Ulkokauden päätöskisat 1.10.

© Sanna Ruotsalainen

Syksyyn mahtui vielä yhdet kisat kotikentällä, sillä lokakuun 1. päivänä hypättiin Sorsasalossa seuranmestaruuskilpailut 1-tasolla. Meille kisoista löytyi 90/80 sentin luokka, jossa arvosteluna oli hieman erikoinen 367.3. Tässä arvostelussa hypätään kaksi vaihetta, joista ensimmäisessä estekorkeus on 10 senttiä korkeampi kuin toisessa vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen isommat esteet puhtaasti selvittäneet pääsevät siis ratsastamaan aikaa matalammilla esteillä, eli arvostelu lienee omiaan tarjoamaan vauhdikasta aikaratsastusta.

Otimme Vaken kanssa kisojen alle pienet hyppytreenit keskiviikkona, jolloin menimme opettajan silmien alla muutamat verryttelyhypyt sekä radan ulkokentällä. Noin 90 sentin rata sujui treenissä varsin mukavasti, joten lähdin luottavaisella mielellä kisoihin. Toki kisarutiini on tällä hetkellä melko olematon, kun tänä vuonna on käyty kisoissa niin kovin harvakseltaan. Jonkinasteiselta jännitykseltä ei siis voitu välttyä. Radan kävely hoitui kisa-aamuna ehkä turhankin kiireellä ja huolimattomasti, sillä luokan ensimmäisten ratsukoiden joukossa starttaavana minulla oli kiire verryttelyyn. Radan ensimmäisessä vaiheessa oli haasteena kolme jokseenkin maksimimittaista okseria. Toisessa vaiheessa olikin sitten tietysti paljon huolettomamman kokoisia esteitä, mutta tiet olivat sellaiset, että heti kättelyssä luovuin sijoitusten tavoittelusta. Isolla kentällä pitkien linjojen ja vähäisten oikomismahdollisuuksien radalla ei meillä kovin realistisia mahdollisuuksia ole pärjätä.

Vake oli verryttelyssä aluksi hitaammanpuoleinen, eikä ollenkaan niin terävä ja ryhdikäs kuin olin toivonut sen kisatilanteessa olevan. Jonkin aikaa laukkailtuamme ja ensimmäisten verryttelyhyppyjen jälkeen Vake sentään alkoi herätä ja hoksata olevansa estekisoissa, eli jonkinlainen menovaihde kuitenkin löytyi. Verryttelyhyppyjä otin enimmäkseen vain 80 sentin pystylle, sillä en halunnut kerjätä hankaluuksia verryttelyyn. Kertaalleen hyppäsimme vähän korkeamman okserin, joka sekin ylittyi sujuvasti.

Itse suoritukseen Vake lähti ihan terävästi, mutta parempaakin imua olisi esteille olla. Kaiken lisäksi olin itse ensimmäisellä esteellä vähän liikkeen edellä, ja niinpä töksäytettiin siihen miniaskel, jolloin rytmiin tuli heti alkajaisiksi pieni katkos. Tällainen aloitus ei lupaa kauhean hyvää, mutta pidin onneksi pään kylmänä kaartaessamme kakkosesteelle, joka oli yksi niistä jännittävän isoilta näyttäneistä oksereista. En hätäillyt, vaan annoin Vaken mennä hieman lähelle estettä, ja näin hypystä tulikin ihan näppärä. Kaarevan linjan päässä olevalle kolmosesteelle sen sijaan mentiin vähän vyörymällä, joten sen ylittyi aika läheltä ja löysästi. Neloseste oli jälleen Iso Okseri, mutta onnistuin ratsastamaan tähän asiallisen lähestymisen, ja Vakehan nosti etujalkojansa hyppyn oikein nohevasti. Seuraava pysty ylittyi vähän puolihuolimattomasti, ja radan kolmannelle Isolle Okserille ei päästy tarpeeksi sujuvasti, vaan töpöaskel tuli esteen eteen. Tästäkin paikasta Vake kuitenkin pääsi varsin näppärästi yli, ja kun vielä radan seitsemäskin este ylittyi puhtaasti, pääsimme jatkamaan toiseen vaiheeseen.

Toisessa vaiheessa homma sitten meni vähän höpöksi, sillä ilmeisesti lakkasin ratsastamasta kunnolla, kun esteet eivät olleet enää niin isoja. Aluksi mennä viipotimme pitkänä eteenpäin ja loikimme esteet vähän turhankin kaukaa. Pysty-pysty-sarjan Vake selvitti kyllä hienosti, vaikka väli olikin sille aika pitkä. Sarjan jälkeen ratsastin tarpeettomankin pitkän ja aikaa tuhlaavan kaarteen, mutta silti "onnistuin" tulemaan seuraavalle esteelle kehnolla linjalla niin, että Vake pääsi liiraamaan lapaansa ulos vasemmalle. Tämän seurauksena tuli kömpelö ja töksähtävä hyppy, johon laukka sitten hyytyikin. Saman linjan seuraavalla esteellä Vake sai jo pelastaa ratsastajan, sillä tulimme esteelle liian hidasta laukkaa ja vasemmalle lavalle kammeten. Takapuomi pysyi vain tuurilla ylhäällä. Onneksi jäljellä oli enää pari pientä ja helppoa pystyä, ja tulihan niistä köröteltyä yli, mutta olisin kyllä saanut ratsastaa nämäkin paljon määrätietoisemmin ja järkevämmin. Nyt ikään kuin luovutin ja heittäydyin aivan avuttomaksi siinä vaiheessa, kun meno alkoi hyytyä. Maaliin kuitenkin tulimme muutaman esteen kolinoista huolimatta puhtaalla suorituksella, ja se oli yksinomaan Vaken ansiota.

En ollut rataan oikein tyytyväinen, sillä etenkin toisen vaiheen loppu oli luokattoman huonoa ratsastusta. Perusvaiheessa sentään vielä tsemppasin jonkin verran, mutta toisessa vaiheessa herpaannuin täysin. Vake kyllä suoritti tasaisen varmasti, ja sen työpanokseen olin toki tyytyväinen, hyppäsihän se erittäin urheasti kaiken vaikkei kuski tänään ihan täysillä mukana juonessa ollutkaan. Vakellakaan ei ollut sitä aivan parasta kipinää tänään, eli minusta vaikutti ettei se ollut aivan pohkeen edessä eikä imenyt tarpeeksi esteille, ja siksi meno tuntui vähän hankalalta. Toisaalta ykkösvaiheessa ja vielä kakkosvaiheen alkupuoliskolla meillä oli varsin hyvä, tasainen rytmi päällä, ja sen ansiosta esteet ylittyivät varmalla otteella vaikkeivät paikat aina ihan nappiin osuneetkaan. Ehdottomasti parhaiten ratsastin ne pari ysikympin okseria eli radan toisen ja neljännen esteen, ja ne Vake hyppäsikin oikein hyvin. Pienemmille esteille oli vaan vaikeampi löytää nyt sitä oikeaa virettä. Ehkä ei pidä kuitenkaan olla liian negatiivinen, vaan voin olla tyytyväinen siihen, että pystyimme hyppäämään loppujen lopuksi ihan kelvollisen ja puhtaan radan 90 sentin tasolla myös tällaisena päivänä, kun se paras vire ainakin ratsastajalta puuttui. Suoritusvarmuus on siis kohdallaan, ja onhan Vake nyt vaan ihan kauhean hyvä tässä hommassa.

Yhteensä "kisakauden" saldoksi muodostui 7 estestarttia, joista yksi 70 cm tasolla, kaksi 80 cm tasolla, kolme 90 cm tasolla ja lopuksi vielä tämä 90/80 sentin rata. Vake hyppäsi kaikki radat ilman estevirheitä lukuun ottamatta siinä ainokaisessa 70 sentin luokassa pudotettua puomia, joten kyllähän se on aivan erinomaisen hienosti tehnyt työnsä.

Loman päätös estekisoilla

Kahden viikon kesälomani alkoi kisoilla ja se myös päättyi kisoilla. Tallinmäellä järjestettiin harjoitustason estekisat 16.7., joten niihin vielä ehdimme Vaken kanssa osallistua ennen kotiinpaluuta. Ensin harkitsin pelkän 90 sentin luokan hyppäämistä, mutta päätin ottaa kisoista kaiken ilon irti ja ilmoittauduin myös 80 senttiin.

Perjantaina 14.7. menimme koulurataharjoituksen jälkeen kisavalmistautumisen nimissä pienet estetreenit. Vake ei ollut neljän päivän koulukurssin jäljiltä mitenkään reippaimmillaan, vaikka piristyikin esteillä selvästi terävämmäksi kuin saman aamun koulurataharjoituksessa. Yksittäisillä verryttelyesteillä se oli suorastaan hyvä ja hypyt sujuivat erittäin asiallisessa rytmissä. Verryttelyhyppyjen jälkeen hurautimme yhdeksän esteen radan noin 80 sentin korkeudella. Radalla Vake oli ehkä hieman hyytynyt ja valahti liian pitkäksi ja etupainoiseksi, mikä tuotti pientä epäsujuvuutta. Tulipahan kuitenkin vähän virkistettyä muistia hyppäämisen osalta. Lauantaina 15.7. olikin sitten vuorossa kevyempi välipäivä, jolloin kävimme tekemässä leppoisan käynti- ja ravimaaston.

Kisapäivänä eli sunnuntaina oli lämmintä ja aurinkoista, ja paarmat kiusasivat Vakea. 80 sentin luokan verryttelyssä Vake oli aluksi aika raskaan ja etupainoisen oloinen, ja ensimmäiset verryttelyhypyt olivatkin aika kauhean tuntuisia "pötkylähyppyjä" nenä alhaalla ja matalana. Tässä vaiheessa kävi mielessä, että kuinka ihmeessä tällaisella hypätään tänään se ysikympin rata. Pikkuhiljaa Vake onneksi vähän heräsi ja ryhdistäytyi, ja laukka lähti rullaamaan ketterämmin ja kevyemmin. Paarmat vaan kiusasivat niin kovasti, ettei Vakella taatusti ollut hauskaa. Omaa vuoroa odottaessa se ravistelikin päätään niin herkeämättä, että korvahuppu irtosi, ja niinpä huppua ei sitten ollut vaikka hieno ajatukseni oli ollut sellainen ötökkäsuojaksi laittaa.

Luokan arvosteluna oli 367.4, eli mahdollisista virhepisteistä riippumatta hypättiin myös toinen vaihe. Radalla oli yhteensä 10 estettä, ja tila tuntui minusta jotenkin ahtaalta, kun koko kesä on tullut hypättyä aivan jättisuurella kentällä. Esteet tuntuivat tulevan vastaan kamalan nopeasti, mutta toisaalta Vake ei päässyt samalla tavalla valahtamaan kilometrin mittaiseksi kuin jättikentän pitkissä esteväleissä. Vake ei laukannut nyt selvästikään niin hyvin kuin kaksi viikkoa sitten Sorsasalon kisoissa (eipä se ole niin hyvin laukannutkaan ehkä koskaan ennen), mutta meno oli kuitenkin sopivan terävää. 80 sentin radalla suorittaminen oli aika varmaa ja tasaista. Ensimmäisen vaiheen esteet ylittyivät puhtaasti, joten toiseen vaiheeseen lähdin ratsastamaan aikaa ja ratsastin lyhyemmät tiet. Trippelillä paikka jäi kauas, ja tuuppasin kovin suurieleisesti Vaken hyppyyn (hienosti se kyllä lähti), ja tämän isomman hypyn jälkeen tuli puolen sekunnin blackout, jonka aikana käänsin seuraavaan kaarteeseen ehkä tiukemmin kuin olisi ollut tarkoitus. Kun muistin, miten lähellä seuraava este olikaan, tuli melkein kiire kääntää, ja kaarrokseen mentiin vähän liikaa sisäohjalla. Vake kuitenkin kurvasi oikein näppärästi, ja oikein sujuva käännös ja lähestyminen siitä lopulta tulikin. Intouduin vielä ratsastamaan suhteutetulla linjalla eteen, ja mentiin kuudella askeleella väli, joka olisi varmasti ollut seitsemällä meille parempi. Viimeiselle esteelle vielä oikoreitti, ja näin tehtiin mielestäni ihan nopea suoritus. Ajan ratsastus meni ehkä aavistuksen hosumisen puolelle, mutta Vake oli jutussa hyvin mukana ja hyppäsi tosi mainiosti.

Tällä kurvailulla päädyttiin luokassa toiselle sijalle, joten ruusuke tuli ja ei sitä aikaa siis tullut turhaan ratsastettua. Edessä oli vielä 90 sentin luokka, jossa oli sama rata ja arvostelu. Nyt suunnitelmanani oli ratsastaa vain asiallinen rata ajasta välittämättä, sillä aikaratsastusta oli jo tälle päivälle harrastettu ihan tarpeeksi.

Verryttelyssä lähinnä säästeltiin voimia. Otin kaksi hyppyä 80 sentin pystylle, ja aioin lopettaa hyppäämisen yhteen hyppyyn ratakorkeudessa. Tästä hypystä tuli kuitenkin pudotus, joten otin pystyn vielä kerran uusiksi ja nyt onnistuneemmin. Okseria ei sitten ollutkaan enää tarpeellista hypätä, vaan jätin sen suosiolla väliin. Starttivuoro oli ainoana ponina heti luokan ensimmäisenä.

Toisella radalla minulla oli hyvä tilaisuus korjata ensimmäisen suorituksen virheitä. Esteiden 1 ja 2 välisen linjan tiesin nyt olevan ahdas kuudella laukalla, mutta ei ollut järkeä yrittää usvattaa viiteen askeleeseen 90 sentin okserille. Niinpä ratsastin linjalla laukkaa paremmin kiinni, ja kuusi askelta mahtuikin siihen nyt sujuvasti. Onnistuneesti korjattu! Muutenkin alkuradan rytmi oli nyt mielestäni parempi kuin ensimmäisellä radalla, ja meno tuntui kohtalaisen helpolta. Sarjakin ylittyi ilman ongelmia. Toisen vaiheen otin suunnitelman mukaisesti kiirehtimättä. Trippelille lähestymisessä ei valitettavasti tälläkään kertaa onnistunut hyvän ponnistuspaikan löytäminen, mutta nyt otettiin hyppy suosiolla ihan läheltä. Tämä oli radan ainoa huono hyppy, ja Vake selvitti senkin puhtaasti. Esteiden 8 ja 9 välinen linja oli kuudelle laukalle pitkä ja seitsemälle ahdas, ja nyt ratsastin järki päässä siihen seitsemään askeleeseen. En vain saanut tarpeeksi kiinni, joten ahtaaksi vielä jäi. Viimeinen este oli helppo pysty ja sille käänsin sitten huvin vuoksi vähän lyhyemmän tien. Näin meni tämäkin rata puhtaasti, ja tavoitteeni täyttyi: asiallinen, tasaisen sujuva suoritus. Hyvä!

Tässä luokassa kaikki ratsukot tekivät hienot nollaradat, ja olimme puoliveristen seurassa kisan hitaimmat. Ajan ratsastamisella ei tässä mitään olisi saavuttanutkaan, sillä sijoitukseen olisi vaadittu vielä kaksi sekuntia nopeampi suoritus kuin minkä teimme 80 sentin radalla, ja siihen ei oltaisi pystytty. Tärkein palkinto oli hyvä mieli onnistuneista suorituksista, ja tyytyväisenä totesin, että 90 sentin rata meni näissä olosuhteissa jo lähes rutiinilla. 90 sentin esteet kyllä näyttivät edelleen hurjan isoilta, mutta tästä huolimatta niiden hyppääminen tuntui helpolta. Mikäpä on hypätessä, kun Vake tekee näin varmaa työtä.


Videoista kiitos Riitta-Liisalle!

Yllättävän hyvä ysikymppi

Niin sanottu kisakausi jatkui heinäkuun ja kesäloman koittaessa jälleen kotikisoilla. Kuopion Ratsastajien 3-tason kisoissa oli pienimpänä luokkana tarjolla 2-tason 90 cm arvostelulla A.0.0. Harkitsin ilmoittautumista pitkään ja tarkkaan, mutta lopulta rohkaistuin mukaan, vaikka kyseessä olivatkin oikein kansalliset kisat ja luokkakorkeuskin edelleen vähän mukavuusalueen yli. Minkäs teet, kun ei kotipihassa oikein pienempiäkään luokkia tahdo olla tarjolla! Vielä kisoja edeltävänä iltana pohdin, pitäisikö osallistuminen sittenkin perua, mutta niin siinä kävi, että kisa-aamuna löysin itseni Vaken selästä kisakamppeissa.

Verryttelyssä huomasin saman tien, että nyt Vake on hyvä. Se liikkui jo ravissakin harvinaisen ryhdikkään ja sujuvan oloisesti, aivan kuin se olisi kasvanut korkeutta ja saanut ilmavuutta liikkeisiinsä. Laukka eteni samaan malliin, joten verryttelyhypytkin onnistuivat tavallista sujuvammin. Näin hyvästä laukasta Vake venytti hyppyyn helposti, mikäli jäätiin vähän kauas. Okserille en tosin siltikään osannut lähestyä ilman jäätymistä, ja sille tulikin ensin todella pitkä loikka. Pystylle tosin otettiin harvinainen kielto, kun yritin mahduttaa esteen eteen vielä turhan töpöaskeleen ja Vake ei sitten lähtenyt kiipeämään 90 sentin estettä niin toivottomasta paikasta. Uudella yrityksellä mentiin muitta mutkitta yli, mutta sen verran Vake paineistui, että otti pienet loikat pää alhaalla pitkää sivua pitkin. Tässä rytäkässä se pukitteli satulansa vinoon, ja en saanut sitä selästä käsin poljettua suoraan. Niinpä jouduin vielä tulemaan alas, avaamaan vyön ja korjaamaan satulan paikan kiireellä juuri ennen radalle menoa. Pienestä paniikista huolimatta sinne ehdittiin.

Kisakentän pohja oli kasteltu kimmoisaksi ja napakaksi, ja siinä Vaken laukka sujui hyvin eteen. Rytmi löytyi hyvin, ja laukassa oli poweria sen verran, että esteet lähtivät ylittymään oikein näppärästi. Nelosesteenä olevaa sarjaa olin jännittänyt eniten, vaikka se onneksi olikin mallia okseri-pysty. Vake tuli kuitenkin sarjalle sen verran hyvällä imulla ja sujuvalla hypyllä a-osalle, ettei väli tuottanut vaikeuksia. Viides este oli periaatteessa helppo yksittäinen pysty, mutta tässä olin vähän huolimaton ja päästin lähestymisen valahtamaan lopussa vasemmalle. Niinpä Vake tökkäsi tälle esteelle töpöaskeleen, mutta selvisi kuitenkin ketterästi puomia pudottamatta. Vasemmalle valumisen seurauksena seuraava kaarre meni turhan pieneksi, mutta siitä huolimatta pääsimme esteiden 6 ja 7 linjalle asiallisesti. Etäisyys oli hevosille neljä ja poneille viisi laukkaa, ja viidellä meni Vakekin mukavasti. Puomeja kolisteltiin kevyesti sekä seiskalla että kasilla. Kasin jälkeen Vake oli väärässä laukassa, sillä jostain syystä se on nyt alkanut suosia oikeaa laukkaa enemmän. Sen verran vahvasti Vake oli etenemässä, että en helpolla saanut sitä raviin, ja niinpä päätin jatkaa laukassa eteenpäin enemmin kuin rikkoa hyvää rytmiä. Viimeisessä kaarteessa käytiin sitten vähän ristilaukalla, mutta rytmi ei pahemmin häiriintynyt, ja Vake lähestyi vielä viimeisellekin esteelle hyvällä imulla. Vähän kauas jäi, mutta Vake venytti vaivattomasti oikein komean, ketterän hypyn. Niin rata hurahti läpi ennen kuin ehdin oikein huomatakaan!

Puhdas rata ja ruusuke siitä siis tuli. Olin tosi tyytyväinen, sillä Vake tuntui aivan harvinaisen hyvältä. Nyt tuntui siltä, että 90 sentin radan hyppääminen oli sille suorastaan helppoa! Vaikka tässä on jo kolme yhteistä vuotta takana niin sainpa taas vähän säätää ylöspäin omaa arviotani siitä, mihin Vake oikeasti pystyykään. Kun se tällaiseen kisavireeseen herää, niin ei näköjään tunnu ysikympin rata missään. Vake se osaa toisinaan yllättää, kun vaan syttyy oikealla tavalla.

Alueysikymppi paksulla ponilla

Samaan putkeen tuli vielä kolmas kisaviikonloppu, sillä Talent-cupin aluekarsinnat jouduttiin myöhäisen kevään vuoksi siirtämään Sorsasalon kisakentälle, ja samassa yhteydessä järjestettiin muitakin 2-tason esteluokkia. Niinpä meille oli taas kotikisat tarjolla, mutta pulmana oli luokkavalikoima: pienin kaikille avoin luokka oli 90 senttiä. Mennäkö vaiko ei, kokeillako kepillä jäätä vai olisiko 90 senttiä 2-tason ratana meille aivan liikaa? Vaken (ja koko ratsukon) kapasiteettia hypätä 2-tason 90 sentin ratoja on vuosien varrella tullut pohdittua aiemminkin, ja välillä on oltu sitä mieltä että joo, välillä ei. Onhan Vake tätä tasoa ja jopa isompaa hypännyt aikaisemminkin ennen ratsastuskouluvuosiaan, silloin kuitenkin hoikemmassa kunnossa ja ilman tuntihevostaustaa. 90 sentin ratoja olemme toki hypänneet enemmän ja vähemmän onnistuneesti 1-tasolla muutamia kertoja sekä pitkin talvea treeneissä jonkin verran. Ope oli sitä mieltä, että totta kai voidaan mennä. Olivathan meillä nyt olosuhteet parhaat mahdolliset, eli suuri ulkokenttä missä laukka sujuu sekä kotikenttäetu. Niinpä päädyin kisaan ilmoittautumaan, vaikka vähän hirvittikin. Varmuutta antoivat kuitenkin edellisten kisojen tuoreessa muistissa olevat radat, joilla meno oli varsin sujuvaa ja laukka mukavasti etenevää.

Pahimmat jännitykset ja panikoinnit menivät onneksi ohi pari päivää ennen kisoja, ja olin kisa-aamuna kaikesta huolimatta melko luottavaisella ja rauhallisella mielellä. Rataan tutustuessa alkoi kyllä taas jännittää kovasti, ja tuli sellainen olo, että näinköhän me tämä selvitetään. Radan ensimmäinen vaihe vaikutti kohtalaisen helpolta ja itse asiassa meille sopivalta, sillä pituusesteet olivat vähemmistössä, ja sarjakin oli muotoa pysty-pysty. Oksereita olivat vain ykkönen, joka oli hieman matalampi, sekä viitonen. Lisäksi ykkösvaiheessa oli pelottavalta näyttävä viuhkaeste eli "puolitrippeli", joka oli toisesta reunastaan aivan hurjan pitkän näköinen. Toinen vaihe vaikuttikin sitten haastavammalta, sillä siellä odottivat ne isot okserit. Mustakeltainen lankkuokseri taisi olla jopa ylikin 90-senttinen, kuten toisessa vaiheessa on sallittua. Pidin kuitenkin erittäin todennäköisenä, että emme kuitenkaan pääsisi toiseen vaiheeseen, joten siellä odottavat esteet eivät aiheuttaneet paniikkia.

Verryttelyyn sain onneksi open avuksi. Muuten en olisi varmaan koko kisaan uskaltanut ilmoittautuakaan. Ope patistelikin minua herättämään Vaken kunnolla liikkeelle, ja muistutteli pitämään nenän ylhäällä esteelle tullessa loppuun asti. Pystylle saimme hyviä hyppyjä, mutta okseria hypätessä iski paniikkivaihde päälle ja tuuppasin Vakea vain hulluna eteenpäin. Seurauksena oli pitkää ja matalaa menoa, sekä aivan liian kaukaa roikaistu hyppy. Sopivaa ponnistuspaikkaa okserille ei löytynyt, koska en osannut ratsastaa sille tarpeeksi maltilla, mutta lyhyemmän lisäaskeleen kanssa otetut hypyt olivat kuitenkin asiallisempia kuin kamikaze-venytys.

Sitten koitti oma vuoro. Tässä sitä viimein oltiin, alueysikympin radalla paksukaisen kanssa! Ei muuta kuin reippaasti liikkeelle. Ensimmäiselle esteelle tullessa muistin istua hyvin pystyssä, ja Vake selvitti esteen ihan ketterästi, vaikka mentiinkin vähän lähelle. Puomi kuitenkin kolahti, ja hetken jo kuvittelin, että siinäpä se toisen vaiheen kohtalo selvisi saman tien. Kävi kuitenkin tuuri ja este pysyi kolinasta huolimatta ylhäällä, kuten nopealla vilkaisulla totesin. Kakkosesteelle mentiin kaikessa rauhassa vähän lähelle, kolmoselle taas venytettiin. Sitten tuli pidempi laukkapätkä, jossa Vake eteni oikein hyvällä energialla, ja sarjalle tullessa oli laukka oikein hyvässä kuosissa. Niinpä sarja ylittyi aivan supersujuvasti, ja tähän asti eteneminen oli alkuradan ajan ollut oikein asiallista. Valitettavasti neljännen esteen jälkeen paras alkukipinä hiipui, ja Vake pääsi valahtamaan hieman pidemmäksi ja matalammaksi. Viitosesteelle eli okserille ei ponnistuspaikka natsannut alkuunkaan, mutta Vake pelasti tilanteen tikkaamalla aivan esteen juureen töpöaskeleen. Nousihan se sieltäkin esteen yli, eikä tämä hyppy onneksi syönyt sen rohkeutta venyttää kuutosesteelle vähän kauempaa. Sitten edessä olikin se pelottava viuhkaeste. Hermostuksissani vaihtelin vielä raippaa aivan turhaan toiseen käteen, mutta viuhka selvitettiin ihan asiallisesti ja rytmin kärsimättä, vaikka viimeinen askel olikin lyhyempi. Sitten jo vyöryttiin viimeiselle esteelle, enkä edes yrittänyt pitää Vakea edestä ylempänä. Este ylittyi siis nenällään ryömien, mutta puhtaasti. Tavoite oli saavutettu: selvitimme ykkösvaiheen, ja vastoin odotuksiani puhtaasti!

Matka jatkuikin siis vielä kakkosvaiheeseen. En tietenkään lähtenyt ratsastamaan ollenkaan aikaa, vaan tein laajat kaarrokset ja varmistelin selviämistä esteiden yli. Paras puhti oli jo niin omasta ratsastuksesta kuin Vaken laukastakin poissa, mutta sen pelottavimman okserin yli tsempattiin vielä hyvin. Vake tuli hyvään paikkaan, mutta tuntui vähän hidastuvan esteen edessä, ehkä mustia lankkuja katsoakseen. Nohitin sitä läpäyttämällä raipalla lavalle, ja tämä vei meidät radan suurimman esteen yli. Kun tästä oli selvitty, menivätkin seuraavat esteet vähän huolimattomalla otteella. Pystylle tultiin lähelle ja jarruttaen, ja kaareva linja okserille numero 11 vyöryttiin aivan liian pitkänä. Kun kaiken lisäksi tuuppasin estettä kohti, niin eihän siitä valmista tullut. Kuskin ennakoinnista ja tuuppauksesta huolimatta Vake pelasti, tikkasi töpöaskeleen ja nousi kuin nousikin melkein paikaltaan esteen yli. Tämän jälkeen sain ratsastettua viimeiset kolme estettä vähän järkevämmällä otteella. Suora linja 12-13 oli suorastaan hyvä. Viimeiselle esteelle mentiin taas turhan pitkänä, ja siinä vaiheessa mielessä vilkkui jo maali ja se tosiasia, että olimme ihan juuri tekemässä puhtaan radan. Vake venyi vielä viimeisen kerran hyppyyn vähän kauempaa, ja se oli siinä. Maalissa ja puhdas rata! Vake teki sen!

Toisesta vaiheesta nappasimme yhden aikavirhepisteen, mutta sillä ei ollut mitään väliä. Sain jopa jännittää vielä mahdollista sijoittumista, sillä nollia ei tullut paljon ja olimme sijoituksissa kiinni aivan viime metreille. Lopulta kuitenkin tipahdimme ensimmäiseksi ei-sijoittuneeksi. Sijoitus olisi ollut aikamoinen piste i:n päälle, mutta eipä sen täpärä missaaminen paljon tunnelmaa latistanut. Rata ei ollut ehkä se kaikkein hienoin, vaan siinä näkyi kyllä joiltain osin pieni kuskin panikointi. Siitä huolimatta olin enemmän kuin tyytyväinen, sillä onnistuimme aivan yli odotusten. Emme pelkästään selviytyneet radasta, vaan hyppäsimme sen ilman estevirheitä. Vake taisteli ja pelasti oikeissa kohdissa, ja se siivitti meidät siihen tavoitteeseen, joka mielessäni oli siintänyt etäisenä haaveena jo pitkään: alueysikymppi. Se oli tehtävissä, meistä oli siihen. Hyviäkin pätkiä rataan mahtui, ja tästä voidaan sitten ensi kerralla parantaa, kun nyt ainakin on tiedossa, että tällä tasolla hyppääminen sinänsä onnistuu. Vake kyllä hyppää jopa kuskin puutteista huolimatta ja vaikka esteet alkavat olla sille melko isoja. Eihän tässä mennä mitenkään valtavan kapasiteetin ja taidon turvin, mutta sitäkin suuremmalla sydämellä. Sekin vie yllättävän pitkälle.

Takaisin kisaamisen makuun

© Ansku Kauppinen/ak.galleria.fi

Alkoihan se kisakausi vihdoin meilläkin. En kyllä tiedä, voiko varsinaisesta kaudesta puhua, kun tämän vuoden kisailut ehkä rajoittuvat lähinnä kotipihaan, mutta kuitenkin. Edellisestä kisastartista oli aikaa jo melkein puoli vuotta, ja silloin kisasimme vielä vanhoilla kotikonnuilla Tallinmäellä. Nyt oli siis vuorossa myös ensimmäinen kilpailumme täällä Itä-Suomessa, kun Sorsasalon juhlakentällä järjestettiin Kuopion Ratsastajien perinteiset kevätkisat. Olen toki näissä samoissa karkeloissa ollut mukana ennenkin, viimeksi tasan 15 vuotta sitten, jolloin putosin aika vaarallisesti. Onneksi ne lähes puolen elämän takaiset traumat ovat jo aika hyvin painuneet pois muistista, ja onneksi tällä kertaa ratsuna oli oma luottopuksutin. Kisatauon vuoksi jännitti kyllä enemmän kuin mitkään kisat pitkään aikaan, mutta onneksi luokkina oli turvalliset ja helpot 70 ja 80 senttiä. Lohdutti kovasti, kun ensimmäisen luokan esteet näyttivät jopa kisajännityslasien takaa katsottuna tosi pieniltä, ja hypättävänä oli helppoakin helpompi seitsemän esteen rata A.0.0 -arvostelulla. Juuri sopiva rata enimpien jännitysten purkamiseen!

Verryttelyssä Vake vähän tönttyröi. Ensin ravasimme hieman pikkukentällä, missä Vake ei halunnut liikkua ollenkaan. Isolla verryttelykentällä mentiin sitten heti toiseen ääripäähän, ja Vake koetti ensin vähän villiintyä. Oli pakko aloittaa saman tien laukalla ja parin ristikon hyppäämisellä, jotta sain vähän tasoitettua tunnelmaa. Verryttelyhypyt menivät vähän miten sattuu, liikaa estettä kohti ajaen ja liian panikoivalla otteella. Normaali verryttelymeininki siis, tämähän se on aina se pahin osuus koko kisoissa.

© Kata Voutilainen

Radalla oli onneksi paljon helpompaa. Vake lähti laukkaamaan sujuvasti omalla moottorilla, mutta ei painanut ohjille ja nenää alas. Esteet ylittyivät helposti yksi kerrallaan. Nelosesteelle piti hiukan venyttää askelta, ja tästä hypystä Vake lähtikin sitten hieman vyörymään eteenpäin pitkällä linjalla kohti seuraavaa pystyä. Laukka pääsi siis liikaakin venymään tätä estettä kohti, ja kun vastassa oli vain mitätön matala pysty, roiskaisi Vake sen yli vähän puolihuolimattomasti. Niinpä siinä vauhdin tiimellyksessä lähti puomi mukaan, mutta matka jatkui. Viimeiset esteet menivätkin tosi mukavasti hyvällä rytmillä ja tässä vaiheessa rataa jo varsin rennolla otteella. Näin kisakauden avausrata olikin ennen pitkää päätöksessä, ja onnistunut rata se olikin. Olin tosi tyytyväinen sujuvaan rytmiin ja mukavalta tuntuneeseen menoon, eikä puomin pudottaminen harmittanut. Sujuvaa ja helppoa suoritusta tässä oltiin hakemassa, ja se saatiin. Nyt saatoin lähteä hyppäämään seuraavan radan oikein hyvällä ja rentoutuneemmalla mielellä.

Kasikympin rata olikin sitten kaksivaiheinen arvostelulla 367.1, ja mukaan tuli mm. sarja. Toisessa vaiheessa oli pitkiä linjoja eli tämä ei ollut varsinaisesti mikään Vakea suosiva rata. Kilpailukykyinen aika ei nyt tosin ollutkaan ykköstavoitteena, vaan edelleen olin hakemassa sujuvaa hyvän mielen suoritusta. Verryttely meni taas vähän sähläämiseksi. Vake ei verryttelyssä imenyt esteille niin hyvin, joten sorruin sitä vähän puskemaan estettä kohti ja meno oli taas sellaista älytöntä roiskintaa. Periaatteessahan poni olikin jo aika lailla verrytelty, kun alla oli yksi rata. Onneksi osasin jättää verryttelyn kommellukset omaan arvoonsa, ja luotin Vaken olevan taas radalla elementissään.

© Kata Voutilainen

80 sentin rata alkoikin melko lailla samoilla asetuksilla kuin edellinen rata. Yritin ratsastaa kakkos- ja kolmosesteen linjan nyt kuuteen askeleeseen, mutta en pyytänyt tarpeeksi eteen joten seitsemäs miniaskelkin tuli mukaan. Tämän jälkeen piti korjailla ristilaukka pois, mutta avaralla kentällä oli onneksi tilaa ja aikaa ennen seuraavaa estettä. Ensimmäisten kolmen esteen jälkeen alkoikin kaikista sujuvin meno, ja Vake sujahti seuraavien esteiden yli oikein helpon sutjakasti. Viitosesteen alla oleva värikäs portti tuotti luokassa jonkin verran kieltoja, mutta Vakea se ei hätkäyttänyt. Matka jatkui yhtä mukavassa rytmissä muurin kautta okserille ja tästä vielä sarjalle, johon päättyi ensimmäinen vaihe puhtaalla suorituksella. Niinpä jatkoimme vielä toiseen vaiheeseen, jonka alkuun osui radan hankalin kohta. Nyt piti kääntää sarjalta okserille silmukka, jossa Vake pyrki liiraamaan ulospäin sisääntuloportin vetäessä puoleensa ja kuskin jäädessä sisäohjaan kiinni. Niinpä kaarros meni hiukan laajaksi ja hidastavaksi, ja estelinjalle tultiin kaula mutkalla ja lapa ulkona. Ponnistuspaikka jäi kauas esteestä, ja aika moni hevonen olisi varmaan livahtanut esteen ohi vasemmalta, jonne ulkolapa jo muutenkin puski. Vake kuitenkin tsemppasi hienosti ja ponkaisi esteen yli vaikka olikin kaukana ja vinossa, ja myöskin ylsi okserin toiselle puolelle puomeihin koskematta. Hieno pelastus Vakelta tilanteessa, jossa lähestymisessä oli vähän kaikki pielessä! Hieno venytys tuli myöskin seuraavalle okserille, jolla ponnistuspaikka jäi niin ikään kauas. Nyt oltiin kuitenkin suorassa ja esteelle oli parempi imu, jolloin hypystäkin tuli ketterämpi. Näiden pari isomman loikan jälkeen viimeinen pysty-pysty-linja mentiin sitten vähän töpömmillä hypyillä, mutta tasaisen varmasti, ja näin oli tämäkin rata onnistuneesti maalissa.

© Kata Voutilainen

Myös toinen rata antoi kovasti aihetta tyytyväisyyteen. Niin mukava rytmi, niin varmaa menoa! Toisessa vaiheessa pääsi ote ehkä hieman lipsahtamaan, kun yritin edes vähän ratsastaa aikaa enkä tehnyt niin huolellisia teitä. Vake venyi kuitenkin pitkillä loikilla oksereiden yli ja näytti, että täältä pesee. Jonkin aikaa olimme myös sijoituksissa kiinni, mutta pitkien laukkamatkojen ulkoradalla olimme aika hampaattomia ja jäimme sinne hitaampien nollaratojen kerhoon sijoituksen ollessa lopulta 21/51. Tavoite joka tapauksessa täyttyi: hyppäsimme asialliset ja sujuvat radat, joista jäi hyvä mieli. Vake teki radoilla erittäin varmaa työtä ja paikkasi kyllä ratsastajankin virheet, eli kyllä se oli edelleen se vanha tuttu luotto-Vake kuin aina ennenkin. Suoritusvarmuus tuntuu siis olevan tauosta huolimatta aivan ennallaan.

Vielä kerran Tallinmäen kisoissa

Sunnuntaina 27.11. ehdittiin vielä osallistua Vaken kanssa estekisoihin Tallinmäellä. Hyppytreenit olivat jääneet useammalta viikolta lähes kokonaan väliin, kun ensin oli muita kiireitä ja sitten olin sairaana. Treenipohja on kuitenkin sen verran vahva, että luottavaisin mielin pystyin kisoihin silti lähtemään. Tällä kertaa hypeltiin "välikorkeuksia" eli 75 ja 85 sentin luokat. Menimme siis ensimmäisen yli 80 sentin luokan sitten toukokuun, joten oli tässä siltä osin pieni jännitysmomentti mukana. Mieluummin näitä korkeampia ratoja tietysti menisi ulkona kuin maneesissa. Onneksi viiden sentin korotus ei kuitenkaan ole niin valtava, mutta toisaalta 80 ja 90 sentin välillä on kyllä Vaken kohdalla ihan huomattava ero, kun ysikympissä aletaan kuitenkin kolkutella kapasiteetin rajoja.

Aloitimme siis turvallisella 75 sentin luokalla. Arvosteluna oli tänään käytössä 367.1, eli nyt hypättiin pitkät kaksivaiheiset radat. Verryttely sujui ihan mukavasti. Vake oli melko terävänä, ja ponnistuspaikat löytyivät hyvin. Radalle siis lähdin vailla huolen häivää, ja mukavasti se sitten sujuikin. Vake liikkui mielestäni aika hyvin ja rytmi oli kunnossa. Molemmille suhteutetuille linjoille tultiin päädystä hieman huolimattomalla tiellä, jolloin kunkin linjan ensimmäiselle esteelle tuli hidastava hyppy. 21 metrin suora ja kaareva linja menivät silti kuudella laukalla kumpainenkin. Ennen sarjaa ratsastin edeltävässä kaarteessa eteen, ja kahden askeleen sarja selvitettiin tällä kertaa ilman vaikeuksia. Matka jatkuikin puhtaasti toiseen vaiheeseen, jossa jatkoimme samaa tasaista etenemistä. En tehnyt varsinaisia riskiteitä, mutta otin kyllä yhden selvän oikoreitin esteiden välistä. Puhtaalla radalla ja seminopealla ajalla mentiin sillä hetkellä johtoon, ja olin rataan tyytyväinen. Luokan lopussa yksi ratsukko meni ohitsemme, joten sijoituimme lopulta toiseksi. Kiva juttu!



Kokopitkän radan hyppääminen kävi kyllä kunnon päälle, kun olin vielä sairastauon jälkeen vähän heikommassa kunnossa. Istuinkin luokkien välillä hyvän tovin sohvalla vetämässä henkeä, ja pohdin, olisiko mitään järkeä hypätä vielä toista rataa ja jaksaisinko sen. Kovasti teki kuitenkin mieli mennä myös 85 senttiä, joten päädyin satuloimaan Vaken vielä uudestaan. Päätin, että jos verryttelyssä olisi liian huono olo, niin sitten peruisin. Hevosen selässä olo onneksi kohentui, joten kyllä ratsastaminen oli sittenkin ihan oikea ratkaisu.

Vake oli toisessa verryttelyssä vähän nahkeampi, eikä jaksanut enää ottaa oikein minkäänlaista kipinää. Lähestymisissä yliratsastin ja hosuin jonkin verran, ja ope käskikin rauhoittaa kädet ja istunnan ihan kokonaan. Verkkaokserille oli hankala lähestyminen eli oikein pitkä suora tie, jonka aikana tietysti ehdin säätää kaikenlaista ylimääräistä. 85 sentin okseri näytti jo ihan kookkaalta, joten maltti ei aivan tahtonut riittää. Ensin ponkaistiin okserille liian kaukaa, sitten vähän lähempää ja Vake otti puomit alas vähän puolihuolimattomasti. Todettiin, että antaapa olla ja ei hypätty enää uudestaan.

Itse suoritukseen tsemppasimme niin minä kuin Vakekin onneksi paljon paremmin. Vake terävöityi heti, kun oli tosi kyseessä, ja minä puolestani vähän rauhoituin ja annoin laukan kuljettaa ilman tuuppailua. Päästiin hyvässä rytmissä liikkeelle, ja itse asiassa Vake taisi loppujen lopuksi laukata tällä radalla sujuvammin ja terävämmin kuin ensimmäisellä. Esteet tulivat luontevasti vastaan, eivätkä ne isoilta näyttäneet okseritkaan tuntuneet missään. Sarjakin selvitettiin taas varsin asiallisesti, ja kurvattiin toiseen vaiheeseen. Tällä kertaa toisen vaiheen lävistäjäesteeltä tultiin väärässä laukassa alas, ja laukan korjailun takia päädyin koukkaamaan seuraavassa kaarteessa varmuuden vuoksi hieman pidemmälle. Nyt siis kiersimme liputtajan ulkopuolelta, kun edellisellä radalla oikaistiin sisäpuolelta. Laukkasekoilun takia aikaa kului siten ratkaiseva sekunti-pari lisää. Eipä se kuitenkaan niin vakavaa, ja maaliin tullessa minulla oli oikein hyvä fiilis, kun takana oli sujuva rata ja vieläpä pitkästä aikaa yli 80 sentin korkeudella. Tässä luokassa oltiin lopulta ensimmäisiä ei-sijoittuneita vain reilun sekunnin erolla. Jos oltaisiin kyetty samaan aikaan kuin ekassa luokassa niin ruusuke olisi tullut tästäkin.

 

Olin tosi tyytyväinen Vakeen, se meni taas niin luotettavasti ja näppärästi. Tehtiin kaksi hyvää rataa, ja pieni hyppytauko tai puolikuntoisuus ei onneksi tuntunut pahemmin haittaavan kuskia. Tällä hetkellä ei tunnu ollenkaan mahdottomalta ajatukselta, että päästäisiin jossain vaiheessa ysikymppiäkin starttaamaan, sillä paljosta se ei todellakaan ole kiinni ja tästä edespäin päästään treenaamaan yksityisratsukkona ilman ponin tuntikäytön asettamia hidasteita. Kisoihin ei luultavasti ainakaan ennen kevättä päästä, mutta kyllä näin onnistuneeseen päivään on oikein hyvä päättää tämä kausi ja samalla kisaaminen tuntiratsukkona.

Videoista kiitokset Noralle ja Sennille!

Viimeinen viikko Oulussa

Torstaina 24.11. kirjoitettiin Tallinmäellä kauppakirja ponista, ja siitä eteenpäin minulla oli viikko aikaa viettää aikaa oman ponin kanssa tutuissa ympyröissä ennen muuttoa. Vaken siirryttyä omistukseeni ei meidän käytännön arkemme aivan välittömästi muuttunut oikein mitenkään, sillä Vake jäi vielä asumaan Tallinmäelle ylläpitoon siihen asti, kunnes se matkustaa Kuopioon. Sillä välin se siis tekee edelleen tunteja entiseen tapaan.

Heti kauppapäivänä menimme Vaken kanssa kevyen estetunnin. Olin itse ollut kuumeessa, joten tallilla käymiseen oli tullut puolentoista viikon tauko, ja nyt olin ensimmäistä kertaa taudin jälkeen satulassa. Hyppäämään piti kuitenkin heti päästä, sillä aikomus oli osallistua sunnuntaina kotiestekisoihin. Onneksi kuntoni ei ollut romahtanut niin pahasti kuin olin pelännyt, eikä esteillä ollut mitään vaikeuksia päästä rytmiin kiinni. Tällä tunnilla hypättiinkin vain ihan pientä, enimmillään 65-70 sentin esteitä. Päähuomio oli istunnassa, ja sain treenata maltillista mukautumista ilman heittäytymistä ja ennakointia. Myös tuuppaus istunnalla piti saada pois etenkin jumppasarjalla, jossa kahden innarin välissä oli meille aika pitkä kolmen laukan väli. Saadakseni Vaken venymään tarpeeksi eteen aloin ensin heilua ylävartalolla, mutta eleettömämmällä ratsastuksellahan poni venyttikin jopa paremmin. Lähestymisen ja mukautumisen malttia treenattiin myös kahden okserin suoralla linjalla, missä onnistuinkin saamaan istunnan hyvälle mallille. Kun esteet eivät tosiaan olleet järin korkeita, niin ei tullut ollenkaan hätäilyä ratsastukseen. Erityisen hyvin meiltä sujui maneesin poikki hypättävä laukanvaihtoeste, jolla vaihdot onnistuivat ihanan sujuvasti pelkkää omaa katsetta kääntämällä. Vake hyppeli muutenkin aivan erityisen kivasti, se oikein leiskautteli ilmavia hyppyjä ja oli terävän oloinen. Pientä hyppytaukoahan silläkin oli ollut, joten se oli nyt oikein mainiossa vireessä.

Perjantaina 25.11. piti olla Artsin valmennus, mutta se harmillisesti peruuntui. Sen sijaan ratsastin Vakella itsenäisesti. Tälle kerralle olisin kyllä opettajaa kaivannut, sillä en ollut mitenkään parhaimmillani ja keskittyneimmilläni. Vakekin oli sitten vähän tasapaksu. Loppua kohti kuitenkin parani, ja lopulta tuli ihan mukavia hetkiä ravin lisäksi myös käynnissä ja laukassa, kun olin saanut ponia paremmin hereille. Oikeaan laukkaan löytyi sen verran aktiivisuutta, että tuntumakin alkoi vähän vakautua.

Lauantaina 26.11. lähdin Annen ja Noran seuraksi maastokävelylle. Tämä olikin viimeinen maastolenkki, jonka pääsimme tekemään tällä tutulla kokoonpanolla eli kolmistaan ratsuillamme Vake, Pave ja Hemppa. Kiersimme Kotakankaan lenkin, missä maisema oli jo mukavan luminen ja talvinen. Vake oli tällä lenkillä mukavan rento mutta silti reipas, eli se pysyi kohtuullisen hyvin isojen hevosten perässä vaikkei kovalla ja liukkaalla pohjalla otettu askeltakaan ravia. Tuumasin ostaneeni erinomaisen maastomönkijän.

Sunnuntaina 27.11. osallistuimme Tallinmäellä 1-tason estekisoihin. Kisoista tulee erillinen raportti, joten ei niistä tässä yhteydessä enempää.

Maanantaina 28.11. olin viimeistä kertaa vakiotunnillani, jonka halusin tietysti mennä Vakella. Tunti oli laukkapainotteinen ja rankka, ja sekä Vake että kuski hikosivat kunnolla. Vake oli tunnilla suorastaan poikkeuksellisen hyvä, ja ehkä osasyynä tähän oli se, että olin itse ollut juuri ennen tuntia pilatestreenissä. Pilateksessa on kyllä joku taika, sillä maanantain pilatestuntia seuraavalla ratsastustunnilla olen yleensä saanut istunnan harvinaisen toimivaksi. Vake oli myös ihan reippaalla päällä, ja liikkui ravissa ryhdikkäästi ja kevyen oloisella etuosalla. Hämmästyksekseni myös laukka lähti kulkemaan pyöreänä tuntumalla, ja sain istunnalla laukasta hyvän "otteen". Tällaista laukkatyöskentelyä ei meiltä olekaan pitkään aikaan nähty, miten lie tällä lailla nyt loksahti!

Tunnin päätehtävänä oli askeleen lyhentämistä ja pidentämistä kaarevilla puomisarjoilla niin ravissa kuin laukassakin. Suurella ympyrällä oli toisella sivulla puomisarja lyhyillä väleillä ja toisella sivulla pitkillä väleillä. Lyhyen välin puomit onnistuivat laukassa aika näppärästi, mutta pitkät välit olivat meille aika ylivoimaiset, kun askeleen venymisen lisäksi olisi pitänyt samalla myös kääntyä kaarevaa uraa. Kolmannelle eli viimeiselle puomille ei vaan ylletty millään, mutta tästä huolimatta olin oikein tyytyväinen Vaken laukkaan. Laukassa oli koko ajan hyvä energia, ja poni myös lähti pyydettäessä selkeästi isompaan, eli niitä eroja saatiin aikaiseksi. Laukan pituutta vaihdellessa myös tuntuma ja pyöreys tulivat ikään kuin sivutuotteena. En ehtinyt jäädä nypeltämään ja ratsastamaan taakse, vaan pyöreys tuli aktiivisemmaksi jumppautuneen takaosan kautta, niin kuin pitääkin. Tämä tunti antoi kovasti toivoa siitä, että laukkatyöskentelyä saadaan kyllä vielä kehitettyä hyväksi.

Keskiviikkona 30.11. oli viimeinen päivä, jolloin ehdin tallille ennen muuttoa. Suunniteltu estevalmennus peruuntui, joten menin Vaken kanssa mukaan tavalliselle iltatunnille. Maanantaina alkanut laukkateema jatkui, joten taas oli ihan rankka tunti. Tänne asti ei pilateksen taika kantanut, joten olin istunnan kanssa taas enemmän vaikeuksissa. Ope kehotti avaamaan etenkin keventäessä reisiä enemmän, ja hakemaan takareidet kiinni hevoseen.

Laukassa mentiin Artsin valmennuksista tuttua vastalaukkakuviota, jossa pitkän sivun alusta käännyttiin lävistäjälle, ja tästä loivalla mutkalla pituushalkaisijan suuntaiselle linjalle. Tämän onnistuessa sai kokeilla myös toisen vastaavan portaan ratsastusta, eli toista lävistäjäpätkää ja suoristusta. Toinen tehtävävariaatio oli ratsastaa uralta sisään laukkaväistöä, josta tuli suoristus linjalle kohti päätyä. Tänään vastalaukan pitäminen onnistui, eli ahkeran harjoittelun ansiosta Vake on alkanut vähän hoksata vastalaukan pointtia. Oikeassa laukassa rytmi pääsi kuitenkin vastalaukkamutkan kohdalla helposti kärsimään, ja molemmissa suunnissa ongelmana oli ponin puskeutuminen vastalaukan jälkeen suoralta linjalta ulos seinälle samalla kaula laukan puolelle taipuneena. Meni aikansa, ennen kuin osasin ja uskalsin ottaa ulko-ohjan riittävän napakasti käyttöön ja vastalaukan kohdallakin hakea pientä ideaa vasta-asetuksesta. Paremmalla ulko-ohjan käytöllä suoruus tosiaan parantui, eikä oltu enää niin vinkkaralla päätyä kohti laukatessa. Suoruuden parantuessa myös oikean laukan rytmi alkoi säilyä kaarteessa paljon paremmin. Ulko-ohja löytyikin oikeastaan paremmin silloin, kun menimme lävistäjäpätkän loivasti väistäen. Tällöin ei poni tietenkään päässyt kaatumaan ulos seinälle, koska menimme sivuliikettä juuri päinvastaiseen suuntaan. Väistön jälkeen poni olikin suoralla linjalla päätyä kohti paljon paremmin kahden ohjan välissä.

Ensimmäinen viikko oman Vaken kanssa meni siis oikein mukavasti, sanoisin jopa että meidän keskimääräistä viikkoa paremmin. Poni toimi niin sileällä, esteillä kuin maastossakin tosi kivasti. Seuraavat puuhat Vaken kanssa sijoittuvatkin sitten uuteen kotiin Kuopioon!