Syksyn kuulumisia

Sunnuntailenkki syysauringossa 24.9.

Blogin puolella on ollut viime aikoina hiljaisempaa, mutta arki Vaken kanssa on sujunut viikosta toiseen jokseenkin totutulla rytmillä. Koulutunneilla on käyty suunnilleen kerran viikossa ja viikoittain ollaan oltu myös estetreenissä. Sanna on ratsastanut Vakella yleensä kerran viikossa, ja yhtenä päivänä viikossa teen Vaken kanssa tunnin talutuslenkin. Pidemmillä maastoilla ei ole viime aikoina käyty, mutta muuten olen ahkerasti hyödyntänyt ulkoilumahdollisuuksia nyt kun vielä kelit ja riittävä valo arki-iltoinakin sen sallivat. Käytännössä siis jokainen liikutus, olipa kyseessä sitten valmennus tai omatoimitreeni, on alkanut vähintään 10 minuutin mutta usein puolenkin tunnin maastokävelyllä lähipoluilla.

Kouluratsastuksen saralla on parhaimmillaan koettu oikein mukavia hetkiä niin tunneilla kuin omissakin harjoituksissa. Parhaimpia päivinä Vaken liikkuminen ravissa on tuntunut niin kevyeltä ja sujuvalta, että kuvittelen ihan oikeasti pientä edistystä tapahtuneen. Laukka on edelleen vähän on-off-juttu, mutta hyvinä päivinä sekin rullaa jo ihan pyöreästi ja hyvässä rytmissä. Sitten on taas vuorostaan niitä nihkeämpiä päiviä tai viikkoja, kun touhu tuntuu taantuvan lähes alkupisteeseensä, ja meno on perinteistä etupainoista maamyyrää. Kun vaan tietäisi, mikä silloin meni vikaan verrattuna niihin kertoihin, kun kakki toimi ja poni oli kevyt ja ratsastajakin vähän osasi. Onko ongelmana ratsastajan henkinen tila, ratsastajan fyysinen tila, hevosen henkinen tila vai hevosen fyysinen tila? Etenkin tunnit on pidetty nyt useasti maneesissa, ja siellä Vake taitaa liikkua vähän nihkeämmin kuin ulkona. Ravi on ollut etenkin maneesissa ratsastuksen aluksi aika tukkoisaa, mutta yleensä pieni laukkaverryttely on korjannut tilannetta huomattavasti. Olenkin usein huomannut, että on turha jäädä käynnissä ja ravissa piipertämään jos tuntuu hankalalta, vaan ensin laukkaa alle, vaikka sekin olisi aluksi jumittelua. Laukan jälkeen ravi kulkee sitten aivan eri malliin ja kuten sanottua, parhaimpina päivinä jopa tosi hyvin.

9.9. olimme Maria Pyykösen pitämällä tunnilla. Maria oli minulle ihan uusi tuttavuus, ja tiedän kyllä, mitä sanotaan liian monen eri valmentajan tunneilla käymisestä, mutta osallistuinpa nyt kuitenkin. Maria piti istuntapainotteisen tunnin, ja istuntaa lähestyttiin paljolti Aira Toivolalta tuttujen oppien mukaisesti. Omalta osaltani tunti sujui kyllä aivan hävettävän huonosti. Vakella oli oikein kunnon nihkeyspäivä, päädyin puskemaan sitä eteenpäin ja yritykseni korjata istuntaa annettujen ohjeiden mukaisesti taisivat mennä yliyrittämisen puolelle niin että olin kropastani aivan tönkkö ja jännittynyt. Eihän se Vake sitten halunnut liikkua yhtään mihinkään, ja kaikki oli vähän vaikeaa. Vieraan valmentajan tunnilla vaan sitten hävettää vielä kahta kauheammin ja tekisi mieli selitellä että ei me aina ihan näin kehnoja olla.

Käväisimme myöskin toistamiseen tälle vuodelle koulukisoissa kotikentällä 16.9. Ohjelma oli sama Helppo C E.B. Special jonka möngimme läpi keväällä kaikkien aikojen pohjanoteerauksella. Kisoja edeltävänä iltana Vake liikkui ehkä paremmin kuin ikinä. Tuolloin kävelimme ensin puolen tunnin maastolenkin, ja käväisimme kentällä ravaamassa ja laukkaamassa noin vartin verran. Vake liikkui niin kevyesti ja sujuvasti ettei olisi todeksi uskonut. Niin tyhmä en kuitenkaan ole, että olisin kuvitellut saman onnistuvan kisapäivänä. Aloitin silti myös kisaverryttelyn puolen tunnin maastokävelyllä, mikä olikin erittäin hyvä ratkaisu. Pääsimme pois kisapaikan hulinasta kävelemään yksin kaikessa rauhassa, ja näin Vake sai verrytellä ilman että sen kanssa tarvitsi pakertaa ruuhkaisella verryttelyalueella ahdistumassa yhtään kauemmin kuin oli pakko. Kun sinne verkkakentälle asti pääsimme niin Vakehan olikin jopa ihan reipas, eikä siis vielä verryttelyssä liimannut kavioitaan kenttään. Uskon, että jos olisin itse kyennyt ratsastamaan verryttelyssä hyvin, niin Vake olisi voinut nyt toimiakin kisatilanteessa. Siihen en kuitenkaan pystynyt, vaan kisatilanne teki omasta ratsastuksesta vähän tönkköä ja puolivillaista. Niinpä Vakekin oli sitten vähän tönkkö ja puolivillainen. Radalla se hieman hyytyi ja jäi pohkeen taakse, mutta eteni kuitenkin ravissa tunnistettavassa askellajissa ja omasta mielestäni vain laukassa varsinaisesti jumitettiin. Ohjelman paras osuus oli käynti, se oli suorastaan sujuvaa ja pehmeää! Eihän meidän ratamme toki mikään hyvä ollut, mutta ei alittanut odotuksia siinä määrin että olisi tarvinnut pettymystä tuntea. Tulos oli 59% ja risat ja emme olleet läheskään luokan jumboja. Koulukisat menivät nyt siis ainakin paljon paremmin kuin keväällä!

Hyppääminen on sujunut pääsääntöisesti oikein kivasti. Syyskuun alussa 4.-5.9. pidettiin vielä Bennyn kaksipäiväiset estevalmennukset kisakentällä, mutta muuten on hypätty enimmäkseen maneesissa. Bennyn valmennuksessa ensimmäinen päivä meni suorastaan todella hyvin Vaken ollessa energinen ja kevyt. Sehän tuntui laukkaavan ikään kuin ylöspäin, ja esteille oli helppo lähestyä. Noin 80-90 sentin ratatehtävät sujuivat oikein näppärästi. Toisena päivänä oli sitten harmillisesti epäsujuvampaa, vaikka Vake olikin edelleen ihan reipas ja kevyt. Silloin tosin tehtävä olikin meille hankala, sillä hyppäsimme kolmen pystyn linjaa, jossa välit olivat Vakelle tosi pitkät kolmella laukalla mutta ahtaahkot neljällä laukalla. Säätely ei siis toiminut tarpeeksi hyvin tällaisilla hankalilla etäisyyksillä ja Vake alkoi ahtaissa paikoissa puskea kovasti vinoon saadakseen esteen edessä tilaa. Benny kuitenkin totesi, että ei kannata yrittää korjata Vakea liikaa, koska se kyllä tietää oikein hyvin mitä tekee.

Maneesihyppelyissä trendinä on ollut se, että pikkuesteillä meno vähän takkuaa eli laukka ei aina pyöri tarpeeksi ja kaarteissa poni kampeaa sisälle, mutta esteiden noustessa alkaakin yhtäkkiä kulkea oikein sujuvasti ja helposti. Noin 90 sentin tehtäviä on nyt hypelty myös maneesissa ja sillä korkeudella tosiaan tsemppaamme sekä minä että Vake huomattavasti paremmin kuin pienemmillä esteillä. 19.9. meillä oli maneesissa suorastaan superhyvin sujunut tunti, jolloin Vake oli skarppina ja terävänä jo heti maapuomeilla ja verryttelyesteillä. Alussa esiintyi sellaista kiemurtelua ja pientä pompahtelua jota Vake harrastaa silloin, kun se on oikein hyvällä tavalla hereillä. Kiemurtelu jäi pian pois, ja Vake oli läpi tunnin kevyt ja hyvin etenevä. Esteitä kohti oli sellainen hyvä imu, joka teki paikkojen löytämisestä helppoa, ja niinpä kaikki sujui kuin rasvattu, vaikka tehtäväradan esteet nousivat pian sinne 90 senttiin tai jopa ylikin ja tehtäviin kuului myös laukkaa syöviä tiukkoja käännöksiä. Vake tuntui ponnistavan hyppyihin aivan poikkeuksellisen pontevasti eli se vain ryöminyt esteiden yli vaan HYPPÄSI. Opella oli tietenkin pelisilmää vähän nostaa esteitä tällaisena päivänä, ja lopuksi hyppäsimme radan, johon sisältyvä kahteen kertaan hypättävä pysty oli ainakin metrin korkeudessa, open mukaan peräti 105 cm. Vake hyppäsi tämän esteen molemmilla kerroilla aivan hurjan hyvin ja oikein tunsin, kuinka se nosti etuosaansa ja meni yli kevyen ja helpon oloisesti. Se osaa! Me osataan!

Syyskuun lopulla pääsimme pistäytymään pitkästä aikaa myös raviradalla muutamaankin otteeseen. Perjantaina 22.9. sattui olemaan seuraa radalle, joten kävimme laukkaamassa sen pari kertaa ympäri. Vake oli supertasainen puksutin kavereiden perässä laukatessaan, ja kaksi päivää myöhemmin uskaltauduin laukkaamaan radan ympäri myös yksin. Ilman edellä menevää vetohevosta Vake meinasi hieman jumittaa, ja päivä oli vieläpä niin lämmin että karvaturri oli suorastaan lötkö. Eipähän ollut ainakaan käsistä lähdössä vaan radan kierto onnistui erinomaisen turvallisesti myös yksin. Raviradalla käyminen pitäisi kyllä ottaa ihan säännölliseksi tavaksi ja rutiiniksi. Kierroksen tai kahden laukkaaminen tekee hyvää niin Vaken kropalle kuin mielellekin ja onhan se minustakin hauskaa.

Bennyn estevalmennukset 8.-9.8.

Elokuun 8. ja 9. päivä vuorossa olivat jälleen Bennyn estevalmennukset. Ensimmäisenä päivänä eli tiistaina kentällä olivat edelleen lähes samat esteet kuin kaksi viikkoa sitten, joten osaksi tehtävät olivat hyvinkin tuttuja. Samalla pääsin/jouduin ottamaan revanssin kaksi viikkoa sitten vaikeuksia eli voimakasta vasemmalle liirausta aiheuttaneesta pysty-okseri-lävistäjälinjasta, joka seisoi (kauhukseni) vielä aivan samalla paikalla.

Otin riskin ja jätin Vaken turpaverkon talliin, sillä sileällä ei verkolle ole tuntunut olevan tarvetta enää tähän aikaan vuodesta. Tunnin aikana Vake nakkasi laukassa päätään pari kertaa tavalla, jota se ei verkko nenällä tee, mutta tämä oli niin lievää ja vähäistä ettei siitä ollut häiriötä. En tiedä oliko asialla mitään yhteyttä verkon puuttumiseen, mutta nyt Vake tuntui mukavan kevyeltä edestä. Jo raviverryttelyssä meno oli varsin asiallista. Laukka pyöri isolla kentällä aika hyvin, ja sain ratsastettua jonkinmoisia temponvaihteluita siten, että Vake lyhensi laukkaa samalla pyörivyyden säilyttäen ja reagoi eteenpäin ilman tahmailuja. Suorastaan harvinaisen hyvä alku estetunnille!

Hypätessä Vake pysyi myös kevyen oloisena, eikä lähtenyt painamaan nenää alas ja kyntämään etuosansa päällä. Hyvä näin. Hyppäsimme ensin lyhyen viiden askeleen linjaa, jolle tultiin sisään ns. pienellä kaarteella pitkältä sivulta koukaten. Linjan jälkeen tehtiin ympyrä ja vastaavanlainen pienellä kaarteella lähestyminen toisesta suunnasta. Huomasin heti alussa, että en saanut ajatella esteellä tulevaa kaarretta, sillä tällöin Vake lähti heti oikaisemaan. Kun liimasin esteellä katseen aivan suoraan eteenpäin enkä ottanut stressiä myötälaukkaan laskeutumisesta, alkoi esteen jälkeinen linja onnistua suoremmin. Vake olikin aivan erityisesti sellaisella tuulella, että se pyrki kanttaamaan kaarteet melkein pirueteiksi ja käännähti salamana heti pienestäkin vihjeestä. Pyöreiden, loivien kaarteiden ratsastaminen ei nyt oikein onnistunut, ja sain olla tarkkana, etten tosiaan yhtään ennakoinut kaarteita itse. Hypyissä ja niiden välillä Benny kehotti jälleen kerran pitämään hartiat takana ja välttämään liikkeen edelle kumartumista.

Suoraa linjaa höylättyämme hyppäsimme kaksi erilaista pikkurataa, ensimmäisen vähän matalampana ja toisen reilun 80 sentin korkuisena. Ensimmäinen rata oli ihan ok, ja Vakella oli aika hyvä energia ilman etupainoiseksi valumista. Jonkinasteista vasemmalle kaatumista oli havaittavissa niin kaarteissa kuin hypyissäkin, mikäli paikka ei osunut aivan nappiin. Pitkällä suoralla lävistäjälinjalla yritin oikein tsempata suoruuden kanssa, mutta niin vain esteen edessä Vake pääsi hieman karkaamaan vasemmalle. Toisella radalla oli tosiaan enemmän korkeutta, ja nyt rata alkoi heti siitä traumaattisesta pysty-okseri-lävistäjälinjasta oikeasta kierroksesta vasempaan vaihtaen. Heti ensimmäisellä esteellä päästin paketin kellahtamaan vasemmalle, minkä seurauksena tuli oikein kunnon mutka, ja taas okserilla oltiin uudestaan kääntymässä liian aikaisin vasemmalle. Ääh! Loppurata sujui ihan mukavasti, ja erityisen tyytyväinen olin ahtaaseen viiden laukan linjaan, johon sain Vaken ratsastettua asiallisesti kiinni.

Lopuksi saimme vielä uusia vaikeuksia tuottaneen lävistäjälinjan, sekä sen perään viiden laukan lyhyen linjan molemmista suunnista. Nyt onnistuin kuin onnistuinkin pitämään lävistäjälinjalla ajatukset suoraan eteenpäin, ja samalla Vaken laukassa myös säilyi parempi imu eteenpäin. Okserilla tuli vielä aavistuksen verran kellahdusta vasemmalle, mutta aikaisempaan verrattuna tämä oli hyvin lievää. Onnistuihan se vihdoin! Viiden askeleen linjalle sain vasemmasta laukasta lyhennettyä hyvin, mutta oikeasta laukasta lähestyessä paketti ei tiukan lähestymiskaarteen vuoksi pysynyt yhtä hyvin näpeissä. Vake kyllä lähti tässä vaiheessa tosi hyvin pohkeesta eteen, mutta pääsi hieman pitkäksi linjan ensimmäisellä esteellä, ja niin väli jäi toisesta suunnasta vähän ahtaaksi. Muistettavaa olisi vielä siinä, että etenkin tiukoissa kaarteissa nostan kättä ylöspäin ottaessani tasapainottavan pidätteen, eikä niin että ratsastan kädellä missään vaiheessa alas- ja taaksepäin. Näin rytmin saisi säilymään kurveissa vielä paremmin.

Toisena päivänä keskityimme edelleen sekä suoriin että kaareviin suhteutettuihin linjoihin ja niitä sisältäviin ratoihin. Verryttelyhypyissä kahdeksikkokuviolla Vake oli vielä hieman hidas ja pohkeen takana, mutta terävöityi siitä kyllä. Noin 80-90 sentin korkeudella hypätyllä radalla meno oli tosi sujuvaa ja etenimme erittäin hyvässä rytmissä esteeltä toiselle. Vasemmalle valuminenkaan ei juuri vaivannut, eikä Vake painunut matalaksi edestä. Ilmeisesti meno oli ihan vakuuttavaa myös valmentajan mielestä, sillä viimeiselle radalle esteet vielä nousivat ja okserit olivat jo noin 95 sentin korkeudessa. Korkeus jäädytti minua sen verran, että hukkasin hieman rytmiä ja itsevarmuutta. Niinpä parille esteelle tultiin vähän töksähtävämmin ja vinommin ja jotain puomia ainakin kolisteltiin. Ei kuitenkaan sen suurempia ongelmia, vaan Vake hyppäsi varmasti vähän ahtaammastakin paikasta. Rytmiä rikkoi myös yksi vääräksi vaihtunut laukka, jonka korjaus meni aivan liian pitkäksi Vaken painaessa pidätettä vastaan. Silti selvitimme suuret okserit ihan asiallisesti ja jopa sujuvasti. Kun vaan vielä osaisi säilyttää ratsastuksen tismalleen samana esteiden noustessakin!

Vaikka pientä viilattavaa jäikin tuttuihin ongelmakohtiin, niin olin molempien päivien menoon oikein tyytyväinen. Etupainoisuus ei vaivannut ja Vake oli ihan menevä, joten nyt oli jo vähän helpompi keskittyä esimerkiksi siihen suoruuteen. Vakella oli niin hyvä energia ja toisaalta kevyt etuosa, että esteelle pääsi parhaimmillaan ratsastamaan odottaen ja laukkaa vähän kasaan "keräten" ilman rytmin ja imun kärsimistä. Toisin sanoen poni oli pohkeen edessä, mutta ei jyrännyt ohjaa päin. Silloin voi alkaa haaveilla jo alkeellisesta hienosäädöstä ja laukan säätelystä.

Viikko 31: kuskin ja ratsun vaihtoja

Sunnuntaina 30.7. oli perheen miesten höntsäilyilta eli toisin sanoen Aleksei sai vähän humputella Vakella kentällä. Keskimittainen mies on vähän turhan pitkä ratsastaja ponikokoiselle ratsulle ja sopisi paremmin ison hevosen selkään, mutta kun ei kuitenkaan painava ole niin voi kyllä satunnaisesti vähän köpötellä Vakella. Aleksei kokeili Vaken kanssa kentällä kaikki askellajit, ja Vake oli tosi kiltti ja kuuliainen. Tämän jälkeen kävimme vielä pienellä maastokävelyllä, jolle tosin vaihdettiin ratsastajaa eli olin satulassa itse.

Maanantaina 31.7. sattui sopivasti lenkkiseuraa tallille, joten lähdimme Vaken kanssa maastoon tutun seuralaisen eli Menni-ruunan peesiin. Matkalla tuli puhetta, että voisin joskus vaikka lainata Menniä ratsuksi maastoon, ja tämän idean pohjalta päädyimme vaihtamaan ratsuja käytyämme ensin uittorannassa kahlaamassa. Niinpä kipusin Mennin satulaan ja ensi töiksemme laukkasimme uittorannan polkua kotiinpäin. Menniä sai aluksi vähän hoputella eteenpäin, mutta polun loppua kohti askel lähti sujumaan letkeämmin. Tämän jälkeen käväisimme vielä laukkailemassa raviradan keskellä. Menni oli tosi kiltti, kuuliainen, ryhdikäs ja mukava vanha herrasmies, ja sillä oli hauskasti keinuva laukka. Vaihtelimme laukassa hieman vetovuoroa, ja reippain veto tuli loppuun, kun laukkasimme nurmella kotiinpäin eli kohti poistumisporttia. Mennillä askel venyi siihen malliin, ettei vauhtia samalla tavalla huomannutkaan kuin Vaken selässä. Mielenkiintoista vaihtelua!

Tiistaina 1.8. oli tavanomaisen estetunnin vuoro. Hyppäsimme tosin poikkeuksellisesti "pikkukentällä" ison kisakentän sijaan. Tunnin teemana oli sujuvan laukan ja luontevien lähestymisten hakemista, ja esteet pysyivät enimmäkseen noin 70 sentin korkeudessa. Korkeudesta ei siis ainakaan tarvinnut ottaa paineita, vaan saatoin keskittyä ratsastamaan rauhassa hyviä lähestymisiä. Vake oli alussa pienimmillä esteillä vähän heräteltävä, mutta tunnin mittaan ja esteiden noustessa laukka käynnistyi kunnolla. Rataa hypätessä laukka oli ihan napakkaa, omalla moottorilla sujuvaa eikä etupainoisuuskaan tuntunut pahasti vaivaavan. Tästä laukasta alkoivat ponnistuspaikat löytyä oikein luontevasti. Ope kehotti minua vielä keskittymään ylävartalon asentoon esteiden edessä, jotta en vahingossa yhtään ennakoisi hyppyä varsinkaan silloin, kun paikka sattuu lähelle estettä. Matalilla esteillä tätä asiaa oli hyvä korjata.

Keskiviikkona 2.8. ratsastin itsenäisesti ja kelin vuoksi maneesissa. Koetin treenata laukannostoja, mutta ne olivat oikeassa kierroksessa kovin nihkeitä. Vasen laukka puolestaan toimi varsin kelvollisesti, ja ravissa oli hyviä välähdyksiä. Vähän sellainen maku kuitenkin jäi, että tein ja yritin taas liikaa. Olisin kaivannut kevyempää ja eleettömämpää menoa.

Torstaina 3.8. oli vapaapäivä eli ohjelmassa vain kävelylenkki taluttaen. Perjantaina 4.8. puolestaan ratsastin itsenäisesti kentällä. Vaikka olimmekin kentällä ja koko pihassa yksin, Vake keskittyi nyt hyvin ratsastajan kuuntelemiseen. Jotain osasin tehdä oikein, sillä yhteistyö toimi tällä kertaa selvästi paremmin. Harjoittelin lisää laukannostoja sekä ratsastin käynnissä siksak-väistöjä pituushalkaisijalla. Ravissa tuli tosi mukavalta tuntuvia pätkiä, ja eivät laukannostotkaan hullumpia olleet. Sain ratsastettua yhden aivan superhyvä noston, joka ansaitsee jo suorastaan merkin seinään: Vake ravasi nostoon sujuvasti ja siirtyi laukkaan yhtään jarruttamatta sekä pyöreyden säilyttäen. Ravi oli niin hyvää ja ajatus eteenpäin, että pääsin ratsastamaan noston "ihan tuosta vaan huomaamatta", ja näin se sitten onnistui nappiin. Laukan myötä Vaken liikkuminen oikeastaan vain parani, ja lopuksi pääsin pitkästä aikaa kokeilemaan myös vähän askeleen pidentämistä ravissa kun Vake liikkui niin ryhdikkäästi ja tahdikkaasti. Kaiken kaikkiaan tämä oli aivan mainio kerta, ja parasta oli se, että Vake tuntui työskentelevän suorastaan motivoituneesti ja rennon tyytyväisenä. Meillä oli hyvä tekemisen meininki molemmilla.

Lauantaina 5.8. tein ensin pitkän ja rennon verryttelyn metsässä verkkalenkillä. Otin polulla myös ravi- ja laukkapätkiä ennen kuin menimme hetkeksi kentälle jatkamaan työskentelyä. Kenttä oli sen verran märkä, että menimmekin vain pikkukentälle, jossa ratsastin lävistäjiä sekä hyväksi havaittua siksak-väistöä pituushalkaisijalla. Väistöissä pyrin nykyään pitämään asetuksen liikkeen suuntaan, eli ratsastan ikään kuin sulkutaivutusta. Tällä tavalla väistöt tuntuvat yleensä täyttävän tehtävänsä parhaiten ja Vake ryhdistäytyy ja suoristuu niissä tehokkaammin. Ravissa Vake liikkui parin laukannoston jälkeen jo ihan asiallisesti, ja aivan lopuksi ravi tuntui tosi sujuvalta ja tahdikkaalta. Tällä kertaa kenttätyöskentelyn pituus taisi pysyä aika optimaalisena, kun tosiaan verryteltiin ensin polulla pitkän kaavan mukaan.

Sunnuntaina 6.8. yritin toistaa edellispäivän formaatin eli kävimme ensin maastoverryttelemässä ja sitten jatkoimme pikkukentällä. Isommalla kentällä tosin kävin laukkaamassa muutaman kierroksen kevyessä istunnassa, jotta Vake olisi saanut laukata vähän rennommin eteenpäin. Jostain syystä tämä päivä oli nyt paljon nihkeämpi parin tosin mukavasti sujuneen kerran jälkeen. Vakella tuntui olevan keskittymisvaikeuksia, se oli vastahakoinen, jähmeä ja liiraava. Yksinolo ulkona kentällä tuntui tänään vähän jännittävän Vakea ja ulkomaailma vei sen huomiota. Kovistella ei tässä tilanteessa auta, tai Vake käy vain entistä vastahakoisemmaksi ja etupainoisemmaksi, mutta silti ponin huomio pitäisi jollain tavalla saada ulkomaailmoista ratsastajaan. En vain keksinyt tähän nyt oikeaa tapaa. Välillä sitä on huono päivä syystä tai toisesta, ja vaikka ei aina menekään hyvin niin se on jo sentään jotain, että edes välillä (ja oikeastaan aika useinkin) on niitä hyviä tai oikein hyviä päiviä.

Viikolta mainittakoon vielä se, että Vake sai yhden hevoskaverin lisää. Kahden ruunan kimppatarhasta tulikin kolmen ruunan kimppatarha, kun eräs tallin vanhoista asukkaista menetti pitkäaikaisen tarhakaverinsa ja liittyi uusien kavereiden toivossa Vaken ja Vaken nuoremman toverin seuraan. Kolmikko olikin alusta alkaen erittäin sopuisa, mikä on tietysti kaikkien kannalta mukavaa. Vaikka tarha ei ole valtavan suuri, ei kaveruksilla ole ollut mitään kärhämää vaan kaikki tykkäävät kaikista. Ensimmäisenä päivänä yhteiseen tarhaan mennessä Vake oli kuulemma osoittanut kaapin paikan laittamalla kaulan kaarelle ja vinkaisemalla, ja siinä oli kokonaisuudessaan uuden lauman välienselvittely. Parhaimmillaan voi tosiaan uusien tuttavuuksien yhdistäminen onnistua näin helposti. Nyt siellä sitten sopuisat ruunat ulkoilevat tyytyväisinä keskenään, kaksi iäkkäämpää herraa ja yksi nuorukainen.

Heinäkuun estevalmennukset

Paranin flunssasta nopeasti ja pääsin kuin pääsinkin osallistumaan Bennyn estevalmennuksiin lauantaina ja sunnuntaina 22.-23.7. Lauantaina keskityin vielä säästelemään vähän omia voimiani, ja tämä ei ollut oikeastaan ollenkaan hassumpi lähestymistapa, sillä se tarkoitti eleetöntä ratsastusta ja vain olennaiseen keskittymistä.

Vake olikin lauantaina heti verryttelystä lähtien oikein hyvän tuntuinen, ja verryttelyssä se jopa pyöristyi laukassa. Meno tuntui kevyeltä ja ryhdikkäältä, ja samat sävelet jatkuivat myös estetehtävissä. Verryttelyesteenä oli ristikko/pysty, jota ylitettiin kahdeksikkokuviolla laukanvaihtojen kera. Vaihdotkin onnistuivat nyt sangen näppärästi molempiin suuntiin. Kuukausi aikaisemminhan meitä vaivasi sellainen ongelma, että vastaavassa tehtävässä kaaduttiin vasemmalle eikä päästy esteeltä oikein millään vasempaan laukkaan. Tämä ongelma oli nyt onneksi poistunut.

Lauantain tehtävät.

Hyppäsimme tällä tunnilla lyhyttä radanpätkää, johon kuului yksittäinen pysty, pitkä linja lävistäjällä, pysty pääty-ympyrällä sekä jumppasarja. Rata mentiin pari kertaa näin päin, ja lopuksi päinvastaiseen suuntaan estekorkeuden ollessa noin 80-90 senttiä. Tekeminen oli helppoa ja vaivatonta. Vake ei painunut missään vaiheessa etupainoiseksi ja sillä oli sopiva energia, ja kun nämä asiat olivat kunnossa niin muistin kerrankin keskittyä oikein laskemaan laukan rytmiä esteiden välillä ja lähestymisissä. Rytmin laskeminen ihan oikeasti auttoi ponnistuspaikan hahmottamista, ja niinpä nakutimme menemään todella tasaisesti ja tarkasti. Pitkällä suoralla lävistäjälinjalla tuli pientä painautumista vasenta reunaa kohti, muttei niin pahasti, että se olisi vielä häirinnyt. Olin luonnollisestikin tosi tyytyväinen tuntiin, me oltiin hyviä!

Sunnuntaina oli valitettavasti aivan toinen ääni kellossa. Keveys ja ryhti katosivat yön aikana johonkin, ja Vake oli toisena valmennuspäivänä kauhean etupainoinen. Yritin taas laskea laukan rytmiä, mutta eihän sekään onnistunut kun laukassa ei nyt kunnon rytmiä edes ollut. Laskeminen ei siis ole mikään ihmeellinen taikakeino, vaikka edellisenä päivänä jo hetken niin kuvittelin. Yritin ehkä liikaa ratkaista ongelmaa ratsastamalla eteen, mutta sehän ei tässä tilanteessa auta mitään. Ollessaan näin pahasti nenällään Vake alkoi myöskin liirata taas esteiden vasempaan reunaan ja hypätä vinoon. Erityisesti tämä vaivasi meitä pitkällä lävistäjälinjalla, jossa suunta vaihtui oikeasta vasempaan. Linja päättyi okseriin, jolla Vake ennakoi joka kerta todella voimakkaasti vasemmalle kääntymistä. Pitäisi kyllä varmaankin sanoa, että ratsastaja ennakoi, sillä minähän se tämän vasemmalle kaatumisen huomaamattani aiheutan. Kun Vake tulee esteelle huonosti, alan tiedostamattani hakea lisää tilaa esteen edestä ohjaamalla vasempaa reunaan, ja luonnollisestikin olen opettanut tämän huonon tavan myös Vakelle. Niinpä molemmat kiilaavat vasemmalle minkä ehtivät silloin kun meno on raskasta ja epäsujuvaa ja rytmi hukassa.

Tunnilla hypättiin myös muita suhteutettuja linjoja, mutta eivät nekään tässä moodissa sujuneet juuri sen paremmin. Ahtaista paikoista hyppy kiertyi raivostuttavasti aina vasemmalle. Rataa hypätessä Vake pysyi hyvässä ryhdissä ja hyvässä laukassa ensimmäisen esteen tai ehkä jopa kahden ensimmäisen esteen ylityksen verran, mutta sitten se lösähti matalaksi ja laukka lakkasi toimimasta. Kerrassaan kamalaa.

Sunnuntain rata.

Vieläkään en ymmärrä, miten kahden päivän välillä voi olla näin suuri ero koko ratsukossa. Mitä ihmettä oikein tapahtui? Vaikuttiko kentän kunto näin dramaattisesti, sillä lauantaina meillä oli tosi napakka ja kimmoisa pohja, kun taas sunnuntaina se oli mennyt jo aika mössöiseksi? Väsähtikö Vake vai teinkö jotain niin eri tavalla ja väärin toisena päivänä? En tosiaankaan tiedä vastausta.

Leirillä Einolassa, 4. päivä: isoja esteitä ja onnistumisia koulutunnilla

Neljännen leiripäivän aamutunti oli perinteiseen tapaan isojen esteiden tunti. Ratsutoiveeksi muotoutui pienen pohdinnan jälkeen Arttu, vaikken ollutkaan sillä vielä tällä leirillä hypännyt. Toisaalta juuri sillä halusin päästä tänäkin kesänä hyppäämään, joten tartuin tilaisuuteen. Eipä se yhtään hullumpi valinta ollutkaan.

Verryttelimme ensin parilla ravi- ja laukkapuomilla, ja sitten jatkoimme erilaisten estetehtävien pariin. Hyppelimme kuuden laukan kaarevaa linjaa pystyltä ristikolle, kahden askeleen sarjaa sekä kolmen laukan kaarevaa linjaa. Estekorkeudet näissä tehtävissä pysyivät selvästi alle 80 sentin. Hieman yllättäen Arttu mennä sujahti välit helposti samoilla askelmäärillä kuin hevoset, toki hieman reilummin eteen ratsastettuna. Oikein ketterästi poni kyllä hyppäsi, vaikka laukka olisikin varmasti saanut olla paremmin takaosalla ja kaarteissa taipumista sisäpohkeen ympärille. Hypätä Arttu osaa, ja tekee sen rehellisesti ja varmasti. Esteiden jälkeen olisi vaan pitänyt taaskin päästä paremmin suoraan kaarteeseen oikaisun sijaan. Tämä ongelma alkaa olla jo niin yleismaailmallinen, että kyllä syy taitaa ihan oikeasti löytyä satula päältä. Ei se olekaan vain se Vake, joka oikaisee, vaan minä!

Lopuksi hyppäsimme isommaksi korotettavaa estettä eli nousuokseria lävistäjällä, ja sen alle verryttelyesteenä toisella lävistäjällä valkoista porttia. Aloituskorkeus okserilla oli noin 80 senttiä, ja tämä sujui toki helposti ja varmasti. 90 senttiä ylittyi sekin mukavasti. Artulla tuntui tässä vaiheessa olevan jo ihan hyvä imu laukassa, vaikka vielä verryttelyssä se oli vähän hidastellut. Ajauduimme vaan herkästi esteen vasempaa laitaa kohti, ja esteen jälkeen oikaistiin kaarteeseen. Esteen noustessa metriin alkoi lähestymiseen tulla ehkä vähän enemmän paineita, ja nyt ajauduimmekin niin vasempaan laitaan, että osuin varpaillani tolppaan ja sen seurauksena putosi puomi. Poni ei siis pudottanut, vaan ratsastaja. Saimmekin tulla heti sakkokierroksen tähdäten paremmin esteen keskelle, ja nyt Arttu ponkaisi ihan mukavan hypyn. Lähestymisen lopussa tuli ihan pieni jarrutus paikan mennessä hieman lähelle, mutta kepeästi Artulta ylittyi metri. Saimme osallistua vielä seuraavalle kierrokselle, jolla esteen korkeus oli 110 senttiä. Keskityin ratsastamaan keskelle, mutta lähestymisessä tuli pieni jäätyminen kun ei askel näyttänytkään osuvan oikein hyvin. Arttu hidasti taas harkitusti mahduttaen askeleensa esteen eteen, ja pomppasi ilman suurempia ongelmia yli vaikka hieman paikoiltaan joutuikin lähtemään. Ei mikään sujuvin ja hienoin hyppy, mutta rehdisti Arttu hoiti homman. Estettä olisi siis saanut lähestyä vielä reippaammalla asenteella ja eteen ajatellen, jotta hyppy olisi onnistunut paremmin. Yhden 110 sentin ylityksen jälkeen oli Arttua hyppyytetty tarpeeksi, joten viimeisellä kierroksella otimme vielä helpot hyvän mielen hypyt kahdelle matalammalle esteelle.

Tässä mennään metriä. Vielä nousi 10 sentillä.

Estetunti Artun kanssa sujui siis pääasiassa oikein mukavasti. Vähemmän sujuva viimeinen hyppy okserille harmitti vähän, mutta sentään metrissä saatiin vielä ok hyppy. Missään vaiheessa ei pahemmin jännittänyt, sillä Arttu oli tosi turvallisen oloinen. Onhan se kuitenkin oma juttunsa hypätä korkeampia esteitä ilman rutiinia siihen ja vieläpä vieraalla hevosella, mutta aika huolettomasti tämä tällä kertaa sujui. Arttu saa täydet pisteet kiltistä ja mutkattomasta asenteestaan, ja kohosi kyllä Einolan ratsuista ykkössuosikikseni esteillä. Superkiva poni!

Iltapäivän koulutunnille minulle tarjottiin Cinda, ja sen toki otin riemusta kiljuen. Tunti jatkui samalla perusratsastusteemalla kuin leirin aikaisemmatkin koulutunnit. Teimme paljon avotaivutuksia uralla käynnissä ja lopulta ravissakin, välillä vaihdoimme suuntaa täyskaarroilla ja ravasimme reippaasti suoraan eteenpäin. Täyskaarrot pienenivät kierros kierrokselta ja kehittyivät lopulta takaosakäännöksiksi, ja väliin otettiin myös pätkä laukkaa.

Tiistain tunnista sisuuntuneena lähdin nyt ratsastamaan Cindaa napakammalla asenteella, ja alusta alkaen patistelin sitä kunnolla eteenpäin. Käynti oli edelleen se hankala ja jännittynyt askellaji, mutta vasemmassa kierroksessa sain ratsastettua ainakin joitakin askeleita onnistuneempaa avoa. Ravissa moottori oli helpompi saada käynnistymään, ja laukka sujui molempiin suuntiin kuin unelma. Koko ajan vain parani sitä mukaa kun Cinda lähti liikkumaan paremmin eteenpäin ja sitä myötä tasoittumaan tuntumalle. Miniravissa jumittaessaan Cinda on hyvin epätasainen edestä, mutta nyt luotin siihen, että tuntuma kyllä tasoittuu kun jaksan vain patistella tarpeeksi eteenpäin. Niinhän siinä sitten tosiaan kävikin. Tunnin lopussa Cinda tuntui melkein liitelevän, vaikka oikeastihan se oli vasta alkanut ravata riittävää harjoitusravia. Cinda tosiaankin oli niin suoraviivainen ratsastaa, että ei vaadittu muuta kuin herättely oikeasti eteenpäin. Nyt olin onneksi tarpeeksi määrätietoinen, enkä jättänyt asian vaatimista puolitiehen. Koko alkuviikon ratsastustani vaivasi tietynlainen tehottomuus ja kykenemättömyys vaatia itseltäni ja hevoselta tarpeeksi, mutta nyt viimein heräsin minäkin ja Cinda palkitsi siitä.

Cindalla ratkaisun avain oli oikein napakka eteen ratsastaminen, mutta taas sain huomata, että kaikkia hevosia ei todellakaan voi ratsastaa yhdellä ja samalla kaavalla. Vakea en missään nimessä voisi ratsastaa tällä tavalla, koska sen kanssa tuloksena olisi vain tahdin kiirehtiminen ja vyöryminen pahasti etuosan päälle. Cinda on kuitenkin toista maata, ja sitä pystyi pyytämään oikein reilusti eteenpäin ilman että se romahti etupainoiseksi tai kävi raskaaksi ohjalla.

Illalla ratsastettiin vielä lisätunti, joka minun osaltani olikin sitten viimeinen leiritunti. Sain ratsuksi Rokon, jota olin halunnut tällä viikolla päästä kokeilemaan. Tunnilla keskityttiin istuntaan, ja Roko oli hyvä ratsu näihin harjoituksiin. Aluksi haeskelimme tuntumaa omiin istuinluihin, ja kun se löytyi, harjoittelimme hevoseen vaikuttamista istuinluiden avulla. Tämän opettajan käyttämä mielikuva oli sisäistuinluun keinuttaminen hevosen liikkeen mukana ikään kuin kananmunanmuotoista soikiota pitkin. Kun hevosen haluttiin lähtevän eteenpäin, soikio/muna oli kyljellään, ja soikion pystyasentoon kääntämällä hevosta puolestaan koottiin ("muna pystyyn", eh heh). En tiedä, miten hyvin onnistuin tätä oikeanlaista istuinluun liikettä toteuttamaan, mutta ainakin sain istunnan avulla Rokon lyhentämään askelta ja ehkä aavistuksen pidentämäänkin.

Käynnissä Roko oli kohtalaisen notkea ja pehmeä, mutta ravissa ja laukassa se ei kyllä asettunut ja taipunut yhtään. Tämän tunnin puitteissa ei näihin asioihin nyt ollutkaan tarkoitus paneutua, ja pääasia oli, että Roko kuitenkin liikkui ihan rentona ja tyytyväisenä. Ravissa tuli jopa joitain pyöreitäkin pätkiä. Vaikutti siltä, että Rokolla ei kannattanut ottaa kovin napakkaa tuntumaa eikä puskea liikaa eteenpäin. Puolilöysällä tuntumalla se liikkui tasaisesti ja rennosti, ja open palautteen mukaan meno oli Rokoksi varsin asiallista. Roko oli jähmeydestään huolimatta oikein sympaattinen pieni hevonen, jossa oli jotain tuttua, ja olin iloinen, että ehdin sillä leirin aikana ratsastaa.

Leiri päättyi siis omalta osaltani näihin hyviin tunnelmiin. Viimeisenä päivänä tuntui, että olin hieman hitaan käynnistymisen jälkeen päässyt juuri vauhtiin. Teki hyvää ratsastaa välillä vieraammilla hevosilla, eikä se lopulta niin outoa edes ollut vaikka puolisen vuotta olinkin ollut ainoastaan Vaken satulassa. Leiritodistuksessa oli opettajien kirjallinen loppupalaute, jossa kehuttiin edistymistä ja rohkaistumista viime kesästä, mutta kannustettiin vielä vaatimaan itseltäni alusta alkaen enemmän. Kaarteissa saisi muistaa hyödyntää ulko-ohjan tuen paremmin ja koulutunneilla istua tiiviimmin satulaan, esteillä taas on muistettava ratsastaa huolellisesti suoraan myös esteen jälkeen. Näiden vinkkien ja ennen kaikkea mukavien muistojen kanssa leiriltä kotiudutaan intoa puhkuen.

Leirillä Einolassa, 3. päivä: tehokkaana esteillä, tehottomana koulutunnilla

Myös kolmas leiripäivä alkoi estetunnilla. Tällä kertaa ratsuksi tuli Harri, vanha tuttu sekin. Harrilla sileän verryttely oli aivan höpöä, sillä en kyllä saanut ponia taipumaan tai pyöristymään yhtään sen enempää kuin ennenkään. Voihan lankku-Harri. Laukkaverryttelyyn kuuluvia puomitehtäviä Harrilla sen sijaan oli mukava mennä. Harrin kanssa oli helppo löytää sujuva rytmi, jossa puomeille oli näppärää lähestyä.

Estetehtävät olivat yksinkertaisia myös tällä tunnilla, eikä korkeus tainnut mennä juuri yli 70 sentin. Tehtäviin kuului kahden askeleen sarja, vesimatto, kaareva linja okserilta trippelille sekä pidempiä lähestymisiä lävistäjillä ja pitkän sivun suuntaisesti. Harrin kanssa homma oli varsin suoraviivaista: piti vain patistella poniin tarpeeksi kierroksia, ja sitten odottaa rauhassa estettä sujuvassa laukassa lähestyen. Tuttu periaate, ja Harrin kanssa tätä oli helppo toteuttaa. Mielestäni meillä oli tosi hyvä rytmi ja varma tekemisen meininki, mutta aivan lopputunnista tuli pientä hämminkiä, kun olimme menossa neljän hypyn tehtävää. Aloitimme sarjalla sujuvasti, ja olimme lähestymässä hyvällä energialla okseria lävistäjällä. Katsoin, että nytpä sattuu ponnistuspaikka mukavasti, ehkä ihan millin kaukana mutta tästä laukasta menee kuin rasvattu. Yllättäen Harri ei lähtenytkään hyppyyn, vaan jarrutti ja vastoin ratsastajan ohjeita yritti laittaa vielä töpöaskeleen esteen eteen. Niinpä rymisteltiin koko este nurin, ja seuraavallakin esteellä Harri tikkasi aivan tarpeettoman ja yllättävän töpöaskeleen. Ope kommentoi, että Harri tykkää hypätä läheltä, joten ilmeisesti yritin hyppyyttää sitä vähän liian kaukaa, vaikka paikka olisi omasta mielestäni ollut oikein hyvä ja sujuva. Pidin tämän mielessä, kun otimme vielä tunnin viimeiset hypyt lävistäjäokserille. Onneksi toivuimme molemmat äskeisistä epävarmuuden hetkistä, ja viimeiset hypyt onnistuivat hyvin, kun pidin maltin ponnistuspaikan kanssa ja ratsastin topakasti.

Tunti sujui siis mukavasti lukuun ottamatta pientä vahinkoa. Harrinkin kanssa minun tosin piti kiinnittää huomiota esteiden jälkeisiin linjoihin (ei saa oikaista!), ja ope myös kehotti painamaan hypyissä jalkoja edemmäs sen sijaan, että annan niiden heilahtaa hieman taaksepäin.

Iltapäivän koulutunnille otin uudestaan Pinkin. Se oli maanantaina kiva, ja halusin päästä jalostamaan yhteistyötä pidemmälle. Valitettavasti tämä jalostaminen ei kovin hyvin onnistunut, vaan olin melko kuutamolla koko tunnin. Aloitimme ratsastamalla siksak-väistöä käynnissä toisella pitkällä sivulla ja loivia kiemuroita ravissa toisella sivulla. Väistöt eivät onnistuneet alkuunkaan, Pinkki jännittyi niissä enkä saanut sen enempää pidätettä kuin pohjettakaan läpi. Kiemurat onnistuivat sentään vähän rennommin ja jopa hetkittäin tuntumalle tasoittuen. Ravi oli kuitenkin vielä aika jähmeän oloista. Laukkaa otettiin ainoastaan verryttelymielessä, ja vastoin odotuksiani ei laukkaaminenkaan oikein avannut hommaa kunnolla vaan jännittyneen oloista oli edelleen. En myöskään päässyt istumaan laukkaa luontevasti ja siten, kuin kunnollinen hevoseen vaikuttaminen olisi vaatinut. Laukka ei siis toiminut ollenkaan niin hyvin kuin maanantaina.

Tunnin loppupuoliskon ratsastimme käynnissä ja ravissa ympyrällä, jossa vaihdeltiin vasta- ja myötäasetuksen välillä sekä pienennettiin ja suurennettiin ympyrää. Pinkki oli tässä vaiheessa rennompi ja paremmin kuulolla, mutta en siltikään saanut sitä ratsastettua oikein kunnolla tuntumalle ja pohkeen eteen. Yksi merkittävä ongelma oli toistuva tuntuman löystyminen, eli ohjat eivät pysyneet tarpeeksi napakasti kädessä ja tuntuma tasaisena. Ulkopohjekin oli liian laiska, ja minulla oli ongelmia istunnan suoruuden kanssa. Etenkin oikeassa kierroksessa ope käski tarkkailla kylkien symmetrisyyttä, ja oikeaa hartiaa piti kääntää taaksepäin eli kroppaa "avata" enemmän oikealle. Oikeassa kierroksessa ratsastaminen tuntui tästäkin huolimatta helpommalta, ja tähän suuntaan tulivatkin ne tunnin ainoat paremmat hetket. Kaiken sen kääntämisen ja asetuksen hakemisen jälkeen Pinkki lopulta tasoittui tuntumalle hetkeksi ja ravasi ihan nätisti oikealle asettuen. Sain siis edes hetkeksi pienen välähdyksen siitä, miltä menon kuuluisi tuntua. Tunnin perusongelmana tuntui joka tapauksessa olevan se, etten osannut ratsastaa riittävän napakasti mutta samalla pehmeästi ja selkeästi, jotta Pinkki olisi voinut rentoutua.

Tämän leiripäivän osalta ratsastusten määrä jäikin kahteen tuntiin. Ajatus lisätunnista illaksi kävi mielessä, mutta sen sijaan päätin ottaa rauhallisemman illan ja keskittyä paljussa rentoutumiseen.

Leirillä Einolassa, 2. päivä: este, koulu ja uitto

Toisen leiripäivän aamuna pääsimme hyppäämään. Ratsukseni valikoitui viime kesältä tuttu ja hyväksi havaittu esteratsu Einolan Myräkkä. Myrä on hauska pieni voimanpesä.

Tunnin tehtävät olivat simppeleitä ja esteet ihan matalia. Saatiin siis keskittyä aivan perusasioihin. Hyppelimme 5-6 laukka-askeleen linjaa sekä yksittäisiä pikkuoksereita lävistäjällä ja pitkän sivun suuntaisella lähestymisellä. Myrää sai jonkin verran patistella eteen, mutta kivasti se touhuun heräsi etenkin loppua kohti ja hyppäsi napakasti. Suoralle linjalle onnistuttiin ottamaan molemmat pyydetyt askelmäärät, vaikka viisi laukkaa vaatikin Myrän tapauksessa oikein reipasta etenemistä. Korjattavana asiana nousi esiin esteen jälkeisen linjan ratsastus, eli esteeltä olisi pitänyt päästä jatkamaan pidemmälle suoraan sen sijaan, että annoin Myrän oikaista ja kantata kaarteeseen liian aikaisin. Juuri sama ongelmahan minua vaivaa Vakenkin kanssa, eli kyllä siinä vaan taitaa olla kyse ratsastajan systemaattisesta virheestä, joka sitten hyvin nopeasti tarttuu hevoseenkin. Mikähän ihmeen kiire minulla aina on sinne kaarteeseen? Miksi en "osaa" jatkaa suoraan?

Iltapäivän koulutunnille sain toiveratsuni, ikuisen koulutuntisuosikkini Cindan. Verryttelytehtävänä toimi nelikaarinen kiemura käynnissä ja ravissa. Käyntityöskentely ei ollut Cindan kanssa paras mahdollinen aloitus tunnille, vaan pahaksi jumittamiseksihan se meni. En vain yksinkertaisesti saanut ponia kävelemään riittävästi eteen, jotta se olisi alkanut myös rentoutua ja vähän venyttääkin kaulaansa hirvimoodin sijaan. Ravissa helpotti hieman, kun päästiin liikkumaan vähän enemmän eteenpäin. Silti ravissakin olisi vaadittu vielä paljon enemmän pohjetta ja liikkeen herättelyä eteenpäin, jotta tuntuma olisi alkanut tasoittua. Omasta mielestäni puuhasin ja tein muka kamalasti, mutta olin tehoton. Verryttelylaukka oli se vaihe, missä Cinda viimein alkoi liikkua paremmin, mutta aikansa kesti laukassakin ennen kuin loksahti. Aluksi laukka oli selätöntä tökötystä, mutta lopulta Cinda alkoi ympyrällä hieman pyöristää selkäänsä, ja sillä hetkellä oli nohevana nappaamassa "istunnalla kiinni" laukasta. Ponin pyöristyessä pääsin siis istumaan jäntevämmin laukan mukana ja ratsastamaan laukkaa istunnalla, jolloin tietysti pyöreys myös säilyi. Näin tuli molempien suuntien laukoissa lopulta oikein mukavalta tuntuvat pätkät.

Koulutunnin kuvista kiitos Venlalle.

Tunnin toisen puoliskon keskityimme avotaivutuksiin käynnissä ja ravissa. Käynti oli meille taas myrkkyä, eli hyydyttiin jälleen aivan selättömään jumitukseen. Vasemmalle sain avoa ratsastettua edes pätkittäin järkevästi, jolloin Cinda tuli taas pyöreäksi, mutta liikkumiseen olisi tarvittu paljon parempaa työntöä, jotta poni ei olisi kiemurrellut ja tuntumakin olisi tasoittunut. Ravissa oli ehkä aavistuksen helpompaa, mutta sujuvuus puuttui siitäkin. Tunnin lopussa Cinda tuntui liikkuvan harjoitusravissa kohtuullisen tasaisesti, mutta kun aloimme keventää katosi minulta taas "ote". Niinpä tuntuma oli jäälleen hukassa, kun lopuksi ratsastimme kevyessä ravissa askeleen pidennyksiä ja lyhennyksiä ympyrällä. Tunnin päättyessä totesin, että Cinda ei todellakaan ole automaatti vaan vaatii tosi napakkaa ratsastusta, mutta kyllä se vain on ihana heti kun sen saa kunnolla käynnistymään. Opekin huomautti, että saisin vaatia ponilta vielä paljon enemmän, ja varmasti Cindasta saisikin tarpeeksi pyytämällä vaikka kuinka hienoja juttuja irti.

Illalla lähdettiin uittomaastoon, ja sain sinne jälleen Nupun. Viime vuonna uittoreissu jäi huonon sään vuoksi väliin, mutta kaksi vuotta sitten olin uittomaastossa myöskin Nupulla. Nyt tuli siis uusinta. Matka uittopaikalle kesti noin tunnin, ja askellajina oli suurimman osan ajasta käynti. Mennessä otettiin muutama kohtalaisen reipas laukkapätkä, mutta selvästi kuitenkin vielä himmailtiin. Vuoksen rannassa heitettiin satulat ja ylimääräiset vaatteet pois ja uiskenneltiin kylmässä vedessä kolmen ratsukon seurueella. Kavereiden perässä Nuppu lähti uimasille ihan hyvin, vaikka uudelle syvän veden kierrokselle piti välillä vähän suostutella. Sopivan aikaa läträttyämme palattiin samaa reittiä taas tunnin ratsastusmatka takaisin. Kotimatkalla otettiin soratiellä kaksi oikein kunnon laukkavetoa. Vauhti alkoi olla sellaista, että luulin Nupun jo saavuttaneen huippunopeutensa, mutta niin vain se hetken päästä naksautti kavereiden perässä vielä seuraavan vaihteen päälle ja kiristi vauhtia entisestään. Kivaa päästä välillä laukkaamaan oikein tukka putkella, ja niin vaikutti olevan hevostenkin mielestä!

Vuoksen vesissä. © Minna Mättölä

Bennyn valmennukset 21.-22.6.

Juhannuksen alla hypättiin kahtena päivänä Bennyn estevalmennuksessa. Keskiviikkona 21.6. aloitettiin helpommilla linjoilla, ja torstaina 22.6. vuorossa oli ympyrä- ja kahdeksikkotehtäviä.

Keskiviikon tunnilta erityismaininnan ansaitsee verryttelylaukka. Vake laukkasi alusta alkaen ilmavan ja sujuvan oloisesti, ja laukatessamme verryttelytehtävää ympyrällä oikealle Vake pyöristyi ihan itsestään. Ihan kuin se osaisi hetkittäin laukata suorassa! Harmi kyllä paras potku tuli käytettyä jo sileän verryttelyssä, eikä Vake laukannut esteillä enää aivan niin hienosti. Ensimmäinen hyppytehtävä meinasikin olla meille hankalin. Tehtävänä oli hypätä yksittäistä pystyä kahdeksikkokuviolla vinottain lähestyen ja laukkaa vaihtaen. Vake pääsi valahtamaan liian pitkäksi, ja ongelmana oli etenkin esteen vasenta reunaa kohti kaatuminen molemmista suunnista lähestyessä. Tämän kaatumisen seurauksena laukanvaihtokin hankaloitui. Suoruus, suoruus, suoruus!

Keskiviikon tehtävät ratana.

Seuraaviin tehtäviin kuuluivat kavalettipuomit voltilla, kolmen pystyn suora linja, lainelankkupysty ympyrällä sekä pitkä kaareva linja kahden okserin välillä. Kolmen esteen linjalla välit olivat hevosille neljä laukkaa hieman lyhentäen, ja me saimme ensin mennä ne viidellä laukalla. Viidellä välit olivat hieman ahtaat, ja esteiden noustessa siirryimmekin menemään neljällä laukalla, mikä eteen ratsastamalla onnistui ilman vaikeuksia. Toki Vake pääsi painumaan vähän pitkäksi ja matalaksi. Lankkupysty ylittyi muuten hyvin, mutta tässä oli jälleen taipumusta liirata hypyssä vasemmalle. Sama vika vaivasi kaarevan linjan ensimmäisellä okserilla. En saanut esteelle suoraa linjaa, vaan Vake meni kohti vasenta ja usein jo vaihtoi laukankin vasemmaksi ennen estettä. Sama vasemmalle painaminen jatkui läpi kaarevan linjan, joten myöskään toisella okserilla ei oltu ihan suorassa. Sinänsä toki suoriuduimme noin 80 sentin esteistä ilman suurempia ongelmia, mutta systemaattinen vasemmalle kaatuminen vähän häiritsi.

