Viikko 33: leppoistelujakso

Juuri kun Vakella oli ollut tarkoituksella muutama aivan kevyt päivä, sairastuin itse ja treenit jäivät väliin. Sunnuntaina 13.8. ja maanantaina 14.8. Vake sai onneksi liikuntaa Sannan ratsastaessa sillä, mutta tiistaina tuli täysvapaa eli tarhassamöllötyspäivä. Keskiviikkona pääsin onneksi jo itse tallille, mutta jouduin ottamaan koko loppuviikon vielä kevyesti oman kunnon vuoksi.

Keskiviikkona 16.8. Vake siis pääsi kävelylle ja minä istumaan sen selässä itseäni rasittamatta. Teimmekin tunnin mittaisen kävelyn, johon sisältyi siirtolapuutarhan lenkki. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kävin Vaken kanssa näin "kaukana" ja autotietäkin pitkin lenkillä ratsain ja ihan yksin. Taluttaen on tietenkin käyty vaikka missä ja kuinka paljon, ja toisen hevosen perässä Vakella voi ratsastaa vaikka keskelle toria. Yksin maastoilu ilman edellä kulkevaa hevosta tai ihmistä on vaatinut Vakelta totuttelua, mutta edistysaskeleita on rauhalliseen tahtiin otettu. Ensin on tehty tallin pihasta lähtevän verryttelylenkin ratsastaminen yksin jokapäiväiseksi asiaksi sekä käyty ilman hevosseuraa pitkiäkin talutuslenkkejä, mikä onkin aina sujunut rennosti ja täysin ongelmitta. Nyt sitten vihdoin laajennettiin yksin ratsastettavaa aluetta tutuksi käyneeseen siirtolapuutarhan lenkkiin. Hyvin ja rennosti kierros Vakelta sujuikin. Kiirettä ei ole asian kanssa pidetty, mutta näin on ihan vaivihkaa päästy yksin maastossa käymisen osalta eteenpäin.

Sekä torstaina 17.8. että perjantaina 18.8. ratsastin reilut verryttelyn metsän puolella, mutta nyt vain lähilenkkiä kiertäen ja otin mukaan myös ravia ja laukkaa. Lisäksi pyörähdimme hieman kentällä molempina päivinä. Torstaina Vake tuntui kentällä ravatessa ja laukatessa tosi hyvältä ja kevyen ryhdikkäältä, ja olikin tosi harmi, että en ollut riittävässä ratsastuskunnossa vaan jouduin tyytymään vain ihan pieniin maistiaisiin. Laukkaaminen tuntui kovin rankalta itselleni, mutta Vake kyllä laukkasi tosi napakasti ja pyöristyen etenkin vasemmalle. Harmi, ettei tosiaan oma vointi sallinut nyt mennä laukkaa enempää! Ravissakin Vake oli ihanan kevyt ja kantoi itseään, eikä minun tosiaankaan tarvinnut paljon selässä tehdä, mikä oli toki tavoitekin. Perjantaina Vake ei ollut enää aivan yhtä hyvä vaan vähän etupainoisemman oloinen, ja tällöin toki oli myös häiriötekijänä ravit naapurissa. Aika hyvin Vake onneksi sietää töyrään takana ohi hujahtavia valjakoita, eikä pahemmin niistä jännittynyt tälläkään kertaa vaikka menoa ja meininkiä riitti aivan korvanjuuressa. Etenkin kun kentälle tuli toinen ratsukko seuraksi oli Vake hyvinkin rento ja keskittynyt.

Lauantaina 19.8. ja sunnuntaina 20.8. toistin vielä saman kaavan, eli ensin kunnon verryttelylle maastoon ja sitten vähän aikaa kentällä. Lauantaina olimme suunnilleen 20 minuuttia maastossa ja 40 minuuttia kentällä, sunnuntaina puolestaan 40 minuuttia maastossa (jälleen siirtolapuutarhan lenkki) sekä 20 minuuttia kentällä. Lauantaina sain Vaken ratsastettua käynnissä oikein hyväksi ja pehmeäksi sulkutaivutuksilla, ja se teki myös hyviä laukannostoja jumittamatta. Ehkäpä kevyemmän puoleinen viikko teki Vakellekin vain hyvää. Sopivaan saumaan sattui tämä leppoisampi jakso myös siltä osin, että Vake oli jo melko paksussa karvassa vaikka lämpötilat pyörivät vielä varsin kesäisissä lukemissa. Hien pintaan saamiseen ei siis kovin montaa ravikierrosta tarvittu.

Viikko 32: supertreenit ja rentoa maastoilua

Maanantaina 7.8. oli koulutunti, joka mentiin maneesissa. Tunti alkoi rauhallisella käyntityöskentelyllä väistöjen parissa, mikä sopikin minulle ja Vakelle erittäin hyvin. Väistöjä ratsastettiin pituushalkaisijalta uralle, ja samaa tehtävää jatkettiin myös ravissa. Ratsastin väistöt hieman liikkeen suuntaan asettaen, kuten olen tavannut Minin ohjeiden mukaisesti tehdä. Vake teki väistöt tosi kuuliaisesti ja pehmeästi, ja niiden kautta löytyi liikkumiseen hyvää ryhtiä ja kaunis muoto. Väistöihin haluttiin kuitenkin vielä vähän isompaa askelta ja parempaa etenemistä. Minun tuleekin muistaa säilyttää väistöissä oma ajatus eteenpäin sekä pyytää Vakelta vähän sujuvampaa liikettä myös eteen samaan aikaan kun mennään sivulle.

Väistöjen jälkeen työstimme jonkin aikaa oikeaa laukkaa, jossa keskityttiin kulmien ratsastamiseen. Syvälle kulmaan pääseminen oli hiukan työlästä, mutta laukkatyöskentelyssä säilyi työläydestä huolimatta koko ajan hyvä fiilis eli Vake oli menossa eteenpäin eikä jäänyt jumittelemaan. Vasemmassa kierroksessa puolestaan ratsastimme raviväistöä pituushalkaisijalta uralle ja tästä suoraan laukannoston jatkaen päädyn ympäri laukassa. Tässä tehtävässä emme montaa toistoa tarvinneetkaan, sillä Vake teki väistön superhyvin sekä nosti vasemman laukan napakasti. Hyvän noston jälkeen laukka myös jatkui päädyssä hienoilla askelilla. Pääsin irti sisäohjasta ja otin päädyssä lievän vasta-asetuksen, jolloin Vake kokosi laukkaa upeasti takaosalle. Juuri näitä askelia laukkaan halutaan! Koko tunti sujui siis jopa laukkaa myöten harvinaisen mainiosti. Vake oli pehmeä, kuuliainen ja hyvässä muodossa. Vasen kierros aivan hirmuisen hyvä, mutta oikealle meno oli edelleen vähän etupainoisempaa. Kokonaisuutena aivan tosi hyvä!

Tiistaina ja keskiviikkona olimme Bennyn estevalmennuksissa, joista tarkempi selostus toisessa postauksessa. Yhden koulu- ja kahden estevalmennuspäivän jälkeen Vake saikin ottaa loppuviikon ansaitusti kevyemmin. Torstaina kävimme vain talutuslenkillä. Perjantaina ohjelmassa oli kevyt maasto sellaisella poikkeusjärjestelyllä, että sain itselleni lainaratsuksi Mennin ja Aleksei puolestaan ratsasti maastolenkin Vakella. Muutoin teimme vain kävelylenkin, mutta rantapolulla laukattiin mennen tullen ja rannassa kahlailtiin hetki. Olihan meillä mukava perjantai-ilta kilttien ratsujen kanssa köpötellessä, ja oli oikein kiva, että sain Mennin kaltaista täyden kympin maastohevosta lainata. Lauantaina tuli vielä lisää kevyttä maastoilua, tällä kertaa menin itse Vakella ja seuralaisena oli Aatu-suokki. Sunnuntaina olinkin itse tulossa hieman kipeäksi ja pysyttelin kotona, mutta onneksi tälle päivälle oli jo muutenkin sovittu Vaken ratsastus Sannalle, joka siis on Vakella mennyt muutenkin noin kerran viikossa.

Tässä olivat kyllä viikko-ohjelma ja sen toteutus aika lailla kohdillaan. Onnistunut kouluvalmennus, onnistuneet estevalmennukset ja rentoa maastoilua. Bonuksena viikon hevosteluihin sisältyi lauantaina Itä-Suomen Mahdollisuuksien Hevonen -tapahtuma, joka siis järjestettiin "meillä kotona" Sorsasalossa. Vake ei tapahtumaan osallistunut, mutta itse olin yleisössä seuraamassa lajinäytöksiä ja kilpailuja lähes koko päivän. Alun perin olin suunnitellut osallistumista Vaken kanssa hevosten match show:hun, mutta tämä suunnitelma peruuntui kun Vake alkoi jo kovasti kasvattaa talvikarvaa ja muuttui sen myötä niin rähjäisen näköiseksi, ettei leikkimieliseenkään näyttelyyn osallistuminen tuntunut oikein hyvältä idealta. Ehkä joku toinen kerta, jos vastaavia tapahtumia kotinurkilla järjestetään.

Viikko 31: kuskin ja ratsun vaihtoja

Sunnuntaina 30.7. oli perheen miesten höntsäilyilta eli toisin sanoen Aleksei sai vähän humputella Vakella kentällä. Keskimittainen mies on vähän turhan pitkä ratsastaja ponikokoiselle ratsulle ja sopisi paremmin ison hevosen selkään, mutta kun ei kuitenkaan painava ole niin voi kyllä satunnaisesti vähän köpötellä Vakella. Aleksei kokeili Vaken kanssa kentällä kaikki askellajit, ja Vake oli tosi kiltti ja kuuliainen. Tämän jälkeen kävimme vielä pienellä maastokävelyllä, jolle tosin vaihdettiin ratsastajaa eli olin satulassa itse.

Maanantaina 31.7. sattui sopivasti lenkkiseuraa tallille, joten lähdimme Vaken kanssa maastoon tutun seuralaisen eli Menni-ruunan peesiin. Matkalla tuli puhetta, että voisin joskus vaikka lainata Menniä ratsuksi maastoon, ja tämän idean pohjalta päädyimme vaihtamaan ratsuja käytyämme ensin uittorannassa kahlaamassa. Niinpä kipusin Mennin satulaan ja ensi töiksemme laukkasimme uittorannan polkua kotiinpäin. Menniä sai aluksi vähän hoputella eteenpäin, mutta polun loppua kohti askel lähti sujumaan letkeämmin. Tämän jälkeen käväisimme vielä laukkailemassa raviradan keskellä. Menni oli tosi kiltti, kuuliainen, ryhdikäs ja mukava vanha herrasmies, ja sillä oli hauskasti keinuva laukka. Vaihtelimme laukassa hieman vetovuoroa, ja reippain veto tuli loppuun, kun laukkasimme nurmella kotiinpäin eli kohti poistumisporttia. Mennillä askel venyi siihen malliin, ettei vauhtia samalla tavalla huomannutkaan kuin Vaken selässä. Mielenkiintoista vaihtelua!

Tiistaina 1.8. oli tavanomaisen estetunnin vuoro. Hyppäsimme tosin poikkeuksellisesti "pikkukentällä" ison kisakentän sijaan. Tunnin teemana oli sujuvan laukan ja luontevien lähestymisten hakemista, ja esteet pysyivät enimmäkseen noin 70 sentin korkeudessa. Korkeudesta ei siis ainakaan tarvinnut ottaa paineita, vaan saatoin keskittyä ratsastamaan rauhassa hyviä lähestymisiä. Vake oli alussa pienimmillä esteillä vähän heräteltävä, mutta tunnin mittaan ja esteiden noustessa laukka käynnistyi kunnolla. Rataa hypätessä laukka oli ihan napakkaa, omalla moottorilla sujuvaa eikä etupainoisuuskaan tuntunut pahasti vaivaavan. Tästä laukasta alkoivat ponnistuspaikat löytyä oikein luontevasti. Ope kehotti minua vielä keskittymään ylävartalon asentoon esteiden edessä, jotta en vahingossa yhtään ennakoisi hyppyä varsinkaan silloin, kun paikka sattuu lähelle estettä. Matalilla esteillä tätä asiaa oli hyvä korjata.

Keskiviikkona 2.8. ratsastin itsenäisesti ja kelin vuoksi maneesissa. Koetin treenata laukannostoja, mutta ne olivat oikeassa kierroksessa kovin nihkeitä. Vasen laukka puolestaan toimi varsin kelvollisesti, ja ravissa oli hyviä välähdyksiä. Vähän sellainen maku kuitenkin jäi, että tein ja yritin taas liikaa. Olisin kaivannut kevyempää ja eleettömämpää menoa.

Torstaina 3.8. oli vapaapäivä eli ohjelmassa vain kävelylenkki taluttaen. Perjantaina 4.8. puolestaan ratsastin itsenäisesti kentällä. Vaikka olimmekin kentällä ja koko pihassa yksin, Vake keskittyi nyt hyvin ratsastajan kuuntelemiseen. Jotain osasin tehdä oikein, sillä yhteistyö toimi tällä kertaa selvästi paremmin. Harjoittelin lisää laukannostoja sekä ratsastin käynnissä siksak-väistöjä pituushalkaisijalla. Ravissa tuli tosi mukavalta tuntuvia pätkiä, ja eivät laukannostotkaan hullumpia olleet. Sain ratsastettua yhden aivan superhyvä noston, joka ansaitsee jo suorastaan merkin seinään: Vake ravasi nostoon sujuvasti ja siirtyi laukkaan yhtään jarruttamatta sekä pyöreyden säilyttäen. Ravi oli niin hyvää ja ajatus eteenpäin, että pääsin ratsastamaan noston "ihan tuosta vaan huomaamatta", ja näin se sitten onnistui nappiin. Laukan myötä Vaken liikkuminen oikeastaan vain parani, ja lopuksi pääsin pitkästä aikaa kokeilemaan myös vähän askeleen pidentämistä ravissa kun Vake liikkui niin ryhdikkäästi ja tahdikkaasti. Kaiken kaikkiaan tämä oli aivan mainio kerta, ja parasta oli se, että Vake tuntui työskentelevän suorastaan motivoituneesti ja rennon tyytyväisenä. Meillä oli hyvä tekemisen meininki molemmilla.

