Elokuun viimeisenä viikonloppuna meitä kävi valmentamassa toistamiseen Mini Wahlberg. Kesäkuussa siis olimme Vaken kanssa Minin opetuksessa ensimmäistä kertaa. Silloin jäi mieleen hautumaan monia hyviä oivalluksia, vaikka toki kävikin juuri siten kuin uuden ja erilaisilla periaatteilla opettavan valmentajan tunnilla ensi alkuun helposti käy, eli ratsastus taantui suurimmaksi osaksi aivan alkeistason köpötykseksi. Hyvin pienillä korjauksilla saatiin kuitenkin niin oikealta tuntuvia asioita aikaiseksi, että odotin Minin seuraavaa vierailua jo kovasti.
Tälläkin kertaa Mini piti meille kahtena peräkkäisenä päivänä 45 minuutin valmennukset. Paljon tuli kertauksena samoja asioita kuin viimeksi, mutta myös tosi hyviä uusia juttuja. Hevosen suoristaminen oli tietysti edelleen valokeilassa, ja työskentelimme etenkin avo- ja sulkutaivutusten parissa. Myös ympyrän pienentäminen ja suurentaminen sekä laajat takaosakäännökset kuuluivat tehtäviin. Tällä kertaa päästiin jo ratsastamaan aavistuksen verran eteenkin ja enemmän ns. normaalitempossa, vaikka hidastamisen kautta asioita edelleen lähestyttiinkin eikä tempon lisääminen saanut koskaan tulla etuosan kannattelun kustannuksella.
Mini painotti koko ajan tietenkin eleettömyyttä ja keveyttä sekä kaiken ylimääräisen tekemisen karsimista, eli sain toden teolla keskittyä vain tarkoituksenmukaisten apujen käyttämiseen. Pyrkimyksenä oli myöskin erottaa eri asioita tarkoittavat avut selkeästi toisistaan. Eteenpäin siis pyydetään aina kahdella pohkeella yhtä aikaa, kun taas pelkkä vasen tai oikea pohje yksinään ei pyydä eteen. Erotimme toisistaan myös reippaampaa käyntiä pyytävän avun (yksi merkki molemmilla pohkeilla yhtä aikaa) ja käynnistä raviin siirtävän avun (kaksi nopeaa perättäistä merkkiä molemmilla pohkeilla).
Uutena asiana Mini opasti minulle "yläpohkeen" (tai miksi sitä nyt haluaakaan kutsua) käyttöä apuna taivuttamisessa. Ideana siis oli sulkea reisi aivan kevyesti kohti hevosta sen sijaan, että olisin käyttänyt tavutukseen sisäpohjetta. Ei mitään puristusta reidellä, vaan sellainen hienovarainen pieni muutos jalan asennossa. Kuulostaa oudolta ja hankala oikein selittääkään mitä tässä tehtiin, mutta Vake vastasi tähän mielestäni tosi hyvin, kunhan vain en alkanut liioitella ja yhtään puristaa reidellä. Tällainen "reidellä taivuttaminen" myös vapautti pohkeet kätevästi eteen ratsastamiseen, kun niillä ei tarvinnut ohjailla suuntaa ja taivutusta. Avotaivutuksen ratsastamisessa ei pohjetta käytetty käytännössä ollenkaan (paitsi pyytämään liikettä isommin eteen), vaan hevonen ohjattiin kolmelle uralle istunnan ja ohjan avulla. Ensimmäisenä päivänä Vake heitti avossa vasemmalle takaosansa helposti väistöön, mutta toisena päivänä vasen avo sujui lyhyitä pätkiä oikein mallikkaasti. Oikeassa kierroksessa puolestaan piti olla tarkkana, että ulkolapa tuli liikkeeseen kunnolla mukaan ja etuosa tosiaan siirtyi sisäänpäin sen sijaan että vain kaula taipui. Apuna tässä oli myös kevyt raipan kosketus tai painaminen ulkolapaa vasten. Mini halusi erityisesti, että oppisin itse erottamaan, milloin etuosa on avotaivutuksessa rehellisesti mukana ja mikä on se hetki, kun ulkolapa karkaa. Näin pystyisin sitten itsenäisesti työstämään avotaivutusta oikein. Suosituksena on, että ratsastaisin avotaivutusta nimenomaan ravissa, kun taas sulkutaivutus on meille hyvä harjoitus sekä käynnissä että ravissa.
Sulkutaivutus on aina ollut itselleni avoa selkeämpi liike ja niin oli nytkin. Vake teki erityisesti toisena päivänä erittäin hyvää sulkutaivutusta käynnissä, ja tästä saimme Miniltä vuolaasti kehuja. Vasemmalle sulkutehtävä (lävistäjä sulkua ja voltteja matkan varrella) onnistui superpehmeästi, ja myös vaikeampaan suuntaan eli oikealle tuli tarkalla keskittymisellä oikein mallikelpoista sulkutaivutusta. Vake ryhdistäytyi ja suoristui tehtävässä hyvin sekä tuli tosi hyvää muotoon. Tärkeää oli kiinnittää huomiota sekä liikkeen aloitukseen että lopetukseen: uralta lähdettiin hieman etuosa edellä eli sulku aloitettiin avotaivutuksen kautta, ja lävistäjän lopussa oli tärkeää tulla suoristukseen etu- ja takaosa yhtä matkaa. Sain myös ratsastaa pieniä temponvaihteluita ravissa sekä avo- että sulkutaivutusten sisällä. Kun avo/sulku oli toteutettu pitkälti istunnan kautta ja "yläpohkeella" taivuttaen, sain pohkeen näppärästi valjastettua eteenpäin ratsastamiseen ilman, että se olisi sekoittunut sivulle pyytävien apujen kanssa. Istunta ja ohja säilyttivät taivutuksen ja sivuliikkeen, ja molemmat pohkeet pyysivät samalla ravia hieman suuremmaksi. Näin tuli avoihin ja sulkuihin vielä mukavasti letkeyttä lisää, kun Vake hieman kasvatti ravia kadottamatta kuitenkaan taivutusta ja sivusuuntaista liikettä.
Laukkaa otimme molempina päivinä aika lyhyesti. Ekana päivänä pieni laukkapätkä olikin se, mikä vasta irrotteli Vaken liikkumaan kunnolla, kun taas toisena päivänä letkeä ja sujuva liike ravissa löytyi paremmin alusta alkaen. Laukassa jäi pieni jumi päälle ja pyöreys katosi, mutta ainakin Vake esitti nyt paljon parempaa ja pyörivämpää laukkaa kuin kesäkuussa Minin tunnilla. Nythän se jopa pysyi reitillä eikä karannut kaula mutkalla minnekään! Toisena päivänä teimme myös hetken aikaa laukannostoja ravista vuorotellen lyhyitä pätkiä myötä- ja vastalaukkaa, ja Vake oli oikein hyvin kuulolla nostaen aina halutun laukan rytmin juuri herpaantumatta.
Istuntaan kiinnitettiin myös paljon huomiota. Mini muistutti, että minun on ensiarvoisen tärkeää kantaa oma kroppani sekä käteni kunnolla, sillä vain siten Vake voi alkaa kantaa itseään. Vasemmassa kierroksessa tämä kantaminen alkoi valmennuksen lopulla onnistua hyvin ja koko ratsukkoon tuli aivan uudenlaista ryhtiä. Kierroksen vaihtuessa oikeaan tapahtuu kuitenkin tyypillisesti romahdus etupainoiseksi ja ryhdittömäksi sekä minulla että Vakella.
Toisen valmennuspäivän päättyessä olin tosi tyytyväinen siihen, mitä olimme saaneet aikaan. Alku oli perjantaina vähän nihkeä, mutta tehtävien ja korjausten kautta Vake alkoi kulkea koko ajan paremmin ja paremmin. Keveys ja rentous säilyivät koko ajan samalla, kun Vake nousi parempaan ryhtiin ja alkoi liikkua sujuvammin. Parhaimmillaan tavoitettiin tosi hyvä tuntuma, joka oli kevyt ja tasainen. Minulle jäi sellainen olo että, olimme selvästi edistyneet edellisestä valmennuskerrasta ja nyt tässä touhussa alkoi olla jo jotain tolkkuakin. Mini sai minut ratsastamaan harvinaisen hyvin: yhtä aikaa tehokkaasti ja määrätietoisesti mutta rennosti, pehmeästi ja kevyesti. Omin päin on samaan hyvin vaikea päästä, mutta kyllä tästä tarttui taas hyviä työkaluja mukaan omatoimiseenkin harjoitteluun. Aivan lopuksi Mini vielä muistutti yhdestä tärkeästä periaatteestaan: ratsasta hevosen aivoja, älä niinkään sen kroppaa.
Minin treeneissä oli lisäkseni myös Minin pidempiaikainen oppilas Sanna, joka ratsastaa Vakellakin säännöllisesti. Sannan ja lainaratsun valmennuksesta löytyy kuvia ja tarinaa Tiian blogista, kannattaa kurkata myös sinne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti