastukseen. Henkilökohtaisia kommentteja tuli melko vähän. Etenkin alkutunnista ope kehotti minua ottamaan paremman tuntuman, sillä Pinkin liikkuessa kirahvina tuntuma pääsi helposti löpsähtämään aivan olemattomaksi. Alku tosiaan oli hieman takkuisa ja poni jännittyneen oloinen, mutta raviverryttelyn edetessä yhteinen sävel alkoi löytyä ja Pinkki rentoutua. Kentän aitojen ulkopuolella vaanivaa vesimattoa Pinkki tosin jaksoi kytätä koko tunnin ajan joka ikisellä kierroksella, niin että toisen pitkän sivun loppu tahtoi olla aina melkoista sivuluisua. Kyttäily oli ärsyttävää, mutta muuten Pinkki oli mukava poni. Kun vaan pääsin olemaan itse pehmeä ja rento ja kehumaan Pinkkiä sen reagoidessa oikein niin poni alkoi kulkea ihan hyvin. Reilu myötäys sisäohjalla ympyrällä auttoi pyöreyden saavuttamisessa, ja etenkin oikeassa kierroksessa oli jonkin aikaa sellainen olo, että sain Pinkin ratsastettua ulko-ohjalle ja kahden pohkeen väliin. Teimme jonkin aikaa ympyrällä käynti-ravisiirtymisiä, ja niissäkin rentous säilyi melko hyvin. Ravista käyntiin Pinkki alkoi tulla hyvin pienestä merkistä, mutta pohkeelle se oli hieman hitaampi.

Myös vasen laukka ympyrällä sujui mukavan pehmeästi ja pyöreänä elastisella tuntumalla, vaikka olimmekin vesimattopäädyssä ja Pinkki hieman liiraili ja puski sisään. Kun jatkoimme laukka-ravi-siirtymisten parissa, alkoi homma valitettavasti levitä ja poni jännittyä ja kiirehtiä. Tämän jälkeen lopputunti olikin ihmeellistä kiirehtimistä, jännittymistä ja liirailua. En enää löytänyt sitä samaa rentoutta ja pehmeyttä ja samalla napakkuutta omaan ratsastukseeni kuin vielä hetki sitten, ja Pinkki mennä koikkelehti taas kirahvina. Vesimaton väistelyliiraukset eivät nekään kauheasti auttaneet asiaa. En tiedä, loppuiko oma vai ponin vai molempien keskittymiskyky kesken, mutta harmillisesti tunti sitten päättyi paljon huonommissa merkeissä kuin mihin oli parhaimmillaan päästy. Onneksi ei sentään koko tunti mennyt penkin alle, vaan sinne väliin mahtui ihan pitkät pätkät toimivampaakin yhteistyötä ennen pakan leviämistä. Totesin kuitenkin tyytyväisenä, että vieras ratsu ei ollut minulle niin iso kulttuurishokki kuin olin pelännyt, vaikka Pinkki olikin juuri aivan toisentyyppinen poni kuin Vake. Silti pääsin sentään vähän kiinni jutun juoneen. Ope antoi koko ryhmälle yhteisenä loppupalautteena ohjeen keskittyä ranteiden suorassa pitämiseen, ja mutkaranteisuus onkin omalla kohdallani yksi vakiovirheistä. Lisäksi oli puhetta tehokkaammasta ulkoapujen käytöstä kääntämisessä sekä siitä, että asetus valmistellaan ensin pohkeella ja painonsiirrolla ennen niskan asetusta ohjalla.

Pieni videoklippi ensimmäiseltä tunnilta, kiitos kuvaajalle!

Myös päivän toinen tunti oli koulua, ja siihen nappasin ratsuksi Artun. Arttu oli viime kesänä hirmuisen mukava poni ratsastaa, nuori ja vähän kokematon silloin ja liikkui kevyesti ja pyöreänä vaikka toki kuolaimen alla. Tätä nykyä Arttu oli kuitenkin jäykkäniskaisempi tapaus, enkä saanut sitä liikkumaan kunnolla pyöreänä koko tunnin aikana. Taipumisen kanssa oli myös niin ja näin. Tunnin tehtäviin kuului pohkeenväistöjä pituushalkaisijalta uraa kohti. Käynnissä väistöt onnistuivat vielä kohtuullisesti, jos nyt ei varsinaisesti sujuvasti, eikä Arttu lähtenyt oikein väistöjenkään kautta myötäämään niskasta. Ravissa sitten takaosan saaminen mukaan väistöön oli nihkeää, enkä saanut ulko-ohjan pidätettä ratsastettua asiallisesti läpi. Meni turhaksi vääntämiseksi, mutta toisaalta en ollut myöskään tarpeeksi tehokas tekemisessäni vaan usko ja yrittäminen loppuivat ehkä hieman kesken. Ope muistutteli ulko-ohjasta niin väistöissä kuin kaarteissakin, vaikka omasta mielestäni ratsastin väistöt jopa vähän sulkutaivutusmaisesti samaan tyyliin kuin Vaken kanssa tapaan tehdä. Ravissa unohduin helposti ratsastamaan pikkusievää töpötystä kuvitellen sitä riittäväksi etenemiseksi, mutta oikeasti Arttu olisi saanut ravata isommin ja energisemmin. Laukassa Arttu liikkui paljon paremmassa tasapainossa kuin vuosi sitten, eli ohjaus toimi ja laukka pysyi ongelmitta yllä. En tosin saanut laukasta irti oikein muuta kuin yhden vaihteen, eli rennon posottamisen eteenpäin ilman asetusta tai taivutusta. Vähän humputtelun puolelle tunti siis meni, vaikka muka välillä yritin ratsastaa Arttua paremmaksi.

Iltapäivä jatkui vielä leppoisalla maastolenkillä. Jouduin siirtämään perjantaiaamun tuntini jo aikaisempaan ajankohtaan leiriviikolla, koska omalta osaltani viimeinen leiripäivä jää valitettavasti väliin. Totesin kolmannen koulutunnin olevan omalle keskittymiskyvylle vähän liikaa, joten maasto tuntui paremmalta idealta. Sainkin sinne suosikkimaastoponini eli Nuppu-vuonohevosen. Kävimme tunnin lenkin minulle ennestään tuntemattomia reittejä pitkin mukavissa maalaismaisemissa. Suurta vauhdinhurmaa ei tällä reissulla koettu, vaan meno oli sangen rauhallista. Ravia ja laukkaa toki otettiin mutta melko lyhyissä pätkissä. Nuppu oli reipas ja kiltti oma itsensä, ja mennä puksutti mukavasti jonon viimeisenä vaikka isot paarmat sitä vähän häiritsivätkin.

Ensimmäinen leiripäivä sujui siis mukavasti tuttujen ponien kanssa, vaikka suuret ratsastukselliset ahaa-elämykset jäivätkin kokematta. Sää suosi, seura oli parasta mahdollista ja ponit kivoja, siinä on oikeanlaiset ratsastusleirin ainekset kasassa.

Yllättävän hyvä ysikymppi

Niin sanottu kisakausi jatkui heinäkuun ja kesäloman koittaessa jälleen kotikisoilla. Kuopion Ratsastajien 3-tason kisoissa oli pienimpänä luokkana tarjolla 2-tason 90 cm arvostelulla A.0.0. Harkitsin ilmoittautumista pitkään ja tarkkaan, mutta lopulta rohkaistuin mukaan, vaikka kyseessä olivatkin oikein kansalliset kisat ja luokkakorkeuskin edelleen vähän mukavuusalueen yli. Minkäs teet, kun ei kotipihassa oikein pienempiäkään luokkia tahdo olla tarjolla! Vielä kisoja edeltävänä iltana pohdin, pitäisikö osallistuminen sittenkin perua, mutta niin siinä kävi, että kisa-aamuna löysin itseni Vaken selästä kisakamppeissa.

Verryttelyssä huomasin saman tien, että nyt Vake on hyvä. Se liikkui jo ravissakin harvinaisen ryhdikkään ja sujuvan oloisesti, aivan kuin se olisi kasvanut korkeutta ja saanut ilmavuutta liikkeisiinsä. Laukka eteni samaan malliin, joten verryttelyhypytkin onnistuivat tavallista sujuvammin. Näin hyvästä laukasta Vake venytti hyppyyn helposti, mikäli jäätiin vähän kauas. Okserille en tosin siltikään osannut lähestyä ilman jäätymistä, ja sille tulikin ensin todella pitkä loikka. Pystylle tosin otettiin harvinainen kielto, kun yritin mahduttaa esteen eteen vielä turhan töpöaskeleen ja Vake ei sitten lähtenyt kiipeämään 90 sentin estettä niin toivottomasta paikasta. Uudella yrityksellä mentiin muitta mutkitta yli, mutta sen verran Vake paineistui, että otti pienet loikat pää alhaalla pitkää sivua pitkin. Tässä rytäkässä se pukitteli satulansa vinoon, ja en saanut sitä selästä käsin poljettua suoraan. Niinpä jouduin vielä tulemaan alas, avaamaan vyön ja korjaamaan satulan paikan kiireellä juuri ennen radalle menoa. Pienestä paniikista huolimatta sinne ehdittiin.

Kisakentän pohja oli kasteltu kimmoisaksi ja napakaksi, ja siinä Vaken laukka sujui hyvin eteen. Rytmi löytyi hyvin, ja laukassa oli poweria sen verran, että esteet lähtivät ylittymään oikein näppärästi. Nelosesteenä olevaa sarjaa olin jännittänyt eniten, vaikka se onneksi olikin mallia okseri-pysty. Vake tuli kuitenkin sarjalle sen verran hyvällä imulla ja sujuvalla hypyllä a-osalle, ettei väli tuottanut vaikeuksia. Viides este oli periaatteessa helppo yksittäinen pysty, mutta tässä olin vähän huolimaton ja päästin lähestymisen valahtamaan lopussa vasemmalle. Niinpä Vake tökkäsi tälle esteelle töpöaskeleen, mutta selvisi kuitenkin ketterästi puomia pudottamatta. Vasemmalle valumisen seurauksena seuraava kaarre meni turhan pieneksi, mutta siitä huolimatta pääsimme esteiden 6 ja 7 linjalle asiallisesti. Etäisyys oli hevosille neljä ja poneille viisi laukkaa, ja viidellä meni Vakekin mukavasti. Puomeja kolisteltiin kevyesti sekä seiskalla että kasilla. Kasin jälkeen Vake oli väärässä laukassa, sillä jostain syystä se on nyt alkanut suosia oikeaa laukkaa enemmän. Sen verran vahvasti Vake oli etenemässä, että en helpolla saanut sitä raviin, ja niinpä päätin jatkaa laukassa eteenpäin enemmin kuin rikkoa hyvää rytmiä. Viimeisessä kaarteessa käytiin sitten vähän ristilaukalla, mutta rytmi ei pahemmin häiriintynyt, ja Vake lähestyi vielä viimeisellekin esteelle hyvällä imulla. Vähän kauas jäi, mutta Vake venytti vaivattomasti oikein komean, ketterän hypyn. Niin rata hurahti läpi ennen kuin ehdin oikein huomatakaan!

Puhdas rata ja ruusuke siitä siis tuli. Olin tosi tyytyväinen, sillä Vake tuntui aivan harvinaisen hyvältä. Nyt tuntui siltä, että 90 sentin radan hyppääminen oli sille suorastaan helppoa! Vaikka tässä on jo kolme yhteistä vuotta takana niin sainpa taas vähän säätää ylöspäin omaa arviotani siitä, mihin Vake oikeasti pystyykään. Kun se tällaiseen kisavireeseen herää, niin ei näköjään tunnu ysikympin rata missään. Vake se osaa toisinaan yllättää, kun vaan syttyy oikealla tavalla.