Lauantaina 18.2. ratsastin vain itsenäisesti maneesissa. Mielikuvitusta oli jopa niin paljon, että laitoin yhden maapuomin keskiympyrälle elävöittämään laukkatyöskentelyä. Vähän tukkoiselta tuntui meno, eikä tullut varsinaisia vau-elämyksiä, vaikkei Vake varsinaisesti huonokaan ollut. Ehkä olin lähinnä itse huono. Laukkapuomille lähestyminen kaarevalla uralla onnistui nyt oikeassa laukassa paremmin kuin vasemmassa, ehkäpä siksi että oikeassa oli parempi energia. Mukavimmin askeleen sovittaminen puomille onnistui, kun ratsastin lähestymisessä lyhyttä mutta terävää laukkaa, josta tarvittaessa pystyi puomille vähän venyttämään. Vasemmassa laukassa nimenomaan se terävyyden säilyttäminen oli pulma. Ravissa ratsastin jonkin verran väistöjä, jotka olivat aluksi hieman nihkeitä. Ratsastuksen lopulla kuitenkin Vake alkoi väistää oikeaa pohjetta ihan rehellisesti, ja silloin koko ravityöskentelyyn tuli heti uutta potkua. Löytyihän sieltä siis loppujen lopuksi jo pieni vähähdys sitä parasta Vakea.
Sunnuntaina 19.2. vuorossa oli maasto. Seuraksi lähti peräti kaksi muuta ratsukkoa. Sää ei kyllä ollut paras mahdollinen, sillä märkää lunta sateli jonkin verran. Yritimme ensin suunnata mökkitiereiteille, mutta uuden lumen alta löytyi kuitenkin sen verran jäätä, ettei autoteillä ollutkaan nyt pitävät pohjat. Niinpä suunnitelma muuttui ja menimmekin raviradalle. Ensin verkkailimme raviradan viereisellä lämmittelylenkillä ravissa, ja sitten lähdimme radalle laukkaamaan. Täällä oli onneksi tosi mukavat pohjat eikä kavio lipsunut ollenkaan. Vakella oli suorastaan menohaluja, eikä se halunnut jättää kavereihin juuri välimatkaa. Vauhti oli laukassa sujuvaa mutta varsin hallittua. Kerran Vake loikkasi ja pukitti, kun edellä menevän kavioista sinkosi iso lumiköntti kylkeen. Laukkasimme radan ympäri ensin pari kierrosta myötäpäivään, ja sitten vielä vastapäivään. Väliin tuli aina lyhyt käyntitauko, eli ihan yhtä soittoa ei sentään laukattu kierrosta toisen perään. Viimeisellä ratakierroksella kuvittelin, että Vakea alkoi jo hyydyttää, kun se ei enää niin vahvasti pyrkinyt muiden perään. Lopuksi kävimme vielä laukkaamassa lyhyen verkkalenkin ympäri pari kertaa, sillä siellä on sopiva loiva ylämäki, jossa on hyvä ottaa pieni veto "täysillä". Eipä kyllä tarvinnut Vakea käskeä eteen kun sen pinkaisi kavereiden kiihdyttäessä mukaan, eli vielä riitti energiaa muutaman raviratakierroksen jälkeenkin. Sitten ravasimme vielä loppuravit, ja kävelimme metsän kautta tallille. On ehkä vähän tulkintakysymys, lasketaanko raviradalla käymistä maastoksi, mutta olipa ihan hyvä treeni yhtä kaikki. Vake on tuntunut suorastaan kaipailevan jonkinmoisia laukkairrotteluja, ja tulipahan pään tuuletuksen lisäksi samalla mukavasti kuntoiluakin ponille.
Maanantaina katsoin laukkatreenien jälkeen parhaaksi antaa Vakelle ihan vapaapäivän, etenkin kun tulossa oli kolmen päivän putki koulu- ja estevalmennuksia. Kävin kuitenkin maanantai-iltana kävelyttämässä Vaken hyväksi, eli taluttelin sitä reilun puoli tuntia. Suurimman osan ajasta tarvoimme kentällä, jossa oli lunta niin reilusti, että sain itsekin aika tehokkaasti liikuntaa. Siinä tuli omakin iltalenkki hoidettua Vaken ulkoilutuksen lisäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti