Mini Wahlbergin valmennus

Tällaista etuosan kantamista Vakelle tavoitellaan. Sunnuntaina se löytyi avo-/sulkutaivutustehtävällä.

Viikonloppuna 10.-11.6. pääsimme Vaken kanssa Gunilla "Mini" Wahlbergin oppiin. Mini oli menossa Varkauteen pitämään valmennuksia ja pysähtyi matkalla pitämään meille yksityistunnin molempina päivinä. Etukäteen minulla oli Minin opetuksen periaatteista jonkinlainen käsitys sekä kuulopuheiden että Minin nettisivujen perusteella, joten en tullut yllätetyksi vaikka jotkin asiat Minin opetuksessa poikkesivatkin ehkä "valtavirrasta". Toisaalta Minin opeissa oli hyvinkin paljon tuttua, koska olen aikaisemmin ratsastanut jonkin verran Eversti Carden oppilaiden opettamana. Minin valmennusfilosofian taustalla siis vaikuttavat nimenomaan klassisen ratsastuksen periaatteet sekä niiden lisäksi hevosen biomekaniikkaan liittyvät näkökohdat, Centered Riding sekä Andrew McLeanin opit hevosen käyttäytymisestä. Monenlaista ajattelemisen aihetta oli siis luvassa.

Ensimmäisenä päivänä Mini aloitti tarkkailemalla, kuinka Vake kääntyy oikealle ja vasemmalle eli millaisia vinouksia sillä on. Yksi tärkeimmistä ohjeista olikin, että ratsastajan tulee koko ajan tarkkailla, ennakoida ja korjata hevosen vinoutta ja pyrkiä pitämään se tasapainossa kumpaankaan suuntaan kaatumatta. Helpommin sanottu kuin tehty! Jatkuvastihan Vake kaatuu enemmän tai vähemmän jommallekummalle lavalleen, usein ihan huomaamatta. Tämä toki on aivan normaali ilmiö, mutta jotta hevonen voisi käyttää kroppaansa oikein pitää palikat saada kohdalleen eli hevonen rangastaan ja kaulastaan suoraksi. Työkaluna suoruuden korjaamisessa toimi asetus. Jos Vake vähänkään kaatui johonkin suuntaan, oli ohjeena ottaa kaatumisen puolelle kevyt asetus ja pyytää vastakkaisen puolen takajalkaa hieman "ristiin" eli takaosaa puskevan lavan puolelle, ei kuitenkaan varsinaiseksi väistöksi asti. Eräänlainen hiuksenhieno vastataivutus siis. Työskentely olikin hyvin pitkälti jatkuvaa asetuksella pelaamista, ja etenkin vasemmassa kierroksessa korjattiin karkaavaa ulkolapaa tällä tavoin aina uudelleen ja uudelleen. Vasemmassa kierroksessa vinouden korjaus onnistuikin paremmin kuin oikeassa, ja vasemmalle ravatessa tulivat molempina päivinä esiin selkeästi parhaat hetket. Totesin, että olin jo oikeastaan aikaisemminkin huomannut erittäin toimivaksi korjaukseksi juuri tämän saman vastataivutuksessa ratsastamisen. Omin päin ratsastaessa olen nimittäin huomannut, että Vake ryhdistäytyy hienoon muotoon ja korjaa oikean lavan tehokkaasti suoraan JOS onnistun ratsastamaan vasemmassa kierroksessa juuri oikealla tavalla pientä vastataivutusta kaarevalla uralla tai esimerkiksi kulman kohdalla. Olen siis ollut aivan oikeilla jäljillä.

Asetuksesta oli paljon puhetta muutenkin. Mini kertoi, että asettuessaan niskasta oikein hevonen samalla pakostakin nostaa hieman etuosaansa rintalihaksilla, ja juuri tämä on se, mitä halutaan. Tästäkin syystä asetusta käytetään paljon, ja muuta käyttötarkoitusta ei ohjilla oikein olekaan kuin asettaminen. Asettuessa pitää pään kääntyä niskasta sivusuunnassa, mitä ei saa tietenkään kompensoida kaulaa taivuttamalla mutta ei myöskään niin, että hevonen vain nyökkää nenän alas eikä pää liikukaan yhtään sivusuunnassa. Mini myös muistutti antamaan vastakkaisella ohjalla riittävästi tilaa asetukselle, ja kehotti unohtamaan ajatuksen vahvasta ulko-ohjan tuesta. Tuntumassa ylipäänsä ei saisi olla mitään vetoa tai painoa, vaan hevosen pitäisi kantaa itsensä kevyesti eikä ratsastaja saa vetää. Siinäpä meillä on vielä tekemistä!

Etuosan kannattelu rintalihaksilla oli suoruuden lisäksi toinen kulmakivi (ja nämä tietysti kulkevat käsikädessä). Hevosen pitäisi kantaa itsensä nimenomaan rintalihaksilla "nostamalla", jotta se pääsee liikkumaan kevyesti eikä vyöry etuosansa päälle, jolloin liike menee tukkoon aivan erityisesti juuri Vaken kaltaisella hevosella. Tähän liittyen ei tietenkään hyödytä vyöryttää tahmealta tuntuvaa hevosta lisää ja lisää eteen etuosansa päälle, ei se liike siitä parane. Tämäkin on tuttu juttu Vaken kanssa, ainakin periaatteen tasolla, mutta silti sitä tulee aina vyörytettyä. Minin tunneilla vyöryttämisen sijaan otettiin kaikki vauhti pois ja mentiin hi-taas-ti hakien suoruutta ja rintalihaksilla kantamista, jotta Vakella ylipäänsä olisi mahdollisuus päästä eteenpäin. Tavoitteena olevaa etuosan ryhtiä ei myöskään uhrattu pyöreyden tavoittelun nimissä, vaan jos Vake alkoi painua niskasta liian alas oli ohjeena opastaa niskaa ohjalla kohottaen ylemmäs. Tällä ajatuksella ratsastaessa minulla muuten rupesivat kädet pysymään hyvin kannettuina aivan itsestään, ilman että Minin tarvitsi asiasta lainkaan huomauttaa!

Istuntaan liittyvänä korjauksena oli harjoitusravin myötääminen "ylös-alas", ei "eteen-taakse". Keskivartaloa piti siis vähän napakoittaa, ja sain luvan mieluummin vähän pomppia kuin seilata lantiolla eteen ja taakse. Lisäksi jalustinhihnoja pidennettiin, jotta sain jalan rentoutettua eikä ollut tarvetta painaa jalkaa jalustinta vasten ja kantapäätä alas pohjetta jännittäen.

Suurimmaksi osaksi menomme oli koko viikonlopun ajan alkeiskurssitason tapailua etanatempossa, kun yritin hakea palikoita paikoilleen ja tuntosarvet herkkänä suoristaa Vaken kaatuvia lapoja tasapainoon. Sunnuntaina etenimme kuitenkin ympyrätyöskentelystä myös suorille urille sekä hyvin loivien "avojen" ja "sulkujen" pariin. Tehtävänä oli ratsastaa hitaassa tempossa käynnissä ja ravissa ensin pientä "avotaivutusta" uraa pitkin, ja tämän onnistuessa jatkaa samalla asetuksella "sulkutaivutusta" viistosti kohti radan keskustaa. Heti, kun Vake alkoi sulkutaivutuksessa vähänkään kaatua pois tasapainosta taivutuksen puolelle, palattiin takaisin avoon, eli sivuttaisliike eteni pieninä portaina. Kovin monta askelta sulkua ei nimittäin kerrallaan päästy, ennen kuin oli taas aika korjata tilannetta avoon siirtymällä. Pienen hakemisen jälkeen tämä tehtävä alkoi sujua ravissa oikein kivasti etenkin vasemmalle, ja Vake teki tehtävää mallikelpoisen kuuliaisesti. Siinä samalla alkoi rintakehä kantaa etuosaa ja Vake toden totta liikkui ryhdikkäästi ja pyöreänä! Siinä loksahtivat mukavasti paikoilleen avainpalikat eli asetus, suoristuminen ja etuosan kannattelu. Tempo oli toki hyvin hidas, mutta kovemmassa vauhdissa ei Vaken olisi ollut mahdollista itseään tällä tavalla kantaa. Mini muistuttikin, että Vake on kuin rankassa kuntosalitreenissä alkaessaan aktivoida rintalihaksia käyttöön ja etuosaa ryhtiin. Vakelle annettiinkin usein mutta lyhyitä taukoja käynnissä pitkin ohjin. 

Laukkaa ei viikonlopun aikana saatu toimimaan, ja etenkin vasen laukka oli toivotonta. Vake yksinkertaisesti vain häipyi vasemmassa laukassa ympyrältä kun en saanut vetää sitä sisäohjalla kaulasta linkkuun. Tokihan minä olen aina tiennyt, ettei Vake mitenkään voi laukata kaula mutkalla, mutta kun ei se käänny! Mini totesi, että vielä ei Vakella riitä voima ja tasapaino laukata kaatumatta aina jompaankumpaan suuntaan, ja ongelma ei ole ratkaistavissa laukan sisällä vaan ainoastaan kehittämällä voimaa, tasapainoa ja suoruutta ensin ravissa. Totesin myös jälkikäteen videolta, että eihän Vake tosiaankaan kykene kääntymään vasemmassa laukassa vasemmalle, koska sen takaosa liiraa niin voimakkaasti sisään vasemmalle. Tässä tilanteessa Vake pitäisi saada ratsastettua samalla tavalla pieneen vastataivutukseen kuin ravissa suoristaessa, mutta siihen ei ratsastajalla voimat riitä eikä ole tarkoituskaan riittää. Voimalla puskemisen sijaan tasapaino ja suoruus pitäisi hakea sieltä hitaammista askellajeista ensin ennen kuin laukkatyöskentely voi onnistua.

Niin paljon tuli kahdessa neljäkymmentäviisiminuuttisessa ajateltavaa! Minin periaatteissa oli kyllä järkeä ja tosiaan monet niistä hyvin linjassa jo aikaisemmin oppimieni ja itse havaitsemieni asioiden kanssa. Harmi, ettei pelkkä teoriatieto auta, vaan lisäksi olisi osattava sitä tietoa soveltaa hevosen selässä. On tässä toivottoman paljon työmaata niin oman ratsastukseni kuin Vaken liikkumisen parantamisessa, mutta viikonloppu Minin ohjauksessa antoi siihen urakkaan onneksi hyviä eväitä. Toivottavasti päästään Minin tunneille toistekin.