Vaken maalaisloma

Sillä aikaa kun leireilin itse Einolassa, vietti Vake lomaa vanhoissa kotimaisemissaan Tallinmäellä. Kuopion Ratsastajien kisoista järjestyi kyyti entisen isäntäväen matkassa kohti Oulua, joten sinne Vake sai lähteä lomalle tuttuun paikkaan. Olin harmitellut koko alkukesän sitä, ettei Vake pääse laitumelle, koska se näyttää siinä määrin potentiaaliselta kaviokuumeponilta etten sitä ympärivuorokautiseen laidunnukseen uskalla laittaa. Tallinmäellä kuitenkin oli mahdollisuus myös osapäivälaidunnukseen, mitä Vake on kestänyt aikaisempinakin kesinä, joten sinne uskalsin sen sitten lähettää.

Toinen jännityksen aihe oli tietenkin Vaken soluttautuminen laumaan, jossa oli pari sen vanhaa tuttua mutta suurimmaksi osaksi hevosia, joiden kanssa se ei aikaisemmin ole ollut laumassa. Tämänkin asian osalta päätin ottaa pienen riskin, joten toiveideni mukaisesti Vake meni päiväsaikaan kahdeksan ruunan laumaan laitumelle ja yöksi se otettiin talliin. Oikea ratkaisu se oli, Vake pääsi osaksi laumaa kuulemma ilman mainittavia ongelmia ja vaikutti ainakin viikkoa myöhemmin oikein tyytyväiseltä porukassa. Tutustumisesta uusiin tovereihin jäi kuitenkin pientä todistusaineistoa, sillä Vakelle oli ilmestynyt takaosaan melkein kämmenen kokoinen puremajälki. Onneksi se on pelkkä esteettinen haitta. Sitä en osaa sanoa, nousiko Vake uutena tulokkaana aivan johtajan asemaan, mutta ainakin näin sen paimentavan ja ohjailevan kolmen hevosen jonoa edellään isännän elkein. Kaikkien kanssa se näytti tulevan hyvin toimeen ainakin alkuselvittelyjen jälkeen.

Vake ja todennäköisin hampaanjälkien aiheuttaja.

Menin tosiaan itsekin Ouluun leiriviikon jälkeen sunnuntaina 9.7. Heti juna-asemalta suunta oli tallille, missä löysin Vaken laitumelta erittäin hyvinvoivana ja onnellisena. Saman tien lähdimmekin käymään maastossa Noran ja Annen kanssa. Näitä maastoja minulla onkin ollut niin ikävä! Loma oli nähtävästi tehnyt tehtävänsä, sillä laitumella vietetyn viikon aikana Vakelle oli löytynyt jostain oikein superkäynti. Se käveli niin pitkällä ja reippaalla askeleella, että puoliveristen perässä pysyttiin maastossa aivan helposti, ja käynti keinutti elastisesti koko kropan läpi. Siinä oli ihan hämmästelemistä, että kuinkas tämä näin hyvin kävelee. Mieli oli ponilla rento, vaikka paarmat aurinkoisena päivänä vähän kiusasivatkin. Kun pääsimme kankaille laukkapolun alkuun oli Vake ensin vähän malttamattomankin oloinen, mutta kun laukkaan lähdettiin niin ei ollut enää kiire. Laukkasimme pehmeällä hiekkapolulla rauhallista vauhtia pitkähkön pätkän, ja Vaken laukka tuntui sekin mukavan aktiiviselta mutta rennolta. Tämän kuntoilupätkän jälkeen hevoset saivat huokaista hetken, ja sitten teimme vielä tien toisella puolella "ravilenkin". Vake tosin täälläkin mieluiten laukkasi muiden ravatessa. Kotimatka tapahtui lentokentän reittiä pitkin samoissa rennon reippaissa tunnelmissa, ja näin tuli tehtyä mukavan lähes 10 kilometrin rauhallinen lenkki Tallinmäelle paluun kunniaksi.

Maanantaina 10.7. lomaohjelmassa oli uittoreissu Äimärautiolle. Ennen sitä tosin kävin hetkisen hölkkäilemässä Vaken kanssa kentällä ilman satulaa, mutta ei siellä kauan viitsinyt paarmojen takia olla. Uinti oli tällaisena päivänä paljon mukavampaa. Kuorma-autolla siis vietiin yhteensä viisi hevosta Äimärautiolle, missä oli tuulisesta ja hieman aallokkoisesta säästä huolimatta ihanan lämmintä merivettä. Loivasti syvenevällä tasaisella rannalla oli mukava polskia. Ihanaa, että pääsimme Oulun reissulla nauttimaan myös merestä!

© Hannakaisa Holmi

Pilvilinnoista maan pinnalle

Torstaina 9.2. oli vielä yksi Super-Vake -päivä. Illan ohjelmassa oli tosin vain ilman satulaa jaloittelua maneesissa puolen tunnin verran, eli käytännössä välipäivä treeneistä. Ratsastin kuitenkin myös pari lyhyttä pätkää tuntumalla käynnissä ja hieman ravissakin, ja Vake oli aivan mahdottoman mukava ratsastaa. Niin ryhdikäs edestä ja kevyellä tuntumalla, niin notkea ja rento!

Perjantaina en ollut ratsailla itse, mutta Vaken liikuttaja raportoi myöskin Vaken olleen hyvä. Lauantaina 11.2. hyppäsin taas itse puikkoihin, ja kävimme ensin maneesissa hölkkäilemässä sekä lopuksi kävelimme tovin metsälenkillä. Jostain syystä taika oli nyt rauennut, eli yhteistyö ei toiminut läheskään samalla tasolla kuin alkuviikosta. Olin kieltämättä itse aika jumissa ja tukossa, joten istunnan kanssa oli ongelmia ja eihän se Vakekaan sitten niin hyvin kulkenut. Etuosa ei ollut ollenkaan niin ryhdikäs ja kevyt kuin parhaimmillaan. Päivän ilonpilkahdus oli laukka: oikeassa laukassa löytyi hyvä rytmi, ja Vake jopa pyöristyi! Ratsastin kuviona laajaa keskiympyrää, joka oli laukan työstämiseen sikäli optimaalinen kuvio, että pääsin hieman taivuttamaan mutta ei tullut jyrkkiä kaarteita vaan laukka sai koko ajan rullata rennosti. Myös vasemmassa laukassa oli hyvä rytmi ja sujuvuus, mutta en löytänyt samalla tavalla ponia kahden ohjan väliin.

Sunnuntaina 12.2. oli maaston vuoro. Saimme seuraksi kaksi muuta ratsukkoa, ja lähdimme käväisemään hieman jäällä. Alkumatka meni rennosti, mutta tuli kyllä yllätyksenä, kuinka Vake jäällä kuumui ja otti kierroksia. Olihan siellä toki aika navakka tuuli, jaloissa rahiseva hanki ja hiihtäjiä. Laukkasimme yhtä ja samaa lyhyehköä pätkää edestakaisin pari kertaa, ja Vaken laukkaan lähdöt olivat kyllä varsin sähäköitä. Sehän melkein painoi ohjille! Olimme kääntymässä takaisin tulosuuntaan, kun jonkin matkan päässä jäällä ajoi moottorikelkka ohi. Kaikkien muiden virittävien tekijöiden päälle tämä veti kupin nurin, ja Vake nykäisi kunnon pukkiloikalla sivulle pää alhaalla. Niin helposti sitten irtosin satulasta, ja kierähdin ohjat kädessä hankeen ihan samalla tavalla kuin olen tehnyt Vaken samanlaisesta loikasta pari kertaa aikaisemminkin. AINA tämä sama temppu heilauttaa minut kyydistä! Eipä siinä toki mitenkään käynyt, ei ollut edes mustelman arvoinen laskeutuminen ja matka jatkui. Tuumasin, että Vake tuntuisi kaipaavan kunnon laukkairrottelua, ja vielä pätkä laukkaa mentiinkin. Niin kauan sujui hyvin, kun pysyimme edellä menevän hännässä kiinni. Kun siirryimme Vaken kanssa keulaan, niin sehän villiintyi edessä aukeavasta avaruudesta ja yritti lähteä kiikuttamaan. Sain onneksi melko helpolla estettyä pään alas vetämisen ja ryntäyksen, sillä Vaken eteenpäin suuntautuvat reaktiot tuppaavat olemaan hitaampia kuin sivulle suuntautuvat. Laukkasimme siinä sitten vähän matkaa niin, että sain ihan napakasti nostaa ja kääntää nenää toisella ohjalla ponin hanskassa pitämiseksi. Kun jäältä poistuttiin, niin Vaken kierrokset tasoittuivat heti, ja loppulenkki käynnissä oli normaalin leppoisaa menoa. Vähän jäin kaipailemaan pidempää yhtenäistä laukkapätkää, sillä ponipommi olisi sellaista kyllä tarvinnut. Toisaalta ehkä Vake olisi riehaantunut aivan liikaa, jos jäällä olisi alettu tosissaan revitellä. Ihan kiva, että on energiaa, mutta saisipa sen siirrettyä koulutreeneihin ja osaisipa kuski pysyä kyydissä!

Maanantai 13.2. oli hyvin pitkälti toisintoa lauantaista. Menimme taas maneesissa, eikä poni ollut suinkaan ylivirkeä pommi vaan aika tahmea ja etupainoinen. Toisin sanoen enemmän sellainen Vake kuin ennen vanhaan, ja ne viime aikoina löytyneet paremmat vaihteet eivät nyt olleet käytössä. Suurimpana syynä tähän pidin taas omaa ratsastustani, joka oli totaalisen tukossa. Miten jumissa sitä voi ihminen ollakaan! Sentään laukka sujui myös tällä kerralla aikaisempaa paremmin, eli oikeaan laukkaan löytyi pyöreyttä. Vasemmassa kierroksessa puolestaan herättelin Vakea laukannostoilla käynnistä, ja näiden avulla sain sen vihdoin hieman syttymään. Hetken aikaa ravissa olikin sitten sitä fiilistä, että poni kantoi itsensä, meni pohkeen edessä ja käytti takajalkojaan ja selkäänsä kunnolla. Ratsastus olisi varmaan ollut viisainta päättää tähän, mutta yritin pienen käyntitauon jälkeen vielä jatkaa. Sitten ote touhusta katosikin taas, ja lisäksi menin itse puihin kun maneesiin tuli "yleisöä". Niinpä loppu olikin taas aika väkinäistä väkerrystä ja innotonta liikkumista.

Superpäivien jälkeen tuli siis jälleen arki vastaan ja mentiin pari askelta taaksepäin. Tipahdin maan pinnalle paitsi kirjaimellisesti myös kuvainnollisesti. Kun sitä hyvää menoa on kuitenkin päässyt maistamaan, niin kaipa siihen samaan pitäisi olla entistä helpompi päästä taas takaisin.

Kyllä kelpaa kun ratsuna on Super-Vake

Torstaina 26.1. Vake oli ansainnut ihan kevyen höntsäpäivän. Jätin satulan pois, könysin kyytiin (Vakea yhtään isomman tai vilkasliikkeisemmän otuksen selkään en kyllä varmaan pääsisi tuollaiselta n. 30 cm korkealta saunajakkaralta ilman satulaa!) ja humputtelimme maneesissa noin puoli tuntia. Suurin osa ajasta oli vain käyntiä pitkin ohjin, mutta ratsastin muutamia pätkiä myös tuntumalla sekä käynnissä että ravissa. Vake oli edellispäivän tunnin jäljiltä oikein rento ja pehmeä sekä liikkui kevyellä tuntumalla pyöreänä. Oikein mukavaa!

Tosi hyvä meno jatkui myös perjantaina 27.1., jolloin ratsastin itsenäisesti normaalin treenin. En laittanut edes kannuksia jalkaan tällä kertaa, ja Vakehan liikkuikin oikein hyvin itse. Kaiken lisäksi Vake oli myös oikein ryhdikäs heti alusta alkaen, eli ei tarvinnut vääntää ja kääntää puolta tuntia ennen kuin alkoi toimia, vaan poni oli avuilla ja hyvässä muodossa heti aloittaessa. Näinhän sen pitäisikin toimia. Minun oli tietysti myös helpompi istua, kun Vake liikkui oikein, ja sainkin ainakin ajoittain kannettua käsiä sekä pidettyä tuntuman pehmeänä. Käynti ja ravi tosiaan toimivat heti, mutta laukka oli aluksi aikamoista rönttäämistä, eli ei sentään ihan kaikki ollut tänään unelmahöttöä.

Ratsastettuani ensin hieman väistöjä ja sulkuja paneuduinkin sitten laukka-asiaan tarkemmin pääty-ympyrällä, jossa ratsastin käynnistä laukannostoja ja ihan lyhyitä laukkapätkiä. Tällä tehtävällä sain Vaken valppaaksi ja odottamaan nostoa, jolloin se alkoi nostaa laukan täsmällisesti avuista. En riehunut enkä heilunut, vaan annoin pohkeilla avut ja sen jälkeen pienen aikaikkunan Vakelle reagoida. Kivoja nostojahan sieltä rupesikin tulemaan, ja tällaisilla hallituilla, lyhyillä laukkapätkillä Vake myös alkoi laukata tasapainoisemmin ja paremmin tuntumaa kohti. Ei vielä täydellisen pyöreää, mutta sata kertaa parempaa laukkaa kuin verryttelyssä. Olin myös tyytyväinen siihen, miten keskittyneesti ja päämäärätietoisesti sain ratsastettua vaikka ei ollut opettajaa paikalla. Sain rakennettua oikein järkevän treenin, jossa pääsin tehokkaasti käsiksi ongelmakohtaan (laukannostot) ja sain työstettyä sitä selvästi eteenpäin. Ei siis mennyt haahuiluksi, vaan itsenäinen treeni tuntui oikein kehittävältä tänään.

Keskiviikon yksityistunnin jäljiltä Vake oli siis ainakin kaksi päivää putkeen aivan poikkeuksellisen hyvä ratsastaa, ja sen ansiosta sain itsestänikin parempaa tekemistä irti. Se on kyllä mainio tunne, kun jokin asia tällä lailla loksahtaa eteenpäin ja vähän aikaa on oikein hyvä putki päällä. Motivaatio kasvaa aivan humisten tällaisista onnistumisen hetkistä.

Itsenäistä touhuilua

Jouluviikolla ei päästy Vaken kanssa tunneille, joten koko viikko oli itsenäistä humputtelua, josta pieni päiväkohtainen kooste alla. Koulua tuli väännettyä ehkä turhankin paljon, vaikka yritin välillä keventää tunnelmaa kävelypäivillä, minimaastoilla ja satunnaisilla pikkuesteillä. Onneksi tutustuimme nyt ratsukkoon, josta saadaan jatkossa maastoseuraa. Kaikki on sujunut edelleen hyvin mutkattomasti, Vake on vaikuttanut oloonsa tyytyväiseltä eikä ole valittanut uudessa kodissa mistään. On se kyllä hyvin sopeutuvainen kaveri.

Maanantaina 19.12. ohjelmassa oli tavanomainen sileän liikutus. Vake oli alussa vähän jähmeä, mutta vertyi siitä ja takaosan toiminta parani ratsastuksen loppua kohti. Pyrin aloittamaan riittävän rennolla otteella, ja siitä edettiin laukanvaihtojen sekä lyhyiden väistöpätkien pariin. Väistöt sujuivatkin lopuksi oikein mukavasti, ne ovat selvästi parantuneet etenkin vasemmalle kun niitä on nyt jatkuvasti treenailtu. Laukassa meno oli enimmäkseen jähmäilyä, mutta tuli sieltä sentään pari hyvää ja toimivaa askelta paremmalla energialla. Laukassa istuminen on vaan niin paljon helpompaa sitten, kun takaosa käynnistyy kunnolla mukaan.

Tiistaina 20.12. saimme olla yksin maneesissa, ja siitä ilosta raahasin areenalle maapuomin ja miniesteen mielenvirkistykseksi. Kovin kummoisia hyppyhommia en aivan omin nokkineni tohdi harrastaa, vaan niissä on mielestäni hyvä olla joku katsomassa perään ettei tule sössittyä mitään liian pahasti. Laukkaa tuli tänään mentyä aika paljon. Ensin tehtiin raviverryttely sileällä, ja sitten ylitettiin laukassa maapuomia pääty-ympyrällä ja estettä keskiympyrällä. Välissä ratsastin raviväistöjä ja koetin tehdä teräviä laukannostoja, ennen kuin lopuksi ylitettiin vielä este muutaman kerran ennen loppuraveja. Väistöt olivat ihan asialliset, ja ravissa oli hyvät hetkensä, mutta nostoissa ei päästy haluttuun lopputulokseen. Minähän hyvänen aika vedän ohjista laukkaa nostaessa! Vake oli vähän raskas pötkylä tänään, mutta estehommien ansiosta se piristyi ja laukkakin alkoi rullata paremmin. Laukkaympyrällä puomille kaartaessa tuli pari tönttöröintiä, kun Vake yritti murtautua ulos ympyrältä ja ryöstäytyä kohti vieressä olevaa estettä. Huvittavaa.

Keskiviikkona 21.12. ratsastin kevyemmin eli ainoastaan käyntiä ja ravia. Nuttura ei kiristänyt liikaa, ja meno oli nyt varsin rentoa ja harmonista. Vake teki älyttömän kivoja väistöjä pienillä avuilla. Parhaimmillaan Vake voisi todellakin toimia aika kevyillä avuilla, kunhan en sorru yliratsastamiseen ja turhaan "huuda" sille koko ajan.

Torstaina 22.12. oli käyntipäivä. Jätin satulan pois ja kävelimme maneesissa pitkin ohjin puolisen tuntia. Vaken selässä on niin mukavaa istuskella ilman satulaa, se on kuin jumppapallon päällä istuisi. Painomittanauha muuten näytti tänään samaa lukemaa kuin viikko sitten.

Perjantaina 23.12. oli maneesissa poikkeuksellisesti ruuhkaa, kun kaikki halusivat juoksuttaa hevosensa ennen pyhiä liinassa ja me satuttiin siihen sumppuun mukaan. Toisessa päädyssä olikin aluksi niin lennokas kaveri liinan päässä, että siinä omakin keskittyminen vähän herpaantui. Tiedä sitten, menikö pasmat sekaisin ruuhkasta, mutta tänään oli vähän vastahakoista. Vake ei oikein liikkunut itse, ja rentous puuttui. Laukassa Vake ensin jumi ja kyseli, että mennäänkö ihan oikeasti. Siitä päästiin sitten parin pukin kautta liikkeelle, ja oikeassa laukassa tulikin lopulta varsin mukava pätkä. Vasen laukka sen sijaan ei pyörinyt. Juoksuttajien poistuttua ja tilanteen rauhoituttua maneesiin ilmestyi pari lävistäjäristikkoa, jotka sitten lopuksi hyppelimme Vakenkin kanssa pari kertaa. Olin vaan aivan liian pitkillä jalustimilla liikkeellä hyppyjä ajatellen, sillä uudet jalustinhihnat olivat taas venyneet niin, ettei niissä ollut lyhennysvaraa. Teinpä sitten tallissa pari reikää lisää.

Jouluaattona pääsimme vihdoin sinne maastoon uuden maastokaverin kanssa. Harmi vaan, että keli oli tosi liukas. Köpöttelimme kuitenkin mukavan käyntilenkin lähipoluilla, jotka olivat ihan hyvässä kunnossa. Myös hiekoitettua tietä pitkin päästiin menemään luistelematta, koska hiekka oli jäätynyt kiinni. Vakellahan ei tällä hetkellä ole takasissa kenkiä ja hokkeja, joten liukkaus on sen takia vielä suurempi haaste. Metsäpoluilla oli kuitenkin mukavaa, ja onpa kiva, että meille löytyi nyt maastoon seuraa.

Joulupäivän iltana kävin ratsastamassa Vaken maneesissa, kun taas tapaninpäivänä pysyin poissa tallilta ja Vake sai pitää silloin kokonaan vapaata. Tällä kertaa Vake oli taas reippaampi, eli kyllä sillä selvästi on vähän erilaisia päiviä. En osaa oikein sanoa, johtuuko se Vakesta itsestään, vaiko siitä, että kuskilla on erilaisia päiviä. Toisina päivinä vaan ratsastaa paremmin kuin toisina, ja joskus Vakea huvittaa ja joskus ei. Näillä kahdella asialla voi kyllä olla jokin yhteys, eli Vaken motivaatio loppuu silloin, kun itse olen ”huono”. Joka tapauksessa tällä kerralla Vake eteni laukassa ihanan sujuvasti, ja laukka pyöri molempiin suuntiin varsin vaivattomasti.

Tiistaina 27.12. palattiin hommiin vapaapäivän jälkeen, ja Vake oli ensin vähän puskettava. Tein raviverryttelyn oikein pitkän kaavan mukaan sekä vähän väistöjä, ja sitten vasta laukattiin. Oikea laukka rullasi ja "keinui" oikein mukavasti! Vake ei ollut laukassa täysin pyöreä niskasta, mutta tuntuma oli tasainen ja pehmeä ja poni tuntui laukkaavan hyvin kahden ohjan välissä. Takaosakin tuntui olevan kohtalaisen hyvin käytössä, ja laukassa istuminen sujui aika vaivattomasti. Vasen laukka pyöri myös ihan hyvällä energialla, mutta siinä ei kyllä oltu kahden ohjan välissä vaan pahasti vinossa. Lopuksi tein käyntiväistöjä uran sisäpuolelta uraa kohti, ja väistön päätteeksi nostin laukan. Sieltä tulikin muutamia mukavan teräviä nostoja, parempia kuin pitkiin aikoihin, vaikkei Vake pysykään nostoissa pyöreänä. Nostoapujen ajoituksen kanssa minulla vaan on edelleen ongelmaa.

Keskiviikkona 28.12. yritin hakea vaihtelua maneesissa pyörimiseen. Kävimme kävelemässä kierroksen tai pari pihapiirin jokaisella kentällä, myös suurella kisakentällä jossa sai kahlata syvemmässä hangessa. Sitten piha alkoi tuntua pieneltä ja aloin pohtia, josko käväisisimme pienen lenkin metsässä. Oli pimeää ja olimme yksin, mutta Vake tuntui rennolta ja lunkilta. Niinpä ohjasin sen metsäpolulle, ja hienosti Vake lähti pihasta yksin pimeään metsään ja kulki siellä luottavaisesti ja varmasti. Ei meillä ollut hätäpäivää, ja kauas tallilta ei tosiaan menty. Vaikka lumi valaisi niin itse en pimeässä aina nähnyt, missä polku menee, mutta Vake tietenkin löysi reitin ongelmitta. Lumisessa, hiljaisessa metsässä oli tunnelmallista, eli tämähän oli melkein kuin Strömsössä tai Hevoshullun ruotsalaisessa sarjakuvassa. Mukavan pikkulenkin jälkeen menimme vielä pyörähtämään maneesissa, jotta saatiin vähän ravata ja laukata rennosti. Vake olikin nyt ihan reipas, ja laukassakin oli melko asiallista menoa. Vasemmassa laukassa tosin oli ensin pientä jumitusta, ja pyytäessäni eteen Vake nakkasi ihan kunnon pukin. Pukki oli ilmeisesti pientä vastapainoa turvallisille maasto-ominaisuuksille, jotten sortuisi pitämään Vakea täysin hengettömänä tätikuljettimena. Oikeastihan se on kyllä aivan älyttömän hyvä kuljetin, jonka kanssa voi näköjään lähteä huolettomasti vaikka sinne pimeään metsään.