Tekevälle sattuu

Tiistaina oli taas viikoittainen estevalmennus. Tehtäviin kuului niin jumppasarjaa kuin tiukkoja käännöksiäkin.

Hypyt lähtivät mukavasti käyntiin ristikoiden ja puomien jumppasarjalla. Vakella oli tänään hyvä energia, jopa pientä pöhkövirtaa. Laukan rytmi oli kunnossa alusta alkaen, ja poni oikein imaisi kaarteista esteille, eivätkä jumppasarjan yhden laukan välit olleet ollenkaan pitkiä. Sama hyvä energia ja rytmi säilyivät myös seuraavissa tehtävissä, mutta tiukoissa kaarteissa tietysti mentiin aina enemmän tai vähemmän lapa edellä kaatuen, ja esteiden jälkeen Vake pääsi tavalliseen tapaansa koukkaamaan liian nopeasti seuraavaan kaarteeseen. Pituushalkaisijalla oleva pysty oli tässä suhteessa erityisen hankala, sillä Vake ennakoi kaarretta voimakkaasti, toki aina haluamaani suuntaan. Hyvästä energiasta kertoi se, että Vake venyi ilman mitään ongelmia kolmen laukan kaarevalle linjalle, joka oli periaatteessa vähän pitkähkö sen laukalle.

Lopuksi hyppäsimme kaikki tunnin tehtävät sisältävän "radan", jossa oli jumppasarjaa lukuun ottamatta esteillä ihan korkeuttakin. Radan aloittava ristikko-okseri oli vähintään 90-senttinen, ja siinäpä sitten kävikin ensin hassusti. Laukan rytmi kärsi tiukassa kaarteessa aavistuksen verran, ja oli kaarre vähän liian oikaistukin (vasta tunnin jälkeen hoksasin, että ratsastin tälle esteelle joka kerta vähän vinolla linjalla, eli en mennyt edeltävään kaarteeseen tarpeeksi syvälle). Askel ei natsannut esteelle ja sen edessä olevalle ponnistuspuomille, enkä uskaltanut käskeä Vakea venyttämään oikein kaukaa. Ilman ponnistuspuomia esteen eteen olisi varmaan saatu mahtumaan töpöaskel, mutta nyt siihen ei vaan sellaista mitenkään sopinut, ja niinpä Vake joutui aivan mahdottomaan paikkaan. Viimeisen asti sillä oli ajatus hypätä, mutta tajutessaan tilanteen mahdottomuuden se jätti lähtemättä hyppyyn kunnolla, ja nosti vain etujalkansa esteen sekaan. Puomien pudottua Vake sitten tyynesti käveli esteen läpi ja pois tilanteesta. Meillehän kävi täsmälleen samalla tavalla vuosi sitten keväällä kisoissa, jolloin päädyttiin samalla lailla aivan liian pohjaan isolla okserilla. Onneksi Vake ei ottanut vahingosta mitenkään nokkiinsa, vaan uudella lähestymisellä se leiskautti okserin yli kuin ei mitään olisi tapahtunut.

Radan loput tehtävät sujuivat ilman ongelmia, mitä nyt pituushalkaisija ei ollut kovin suora. Tunnin päätteeksi pyysin vielä saada hypätä okserin pari kertaa uudestaan, koska sen hankaluus jäi vähän kaivelemaan. Ensimmäisessä lähestymisessä meinasi käydä uudestaan sama lähestymisvirhe, ja jäädyin itse kun ei askel taaskaan sopinut. Vake kuitenkin päätti, että nyt muuten mennään eikä meinata, ja se venytti puomille ja hyppyyn sellaisella tiikeriaskeleella, että en osannut siihen varautua. Niinpä en ollut hypyssä ihan kunnolla mukana, mutta Vake hoiti tilanteen komeasti kotiin. Vielä tultiin uusiksi, ja nyt sain ohjeeksi ratsastaa estettä edeltävän hankalan kaarteen vähän syvemmäksi. Näin saatiin nappilähestyminen ja onnistunut hyvän mielen hyppy lopuksi.

Esteen läpi rysäytys jäi tietysti harmittamaan, mutta tekevälle sattuu, ja onneksi Vake ei tällaisista satunnaisista vahingoista ole moksiskaan. Tavallaan oli tietysti myös hyvä huomata, että tämän pahempaa ei tapahdu silloinkaan, jos lähestyminen isommalle esteelle menee ihan pieleen. Vake ei töksäytä salamakieltoa eikä se roikaise hyppyä esteen sekaan, vaan se tekee tällaisen semihallitun jarrutuksen ja tilanteesta selvitään varsin turvallisesti. Vakella siis arviointi ja harkintakyky toimii, vaikka kuskilla ne välillä pettävät. On se fiksu!