Torstaina meillä olikin oikein mielenkiintoisia tehtäviä, ja tältä päivältä on myös videoita. Parin verryttelyhypyn jälkeen hyppäsimme ympyrällä neljää estettä, eli kukin este sijaitsi 90 asteen kulmassa edelliseen nähden. Onneksi avaralla ulkokentällä ympyrä oli suuri ja esteiden väliset etäisyydet ympyrän kaarella noin 10 askeleen mittaisia, joten tehtävä ei ollut niin ylivoimaisen vaikea kuin se pienemmässä tilassa olisi. Ympyrä oikealle sujuikin meiltä oikein mukavasti, ja nappasimme Vaken kanssa kiinni hyvästä tasaisesta rytmistä.

Helppouden tunne kuitenkin karisi, kun piti vaihtaa suuntaa vasemmalle ja jatkaa kahdeksikkokuviona toiselle vastaavalle ympyrälle. Vasemmalle kääntyminen ei sujunut ollenkaan niin luontevasti, vaan Vake tosiaan kaatui edelleen vasemmalle. Toki tämän huomasi myös oikean laukan ympyrällä, jossa hypyt hakeutuivat jälleen esteen vasenta reunaa kohti. Laukan vaihtaminen kentän keskellä olevalla suunnanvaihtoesteellä oli käsittämättömän hankalaa, ja niinpä vasemman laukan ympyrän ensimmäinen neljännes meni tasapainottomaksi ristilaukassa kampeamiseksi. Tässä vinous ja vasemmalle kaatuminen tosiaan kostautuivat. Ei meillä aina ole näin selkeää ongelmaa tässä asiassa ollut, tai se ei ole tullut näin selvästi esiin. Epäonnistunut ensimmäinen kaarre vasemmalle tietenkin katkaisi myös hyvän rytmin, joka tällaisessa tehtävässä olisi ollut erityisen tärkeää.

Lopuksi hyppäsimme radan, johon kuului pitkä suora linja ja 3/4 ympyräkierrosta oikealle, suunnanvaihto ja 3/4 ympyräkierrosta vasemmalle, sekä lopuksi pitkä suora linja vasemmassa laukassa. Aloitimme tehtävän näppärästi, mutta suunnanvaihtoon ja ensimmäiseen kaarteeseen vasemmalle se homma taas kosahti. Lopulta toisella ratakierroksella Vake onnistui nappaamaan suunnanvaihdossa vasemman laukan, ja kaarre onnistui jo paljon asiallisemmin. Viimeinen kierros oli siis päivän paras ja sujui alusta loppuun asiallisessa rytmissä, vaikka vasemmalle kaartaessa pientä puskemista tulikin.

Tälläkin kertaa toinen valmennuspäivä sujui meiltä kokonaisuutena ensimmäistä skarpimmin. Muuten kyllä hyppääminen sujuu oikein tasaisen varmasti, mutta suoruuteen on nyt kiinnitettävä erityisesti huomiota. Niin selkeää oli vasemmalle kaatuminen molempina päivinä, ja Benny totesi Vaken vähän säästelevän itseään hyppäämällä vinoon. Sileän ratsastuksesta se tämänkin ongelman korjaus lähtee.

Videoista kiitos Anulle!

Kotinurkilla ja ihmisten ilmoilla

Tiistaina 13.6. oli jälleen oman opettajan pitämän estetunnin vuoro. Edeltävänä päivänä Vake oli ollut paremman ratsastajan käsissä, ja tämän sekä viikonlopun Minin valmennusten jäljiltä se ei ollut lainkaan hullumpi ratsastaa. Kahdella edellisellä hyppykerrallahan Vake oli kovin etupainoinen ja raskas, mutta nyt meininki oli onneksi aivan toinen. Vake oli paljon kevyempi ja ryhdikkäämpi edestä, ja niinpä hyppääminen sujui paljon paremmin. Sitä en osaa sanoa, johtuiko tämä edellisten päivien hyvästä valmistelusta, vai oliko Vakella nyt vaan jotenkin parempi päivä. Ainakin osasin tällä kertaa itse ratsastaa kevyesti ja eleettömästi, eli en puskenut Vakea etupainoiseksi tai jäänyt roikkumaan ohjiin muka nostaakseni keulaa ylös. Oikeasta laukasta vasempaan vaihtamisessa oli pientä vaikeutta, mutta yleisesti ottaen tehtävät sujuivat oikein kivasti. Estekorkeuskin pysyi maksimissaan noin 80 sentissä, vaikka tällä kertaa olisi lopulta pystynyt vaikka nostamaankin. Hyppäsimme ratatehtäviä, ja suhteutettuja linjoja sisältävä rata mentiin kahteen kertaan, ensin yhteen suuntaan ja sitten vielä päinvastaisessa järjestyksessä. Kylläpä kevensi mieltä, kun parin nihkeän kerran jälkeen hyppääminen sujuikin taas oikein mukavasti!

Keskiviikkona 14.6. ja torstaina 15.6. ratsastin kentällä itsenäisesti yrittäen noudattaa Minin ohjeita. Jos ei muuta, niin ainakin olin napannut Miniltä sen vinkin, että lyhyitä taukoja kannattaa pitää usein. Niinpä Vake sai kävellä monta noin puolen minuutin pätkää pitkin ohjin. Yritin myös ratsastaa pehmein avuin ja monitoroida Vaken suoruutta. Hyvää oli ainakin se, että tiedostamaton istunnalla puskeminen jäi pois, kun ajatuksena oli että hitaasti hyvä tulee. Kyllä siitä jotain vähitellen tulikin, vaikka alku olikin kamalaa köpötystä. Molempina päivinä Vake liikkui lopulta ainakin ravissa varsin mukavassa ryhdissä pyöreänä ja suoruuskin oli parempi kuin aloittaessa. Laukasta puuttui pyöreys, MUTTA sain Vaken kääntymään vasemmassa laukassa ympyröille nätisti ulos liiraamatta, kunhan vaan laukka oli valmisteltu sopivilla suoristavilla tehtävillä ravissa tai käynnissä.

Voi olla, että vaadin Vakelta enemmän kuin Mini olisi antanut vaatia, mutta ihan hyvä tulos tuli yhdistämällä "uutta" ja "vanhaa". Voihan se toki olla niinkin, että yksinkertaisesti vaan ratsastin keskittyneemmin ja paremmin ajatuksen kanssa kuin yleensä itsenäisesti humputellessa. Varsinkin torstaina meinasi tosin iskeä ahneus, ja ratsastin ehkä pidempään kuin olisi ollut optimaalista. Olisi kannattanut lopettaa vähän aikaisemmin jo siinä vaiheessa, kun Vake oli parhaimmillaan, eikä antaa menon lässähtää loppuun. Vielä Vakesta kuitenkin irtosi aivan harvinaisen hieno ravipätkä, kun lähdimme loppuverryttelylle maastolenkille ja ravasin pikkukentän poikki polun alkuun. Vakehan otti polun alkuun niin lennokkaat raviaskeleet hienolla kaulalla, että olin aivan äimänä. Mistä näitä askeleita saisi enemmänkin kuin muutaman vahingossa kerran vuodessa?

Perjantaina Vakella oli poikkeuksellisesti kokonaan vapaa, koska en muilta menoilta ehtinyt tallille. Lauantaina 17.6. oli myös ajatuksena pitää kevyemmän puoleinen päivä. Sää oli suorastaan kuuma, joten suuntasimme metsän varjoihin. Sieltä löytyikin seuraksi toinen ratsukko, jonka kanssa käppäilimme sitten siirtolapuutarhan lenkin sekä kävimme uittorannassa kahlaamassa. Vake kahlasi oikein mielellään mahaa myöten, vaikkei kaveri veteen tullutkaan.

Perusteellisen kävelylenkin jälkeen menin Vaken kanssa vielä kentällä vähän ravaamaan ja laukkaamaan. Tästä muodostuikin meille oiva harjoitustilanne, sillä kisakentällä oli samaan aikaan vielä kansallisten koulukisojen viimeisen luokan palkintojenjako menossa. Vake-parka luuli olevansa koulukisojen verryttelyssä, ja sehän meni juuri siihen vastahakoiseen sahapukkimoodiin kuin sillä koulukisoissa on tapana. Tällä kertaa voi ainakin ihan rehellisesti todeta, että ponin lukkiutuminen ei todellakaan johtunut kuskin kisajännityksestä, sillä minulla oli itselläni ihan tavallinen leppoisa lauantai-ilta vailla mitään paineita. Kun ei ollut kisapaniikkia, niin sain lopulta Vaken ratsastettua ns. omaksi itsekseen, mutta jonkin verran aikaa se vei. Mitään parasta ikinä -menoa ei Vakesta tietenkään irronnut, vaan paras mihin tässä tilanteessa pystyttiin oli vähän tasapaksu keskivertopuksutus. Ei kyllä auttanut yhtään alkaa pakottaa Vakea mihinkään tai tehdä kiireellä mitään, vaan rennompi ja vastaanottavaisempi mielentila löytyi ihan rauhallisen ravi- ja laukkatyöskentelyn kautta. Noinkohan sama olisi onnistunut ruuhkaisessa kisaverryttelyssä? Tämä Vaken koulukisa-ahdistus on kyllä jännä ilmiö, kun estekisoissa se kuitenkin on ihan toimintakykyinen ja monesti suorastaan parhaimmillaan.

Sunnuntaina 18.6. kävimme alkuillasta maastossa. Seuraakin siis oli. Suuntana olivat tutut eteläpuolen reitit, mutta tällä kertaa palasimme takaisin poikkeuksellista reittiä eli Sorsasalon Nesteen ohi asvalttitietä pitkin, koska normaalin meno-paluureitin polku oli sateiden jäljiltä kovin mutainen. Laukkasimme pikkutiellä mukavat pätkät hieman tempoa vaihdellen, ja rentouttavien laukkairrottelujen jälkeen olikin hyvä tilanne suunnata ns. urbaanimaastoon autokorjaamon ja huoltoaseman ohi ja moottoritien läheisyyteen. Kuljimme myöskin kevyen liikenteen alikulkutunnelin kautta, ja se minua etukäteen epäilytti, sillä tietääkseni Vake ei ole tunneleista aikaisemmin kulkenut. Turha oli kuitenkin huoleni, sillä Vake ei ollut tunnelista moksiskaan. Kokeneen kaverin perässä se ei epäröinyt tai jännittänyt lainkaan, vaan tunneli selvitettiin hienosti. Fiksu Vake! Näin onnistui ihmisten ilmoilla kulkeminen oikein hienosti.

Kesä, kavereita ja maastoilua

Kesän koittaessa Vake sai viimein uuden tarhakaverin. Ison tallin puolelle muutti pikkuruuna, joka kuulosti paperilla juuri sopivalta seuralaiselta. Jännityksellä odotin, tulisiko tästä pari, ja huokaisin helpotuksesta syvään, kun ensimmäinen päivä yhdessä oli sujunut kaikin puolin mukavasti. Yhteiselo jatkui ilman konflikteja myös seuraavina päivinä, joten kyllä tässä nyt taitaa tosiaankin olla toimiva kokoonpano. Kummallakaan ruunalla ei ole ollut havaittavissa katkennutta karvaakaan naarmuista puhumattakaan, eli tutustuminen sujui ilman minkäänlaista fyysistä mittelyä. Ilmeisesti näiden kahden välinen sosiaalinen asetelma oli päivänselvä heti ensisilmäyksellä, kun Vake on vanhempi ja itsevarma johtajahevonen ja toinen taas puolet nuorempi sekä nöyrä luonteeltaan. Ensimmäisinä päivinä ruunat seisoskelivat tarhassa jonossa noin hevosenmitan päässä toisistaan Vake edellä, mutta jo kolmantena päivänä näin ne rapsuttelemassa toisiaan. Ihanan rauhallisesti ja harmonisesti nämä kaksi siis sulautuivat kavereiksi, ja nyt on omistajakin onnellinen, kun ei hevonen joudu olemaan yksin.

Tarhakaverin lisäksi oli kaivattu myös maastokaveria, ja lauantaina 3.6. sattui hyvä tuuri. Tallilla oli sopivaa seuraa lähdössä maastoon juuri kun olin menossa ratsastamaan Vakella, joten lyöttäydyimmekin seuraksi maastolenkille. Edellisestä kunnon maastoreissusta oli jo aikaa jos ei käyntilenkkejä lasketa, sillä olen ollut vähän aikaansaamaton seuran järjestämisen suhteen. Maastolaukkoja oli siis jo ehditty kaivata. Nyt kiersimme noin tunnin lenkin mökkiteitä pitkin, ja meille esiteltiin näppärä uusi polku, jonka kautta sai tehtyä kivan ympyrälenkin. Laukkaakin tuli otettua useammassa pätkässä, joista pisin oli reilun kilometrin. Siinä pääsi Vake jo ihan venyttämäänkin askelta, vaikkei mutkaisilla teillä aivan päätöntä kaahausta voinut harrastaa. Vake oli kaverin perässä tosi leppoisa kulkija, mutta heräsi sentään laukkairrotteluissa sopivasti. Oikein kiva lenkki!

Sunnuntaina 4.6. kävimme verryttelemässä "omatoimimaastossa" eli kiersimme metsässä tuttua verryttelylenkkiä useamman kierroksen ja otin siinä myös pieniä ravi- ja laukkapätkiä. Tämän jälkeen vuorossa oli kentällä puurtamista, ja puurtamisen makua siinä kyllä olikin. Vähän väkinäisen oloista menoa kaikin puolin. Seuraavana päivänä olikin onneksi paremman kuskin vuoro istua satulaan, ja itse pidin vapaaillan.

Tiistaina 6.6. olimme estetunnilla isolla kentällä. Tunnilla hypeltiin tälläkin kertaa radanpätkiä, mutta mukana oli myös pienimuotoinen jumppasarja. Meitä vaivasivat edelleen samat ongelmat kuin viikon takaisella estetunnilla, eli Vake oli vähän ponneton ja etupainoinen. Olin kuitenkin viisastunut vahingosta sen verran, etten sortunut ajamaan Vakea ylenpalttisesti eteenpäin ja siten etuosansa päälle, ja onnistuin pitämään myös tuntuman kevyempänä. Turhahan se on alkaa väkisin tuupata, jos hevonen on vähän raskas. Tällä taktiikalla hyppääminen olikin jonkin verran parempaa, kun en omalla toiminnallani vielä pahentanut etupainoisuutta. Parhaimmillaan ei tänään kuitenkaan oltu, vaan Vake tosiaan painui turhan matalaksi eikä näin ollen päässyt laukkaamaan ja hyppäämään ketterän kevyesti. Pieniä pätkiä ja yksittäisiä hyppyjä Vake meni ryhdikkäämmin ja terävämmin, mutta pitkät etäisyydet suurella kentällä tuntuvat olevan haasteellisia, kun Vake pääsee valahtamaan pitkäksi. Myös kentän pohja on kuivana melko raskas, joten se on varmaan lisätekijä siinä, ettei Vake jaksa pitkillä laukkapätkillä pysyä ryhdikkäänä ja terävänä. Pelkkä vauhdin lisääminen ei auta vaan pikemminkin päin vastoin, jos poni on pitkä ja matala eikä aidosti pohkeen edessä. Tämän onneksi älysin, enkä paukuttanut vain lisää vauhtia kuvitellen asioiden korjautuvan sillä. Parempaa, mutta ei vielä hyvää.

Keskiviikkona 7.6. homman nimi oli jälleen verryttely metsälenkillä sekä sen jälkeen työskentelyä kentällä. Nytpä sainkin kentällä yllättäen Vaken mukavasti hereille! Harjoittelin laukannostoja, joita Vake alkoi tehdä oikein skarppina, ja samalla se käynnistyi ja herkistyi hyvällä tavalla. Niinpä ravissa tuli jo ihan kivoja pätkiä.

Torstaina 8.6. oli vapaapäivä ratsastuksesta, ja teimme leppoisan kävely- ja syöttelylenkin ilta-auringossa. Maastoteema jatkui perjantaina 9.9., jolloin meillä oli sovittua lenkkiseuraa. Emme lähteneet tällä kertaa kauas, vaan nautimme kesäillasta käymällä uimapaikalla ja sen jälkeen raviradan keskusnurmella. Uimapaikalle mennessä laukattiin muutaman sadan metrin pätkä ja takaisinpäin sama siivu vähän reippaammin. Siinä välissä kahluutettiin hevosia eli seisoskeltiin mahaa myöten järvessä. Vake meni mielellään veteen ja olisi ollut innoissaan menossa jo syvemmällekin, mutta jouduin toppuuttelemaan sitä, koska en halunnut kastella satulaa ja kenkiäni. Joku päivä täytyy kyllä lähteä ilman satulaa ihan oikeasti uittamaan! Raviradan keskellä sitten tosiaan ratsastelimme voikukkakedolla, missä laukkailtiin hieman edestakaisin. Lopuksi otettiin vähän reippaampi veto, jossa Vake pääsi taas venyttämään laukkaa reilummin. Mukavaahan se oli laukata rennosti kaverin perässä hyvällä nurmipohjalla, varmasti myös Vaken mielestä. Onpa kiva, että on päästy taas laukkamaastoihin!

Tässä kesäkuun alussa tuli muuten täyteen kolme vuotta yhdessä Vaken kanssa. Omanahan se on ollut nyt pyöreästi puoli vuotta, mutta historiamme tosiaan ulottuu jo kolmen vuoden taakse. Enpä olisi silloin arvannut, että joku päivä Vake on oma hevoseni ja katselemme sen kanssa auringonlaskua Kallavedellä.

Humputteluja ja epäsujuva estevalmennus

Paksut ponit syö säännöstellysti.

Perjantaina 26.5. olin suunnitellut vakavahenkistä kouluratsastusiltaa. Tilaisuuden koittaessa lyöttäydyimme kuitenkin tallilla toisen ratsukon seuraan pienelle maastokierrokselle, jonka lisäksi kävimme hieman ravaamassa ja laukkaamassa rauhallisesti raviradan verryttelylenkillä. Tulikin siis humputteluilta, mutta sellainen teki Vakelle varmasti ihan hyvää. Kentällähän ehtii kyllä ahertaa milloin vain.

Lauantaina 27.5. Vake pääsi iltapäivällä liikkumaan toisen ratsastajan kanssa, mutta sen lisäksi pistäydyin itsekin tallilla aamupäivästä ja kävelytin Vakea pienen lenkin sekä annoin sen syödä vihreää jonkin aikaa. Syöttelylle löytyikin mukava paikka lenkin varrelta uimarannan polulta. Olen pyrkinyt syöttelemään Vakea narun päässä noin vartin kerrallaan aina kun olen vain ehtinyt. Mahdollista laitumelle laittoa on tullut pohdittua, mutta saattaa kyllä käydä niin, että Vakea ei vaan uskalla laitumelle päästää. Jos laitumelle menee niin siellä pitäisi olla vuorokauden ympäri, ja riskit ovat sellaisessa 24/7 laidunnuksessa ehkä kuitenkin liian suuret valmiiksi lihavan kohdalla, vaikka muutamaa päivää pidemmäksi ajaksi ei laittaisikaan. Syököön nyt sen sijaan narussa vähän kerrallaan.

Sunnuntaina 28.5. ratsastin itsenäisesti kentällä. Vake oli kuulemma ollut edellisenä päivänä ihan hyvä, mutta minulla oli nyt jotenkin homma aivan hukassa. Vake ei keskittynyt oikein kunnolla, ja en saanut sitä motivoitua töihin. Liekö huono päivä hevosella, ratsastajalla vai molemmilla, mutta oli nihkeää. Aikani tahkottuani lähdinkin sitten lopuksi kävelylenkille maastoon toisen ratsukon seurassa, ja se oli tämän ratsastuskerran ainoa hyvän mielen osuus.

Maanantaina 29.5. otettiin uusinta eli kentällä taas. Paremmin ratsastus nyt sujuikin, ja olin itse jotenkin iloisemmalla mielellä ja paremmalla keskittymisellä varustettu kuin edellispäivänä. Vaken keskittyminen meinasi aluksi herpaantua ulkomaailman asioihin, mutta osasin nyt suhtautua asiaan paremmin. Niin tuli Vakekin sitten houkuteltua töihin, kun osasin edes itse keskittyä olennaiseen. Ravissa tuli pienen lämmittelyn jälkeen ihan hyviä pätkiä. Treenasin myös hieman laukannostoja, jotka aluksi olivat normaalin lötköjä, mutta kunhan vaan poni tuli toistuvilla nostoilla kuulolle niin vasen laukka alkoi nousta oikein napakasti.

Tiistaina 30.5. oli viikoittaisen estevalmennuksen vuoro. Hyppäsimme taas isolla kentällä, missä riitti valinnanvaraa esteissä, ja radan hyppäämistä olikin ohjelmassa tälläkin kertaa. Tunnin ainoa hyvin sujunut osuus oli verryttelytehtävä, jossa piti ratsastaa suoraa linjaa puomilta pystylle ja takaisinpäin ensin kahdeksalla ja sitten seitsemällä askeleella. Vaken kanssa nappasimme kerrasta oikeat askelmäärät sekä pidemmässä että lyhyemmässä laukassa, näin pitkällä linjalla se ei ollut kovin vaikeaa.

Vaikeudet koittivat sitten ratatehtäviä hypätessä. Vake ei nyt syttynyt liikkumaan omalla moottorilla ja se paljon puhuttu kipinä tekemisestä puuttui. Kun ei poni liikkunut rehellisesti pohkeen edessä ja omalla imulla, niin laukka valui myös kovin etupainoiseksi, mitä edesauttoivat myös pitkät tiet suurella kentällä ja raskaan puoleinen pohja. Yritin korjata tilannetta pyytämällä Vakea enemmän ja enemmän eteenpäin, mutta sehän vain vyöryi raskaaksi etuosansa päälle. Ope käski nostaa keulaa ylös, mutta tämänkin päädyin tekemään niin, että Vake vain veti ja painoi vastaan. Niinpä sitä sitten mentiin ns. kovaa eteenpäin mutta pitkänä, matalana, pohkeen takana ja ohjassa roikkuen. Pienemmillä esteillä tuli helposti pitkiä nenä alhaalla -hyppyjä kaukaa, mutta isommilla esteillä alettiin tietysti mennä pohjaan, kun ei tästä laukasta päässyt ketterästi nousemaan hyppyihin. Muuta ratkaisua minulla ei tilanteeseen oikein ollut kuin pyytää yhä vaan eteen ja yrittää kiskoa nenää ylös. Sehän vaan oli jo toimimattomaksi todettu tapa, joten kunnolla sujuvaa ei hyppäämisestä tullut oikein missään vaiheessa. Joitain yksittäisiä parempia hyppyjä, mutta kun oikea fiilis puuttui täysin, niin kokonaisuutena meno oli kovin epäsujuvaa. Jotenkin olisi Vake pitänyt saada syttymään touhuun, mutta ratkaisematta jäi miten. Ainakin vain pahensin tilannetta itse.

Keskiviikkona 31.5. nollattiin päätä pelkällä talutuslenkillä, tosin käveltyä tuli ihan pitkästi eli noin tunnin verran. Estevalmennus jäi harmittamaan, mutta ei auta muu kuin kääntää katse eteenpäin. Välipäivä ratsastuksesta oli varmaan ihan paikallaan meille molemmille.

Kun vaan kipinä löytyy...

24.-25.5. olivat vuorossa taas Bennyn estevalmennukset. Vähän mietitytti, että tuliko jo liikaa hyppäämistä kun kisatkin olivat vasta, mutta kun oli tullut ilmoittauduttua, niin mentiinpä kuitenkin. Kisojen jälkeen olimmekin ottaneet Vaken kanssa pari päivää kevyemmin, maanantaina teimme vain talutuslenkin ja tiistaina kevyen verryttelyn kentällä. Valmennukset saatiin tällä kertaa pidettyä ulkona isolla kentällä, missä oli pystyssä vielä suurin osa sunnuntain kisaradan esteistä.

Keskiviikkona hyppelimme perustehtäviä, joihin sisältyi pari radanpätkää kaarteineen ja linjoineen. Vake oli vähän laiskan oloinen, mihin varmaan myötävaikutti lämmin sää. Pohja oli nyt paljon kuivempi kuin sunnuntaina kisoissa ja tällaisena raskaan oloinen, eli Vaken laukka ei tuntunut vievän yhtä hyvin eteenpäin kuin napakammalla pohjalla. Vähän puskemista oli niin verryttelyssä kuin hypyissäkin, enkä ollut itsekään kaikkein skarpeimmassa mielentilassa liikkeellä.

Hypyt menivät vähän hajamielisellä otteella. Noin 80 sentin esteet kyllä ylittyivät, mutta Vakella ei oikein ollut imua esteille ja tulin puskeneeksi sitä liikaa. Ponnistuspaikka jäi usein vähän kauas, ja Vake venytti pitkän ja matalan hypyn, joka vei koko ratsukon nenälleen. Sainkin ohjeeksi pitää jälleen kerran hartiat takana niin kaarteissa kuin hypyissäkin. Loppua kohti meno terävöityi ja reipastui, ja mielestäni Vake alkoi liikkua paremmin eteenpäin, kun tunnin loppupuolella laitettiin nenäverkko sierainten suojaksi. Viimeinen kuuden esteen rata oli kaikkein paras, tässä ei oltu enää niin pahasti nenällään vaan minulla oli jo jotain yritystäkin ratsastuksessani. Laitoin Vaken laukkaamaan eteenpäin ja yritin vähän enemmän pitää sitä edestä ylhäällä, enkä suostunut ylittämään kaikkia esteitä pitkänä ja matalana. Erityisesti parannusta tuli pitkällä kaarevalla pysty-pysty-linjalla. Juuri tällä samalla linjalla päästin Vaken kisoissa vyörymään aivan liian pitkänä ja matalana, ja tänäänkin kävi aluksi samoin. Ysikympin oksereilla Vake ottaa tällaisesta lähestymisestä jarruttavan töpöaskeleen, kun taas kasikympin pystyillä se venyttää pitkällä hypyllä nenä alhaalla. Nyt kuitenkin sain viimeisellä hyppykierroksella ratsastettua laukkaa vähän kasaan, enkä päästänyt ponia vain vyörymään pitkänä, ja ponnistuspaikasta ja hypystä tulikin heti paljon paremmat. Kunpa vain osaisin lähestyä niille isommille ja pelottavammille esteille yhtä huolettomalla asenteella!

Torstain tunnille lähdin vähän skarpimmalla asenteella. Aluksi Vake meinasi laiskotella pahemman kerran, mutta pienen verkkalaukkapätkän jälkeen kone käynnistyi ja poni alkoi jo liikkua vähän eteenkin. Hypyt aloitimme yksittäisellä esteellä, jota hypättiin kahdeksikkokuviolla suuntaa vaihtaen, ensin pystynä ja sitten okserina. Aloitimme vähän samantyyppisellä menolla kuin edellispäivänä, eli Vake ei ollut oikein pohkeen edessä ja imemässä esteelle, jolloin hypyistä tuli pitkiä ja nenälleen meneviä. Ratsastustani vaivasivat edelleen samat ongelmat, eli päästin Vaken pitkäksi ja matalaksi ja menin itsekin liikaa eteen, jolloin lopputulos oli tietysti juuri tämä. Tuumasin, että nyt pitää edes yrittää saada jotain muutosta aikaiseksi.

Hyppelimme myös tällä tunnilla ratatehtäviä, ja niihin sitten meno terävöityikin oikein mukavasti. Vake heräsi ja lähti tehtäviä aloittaessa napakasti liikkeelle. Pääsin ratsastamaan esteille tuuppaamatta ponia pitkäksi, ja ainakin kuvittelin saaneeni paketin pysymään lähestymisissä paremmin kasassa, eli ohjilla tuntuman ja nenän ylhäällä. Ainakin hypyt tuntuivat eilistä näppärämmiltä, kun Vake meni estettä kohti omalla imulla, eikä tarvinnut tuupata viimeisillä askelilla. Ponnistuspaikatkin löytyivät paljon luontevammin, ja pääsin pikemminkin tekemään vähän pidätteitä. Nyt oli ponissa sopivaa pientä säpinää, ja tätä lisäsi lopputunnista se, kun Vake bongasi kaukaa isolta parkkipaikalta ihmisen ja koiran. Niitä piti tuijottaa ja kytätä ihan urakalla, ja melkein jo vähän paetakin. Lisävauhti oli tervetullutta, mutta kentän ulkopuolelle pälyily tietysti vähän heikensi ratsastettavuutta muuten. Vaken keskittyminen oli noin ylipäänsä vähän turhan paljon kentän ympäristön tarkkailussa, mutta reippaasti se hyppäsi kaiken eteen tulevan. Saimme ihan komeita hyppyjä etenkin radan päättävälle 90 sentin okserille, jolle lähestyttiin edeltävältä esteeltä kaarevalla linjalla. Jäimme tästä esteestä vähän kauas, mutta kun alla oli sujuva laukka eikä kynnetty liian matalana, ei Vakella ollut vaikeuksia venyttää esteen yli pidemmälläkin loikalla. Harjoitustilanteessa osasin myös ratsastaa isommille oksereillekin hätiköimättä, jolloin tietysti lähestymiset toimivat paljon paremmin kuin paniikilla ratsastaen.

Tässä toisen päivän valmennuksessa oli paljon parempaa fiilistä ja imua tekemisessä kuin ensimmäisenä päivänä. Kyllä vaan tuntuu olevan paljonkin vaikutusta sillä, kuinka päättäväisellä ja reippaalla asenteella olen itse liikkeellä. Kun tähän sain vieläpä yhdistettyä rentouden, johon en vielä kisaradalla sunnuntaina päässyt, niin alkoi kulkea aika mukavasti. Kaiken perusta on toki se, että Vake innostuu pyrkimään itse eteenpäin. Silloin pääsen ratsastamaan laukkaa pois etuosan päältä, vähän "pitämään" estettä kohti ja ehkä jopa säätelemäänkin laukkaa. Kun vaan tämä oikeanlainen kipinä löytyy sekä Vakelle että itselleni niin kyllä se hyppyjen ja koko tekemisen laadussa näkyy heti.

Uudella tarmolla eteenpäin

Koulukisakatastrofia seuraavana päivänä eli sunnuntaina 14.5. elämä jatkui kuinkas muutenkaan kuin koulutreenillä. Ulkona oli käynnissä 2-tason kisapäivä, joten ratsastin Vaken maneesissa. Kisojen jälkeen oli tullut analysoitua epäonnistumisen syitä aivan väsymiseen asti, ja jostain onnistuin kaivamaan esille sellaisen asenteen, että nyt muuten edes yritän ratsastaa napakasti. Pääsinkin osaksi harjoittelemaan sitä tilannetta, kun Vake vain keskittyy ulkopuolisiin asioihin ja se pitäisi jotenkin saada kuulolle. Maneesin päätyovi oli nimittäin auki, ja Vaken piti tietysti kuikuilla koko ajan kaula mutkalla, että näkyykös siellä ulkona kenties jotain.

Ihme ja kumma, sain loksautettua itseni juuri oikeaan mielentilaan. Olin napakka, mutta en hyökännyt hevosen kimppuun. Vaadin, että liikutan eteen ja vastataan apuihin, ja ennen kaikkea vaadin itseltäni kunnollista ratsastamista ja jämäkkää istumista. En antanut Vaken pälyilyn sotkea omaa tekemistäni, vaan ratsastin ja työstin, tein tehtäviä enkä haahuillut. Laukannostoilla sain Vaken jo aika mukavasti pohkeen eteen, ja sen myötä alkoi koko homma toimia. Laukassakin tuli joitain asiallisia pätkiä, mutta etenkin ravissa meno oli oikein mainiota. Kun Vake oli herätelty pohkeen eteen niin johan alkoi onnistua, eikä se herättely edes ollut vaikeaa. Kunpa olisin ollut kisapäivänä liikkellä tällaisella asenteella! Toki tällaista on hyvin hankala saada itsestään irti kisatilanteessa, ja on Vakekin kisaverkassa myös huomattavasti hankalampi ratsastaa, joten paljon on tehtävää ennen kuin tämä tekemisen meininki siirtyy kisatilanteeseen. Tässä on kuitenkin alku, ja edellispäivänä pohjamutiin painunut itseluottamukseni nousi aivan kohisten tämän ratsastuskerran myötä. Me osataan sittenkin!

Maanantaina Vake sai vapaapäivän ja kävimme vain kävelylenkillä. Tiistaina 16.5. oli vuorossa estetunti, joka ratsastettiin ulkona isolla kisakentällä. Verryttelyssä laukkasimme suurella ympyrällä maapuomin yli, ja Vake pysyi ympyrällä aivan harvinaisen hyvin, kun sai seurata edellä laukkaavia kavereita. Kun laukka sujui eteenpäin suorana pohkeiden välissä, löytyi myös pyöreys aivan itsestään, ja pääsin siinä sivussa siis nauttimaan myös harvinaisen toimivasta laukkatyöskentelystä.

Hyppelimme aluksi verryttelytehtäviä sekä lopuksi pari kertaa lyhyehkön radan. Tiet isolla kentällä olivat pitkiä, ja sain keskittyä pitämään Vaken edestä ylhäällä ja samalla laukassa kunnon kierrokset. Matalammilla verryttelyesteillä onnistuin ratsastamaan pari lähestymistä niin, että Vaken laukka rullasi estettä kohti kivasti ylämäkeen, eikä hyppykään silloin sukeltanut niin nenälleen. Tämä vaati laukkaan kunnolla imua, mutta missään nimessä en saanut estettä kohti ajaa tai tuupata enkä etenkään päästää ponia valahtamaan pitkäksi ja matalaksi viimeisillä askeleilla. Lopuksi rataa hypätessä tämä ei onnistunut niin hyvin, vaan eteen ajaminen jäi ehkä hieman päälle. Ponnistuspaikat eivät löytyneet aivan niin näppärästi, kun laukattiin vähän pitkänä ja matalana, vaikka sinänsä hyvä energia olikin. Selvitimme kuitenkin 80-90 sentin esteitä sisältävän radan, johon kuului myös vähän hankalalla tiellä lähestyttävä pysty-okseri-sarja. Sarjalle kaartaessa en saanut reittiä aivan kuntoon ja laukan energiaa säilymään, ja niinpä sarjaväli jäi vähän pitkäksi. Vakella oli kuitenkin ajatus koko ajan eteen, joten se kyllä venytti myös b-osan yli vaikka hieman joutuikin ponnistelemaan.

En ollut rataan ihan viimeisen päälle tyytyväinen, mutta tunti jätti kuitenkin hyviä ajatuksia hautumaan sen suhteen, miltä menon kuuluisi tuntua ja mitä pitää välttää. Pari nappiin onnistunutta hyppyä ja lähestymistä antoivat esimakua siitä, että Vakehan voisi oikein ratsastettuna hypätä hyvinkin ketterästi.

Se on ulkokausi nyt!

Toukokuu toi mukanaan viimein sulan ja ratsastuskuntoon kuivuneen kentän, joten pääsimme pois maneesista ja ulos auringonpaisteeseen. Maanantaina 1.5. ratsastin illalla kentällä, missä Vake liikkuikin mukavan reippaasti ja ryhdikkäästi. Aivan kuin se olisi kasvanut viisi senttiä korkeutta sen myötä kun siirryttiin ulos. Aika mukavasti siis sujui ratsastus ja kerrankin syntyi tunne, että en puskenut istunnalla ollenkaan. Vasta kun puskeminen loppuu niin huomaa, kuinka sitä yleensä tuleekin tiedostamatta tuupattua istunnalla eteenpäin...

Keskiviikkona 3.5. vuorossa olivat puolestaan ensimmäiset hypyt ulkona. Koska olimme olleet juuri viikonloppuna kaksipäiväisissä estevalmennuksissa, ei tässä välissä ollut syytä hypätä paljon, mutta piti kuitenkin päästä ottamaan muutamat hypyt isolla kisakentällä ennen lauantain kisoja. Ope tuli siis keskiviikkoiltana ohjaamaan meille muutamat harjoitushypyt. Vake toden totta oli reipas! Valtavan suurella kentällä laukatessa se oli oikein skarppina koko ajan, ja eteen ei todellakaan tarvinnut käskeä. Pikemminkin sain alkaa jo pidellä, varsinkin aina estettä kohti mennessä, jottei vauhti kiihtynyt. Vake siis oikein imi esteille, mikä oli hyvä. Itse en vaan ihan saman tien päässyt kiinni uuteen rytmiin, kun hyppääminen olikin niin erilaista kuin maneesissa. Enhän minä ole tottunut tekemään pidätteitä! Innostuksissaan Vake pyrki myös painamaan jonkin verran nenää alas, joten jouduin keskittymään keulan nostamiseen ettei vyörytty menemään pitkänä ja matalana. Vähän liikaa Vake sai minua kiskottua mukanaan. Kaikista esteistä mentiin hyvällä energialla yli, mutta etenkin pitkillä linjoilla piti varoa matalana vyörymistä ja hyppyihin piti mennä mukaan hitaammalla ylävartalolla. Ope halusi minun pitävän paketin edestä kasassa ja painon paremmin takana loppuun asti, eli ei niin että juuri esteen edessä päästän ponin nenälleen ja ennakoin hyppyä. Loppua kohti parani, ja sain tuotua Vaken esteille paremmin ilman loppuvyörähdystä. Kädellä olisin halunnut päästä myötäämään hypyissä vähän enemmän, mutta nyt jouduin vähän pitämään ettei taas esteen jälkeen vyörytty nenä alhaalla. Olihan se harvinaisen reipasta menoa Vakeksi!

Torstaina 4.5. olimmekin sitten kolmen ratsukon koulutunnilla ulkokentällä. Myös sileällä Vake liikkui nyt reippaammin kuin olen tottunut, ja mielestäni se oli joinakin hetkinä jopa vähän kiireinen. Tämä näkyi etenkin ratsastamissamme väistötehtävissä, joissa poikitusta hankaloitti pieni pidätettä vastaan juokseminen ja sen myötä jännittyminen. Ensin teimme väistöjä isolla keskiympyrällä, ja myöhemmin pituushalkaisijalta uraa kohti. Parempia ja pehmeämpiäkin väistöjä olemme kyllä usein esittäneet, eli nyt oli tosiaan pieni ongelma pidätteen ja rentouden kanssa.

Laukassa sen sijaan meno oli kerrassaan mainiota. Laukkaa ratsastettiin suurella keskiympyrällä, jossa saimme taas apua samalla ympyrällä laukkaavista muista ratsukoista. Vake pyrki pysymään samalla reitillä muiden kanssa, joten se ei puskenut ulkolapaa karkuun vaan laukkasi kiltisti suoraan eteenpäin. Tilavalla kentällä laukka lähti myös pyörimään paljon paremmin kuin maneesissa, ja pienen alkunihkeilyn ja herättelyn jälkeen Vake loksahti laukkaamaan kivasti pyöreänä. Sain aika hyvin pidettyä tuntumassakin ajatuksen eteenpäin, eli en jäänyt ratsastamaan kädellä taakse vaan pystyin tarjoamaan Vakelle kevyen tuen kuolaimelle, ja pieni laukan herättely tätä tuntumaa kohti tuotti tulosta. Kun laukka pyöri ja pyöristyi, pääsin istumaan mukana jäntevämmin, mikä taas puolestaan auttoi Vakea liikkumaan paremmin. Ope tsemppasi pitämään ylävartalon pystyssä "napa edessä" -ajatuksella ja kädet kannettuna, ja näin pääsin tehokkaasti ratsastamaan myös istunnalla eteenpäin ja ylläpitämään laukan rytmiä. Vaikuttaa siis lupaavasti siltä, että kesän aikana päästään laukkaa työstämään paremmin kuin ei tarvitse jumittaa maneesissa!

Perjantaina 5.5. ratsastin vielä Vaken omin päin liikuttaakseni sen kevyesti ennen seuraavan päivän kisoja. Tällöin meno sitten olikin paljon nihkeämpää kuin alkuviikosta, mikä menee osaltaan ehkä kevään toistaiseksi lämpimimmän päivän ja osaltaan pienen kisajännityksen piikkiin. Laukkakaan ei lähtenyt toimimaan kuten edellisenä päivänä, ja Vake oli suorastaan laiskan oloinen. Pieni verryttelyliikutus tuli kuitenkin suoritettua, vaikka tsemppi tekemisestä puuttuikin. Ratsastuksen jälkeen olikin vuorossa vielä varusteiden pesu ja Vaken harjaus puhtaaksi kisa-aamua varten.

Vappuviikonlopun estevalmennukset

Vappuviikonloppuna vuorossa olivat kaksipäiväiset Bennyn estevalmennukset. Tarkoitus oli päästä hyppäämään ulkona isolla kisakentällä, mutta vielä viikonlopun aikana pohjat eivät olleet tarpeeksi kuivat ja räntääkin satoi, joten maneesissa mentiin vielä nämä hyppelöt. Vaken kanssa osallistuimme valmennuksiin sekä lauantaina että sunnuntaina.

Molempina päivinä sileän verryttely oli aika kaameaa mönkimistä, mutta hyppyihin löytyi onneksi parempi vaihde. Lauantaina meille hankalin tehtävä oli ensimmäinen käännösharjoitus, jossa hypättiin pitkän sivun suuntainen suora linja ja käännettiin sen jälkeen tiukasti seinän puolelle. Vakehan kääntyi, mutta liiankin tiukasti ja sisään puskien. Vanha tuttu ongelma siis. Ratatehtävät sujuivat ihan asiallisesti ja tasaisen varmasti. Vake ei ollut ihan niin terävä kuin parhaimmillaan on ollut, mutta mennä puksutti ihan mukiinmenevästi. Kierrettävät tötsät vähän helpottivat päätyihin ratsastamista. Suora linja, joka oli isoille hevosille sujuva neljän laukan etäisyys, tuppasi käymään meille hieman ahtaaksi viidellä laukalla, eli piti vähän malttaa ja odottaa eikä ratsastaa liikaa eteen. Kuuden metrin sarjaväli puolestaan oli Vakelle helppo, pikemminkin vähän lyhyemmän puoleinen. Saamani ohjeet olivat vanhoja tuttuja: laukka pyörimään myös kaarteiden läpi, ei oikomista, hartiat (etenkin oikea) taakse.

Sunnuntaina hyppelimme myöskin radanpätkää. Tunti alkoi meillä tosi nihkeästi. Tallissa olin huomannut Vaken pudottelevan vähän heinäpalloja syödessään, ja huolestuin tästä. Asia vaivasi niin, etten keskittynyt tunnin alussa ratsastamaan kunnolla ja olin ylivarovainen, kun mietin, onko Vakella nyt jokin vikana. Tunnin jälkeen tarjosin Vakelle kokeeksi kuivaheinää, ja sitä se söi aivan normaalisti, joten mukeltaminen näytti liittyvän vain "sitkeään" säilöheinään. Tunnin aikana asia joka tapauksessa askarrutti. Eihän se Vake sitten oikein itsestään mennyt, kun kuski oli vähän jäässä, joten kipinä oli hukassa. Sitten totesin, että kun nyt kerran valmennuksessa ollaan, niin nyt täytyy myös ratsastaa eikä himmailla. Heti kun otin napakamman asenteen ja työnsin huolet taka-alalle, heräsi myös Vake aivan erilaiseen menoon. Kuin taikaiskusta löytyi hyvä rytmi ja imu esteille. Onneksi löytyi, sillä hypättävänä oli pieni rata noin 80-90 sentin korkeudella. Vake sujahti radan älyttömän sujuvasti ja ihanalla energialla. Ainoastaan lähestyminen pitkän sivun suuntaiselle suoralle linjalle tökki siltä osin, että Vake pääsi oikaisemaan päädystä, ja näin ollen ponnistuspaikka linjan aloittavalle okserille meni vähän sekaisin. Lopuksi hyppäsimme uusintana radan kolme viimeistä estettä, jolloin tuli vielä kerrattua äskeinen ongelmakohta. Nyt ratsastin kaarteeseen syvemmälle ja sain Vaken linjalle paljon suorempana. Ponnistuspaikka meni silti vähän lähelle, mutta suorasta lähestymisestä tämä ei niin rikkonut rytmiä.

Valmennusviikonloppu päättyi siis mukaviin suorituksiin. Vake lähti mukavasti lentoon, ja sain hyvän muistutuksen siitä, kuinka tärkeä tekijä oma asenne ja mielentila on. Kun itsellä on reipas tekemisen meininki, niin äkkiä se tarttuu poniinkin.

Videolla sunnuntain viimeiset hypyt.

Rytmi ja sujuvuus kohdillaan

Tiistain estetunnilla oli ohjelmassa perustehtäviä ja pientä radanpätkää, vielä valitettavasti maneesissa ulkokentän odottaessa edelleen lumien sulamista. Meidän osaltamme homma lähti käyntiin varsin toimivalla ja sujuvalla raviverryttelyllä. Laukassa meno oli vielä vähän tahmeaa, mutta en ottanut siitä suurempaa stressiä, vaan uskoin Vaken kyllä pian heräävän hyppyjen alkaessa.

Otimme verryttelyhypyt molemmista suunnista yksittäiselle esteelle kaarevalla lähestymisellä. Vasemmassa laukassa tultiin kaarre parin maapuomin kautta pikkupystylle. Tässä sain vielä vähän patistella Vakea hereille ja laukkaamaan riittävällä energialla kaarteen läpi, mutta selvitimme puomilinjan pikkuhyppyineen ilman suurempia vaikeuksia. Oikeassa laukassa Vakella olikin jo oikein hyvä imu eteenpäin, ja lähestymiset verryttelyesteelle suurella ympyrällä onnistuivat sujuvasti ja hyvässä rytmissä ilman tarvetta työntää yhtään eteenpäin.

Seuraavaksi hyppäsimme jo neljän esteen pätkän, johon kuuluivat lävistäjäokserit sekä kolmen laukan suora linja pitkän sivun suuntaisesti. Estekorkeus oli noin 80 sentin tienoilla. Tavoittelin erityisesti samaa hyvää rytmiä, joka lauantain tunnilla löytyi aivan tunnin lopussa. Reseptinä siis oli tarpeeksi laukkaa kaarteisiin ja sieltä estettä kohti rennosti ilman ylimääräistä säätämistä. Tässä onnistuin nyt oikein hyvin. Vakella oli hyvä meininki etenemisessä, pääsin rentoutumaan esteitä kohti ja ponnistuspaikat löytyivät helposti. Edes päädyissä ei tullut mitään häiritsevää puskemista ja kampeutumista, mikä oli oikein positiivista sekin. Kolmen laukan etäisyys, jota olin arvellut meille vähän pitkäksi, meni sekin aivan heittämällä, eli laukka oli sujuvaa.

Rataa pidennettiin kahdeksan esteen mittaiseksi niin, että kaikki esteet hypättiin radan aikana molemmista suunnista. Lähdin hyppäämään rataa varmalla ja hyvällä fiiliksellä, ja kivasti se sujuikin. Jokainen ponnistuspaikka ei ollut aivan täydellinen, mutta pääasia oli, että sama rytmi säilyi koko ajan. Viimeisenä hypättävälle suoralle linjalle sukelsin kuulemma vähän liikaa, ja linjan aloittava hieman korkeampi pysty tulikin alas. Tämä linja otettiin uusiksi, ja sain hakea vielä suorempaa ja tarkempaa tietä keskelle esteitä ja istua niin hypyissä kuin niiden välissä pystympään. Etenkin esteiden noustessa sinne ysikympin tuntumaan tulee helpommin pudotuksia, jos alan sukeltaa liikaa eteen.

Lopuksi hyppäsimme kolmen laukan linjan vielä kertaalleen vasemmasta laukasta vähän korkeampana, noin 90-senttisenä. Korkeus tuntui helpolta, ja samoilla hyvillä tulilla meni vielä tämä viimeinenkin tehtävä. Olipa oikein hyvän mielen tunti! Tällä kertaa pysyi oikeastaan koko ajan yllä tosi hyvä rytmi, ja lähestymiset onnistuivat rennosti odottaen. Ei turhaa säätämistä, vaan iloisesti ja reippaasti estettä kohti hyvällä itseluottamuksella. Lauantain estetunti oli meillä paljon nihkeämpi, mutta silloin nappasin aivan lopuksi kiinni oikeanlaisesta fiiliksestä ja hyvästä rytmistä, ja tänään onnistuin tuomaan juuri sen saman sujuvuuden ja helppouden mukaan alusta alkaen. Tehtävät olivat toki tänään aika hyvin mukavuusalueella muutenkin, mutta sujuvuuden tunteen ja hyvän rytmin vahvistamisen kannalta ne olivat oikein hyödyllisiä.

Työ tehdään esteiden välillä

Lauantaina osallistuimme Vaken kanssa puomi-, kavaletti- ja pienet esteet -tunnille. Ennen tuntia varasin reilusti aikaa pientä verryttelylenkkiä varten, sillä sää oli ihanan aurinkoinen. Seuraksi sattui vieläpä sopiva kaveri, jonka kanssa köpöttelimme ensin polkuja kesäsiirtolalle ja sieltä sulaa tietä pitkin ravaten takaisin. Innostuimme poikkeamaan myös raviradalle, jossa höyläsimme takasuoran kertaalleen edestakaisin (katsomon edessä oli iso koiranäyttely menossa, joten emme lähteneet kiertämään koko rataa). Siinäpä tuli hyvin avattua paikkoja reippaassa ravissa ja pienellä laukkapätkällä.

Raviradalta tallille Vake käveli oikein letkeällä ja vetävällä askeleella, mutta maneesissa se muuttui taas vähän pökkelöksi ja tahmeaksi. Verryttelimme hetken ravissa, ja sitten tehtävänä oli ratsastaa laukassa pitkillä sivuilla loivaa avotaivutusta sekä pääty-ympyröillä kevyessä istunnassa puomin yli. Laukka oli nihkeämmän puoleista, eikä Vake lähtenyt oikein käyttämään selkäänsä. Ympyröille kääntyessä se liirasi ulkolapaa ulos, etenkin jos edellä meni uraa pitkin toinen ratsukko, jota olisi ollut niin houkuttelevaa seurata. Liiraamisen tuloksena laukka helposti hyytyi ympyrälle kääntyessä ja askeleen osuminen puomille hankaloitui. Satulaan istuen sain käännettyä ja ratsastettua puomille vähän jämäkämmin kuin kevyessä istunnassa.

Ensimmäinen estetehtävämme käsitti ison täyskaarron puomin yli, tästä kaarevan linjan ristikolle, ja heti perään toisesta suunnasta samanlaisen kuvion puomilta pikkupystylle. Ensin puomeille ja esteille ratsastettiin ravissa, ja kun kuvio onnistui ravissa niin jatkettiin laukassa. Olipa tuskaisen hankala tehtävä! Ylimääräistä tilaa ei kuviossa pahemmin ollut, joten meni vaikeaksi kun Vake puski ja kampesi kaarteisiin tosi voimakkaasti. Puskemisen takia ei laukka myöskään lähtenyt pyörimään kunnolla pohkeen edessä. Kesti aikansa, ennen kuin askel alkoi ylipäänsä osua maapuomille oikein. Kaarteiden puskeminen jäi vaan edelleen ongelmaksi.

Sitten ratsastimmekin jo koko "radan", ensin matalalla estekorkeudella. Rataan kuului täyskaarto puomin yli ja laukanvaihto, pysty pitkän sivun suuntaisesti, puomin ylitys lävistäjällä ravissa, kolmen laukan suora linja ristikolta pystylle, pitkän sivun suuntainen pysty toisesta suunnasta ja lopuksi hieman hankala tie okserille, joka oli lävistäjällä hyvin jyrkässä kulmassa uraan nähden. Pienillä esteillä köröttelimme tehtävät läpi, mutta en ollut oikein tyytyväinen menoon. Laukka tuntui jossain määrin etupainoiselta ja tönköltä, ja päädyissä puskeminen oli kovin voimakasta, mikä tietysti hankaloitti lähestymisiä ja tappoi rytmiä.

Toiselle ratakierrokselle esteitä nostettiin noin 80-90 sentin tasolle. Puksuttelimme taas esteiden yli, mutta helppouden ja sujuvuuden tunne oli edelleen vähän hukassa. Yksittäiselle korkeammalle pystylle taidettiin tulla molemmista kierroksista töpöaskeleella, mutta okserille tuli sujuvampi hyppy, joskin aika lailla esteen vasemmasta reunasta ja hypyssä vasemmalle puskien. Ongelma oli se vanha tuttu, eli laukan rytmi ja energia ei kunnolla säilynyt kaarteissa, jolloin estettä kohti tuli ratsastettua eteen sen sijaan, että olisin päässyt tulemaan esteelle rennosti ja tasaisella rytmillä. Tällöin Vake painuu etupainoiseksi esteelle tullessa, ja paikan löytäminen ja hyppy hankaloituvat.

Sainkin vielä uusia radan loppuosan, eli kolmen laukan linjan, pystyn ja okserin. Nyt tuli erityisesti keskittyä laukan sujuvuuteen läpi kaarteen, jotta estelinjalle tullessa ei tarvinnut enää "tehdä mitään". Kolmen laukan linja selvitettiin ihan mukavasti tällä periaatteella, mutta linjan jälkeen Vake pääsi kurvaamaan kaarteeseen oikaisten, ja niinpä pystylle lähestyminen ei vieläkään mennyt ihan nappiin. Seuraavassa kaarteessa varmistin sitten laukan sujuvuuden kuntoon, ja okserille kaartaessa oltiin oikein hyvässä rytmissä, jolloin näin ja tunsin jo monta askelta ennen estettä että nyt onnistuu hypyssä kaikki aivan nappiin. Niin helppoa ja vaivatonta se oli, kun laukka oli kaarteesta tullessa valmis eikä tullut pienintäkään rytmin rikkoa. Sitten olikin helppoa hakea suora linja, ja loppu sujui aivan itsestään. Näin se tehdään!

Korjattavat asiat olivat tänään ihan samoja kuin aina ennenkin, mutta lopuksi sattui kyllä oikein mukava pieni valaistumisen hetki siitä, kuinka homma hoidetaan oikein. Laukkaa eteen kaarteessa ja kaarteesta ulos pohkeen edessä, ei etupainoiseksi ajamista ennen estettä vaan rennosti ja odottaen estettä kohti, ja sitten pitäisi tietysti vielä saada se kammottava kaarteiden kampeaminen kuriin. Hyppääminenhän on helppoa, jos asiat on esteiden välillä ratsastettu kuntoon, mutta sepä se usein niin hankalaa onkin. Onhan se sitten mahtava tunne, kun esteelle pääsee lähestymään niin, että kaikki onnistuu aivan itsestään. Siihen tilanteeseen kun pääsisi jokaisella esteellä...