Lauantaina 5.8. tein ensin pitkän ja rennon verryttelyn metsässä verkkalenkillä. Otin polulla myös ravi- ja laukkapätkiä ennen kuin menimme hetkeksi kentälle jatkamaan työskentelyä. Kenttä oli sen verran märkä, että menimmekin vain pikkukentälle, jossa ratsastin lävistäjiä sekä hyväksi havaittua siksak-väistöä pituushalkaisijalla. Väistöissä pyrin nykyään pitämään asetuksen liikkeen suuntaan, eli ratsastan ikään kuin sulkutaivutusta. Tällä tavalla väistöt tuntuvat yleensä täyttävän tehtävänsä parhaiten ja Vake ryhdistäytyy ja suoristuu niissä tehokkaammin. Ravissa Vake liikkui parin laukannoston jälkeen jo ihan asiallisesti, ja aivan lopuksi ravi tuntui tosi sujuvalta ja tahdikkaalta. Tällä kertaa kenttätyöskentelyn pituus taisi pysyä aika optimaalisena, kun tosiaan verryteltiin ensin polulla pitkän kaavan mukaan.

Sunnuntaina 6.8. yritin toistaa edellispäivän formaatin eli kävimme ensin maastoverryttelemässä ja sitten jatkoimme pikkukentällä. Isommalla kentällä tosin kävin laukkaamassa muutaman kierroksen kevyessä istunnassa, jotta Vake olisi saanut laukata vähän rennommin eteenpäin. Jostain syystä tämä päivä oli nyt paljon nihkeämpi parin tosin mukavasti sujuneen kerran jälkeen. Vakella tuntui olevan keskittymisvaikeuksia, se oli vastahakoinen, jähmeä ja liiraava. Yksinolo ulkona kentällä tuntui tänään vähän jännittävän Vakea ja ulkomaailma vei sen huomiota. Kovistella ei tässä tilanteessa auta, tai Vake käy vain entistä vastahakoisemmaksi ja etupainoisemmaksi, mutta silti ponin huomio pitäisi jollain tavalla saada ulkomaailmoista ratsastajaan. En vain keksinyt tähän nyt oikeaa tapaa. Välillä sitä on huono päivä syystä tai toisesta, ja vaikka ei aina menekään hyvin niin se on jo sentään jotain, että edes välillä (ja oikeastaan aika useinkin) on niitä hyviä tai oikein hyviä päiviä.

Viikolta mainittakoon vielä se, että Vake sai yhden hevoskaverin lisää. Kahden ruunan kimppatarhasta tulikin kolmen ruunan kimppatarha, kun eräs tallin vanhoista asukkaista menetti pitkäaikaisen tarhakaverinsa ja liittyi uusien kavereiden toivossa Vaken ja Vaken nuoremman toverin seuraan. Kolmikko olikin alusta alkaen erittäin sopuisa, mikä on tietysti kaikkien kannalta mukavaa. Vaikka tarha ei ole valtavan suuri, ei kaveruksilla ole ollut mitään kärhämää vaan kaikki tykkäävät kaikista. Ensimmäisenä päivänä yhteiseen tarhaan mennessä Vake oli kuulemma osoittanut kaapin paikan laittamalla kaulan kaarelle ja vinkaisemalla, ja siinä oli kokonaisuudessaan uuden lauman välienselvittely. Parhaimmillaan voi tosiaan uusien tuttavuuksien yhdistäminen onnistua näin helposti. Nyt siellä sitten sopuisat ruunat ulkoilevat tyytyväisinä keskenään, kaksi iäkkäämpää herraa ja yksi nuorukainen.

Paluu arkeen

Kahden viikon kesäloma päättyi ja palasimme Vaken kanssa takaisin Kuopioon. Vaken paluukyydissä oli hieman järjestelemistä, mutta loppujen lopuksi kyyti löytyi tiistaille 18.7. Tiistai-iltana Vake siis palasi kotiin. Heti seuraavana aamuna heräsin itse vähän flunssaisena, joten ensimmäiset päivät loman jälkeen otettiin kevyesti. Pari kevyempää päivää kotiinpaluun sekä edellisen viikon treenirupeaman jälkeen olivat varmasti ihan paikallaan Vakellekin.

Keskiviikkona 19.7. käytiin pieni käyntimaasto jalkaisin liikkuvan turvamiehen kanssa. Kiersimme siirtolapuutarhan lenkin ja kävimme rannassa hieman kahlaamassa, ja lopuksi keventelin kentällä noin vartin ajan. Vake käveli maastossa tosi letkeällä askeleella, ja myös ravi kentällä tuntui mukavan sujuvalta ja irtonaiselta. Tyytyväisenä totesin, että ehkä Artsin kurssin hyödyt alkoivat nyt realisoitua Vaken liikkumisessa.

Myös torstaina 20.7. oli Aleksei jalkamiehenä mukana ja taas käytiin kevyesti maastossa, kun en oikein jaksanut itseäni rasittaa. Nyt kävimme teitä pitkin toisella suunnalla kuin edellispäivänä, ja ravattiin myös sen verran kuin lenkkiseura jaksoi mukana juosta. Vake ravaa maastossa oikein sujuvasti eteenpäin jos vaan joku juoksee edellä, mutta heti kun pitäisi mennä itse edeltä alkaa jumittaminen. Harjoittelimme kuitenkin hieman myös yksin menemistä, sillä otin pieniä, noin 100-200 metrin laukkapätkiä jättäen turvamiehen matkasta. Kyllä Vake lähti yksin laukalle ja laukkasi ihan kiltisti aina parin mutkan taakse, mutta selvästi se jännittyi heti "yksin" jäädessään ja sitä piti hieman työntää eteenpäin. Tulipa kuitenkin hyvää harjoitusta yksinmaastoiluun edes pieninä pätkinä.

Perjantaina 21.7. tarkoituksenani oli liikuttaa Vake vain nopeasti ja kevyesti sileällä ennen seuraavan päivän estevalmennusta. Tällä kertaa Vake oli kuitenkin kovin jännittynyt ja valpas, ja en sitten tietenkään halunnut lopettaa ennen kuin poni alkoi edes vähän rentoutua. Olimme kentällä yksin, mikä tuntui nimenomaan olevan se Vaken jännityksen aiheuttaja. Itse en ollut vielä ihan parhaassa terässä tehokkaaseen työskentelyyn, ja loppujen lopuksi kentällä hinkkaaminen taisi olla aika epätarkoituksenmukaista. Hyvää ja rentoa yhteistyötä ei oikein löytynyt, mutta sentään lopulta Vake keskittyi töihin edes vähän paremmin ympäristön pälyilyn sijaan, joten päivän ainoa tavoite saavutettiin ainakin puoliksi.

Vaken maalaisloma

Sillä aikaa kun leireilin itse Einolassa, vietti Vake lomaa vanhoissa kotimaisemissaan Tallinmäellä. Kuopion Ratsastajien kisoista järjestyi kyyti entisen isäntäväen matkassa kohti Oulua, joten sinne Vake sai lähteä lomalle tuttuun paikkaan. Olin harmitellut koko alkukesän sitä, ettei Vake pääse laitumelle, koska se näyttää siinä määrin potentiaaliselta kaviokuumeponilta etten sitä ympärivuorokautiseen laidunnukseen uskalla laittaa. Tallinmäellä kuitenkin oli mahdollisuus myös osapäivälaidunnukseen, mitä Vake on kestänyt aikaisempinakin kesinä, joten sinne uskalsin sen sitten lähettää.

Toinen jännityksen aihe oli tietenkin Vaken soluttautuminen laumaan, jossa oli pari sen vanhaa tuttua mutta suurimmaksi osaksi hevosia, joiden kanssa se ei aikaisemmin ole ollut laumassa. Tämänkin asian osalta päätin ottaa pienen riskin, joten toiveideni mukaisesti Vake meni päiväsaikaan kahdeksan ruunan laumaan laitumelle ja yöksi se otettiin talliin. Oikea ratkaisu se oli, Vake pääsi osaksi laumaa kuulemma ilman mainittavia ongelmia ja vaikutti ainakin viikkoa myöhemmin oikein tyytyväiseltä porukassa. Tutustumisesta uusiin tovereihin jäi kuitenkin pientä todistusaineistoa, sillä Vakelle oli ilmestynyt takaosaan melkein kämmenen kokoinen puremajälki. Onneksi se on pelkkä esteettinen haitta. Sitä en osaa sanoa, nousiko Vake uutena tulokkaana aivan johtajan asemaan, mutta ainakin näin sen paimentavan ja ohjailevan kolmen hevosen jonoa edellään isännän elkein. Kaikkien kanssa se näytti tulevan hyvin toimeen ainakin alkuselvittelyjen jälkeen.

Vake ja todennäköisin hampaanjälkien aiheuttaja.

Menin tosiaan itsekin Ouluun leiriviikon jälkeen sunnuntaina 9.7. Heti juna-asemalta suunta oli tallille, missä löysin Vaken laitumelta erittäin hyvinvoivana ja onnellisena. Saman tien lähdimmekin käymään maastossa Noran ja Annen kanssa. Näitä maastoja minulla onkin ollut niin ikävä! Loma oli nähtävästi tehnyt tehtävänsä, sillä laitumella vietetyn viikon aikana Vakelle oli löytynyt jostain oikein superkäynti. Se käveli niin pitkällä ja reippaalla askeleella, että puoliveristen perässä pysyttiin maastossa aivan helposti, ja käynti keinutti elastisesti koko kropan läpi. Siinä oli ihan hämmästelemistä, että kuinkas tämä näin hyvin kävelee. Mieli oli ponilla rento, vaikka paarmat aurinkoisena päivänä vähän kiusasivatkin. Kun pääsimme kankaille laukkapolun alkuun oli Vake ensin vähän malttamattomankin oloinen, mutta kun laukkaan lähdettiin niin ei ollut enää kiire. Laukkasimme pehmeällä hiekkapolulla rauhallista vauhtia pitkähkön pätkän, ja Vaken laukka tuntui sekin mukavan aktiiviselta mutta rennolta. Tämän kuntoilupätkän jälkeen hevoset saivat huokaista hetken, ja sitten teimme vielä tien toisella puolella "ravilenkin". Vake tosin täälläkin mieluiten laukkasi muiden ravatessa. Kotimatka tapahtui lentokentän reittiä pitkin samoissa rennon reippaissa tunnelmissa, ja näin tuli tehtyä mukavan lähes 10 kilometrin rauhallinen lenkki Tallinmäelle paluun kunniaksi.

Maanantaina 10.7. lomaohjelmassa oli uittoreissu Äimärautiolle. Ennen sitä tosin kävin hetkisen hölkkäilemässä Vaken kanssa kentällä ilman satulaa, mutta ei siellä kauan viitsinyt paarmojen takia olla. Uinti oli tällaisena päivänä paljon mukavampaa. Kuorma-autolla siis vietiin yhteensä viisi hevosta Äimärautiolle, missä oli tuulisesta ja hieman aallokkoisesta säästä huolimatta ihanan lämmintä merivettä. Loivasti syvenevällä tasaisella rannalla oli mukava polskia. Ihanaa, että pääsimme Oulun reissulla nauttimaan myös merestä!

© Hannakaisa Holmi

Leirillä Einolassa, 2. päivä: este, koulu ja uitto

Toisen leiripäivän aamuna pääsimme hyppäämään. Ratsukseni valikoitui viime kesältä tuttu ja hyväksi havaittu esteratsu Einolan Myräkkä. Myrä on hauska pieni voimanpesä.

Tunnin tehtävät olivat simppeleitä ja esteet ihan matalia. Saatiin siis keskittyä aivan perusasioihin. Hyppelimme 5-6 laukka-askeleen linjaa sekä yksittäisiä pikkuoksereita lävistäjällä ja pitkän sivun suuntaisella lähestymisellä. Myrää sai jonkin verran patistella eteen, mutta kivasti se touhuun heräsi etenkin loppua kohti ja hyppäsi napakasti. Suoralle linjalle onnistuttiin ottamaan molemmat pyydetyt askelmäärät, vaikka viisi laukkaa vaatikin Myrän tapauksessa oikein reipasta etenemistä. Korjattavana asiana nousi esiin esteen jälkeisen linjan ratsastus, eli esteeltä olisi pitänyt päästä jatkamaan pidemmälle suoraan sen sijaan, että annoin Myrän oikaista ja kantata kaarteeseen liian aikaisin. Juuri sama ongelmahan minua vaivaa Vakenkin kanssa, eli kyllä siinä vaan taitaa olla kyse ratsastajan systemaattisesta virheestä, joka sitten hyvin nopeasti tarttuu hevoseenkin. Mikähän ihmeen kiire minulla aina on sinne kaarteeseen? Miksi en "osaa" jatkaa suoraan?

Iltapäivän koulutunnille sain toiveratsuni, ikuisen koulutuntisuosikkini Cindan. Verryttelytehtävänä toimi nelikaarinen kiemura käynnissä ja ravissa. Käyntityöskentely ei ollut Cindan kanssa paras mahdollinen aloitus tunnille, vaan pahaksi jumittamiseksihan se meni. En vain yksinkertaisesti saanut ponia kävelemään riittävästi eteen, jotta se olisi alkanut myös rentoutua ja vähän venyttääkin kaulaansa hirvimoodin sijaan. Ravissa helpotti hieman, kun päästiin liikkumaan vähän enemmän eteenpäin. Silti ravissakin olisi vaadittu vielä paljon enemmän pohjetta ja liikkeen herättelyä eteenpäin, jotta tuntuma olisi alkanut tasoittua. Omasta mielestäni puuhasin ja tein muka kamalasti, mutta olin tehoton. Verryttelylaukka oli se vaihe, missä Cinda viimein alkoi liikkua paremmin, mutta aikansa kesti laukassakin ennen kuin loksahti. Aluksi laukka oli selätöntä tökötystä, mutta lopulta Cinda alkoi ympyrällä hieman pyöristää selkäänsä, ja sillä hetkellä oli nohevana nappaamassa "istunnalla kiinni" laukasta. Ponin pyöristyessä pääsin siis istumaan jäntevämmin laukan mukana ja ratsastamaan laukkaa istunnalla, jolloin tietysti pyöreys myös säilyi. Näin tuli molempien suuntien laukoissa lopulta oikein mukavalta tuntuvat pätkät.

Koulutunnin kuvista kiitos Venlalle.

Tunnin toisen puoliskon keskityimme avotaivutuksiin käynnissä ja ravissa. Käynti oli meille taas myrkkyä, eli hyydyttiin jälleen aivan selättömään jumitukseen. Vasemmalle sain avoa ratsastettua edes pätkittäin järkevästi, jolloin Cinda tuli taas pyöreäksi, mutta liikkumiseen olisi tarvittu paljon parempaa työntöä, jotta poni ei olisi kiemurrellut ja tuntumakin olisi tasoittunut. Ravissa oli ehkä aavistuksen helpompaa, mutta sujuvuus puuttui siitäkin. Tunnin lopussa Cinda tuntui liikkuvan harjoitusravissa kohtuullisen tasaisesti, mutta kun aloimme keventää katosi minulta taas "ote". Niinpä tuntuma oli jäälleen hukassa, kun lopuksi ratsastimme kevyessä ravissa askeleen pidennyksiä ja lyhennyksiä ympyrällä. Tunnin päättyessä totesin, että Cinda ei todellakaan ole automaatti vaan vaatii tosi napakkaa ratsastusta, mutta kyllä se vain on ihana heti kun sen saa kunnolla käynnistymään. Opekin huomautti, että saisin vaatia ponilta vielä paljon enemmän, ja varmasti Cindasta saisikin tarpeeksi pyytämällä vaikka kuinka hienoja juttuja irti.

Illalla lähdettiin uittomaastoon, ja sain sinne jälleen Nupun. Viime vuonna uittoreissu jäi huonon sään vuoksi väliin, mutta kaksi vuotta sitten olin uittomaastossa myöskin Nupulla. Nyt tuli siis uusinta. Matka uittopaikalle kesti noin tunnin, ja askellajina oli suurimman osan ajasta käynti. Mennessä otettiin muutama kohtalaisen reipas laukkapätkä, mutta selvästi kuitenkin vielä himmailtiin. Vuoksen rannassa heitettiin satulat ja ylimääräiset vaatteet pois ja uiskenneltiin kylmässä vedessä kolmen ratsukon seurueella. Kavereiden perässä Nuppu lähti uimasille ihan hyvin, vaikka uudelle syvän veden kierrokselle piti välillä vähän suostutella. Sopivan aikaa läträttyämme palattiin samaa reittiä taas tunnin ratsastusmatka takaisin. Kotimatkalla otettiin soratiellä kaksi oikein kunnon laukkavetoa. Vauhti alkoi olla sellaista, että luulin Nupun jo saavuttaneen huippunopeutensa, mutta niin vain se hetken päästä naksautti kavereiden perässä vielä seuraavan vaihteen päälle ja kiristi vauhtia entisestään. Kivaa päästä välillä laukkaamaan oikein tukka putkella, ja niin vaikutti olevan hevostenkin mielestä!

Vuoksen vesissä. © Minna Mättölä

Leirillä Einolassa, 1. päivä: leppoisasti tutuilla poneilla

Tänäkin kesänä lomareissu oli yhtä kuin ratsastusleiri Imatralla Einolan Tallilla samalla porukalla (Anne, Nora ja muut vanhat kaverit) kuin aina ennenkin. Vakea en ottanut leirille mukaan, vaan se pääsi lomalle ja minä pääsin pitkästä aikaa ratsastamaan muillakin hevosilla. Saavuimme Einolaan sunnuntaina illalla, jolloin alkuseremonioiden jälkeen oli ohjelmassa hevosten hakua laitumelta. Lähdin hakureissulle mukaan, ja päädyin tuomaan sieltä Arttu-eestinponin ilman satulaa ratsastaen.

Ratsastuksellinen osuus alkoi varsinaisesti maanantaina. Ensimmäiselle tunnille tarjolla oli isojen hevosten lisäksi muutama poni, joista valitsin itselleni Pinkin. Pinkki oli tuttu viime vuodelta, ja silloin sen kanssa synkkasi yllättäen ihan mukavasti. Pienihän se on kuin mikä, 140 senttiä korkea ja niin siro ja pikkuruinen kuin olla voi. Kavio oli suunnilleen saman kokoinen kuin oma kämmeneni!

Tunti oli siis koulua ja keskityimme ns. perusratsastukseen. Henkilökohtaisia kommentteja tuli melko vähän. Etenkin alkutunnista ope kehotti minua ottamaan paremman tuntuman, sillä Pinkin liikkuessa kirahvina tuntuma pääsi helposti löpsähtämään aivan olemattomaksi. Alku tosiaan oli hieman takkuisa ja poni jännittyneen oloinen, mutta raviverryttelyn edetessä yhteinen sävel alkoi löytyä ja Pinkki rentoutua. Kentän aitojen ulkopuolella vaanivaa vesimattoa Pinkki tosin jaksoi kytätä koko tunnin ajan joka ikisellä kierroksella, niin että toisen pitkän sivun loppu tahtoi olla aina melkoista sivuluisua. Kyttäily oli ärsyttävää, mutta muuten Pinkki oli mukava poni. Kun vaan pääsin olemaan itse pehmeä ja rento ja kehumaan Pinkkiä sen reagoidessa oikein niin poni alkoi kulkea ihan hyvin. Reilu myötäys sisäohjalla ympyrällä auttoi pyöreyden saavuttamisessa, ja etenkin oikeassa kierroksessa oli jonkin aikaa sellainen olo, että sain Pinkin ratsastettua ulko-ohjalle ja kahden pohkeen väliin. Teimme jonkin aikaa ympyrällä käynti-ravisiirtymisiä, ja niissäkin rentous säilyi melko hyvin. Ravista käyntiin Pinkki alkoi tulla hyvin pienestä merkistä, mutta pohkeelle se oli hieman hitaampi.

Myös vasen laukka ympyrällä sujui mukavan pehmeästi ja pyöreänä elastisella tuntumalla, vaikka olimmekin vesimattopäädyssä ja Pinkki hieman liiraili ja puski sisään. Kun jatkoimme laukka-ravi-siirtymisten parissa, alkoi homma valitettavasti levitä ja poni jännittyä ja kiirehtiä. Tämän jälkeen lopputunti olikin ihmeellistä kiirehtimistä, jännittymistä ja liirailua. En enää löytänyt sitä samaa rentoutta ja pehmeyttä ja samalla napakkuutta omaan ratsastukseeni kuin vielä hetki sitten, ja Pinkki mennä koikkelehti taas kirahvina. Vesimaton väistelyliiraukset eivät nekään kauheasti auttaneet asiaa. En tiedä, loppuiko oma vai ponin vai molempien keskittymiskyky kesken, mutta harmillisesti tunti sitten päättyi paljon huonommissa merkeissä kuin mihin oli parhaimmillaan päästy. Onneksi ei sentään koko tunti mennyt penkin alle, vaan sinne väliin mahtui ihan pitkät pätkät toimivampaakin yhteistyötä ennen pakan leviämistä. Totesin kuitenkin tyytyväisenä, että vieras ratsu ei ollut minulle niin iso kulttuurishokki kuin olin pelännyt, vaikka Pinkki olikin juuri aivan toisentyyppinen poni kuin Vake. Silti pääsin sentään vähän kiinni jutun juoneen. Ope antoi koko ryhmälle yhteisenä loppupalautteena ohjeen keskittyä ranteiden suorassa pitämiseen, ja mutkaranteisuus onkin omalla kohdallani yksi vakiovirheistä. Lisäksi oli puhetta tehokkaammasta ulkoapujen käytöstä kääntämisessä sekä siitä, että asetus valmistellaan ensin pohkeella ja painonsiirrolla ennen niskan asetusta ohjalla.

Pieni videoklippi ensimmäiseltä tunnilta, kiitos kuvaajalle!

Myös päivän toinen tunti oli koulua, ja siihen nappasin ratsuksi Artun. Arttu oli viime kesänä hirmuisen mukava poni ratsastaa, nuori ja vähän kokematon silloin ja liikkui kevyesti ja pyöreänä vaikka toki kuolaimen alla. Tätä nykyä Arttu oli kuitenkin jäykkäniskaisempi tapaus, enkä saanut sitä liikkumaan kunnolla pyöreänä koko tunnin aikana. Taipumisen kanssa oli myös niin ja näin. Tunnin tehtäviin kuului pohkeenväistöjä pituushalkaisijalta uraa kohti. Käynnissä väistöt onnistuivat vielä kohtuullisesti, jos nyt ei varsinaisesti sujuvasti, eikä Arttu lähtenyt oikein väistöjenkään kautta myötäämään niskasta. Ravissa sitten takaosan saaminen mukaan väistöön oli nihkeää, enkä saanut ulko-ohjan pidätettä ratsastettua asiallisesti läpi. Meni turhaksi vääntämiseksi, mutta toisaalta en ollut myöskään tarpeeksi tehokas tekemisessäni vaan usko ja yrittäminen loppuivat ehkä hieman kesken. Ope muistutteli ulko-ohjasta niin väistöissä kuin kaarteissakin, vaikka omasta mielestäni ratsastin väistöt jopa vähän sulkutaivutusmaisesti samaan tyyliin kuin Vaken kanssa tapaan tehdä. Ravissa unohduin helposti ratsastamaan pikkusievää töpötystä kuvitellen sitä riittäväksi etenemiseksi, mutta oikeasti Arttu olisi saanut ravata isommin ja energisemmin. Laukassa Arttu liikkui paljon paremmassa tasapainossa kuin vuosi sitten, eli ohjaus toimi ja laukka pysyi ongelmitta yllä. En tosin saanut laukasta irti oikein muuta kuin yhden vaihteen, eli rennon posottamisen eteenpäin ilman asetusta tai taivutusta. Vähän humputtelun puolelle tunti siis meni, vaikka muka välillä yritin ratsastaa Arttua paremmaksi.

Iltapäivä jatkui vielä leppoisalla maastolenkillä. Jouduin siirtämään perjantaiaamun tuntini jo aikaisempaan ajankohtaan leiriviikolla, koska omalta osaltani viimeinen leiripäivä jää valitettavasti väliin. Totesin kolmannen koulutunnin olevan omalle keskittymiskyvylle vähän liikaa, joten maasto tuntui paremmalta idealta. Sainkin sinne suosikkimaastoponini eli Nuppu-vuonohevosen. Kävimme tunnin lenkin minulle ennestään tuntemattomia reittejä pitkin mukavissa maalaismaisemissa. Suurta vauhdinhurmaa ei tällä reissulla koettu, vaan meno oli sangen rauhallista. Ravia ja laukkaa toki otettiin mutta melko lyhyissä pätkissä. Nuppu oli reipas ja kiltti oma itsensä, ja mennä puksutti mukavasti jonon viimeisenä vaikka isot paarmat sitä vähän häiritsivätkin.

Ensimmäinen leiripäivä sujui siis mukavasti tuttujen ponien kanssa, vaikka suuret ratsastukselliset ahaa-elämykset jäivätkin kokematta. Sää suosi, seura oli parasta mahdollista ja ponit kivoja, siinä on oikeanlaiset ratsastusleirin ainekset kasassa.

Mörköjä ja pieniä vihreitä miehiä

Juhannusaattona eli 23.6. ohjelmassa oli aamupäivämaasto tutun maastokaverin seurassa. Teimme saman tutun peruslenkin kuin viime aikoina monta kertaa aiemminkin, eli kiersimme polkuja ja mökkiteitä pitkin noin tunnin reissun. Laukkaa otettiin useammassa pätkässä hieman tempoa vaihdellen. Seuraavana päivänä eli juhannuspäivänä Vake saikin sitten pitää vapaata, mutta kävin kuitenkin illalla tekemässä sen kanssa talutuslenkin.

Sunnuntaina 25.6. suunnitelmanani oli pieni verryttelykierros metsässä ja työskentelyä kentällä. Vakella oli tällä kertaa yksi muutaman kerran vuodessa esiintyvistä kunnon säikkypäivistä. Poni oli jännittynyt ja valpas jo siinä vaiheessa kun pääsin satulaan, ja tutulle verryttelylenkille lähteminenkin sitä arvelutti kovasti. Metsälenkki käveltiin siis kovin jännittyneellä kropalla ja huolestuneella mielellä, vaikka yleensä Vake on tällä lenkillä hyvinkin rento. Kun palasimme pihapiiriin, totesin parhaimmaksi pysytellä vain pikkukentällä kauempana raviradasta, sillä Vake ei ollut rentoutunut tippaakaan ja se tuijotti jähmettyneenä raviradalle aina, kun ohi vilahti montehevonen kuskeineen. Hevosesta ja kuskista näkyivät siis töyrään takaa vain päät, joten olihan se nyt jännää ja erikoista. Pikkukentälläkin Vake meinasi ottaa parit säpsylähdöt. Agendana oli siis vain ja ainoastaan ratsastaa poni rennommaksi ja kuulolle. Aluksi siitä ei meinannut tulla mitään, ja Vake oli tavallistakin kiemurtelevaisempi ja liiraavaisempi. Aivan kuin se olisi unohtanut, että pohkeesta voi reagoida myös eteen eikä vain sivulle. Pari kertaa yritettiin myös karata kentältä, ja etenkin ensimmäinen laukannosto oli aika lailla sivulle suuntautuva. Yritä tällaisella nyt ratsastaa! Kovin paljon ei Vakelta tietenkään tällaisena päivänä voinut vaatia, mutta sitkeä ravissa ja laukassa junnaaminen johti lopulta jo lähes rentoon liikkumiseen loppuraveissa. Tavoite tuli siis siltä osin saavutettua. Ei todellakaan mikään hohdokkain ratsastuskerta, mutta totesin, että juuri tämän takia minulla on Vake - silloinkin, kun sille sattuu pahimmanlaatuinen pöllöpäivä, pärjään sen kanssa eikä ala pelottaa.

Maanantaina 26.6. Vake oli taas onneksi oma itsensä ja pöhkösäikkyminen oli jäänyt pois. Tänä iltana lisämausteena olivatkin ravit, jotka siis pyörivät täyttää häkää alle 100 metrin päässä kentältämme. Nyt Vake ei sitten ollut oikein moksiskaan edes raveista, vaikka vielä eilen jokainen tuulessa heilahtava oksa oli niin kamalan jännittävä. Toki kiersin kentän ensin pari kertaa maasta taluttaen ja esittelin tilanteen Vakelle, ja kun kaikki vaikutti olevan ok, nousin satulaan. Vake hieman jähmettyi, kun kilparavureiden rintama ensimmäisiä kertoja pyyhkäisi kovalla jyminällä ohi, mutta pääsääntöisesti se osasi työskennellä oikein keskittyneesti ja rentona. Meillä oli vieläpä oikein hyvä päivä, ja Vake kulki ravissa tosi pehmeästi ja kuuliaisesti. Tästä tulikin siis oikein mukava ratsastuskerta hyvässä yhteisymmärryksessä Vaken kanssa. Miten voikin kahtena peräkkäisenä päivänä hevonen olla näin erilainen?

Tiistaina 27.6. kävimme taas saman kaverin kanssa pikamaaston. Lenkki kesti ehkä 35 minuuttia, mutta laukkaa mentiin paljon. Alkumatkasta Vake sai ravissa mennä kärjessä, ja hyvinhän se senkin tehtävän hoiti, vaikka liikkuisikin aina niin paljon mieluummin kaverin perässä. Maasto sujui kaikin puolin leppoisasti.

Keskiviikkona 28.6. olimme yksityispuolituntisella. Tunnilla työstettiin aivan erityisesti laukkaa. Ajatuksena oli herätellä Vakea maapuomilla tehtävillä laukanvaihdoilla, mutta puskemiseksi meni puomitehtäväkin. Vaihdotkin olivat vähän hankalia, koska Vake halusi puomilla kaatua ja liirata aina johonkin suuntaan vinoon. Lisäksi pyörittiin laukkavoltilla ja isommalla ympyrällä puomia ylittäen. Helpolla ei Vake kyllä laukassa alkanut hommiin, vaan yritti aina liirata vinoon kun olisi pitänyt ottaa kroppa kunnolla käyttöön. Tilannetta ei yhtään auttanut oma tuuppaamiseni ja heilumiseni. Minun olisi ehdottomasti pitänyt edes yrittää istua laukkaa jäntevämmin ja auttaa laukan rytmiä istunnalla, sen sijaan että löin itsekin puolittain hanskat tiskiin ja totesin, että ei tästä mitään tule kuitenkaan. Väärä asenne! Lopulta vasemmassa laukassa saatiin ihan hyviä pätkiä aikaiseksi, kun otettiin ensin ravissa ympyrällä väistöjä ja aina suoraan väistöistä nostot. Siinä Vake otti takajalkojaan paremmin käyttöön ja alkoi jo pyöristyä niskastaan lyhyillä laukkapätkillä. Loppuraveissa sitten nähtiin ihan ripeää liikkumista pyöreällä niskalla, mutta etuosa olisi kyllä saanut olla vielä kevyempi. Varsinainen onnistumisen fiilis ei tunnista jäänyt, vaikka lopuksi jo jotain tolkkua tulikin. Laukkapainotteiset treenit vaan tahtovat pakostikin mennä aina reilusti mukavuusalueen ulkopuolelle.

Torstaina 29.6. ja perjantaina 30.6. ratsastin itsenäisesti vähän kevyemmin ja lyhyemmin säästellen voimia lauantain kisoihin. Kentän päätyyn kisoja varten tuodut bajamajat eivät aiheuttaneet Vakessa suurempaa ihmettelyä, mutta voi kuinka jännittävää meillä oli perjantaina verryttelylenkillä. Päätin kiertää alkukäynnit pitkästä aikaa ratatallin kautta ja oikaista raviradan varikon kautta takaisin. Aukea varikko on usein ollut Vakelle hieman jännittävä, ja tänään siellä oli ennennäkemättömän pelottava mörkö. Keskellä aukeaa nimittäin makaili kisoihin saapuvia hevosautoja ohjaava tyyppi aurinkotuolissa. Vake jähmettyi noin 100 metrin päähän tuijottaman sydän takoen, eikä puhettakaan, että se olisi suostunut etenemään lähemmäs. Lopulta huikkasin aurinkotuoli-ihmiselle, että nousisi ylös ja Vake huomaisi, ettei siellä mikään mörkö ole. Sehän sitten Vakelle olikin liikaa, kun tuolin selkänojan takaa alkoi mörkö kömpiä hitaasti liikkeelle, ja siinä vaiheessa poni päätti poistua paikalta. Sitä ei Vake usein tee, enkä muista sen monta kertaa pelänneen mitään näin kovasti. Kun sain Vaken pysäytettyä lyhyeksi jääneen paon jälkeen, alkoi se vihdoin ymmärtää, että mörkö olikin ihminen. Pääsimme siis viimein lähelle ja tervehtimään, vaikka Vake olikin edelleen hieman varuillaan tilanteesta. Kaikkea sitä! Onneksi loppuilta sujui rennommissa merkeissä, vaikka tontilla olikin normaalista poikkeavaa aktiviteettia. Kylläpä Vake saikin tällä viikolla säikkyä koko kesän tarpeiksi.

Kotinurkilla ja ihmisten ilmoilla

Tiistaina 13.6. oli jälleen oman opettajan pitämän estetunnin vuoro. Edeltävänä päivänä Vake oli ollut paremman ratsastajan käsissä, ja tämän sekä viikonlopun Minin valmennusten jäljiltä se ei ollut lainkaan hullumpi ratsastaa. Kahdella edellisellä hyppykerrallahan Vake oli kovin etupainoinen ja raskas, mutta nyt meininki oli onneksi aivan toinen. Vake oli paljon kevyempi ja ryhdikkäämpi edestä, ja niinpä hyppääminen sujui paljon paremmin. Sitä en osaa sanoa, johtuiko tämä edellisten päivien hyvästä valmistelusta, vai oliko Vakella nyt vaan jotenkin parempi päivä. Ainakin osasin tällä kertaa itse ratsastaa kevyesti ja eleettömästi, eli en puskenut Vakea etupainoiseksi tai jäänyt roikkumaan ohjiin muka nostaakseni keulaa ylös. Oikeasta laukasta vasempaan vaihtamisessa oli pientä vaikeutta, mutta yleisesti ottaen tehtävät sujuivat oikein kivasti. Estekorkeuskin pysyi maksimissaan noin 80 sentissä, vaikka tällä kertaa olisi lopulta pystynyt vaikka nostamaankin. Hyppäsimme ratatehtäviä, ja suhteutettuja linjoja sisältävä rata mentiin kahteen kertaan, ensin yhteen suuntaan ja sitten vielä päinvastaisessa järjestyksessä. Kylläpä kevensi mieltä, kun parin nihkeän kerran jälkeen hyppääminen sujuikin taas oikein mukavasti!

Keskiviikkona 14.6. ja torstaina 15.6. ratsastin kentällä itsenäisesti yrittäen noudattaa Minin ohjeita. Jos ei muuta, niin ainakin olin napannut Miniltä sen vinkin, että lyhyitä taukoja kannattaa pitää usein. Niinpä Vake sai kävellä monta noin puolen minuutin pätkää pitkin ohjin. Yritin myös ratsastaa pehmein avuin ja monitoroida Vaken suoruutta. Hyvää oli ainakin se, että tiedostamaton istunnalla puskeminen jäi pois, kun ajatuksena oli että hitaasti hyvä tulee. Kyllä siitä jotain vähitellen tulikin, vaikka alku olikin kamalaa köpötystä. Molempina päivinä Vake liikkui lopulta ainakin ravissa varsin mukavassa ryhdissä pyöreänä ja suoruuskin oli parempi kuin aloittaessa. Laukasta puuttui pyöreys, MUTTA sain Vaken kääntymään vasemmassa laukassa ympyröille nätisti ulos liiraamatta, kunhan vaan laukka oli valmisteltu sopivilla suoristavilla tehtävillä ravissa tai käynnissä.

Voi olla, että vaadin Vakelta enemmän kuin Mini olisi antanut vaatia, mutta ihan hyvä tulos tuli yhdistämällä "uutta" ja "vanhaa". Voihan se toki olla niinkin, että yksinkertaisesti vaan ratsastin keskittyneemmin ja paremmin ajatuksen kanssa kuin yleensä itsenäisesti humputellessa. Varsinkin torstaina meinasi tosin iskeä ahneus, ja ratsastin ehkä pidempään kuin olisi ollut optimaalista. Olisi kannattanut lopettaa vähän aikaisemmin jo siinä vaiheessa, kun Vake oli parhaimmillaan, eikä antaa menon lässähtää loppuun. Vielä Vakesta kuitenkin irtosi aivan harvinaisen hieno ravipätkä, kun lähdimme loppuverryttelylle maastolenkille ja ravasin pikkukentän poikki polun alkuun. Vakehan otti polun alkuun niin lennokkaat raviaskeleet hienolla kaulalla, että olin aivan äimänä. Mistä näitä askeleita saisi enemmänkin kuin muutaman vahingossa kerran vuodessa?

Perjantaina Vakella oli poikkeuksellisesti kokonaan vapaa, koska en muilta menoilta ehtinyt tallille. Lauantaina 17.6. oli myös ajatuksena pitää kevyemmän puoleinen päivä. Sää oli suorastaan kuuma, joten suuntasimme metsän varjoihin. Sieltä löytyikin seuraksi toinen ratsukko, jonka kanssa käppäilimme sitten siirtolapuutarhan lenkin sekä kävimme uittorannassa kahlaamassa. Vake kahlasi oikein mielellään mahaa myöten, vaikkei kaveri veteen tullutkaan.

Perusteellisen kävelylenkin jälkeen menin Vaken kanssa vielä kentällä vähän ravaamaan ja laukkaamaan. Tästä muodostuikin meille oiva harjoitustilanne, sillä kisakentällä oli samaan aikaan vielä kansallisten koulukisojen viimeisen luokan palkintojenjako menossa. Vake-parka luuli olevansa koulukisojen verryttelyssä, ja sehän meni juuri siihen vastahakoiseen sahapukkimoodiin kuin sillä koulukisoissa on tapana. Tällä kertaa voi ainakin ihan rehellisesti todeta, että ponin lukkiutuminen ei todellakaan johtunut kuskin kisajännityksestä, sillä minulla oli itselläni ihan tavallinen leppoisa lauantai-ilta vailla mitään paineita. Kun ei ollut kisapaniikkia, niin sain lopulta Vaken ratsastettua ns. omaksi itsekseen, mutta jonkin verran aikaa se vei. Mitään parasta ikinä -menoa ei Vakesta tietenkään irronnut, vaan paras mihin tässä tilanteessa pystyttiin oli vähän tasapaksu keskivertopuksutus. Ei kyllä auttanut yhtään alkaa pakottaa Vakea mihinkään tai tehdä kiireellä mitään, vaan rennompi ja vastaanottavaisempi mielentila löytyi ihan rauhallisen ravi- ja laukkatyöskentelyn kautta. Noinkohan sama olisi onnistunut ruuhkaisessa kisaverryttelyssä? Tämä Vaken koulukisa-ahdistus on kyllä jännä ilmiö, kun estekisoissa se kuitenkin on ihan toimintakykyinen ja monesti suorastaan parhaimmillaan.

Sunnuntaina 18.6. kävimme alkuillasta maastossa. Seuraakin siis oli. Suuntana olivat tutut eteläpuolen reitit, mutta tällä kertaa palasimme takaisin poikkeuksellista reittiä eli Sorsasalon Nesteen ohi asvalttitietä pitkin, koska normaalin meno-paluureitin polku oli sateiden jäljiltä kovin mutainen. Laukkasimme pikkutiellä mukavat pätkät hieman tempoa vaihdellen, ja rentouttavien laukkairrottelujen jälkeen olikin hyvä tilanne suunnata ns. urbaanimaastoon autokorjaamon ja huoltoaseman ohi ja moottoritien läheisyyteen. Kuljimme myöskin kevyen liikenteen alikulkutunnelin kautta, ja se minua etukäteen epäilytti, sillä tietääkseni Vake ei ole tunneleista aikaisemmin kulkenut. Turha oli kuitenkin huoleni, sillä Vake ei ollut tunnelista moksiskaan. Kokeneen kaverin perässä se ei epäröinyt tai jännittänyt lainkaan, vaan tunneli selvitettiin hienosti. Fiksu Vake! Näin onnistui ihmisten ilmoilla kulkeminen oikein hienosti.

Kesä, kavereita ja maastoilua

Kesän koittaessa Vake sai viimein uuden tarhakaverin. Ison tallin puolelle muutti pikkuruuna, joka kuulosti paperilla juuri sopivalta seuralaiselta. Jännityksellä odotin, tulisiko tästä pari, ja huokaisin helpotuksesta syvään, kun ensimmäinen päivä yhdessä oli sujunut kaikin puolin mukavasti. Yhteiselo jatkui ilman konflikteja myös seuraavina päivinä, joten kyllä tässä nyt taitaa tosiaankin olla toimiva kokoonpano. Kummallakaan ruunalla ei ole ollut havaittavissa katkennutta karvaakaan naarmuista puhumattakaan, eli tutustuminen sujui ilman minkäänlaista fyysistä mittelyä. Ilmeisesti näiden kahden välinen sosiaalinen asetelma oli päivänselvä heti ensisilmäyksellä, kun Vake on vanhempi ja itsevarma johtajahevonen ja toinen taas puolet nuorempi sekä nöyrä luonteeltaan. Ensimmäisinä päivinä ruunat seisoskelivat tarhassa jonossa noin hevosenmitan päässä toisistaan Vake edellä, mutta jo kolmantena päivänä näin ne rapsuttelemassa toisiaan. Ihanan rauhallisesti ja harmonisesti nämä kaksi siis sulautuivat kavereiksi, ja nyt on omistajakin onnellinen, kun ei hevonen joudu olemaan yksin.

Tarhakaverin lisäksi oli kaivattu myös maastokaveria, ja lauantaina 3.6. sattui hyvä tuuri. Tallilla oli sopivaa seuraa lähdössä maastoon juuri kun olin menossa ratsastamaan Vakella, joten lyöttäydyimmekin seuraksi maastolenkille. Edellisestä kunnon maastoreissusta oli jo aikaa jos ei käyntilenkkejä lasketa, sillä olen ollut vähän aikaansaamaton seuran järjestämisen suhteen. Maastolaukkoja oli siis jo ehditty kaivata. Nyt kiersimme noin tunnin lenkin mökkiteitä pitkin, ja meille esiteltiin näppärä uusi polku, jonka kautta sai tehtyä kivan ympyrälenkin. Laukkaakin tuli otettua useammassa pätkässä, joista pisin oli reilun kilometrin. Siinä pääsi Vake jo ihan venyttämäänkin askelta, vaikkei mutkaisilla teillä aivan päätöntä kaahausta voinut harrastaa. Vake oli kaverin perässä tosi leppoisa kulkija, mutta heräsi sentään laukkairrotteluissa sopivasti. Oikein kiva lenkki!

Sunnuntaina 4.6. kävimme verryttelemässä "omatoimimaastossa" eli kiersimme metsässä tuttua verryttelylenkkiä useamman kierroksen ja otin siinä myös pieniä ravi- ja laukkapätkiä. Tämän jälkeen vuorossa oli kentällä puurtamista, ja puurtamisen makua siinä kyllä olikin. Vähän väkinäisen oloista menoa kaikin puolin. Seuraavana päivänä olikin onneksi paremman kuskin vuoro istua satulaan, ja itse pidin vapaaillan.

Tiistaina 6.6. olimme estetunnilla isolla kentällä. Tunnilla hypeltiin tälläkin kertaa radanpätkiä, mutta mukana oli myös pienimuotoinen jumppasarja. Meitä vaivasivat edelleen samat ongelmat kuin viikon takaisella estetunnilla, eli Vake oli vähän ponneton ja etupainoinen. Olin kuitenkin viisastunut vahingosta sen verran, etten sortunut ajamaan Vakea ylenpalttisesti eteenpäin ja siten etuosansa päälle, ja onnistuin pitämään myös tuntuman kevyempänä. Turhahan se on alkaa väkisin tuupata, jos hevonen on vähän raskas. Tällä taktiikalla hyppääminen olikin jonkin verran parempaa, kun en omalla toiminnallani vielä pahentanut etupainoisuutta. Parhaimmillaan ei tänään kuitenkaan oltu, vaan Vake tosiaan painui turhan matalaksi eikä näin ollen päässyt laukkaamaan ja hyppäämään ketterän kevyesti. Pieniä pätkiä ja yksittäisiä hyppyjä Vake meni ryhdikkäämmin ja terävämmin, mutta pitkät etäisyydet suurella kentällä tuntuvat olevan haasteellisia, kun Vake pääsee valahtamaan pitkäksi. Myös kentän pohja on kuivana melko raskas, joten se on varmaan lisätekijä siinä, ettei Vake jaksa pitkillä laukkapätkillä pysyä ryhdikkäänä ja terävänä. Pelkkä vauhdin lisääminen ei auta vaan pikemminkin päin vastoin, jos poni on pitkä ja matala eikä aidosti pohkeen edessä. Tämän onneksi älysin, enkä paukuttanut vain lisää vauhtia kuvitellen asioiden korjautuvan sillä. Parempaa, mutta ei vielä hyvää.

Keskiviikkona 7.6. homman nimi oli jälleen verryttely metsälenkillä sekä sen jälkeen työskentelyä kentällä. Nytpä sainkin kentällä yllättäen Vaken mukavasti hereille! Harjoittelin laukannostoja, joita Vake alkoi tehdä oikein skarppina, ja samalla se käynnistyi ja herkistyi hyvällä tavalla. Niinpä ravissa tuli jo ihan kivoja pätkiä.

Torstaina 8.6. oli vapaapäivä ratsastuksesta, ja teimme leppoisan kävely- ja syöttelylenkin ilta-auringossa. Maastoteema jatkui perjantaina 9.9., jolloin meillä oli sovittua lenkkiseuraa. Emme lähteneet tällä kertaa kauas, vaan nautimme kesäillasta käymällä uimapaikalla ja sen jälkeen raviradan keskusnurmella. Uimapaikalle mennessä laukattiin muutaman sadan metrin pätkä ja takaisinpäin sama siivu vähän reippaammin. Siinä välissä kahluutettiin hevosia eli seisoskeltiin mahaa myöten järvessä. Vake meni mielellään veteen ja olisi ollut innoissaan menossa jo syvemmällekin, mutta jouduin toppuuttelemaan sitä, koska en halunnut kastella satulaa ja kenkiäni. Joku päivä täytyy kyllä lähteä ilman satulaa ihan oikeasti uittamaan! Raviradan keskellä sitten tosiaan ratsastelimme voikukkakedolla, missä laukkailtiin hieman edestakaisin. Lopuksi otettiin vähän reippaampi veto, jossa Vake pääsi taas venyttämään laukkaa reilummin. Mukavaahan se oli laukata rennosti kaverin perässä hyvällä nurmipohjalla, varmasti myös Vaken mielestä. Onpa kiva, että on päästy taas laukkamaastoihin!

Tässä kesäkuun alussa tuli muuten täyteen kolme vuotta yhdessä Vaken kanssa. Omanahan se on ollut nyt pyöreästi puoli vuotta, mutta historiamme tosiaan ulottuu jo kolmen vuoden taakse. Enpä olisi silloin arvannut, että joku päivä Vake on oma hevoseni ja katselemme sen kanssa auringonlaskua Kallavedellä.

Humputteluja ja epäsujuva estevalmennus

Paksut ponit syö säännöstellysti.

Perjantaina 26.5. olin suunnitellut vakavahenkistä kouluratsastusiltaa. Tilaisuuden koittaessa lyöttäydyimme kuitenkin tallilla toisen ratsukon seuraan pienelle maastokierrokselle, jonka lisäksi kävimme hieman ravaamassa ja laukkaamassa rauhallisesti raviradan verryttelylenkillä. Tulikin siis humputteluilta, mutta sellainen teki Vakelle varmasti ihan hyvää. Kentällähän ehtii kyllä ahertaa milloin vain.

Lauantaina 27.5. Vake pääsi iltapäivällä liikkumaan toisen ratsastajan kanssa, mutta sen lisäksi pistäydyin itsekin tallilla aamupäivästä ja kävelytin Vakea pienen lenkin sekä annoin sen syödä vihreää jonkin aikaa. Syöttelylle löytyikin mukava paikka lenkin varrelta uimarannan polulta. Olen pyrkinyt syöttelemään Vakea narun päässä noin vartin kerrallaan aina kun olen vain ehtinyt. Mahdollista laitumelle laittoa on tullut pohdittua, mutta saattaa kyllä käydä niin, että Vakea ei vaan uskalla laitumelle päästää. Jos laitumelle menee niin siellä pitäisi olla vuorokauden ympäri, ja riskit ovat sellaisessa 24/7 laidunnuksessa ehkä kuitenkin liian suuret valmiiksi lihavan kohdalla, vaikka muutamaa päivää pidemmäksi ajaksi ei laittaisikaan. Syököön nyt sen sijaan narussa vähän kerrallaan.

Sunnuntaina 28.5. ratsastin itsenäisesti kentällä. Vake oli kuulemma ollut edellisenä päivänä ihan hyvä, mutta minulla oli nyt jotenkin homma aivan hukassa. Vake ei keskittynyt oikein kunnolla, ja en saanut sitä motivoitua töihin. Liekö huono päivä hevosella, ratsastajalla vai molemmilla, mutta oli nihkeää. Aikani tahkottuani lähdinkin sitten lopuksi kävelylenkille maastoon toisen ratsukon seurassa, ja se oli tämän ratsastuskerran ainoa hyvän mielen osuus.

Maanantaina 29.5. otettiin uusinta eli kentällä taas. Paremmin ratsastus nyt sujuikin, ja olin itse jotenkin iloisemmalla mielellä ja paremmalla keskittymisellä varustettu kuin edellispäivänä. Vaken keskittyminen meinasi aluksi herpaantua ulkomaailman asioihin, mutta osasin nyt suhtautua asiaan paremmin. Niin tuli Vakekin sitten houkuteltua töihin, kun osasin edes itse keskittyä olennaiseen. Ravissa tuli pienen lämmittelyn jälkeen ihan hyviä pätkiä. Treenasin myös hieman laukannostoja, jotka aluksi olivat normaalin lötköjä, mutta kunhan vaan poni tuli toistuvilla nostoilla kuulolle niin vasen laukka alkoi nousta oikein napakasti.

Tiistaina 30.5. oli viikoittaisen estevalmennuksen vuoro. Hyppäsimme taas isolla kentällä, missä riitti valinnanvaraa esteissä, ja radan hyppäämistä olikin ohjelmassa tälläkin kertaa. Tunnin ainoa hyvin sujunut osuus oli verryttelytehtävä, jossa piti ratsastaa suoraa linjaa puomilta pystylle ja takaisinpäin ensin kahdeksalla ja sitten seitsemällä askeleella. Vaken kanssa nappasimme kerrasta oikeat askelmäärät sekä pidemmässä että lyhyemmässä laukassa, näin pitkällä linjalla se ei ollut kovin vaikeaa.

Vaikeudet koittivat sitten ratatehtäviä hypätessä. Vake ei nyt syttynyt liikkumaan omalla moottorilla ja se paljon puhuttu kipinä tekemisestä puuttui. Kun ei poni liikkunut rehellisesti pohkeen edessä ja omalla imulla, niin laukka valui myös kovin etupainoiseksi, mitä edesauttoivat myös pitkät tiet suurella kentällä ja raskaan puoleinen pohja. Yritin korjata tilannetta pyytämällä Vakea enemmän ja enemmän eteenpäin, mutta sehän vain vyöryi raskaaksi etuosansa päälle. Ope käski nostaa keulaa ylös, mutta tämänkin päädyin tekemään niin, että Vake vain veti ja painoi vastaan. Niinpä sitä sitten mentiin ns. kovaa eteenpäin mutta pitkänä, matalana, pohkeen takana ja ohjassa roikkuen. Pienemmillä esteillä tuli helposti pitkiä nenä alhaalla -hyppyjä kaukaa, mutta isommilla esteillä alettiin tietysti mennä pohjaan, kun ei tästä laukasta päässyt ketterästi nousemaan hyppyihin. Muuta ratkaisua minulla ei tilanteeseen oikein ollut kuin pyytää yhä vaan eteen ja yrittää kiskoa nenää ylös. Sehän vaan oli jo toimimattomaksi todettu tapa, joten kunnolla sujuvaa ei hyppäämisestä tullut oikein missään vaiheessa. Joitain yksittäisiä parempia hyppyjä, mutta kun oikea fiilis puuttui täysin, niin kokonaisuutena meno oli kovin epäsujuvaa. Jotenkin olisi Vake pitänyt saada syttymään touhuun, mutta ratkaisematta jäi miten. Ainakin vain pahensin tilannetta itse.

Keskiviikkona 31.5. nollattiin päätä pelkällä talutuslenkillä, tosin käveltyä tuli ihan pitkästi eli noin tunnin verran. Estevalmennus jäi harmittamaan, mutta ei auta muu kuin kääntää katse eteenpäin. Välipäivä ratsastuksesta oli varmaan ihan paikallaan meille molemmille.

Hyvän mielen hommia

Viikonlopun aikana ei väännetty koulua, vaan lauantaina oli estetunti ja muina päivinä emme nenää maneesin puolelle pistäneet. Perjantaina 7.4. Vakella oli vapaa eli kävelypäivä, ja kävin sen kanssa illalla vajaan tunnin kävelylenkillä. Vake on vaan niin mukava lenkkiseuralainen, kun se kävelee kiltisti perässä kuin koira. Kotia kohti Vaken askel lähti sulalla tiellä venymään kivasti, ja tutkailin kosteaan tienpintaan painuvia kavionjälkiä todeten, että takajalan askel venyi poikkeuksellisen hyvin jopa yli etujalan merkistä.

Sunnuntaina 9.4. kävimme kaverin kanssa maastossa. Sää ei suosinut, vaan lähtiessä satoi räntää. Onneksi sade vähän hellitti lenkin aikana, mutta harmaata oli. Harmikseni emme päässeet tälläkään kertaa raviradalle, koska siellä oli hiittaajia ajamassa. Tiet eivät vieläkään olleet sulia kuin joiltain pätkiltä, mutta päästiin ottamaan sentään muutama lyhyt ravi- ja laukkapätkä. Kävimme kiertelemässä mökkiteillä, ja hurautimme reippaammassa laukassa ylämäen. Vake taisi tulla vähän yllätetyksi, kun kaveri edeltä otti sille tutussa laukkamäessä yhtäkkiä jalat alleen kunnon kiihdytykseen. Siinä laukkaan lähtiessään Vake yritti hieman kiskoa päätä alas, mutta ei kuitenkaan kauhean tosissaan. Reippaan aloituksen jälkeen vauhti hyytyi poneilta mäen laelle tullessa, mutta pärskimisen määrästä päätelleen lyhyt ja nopea laukkaveto hieman ketteryyttä vaativassa mäessä oli hyvä paikkojen avaaja.

Maanantaina 10.4. ratsastin Vaken maneesissa, missä saimme olla tänä iltana aivan omassa rauhassa. Lähdin tavoittelemaan oikein kevyttä ja rentoa tuntumaa sekä pienieleistä ratsastusta. Ravissa tämä onnistui kohtalaisen hyvin, ja Vake kulki oikein rennosti. Muoto ei ollut ehkä aina kaikkein ryhdikkäin, mutta poni liikkui ihan tyytyväisenä ja kuuliaisena. Yritin keskittyä myös kantamaan kädet, mutta tarkkaavaisuuden herpaantuessa muihin asioihin kädet lähtivät helposti painumaan alas. Välillä tuli toki myös hieman jumputettua pohkeella, vaikka yritinkin kaikkea puskemista vältellä. Sellainen rento ja rauhallinen, hyvä fiilis ravissa joka tapauksessa oli, ja Vake oli ohjan päässä aika kevyt.

Laukassa ei tietenkään kevyt ja pienieleinen ratsastus onnistunut yhtä hyvin, vaan jonkin verran puskin Vakea eteenpäin ja tuntumakin tuli vähän vahvemmaksi. En kuitenkaan mielestäni jäänyt värkkäämään ohjilla tai roikkumaan suussa kovin pahasti, vaikka kädet eivät aina kannettuna pysyneetkään. Ponin suoristamisessa auttoi jälleen vastalaukka-ajatus, eli kuvittelin ratsastavani vastalaukkaa vaikka tosiasiassa menimmekin suurella keskiympyrällä myötälaukkaa. Hain siis hieman asetusta ulos, vein sisäpohjetta taakse ja ulkopohjetta eteen, ja käänsin etuosaa sillä edessä olevalla ulkopohkeella. Pohkeiden asettelu näin taisi myös loksauttaa oman painon satulassa jotenkin suorempaan tai parempaan tasapainoon, ja etenkin vasemmassa laukassa tämä asento auttoi Vaken suoristamisessa tosi paljon. Vasemmassa laukassa tuli oikeasti HYVIÄ hetkiä!

Tästä maanantai-illan ratsastuksesta jäi kiva mieli. Tsemppasin omaa tekemistäni niin, että keskityin istuntaan ja tuntuman keveyteen ilman tarvetta saada poni johonkin tiettyyn muotoon nyt ja heti. Laukassa tuli suoristumista pääasiassa pohkeilla ja painonsiirrolla vaikuttaen. Ja mikä tärkeintä, Vake tuntui tekevän töitä enimmäkseen ihan hyvällä asenteella ja rentona, vaikkei sileän työskentely sitä yleensä kovasti sytytäkään. Vaikka paikalla ei ollut ketään näkemässä ja antamassa palautetta niin uskon, että tässä oltiin oikeilla jäljillä.

Maastoilua, suoristusprojektia ja omatoimihyppelyä

Ope lähti kahdeksi viikoksi lomalle, joten valmennuksista on nyt pieni tauko ja treenit jatkuvat sillä välin itsenäisesti. Kotiläksyksi saimmekin vasta-asetuksen laukassa, ja ylipäänsä olen keskittynyt kuluneen viikon aikana Vaken suoristamiseen kaikissa askellajeissa.

Lauantaina 18.3. kävimme ensin noin puolen tunnin maastokävelyllä mummotamman vanavedessä. Tämän jälkeen ratsastin vielä maneesissa toisen puolituntisen. Vake oli ollut edellisenä päivänä "ratsutuksessa" eli taitavamman kuskin alla, ja nyt se olikin erityisen mukava ratsastaa. Ratsastus sujui kevyesti niin tuntuman kuin apujenkäytönkin osalta, ja osasin itsekin ratsastaa kohtalaisen nätisti ja vähäeleisesti, kun Vake oli niin hyvin kuulolla ja kevyt. Pahin pohkeella puskeminen jäi pois, ja vaikka Vake ei varsinaisesti liidellyt eteen, niin liikkumisessa oli kuitenkin mukava tahti. Oikein hyvän mielen kerta kaikin puolin.

Sunnuntaina 19.3. ohjelmassa oli lisää maastoilua toisen ratsukon seurassa. Reittivaihtoehdot olivat hieman rajoittuneet, koska monin paikoin oli kovin liukasta ja raviradalle oli pääsy kielletty. Kävelimme ensin lenkin kesäsiirtolan kautta, ja raviradan varikolle tultuamme otimme muutaman vauhdikkaamman kierroksen ravureiden lämmittelylenkillä. Lämmittelyringin loivassa ylämäessä oli hyvä tehdä laukkakiihdytyksiä, vaikka laukkapätkät jäivätkin melko lyhyiksi. Vake lähti kaverin perään oikein terävästi ja innokkaasti, mutta molemmat ponit tulivat kyllä spurtista ongelmitta kiinni. Laukkapätkien jälkeen kiersimme vielä takaisin tallille samaa reittiä kuin olimme tulleet. Kiva, että päästiin edes vähäsen irrottelemaan.

Maanantaina ja tiistaina ratsastin omatoimiset koulutreenit ja paneuduin toden teolla Vaken suoristamiseen. Otin käynnissä ja ravissa käyttöön salmiakkikuvion, eli ratsastin neliötä, jonka suorilla sivuilla ei ollut seinän tukea. Tavanomaiset pohkeenväistöt ja sulkutaivutukset olivat toki myös ohjelmassa mukana. Saadakseni laukassa ulkolavan liiraamisen kuriin keksin ottaa ulkokäteen lyhyen esteraipan sen lisäksi, että sisäkädessä oli kouluraippa. Ajatuksena tässä siis oli, että ulkokäden lyhyt raippa estää ulkolavan liirailut ja ohjata etuosaa suoristumaan, kun taas sisäkäden pitkällä raipalla voi hipsutella takajalkoihin aktiivisuutta, jottei laukka toisaalta sammu suoristamisen yhteydessä. Näin myös pääsen pitämään istunnan paremmin kasassa, kun pohkeella ja ohjalla tarvitsee tehdä vähemmän. Lopullinen tavoite on tietysti päästä ratsastamaan laukkaa ilman apuvälineitä eli kouluratakelpoisesti, mutta jos lisäraipan avulla Vaken saa opetettua laukkaamaan suorana ja aktiivisena ja se saa tämän myötä lisää tasapainoa ja voimaa, niin pitäisihän sen laukan alkaa sitten myöhemmässä vaiheessa sujua helpommin ihan perusavuilla ja ilman aputikkuja.

Kahden raipan taktiikka oli suunniteltu erityisesti vasemman laukan täsmäkorjaukseksi. Maanantaina ei vasemman laukan työstäminen vielä aivan sujunut, mutta tiistaina pääsin tekemään toivomiani korjauksia. Kylläpä vaan siitä estelätkästä ulkokädessä oli apua, ja sain Vaken menemään vasemmassa laukassa varsin kivoja pätkiä. Suoruuden ja aktiivisuuden olen koko ajan tiennyt olevan laukan ongelmana, mutta en ole löytänyt niiden samanaikaiseen fiksaamiseen keinoja. Nyt aletaan ehkä päästä hieman eteenpäin asiassa. Kun Vake alkaa vähän paremmin pyörittää laukkaa ja käyttää selkäänsä niin onnistun pitämään tuntumankin paljon pehmeämpänä, vaikka siinä on kyllä vieläkin parantamisen varaa. Joka tapauksessa molemmat laukat keinuvat nyt aiempaa paremmassa rytmissä, ja suoristamisen kautta se tuntumakin rupeaa vähän paremmin löytymään.

Etenkin tiistaina Vake meni myös ravissa tosi kivasti. Laukkatyöskentelyn ja suoristamisen jälkeen ravissa oli lopuksi mukavaa potkua ja eteenpäinpyrkimystä. Tsemppasin vielä istuntaa pystyyn ja käsiä oikein kunnolla kannetuksi, ja jonkin aikaa Vake ravasi ihan oikealla TUNTUMALLA ryhdikkäästi ja pohkeen edessä. Tämä on taas niitä lyhyitä hetkiä, jolloin tajuaa, että tämä on se seuraava porras jota tavoitellaan. Istunta ja apujenkäyttö tuntuu kyllä olevan nyt enemmän tai vähemmän pullonkaulana kaikessa. Näillä viime aikojen ratsastuskerroilla on ollut usein sellainen olo, että Vake menisi vaikka kuuhun, jos osaisin istua selässä oikein ja pyytää oikein. Valmennustauko ei kyllä valitettavasti tee istunnalle hyvää, sillä kaltaiseni toivoton tapaus vaatisi ihan jatkuvaa muistuttamista käsien ja ylävartalon asennosta.

Näitä hetkiä lisää.

Keskiviikkona 22.3. pidin omatoimiset estetreenit. Mitään erityisen vaikeaa tai korkeaa en omin päin tohdi hypellä, mutta hypeltiinpä kuitenkin sen verran, että itselläni pysyy rytmi yllä ja Vake saa kaivattua mielenvirkistystä sileän piiperryksen lomaan. Niinpä rakensin pystyt lävistäjille ja pienistä ristikoista sarjan. Aluksi puskin Vakea esteitä kohti vähän liikaa, ja tuli muutamia esteen juureen ajautumisia. Sitten homma hurahti kunnolla käyntiin ja laukkaan löytyi mukava rytmi. Vakella oli aika sopiva energia, ja pitkillä, helpoilla teillä kelpasi laukata rennosti esteeltä toiselle. Ei tämä ollut ehkä mikään varsinaisesti kehittävä estetreeni, mutta ajoi asiansa hyppäämisen rytmin ja rutiinin ylläpidossa.

Treeniohjelma kohdillaan

Perjantaina 24.2. liikutin Vaken kevyesti ja rennosti, eli ohjelmassa oli niin sanottu keventelypäivä. Laukkailin kevyessä istunnassa muutaman kierroksen ympäri maneesia, ja sen jälkeen poni olikin ravissa kivan pehmeä ratsastaa. Vake venytteli pyöreänä eteen ja alas, ja taivuttelin sen kevyessä ravissa notkeaksi. Mukavan letkeää ja rentoa, oikein asiaankuuluva palautteluliikutus estevalmennusten jälkeen.

Lauantaina 25.2. lähdimme maastolenkille kahden muun ratsukon seurassa. Uutta lunta oli joka puolella paksut kinokset, joten nyt oli otolliset olosuhteet hankitreenille. Ensin suuntasimme polunpätkälle, joka vie kesäisin uittopaikalle. Täällä ravasimme paksussa hangessa, ja Vake sekä toinen kanssamaastoilija meinasivat intoilla jo laukallekin, mutta mukana olevan vanhushepan takia ei otettu hankilaukkoja. Tuli siinä ravatessakin jo aika rankkaa kuntoilua. Kävimme käännähtämässä rannassa ja palasimme takaisin, sitten jatkoimme tietä pitkin kesäsiirtolalle ja sieltä tutun lenkin takaisin tallinpihaan. Kävimme kävelemässä vielä raviradan ympäri, ja lopuksi kävin Vaken kanssa ulkokentällä laukkaamassa, kun se vaikutti tänään niin menohaluiselta. Lumisella kentällä olikin mukava laukata kevyessä istunnassa, ja menimme monta kierrosta oikein rytmikästä ja rentoa laukkaa. Vaikutti siltä, että Vake alkoi laukassa hakeutua jo jonkinlaiselle tuntumallekin.

Sunnuntaina 26.2. menimme uudestaan nauttimaan ihanan lumisista maastoista, kun aurinkokin paistoi täydeltä terältä. Lähdin lenkille Vaken kanssa yksin, mutta törmäsimme sitten matkan varrella toiseen ratsukkoon, ja jatkomme yhtä matkaa. Menimme taas uittopaikan rantaan, ja jatkoimme sieltä jäälle. Jäällä oli nyt aivan täydelliset olosuhteet eli reilusti kevyttä puuterilunta ja tasainen, pitävä pohja. Täällä kelpasi laukata! Rälläsimme useamman kerran edestakaisin samaa muutaman sadan metrin pätkää, ja Vake kiihdytteli oikein innoissaan pidempijalkaisen kaverin perään. Aivan mahtavat laukat ihanassa kelissä! Vakelle tuli kunnolla hiki, mutta siitä huolimatta se olisi laukannut mieluusti vaikka kuinka monta kierrosta, ei kyllä tarvinnut eteen käskeä. Kotimatkalla tuli vielä vähän kahlailua hangessa käynnissä. Lenkin jälkeen Vake oli harvinaisen tyytyväisen oloinen, ja se oli varmaan aivan endorfiinipöllyissä hankilaukoista. Tämä reissu oli kyllä kovasti hevostenkin mieleen.

Maanantaina 27.2. ratsastin Vakella itsenäisen sileän treenin. Ei kai voi muuta päätellä, kuin että edellisviikon treeniohjelma oli mennyt aika nappiin, sillä nyt Vake oli tosi notkea, pehmeä ja motivoitunut. Otin taas verryttelylaukkaa kevyessä istunnassa, ja tämän jälkeen Vake ravasi superhyvin. Omakin olo oli aika irtonainen, eli istunta tuntui jopa toimivan tänään ja pääsin istumaan luontevasti ponin ympärillä. Ratsastin ravissa pohkeenväistöjä ja sulkutaivutuksia, ja mukavasti Vake meni sivullekin. Sulkutaivutus vasemmalle onnistui oikein sujuvasti, oikeastaan helpommin kuin vastaavan suunnan pohkeenväistö. Oikealle sulkutaivutus oli selvästi hankalampi, mutta yritin vähän jumppailla tätäkin puolta. Vake oli koko ajan kivasti kuulolla ja vastaanottavainen, ja tuntui, että sen oli nyt helppo liikkua ja suorittaa annetut tehtävät. Kyllä vaan hankitreeni ja paikkoja avaava laukkailu sekä vähemmän kouluratsastusta sisältänyt viikko tekivät ponille niin hyvää.

Kuntoilua ja palauttelua

Lauantaina 18.2. ratsastin vain itsenäisesti maneesissa. Mielikuvitusta oli jopa niin paljon, että laitoin yhden maapuomin keskiympyrälle elävöittämään laukkatyöskentelyä. Vähän tukkoiselta tuntui meno, eikä tullut varsinaisia vau-elämyksiä, vaikkei Vake varsinaisesti huonokaan ollut. Ehkä olin lähinnä itse huono. Laukkapuomille lähestyminen kaarevalla uralla onnistui nyt oikeassa laukassa paremmin kuin vasemmassa, ehkäpä siksi että oikeassa oli parempi energia. Mukavimmin askeleen sovittaminen puomille onnistui, kun ratsastin lähestymisessä lyhyttä mutta terävää laukkaa, josta tarvittaessa pystyi puomille vähän venyttämään. Vasemmassa laukassa nimenomaan se terävyyden säilyttäminen oli pulma. Ravissa ratsastin jonkin verran väistöjä, jotka olivat aluksi hieman nihkeitä. Ratsastuksen lopulla kuitenkin Vake alkoi väistää oikeaa pohjetta ihan rehellisesti, ja silloin koko ravityöskentelyyn tuli heti uutta potkua. Löytyihän sieltä siis loppujen lopuksi jo pieni vähähdys sitä parasta Vakea.

Sunnuntaina 19.2. vuorossa oli maasto. Seuraksi lähti peräti kaksi muuta ratsukkoa. Sää ei kyllä ollut paras mahdollinen, sillä märkää lunta sateli jonkin verran. Yritimme ensin suunnata mökkitiereiteille, mutta uuden lumen alta löytyi kuitenkin sen verran jäätä, ettei autoteillä ollutkaan nyt pitävät pohjat. Niinpä suunnitelma muuttui ja menimmekin raviradalle. Ensin verkkailimme raviradan viereisellä lämmittelylenkillä ravissa, ja sitten lähdimme radalle laukkaamaan. Täällä oli onneksi tosi mukavat pohjat eikä kavio lipsunut ollenkaan. Vakella oli suorastaan menohaluja, eikä se halunnut jättää kavereihin juuri välimatkaa. Vauhti oli laukassa sujuvaa mutta varsin hallittua. Kerran Vake loikkasi ja pukitti, kun edellä menevän kavioista sinkosi iso lumiköntti kylkeen. Laukkasimme radan ympäri ensin pari kierrosta myötäpäivään, ja sitten vielä vastapäivään. Väliin tuli aina lyhyt käyntitauko, eli ihan yhtä soittoa ei sentään laukattu kierrosta toisen perään. Viimeisellä ratakierroksella kuvittelin, että Vakea alkoi jo hyydyttää, kun se ei enää niin vahvasti pyrkinyt muiden perään. Lopuksi kävimme vielä laukkaamassa lyhyen verkkalenkin ympäri pari kertaa, sillä siellä on sopiva loiva ylämäki, jossa on hyvä ottaa pieni veto "täysillä". Eipä kyllä tarvinnut Vakea käskeä eteen kun sen pinkaisi kavereiden kiihdyttäessä mukaan, eli vielä riitti energiaa muutaman raviratakierroksen jälkeenkin. Sitten ravasimme vielä loppuravit, ja kävelimme metsän kautta tallille. On ehkä vähän tulkintakysymys, lasketaanko raviradalla käymistä maastoksi, mutta olipa ihan hyvä treeni yhtä kaikki. Vake on tuntunut suorastaan kaipailevan jonkinmoisia laukkairrotteluja, ja tulipahan pään tuuletuksen lisäksi samalla mukavasti kuntoiluakin ponille.

Maanantaina katsoin laukkatreenien jälkeen parhaaksi antaa Vakelle ihan vapaapäivän, etenkin kun tulossa oli kolmen päivän putki koulu- ja estevalmennuksia. Kävin kuitenkin maanantai-iltana kävelyttämässä Vaken hyväksi, eli taluttelin sitä reilun puoli tuntia. Suurimman osan ajasta tarvoimme kentällä, jossa oli lunta niin reilusti, että sain itsekin aika tehokkaasti liikuntaa. Siinä tuli omakin iltalenkki hoidettua Vaken ulkoilutuksen lisäksi.

Pilvilinnoista maan pinnalle

Torstaina 9.2. oli vielä yksi Super-Vake -päivä. Illan ohjelmassa oli tosin vain ilman satulaa jaloittelua maneesissa puolen tunnin verran, eli käytännössä välipäivä treeneistä. Ratsastin kuitenkin myös pari lyhyttä pätkää tuntumalla käynnissä ja hieman ravissakin, ja Vake oli aivan mahdottoman mukava ratsastaa. Niin ryhdikäs edestä ja kevyellä tuntumalla, niin notkea ja rento!

Perjantaina en ollut ratsailla itse, mutta Vaken liikuttaja raportoi myöskin Vaken olleen hyvä. Lauantaina 11.2. hyppäsin taas itse puikkoihin, ja kävimme ensin maneesissa hölkkäilemässä sekä lopuksi kävelimme tovin metsälenkillä. Jostain syystä taika oli nyt rauennut, eli yhteistyö ei toiminut läheskään samalla tasolla kuin alkuviikosta. Olin kieltämättä itse aika jumissa ja tukossa, joten istunnan kanssa oli ongelmia ja eihän se Vakekaan sitten niin hyvin kulkenut. Etuosa ei ollut ollenkaan niin ryhdikäs ja kevyt kuin parhaimmillaan. Päivän ilonpilkahdus oli laukka: oikeassa laukassa löytyi hyvä rytmi, ja Vake jopa pyöristyi! Ratsastin kuviona laajaa keskiympyrää, joka oli laukan työstämiseen sikäli optimaalinen kuvio, että pääsin hieman taivuttamaan mutta ei tullut jyrkkiä kaarteita vaan laukka sai koko ajan rullata rennosti. Myös vasemmassa laukassa oli hyvä rytmi ja sujuvuus, mutta en löytänyt samalla tavalla ponia kahden ohjan väliin.

Sunnuntaina 12.2. oli maaston vuoro. Saimme seuraksi kaksi muuta ratsukkoa, ja lähdimme käväisemään hieman jäällä. Alkumatka meni rennosti, mutta tuli kyllä yllätyksenä, kuinka Vake jäällä kuumui ja otti kierroksia. Olihan siellä toki aika navakka tuuli, jaloissa rahiseva hanki ja hiihtäjiä. Laukkasimme yhtä ja samaa lyhyehköä pätkää edestakaisin pari kertaa, ja Vaken laukkaan lähdöt olivat kyllä varsin sähäköitä. Sehän melkein painoi ohjille! Olimme kääntymässä takaisin tulosuuntaan, kun jonkin matkan päässä jäällä ajoi moottorikelkka ohi. Kaikkien muiden virittävien tekijöiden päälle tämä veti kupin nurin, ja Vake nykäisi kunnon pukkiloikalla sivulle pää alhaalla. Niin helposti sitten irtosin satulasta, ja kierähdin ohjat kädessä hankeen ihan samalla tavalla kuin olen tehnyt Vaken samanlaisesta loikasta pari kertaa aikaisemminkin. AINA tämä sama temppu heilauttaa minut kyydistä! Eipä siinä toki mitenkään käynyt, ei ollut edes mustelman arvoinen laskeutuminen ja matka jatkui. Tuumasin, että Vake tuntuisi kaipaavan kunnon laukkairrottelua, ja vielä pätkä laukkaa mentiinkin. Niin kauan sujui hyvin, kun pysyimme edellä menevän hännässä kiinni. Kun siirryimme Vaken kanssa keulaan, niin sehän villiintyi edessä aukeavasta avaruudesta ja yritti lähteä kiikuttamaan. Sain onneksi melko helpolla estettyä pään alas vetämisen ja ryntäyksen, sillä Vaken eteenpäin suuntautuvat reaktiot tuppaavat olemaan hitaampia kuin sivulle suuntautuvat. Laukkasimme siinä sitten vähän matkaa niin, että sain ihan napakasti nostaa ja kääntää nenää toisella ohjalla ponin hanskassa pitämiseksi. Kun jäältä poistuttiin, niin Vaken kierrokset tasoittuivat heti, ja loppulenkki käynnissä oli normaalin leppoisaa menoa. Vähän jäin kaipailemaan pidempää yhtenäistä laukkapätkää, sillä ponipommi olisi sellaista kyllä tarvinnut. Toisaalta ehkä Vake olisi riehaantunut aivan liikaa, jos jäällä olisi alettu tosissaan revitellä. Ihan kiva, että on energiaa, mutta saisipa sen siirrettyä koulutreeneihin ja osaisipa kuski pysyä kyydissä!

Maanantai 13.2. oli hyvin pitkälti toisintoa lauantaista. Menimme taas maneesissa, eikä poni ollut suinkaan ylivirkeä pommi vaan aika tahmea ja etupainoinen. Toisin sanoen enemmän sellainen Vake kuin ennen vanhaan, ja ne viime aikoina löytyneet paremmat vaihteet eivät nyt olleet käytössä. Suurimpana syynä tähän pidin taas omaa ratsastustani, joka oli totaalisen tukossa. Miten jumissa sitä voi ihminen ollakaan! Sentään laukka sujui myös tällä kerralla aikaisempaa paremmin, eli oikeaan laukkaan löytyi pyöreyttä. Vasemmassa kierroksessa puolestaan herättelin Vakea laukannostoilla käynnistä, ja näiden avulla sain sen vihdoin hieman syttymään. Hetken aikaa ravissa olikin sitten sitä fiilistä, että poni kantoi itsensä, meni pohkeen edessä ja käytti takajalkojaan ja selkäänsä kunnolla. Ratsastus olisi varmaan ollut viisainta päättää tähän, mutta yritin pienen käyntitauon jälkeen vielä jatkaa. Sitten ote touhusta katosikin taas, ja lisäksi menin itse puihin kun maneesiin tuli "yleisöä". Niinpä loppu olikin taas aika väkinäistä väkerrystä ja innotonta liikkumista.

Superpäivien jälkeen tuli siis jälleen arki vastaan ja mentiin pari askelta taaksepäin. Tipahdin maan pinnalle paitsi kirjaimellisesti myös kuvainnollisesti. Kun sitä hyvää menoa on kuitenkin päässyt maistamaan, niin kaipa siihen samaan pitäisi olla entistä helpompi päästä taas takaisin.

Laturetki tallille

Lauantaina oli mukava pieni pakkanen, ja niinpä toteutin viikon ajan hautomani suunnitelman, eli pakkasin reppuun eväitä ja vaihtovaatteita tallireissua varten ja otin sukset alleni. Matkaa kotoa tallille jäälatuja pitkin on noin 11-12 km, ja tuumasin, että äkkiäkös sen hyvällä kelillä hiihtää. Bussikortti tuli kuitenkin otettua varmuuden vuoksi taskuun siltä varalta, ettei paluumatkalle jaksaisi lähteä hiihtäen. Sujuvastihan jäällä tosiaan matka taittui. Siitä, kun seisoin kotikulmilla Puijonlaaksossa ladun päässä, meni alle tunti siihen hetkeen, kun hiihdin maihin Sorsasalon rannassa lähellä tallia. Vaikka päivä oli vähän pilvinen niin jäällä oli mukava nauttia ulkoilusta.

Lisää ulkoilua oli luvassa tietenkin perillä, missä minua odotteli Vake. Vaken kanssa ohjelmassa oli tänään maastolenkki, jonne saimme sopivasti seuraakin. Kävimme kiertelemässä lenkin mökkiteillä, ja nämä olivat minulle entuudestaan tuntemattomia reittejä. Askellajina oli pelkkä käynti, mutta lähes tunnin verran lenkkeilimme lumisilla teillä. Vake tykkäsi ja oli rento kun sai mennä kaverin perässä. Reippaasti askeltavan suokin kannoilla Vakekin sai kävelyynsä mukavaa vetävyyttä, vaikka aina välillä meitä pitikin odotella. Maastosta palatessa alkoi pikkuhiljaa jo hämärtää, koska en ollut lähtenyt koko reissulle kuin vasta iltapäivän puolella. Kotimatka hiihtäen tuntui silti edelleen hyvältä ajatukselta, joten Vaken rapsuttelun jälkeen suuntasin takaisin jäälle ja hiihdin samaa reittiä kotiin pimeän laskeutumisesta huolimatta.

Idea hiihtoretkestä tallille oli ehdottomasti toteuttamisen arvoinen. Mukavaa oli niin menomatkalla, ratsain maastossa kuin vielä kotimatkallakin, ja kotona olo oli väsynyt mutta onnellinen. Voisi sitä lauantaipäivän huonomminkin viettää.

Tallimatkan maisemia.

Mussukalla on uudet päitset!

Vetohevosen imussa on rentoa kulkea.

Reippaasti kotimatkalle.

Maastoviikonloppu

Aurinkoa lauantaina.

Lauantaina 28.1. lähdimme kävelylenkille maastoon. Kaveria ei ollut lähdössä mukaan, mutta sää oli mitä hienoin. Aurinko paistoi ja oli sopiva pikkupakkanen. Vakea tietysti vähän arvelutti kulkea yksinään, mutta metsässä se meni jo ihan rennostikin. Raviradan varikkoalueella oli vähän jännittyneempää. Siellä sitten törmäsimmekin toiseen lenkille lähteneeseen ratsukkoon, jonka seuraan lyöttäydyimme. Kaksin oli tietysti mukavampi mennä, ja Vake oli heti paljon rennompi kun sai kulkea toisen perässä. Lähdimmekin sitten raviradalle, missä pohja oli aivan erinomaisessa kunnossa. Ensin ravasimme kierroksen radan ympäri, ja pienen metsässä kävelyn jälkeen palasimme radalle vielä uudestaan. Ensin laukkasin Vakella rauhallista vauhtia isosti ravaavan puoliverisen rinnalla ja sitten laukkasimme yhdessä reippaampaa vauhtia Vaken mennessä edellä. Lopuksi vielä ravattiin pikkulenkkiä reipasta vauhtia ja Vake laittoi jalkaa toisen eteen oikein rivakkaa tahtia. Eipä sitten toteutunut suunnitelma kevyestä kävelylenkistä, mutta kyllä pieni laukkairrottelu teki vähintään yhtä hyvää.

Sunnuntaina 29.1. yritin kävelymaastoa uudestaan, ja taas lähdettiin yksin liikkeelle. Kiertelin vain metsäpolkuja edestakaisin, sillä samaan aikaan oli ravit menossa ja halusin tietysti välttää kaikki niihin liittyvät hulinat. Vake vaikutti kuuntelevan raviradalta kantautuvia kuulutuksia hieman jännittyneenä. Ehdimme kävellä puolisen tuntia, kun sitten taas kohtasimme toisen lenkille lähteneen ratsukon ja jatkoimme yhtä matkaa. Vake muuttui vähän jännittyneestä ja huolestuneesta taas tosi rennoksi, kun joku muu meni edeltä. Seuralaisellamme oli tiedossa jäällä pieni pätkä, jossa saattoi mennä turvallisesti ilman huolta sinne nousseesta vedestä, ja jäälle siis suuntasimme. Pohja olikin siellä tosi mukava, ja otimme jonkin matkaa laukkaa rantaviivan suuntaisesti. Olipa kerrassaan ihanaa! Harmi, ettei jäälle oikein uskalla lähteä pidemmälle lenkille, kun vetiset paikat voivat yllättää. Rantauduimme eri kohdasta kuin mistä jäälle oli menty, ja paluumatkalla laukkasimme myös lyhyen pätkän lumista polkua pitkin. Kyllä muuten lähti Vake säpäkästi laukkaan kotia kohti! Sitten kävelimmekin loppumatkan, ja niin vierähti maastossa taas aikaa tunnin verran vaikka pyörittiin koko ajan aivan tallin nurkilla. Tänään tuli laukkaa sen verran pienet pätkät, että tämä ainakin kävi kevyestä palauttavasta maastosta, eikä Vake edes hionnut ollenkaan toisin kuin edellisenä päivänä raviradalla.

Laukkamaastojahan tässä olikin jo kaivattu, joten tällainen viikonloppu oli enemmän kuin paikallaan. Vake tuntui olevan oikein mielissään reippaammasta menosta kaverin seurassa. Eivät nykyiset maastomme oikein vedä vertoja Tallinmäen maastoille, mutta kyllä kelin sattuessa kohdalleen ravirata ja Kallaveden jää tarjoavat oikein kivoja mahdollisuuksia.

Maneesissa, raviradalla ja maastossa

Keskiviikkona 11.1. Vakella oli kengitys. Kengitysväliksi tuli melko tarkalleen 8 viikkoa, sillä Vakella on melko hidaskasvuiset kaviot. En ollut itse paikalla kengittäjän käydessä päivällä, mutta tallin henkilökunta onneksi huolehti asiasta puolestani. Toistaiseksi jatketaan samalla setillä kuin aikaisemmin, eli edessä on kengät hokeilla ja tilsakumeilla ja takaset saa olla tällä erää kengättä. Viimeistään talven kääntyessä kevääksi laitetaan takakengät, mutta mahdollisesti toki aikaisemminkin jos alkaa tuntua tarpeelliselta jäätikkökelien vuoksi. Takakaviot on tällä hetkellä tosi hyvän näköiset, reunoista hieman pyöreäksi hioutuneet ja siistit eikä ole minkäänlaisia lohkeamia, repaleita tai epäsäännöllisyyksiä, joten mielelläni pitäisin ne ilman kenkiä jos vaan kelit sallivat.

Keskiviikkona myös kävimme maneesissa liikuskelemassa tavalliseen tapaan kaikissa askellajeissa. Tänään satulassa oli taas valitettavasti huonosti istuva kuski. Meno oli kuitenkin melko rentoa, mutta samalla kyllä takaosa toimi taas laiskemman puoleisesti. Verryttelylaukan jälkeen ravi oli sentään jo toimivampaa, ja laukassa sain käsiä ja tuntumaa rentoutettua. Koetin ottaa revanssia maanantaina nihkeästi sujuneiden väistöjen kanssa, mutta hieman laihoin tuloksin. Käynnissä väistöt sujuivat ihan mukiinmenevästi, mutta ravissa varsinkin vasemman pohkeen väistäminen oli jännittynyttä ja kankeaa. Kun ei takaosan jumppaaminen väistöillä tuottanut haluttua tulosta, päätin sen sijaan jumppailla Vakea käynti-ravi-siirtymisillä. Siirtymiset sujuivatkin oikein kivasti, ja pyöreys säilyi niiden läpi hyvin. Lisäksi niin poni kuin ratsastajakin pysyivät ryhdikkäämpinä, kun ei vain vyörytty ravissa eteenpäin. Tasainen jumputus eteenpäin samassa askellajissa samaa vauhtia johtaa yleensä ennen pitkää painon valahtamisen enemmän ja enemmän eteen, joten todellakin kannattaa tehdä ahkerasti niin siirtymisiä kuin väistöjäkin katkaisemaan tappavan tasapaksu puksutus.

Torstaina en sitten muilta kiireiltäni joutanut tallille, mutta Vake sai silti liikuntaa, sillä sovimme liikutuksesta erään tallilla käyvän vanhan tuttavani kanssa. Nyt Vakella on siis apuliikuttaja, joka kaiken lisäksi on paljon itseäni taitavampi. Uskoisin tämän olevan erittäin hyvä järjestely, sillä varmasti auttaa meitä ratsukkona eteenpäin, jos välillä Vakea ratsastetaan myös paremmin kuin mihin itse pystyn. Mitä toimivampi ratsu Vakesta saadaan, sen paremmin kykenen myös itse opettelemaan hyvää ratsastusta!

Perjantaina 13.1. olin jälleen itse ratsailla ja liikutin Vaken kevyehkösti. Aloitus käynnissä sujui oikein mukavasti Vaken ollessa pehmeän ja kevyenkin oloinen. Tällä kertaa ei ollut kiirettä päästä ravailemaan ja saada sitä kautta konetta käynnistymään, vaan tuntui mielekkäältä aloittaa muutamilla käyntitehtävillä. Ravissa Vake oli hitaamman puoleinen, mutta laukka sen sijaan oli harvinaisen pontevaa ilman tarvetta lennättää ponia eteenpäin. Teimme myös tämän viikon parhaita raviväistöjä, ja etenkin yksi väistö oikealle oli aivan superhyvä. Ei Vake ollut paremman kuskin jäljiltä automaatti tai liitokavio eikä sellaista tässä tietysti odotettukaan, mutta joitain pieniä eroja oli havaittavissa.

Lauantaina 14.1. kävimme ensin kävelylenkillä toisen ratsukon seurassa. Menimme raviradalle, ja kiersimme sen kahdesti ympäri käynnissä. Tämä toimi erinomaisena lämmittelynä hieman myöhemmin iltapäivällä ratsastetuille estetreeneille. Olimme siis estetunnilla hyppäämässä FilmMe:llä kuvattuja ratatehtäviä, mutta tästä tunnista tulee enemmän tarinaa erillisessä postauksessa!

Sunnuntaina 15.1. oli oikein mukava sää, pientä pakkasta ja uutta lunta maassa. Ohjelmassa olikin pelkkä maastolenkki, jonne en tällä kertaa ollut hankkinut kaveria mukaan. Kävelimme Vaken kanssa noin 40 minuuttia lähireiteillä eli tutuilla poluilla, ja keli salli myös kiertää osan matkaa tietä pitkin. Vake oli hieman jännittynyt koko lenkin ajan eikä ihan täysin rentoutunut, vaikka ei se onneksi varsinaisesti säpsynyt. Katseli vaan ympärilleen valppaammin ja vähän puhisi, mutta meni mukisematta eteenpäin. Poluilla osasin itse olla rentona, mutta tiellä hieman jännitti mahdollinen liukkaus. Yksinkin siis maastokävelystä selvitään, mutta kaverin kanssa olisi rennompaa ja kivempaa. Kuulin myös, että saaresta löytyy kuin löytyykin laukkaamiseen hyvin soveltuvia teitä, joten täytyypä päästä tutustumaan niihin jonkun paremmin tienoot tuntevan seurassa. Jäälläkin oli pari ratsukkoa juuri aikaisemmin päivällä pyörähtänyt, mutta sinne en nyt tohtinut Vaken kanssa mennä, sillä avaralle jäälle meno ja siellä suihkivat hiihtäjät olisivat olleet yksin liikkuessa ehkä turhan jännittävä juttu. Pääasia oli, että viikonloppuna ei harrastettu ollenkaan kouluratsastusta maneesissa, vaan hypättiin ja käytiin ulkona kevyillä lenkeillä. Näin sitten toivottavasti löytyy koulutreeneihinkin taas enemmän motivaatiota.

Toppahousukeli ja muutto ison tallin puolelle

Torstaina 5.1. oli kunnon pakkaspäivä, mutta maneesissa kuitenkin varsin leppoisa lämpötila. Ohjelmassa meillä oli liikutus sileällä, ja kuskilla oli varmuuden vuoksi toppahousut sekä talvikengät jalassa. Johtui sitten poikkeavista varusteista tai ei, niin tämä oli niitä päiviä, jolloin osasin asettaa vaatimustason ja odotukset matalalle, ja sen ansiosta sitten sujuikin yllättävän mukavasti. Vakella oli ollut edellisenä päivänä täysin vapaata, mikä varmaan sekin vaikutti vain positiivisesti. Meno oli rentoa ja varsin toimivaakin, ja ennen kaikkea Vake teki tosi näppäriä väistöjä. Innostuin myös ratsastamaan raviväistöjä kääntäen asetuksen menosuuntaan, ja tällaiset alkeelliset sulkutaivutuksetkin Vake meni vaivattomasti. Väljät ja liukasvuoriset toppahousut toivat ratsastukseen oman lisähaasteensa, mutta toisaalta ehkä juuri sen vuoksi jouduin pinnistelemään istunnan eteen sen verran, että sain omankin kropan oikealla tavalla käyttöön. Onnistuneen ratsastuskerran kruunasi kirkas tähtitaivas ja kuutamo, joita sai ihailla maneesilta tallille palatessa.

Perjantaina 6.1. pääsin pyhäpäivän ansiosta ratsastamaan jo valoisalla. Lämpömittarin lukema oli eilistäkin alhaisempi, noin -23 asteen tienoilla. Päivä oli aurinkoinen ja kirkas, joten pakkasesta huolimatta minun teki ehdottomasti mieli lähteä maastoon. Niinpä teimme Vaken kanssa noin 40 minuutin käyntilenkin ihan kaksistaan. Oma pukeutumiseni oli melko onnistunut, sillä ensimmäiset 30 minuuttia pysyin lämpimänä vaikka vain istuin käynnissä kyydissä. Niinpä pystyin nauttimaan kauniista talvipäivästä ja rauhallisesta maisemien katselusta. Vaikkei kaveria ollut mukana, niin Vake meni tutuilla lähipoluilla oikein asiallisesti. Kolusimmekin käytännössä kaikki mahdolliset polunpätkät läpi, joten Vake sai myös vähän kiipeillä mäkiä. Tähyilin puiden lomasta Kallaveden jäälle, missä oli tällaisena päivänä tosi kaunista. Voi kun tulisi paksut jäät, niin että sinne pääsisi ratsastamaan! Noin puolen tunnin kohdalla alkoi lenkistä karista nautinto, kun yhtäkkiä tuli kylmä. Niinpä oli pakko hakeutua vielä hetkeksi maneesiin ravaamaan, jotta itselläni lähti taas veri kiertämään. Onpa kyllä hyvä, että lähipolkujen kiertely onnistuu meiltä mutkattomasti myös ilman kaveria, joten maastoon pääsee periaatteessa milloin vain.

Uusi karsina.

Lauantaina 7.1. Vake muutti maneesin yhteydessä olevaan isoon talliin. Kuukauden verran se siis ehti majailla raviradan ratatallissa, josta maneesille on matkaa parisataa metriä. Isolla puolella vapautui nyt meille paikka, ja sinne halusin vaihtaa ennen kaikkea siksi, että Vakelle on uudessa tallissa saatavilla tarhakaveri sekä hieman pidempi tarhausaika. Tarhakaveriin tutustuminenkin onnistuu turvallisesti, kun molemmat hevoset ovat tällä hetkellä takakengättömiä eivätkä siis ainakaan hokeilla naarmuta toisiaan. Uusi karsina on ainakin minun mielestäni kivempi, sillä Vake näkee sieltä paremmin ulos ja ovessa on myös avattava luukku, josta se voi kurkistella käytävälle. Lisäksi sain käyttöön oikein tilavan varustekaapin, johon niin Vaken kuin omatkin varusteet mahtuvat hulppeasti. Huonolla ilmalla osaa varmasti arvostaa sitäkin, että maneesiin pääsee suoraan sisäkautta tallista. Vähän ikävä tietysti Vaken kannalta muuttaa taas uuteen talliin juuri kun oli ehtinyt kotiutua edelliseen, mutta nyt sentään pihapiiri ja ratsastusalueet pysyivät samoina eikä koko ympäristö mennyt uusiksi. Pidempi ulkoilu hevosseurassa lienee Vakenkin mielestä parannus olosuhteisiin, vaikkei se aikaisemminkaan ole mistään valittanut vaan on vaikuttanut tyytyväiseltä oloonsa.

Lauantai-iltana kävin ratsastamassa Vakella lyhyehkösti maneesissa. Nyt oli jo paljon lauhempi sää, joten enää ei tarvinnut toppavaatteita. Tein ravi- ja laukkaverryttelyn, joiden jälkeen yritin työstää hieman enemmän käyntiä, ja lopuksi tein lävistäjillä hieman siirtymisiä ravista käyntiin sekä muutamat askeleen pidennykset ravissa. Käynnissä touhu meni vähän liikaa jumittamiseksi ja puskemiseksi, mutta käyntiväistöt onnistuivat ihan näppärästi. Käynnissä Vake tosin puree kuolainta etenkin väistöissä selvästi enemmän kuin ravissa. Alku oli tällä kertaa melko kankea, mutta lopuksi Vake oli ravissa ihan hyvä. Siirtymiset ravista käyntiin onnistuivat pehmeästi ja pyöreänä, mutta lähtö takaisin raviin oli vähän hidasta. Lopuksi sain lävistäjillä kasvatettua raviaskeleen pituutta pari milliä hyvän tahdin säilyttäen, joten pienestä takkuilusta huolimatta jäi lopulta hyvä mieli. Istunnan ja käsien kanssa oli kyllä tänään selkeitä ongelmia, joten ei ihme, jos Vakekaan ei ollut aivan parhaimmillaan.