Pages

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Viikko 32: supertreenit ja rentoa maastoilua

Maanantaina 7.8. oli koulutunti, joka mentiin maneesissa. Tunti alkoi rauhallisella käyntityöskentelyllä väistöjen parissa, mikä sopikin minulle ja Vakelle erittäin hyvin. Väistöjä ratsastettiin pituushalkaisijalta uralle, ja samaa tehtävää jatkettiin myös ravissa. Ratsastin väistöt hieman liikkeen suuntaan asettaen, kuten olen tavannut Minin ohjeiden mukaisesti tehdä. Vake teki väistöt tosi kuuliaisesti ja pehmeästi, ja niiden kautta löytyi liikkumiseen hyvää ryhtiä ja kaunis muoto. Väistöihin haluttiin kuitenkin vielä vähän isompaa askelta ja parempaa etenemistä. Minun tuleekin muistaa säilyttää väistöissä oma ajatus eteenpäin sekä pyytää Vakelta vähän sujuvampaa liikettä myös eteen samaan aikaan kun mennään sivulle.

Väistöjen jälkeen työstimme jonkin aikaa oikeaa laukkaa, jossa keskityttiin kulmien ratsastamiseen. Syvälle kulmaan pääseminen oli hiukan työlästä, mutta laukkatyöskentelyssä säilyi työläydestä huolimatta koko ajan hyvä fiilis eli Vake oli menossa eteenpäin eikä jäänyt jumittelemaan. Vasemmassa kierroksessa puolestaan ratsastimme raviväistöä pituushalkaisijalta uralle ja tästä suoraan laukannoston jatkaen päädyn ympäri laukassa. Tässä tehtävässä emme montaa toistoa tarvinneetkaan, sillä Vake teki väistön superhyvin sekä nosti vasemman laukan napakasti. Hyvän noston jälkeen laukka myös jatkui päädyssä hienoilla askelilla. Pääsin irti sisäohjasta ja otin päädyssä lievän vasta-asetuksen, jolloin Vake kokosi laukkaa upeasti takaosalle. Juuri näitä askelia laukkaan halutaan! Koko tunti sujui siis jopa laukkaa myöten harvinaisen mainiosti. Vake oli pehmeä, kuuliainen ja hyvässä muodossa. Vasen kierros aivan hirmuisen hyvä, mutta oikealle meno oli edelleen vähän etupainoisempaa. Kokonaisuutena aivan tosi hyvä!

Tiistaina ja keskiviikkona olimme Bennyn estevalmennuksissa, joista tarkempi selostus toisessa postauksessa. Yhden koulu- ja kahden estevalmennuspäivän jälkeen Vake saikin ottaa loppuviikon ansaitusti kevyemmin. Torstaina kävimme vain talutuslenkillä. Perjantaina ohjelmassa oli kevyt maasto sellaisella poikkeusjärjestelyllä, että sain itselleni lainaratsuksi Mennin ja Aleksei puolestaan ratsasti maastolenkin Vakella. Muutoin teimme vain kävelylenkin, mutta rantapolulla laukattiin mennen tullen ja rannassa kahlailtiin hetki. Olihan meillä mukava perjantai-ilta kilttien ratsujen kanssa köpötellessä, ja oli oikein kiva, että sain Mennin kaltaista täyden kympin maastohevosta lainata. Lauantaina tuli vielä lisää kevyttä maastoilua, tällä kertaa menin itse Vakella ja seuralaisena oli Aatu-suokki. Sunnuntaina olinkin itse tulossa hieman kipeäksi ja pysyttelin kotona, mutta onneksi tälle päivälle oli jo muutenkin sovittu Vaken ratsastus Sannalle, joka siis on Vakella mennyt muutenkin noin kerran viikossa.

Tässä olivat kyllä viikko-ohjelma ja sen toteutus aika lailla kohdillaan. Onnistunut kouluvalmennus, onnistuneet estevalmennukset ja rentoa maastoilua. Bonuksena viikon hevosteluihin sisältyi lauantaina Itä-Suomen Mahdollisuuksien Hevonen -tapahtuma, joka siis järjestettiin "meillä kotona" Sorsasalossa. Vake ei tapahtumaan osallistunut, mutta itse olin yleisössä seuraamassa lajinäytöksiä ja kilpailuja lähes koko päivän. Alun perin olin suunnitellut osallistumista Vaken kanssa hevosten match show:hun, mutta tämä suunnitelma peruuntui kun Vake alkoi jo kovasti kasvattaa talvikarvaa ja muuttui sen myötä niin rähjäisen näköiseksi, ettei leikkimieliseenkään näyttelyyn osallistuminen tuntunut oikein hyvältä idealta. Ehkä joku toinen kerta, jos vastaavia tapahtumia kotinurkilla järjestetään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti