Viikko 31: kuskin ja ratsun vaihtoja

Sunnuntaina 30.7. oli perheen miesten höntsäilyilta eli toisin sanoen Aleksei sai vähän humputella Vakella kentällä. Keskimittainen mies on vähän turhan pitkä ratsastaja ponikokoiselle ratsulle ja sopisi paremmin ison hevosen selkään, mutta kun ei kuitenkaan painava ole niin voi kyllä satunnaisesti vähän köpötellä Vakella. Aleksei kokeili Vaken kanssa kentällä kaikki askellajit, ja Vake oli tosi kiltti ja kuuliainen. Tämän jälkeen kävimme vielä pienellä maastokävelyllä, jolle tosin vaihdettiin ratsastajaa eli olin satulassa itse.

Maanantaina 31.7. sattui sopivasti lenkkiseuraa tallille, joten lähdimme Vaken kanssa maastoon tutun seuralaisen eli Menni-ruunan peesiin. Matkalla tuli puhetta, että voisin joskus vaikka lainata Menniä ratsuksi maastoon, ja tämän idean pohjalta päädyimme vaihtamaan ratsuja käytyämme ensin uittorannassa kahlaamassa. Niinpä kipusin Mennin satulaan ja ensi töiksemme laukkasimme uittorannan polkua kotiinpäin. Menniä sai aluksi vähän hoputella eteenpäin, mutta polun loppua kohti askel lähti sujumaan letkeämmin. Tämän jälkeen käväisimme vielä laukkailemassa raviradan keskellä. Menni oli tosi kiltti, kuuliainen, ryhdikäs ja mukava vanha herrasmies, ja sillä oli hauskasti keinuva laukka. Vaihtelimme laukassa hieman vetovuoroa, ja reippain veto tuli loppuun, kun laukkasimme nurmella kotiinpäin eli kohti poistumisporttia. Mennillä askel venyi siihen malliin, ettei vauhtia samalla tavalla huomannutkaan kuin Vaken selässä. Mielenkiintoista vaihtelua!

Tiistaina 1.8. oli tavanomaisen estetunnin vuoro. Hyppäsimme tosin poikkeuksellisesti "pikkukentällä" ison kisakentän sijaan. Tunnin teemana oli sujuvan laukan ja luontevien lähestymisten hakemista, ja esteet pysyivät enimmäkseen noin 70 sentin korkeudessa. Korkeudesta ei siis ainakaan tarvinnut ottaa paineita, vaan saatoin keskittyä ratsastamaan rauhassa hyviä lähestymisiä. Vake oli alussa pienimmillä esteillä vähän heräteltävä, mutta tunnin mittaan ja esteiden noustessa laukka käynnistyi kunnolla. Rataa hypätessä laukka oli ihan napakkaa, omalla moottorilla sujuvaa eikä etupainoisuuskaan tuntunut pahasti vaivaavan. Tästä laukasta alkoivat ponnistuspaikat löytyä oikein luontevasti. Ope kehotti minua vielä keskittymään ylävartalon asentoon esteiden edessä, jotta en vahingossa yhtään ennakoisi hyppyä varsinkaan silloin, kun paikka sattuu lähelle estettä. Matalilla esteillä tätä asiaa oli hyvä korjata.

Keskiviikkona 2.8. ratsastin itsenäisesti ja kelin vuoksi maneesissa. Koetin treenata laukannostoja, mutta ne olivat oikeassa kierroksessa kovin nihkeitä. Vasen laukka puolestaan toimi varsin kelvollisesti, ja ravissa oli hyviä välähdyksiä. Vähän sellainen maku kuitenkin jäi, että tein ja yritin taas liikaa. Olisin kaivannut kevyempää ja eleettömämpää menoa.

Torstaina 3.8. oli vapaapäivä eli ohjelmassa vain kävelylenkki taluttaen. Perjantaina 4.8. puolestaan ratsastin itsenäisesti kentällä. Vaikka olimmekin kentällä ja koko pihassa yksin, Vake keskittyi nyt hyvin ratsastajan kuuntelemiseen. Jotain osasin tehdä oikein, sillä yhteistyö toimi tällä kertaa selvästi paremmin. Harjoittelin lisää laukannostoja sekä ratsastin käynnissä siksak-väistöjä pituushalkaisijalla. Ravissa tuli tosi mukavalta tuntuvia pätkiä, ja eivät laukannostotkaan hullumpia olleet. Sain ratsastettua yhden aivan superhyvä noston, joka ansaitsee jo suorastaan merkin seinään: Vake ravasi nostoon sujuvasti ja siirtyi laukkaan yhtään jarruttamatta sekä pyöreyden säilyttäen. Ravi oli niin hyvää ja ajatus eteenpäin, että pääsin ratsastamaan noston "ihan tuosta vaan huomaamatta", ja näin se sitten onnistui nappiin. Laukan myötä Vaken liikkuminen oikeastaan vain parani, ja lopuksi pääsin pitkästä aikaa kokeilemaan myös vähän askeleen pidentämistä ravissa kun Vake liikkui niin ryhdikkäästi ja tahdikkaasti. Kaiken kaikkiaan tämä oli aivan mainio kerta, ja parasta oli se, että Vake tuntui työskentelevän suorastaan motivoituneesti ja rennon tyytyväisenä. Meillä oli hyvä tekemisen meininki molemmilla.

Lauantaina 5.8. tein ensin pitkän ja rennon verryttelyn metsässä verkkalenkillä. Otin polulla myös ravi- ja laukkapätkiä ennen kuin menimme hetkeksi kentälle jatkamaan työskentelyä. Kenttä oli sen verran märkä, että menimmekin vain pikkukentälle, jossa ratsastin lävistäjiä sekä hyväksi havaittua siksak-väistöä pituushalkaisijalla. Väistöissä pyrin nykyään pitämään asetuksen liikkeen suuntaan, eli ratsastan ikään kuin sulkutaivutusta. Tällä tavalla väistöt tuntuvat yleensä täyttävän tehtävänsä parhaiten ja Vake ryhdistäytyy ja suoristuu niissä tehokkaammin. Ravissa Vake liikkui parin laukannoston jälkeen jo ihan asiallisesti, ja aivan lopuksi ravi tuntui tosi sujuvalta ja tahdikkaalta. Tällä kertaa kenttätyöskentelyn pituus taisi pysyä aika optimaalisena, kun tosiaan verryteltiin ensin polulla pitkän kaavan mukaan.

Sunnuntaina 6.8. yritin toistaa edellispäivän formaatin eli kävimme ensin maastoverryttelemässä ja sitten jatkoimme pikkukentällä. Isommalla kentällä tosin kävin laukkaamassa muutaman kierroksen kevyessä istunnassa, jotta Vake olisi saanut laukata vähän rennommin eteenpäin. Jostain syystä tämä päivä oli nyt paljon nihkeämpi parin tosin mukavasti sujuneen kerran jälkeen. Vakella tuntui olevan keskittymisvaikeuksia, se oli vastahakoinen, jähmeä ja liiraava. Yksinolo ulkona kentällä tuntui tänään vähän jännittävän Vakea ja ulkomaailma vei sen huomiota. Kovistella ei tässä tilanteessa auta, tai Vake käy vain entistä vastahakoisemmaksi ja etupainoisemmaksi, mutta silti ponin huomio pitäisi jollain tavalla saada ulkomaailmoista ratsastajaan. En vain keksinyt tähän nyt oikeaa tapaa. Välillä sitä on huono päivä syystä tai toisesta, ja vaikka ei aina menekään hyvin niin se on jo sentään jotain, että edes välillä (ja oikeastaan aika useinkin) on niitä hyviä tai oikein hyviä päiviä.

Viikolta mainittakoon vielä se, että Vake sai yhden hevoskaverin lisää. Kahden ruunan kimppatarhasta tulikin kolmen ruunan kimppatarha, kun eräs tallin vanhoista asukkaista menetti pitkäaikaisen tarhakaverinsa ja liittyi uusien kavereiden toivossa Vaken ja Vaken nuoremman toverin seuraan. Kolmikko olikin alusta alkaen erittäin sopuisa, mikä on tietysti kaikkien kannalta mukavaa. Vaikka tarha ei ole valtavan suuri, ei kaveruksilla ole ollut mitään kärhämää vaan kaikki tykkäävät kaikista. Ensimmäisenä päivänä yhteiseen tarhaan mennessä Vake oli kuulemma osoittanut kaapin paikan laittamalla kaulan kaarelle ja vinkaisemalla, ja siinä oli kokonaisuudessaan uuden lauman välienselvittely. Parhaimmillaan voi tosiaan uusien tuttavuuksien yhdistäminen onnistua näin helposti. Nyt siellä sitten sopuisat ruunat ulkoilevat tyytyväisinä keskenään, kaksi iäkkäämpää herraa ja yksi nuorukainen.