Elokuun 8. ja 9. päivä vuorossa olivat jälleen Bennyn estevalmennukset. Ensimmäisenä päivänä eli tiistaina kentällä olivat edelleen lähes samat esteet kuin kaksi viikkoa sitten, joten osaksi tehtävät olivat hyvinkin tuttuja. Samalla pääsin/jouduin ottamaan revanssin kaksi viikkoa sitten vaikeuksia eli voimakasta vasemmalle liirausta aiheuttaneesta pysty-okseri-lävistäjälinjasta, joka seisoi (kauhukseni) vielä aivan samalla paikalla.
Otin riskin ja jätin Vaken turpaverkon talliin, sillä sileällä ei verkolle ole tuntunut olevan tarvetta enää tähän aikaan vuodesta. Tunnin aikana Vake nakkasi laukassa päätään pari kertaa tavalla, jota se ei verkko nenällä tee, mutta tämä oli niin lievää ja vähäistä ettei siitä ollut häiriötä. En tiedä oliko asialla mitään yhteyttä verkon puuttumiseen, mutta nyt Vake tuntui mukavan kevyeltä edestä. Jo raviverryttelyssä meno oli varsin asiallista. Laukka pyöri isolla kentällä aika hyvin, ja sain ratsastettua jonkinmoisia temponvaihteluita siten, että Vake lyhensi laukkaa samalla pyörivyyden säilyttäen ja reagoi eteenpäin ilman tahmailuja. Suorastaan harvinaisen hyvä alku estetunnille!
Hypätessä Vake pysyi myös kevyen oloisena, eikä lähtenyt painamaan nenää alas ja kyntämään etuosansa päällä. Hyvä näin. Hyppäsimme ensin lyhyen viiden askeleen linjaa, jolle tultiin sisään ns. pienellä kaarteella pitkältä sivulta koukaten. Linjan jälkeen tehtiin ympyrä ja vastaavanlainen pienellä kaarteella lähestyminen toisesta suunnasta. Huomasin heti alussa, että en saanut ajatella esteellä tulevaa kaarretta, sillä tällöin Vake lähti heti oikaisemaan. Kun liimasin esteellä katseen aivan suoraan eteenpäin enkä ottanut stressiä myötälaukkaan laskeutumisesta, alkoi esteen jälkeinen linja onnistua suoremmin. Vake olikin aivan erityisesti sellaisella tuulella, että se pyrki kanttaamaan kaarteet melkein pirueteiksi ja käännähti salamana heti pienestäkin vihjeestä. Pyöreiden, loivien kaarteiden ratsastaminen ei nyt oikein onnistunut, ja sain olla tarkkana, etten tosiaan yhtään ennakoinut kaarteita itse. Hypyissä ja niiden välillä Benny kehotti jälleen kerran pitämään hartiat takana ja välttämään liikkeen edelle kumartumista.
Suoraa linjaa höylättyämme hyppäsimme kaksi erilaista pikkurataa, ensimmäisen vähän matalampana ja toisen reilun 80 sentin korkuisena. Ensimmäinen rata oli ihan ok, ja Vakella oli aika hyvä energia ilman etupainoiseksi valumista. Jonkinasteista vasemmalle kaatumista oli havaittavissa niin kaarteissa kuin hypyissäkin, mikäli paikka ei osunut aivan nappiin. Pitkällä suoralla lävistäjälinjalla yritin oikein tsempata suoruuden kanssa, mutta niin vain esteen edessä Vake pääsi hieman karkaamaan vasemmalle. Toisella radalla oli tosiaan enemmän korkeutta, ja nyt rata alkoi heti siitä traumaattisesta pysty-okseri-lävistäjälinjasta oikeasta kierroksesta vasempaan vaihtaen. Heti ensimmäisellä esteellä päästin paketin kellahtamaan vasemmalle, minkä seurauksena tuli oikein kunnon mutka, ja taas okserilla oltiin uudestaan kääntymässä liian aikaisin vasemmalle. Ääh! Loppurata sujui ihan mukavasti, ja erityisen tyytyväinen olin ahtaaseen viiden laukan linjaan, johon sain Vaken ratsastettua asiallisesti kiinni.
Lopuksi saimme vielä uusia vaikeuksia tuottaneen lävistäjälinjan, sekä sen perään viiden laukan lyhyen linjan molemmista suunnista. Nyt onnistuin kuin onnistuinkin pitämään lävistäjälinjalla ajatukset suoraan eteenpäin, ja samalla Vaken laukassa myös säilyi parempi imu eteenpäin. Okserilla tuli vielä aavistuksen verran kellahdusta vasemmalle, mutta aikaisempaan verrattuna tämä oli hyvin lievää. Onnistuihan se vihdoin! Viiden askeleen linjalle sain vasemmasta laukasta lyhennettyä hyvin, mutta oikeasta laukasta lähestyessä paketti ei tiukan lähestymiskaarteen vuoksi pysynyt yhtä hyvin näpeissä. Vake kyllä lähti tässä vaiheessa tosi hyvin pohkeesta eteen, mutta pääsi hieman pitkäksi linjan ensimmäisellä esteellä, ja niin väli jäi toisesta suunnasta vähän ahtaaksi. Muistettavaa olisi vielä siinä, että etenkin tiukoissa kaarteissa nostan kättä ylöspäin ottaessani tasapainottavan pidätteen, eikä niin että ratsastan kädellä missään vaiheessa alas- ja taaksepäin. Näin rytmin saisi säilymään kurveissa vielä paremmin.
Toisena päivänä keskityimme edelleen sekä suoriin että kaareviin suhteutettuihin linjoihin ja niitä sisältäviin ratoihin. Verryttelyhypyissä kahdeksikkokuviolla Vake oli vielä hieman hidas ja pohkeen takana, mutta terävöityi siitä kyllä. Noin 80-90 sentin korkeudella hypätyllä radalla meno oli tosi sujuvaa ja etenimme erittäin hyvässä rytmissä esteeltä toiselle. Vasemmalle valuminenkaan ei juuri vaivannut, eikä Vake painunut matalaksi edestä. Ilmeisesti meno oli ihan vakuuttavaa myös valmentajan mielestä, sillä viimeiselle radalle esteet vielä nousivat ja okserit olivat jo noin 95 sentin korkeudessa. Korkeus jäädytti minua sen verran, että hukkasin hieman rytmiä ja itsevarmuutta. Niinpä parille esteelle tultiin vähän töksähtävämmin ja vinommin ja jotain puomia ainakin kolisteltiin. Ei kuitenkaan sen suurempia ongelmia, vaan Vake hyppäsi varmasti vähän ahtaammastakin paikasta. Rytmiä rikkoi myös yksi vääräksi vaihtunut laukka, jonka korjaus meni aivan liian pitkäksi Vaken painaessa pidätettä vastaan. Silti selvitimme suuret okserit ihan asiallisesti ja jopa sujuvasti. Kun vaan vielä osaisi säilyttää ratsastuksen tismalleen samana esteiden noustessakin!
Vaikka pientä viilattavaa jäikin tuttuihin ongelmakohtiin, niin olin molempien päivien menoon oikein tyytyväinen. Etupainoisuus ei vaivannut ja Vake oli ihan menevä, joten nyt oli jo vähän helpompi keskittyä esimerkiksi siihen suoruuteen. Vakella oli niin hyvä energia ja toisaalta kevyt etuosa, että esteelle pääsi parhaimmillaan ratsastamaan odottaen ja laukkaa vähän kasaan "keräten" ilman rytmin ja imun kärsimistä. Toisin sanoen poni oli pohkeen edessä, mutta ei jyrännyt ohjaa päin. Silloin voi alkaa haaveilla jo alkeellisesta hienosäädöstä ja laukan säätelystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti