24.-25.5. olivat vuorossa taas Bennyn estevalmennukset. Vähän mietitytti, että tuliko jo liikaa hyppäämistä kun kisatkin olivat vasta, mutta kun oli tullut ilmoittauduttua, niin mentiinpä kuitenkin. Kisojen jälkeen olimmekin ottaneet Vaken kanssa pari päivää kevyemmin, maanantaina teimme vain talutuslenkin ja tiistaina kevyen verryttelyn kentällä. Valmennukset saatiin tällä kertaa pidettyä ulkona isolla kentällä, missä oli pystyssä vielä suurin osa sunnuntain kisaradan esteistä.
Keskiviikkona hyppelimme perustehtäviä, joihin sisältyi pari radanpätkää kaarteineen ja linjoineen. Vake oli vähän laiskan oloinen, mihin varmaan myötävaikutti lämmin sää. Pohja oli nyt paljon kuivempi kuin sunnuntaina kisoissa ja tällaisena raskaan oloinen, eli Vaken laukka ei tuntunut vievän yhtä hyvin eteenpäin kuin napakammalla
pohjalla. Vähän puskemista oli niin verryttelyssä kuin hypyissäkin, enkä ollut itsekään kaikkein skarpeimmassa mielentilassa liikkeellä.
Hypyt menivät vähän hajamielisellä otteella. Noin 80 sentin esteet kyllä ylittyivät, mutta Vakella ei oikein ollut imua esteille ja tulin puskeneeksi sitä liikaa. Ponnistuspaikka jäi usein vähän kauas, ja Vake venytti pitkän ja matalan hypyn, joka vei koko ratsukon nenälleen. Sainkin ohjeeksi pitää jälleen kerran hartiat takana niin kaarteissa kuin hypyissäkin. Loppua kohti meno terävöityi ja reipastui, ja mielestäni Vake alkoi liikkua paremmin eteenpäin, kun tunnin loppupuolella laitettiin nenäverkko sierainten suojaksi. Viimeinen kuuden esteen rata oli kaikkein paras, tässä ei oltu enää niin pahasti nenällään vaan minulla oli jo jotain yritystäkin ratsastuksessani. Laitoin Vaken laukkaamaan eteenpäin ja yritin vähän enemmän pitää sitä edestä ylhäällä, enkä suostunut ylittämään kaikkia esteitä pitkänä ja matalana. Erityisesti parannusta tuli pitkällä kaarevalla pysty-pysty-linjalla. Juuri tällä samalla linjalla päästin Vaken kisoissa vyörymään aivan liian pitkänä ja matalana, ja tänäänkin kävi aluksi samoin. Ysikympin oksereilla Vake ottaa tällaisesta lähestymisestä jarruttavan töpöaskeleen, kun taas kasikympin pystyillä se venyttää pitkällä hypyllä nenä alhaalla. Nyt kuitenkin sain viimeisellä hyppykierroksella ratsastettua laukkaa vähän kasaan, enkä päästänyt ponia vain vyörymään pitkänä, ja ponnistuspaikasta ja hypystä tulikin heti paljon paremmat. Kunpa vain osaisin lähestyä niille isommille ja pelottavammille esteille yhtä huolettomalla asenteella!
Torstain tunnille lähdin vähän skarpimmalla asenteella. Aluksi Vake meinasi laiskotella pahemman kerran, mutta pienen verkkalaukkapätkän jälkeen kone käynnistyi ja poni alkoi jo liikkua vähän eteenkin. Hypyt aloitimme yksittäisellä esteellä, jota hypättiin kahdeksikkokuviolla suuntaa vaihtaen, ensin pystynä ja sitten okserina. Aloitimme vähän samantyyppisellä menolla kuin edellispäivänä, eli Vake ei ollut oikein pohkeen edessä ja imemässä esteelle, jolloin hypyistä tuli pitkiä ja nenälleen meneviä. Ratsastustani vaivasivat edelleen samat ongelmat, eli päästin Vaken pitkäksi ja matalaksi ja menin itsekin liikaa eteen, jolloin lopputulos oli tietysti juuri tämä. Tuumasin, että nyt pitää edes yrittää saada jotain muutosta aikaiseksi.
Hyppelimme myös tällä tunnilla ratatehtäviä, ja niihin sitten meno terävöityikin oikein mukavasti. Vake heräsi ja lähti tehtäviä aloittaessa napakasti liikkeelle. Pääsin ratsastamaan esteille tuuppaamatta ponia pitkäksi, ja ainakin kuvittelin saaneeni paketin pysymään lähestymisissä paremmin kasassa, eli ohjilla tuntuman ja nenän ylhäällä. Ainakin hypyt tuntuivat eilistä näppärämmiltä, kun Vake meni estettä kohti omalla imulla, eikä tarvinnut tuupata viimeisillä askelilla. Ponnistuspaikatkin löytyivät paljon luontevammin, ja pääsin pikemminkin tekemään vähän pidätteitä. Nyt oli ponissa sopivaa pientä säpinää, ja tätä lisäsi lopputunnista se, kun Vake bongasi kaukaa isolta parkkipaikalta ihmisen ja koiran. Niitä piti tuijottaa ja kytätä ihan urakalla, ja melkein jo vähän paetakin. Lisävauhti oli tervetullutta, mutta kentän ulkopuolelle pälyily tietysti vähän heikensi ratsastettavuutta muuten. Vaken keskittyminen oli noin ylipäänsä vähän turhan paljon kentän ympäristön tarkkailussa, mutta reippaasti se hyppäsi kaiken eteen tulevan. Saimme ihan komeita hyppyjä etenkin radan päättävälle 90 sentin okserille, jolle lähestyttiin edeltävältä esteeltä kaarevalla linjalla. Jäimme tästä esteestä vähän kauas, mutta kun alla oli sujuva laukka eikä kynnetty liian matalana, ei Vakella ollut vaikeuksia venyttää esteen yli pidemmälläkin loikalla. Harjoitustilanteessa osasin myös ratsastaa isommille oksereillekin hätiköimättä, jolloin tietysti lähestymiset toimivat paljon paremmin kuin paniikilla ratsastaen.
Tässä toisen päivän valmennuksessa oli paljon parempaa fiilistä ja imua tekemisessä kuin ensimmäisenä päivänä. Kyllä vaan tuntuu olevan paljonkin vaikutusta sillä, kuinka päättäväisellä ja reippaalla asenteella olen itse liikkeellä. Kun tähän sain vieläpä yhdistettyä rentouden, johon en vielä kisaradalla sunnuntaina päässyt, niin alkoi kulkea aika mukavasti. Kaiken perusta on toki se, että Vake innostuu pyrkimään itse eteenpäin. Silloin pääsen ratsastamaan laukkaa pois etuosan päältä, vähän "pitämään" estettä kohti ja ehkä jopa säätelemäänkin laukkaa. Kun vaan tämä oikeanlainen kipinä löytyy sekä Vakelle että itselleni niin kyllä se hyppyjen ja koko tekemisen laadussa näkyy heti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti