Leirillä Einolassa, 3. päivä: tehokkaana esteillä, tehottomana koulutunnilla

Myös kolmas leiripäivä alkoi estetunnilla. Tällä kertaa ratsuksi tuli Harri, vanha tuttu sekin. Harrilla sileän verryttely oli aivan höpöä, sillä en kyllä saanut ponia taipumaan tai pyöristymään yhtään sen enempää kuin ennenkään. Voihan lankku-Harri. Laukkaverryttelyyn kuuluvia puomitehtäviä Harrilla sen sijaan oli mukava mennä. Harrin kanssa oli helppo löytää sujuva rytmi, jossa puomeille oli näppärää lähestyä.

Estetehtävät olivat yksinkertaisia myös tällä tunnilla, eikä korkeus tainnut mennä juuri yli 70 sentin. Tehtäviin kuului kahden askeleen sarja, vesimatto, kaareva linja okserilta trippelille sekä pidempiä lähestymisiä lävistäjillä ja pitkän sivun suuntaisesti. Harrin kanssa homma oli varsin suoraviivaista: piti vain patistella poniin tarpeeksi kierroksia, ja sitten odottaa rauhassa estettä sujuvassa laukassa lähestyen. Tuttu periaate, ja Harrin kanssa tätä oli helppo toteuttaa. Mielestäni meillä oli tosi hyvä rytmi ja varma tekemisen meininki, mutta aivan lopputunnista tuli pientä hämminkiä, kun olimme menossa neljän hypyn tehtävää. Aloitimme sarjalla sujuvasti, ja olimme lähestymässä hyvällä energialla okseria lävistäjällä. Katsoin, että nytpä sattuu ponnistuspaikka mukavasti, ehkä ihan millin kaukana mutta tästä laukasta menee kuin rasvattu. Yllättäen Harri ei lähtenytkään hyppyyn, vaan jarrutti ja vastoin ratsastajan ohjeita yritti laittaa vielä töpöaskeleen esteen eteen. Niinpä rymisteltiin koko este nurin, ja seuraavallakin esteellä Harri tikkasi aivan tarpeettoman ja yllättävän töpöaskeleen. Ope kommentoi, että Harri tykkää hypätä läheltä, joten ilmeisesti yritin hyppyyttää sitä vähän liian kaukaa, vaikka paikka olisi omasta mielestäni ollut oikein hyvä ja sujuva. Pidin tämän mielessä, kun otimme vielä tunnin viimeiset hypyt lävistäjäokserille. Onneksi toivuimme molemmat äskeisistä epävarmuuden hetkistä, ja viimeiset hypyt onnistuivat hyvin, kun pidin maltin ponnistuspaikan kanssa ja ratsastin topakasti.

Tunti sujui siis mukavasti lukuun ottamatta pientä vahinkoa. Harrinkin kanssa minun tosin piti kiinnittää huomiota esteiden jälkeisiin linjoihin (ei saa oikaista!), ja ope myös kehotti painamaan hypyissä jalkoja edemmäs sen sijaan, että annan niiden heilahtaa hieman taaksepäin.

Iltapäivän koulutunnille otin uudestaan Pinkin. Se oli maanantaina kiva, ja halusin päästä jalostamaan yhteistyötä pidemmälle. Valitettavasti tämä jalostaminen ei kovin hyvin onnistunut, vaan olin melko kuutamolla koko tunnin. Aloitimme ratsastamalla siksak-väistöä käynnissä toisella pitkällä sivulla ja loivia kiemuroita ravissa toisella sivulla. Väistöt eivät onnistuneet alkuunkaan, Pinkki jännittyi niissä enkä saanut sen enempää pidätettä kuin pohjettakaan läpi. Kiemurat onnistuivat sentään vähän rennommin ja jopa hetkittäin tuntumalle tasoittuen. Ravi oli kuitenkin vielä aika jähmeän oloista. Laukkaa otettiin ainoastaan verryttelymielessä, ja vastoin odotuksiani ei laukkaaminenkaan oikein avannut hommaa kunnolla vaan jännittyneen oloista oli edelleen. En myöskään päässyt istumaan laukkaa luontevasti ja siten, kuin kunnollinen hevoseen vaikuttaminen olisi vaatinut. Laukka ei siis toiminut ollenkaan niin hyvin kuin maanantaina.

Tunnin loppupuoliskon ratsastimme käynnissä ja ravissa ympyrällä, jossa vaihdeltiin vasta- ja myötäasetuksen välillä sekä pienennettiin ja suurennettiin ympyrää. Pinkki oli tässä vaiheessa rennompi ja paremmin kuulolla, mutta en siltikään saanut sitä ratsastettua oikein kunnolla tuntumalle ja pohkeen eteen. Yksi merkittävä ongelma oli toistuva tuntuman löystyminen, eli ohjat eivät pysyneet tarpeeksi napakasti kädessä ja tuntuma tasaisena. Ulkopohjekin oli liian laiska, ja minulla oli ongelmia istunnan suoruuden kanssa. Etenkin oikeassa kierroksessa ope käski tarkkailla kylkien symmetrisyyttä, ja oikeaa hartiaa piti kääntää taaksepäin eli kroppaa "avata" enemmän oikealle. Oikeassa kierroksessa ratsastaminen tuntui tästäkin huolimatta helpommalta, ja tähän suuntaan tulivatkin ne tunnin ainoat paremmat hetket. Kaiken sen kääntämisen ja asetuksen hakemisen jälkeen Pinkki lopulta tasoittui tuntumalle hetkeksi ja ravasi ihan nätisti oikealle asettuen. Sain siis edes hetkeksi pienen välähdyksen siitä, miltä menon kuuluisi tuntua. Tunnin perusongelmana tuntui joka tapauksessa olevan se, etten osannut ratsastaa riittävän napakasti mutta samalla pehmeästi ja selkeästi, jotta Pinkki olisi voinut rentoutua.

Tämän leiripäivän osalta ratsastusten määrä jäikin kahteen tuntiin. Ajatus lisätunnista illaksi kävi mielessä, mutta sen sijaan päätin ottaa rauhallisemman illan ja keskittyä paljussa rentoutumiseen.

Leirillä Einolassa, 1. päivä: leppoisasti tutuilla poneilla

Tänäkin kesänä lomareissu oli yhtä kuin ratsastusleiri Imatralla Einolan Tallilla samalla porukalla (Anne, Nora ja muut vanhat kaverit) kuin aina ennenkin. Vakea en ottanut leirille mukaan, vaan se pääsi lomalle ja minä pääsin pitkästä aikaa ratsastamaan muillakin hevosilla. Saavuimme Einolaan sunnuntaina illalla, jolloin alkuseremonioiden jälkeen oli ohjelmassa hevosten hakua laitumelta. Lähdin hakureissulle mukaan, ja päädyin tuomaan sieltä Arttu-eestinponin ilman satulaa ratsastaen.

Ratsastuksellinen osuus alkoi varsinaisesti maanantaina. Ensimmäiselle tunnille tarjolla oli isojen hevosten lisäksi muutama poni, joista valitsin itselleni Pinkin. Pinkki oli tuttu viime vuodelta, ja silloin sen kanssa synkkasi yllättäen ihan mukavasti. Pienihän se on kuin mikä, 140 senttiä korkea ja niin siro ja pikkuruinen kuin olla voi. Kavio oli suunnilleen saman kokoinen kuin oma kämmeneni!

Tunti oli siis koulua ja keskityimme ns. perusratsastukseen. Henkilökohtaisia kommentteja tuli melko vähän. Etenkin alkutunnista ope kehotti minua ottamaan paremman tuntuman, sillä Pinkin liikkuessa kirahvina tuntuma pääsi helposti löpsähtämään aivan olemattomaksi. Alku tosiaan oli hieman takkuisa ja poni jännittyneen oloinen, mutta raviverryttelyn edetessä yhteinen sävel alkoi löytyä ja Pinkki rentoutua. Kentän aitojen ulkopuolella vaanivaa vesimattoa Pinkki tosin jaksoi kytätä koko tunnin ajan joka ikisellä kierroksella, niin että toisen pitkän sivun loppu tahtoi olla aina melkoista sivuluisua. Kyttäily oli ärsyttävää, mutta muuten Pinkki oli mukava poni. Kun vaan pääsin olemaan itse pehmeä ja rento ja kehumaan Pinkkiä sen reagoidessa oikein niin poni alkoi kulkea ihan hyvin. Reilu myötäys sisäohjalla ympyrällä auttoi pyöreyden saavuttamisessa, ja etenkin oikeassa kierroksessa oli jonkin aikaa sellainen olo, että sain Pinkin ratsastettua ulko-ohjalle ja kahden pohkeen väliin. Teimme jonkin aikaa ympyrällä käynti-ravisiirtymisiä, ja niissäkin rentous säilyi melko hyvin. Ravista käyntiin Pinkki alkoi tulla hyvin pienestä merkistä, mutta pohkeelle se oli hieman hitaampi.

Myös vasen laukka ympyrällä sujui mukavan pehmeästi ja pyöreänä elastisella tuntumalla, vaikka olimmekin vesimattopäädyssä ja Pinkki hieman liiraili ja puski sisään. Kun jatkoimme laukka-ravi-siirtymisten parissa, alkoi homma valitettavasti levitä ja poni jännittyä ja kiirehtiä. Tämän jälkeen lopputunti olikin ihmeellistä kiirehtimistä, jännittymistä ja liirailua. En enää löytänyt sitä samaa rentoutta ja pehmeyttä ja samalla napakkuutta omaan ratsastukseeni kuin vielä hetki sitten, ja Pinkki mennä koikkelehti taas kirahvina. Vesimaton väistelyliiraukset eivät nekään kauheasti auttaneet asiaa. En tiedä, loppuiko oma vai ponin vai molempien keskittymiskyky kesken, mutta harmillisesti tunti sitten päättyi paljon huonommissa merkeissä kuin mihin oli parhaimmillaan päästy. Onneksi ei sentään koko tunti mennyt penkin alle, vaan sinne väliin mahtui ihan pitkät pätkät toimivampaakin yhteistyötä ennen pakan leviämistä. Totesin kuitenkin tyytyväisenä, että vieras ratsu ei ollut minulle niin iso kulttuurishokki kuin olin pelännyt, vaikka Pinkki olikin juuri aivan toisentyyppinen poni kuin Vake. Silti pääsin sentään vähän kiinni jutun juoneen. Ope antoi koko ryhmälle yhteisenä loppupalautteena ohjeen keskittyä ranteiden suorassa pitämiseen, ja mutkaranteisuus onkin omalla kohdallani yksi vakiovirheistä. Lisäksi oli puhetta tehokkaammasta ulkoapujen käytöstä kääntämisessä sekä siitä, että asetus valmistellaan ensin pohkeella ja painonsiirrolla ennen niskan asetusta ohjalla.

Pieni videoklippi ensimmäiseltä tunnilta, kiitos kuvaajalle!

Myös päivän toinen tunti oli koulua, ja siihen nappasin ratsuksi Artun. Arttu oli viime kesänä hirmuisen mukava poni ratsastaa, nuori ja vähän kokematon silloin ja liikkui kevyesti ja pyöreänä vaikka toki kuolaimen alla. Tätä nykyä Arttu oli kuitenkin jäykkäniskaisempi tapaus, enkä saanut sitä liikkumaan kunnolla pyöreänä koko tunnin aikana. Taipumisen kanssa oli myös niin ja näin. Tunnin tehtäviin kuului pohkeenväistöjä pituushalkaisijalta uraa kohti. Käynnissä väistöt onnistuivat vielä kohtuullisesti, jos nyt ei varsinaisesti sujuvasti, eikä Arttu lähtenyt oikein väistöjenkään kautta myötäämään niskasta. Ravissa sitten takaosan saaminen mukaan väistöön oli nihkeää, enkä saanut ulko-ohjan pidätettä ratsastettua asiallisesti läpi. Meni turhaksi vääntämiseksi, mutta toisaalta en ollut myöskään tarpeeksi tehokas tekemisessäni vaan usko ja yrittäminen loppuivat ehkä hieman kesken. Ope muistutteli ulko-ohjasta niin väistöissä kuin kaarteissakin, vaikka omasta mielestäni ratsastin väistöt jopa vähän sulkutaivutusmaisesti samaan tyyliin kuin Vaken kanssa tapaan tehdä. Ravissa unohduin helposti ratsastamaan pikkusievää töpötystä kuvitellen sitä riittäväksi etenemiseksi, mutta oikeasti Arttu olisi saanut ravata isommin ja energisemmin. Laukassa Arttu liikkui paljon paremmassa tasapainossa kuin vuosi sitten, eli ohjaus toimi ja laukka pysyi ongelmitta yllä. En tosin saanut laukasta irti oikein muuta kuin yhden vaihteen, eli rennon posottamisen eteenpäin ilman asetusta tai taivutusta. Vähän humputtelun puolelle tunti siis meni, vaikka muka välillä yritin ratsastaa Arttua paremmaksi.

Iltapäivä jatkui vielä leppoisalla maastolenkillä. Jouduin siirtämään perjantaiaamun tuntini jo aikaisempaan ajankohtaan leiriviikolla, koska omalta osaltani viimeinen leiripäivä jää valitettavasti väliin. Totesin kolmannen koulutunnin olevan omalle keskittymiskyvylle vähän liikaa, joten maasto tuntui paremmalta idealta. Sainkin sinne suosikkimaastoponini eli Nuppu-vuonohevosen. Kävimme tunnin lenkin minulle ennestään tuntemattomia reittejä pitkin mukavissa maalaismaisemissa. Suurta vauhdinhurmaa ei tällä reissulla koettu, vaan meno oli sangen rauhallista. Ravia ja laukkaa toki otettiin mutta melko lyhyissä pätkissä. Nuppu oli reipas ja kiltti oma itsensä, ja mennä puksutti mukavasti jonon viimeisenä vaikka isot paarmat sitä vähän häiritsivätkin.

Ensimmäinen leiripäivä sujui siis mukavasti tuttujen ponien kanssa, vaikka suuret ratsastukselliset ahaa-elämykset jäivätkin kokematta. Sää suosi, seura oli parasta mahdollista ja ponit kivoja, siinä on oikeanlaiset ratsastusleirin ainekset kasassa.