Estekisojen jälkeen otettiin pari päivää kevyemmin, ensin sunnuntaina talutuslenkillä maastossa ja sitten maanantaina kevyellä jumppailulla kentällä.
Tiistaina 9.5. oli vuorossa seuraava tunti, jonka ohjelmassa oli ratsastettavuuden parantamiseen tähtääviä puomi- ja kavalettitehtäviä. Sateen vuoksi ratsastimme maneesissa, joka tuntui heti kamalan ahtaalta kun oli päästy muutama kerta menemään tilavammilla ulkokentillä. Vake oli koko tunnin vähän laiskanpuoleinen. Aloitimme puomitehtävillä, ja sitten ylitimme lävistäjillä kahta ristikkoa, ensin ravilähestymisillä. Ravista lähestyen Vake ei viitsinyt edes hypätä pikkuristikkoja, vaan harppasi yli raviaskeleella. Jouduin vähän nohittelemaan esteen edessä raipalla lavalle, jotta meno terävöityi ja ristikko ylittyi napakammin. Laukassa edettiin jo paremmalla imulla, mutta nyt tuli esiin taas tavanomainen maneesiongelmamme, eli kaarteisiin oikaisu. Vasemmassa laukassa sain Vaken jatkamaan lävistäjäristikolta kohtalaisen hyvin seinän viereen ja kulmaan, mutta oikeassa laukassa se puski niin voimakkaasti sisälavalle, ettei laukkakaan vaihtunut hypyssä saati että oltaisiin päästy lähellekään kulmaa. Korjauksena otettiin pari kertaa pysäytys kulmaa kohti, mutta edelleen oikea pohje olisi pitänyt saada paremmin läpi jo heti ristikon edessä. Tulipahan taas ainakin perusasioissa olevat puutteet esille!
Loppuviikko menikin lauantain koulukisoihin valmistautuessa. Kävin ostamassa Vakelle uuden kuolaimen, sillä sen tavallisesti käyttämä Sprengerin muotoiltu kolmipala tulkitaan ilmeisestikin D-renkaiseksi eikä oliivirenkaiseksi, eikä siten ole koulukisoissa sallittu (yksinivelisenä olisi, mutta kolmipalana ei). Aikaisemmin olen käyttänyt koulukisoissa anatomisesti muotoiltua pyöreärenkaista kolmipalaa, mutta se on valitettavasti Vaken suuhun liian pitkä, ja niinpä piti hankkia vielä yhdet kuolaimet lisää. Kuolaimen valinta oli oma pähkäilynsä, eikä tietysti kaupan valikoimassa ollut ihan kaikkea mahdollista saatavilla. Halusin ehdottomasti kolmipalakuolaimen, ja olen myös fiksautunut ajatukseen, että kiinteärenkainen kuolain olisi Vakelle parempi kuin pyörivärenkainen. Päädyin siis näillä spekseillä hankkimaan tavallisen oliivikolmipalakuolaimen, jota ei valitettavasti ollut saatavana muotoiltuna vaan aivan viivasuorilla suuosilla. Vähän ohuen puoleinenkin tämä kuolain oli, mutta enpä kyllä tiedä, kuinka paksu kuolain Vaken suuhun mahtuisikaan. Noilla kylmäverisillä käsittääkseni tapaa olla usein leveä ja matala suu. En tiedä menikö metsään, mutta ainakin yritin parhaimman mutuni perusteella hankia Vakelle sopivan ja miellyttävän kuolaimen. Toisaalta Vakelle ei kyllä ole tainnut koskaan olla suuremmin väliä, mitä sen suuhun lykkää.
Keskiviikkona 10.5. ratsastin sitten kisakuolaimella ensimmäisen kerran, eikä Vake liikkunut ollenkaan hassummin. Kuten uuden kuolaimen kanssa tyypillisesti käy, keskityin olemaan kädellä oikein pehmeä, kevyt ja tarkka sekä kuulostelemaan tuntumaa tavallista herkemmällä korvalla. Ihmekö tuo, että Vake sitten kulki varsin pehmeästi ja rennosti. Tämän kerran perusteella uusi kuolain toimi oikein hyvin, ja saattoihan Vake ollakin sille vähän herkempi, jos kuolain tuntui hieman erilaiselta kuin yleensä. Torstaina vuorossa oli yksityinen kouluratatreeni opettajan ohjauksessa, ja samalla tarkistutin kuolaimen sopivuuden vielä opettajalla. Poskiremmiä kiristettiin aavistuksen verran, ja kuolain istui suuhun vielä paremmin.
Torstaina 11.5. ratsastimme kisakentällä, missä oli harjoittelua varten jo koulurata pystyssä, ja niinpä koko puolituntinen mentiin kouluaitojen sisällä. Ensin verryttelimme ravissa ja laukassa. Ravissa Vake lähti kulkemaan aika kivasti, suorastaan harvinaisen ryhdikkäänä hyvällä tuntumalla. Ainakaan se ei välittömästi alkanut jumittaa aitojen sisällä, vaan pääsin ratsastamaan sitä hyvin ohjan ja pohkeen välissä. Laukassa tilanahtaus alkoi taas näkyä, ja Vake pyrki tavalliseen tapaansa heittämään ulkolavan ulos, jolloin laukka tukkeutui. Laukkaa sai siis sekä patistella pyörimään paremmin että kaikin mahdollisin keinoin suoristaa. Hikihän siinä tuli ja työlästä oli. Kun laukassa oli saatu edes joku vähän tyydyttävämpi askel esiin, otettiin huilitauko ja sen jälkeen sain ratsastaa kisaradan (Helppo C E.B. Special) läpi. Heti, kun aloin pusertaa koulurataa läpi, muuttui Vake vastahakoisemmaksi, eikä liikkunut niin sujuvasti ja suorana eteenpäin ravissakaan. Radan raviosuus onnistui kuitenkin ihan asiallisesti ainakin verrattuna siihen, mitä yleensä olemme kisoissa esittäneet. Oikean laukan nostossa nousi ensin väärä laukka, ja niinpä pureuduimme erityisesti tähän ohjelman kohtaan. Otimme uusintana nostoa edeltävän ravilisäyslävistäjän, jonka jälkeisessä päädyssä minun tuli ratsastaa huolellisesti oikeaa pohjetta läpi ja pyrkiä ratsastamaan jopa hieman avotaivutusmaisesti. Sain Vaken nyt myös heräämään paremmin pohkeen eteen, jolloin laukka nousi paljon napakammin eikä "ajaen", ja näin saimme onnistuneita ja varmalta tuntuvia oikean laukan nostoja oikeassa pisteessä. Hyvä, että väärä laukka nousi jo treenissä ja sen syitä päästiin näin ollen ajatuksen kanssa korjaamaan. Tuumasin, että mikäli rata menisi edes siten kuin nyt treenissä, niin olisin jo ihan tyytyväinen.
Perjantaina 12.5. ratsastin Vaken itsenäisesti kentällä. Tässä ratsastuskerrassa meni pieleen vähän kaikki, eikä vähiten oma mielentila, jolla lähdin ratsastamaan. Sattui nimittäin niin, että saappaasta hajosi vetoketju juuri ihanasti näin kisoja edeltävänä iltana, ja se otti päähän aika kovasti. Teippivirityksistä huolimatta vetoketju aukesi ratsastuksen aikana, ja se tietysti häiritsi keskittymistäni. Laukassa Vake ei kulkenut oikein mihinkään, eikä ravissakaan ollut parasta mahdollista tai ainakaan keskittyneintä ja tarkinta työskentelyä. Muutenkin taisi jo seuraavan päivän kisat ahdistaa, ja kaikki se ylimääräinen säätäminen, mitä koulukisat olivat jo etukäteen aiheuttaneet, tuntui jotenkin niin turhalta. Pitkin viikkoa olin lyhentänyt ja ohentanut Vaken harjaa letityskuntoon, ja perjantaina väkersin siihen muutaman kokeilusykerön. Lisäksi kävin ostamassa uuden valkoisen satulahuovan, koska minulta löytyi valkoisena vain pony-kokoinen ja pesussa kutistunut yleishuopa (liian pieni Vaken satulaan) sekä full-kokoinen kouluhuopa (väärän mallinen Vaken estesatulaan). Tähän päälle vielä se kuolaimeen liittyvä pähkäily, niin aloin olla jo vähän turhautunut koulukisojen pilkuntarkkoihin kuolainvaatimuksiin ja letitysnormeihin. Kauhea säätäminen, hifistely ja rahanmeno yhden seuratason helppo C -radan takia, eikä hevonen edes kulje mihinkään ja saapaskin hajoaa! Miksi ihmeessä ilmoittauduinkaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti