Sillä aikaa kun leireilin itse Einolassa, vietti Vake lomaa vanhoissa kotimaisemissaan Tallinmäellä. Kuopion Ratsastajien kisoista järjestyi kyyti entisen isäntäväen matkassa kohti Oulua, joten sinne Vake sai lähteä lomalle tuttuun paikkaan. Olin harmitellut koko alkukesän sitä, ettei Vake pääse laitumelle, koska se näyttää siinä määrin potentiaaliselta kaviokuumeponilta etten sitä ympärivuorokautiseen laidunnukseen uskalla laittaa. Tallinmäellä kuitenkin oli mahdollisuus myös osapäivälaidunnukseen, mitä Vake on kestänyt aikaisempinakin kesinä, joten sinne uskalsin sen sitten lähettää.
Toinen jännityksen aihe oli tietenkin Vaken soluttautuminen laumaan, jossa oli pari sen vanhaa tuttua mutta suurimmaksi osaksi hevosia, joiden kanssa se ei aikaisemmin ole ollut laumassa. Tämänkin asian osalta päätin ottaa pienen riskin, joten toiveideni mukaisesti Vake meni päiväsaikaan kahdeksan ruunan laumaan laitumelle ja yöksi se otettiin talliin. Oikea ratkaisu se oli, Vake pääsi osaksi laumaa kuulemma ilman mainittavia ongelmia ja vaikutti ainakin viikkoa myöhemmin oikein tyytyväiseltä porukassa. Tutustumisesta uusiin tovereihin jäi kuitenkin pientä todistusaineistoa, sillä Vakelle oli ilmestynyt takaosaan melkein kämmenen kokoinen puremajälki. Onneksi se on pelkkä esteettinen haitta. Sitä en osaa sanoa, nousiko Vake uutena tulokkaana aivan johtajan asemaan, mutta ainakin näin sen paimentavan ja ohjailevan kolmen hevosen jonoa edellään isännän elkein. Kaikkien kanssa se näytti tulevan hyvin toimeen ainakin alkuselvittelyjen jälkeen.
Vake ja todennäköisin hampaanjälkien aiheuttaja.
Menin tosiaan itsekin Ouluun leiriviikon jälkeen sunnuntaina 9.7. Heti juna-asemalta suunta oli tallille, missä löysin Vaken laitumelta erittäin hyvinvoivana ja onnellisena. Saman tien lähdimmekin käymään maastossa Noran ja Annen kanssa. Näitä maastoja minulla onkin ollut niin ikävä! Loma oli nähtävästi tehnyt tehtävänsä, sillä laitumella vietetyn viikon aikana Vakelle oli löytynyt jostain oikein superkäynti. Se käveli niin pitkällä ja reippaalla askeleella, että puoliveristen perässä pysyttiin maastossa aivan helposti, ja käynti keinutti elastisesti koko kropan läpi. Siinä oli ihan hämmästelemistä, että kuinkas tämä näin hyvin kävelee. Mieli oli ponilla rento, vaikka paarmat aurinkoisena päivänä vähän kiusasivatkin. Kun pääsimme kankaille laukkapolun alkuun oli Vake ensin vähän malttamattomankin oloinen, mutta kun laukkaan lähdettiin niin ei ollut enää kiire. Laukkasimme pehmeällä hiekkapolulla rauhallista vauhtia pitkähkön pätkän, ja Vaken laukka tuntui sekin mukavan aktiiviselta mutta rennolta. Tämän kuntoilupätkän jälkeen hevoset saivat huokaista hetken, ja sitten teimme vielä tien toisella puolella "ravilenkin". Vake tosin täälläkin mieluiten laukkasi muiden ravatessa. Kotimatka tapahtui lentokentän reittiä pitkin samoissa rennon reippaissa tunnelmissa, ja näin tuli tehtyä mukavan lähes 10 kilometrin rauhallinen lenkki Tallinmäelle paluun kunniaksi.
Maanantaina 10.7. lomaohjelmassa oli uittoreissu Äimärautiolle. Ennen sitä tosin kävin hetkisen hölkkäilemässä Vaken kanssa kentällä ilman satulaa, mutta ei siellä kauan viitsinyt paarmojen takia olla. Uinti oli tällaisena päivänä paljon mukavampaa. Kuorma-autolla siis vietiin yhteensä viisi hevosta Äimärautiolle, missä oli tuulisesta ja hieman aallokkoisesta säästä huolimatta ihanan lämmintä merivettä. Loivasti syvenevällä tasaisella rannalla oli mukava polskia. Ihanaa, että pääsimme Oulun reissulla nauttimaan myös merestä!
Perjantaina 26.5. olin suunnitellut vakavahenkistä kouluratsastusiltaa. Tilaisuuden koittaessa lyöttäydyimme kuitenkin tallilla toisen ratsukon seuraan pienelle maastokierrokselle, jonka lisäksi kävimme hieman ravaamassa ja laukkaamassa rauhallisesti raviradan verryttelylenkillä. Tulikin siis humputteluilta, mutta sellainen teki Vakelle varmasti ihan hyvää. Kentällähän ehtii kyllä ahertaa milloin vain.
Lauantaina 27.5. Vake pääsi iltapäivällä liikkumaan toisen ratsastajan kanssa, mutta sen lisäksi pistäydyin itsekin tallilla aamupäivästä ja kävelytin Vakea pienen lenkin sekä annoin sen syödä vihreää jonkin aikaa. Syöttelylle löytyikin mukava paikka lenkin varrelta uimarannan polulta. Olen pyrkinyt syöttelemään Vakea narun päässä noin vartin kerrallaan aina kun olen vain ehtinyt. Mahdollista laitumelle laittoa on tullut pohdittua, mutta saattaa kyllä käydä niin, että Vakea ei vaan uskalla laitumelle päästää. Jos laitumelle menee niin siellä pitäisi olla vuorokauden ympäri, ja riskit ovat sellaisessa 24/7 laidunnuksessa ehkä kuitenkin liian suuret valmiiksi lihavan kohdalla, vaikka muutamaa päivää pidemmäksi ajaksi ei laittaisikaan. Syököön nyt sen sijaan narussa vähän kerrallaan.
Sunnuntaina 28.5. ratsastin itsenäisesti kentällä. Vake oli kuulemma ollut edellisenä päivänä ihan hyvä, mutta minulla oli nyt jotenkin homma aivan hukassa. Vake ei keskittynyt oikein kunnolla, ja en saanut sitä motivoitua töihin. Liekö huono päivä hevosella, ratsastajalla vai molemmilla, mutta oli nihkeää. Aikani tahkottuani lähdinkin sitten lopuksi kävelylenkille maastoon toisen ratsukon seurassa, ja se oli tämän ratsastuskerran ainoa hyvän mielen osuus.
Maanantaina 29.5. otettiin uusinta eli kentällä taas. Paremmin ratsastus nyt sujuikin, ja olin itse jotenkin iloisemmalla mielellä ja paremmalla keskittymisellä varustettu kuin edellispäivänä. Vaken keskittyminen meinasi aluksi herpaantua ulkomaailman asioihin, mutta osasin nyt suhtautua asiaan paremmin. Niin tuli Vakekin sitten houkuteltua töihin, kun osasin edes itse keskittyä olennaiseen. Ravissa tuli pienen lämmittelyn jälkeen ihan hyviä pätkiä. Treenasin myös hieman laukannostoja, jotka aluksi olivat normaalin lötköjä, mutta kunhan vaan poni tuli toistuvilla nostoilla kuulolle niin vasen laukka alkoi nousta oikein napakasti.
Tiistaina 30.5. oli viikoittaisen estevalmennuksen vuoro. Hyppäsimme taas isolla kentällä, missä riitti valinnanvaraa esteissä, ja radan hyppäämistä olikin ohjelmassa tälläkin kertaa. Tunnin ainoa hyvin sujunut osuus oli verryttelytehtävä, jossa piti ratsastaa suoraa linjaa puomilta pystylle ja takaisinpäin ensin kahdeksalla ja sitten seitsemällä askeleella. Vaken kanssa nappasimme kerrasta oikeat askelmäärät sekä pidemmässä että lyhyemmässä laukassa, näin pitkällä linjalla se ei ollut kovin vaikeaa.
Vaikeudet koittivat sitten ratatehtäviä hypätessä. Vake ei nyt syttynyt liikkumaan omalla moottorilla ja se paljon puhuttu kipinä tekemisestä puuttui. Kun ei poni liikkunut rehellisesti pohkeen edessä ja omalla imulla, niin laukka valui myös kovin etupainoiseksi, mitä edesauttoivat myös pitkät tiet suurella kentällä ja raskaan puoleinen pohja. Yritin korjata tilannetta pyytämällä Vakea enemmän ja enemmän eteenpäin, mutta sehän vain vyöryi raskaaksi etuosansa päälle. Ope käski nostaa keulaa ylös, mutta tämänkin päädyin tekemään niin, että Vake vain veti ja painoi vastaan. Niinpä sitä sitten mentiin ns. kovaa eteenpäin mutta pitkänä, matalana, pohkeen takana ja ohjassa roikkuen. Pienemmillä esteillä tuli helposti pitkiä nenä alhaalla -hyppyjä kaukaa, mutta isommilla esteillä alettiin tietysti mennä pohjaan, kun ei tästä laukasta päässyt ketterästi nousemaan hyppyihin. Muuta ratkaisua minulla ei tilanteeseen oikein ollut kuin pyytää yhä vaan eteen ja yrittää kiskoa nenää ylös. Sehän vaan oli jo toimimattomaksi todettu tapa, joten kunnolla sujuvaa ei hyppäämisestä tullut oikein missään vaiheessa. Joitain yksittäisiä parempia hyppyjä, mutta kun oikea fiilis puuttui täysin, niin kokonaisuutena meno oli kovin epäsujuvaa. Jotenkin olisi Vake pitänyt saada syttymään touhuun, mutta ratkaisematta jäi miten. Ainakin vain pahensin tilannetta itse.
Keskiviikkona 31.5. nollattiin päätä pelkällä talutuslenkillä, tosin käveltyä tuli ihan pitkästi eli noin tunnin verran. Estevalmennus jäi harmittamaan, mutta ei auta muu kuin kääntää katse eteenpäin. Välipäivä ratsastuksesta oli varmaan ihan paikallaan meille molemmille.
Alkoihan se kisakausi vihdoin meilläkin. En kyllä tiedä, voiko varsinaisesta kaudesta puhua, kun tämän vuoden kisailut ehkä rajoittuvat lähinnä kotipihaan, mutta kuitenkin. Edellisestä kisastartista oli aikaa jo melkein puoli vuotta, ja silloin kisasimme vielä vanhoilla kotikonnuilla Tallinmäellä. Nyt oli siis vuorossa myös ensimmäinen kilpailumme täällä Itä-Suomessa, kun Sorsasalon juhlakentällä järjestettiin Kuopion Ratsastajien perinteiset kevätkisat. Olen toki näissä samoissa karkeloissa ollut mukana ennenkin, viimeksi tasan 15 vuotta sitten, jolloin putosin aika vaarallisesti. Onneksi ne lähes puolen elämän takaiset traumat ovat jo aika hyvin painuneet pois muistista, ja onneksi tällä kertaa ratsuna oli oma luottopuksutin. Kisatauon vuoksi jännitti kyllä enemmän kuin mitkään kisat pitkään aikaan, mutta onneksi luokkina oli turvalliset ja helpot 70 ja 80 senttiä. Lohdutti kovasti, kun ensimmäisen luokan esteet näyttivät jopa kisajännityslasien takaa katsottuna tosi pieniltä, ja hypättävänä oli helppoakin helpompi seitsemän esteen rata A.0.0 -arvostelulla. Juuri sopiva rata enimpien jännitysten purkamiseen!
Verryttelyssä Vake vähän tönttyröi. Ensin ravasimme hieman pikkukentällä, missä Vake ei halunnut liikkua ollenkaan. Isolla verryttelykentällä mentiin sitten heti toiseen ääripäähän, ja Vake koetti ensin vähän villiintyä. Oli pakko aloittaa saman tien laukalla ja parin ristikon hyppäämisellä, jotta sain vähän tasoitettua tunnelmaa. Verryttelyhypyt menivät vähän miten sattuu, liikaa estettä kohti ajaen ja liian panikoivalla otteella. Normaali verryttelymeininki siis, tämähän se on aina se pahin osuus koko kisoissa.
Radalla oli onneksi paljon helpompaa. Vake lähti laukkaamaan sujuvasti omalla moottorilla, mutta ei painanut ohjille ja nenää alas. Esteet ylittyivät helposti yksi kerrallaan. Nelosesteelle piti hiukan venyttää askelta, ja tästä hypystä Vake lähtikin sitten hieman vyörymään eteenpäin pitkällä linjalla kohti seuraavaa pystyä. Laukka pääsi siis liikaakin venymään tätä estettä kohti, ja kun vastassa oli vain mitätön matala pysty, roiskaisi Vake sen yli vähän puolihuolimattomasti. Niinpä siinä vauhdin tiimellyksessä lähti puomi mukaan, mutta matka jatkui. Viimeiset esteet menivätkin tosi mukavasti hyvällä rytmillä ja tässä vaiheessa rataa jo varsin rennolla otteella. Näin kisakauden avausrata olikin ennen pitkää päätöksessä, ja onnistunut rata se olikin. Olin tosi tyytyväinen sujuvaan rytmiin ja mukavalta tuntuneeseen menoon, eikä puomin pudottaminen harmittanut. Sujuvaa ja helppoa suoritusta tässä oltiin hakemassa, ja se saatiin. Nyt saatoin lähteä hyppäämään seuraavan radan oikein hyvällä ja rentoutuneemmalla mielellä.
Kasikympin rata olikin sitten kaksivaiheinen arvostelulla 367.1, ja mukaan tuli mm. sarja. Toisessa vaiheessa oli pitkiä linjoja eli tämä ei ollut varsinaisesti mikään Vakea suosiva rata. Kilpailukykyinen aika ei nyt tosin ollutkaan ykköstavoitteena, vaan edelleen olin hakemassa sujuvaa hyvän mielen suoritusta. Verryttely meni taas vähän sähläämiseksi. Vake ei verryttelyssä imenyt esteille niin hyvin, joten sorruin sitä vähän puskemaan estettä kohti ja meno oli taas sellaista älytöntä roiskintaa. Periaatteessahan poni olikin jo aika lailla verrytelty, kun alla oli yksi rata. Onneksi osasin jättää verryttelyn kommellukset omaan arvoonsa, ja luotin Vaken olevan taas radalla elementissään.
80 sentin rata alkoikin melko lailla samoilla asetuksilla kuin edellinen rata. Yritin ratsastaa kakkos- ja kolmosesteen linjan nyt kuuteen askeleeseen, mutta en pyytänyt tarpeeksi eteen joten seitsemäs miniaskelkin tuli mukaan. Tämän jälkeen piti korjailla ristilaukka pois, mutta avaralla kentällä oli onneksi tilaa ja aikaa ennen seuraavaa estettä. Ensimmäisten kolmen esteen jälkeen alkoikin kaikista sujuvin meno, ja Vake sujahti seuraavien esteiden yli oikein helpon sutjakasti. Viitosesteen alla oleva värikäs portti tuotti luokassa jonkin verran kieltoja, mutta Vakea se ei hätkäyttänyt. Matka jatkui yhtä mukavassa rytmissä muurin kautta okserille ja tästä vielä sarjalle, johon päättyi ensimmäinen vaihe puhtaalla suorituksella. Niinpä jatkoimme vielä toiseen vaiheeseen, jonka alkuun osui radan hankalin kohta. Nyt piti kääntää sarjalta okserille silmukka, jossa Vake pyrki liiraamaan ulospäin sisääntuloportin vetäessä puoleensa ja kuskin jäädessä sisäohjaan kiinni. Niinpä kaarros meni hiukan laajaksi ja hidastavaksi, ja estelinjalle tultiin kaula mutkalla ja lapa ulkona. Ponnistuspaikka jäi kauas esteestä, ja aika moni hevonen olisi varmaan livahtanut esteen ohi vasemmalta, jonne ulkolapa jo muutenkin puski. Vake kuitenkin tsemppasi hienosti ja ponkaisi esteen yli vaikka olikin kaukana ja vinossa, ja myöskin ylsi okserin toiselle puolelle puomeihin koskematta. Hieno pelastus Vakelta tilanteessa, jossa lähestymisessä oli vähän kaikki pielessä! Hieno venytys tuli myöskin seuraavalle okserille, jolla ponnistuspaikka jäi niin ikään kauas. Nyt oltiin kuitenkin suorassa ja esteelle oli parempi imu, jolloin hypystäkin tuli ketterämpi. Näiden pari isomman loikan jälkeen viimeinen pysty-pysty-linja mentiin sitten vähän töpömmillä hypyillä, mutta tasaisen varmasti, ja näin oli tämäkin rata onnistuneesti maalissa.
Myös toinen rata antoi kovasti aihetta tyytyväisyyteen. Niin mukava rytmi, niin varmaa menoa! Toisessa vaiheessa pääsi ote ehkä hieman lipsahtamaan, kun yritin edes vähän ratsastaa aikaa enkä tehnyt niin huolellisia teitä. Vake venyi kuitenkin pitkillä loikilla oksereiden yli ja näytti, että täältä pesee. Jonkin aikaa olimme myös sijoituksissa kiinni, mutta pitkien laukkamatkojen ulkoradalla olimme aika hampaattomia ja jäimme sinne hitaampien nollaratojen kerhoon sijoituksen ollessa lopulta 21/51. Tavoite joka tapauksessa täyttyi: hyppäsimme asialliset ja sujuvat radat, joista jäi hyvä mieli. Vake teki radoilla erittäin varmaa työtä ja paikkasi kyllä ratsastajankin virheet, eli kyllä se oli edelleen se vanha tuttu luotto-Vake kuin aina ennenkin. Suoritusvarmuus tuntuu siis olevan tauosta huolimatta aivan ennallaan.
Pääsiäisviikonloppuna meillä kävi valmentamassa Anu Korppoo ja pääsimme Vaken kanssa onneksi osallistumaan valmennukseen. Anu oli ennestään siltä osin tuttu valmentaja, että olen hänen tunnillaan kerran tai pari käynyt pikkutyttönä noin 20 vuotta sitten, ja muistin hänen olevan ystävällinen ja kärsivällinen opettaja.
Tunti pidettiin neljän ratsukon ryhmässä. Olin satulassa jo puolisen tuntia ennen valmennuksen alkua, ja kävimme kävelemässä verkkalenkin sekä verryttelimme hetken aikaa maneesissa. Vake tuntui liikkuvan ihan pehmeästi ja hyvin jo alusta alkaen, eli melko samoilla säädöillä kuin torstaina yksityistunnilla. Oli varmaan ihan hyvä veto, että en yrittänyt perjantaina vääntää sen kanssa mitään itsenäisesti vaan kävimme vain rennolla tunnin mittaisella talutuslenkillä.
Anu kyseli ensin vähän ratsukoiden taustoja, ja sitten aloitimme työt käynnissä muutamalla pysähdyksellä. Sain ohjeeksi tarkistaa, että molemmat ohjat olivat yhtä pitkät ja pysähtyessä kummallakin ohjalla oli sama tuntuma. Sitten siirryimme ratsastamaan ravissa ja laukassa keskiympyrälle. Vake ravasi hyvässä tahdissa eteenpäin, ja aika mukava muotokin lähti tänään löytymään lähes itsestään. Ohjeena oli ratsastaa vielä vähän sisäpohjetta läpi, ja tällä saatiin toivottuja muutoksia aikaan. Hämmästyksekseni laukkakin sujui tänään ympyrällä ilman minkäänlaista lavan puskemista ulos, eli Vake pysyi helposti reitillä ja jokseenkin suorana. Pikemminkin se yritti aavistuksen kaatua sisälavalle, mutta tätä oli paljon helpompi kontrolloida kuin ulos liiraamista. Meitä taisi auttaa aika paljon se, että muut kolme ratsukkoa laukkasivat samalla ympyrällä, jolloin Vake pyrki lähinnä seuraamaan edellä menevää hevosta eikä sillä ollut mitään hinkua luistaa ulos ympyrältä. Kun tuumin tätä tunnin lopuksi ääneen niin Anu totesi myös, että olimme ratsastaneet ensin ympyrällä ravissa ulkoavut läpi, jolloin sitten laukassa oli helppo jatkaa ilman lavan karkaamista.
Laukkaa ei tänään ratsastettu alkuverryttelyä enempää, joten sen osalta pääsimme tänään helpolla. Ympyrätyöskentelyn jälkeen vuorossa oli pohkeenväistöjä, joita ratsastimme käynnissä pituushalkaisijalta uraa kohti ja toisella pitkällä sivulla mentiin harjoitusravia. Väistöt sujuivat meiltä tosi kivasti, vaikka käyntiväistöissä Vake ei usein edes ole niin haka kuin raviväistöissä. Etenkin väistö vasemmalle muokkaantui tosi hyväksi, kun korjailin Anun ohjeilla vielä suoruutta ja sain yhtä aikaa sekä takaosan mukaan että vasemman lavan suoraksi. Salaisena aseenani oli väistön ratsastus sulkutaivutusajatuksella, eli lähdin siihen aivan lievästi vasemmalle asettaen ja näin ei vasen lapa karannut vaan Vake tuli vasemmalle ohjalle hyvin. Tämän suunnan väistössä oltiin totta vie suorassa, ja Vake tuli samalla mukavan ryhdikkääseen muotoon kevyelle tuntumalle.
Oikealle väistäminen ei sujunut aivan yhtä esimerkillisesti, mutta hyviä väistöjä Vake esitti tähänkin suuntaan. Nyt oli tärkeää ratsastaa tarpeeksi myös eteenpäin, sillä Vake pyrki kaatumaan sivulle liiankin voimakkaasti ja kaiken etenemisen sammuttaen. Niinpä pyysin sitä vuorotellen sivulle ja vuorotellen eteen. Pää oli tässä väistössä ensin hieman mutkalla niskasta, mutta takajalan astuminen kunnolla ristiin sai Vaken myötäämään niskasta hyvin ja jopa nostamaan etuosaansa. Pääsin aika hyvin hölläämään sisäohjaa pois sekä kiittämään jo väistön aikana hyvistä askelista.
Lopuksi ratsastimme vielä hetken harjoitusravissa ja voltit lyhyille sivuille vasemmassa kierroksessa. Vake ravasi oikein kivasti itse eteenpäin, ja etenkin volteille kääntyessä minun piti muistaa tehdä vähän puolipidätteitä. Sisäpohje taakse ja ulkopohje eteen -reseptilläni sain vielä volteilla suoristettua Vakea vähän paremmin, ja voltin lopulla puolestaan ohjeena oli ratsastaa sisäpohjetta vähän paremmin läpi. Volteilla ravi olikin parhaimmillaan oikein ryhdikästä.
Menimme vielä hetken aikaa keventäen ja eteen-alas venyttäen, ja sitten oli loppupalautteen aika. Anu antoi meille oikein kivaa palautetta ja sanoi Vaken työskentelevän tosi hyvällä asenteella sekä vastaavan apuihini hyvin. Väistöt olivat kuulemma erityisen hyviä. Totesipa Anu vielä minun istuvan siististi, ja olin aika hämmentynyt. Puhutaanko nyt oikeasta ratsukosta? Kieltämättä Vake kyllä oli tänään aivan harvinaisen hyvällä mielellä liikkeellä, ja teki hommia keskittyneen kuuliaisesti ja laiskottelematta. Valmennuksen hyvä tunnelma sai minutkin tsemppaamaan sopivalla tavalla eli keskittyen mutta rauhallisesti ilman liiallista painetta. Toki Anu antoi myös vinkit siitä, mitä pitää erityisesti keskittyä korjaamaan: istunnan suoruutta on tarkkailtava, eli koko ajan pitäisi omien kylkien pysyä yhtä pitkinä, ja on myös oltava tarkkana, että Vake vastaa pohkeeseen heti eikä kohta.
Olipa hyvä valmennus! Valmentaja tuntui saavan ratsukot esittämään parastaan ihan huomaamatta ja ilman ylimääräistä hiillostusta. Tehtävät olivat helppoja, mutta ne keskityttiin tekemään oikeasti hyvin. Tämä sopi meille mainiosti.
Lauantaina oli mukava pieni pakkanen, ja niinpä toteutin viikon ajan hautomani suunnitelman, eli pakkasin reppuun eväitä ja vaihtovaatteita tallireissua varten ja otin sukset alleni. Matkaa kotoa tallille jäälatuja pitkin on noin 11-12 km, ja tuumasin, että äkkiäkös sen hyvällä kelillä hiihtää. Bussikortti tuli kuitenkin otettua varmuuden vuoksi taskuun siltä varalta, ettei paluumatkalle jaksaisi lähteä hiihtäen. Sujuvastihan jäällä tosiaan matka taittui. Siitä, kun seisoin kotikulmilla Puijonlaaksossa ladun päässä, meni alle tunti siihen hetkeen, kun hiihdin maihin Sorsasalon rannassa lähellä tallia. Vaikka päivä oli vähän pilvinen niin jäällä oli mukava nauttia ulkoilusta.
Lisää ulkoilua oli luvassa tietenkin perillä, missä minua odotteli Vake. Vaken kanssa ohjelmassa oli tänään maastolenkki, jonne saimme sopivasti seuraakin. Kävimme kiertelemässä lenkin mökkiteillä, ja nämä olivat minulle entuudestaan tuntemattomia reittejä. Askellajina oli pelkkä käynti, mutta lähes tunnin verran lenkkeilimme lumisilla teillä. Vake tykkäsi ja oli rento kun sai mennä kaverin perässä. Reippaasti askeltavan suokin kannoilla Vakekin sai kävelyynsä mukavaa vetävyyttä, vaikka aina välillä meitä pitikin odotella. Maastosta palatessa alkoi pikkuhiljaa jo hämärtää, koska en ollut lähtenyt koko reissulle kuin vasta iltapäivän puolella. Kotimatka hiihtäen tuntui silti edelleen hyvältä ajatukselta, joten Vaken rapsuttelun jälkeen suuntasin takaisin jäälle ja hiihdin samaa reittiä kotiin pimeän laskeutumisesta huolimatta.
Idea hiihtoretkestä tallille oli ehdottomasti toteuttamisen arvoinen. Mukavaa oli niin menomatkalla, ratsain maastossa kuin vielä kotimatkallakin, ja kotona olo oli väsynyt mutta onnellinen. Voisi sitä lauantaipäivän huonomminkin viettää.
Uudenvuodenaattona oli nollakeli ja aurinko paistoi. Kauniin päivän kunniaksi teimme Vaken kanssa maastolenkin toisen ratsukon seurassa. Edellisillan vesisateen vuoksi keli oli taas monin paikoin pääkallojäätikköä, mutta siitä huolimatta kuljimme alkumatkan tietä pitkin. Takakengättömän Vaken kanssa piti mennä aivan reunassa ja käytännössä puoliksi pientareella, jossa ei ollut niin liukasta. Pienen tiepätkän jälkeen päästiin onneksi poluille, joilla ei ollut jäätä. Kolusimme läpi käytännössä kaikki polut, mitä tallin lähistöltä löytyy, ja vaikka maastot eivät täällä ole millään mittapuulla laajat, niin löytyi sieltä kuitenkin mäkeä kiivettäväksi ylös ja alas ja poluilla tuli hevosille ihan hyvää pientä jumppaa. Vake kulki ensin kaverin perässä, mutta lopuksi menimme myös edeltä. Lenkki sujui oikein leppoisasti ja mukavasti kaikin puolin.
Uudenvuodenpäivänä menin tallille aamupäivästä. Vake-raukka oli ilmeisesti pelännyt pauketta uudenvuodenyönä, sillä se oli selvästi normaalia valppaammassa mielentilassa. Karsinassa se vaikutti normaaliin olemukseensa verrattuna hötkyltä, ja ulkona se oli hieman jännittynyt ja varautunut. Tällaista Vakea ei Kuopiossa ole vielä nähty, eli kyllä sen mielenrauha oli nyt järkkynyt. Lähdimme kuitenkin taas aluksi pienelle kävelylenkille metsäpoluille. Heppakaveria ei tällä kertaa ollut mukana, mutta Aleksei oli lenkillä jalan ja meni edeltä, mikä antaa Vakelle myös turvallisuudentunnetta. Ensimmäisen vartin ajan Vake oli tosiaan selvästi huolestuneen oloinen, ja se käveli eteenpäin aivan poikkeuksellisen reipasta vauhtia. Pikkuhiljaa poni alkoi rentoutua, ja lopullisesti se rentoutui kun menimme tuttuun ja turvalliseen maneesiin. Maneesissa tuli sitten työskenneltyä ravissa ja laukassa lähes tunti. Aluksi Vaken keskittyminen vaikutti vähän huonolta, mutta pikkuhiljaa päästiin paremmin töiden makuun, ja ravissa tuli ihan asiallisiakin hetkiä. Laukassa Vake sitten pukitteli pienesti, kun yritin patistella takajalkoja töihin. Aleksei kuvasi muutaman videopätkän, ja omasta mielestäni näyttää siltä, kuin Vake ravaisi takaosastaan vähän aiempaa paremmin. Jotain positiivista kehitystä liikkumisessa on siis ehkä tapahtunut, niin kuin opekin viimeksi totesi.
Epäluuloinen Vake kävelyllä 1.1.
Maanantai-iltana 2.1. menimme maneesissa, suurimman osan ajasta aivan omassa rauhassa. Otin päivän agendaksi istuntaan keskittymisen, sillä itsenäisesti ratsastaessa istunta jää yleensä aivan liian vähälle huomiolle. Erityisesti keskityin nyt pitämään kyynärkulman, hartiat takana ja kädet kannettuna. Kyllähän minä sen itsekin huomaan, kuinka olen aina automaattisesti lykkäämässä käsiä suoraksi eteen ja sen myötä romahtaa koko ratsukko etupainoiseksi. Kädet kuriin laittamalla Vake ehkä olikin vähän ryhdikkäämpi. Toisaalta kokeilin myös pidemmällä ohjalla eteen-alas-muodossa ratsastamista pystyssä istuen ja kädet kannettuna säilyttäen. Hassultahan se tuntuu mennä niin pitkällä ohjalla, kuin mitä käsien oikealla paikalla ja kyynärpäistä koukistettuna vaatii, mutta kyllä siitä kädet suorana ratsastelusta vaan on päästävä eroon, jos tuntumaa haluaa parantaa. Istunnan aktiivinen parantaminen voisi olla vaikka ihan uudenvuoden lupaus.
Vake oli muuten vielä maanantainakin epänormaalin huolestunut ja jännittynyt. Etenkin kavereiden poistuessa maneesista Vake valpastui ja suorastaan vähän tuijotteli toista päätyä. Toisaalta tässä mielentilassa sen liikkumiseen tuli pientä lisäsähköä, joka toi koko poniin ryhtiä ja energiaa. Pyrin sitten ratsastamaan Vakea mahdollisimman rennoksi (samalla kuitenkin välttäen ohjien heittämistä kokonaan pois tuntumalta), ja itse asiassa ravissa tuli jossain vaiheessa tosi näppärän oloista menoa, kun Vake alkoi suunnata jännitysenergiaansa ryhdikkääseen työskentelyyn. Tyhjässä maneesissa kelpasi myös puhua ja hymistä rauhoittavasti, mikä auttoi itseäni pysymään rentona ja tyynenä ja ehkä rentoutti Vakeakin. Syytän vielä maanantainkin oudosta huolestuneisuudesta uudenvuoden rakettien aiheuttamaa järkytystä. Täällä pauketta onkin varmasti kuulunut paljon enemmän kuin maaseudulla, missä Vake aikaisemmin asui.
