Työ tehdään esteiden välillä

Lauantaina osallistuimme Vaken kanssa puomi-, kavaletti- ja pienet esteet -tunnille. Ennen tuntia varasin reilusti aikaa pientä verryttelylenkkiä varten, sillä sää oli ihanan aurinkoinen. Seuraksi sattui vieläpä sopiva kaveri, jonka kanssa köpöttelimme ensin polkuja kesäsiirtolalle ja sieltä sulaa tietä pitkin ravaten takaisin. Innostuimme poikkeamaan myös raviradalle, jossa höyläsimme takasuoran kertaalleen edestakaisin (katsomon edessä oli iso koiranäyttely menossa, joten emme lähteneet kiertämään koko rataa). Siinäpä tuli hyvin avattua paikkoja reippaassa ravissa ja pienellä laukkapätkällä.

Raviradalta tallille Vake käveli oikein letkeällä ja vetävällä askeleella, mutta maneesissa se muuttui taas vähän pökkelöksi ja tahmeaksi. Verryttelimme hetken ravissa, ja sitten tehtävänä oli ratsastaa laukassa pitkillä sivuilla loivaa avotaivutusta sekä pääty-ympyröillä kevyessä istunnassa puomin yli. Laukka oli nihkeämmän puoleista, eikä Vake lähtenyt oikein käyttämään selkäänsä. Ympyröille kääntyessä se liirasi ulkolapaa ulos, etenkin jos edellä meni uraa pitkin toinen ratsukko, jota olisi ollut niin houkuttelevaa seurata. Liiraamisen tuloksena laukka helposti hyytyi ympyrälle kääntyessä ja askeleen osuminen puomille hankaloitui. Satulaan istuen sain käännettyä ja ratsastettua puomille vähän jämäkämmin kuin kevyessä istunnassa.

Ensimmäinen estetehtävämme käsitti ison täyskaarron puomin yli, tästä kaarevan linjan ristikolle, ja heti perään toisesta suunnasta samanlaisen kuvion puomilta pikkupystylle. Ensin puomeille ja esteille ratsastettiin ravissa, ja kun kuvio onnistui ravissa niin jatkettiin laukassa. Olipa tuskaisen hankala tehtävä! Ylimääräistä tilaa ei kuviossa pahemmin ollut, joten meni vaikeaksi kun Vake puski ja kampesi kaarteisiin tosi voimakkaasti. Puskemisen takia ei laukka myöskään lähtenyt pyörimään kunnolla pohkeen edessä. Kesti aikansa, ennen kuin askel alkoi ylipäänsä osua maapuomille oikein. Kaarteiden puskeminen jäi vaan edelleen ongelmaksi.

Sitten ratsastimmekin jo koko "radan", ensin matalalla estekorkeudella. Rataan kuului täyskaarto puomin yli ja laukanvaihto, pysty pitkän sivun suuntaisesti, puomin ylitys lävistäjällä ravissa, kolmen laukan suora linja ristikolta pystylle, pitkän sivun suuntainen pysty toisesta suunnasta ja lopuksi hieman hankala tie okserille, joka oli lävistäjällä hyvin jyrkässä kulmassa uraan nähden. Pienillä esteillä köröttelimme tehtävät läpi, mutta en ollut oikein tyytyväinen menoon. Laukka tuntui jossain määrin etupainoiselta ja tönköltä, ja päädyissä puskeminen oli kovin voimakasta, mikä tietysti hankaloitti lähestymisiä ja tappoi rytmiä.

Toiselle ratakierrokselle esteitä nostettiin noin 80-90 sentin tasolle. Puksuttelimme taas esteiden yli, mutta helppouden ja sujuvuuden tunne oli edelleen vähän hukassa. Yksittäiselle korkeammalle pystylle taidettiin tulla molemmista kierroksista töpöaskeleella, mutta okserille tuli sujuvampi hyppy, joskin aika lailla esteen vasemmasta reunasta ja hypyssä vasemmalle puskien. Ongelma oli se vanha tuttu, eli laukan rytmi ja energia ei kunnolla säilynyt kaarteissa, jolloin estettä kohti tuli ratsastettua eteen sen sijaan, että olisin päässyt tulemaan esteelle rennosti ja tasaisella rytmillä. Tällöin Vake painuu etupainoiseksi esteelle tullessa, ja paikan löytäminen ja hyppy hankaloituvat.

Sainkin vielä uusia radan loppuosan, eli kolmen laukan linjan, pystyn ja okserin. Nyt tuli erityisesti keskittyä laukan sujuvuuteen läpi kaarteen, jotta estelinjalle tullessa ei tarvinnut enää "tehdä mitään". Kolmen laukan linja selvitettiin ihan mukavasti tällä periaatteella, mutta linjan jälkeen Vake pääsi kurvaamaan kaarteeseen oikaisten, ja niinpä pystylle lähestyminen ei vieläkään mennyt ihan nappiin. Seuraavassa kaarteessa varmistin sitten laukan sujuvuuden kuntoon, ja okserille kaartaessa oltiin oikein hyvässä rytmissä, jolloin näin ja tunsin jo monta askelta ennen estettä että nyt onnistuu hypyssä kaikki aivan nappiin. Niin helppoa ja vaivatonta se oli, kun laukka oli kaarteesta tullessa valmis eikä tullut pienintäkään rytmin rikkoa. Sitten olikin helppoa hakea suora linja, ja loppu sujui aivan itsestään. Näin se tehdään!

Korjattavat asiat olivat tänään ihan samoja kuin aina ennenkin, mutta lopuksi sattui kyllä oikein mukava pieni valaistumisen hetki siitä, kuinka homma hoidetaan oikein. Laukkaa eteen kaarteessa ja kaarteesta ulos pohkeen edessä, ei etupainoiseksi ajamista ennen estettä vaan rennosti ja odottaen estettä kohti, ja sitten pitäisi tietysti vielä saada se kammottava kaarteiden kampeaminen kuriin. Hyppääminenhän on helppoa, jos asiat on esteiden välillä ratsastettu kuntoon, mutta sepä se usein niin hankalaa onkin. Onhan se sitten mahtava tunne, kun esteelle pääsee lähestymään niin, että kaikki onnistuu aivan itsestään. Siihen tilanteeseen kun pääsisi jokaisella esteellä...