Tiistaina 13.6. oli jälleen oman opettajan pitämän estetunnin vuoro. Edeltävänä päivänä Vake oli ollut paremman ratsastajan käsissä, ja tämän sekä viikonlopun Minin valmennusten jäljiltä se ei ollut lainkaan hullumpi ratsastaa. Kahdella edellisellä hyppykerrallahan Vake oli kovin etupainoinen ja raskas, mutta nyt meininki oli onneksi aivan toinen. Vake oli paljon kevyempi ja ryhdikkäämpi edestä, ja niinpä hyppääminen sujui paljon paremmin. Sitä en osaa sanoa, johtuiko tämä edellisten päivien hyvästä valmistelusta, vai oliko Vakella nyt vaan jotenkin parempi päivä. Ainakin osasin tällä kertaa itse ratsastaa kevyesti ja eleettömästi, eli en puskenut Vakea etupainoiseksi tai jäänyt roikkumaan ohjiin muka nostaakseni keulaa ylös. Oikeasta laukasta vasempaan vaihtamisessa oli pientä vaikeutta, mutta yleisesti ottaen tehtävät sujuivat oikein kivasti. Estekorkeuskin pysyi maksimissaan noin 80 sentissä, vaikka tällä kertaa olisi lopulta pystynyt vaikka nostamaankin. Hyppäsimme ratatehtäviä, ja suhteutettuja linjoja sisältävä rata mentiin kahteen kertaan, ensin yhteen suuntaan ja sitten vielä päinvastaisessa järjestyksessä. Kylläpä kevensi mieltä, kun parin nihkeän kerran jälkeen hyppääminen sujuikin taas oikein mukavasti!
Keskiviikkona 14.6. ja torstaina 15.6. ratsastin kentällä itsenäisesti yrittäen noudattaa Minin ohjeita. Jos ei muuta, niin ainakin olin napannut Miniltä sen vinkin, että lyhyitä taukoja kannattaa pitää usein. Niinpä Vake sai kävellä monta noin puolen minuutin pätkää pitkin ohjin. Yritin myös ratsastaa pehmein avuin ja monitoroida Vaken suoruutta. Hyvää oli ainakin se, että tiedostamaton istunnalla puskeminen jäi pois, kun ajatuksena oli että hitaasti hyvä tulee. Kyllä siitä jotain vähitellen tulikin, vaikka alku olikin kamalaa köpötystä. Molempina päivinä Vake liikkui lopulta ainakin ravissa varsin mukavassa ryhdissä pyöreänä ja suoruuskin oli parempi kuin aloittaessa. Laukasta puuttui pyöreys, MUTTA sain Vaken kääntymään vasemmassa laukassa ympyröille nätisti ulos liiraamatta, kunhan vaan laukka oli valmisteltu sopivilla suoristavilla tehtävillä ravissa tai käynnissä.
Voi olla, että vaadin Vakelta enemmän kuin Mini olisi antanut vaatia, mutta ihan hyvä tulos tuli yhdistämällä "uutta" ja "vanhaa". Voihan se toki olla niinkin, että yksinkertaisesti vaan ratsastin keskittyneemmin ja paremmin ajatuksen kanssa kuin yleensä itsenäisesti humputellessa. Varsinkin torstaina meinasi tosin iskeä ahneus, ja ratsastin ehkä pidempään kuin olisi ollut optimaalista. Olisi kannattanut lopettaa vähän aikaisemmin jo siinä vaiheessa, kun Vake oli parhaimmillaan, eikä antaa menon lässähtää loppuun. Vielä Vakesta kuitenkin irtosi aivan harvinaisen hieno ravipätkä, kun lähdimme loppuverryttelylle maastolenkille ja ravasin pikkukentän poikki polun alkuun. Vakehan otti polun alkuun niin lennokkaat raviaskeleet hienolla kaulalla, että olin aivan äimänä. Mistä näitä askeleita saisi enemmänkin kuin muutaman vahingossa kerran vuodessa?
Perjantaina Vakella oli poikkeuksellisesti kokonaan vapaa, koska en muilta menoilta ehtinyt tallille. Lauantaina 17.6. oli myös ajatuksena pitää kevyemmän puoleinen päivä. Sää oli suorastaan kuuma, joten suuntasimme metsän varjoihin. Sieltä löytyikin seuraksi toinen ratsukko, jonka kanssa käppäilimme sitten siirtolapuutarhan lenkin sekä kävimme uittorannassa kahlaamassa. Vake kahlasi oikein mielellään mahaa myöten, vaikkei kaveri veteen tullutkaan.
Perusteellisen kävelylenkin jälkeen menin Vaken kanssa vielä kentällä vähän ravaamaan ja laukkaamaan. Tästä muodostuikin meille oiva harjoitustilanne, sillä kisakentällä oli samaan aikaan vielä kansallisten koulukisojen viimeisen luokan palkintojenjako menossa. Vake-parka luuli olevansa koulukisojen verryttelyssä, ja sehän meni juuri siihen vastahakoiseen sahapukkimoodiin kuin sillä koulukisoissa on tapana. Tällä kertaa voi ainakin ihan rehellisesti todeta, että ponin lukkiutuminen ei todellakaan johtunut kuskin kisajännityksestä, sillä minulla oli itselläni ihan tavallinen leppoisa lauantai-ilta vailla mitään paineita. Kun ei ollut kisapaniikkia, niin sain lopulta Vaken ratsastettua ns. omaksi itsekseen, mutta jonkin verran aikaa se vei. Mitään parasta ikinä -menoa ei Vakesta tietenkään irronnut, vaan paras mihin tässä tilanteessa pystyttiin oli vähän tasapaksu keskivertopuksutus. Ei kyllä auttanut yhtään alkaa pakottaa Vakea mihinkään tai tehdä kiireellä mitään,
vaan rennompi ja vastaanottavaisempi mielentila löytyi ihan rauhallisen ravi-
ja laukkatyöskentelyn kautta. Noinkohan sama olisi onnistunut ruuhkaisessa
kisaverryttelyssä? Tämä Vaken koulukisa-ahdistus on kyllä jännä ilmiö, kun estekisoissa se kuitenkin on ihan toimintakykyinen ja monesti suorastaan parhaimmillaan.
Sunnuntaina 18.6. kävimme alkuillasta maastossa. Seuraakin siis oli. Suuntana olivat tutut eteläpuolen reitit, mutta tällä kertaa palasimme takaisin poikkeuksellista reittiä eli Sorsasalon Nesteen ohi asvalttitietä pitkin, koska normaalin meno-paluureitin polku oli sateiden jäljiltä kovin mutainen. Laukkasimme pikkutiellä mukavat pätkät hieman tempoa vaihdellen, ja rentouttavien laukkairrottelujen jälkeen olikin hyvä tilanne suunnata ns. urbaanimaastoon autokorjaamon ja huoltoaseman ohi ja moottoritien läheisyyteen. Kuljimme myöskin kevyen liikenteen alikulkutunnelin kautta, ja se minua etukäteen epäilytti, sillä tietääkseni Vake ei ole tunneleista aikaisemmin kulkenut. Turha oli kuitenkin huoleni, sillä Vake ei ollut tunnelista moksiskaan. Kokeneen kaverin perässä se ei epäröinyt tai jännittänyt lainkaan, vaan tunneli selvitettiin hienosti. Fiksu Vake! Näin onnistui ihmisten ilmoilla kulkeminen oikein hienosti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti