Humputteluja ja epäsujuva estevalmennus

Paksut ponit syö säännöstellysti.

Perjantaina 26.5. olin suunnitellut vakavahenkistä kouluratsastusiltaa. Tilaisuuden koittaessa lyöttäydyimme kuitenkin tallilla toisen ratsukon seuraan pienelle maastokierrokselle, jonka lisäksi kävimme hieman ravaamassa ja laukkaamassa rauhallisesti raviradan verryttelylenkillä. Tulikin siis humputteluilta, mutta sellainen teki Vakelle varmasti ihan hyvää. Kentällähän ehtii kyllä ahertaa milloin vain.

Lauantaina 27.5. Vake pääsi iltapäivällä liikkumaan toisen ratsastajan kanssa, mutta sen lisäksi pistäydyin itsekin tallilla aamupäivästä ja kävelytin Vakea pienen lenkin sekä annoin sen syödä vihreää jonkin aikaa. Syöttelylle löytyikin mukava paikka lenkin varrelta uimarannan polulta. Olen pyrkinyt syöttelemään Vakea narun päässä noin vartin kerrallaan aina kun olen vain ehtinyt. Mahdollista laitumelle laittoa on tullut pohdittua, mutta saattaa kyllä käydä niin, että Vakea ei vaan uskalla laitumelle päästää. Jos laitumelle menee niin siellä pitäisi olla vuorokauden ympäri, ja riskit ovat sellaisessa 24/7 laidunnuksessa ehkä kuitenkin liian suuret valmiiksi lihavan kohdalla, vaikka muutamaa päivää pidemmäksi ajaksi ei laittaisikaan. Syököön nyt sen sijaan narussa vähän kerrallaan.

Sunnuntaina 28.5. ratsastin itsenäisesti kentällä. Vake oli kuulemma ollut edellisenä päivänä ihan hyvä, mutta minulla oli nyt jotenkin homma aivan hukassa. Vake ei keskittynyt oikein kunnolla, ja en saanut sitä motivoitua töihin. Liekö huono päivä hevosella, ratsastajalla vai molemmilla, mutta oli nihkeää. Aikani tahkottuani lähdinkin sitten lopuksi kävelylenkille maastoon toisen ratsukon seurassa, ja se oli tämän ratsastuskerran ainoa hyvän mielen osuus.

Maanantaina 29.5. otettiin uusinta eli kentällä taas. Paremmin ratsastus nyt sujuikin, ja olin itse jotenkin iloisemmalla mielellä ja paremmalla keskittymisellä varustettu kuin edellispäivänä. Vaken keskittyminen meinasi aluksi herpaantua ulkomaailman asioihin, mutta osasin nyt suhtautua asiaan paremmin. Niin tuli Vakekin sitten houkuteltua töihin, kun osasin edes itse keskittyä olennaiseen. Ravissa tuli pienen lämmittelyn jälkeen ihan hyviä pätkiä. Treenasin myös hieman laukannostoja, jotka aluksi olivat normaalin lötköjä, mutta kunhan vaan poni tuli toistuvilla nostoilla kuulolle niin vasen laukka alkoi nousta oikein napakasti.

Tiistaina 30.5. oli viikoittaisen estevalmennuksen vuoro. Hyppäsimme taas isolla kentällä, missä riitti valinnanvaraa esteissä, ja radan hyppäämistä olikin ohjelmassa tälläkin kertaa. Tunnin ainoa hyvin sujunut osuus oli verryttelytehtävä, jossa piti ratsastaa suoraa linjaa puomilta pystylle ja takaisinpäin ensin kahdeksalla ja sitten seitsemällä askeleella. Vaken kanssa nappasimme kerrasta oikeat askelmäärät sekä pidemmässä että lyhyemmässä laukassa, näin pitkällä linjalla se ei ollut kovin vaikeaa.

Vaikeudet koittivat sitten ratatehtäviä hypätessä. Vake ei nyt syttynyt liikkumaan omalla moottorilla ja se paljon puhuttu kipinä tekemisestä puuttui. Kun ei poni liikkunut rehellisesti pohkeen edessä ja omalla imulla, niin laukka valui myös kovin etupainoiseksi, mitä edesauttoivat myös pitkät tiet suurella kentällä ja raskaan puoleinen pohja. Yritin korjata tilannetta pyytämällä Vakea enemmän ja enemmän eteenpäin, mutta sehän vain vyöryi raskaaksi etuosansa päälle. Ope käski nostaa keulaa ylös, mutta tämänkin päädyin tekemään niin, että Vake vain veti ja painoi vastaan. Niinpä sitä sitten mentiin ns. kovaa eteenpäin mutta pitkänä, matalana, pohkeen takana ja ohjassa roikkuen. Pienemmillä esteillä tuli helposti pitkiä nenä alhaalla -hyppyjä kaukaa, mutta isommilla esteillä alettiin tietysti mennä pohjaan, kun ei tästä laukasta päässyt ketterästi nousemaan hyppyihin. Muuta ratkaisua minulla ei tilanteeseen oikein ollut kuin pyytää yhä vaan eteen ja yrittää kiskoa nenää ylös. Sehän vaan oli jo toimimattomaksi todettu tapa, joten kunnolla sujuvaa ei hyppäämisestä tullut oikein missään vaiheessa. Joitain yksittäisiä parempia hyppyjä, mutta kun oikea fiilis puuttui täysin, niin kokonaisuutena meno oli kovin epäsujuvaa. Jotenkin olisi Vake pitänyt saada syttymään touhuun, mutta ratkaisematta jäi miten. Ainakin vain pahensin tilannetta itse.

Keskiviikkona 31.5. nollattiin päätä pelkällä talutuslenkillä, tosin käveltyä tuli ihan pitkästi eli noin tunnin verran. Estevalmennus jäi harmittamaan, mutta ei auta muu kuin kääntää katse eteenpäin. Välipäivä ratsastuksesta oli varmaan ihan paikallaan meille molemmille.