Miksi juuri Vake?

Miksi ihmeessä halusin ostaa juuri Vaken? Eikö olisi kannattanut hankkia vähän kyvykkäämpi ja laadukkaampi poni, kun suunnilleen samalla rahalla olisi vähän paremmankin voinut saada?

Elämän muutosvaiheessa ja oman hevosen ostoa suunnitellessa päädyin pohtiman hyvinkin tarkasti sitä, mitä harrastukseltani jatkossa haluan. Mitkä ovat tavoitteeni? Entä jos ostaisin vähän paremman kisaponin, jolla voisi pärjätä alueluokissa? Olisiko se hauskaa? Kaipa se olisi, ainakin periaatteessa. Toisaalta tavoitteellinen kisaaminen (jos aluetason hommien kohdalla sellaisesta voi varsinaisesti edes puhua!) ei kuitenkaan ole se, mitä tällä hetkellä erityisen kovasti hingun. Luultavasti siihen ei tällä hetkellä edes olisi tarpeeksi henkisiä ja aineellisia resursseja. Jos vielä jossain vaiheessa tahdon kisata "kunnolla", niin ehtiihän sitä myöhemminkin. Tässä ei ole mikään maaginen poni- tai junnuikä loppumassa kesken, joten kymmenen vuoden päästäkin ehtii. Tai vaikka kahdenkymmenen. Joka tapauksessa minusta ei isojen luokkien kisaajaa tulisi monestakaan syystä, vaan kyllä se aluemetri on se, mitä voisin koskaan kuvitella korkeimmillaan meneväni.

Mikä kapasiteetissa hävitään, se rehdissä asenteessa voitetaan. © Mia Mäki-Maunus

Se, mitä nyt haluan, on hauska ja leppoisa harrastaminen sekä siinä sivussa niin oman ratsastustaidon kuin ratsukon yhteistyönkin kehittäminen. Käytännössä siis sellainen harrastaminen, kuin mitä tämä touhu on tähän saakka ollut valmentautuvana ja huvikseen pikkukisoissa käyvänä tuntiratsastajana. Vaken kanssa on homma toiminut tähänkin asti, enkä ole poniin kyllästynyt, vaikka sillä ei ns. pääse pitkälle. Vaken kanssa kemiat kohtaavat ja se on monipuolinen, jokaiseen menoon sopiva harrastuskaveri. Ensimmäiseksi omaksi hevoseksi näin läpeensä tuttu hevonen on tietysti mahdollisimman turvallinen valinta: tiedän, että pärjään sen kanssa jokseenkin tilanteessa kuin tilanteessa, ja tiedän, mitä omia vinkeitä siltä löytyy. Ennen kaikkea minulla on ihan oman käden tietoa sen terveyshistoriasta kahden ja puolen vuoden ajalta, ja tiedän, millaista käyttöä se on ongelmitta kestänyt. Näiden kahden ja puolen vuoden aikana Vakella ei ole ilmennyt mitään käyttöä rajoittavaa sairautta tai vaivaa, ainoastaan kerran kesässä iskevä silmätulehdus, joka paranee hoidolla muutamassa päivässä. Aikaisemmastakaan historiasta ei tiettävästi löydy mainittavia vaivoja, vaikka Vake on ollut säännöllisessä estekäytössä sekä ratsastuskoulun käytössä. Hevosten kanssa ei mikään ole koskaan varmaa, mutta yritän silti pelata varman päälle ja ostaa mahdollisimman vähän ongelmia.

Mainio maastomopo. © Erkki Lampén

Tädin ruusukehai.

Kaiken lisäksi minä pidän Vakesta tosi paljon! Vake tekee minut onnelliseksi. Hyllystäni löytyy Terhi Laurilan kirjoittama Uuden tyylin ratsastuksenopas, jonka sain julkaisuvuonna 1995 joululahjaksi. Näin 21 vuotta myöhemmin osa kirjan jutuista vaikuttaa armottoman vanhentuneilta, mutta aivan viimeisessä kappaleessa Hevonen ystävänä sanotaan mielestäni niin hyviä asioita, että laitan tähän loppuun tilanteeseen sopivan lainauksen kirjasta:

Yllättävän usein oppilas kysyy minulta omasta hevosestaan: "Kannattaako tällä ratsastaa?" Kun kysyn, miten niin kannattaa, mihin hän on tähtäämässä  ja pitääkö hän hevosestaan, ovat vastaukset aina olleet samat. Ratsastaja ei tähtää kansallisiin kilpailuihin ja hän pitää hevosestaan kovasti, eikä millään raaskisi luopua siitä. Keskustelussa käy myös ilmi, että yleensä muut ihmiset tai toinen valmentaja on sanonut, ettei hevosta kannata pitää, koska sillä ei pääse eteenpäin.

Jos ratsastaa voittaakseen kilpailuja ja kilpaillakseen jatkuvasti vaikeampia luokkia, on luonnollista vaihtaa hevosta melko usein. [--] Jos taas harrastaa ratsastusta, tulee hevosesta ystävä, jota ei myydä tai vaihdeta kuin autoa. Jos hevosesta pitää, eikä se ole kipeä, eikä ratsastajalla ole turhia kuvitelmia sen kyvyistä, niin kukaan ei kiellä ratsastamasta millaisella kopukalla tahansa. 

Hevosta voi pitää vähän samaan tapaan kuin koiraakin, ulkoillakseen sen kanssa, oppiakseen omalla tasollaan uusia asioita, tutustuakseen siihen paremmin ja tehdäkseen sen kanssa jotain, mitä ei ole ennen tehnyt, pitääkseen hauskaa. Hevosesta voi ja saa pitää, vaikka se olisi objektiivisesti katsoen kauhea. 

Jos olet aikuinen ihminen, rahasi ja aikasi ovat omiasi ja päätät itse mihin ne laitat. Joku toinen ostaa kalliin puoliverihevosen ja käy sillä valmennuksissa ja vaihtaa sen parempaan vuoden kuluttua. Kaikkien ei tarvitse tehdä samoin. Joskus tuntuu, että on hyväksyttävämpää pitää hevosta statussymbolina tai kilpailuvälineenä, kuin ystävänä!

Ihana ystävä. © Hannakaisa Holmi