Torstaina 16.3. olimme kouluvalmennuksessa kolmen ratsukon tunnilla. Tunnin määritelmänä oli harjoituksia ratsukoiden tarpeiden mukaan, ja niitä totta vie saimme: vasta-asetuksia laukassa!
Aloitimme ravissa keskiympyrällä, jossa tarkistettiin sekä myötä- että vasta-asetuksen sujuminen. Vähän niin ja näin sen vasta-asetuksen kanssa oli, mutta ravissa ympyrällä se onnistui vielä kohtuullisesti. Seuraavaksi jatkoimme vasemmassa kierroksessa uraa pitkin ratsastaen pitkät sivut uran sisäpuolella ja vasta-asettaen. Päätyihin puolestaan tuli laukkaympyrät. Ravin tahdista tuli kehuja, mutta oikea pohje ei ollut läpi, vaan Vake pyrki vasta-asettaessa sinnikkäästi puskemaan ja valumaan uralle. Raipan pitäminen oikeassa kädessä ja sen painaminen oikeaa lapaa vasten auttoi hieman, mutta kyllä se suoraan meneminen ilman seinän tukea oli vähän hankalaa.
Seuraavaksi jatkoimmekin kokonaan vasemmassa laukassa, pitkät sivut uran sisäpuolella vasta-asettaen ja pääty-ympyrät myötäasettaen. Oli muuten työlästä! Vake puski ja puski uraa kohti, enkä meinannut millään saada sitä pysymään vasta-asetuksessa halutulla reitillä. Suorana laukkaaminen ilman seinän tukea oli Vaken mielestä niin rasittavaa, että se pyrki viimeiseen asti välttelemään mukavuusalueelta poistumista. Oikeassa pohkeessa ei vaan meinannut teho riittää ponin pitämiseen poissa uralta. Jälleen auttoi raipan siirtäminen ulkokäteen, ja myös huolellinen reitin suunnittelu aina edeltävästä päädystä alkaen oli tärkeää, jottei Vake päässyt nojautumaan oikealle kyljelleen. Tahkottiin ja tahkottiin, ja pienissä pätkissä askel kerrallaan sain ponin suoristumaan ja oikean lavan kuriin. Ne hetket kyllä erotti selkeästi, koska tällöin Vake loksahti tuntumalle ja alkoi laukata paremmin itseään kantaen. Suoristuessaan se vaan niin mielellään sammutti laukan, ja sitten ei taas pohkeissa meinannut riittää teho laukan pyörittämiseen. Olisi tarvittu sisätakajalan aktivointia raipalla, mutta kun se raippa oli nyt ulkokädessä suoristamassa ulkolapaa.
Oikeassa laukassa ei päästy myöskään helpolla. Tässä suunnassa tehtävänä oli ratsastaa pitkä sivu uran sisäpuolella suoraa linjaa pitkin, ja kääntää pitkän sivun matkalla kolme noin kymmenen metrin volttia. Oikeassa laukassa Vake eteni paremmin, mutta volteilla meinasi tässäkin suunnassa hieman ulkolapa karata ja poni kääntyä kaula mutkalla. Tarvittiin lisää ulkopohjetta sekä napakampaa istuntaa takajalkojen päälle. Ope kehui lopulta laukan olevan jo varsin kelpoa Vakeksi, mutta vielä parempaa se olisi ollut, jos poni olisi kääntynyt ihan kunnolla ulkopohkeesta ja kaula etujalkojen välissä eikä liirannut lapaa ulos.
Laukassa tehtiin todellakin hikisesti hommia, ja se tuotti sentään lopulta tuloksiakin. Vaikka laukan ratsastaminen ei pienistä hyvistä hetkistä huolimatta muuttunut missään vaiheessa helpoksi, tuli suoristamisesta seuraava helppous ja sujuvuus sitten esiin laukan jälkeisessä ravityöskentelyssä. Ratsastimme lopuksi ravissa muutamia suoria kaartoja radan poikki, sekä taivuttelimme vielä isolla ympyrällä. Vake ravasi oikein letkeästi, pehmeästi ja rentona tasaisen mukavassa muodossa, ja kyllä se vaan tuntui olevan paljon suorempana kahden pohkeen ja kahden ohjan välissä. Ravi myös eteni niin mukavasti, että välillä sai toppuutella pienillä pidätteilläkin. Näin siis laukassa tahkoaminen palkittiin sillä, että lopuksi pääsin ratsastamaan ravissa hyvin eleettömästi ja kevyesti. Tuumasinkin, että omin päin ratsastaessa olisi usko loppunut kesken jo
monta kertaa enkä olisi päässyt läheskään samalla tavalla
mukavuuskynnyksen yli kuin open patistellessa ja ohjatessa, ja eipä sitten näin mukavaan lopputulokseen olisi päästykään. Tämän takia siellä valmennuksissa käydään!
torstai 16. maaliskuuta 2017
tiistai 14. maaliskuuta 2017
Tekevälle sattuu
Tiistaina oli taas viikoittainen estevalmennus. Tehtäviin kuului niin jumppasarjaa kuin tiukkoja käännöksiäkin.
Hypyt lähtivät mukavasti käyntiin ristikoiden ja puomien jumppasarjalla. Vakella oli tänään hyvä energia, jopa pientä pöhkövirtaa. Laukan rytmi oli kunnossa alusta alkaen, ja poni oikein imaisi kaarteista esteille, eivätkä jumppasarjan yhden laukan välit olleet ollenkaan pitkiä. Sama hyvä energia ja rytmi säilyivät myös seuraavissa tehtävissä, mutta tiukoissa kaarteissa tietysti mentiin aina enemmän tai vähemmän lapa edellä kaatuen, ja esteiden jälkeen Vake pääsi tavalliseen tapaansa koukkaamaan liian nopeasti seuraavaan kaarteeseen. Pituushalkaisijalla oleva pysty oli tässä suhteessa erityisen hankala, sillä Vake ennakoi kaarretta voimakkaasti, toki aina haluamaani suuntaan. Hyvästä energiasta kertoi se, että Vake venyi ilman mitään ongelmia kolmen laukan kaarevalle linjalle, joka oli periaatteessa vähän pitkähkö sen laukalle.
Lopuksi hyppäsimme kaikki tunnin tehtävät sisältävän "radan", jossa oli jumppasarjaa lukuun ottamatta esteillä ihan korkeuttakin. Radan aloittava ristikko-okseri oli vähintään 90-senttinen, ja siinäpä sitten kävikin ensin hassusti. Laukan rytmi kärsi tiukassa kaarteessa aavistuksen verran, ja oli kaarre vähän liian oikaistukin (vasta tunnin jälkeen hoksasin, että ratsastin tälle esteelle joka kerta vähän vinolla linjalla, eli en mennyt edeltävään kaarteeseen tarpeeksi syvälle). Askel ei natsannut esteelle ja sen edessä olevalle ponnistuspuomille, enkä uskaltanut käskeä Vakea venyttämään oikein kaukaa. Ilman ponnistuspuomia esteen eteen olisi varmaan saatu mahtumaan töpöaskel, mutta nyt siihen ei vaan sellaista mitenkään sopinut, ja niinpä Vake joutui aivan mahdottomaan paikkaan. Viimeisen asti sillä oli ajatus hypätä, mutta tajutessaan tilanteen mahdottomuuden se jätti lähtemättä hyppyyn kunnolla, ja nosti vain etujalkansa esteen sekaan. Puomien pudottua Vake sitten tyynesti käveli esteen läpi ja pois tilanteesta. Meillehän kävi täsmälleen samalla tavalla vuosi sitten keväällä kisoissa, jolloin päädyttiin samalla lailla aivan liian pohjaan isolla okserilla. Onneksi Vake ei ottanut vahingosta mitenkään nokkiinsa, vaan uudella lähestymisellä se leiskautti okserin yli kuin ei mitään olisi tapahtunut.
Radan loput tehtävät sujuivat ilman ongelmia, mitä nyt pituushalkaisija ei ollut kovin suora. Tunnin päätteeksi pyysin vielä saada hypätä okserin pari kertaa uudestaan, koska sen hankaluus jäi vähän kaivelemaan. Ensimmäisessä lähestymisessä meinasi käydä uudestaan sama lähestymisvirhe, ja jäädyin itse kun ei askel taaskaan sopinut. Vake kuitenkin päätti, että nyt muuten mennään eikä meinata, ja se venytti puomille ja hyppyyn sellaisella tiikeriaskeleella, että en osannut siihen varautua. Niinpä en ollut hypyssä ihan kunnolla mukana, mutta Vake hoiti tilanteen komeasti kotiin. Vielä tultiin uusiksi, ja nyt sain ohjeeksi ratsastaa estettä edeltävän hankalan kaarteen vähän syvemmäksi. Näin saatiin nappilähestyminen ja onnistunut hyvän mielen hyppy lopuksi.
Esteen läpi rysäytys jäi tietysti harmittamaan, mutta tekevälle sattuu, ja onneksi Vake ei tällaisista satunnaisista vahingoista ole moksiskaan. Tavallaan oli tietysti myös hyvä huomata, että tämän pahempaa ei tapahdu silloinkaan, jos lähestyminen isommalle esteelle menee ihan pieleen. Vake ei töksäytä salamakieltoa eikä se roikaise hyppyä esteen sekaan, vaan se tekee tällaisen semihallitun jarrutuksen ja tilanteesta selvitään varsin turvallisesti. Vakella siis arviointi ja harkintakyky toimii, vaikka kuskilla ne välillä pettävät. On se fiksu!

maanantai 13. maaliskuuta 2017
Etsiskelyä
Perjantain 10.3. ja maanantain 13.3. välisenä aikana ratsastelin Vakella itsenäisesti sekä kävimme maastokävelyillä. Sunnuntaina Vakella oli vapaapäivä, ja kävin aurinkoisen sään kunniaksi sen kanssa kunnon talutuslenkillä. Talutettuna Vake kulkee minne vain rentona ja luottavaisena myös ilman hevoskaveria, eli sille ei tosiaankaan ole väliä meneekö edellä ihminen vai hevonen kunhan joku siinä edellä menee. Kiertelimme läpi kaikki lähistön polut ja tunti vierähti leppoisasti ponin kanssa ulkoillessa.
![]() |
| Vake sai tällä viikolla mikrosirun, siksi kaulassa on karvaton läntti. |
torstai 9. maaliskuuta 2017
Laukkaa rakentamassa
Torstai-iltana vuorossa oli tämän viikon kouluvalmennus eli puolituntinen yksityisopetuksessa. Ehdin verrytellä ehkä kymmenisen minuuttia itsekseni, enkä siinä ajassa ehtinyt oikein muuta kuin todeta, että Vake liikkui melko laiskan oloisesti. Siitäpä sitä sitten lähdettiin herättelemään samoin kuin kuskiakin.
Ensin sain tehtäväksi ratsastaa ravissa puolen maneesin kokoisella neliöllä, jossa tuli olla syvät kulmat ja suorat sivut. Kohta mukaan tulivat laukannostot, eli kulmat mentiin ravissa ja suorat sivut laukassa. Siinä ei paljon pyöreydestä ehtinyt haaveillakaan, mutta ainakin takaosalle tuli väkisinkin pientä herättelyä ja jumppaa kun koko ajan vaihdettiin ravista laukkaan ja takaisin. Nostoihin haluttiin nopeutta ja terävyyttä, ja yhtään en saanut istuntaa heilauttamalla "auttaa" nostoa. Erityisesti hitaus ilmeni neliön avoimella sivulla ilman seinän tukea, sillä tässä huomioni herpaantui reitille ohjaamiseen ja ulkolavan mukaan kääntämiseen. Nostot paranivat, kun ihan tietoisesti keskityin pitämään kädet rentona ja välttämään ohjasta vetämistä laukkaa nostaessa.
Jatkoimme neliöllä vielä kokonaan oikeassa laukassa, ja joka toiseen kulman ratsastettiin voltti. Laukkavolteilla yritettiin saada Vake ottamaan sisätakajalkaa paremmin käyttöön, mutta se oli työn ja tuskan takana. Vake yritti koko ajan päästä mahdollisimman helpolla, ja niinpä se joko liirasi vähän ulos tai oikaisi volttia sisään. Etenkin takaisin kohti uraa kääntyessä Vake teki pienen "hyppäyksen" sisään, jota en itse olisi edes hoksannut. Kun tässä kohdassa otin sisäpohkeen käyttöön niin poni alkoi taipua hiukan paremmin. Ihan valmiiksi ei laukkaa vielä saatu, ja väliin otettiin huokaisu ravissa sekä muutama väistö. Ravissa liikkuminen oli jo parempaa, ja kun hetken päästä palattiin vielä laukkaan, alkoi tulla tulosta. Laukka lähti pyörimään ja keinumaan asiallisella tuntumalla, ja sain rentoutettua kädet hyvällä tavalla joustaviksi. Sisäohja pääsi jo melkein roikkuvaksikin kun hain ulko-ohjan käteen, mutta ope ohjeisti asettamaan sisään hieman johtavalla ja "ilmavalla" ohjasotteella. Sain mielikuvasta kiinni, ja sisäohja pysyi tuntumalla mutta kevyenä myös asettaessa. Sama onnistui jopa vasemmassa laukassa, joka sekin pyöri nyt hyvällä energialla ja pyöreässä muodossa. Ero Vaken "tavalliseen" laukkaan oli kuin yöllä ja päivällä!
Lopuksi työskentelimme vielä ravissa, ja sain ratsastaa hieman raviväistöjä. Vasenta pohjetta Vake väisti oikein sujuvasti ja letkeästi rentouden ja ravin energian säilyttäen. Oikean pohkeen väistäminen ei ollut aivan niin pehmeää, mutta hyviä ristiaskeleita tuli myös tähän suuntaan, ja ope kehui väistöjämme kovasti. Päätimme tunnin kevyessä ravissa, jossa haettiin ensin oikein ryhdikästä ja lyhyttä muotoa sekä suurempaa askelta. Minun piti keskittyä istumaan aivan todella pystyssä ja kantamaan kädet kunnolla, jotta myös Vake saattoi nostaa etuosaansa. Tämän jälkeen sitten haettiin pidempää ja matalampaa muotoa sekä hidasta mutta joustavaa askellusta ravissa. Tässä Vake rentoutui mukavasti.
Sekä minä että ope olimme oikein tyytyväisiä siihen, mitä laukassa saatiin aikaiseksi. Sieltä ne nappulat alkavat vähitellen löytyä laukkaankin, vaikka tosi sitkeässä se on ollut ja Vake on ollut kovin haluton käyttämään takaosaansa ja selkäänsä laukassa kunnolla. Monesti tilanne ajautuu siihen, että Vake laukkaa tönkösti ja joustamattomasti, jolloin sekä istunta että tuntuma menevät myös tönköksi ja joustamattomaksi, eli ollaan ihan noidankehässä. Sitten kun jompikumpi alkaa vähän joustaa, niin toinenkin pääsee joustamaan, ja päästään tähän missä oltiin tänään eli aivan toiseen malliin pyörivään laukkaan. Tällaisessa laukassa Vake alkaa jo ihan käyttääkin kroppaansa, ja tällainen moodi on se, missä laukkaa päästään kunnolla kehittämään ja työstämään. Ja juuri laukan kehittäminen se juttu, jonka kautta voidaan päästä hyppäämisessäkin uudelle tasolle ja saada se 10 senttiä lisää estekorkeuteen. Laukan rakentaminen kuntoon on siis sileän työskentelyssä nyt aivan tärkeimpiä tavoitteita, ja tässä meillä on siihen alku.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017
Estetunti x2
Tällä viikolla hyppäsimme sekä tiistaina että keskiviikkona. Viime viikolla esteet jäivätkin kokonaan väliin, joten nyt oli mukava ottaa tuplahyppelyt.
Tiistaina 7.3. oli ensin tavallinen estetunti, jonka ohjelmassa oli sujuvaa menoa perustehtävillä ilman kummempia teknisiä koukeroita. Tämä kuulosti mukavalta. Enimmäkseen esteet pysyivät ihan matalina, ja hyppyjen määrä varsin maltillisena. Aluksi meillä oli pieniä käynnistymisvaikeuksia ja rytmin hakemista. Hyvä ettei Vake suorastaan kompastunut pikkuruiseen verryttelyristikkoon. Poni ei ollut aivan kunnolla pohkeen edessä, mikä johti siihen, että päädyin ratsastamaan eteen vielä estettä kohti. Ope kehottikin ratsastamaan laukan sujuvaksi kaarteissa, jotta estelinjalla oli jo riittävä pyrkimys ja saatoin estettä kohti vain rentoutua ja odottaa. Vähitellen Vake myös onneksi heräsi kunnolla ja laukkaan tuli imua, sitä paremmin mitä korkeampia esteet olivat. Lopputunnista Vake alkoi jo lähestulkoon "kiikuttaa" liikkeellelähdöissä! Viimeisenä hyppäsimme kolmen esteen pätkän (lävistäjäpysty, lävistäjäokseri ja pysty pitkällä suoralla lähestymisellä), jossa puomit olivat ainakin 90 sentissä ellei korkeammallakin. Tämä pätkä sujui kuin unelma, sillä nyt sain pidettyä kaarteissa kunnon vauhdin päällä ja esteitä kohti ei tullut mitään epätoivoista puskemista. Superhyvä!
Keskiviikkona 8.3. vuorossa oli puolentoista tunnin estetreeni, jossa hypättiin ratatehtäviä. Tältä tunnilta tuli myös videoita. Hypyt lähtivät käyntiin paremmin kuin edellisenä päivänä, ja verryttelytehtävällä pientä kavalettia ylittäessä oli jo ihan hyvä rytmi ja tekemisen meininki. Kolmen laukan suora linja sen sijaan oli meille vähän haastava, koska etäisyys oli Vaken laukalle aika pitkä. Urheasti Vake kuitenkin venytti hyppyyn vähän kauempaakin. Kaukaa lähtevissä hypyissä oli vain se ongelma, että niissä en saanut yhtään estettyä Vaken puskemista sisään seuraavaan kaarteeseen, eli oikaisemista tuli taas aika paljon. Oikaisemisen takia laukka vähän hyytyi kaarteissa, jolloin jouduin taas ratsastamaan eteen estettä kohti, mikä tietenkään ei johtanut hyviin tuloksiin. Niinpä sain jälleen ohjeeksi ratsastaa kunnolla eteen kaarteissa ja odottaa estelinjalla, sekä tietysti se oikominen olisi pitänyt saada kuriin. Vake menikin tänään kaarteet aikamoista lapaliirtoa, eli tunku sisälle oli kova.
Kun aloin paremmin vahtia laukan sujuvuutta kaarteissa ja rauhoitin ratsastuksen estelinjoilla, alkoi homma sujua paljon paremmin. Tälläkin kertaa siis meno parani loppua kohti koko ajan. Lopuksi hypättävä rata, jossa korkeimmat esteet olivat ehkä 80-85 sentin tasoa, sujui aika kivasti. Kolmen laukan linjalle tultiin sisään töpöaskeleella, mistä syystä väli jäi pitkäksi, ja tämän saimmekin vielä lopuksi uusia. Muuten oli oikein näppäriä lähestymisiä, kun "usvatin" jo kaarteissa laukan valmiiksi. Tekemiseen ei löytynyt ehkä ihan sellaista helppouden tuntua ja rytmiä kuin kaksi viikkoa sitten Bennyn valmennuksessa, mutta ihan näppärää oli kuitenkin ja Vakesta löytyi kuin löytyikin taas hyvin kierroksia.

maanantai 6. maaliskuuta 2017
Toimii, ei toimi, toimii...
Lauantaina 4.3. suunnitelmana oli mennä vain maneesiin puurtamaan koulukiemuroita, mutta tallilla sattuikin olemaan sopivaa maastoseuraa, ja niinpä lähdimme ensin seuraksi maastokävelylle. Keli oli paikoitellen aika liukas, mutta Vakellahan oli nyt onneksi ne hokkikengät myös takana. Köpöttelimme leppoisasti noin 40 minuutin lenkin, ja sen jälkeen menin Vaken kanssa vielä maneesiin ravaamaan ja laukkaamaan. Maneesissa vierähti myös sellaiset kolme varttia, ja Vake oli tällä kertaa tosi hyvä ratsastaa. Ravi lähti alusta alkaen sujumaan oikein letkeästi, ja myös laukka oli parasta pitkään aikaan. Laukassa oli pyöreyttä ja oikeaa ajatusta tuntumasta, ja toistuvilla laukannostoilla sain Vaken sopivasti vähän "kuumumaan". Niin se vaan joskus loksahtaa, ja hyvin loksahtikin!
Sunnuntaina 5.3. olimme iltapäivällä kolmen ratsukon koulutunnilla. Edellisen päivän perusteella odotin tunnilta paljon, mutta samanlaista fiilistä ei vaan tahtonut löytyä. Aloitimme keskiympyrällä ratsastaen loivaa avotaivutusta oikealle kevyessä ravissa. Vake oli vähän raskaan oloinen, ja päädyin puskemaan turhan paljon. Siitähän se homma lähtikin heti väärällä jalalla liikkeelle, ja ehkä yksinkertaisesti yritin liikaa. Ope tuumasi, että minun pitäisi etsiä enemmän vuorovaikutusta pohkeen ja ohjan välille, eli että pohjetta käyttäessä tulisi tuntumaan hetkellisesti pientä painetta. Tätä vuorovaikutusta yritin sitten koko tunnin ajan tavoitella.
Jatkoimme hetken päästä oikeassa laukassa, missä puskeminen jatkui. Aika äkkiä turhauduin, kun ei laukka onnistunutkaan ollenkaan eilisen malliin. Olisin halunnut näyttää opellekin, että kyllä me osataan, mutta eihän se väkisin vääntämällä onnistu.
Parhaiten tunnilla onnistuivat pohkeenväistöt. Näitä ratsastimme ensin käynnissä ja sitten ravissa aloittaen pituushalkaisijalta väistön uraa kohti oikealle, suoristaen muutamia metrejä ennen uraa ja väistäen vasemmalle takaisin pituushalkaisijalle. Parin kierroksen jälkeen väistö oikealle lähti sujumaan oikein jouhevasti, ja kun vaihdoin raipan oikeaan käteen onnistui lopulta myös väistö vasemmalle yhtä näppärästi. Ehkä kuitenkin asetus olisi saanut olla oikeaa pohjetta väistäessä enemmän oikealla, sillä nyt helpotin tehtävää ratsastamalla sen enemmän sulkutaivutuksen tapaisesti. Vake esitti joka tapauksessa hyviä ristiaskelia, ja tehtävän myötä raviin tuli parempaa ryhtiä. Ope kehuikin tässä vaiheessa ravin tahtia hyväksi. Väistöissä ohjeena oli pyrkiä rentouttamaan omaan ristiselkää enemmän, eli en saa huomaamatta vetää istuntaa tönköksi väistöä ratsastaessa.
Lopuksi työstimme vielä vasenta laukkaa, ja tehtävänä oli laukata keskiympyrällä vasta-asetuksessa. Tämä olikin erityisesti meitä varten räätälöity tehtävä, jolla yritettiin korjata meitä niin kovasti vaivaavaa ulkolavan karkaamista. Itse asiassa sain Vaken laukkaamaan vähän vähemmän mutkalla ja jopa vähän pyöreänäkin, mutta tämä ei nyt kelvannut vaan vielä piti saada asetus oikeasti ulos. Oli tosi työlästä! Vasta-asetuksessa Vake pyrki kovasti ajautumaan ulos halutulta reitiltä ja ympyrämme oli välillä aika mielenkiintoisen muotoinen. Joitain yksittäisiä hyviä askeleita sieltä tuli, ja tehtävä oli selvästi juuri oikea puuttuman vasemman laukan ongelmiimme. Tämä vaan vaatii vielä paljon lisää työstämistä onnistuakseen kunnolla.
Maanantaina 6.3. ratsastin itsenäisesti. Omassa rauhassa kaikki onnistuikin taas paljon paremmin kuin open silmien alla yliyrittäessä, ja Vake meni taas vaihteeksi oikein hyvin. Kun en puskenut ja tehnyt liikaa, niin Vake liikkui paljon halukkaammin eteenpäin. Teimme kivoja väistöjä sekä kivoja laukannostoja, jotka saivat Vaken sopivasti hereille ja teräväksi. Vasemmassa laukassa hain taas vasta-asetusta, ja sain Vaken ainakin hetkittäin vähän suoremmaksi ja tuntumalle. Lopuksi tein pitkästä aikaa parit laukanvaihdot, jotka onnistuivat nekin näppärästi. Ei kai tässä voi oikein muuta päätellä, kuin että omin päin ratsastaessa homma toimii koska ei ole mitään paineita, mutta valmennuksissa menen puihin kun joku katsoo(!) ja en osaakaan ratsastaa yhtä rennolla otteella. Se on sentään positiivista, että olen oppinut ratsastamaan itsenäisesti ihan järkevällä tavalla ja saan rakennettua mielekkäitä treenejä pelkän päämäärättömän humputtelun sijaan.

torstai 2. maaliskuuta 2017
Kenkäsäätöä ja yksityistunti
Tiistaina 28.2. oli tarkoitus mennä estetunnille. Eipä sinne lopulta kuitenkaan päästy, sillä Vake oli polkaissut toisen etukengän kannalta irti, ja kenkä oli vääntynyt. Niinpä alkoi kengittäjän metsästys, ja erinäisten vaiheiden kautta saatiin ensin vääntynyt kenkä irti ja torstaina poni uudelleen kengitettyä. Muutenkin alkoi olla jo kengitysväli lopuillaan, sillä edellisestä kengityksestä oli seitsemän viikkoa, ja saman tien laitettiin koko setti uusiksi. Nyt päädyin kengityttämään Vakelta myös takaset, vaikka se on ollut useamman kuukauden ilman takakenkiä. Odotettavissa lienee liukasta ja jäätikköistä keliä jonkin aikaa, joten takahokit lohduttavat maastossa ja tarhassa, ja kohta jo tuleekin sulan maan aika, jolloin maastoillessa ja raviradalla treenaillessa on ehkä kuitenkin parempi olla kengät estämässä liikaa kulumista. Jäin tietysti vähän miettimään, että olisiko kavioiden ollut sittenkin parempi olla kengättä, kun takakengättömyys on toiminut Vaken kohdalla ongelmitta elokuulta saakka. Ehkäpä se nyt ei ole niin haitaksi laittaa välillä kenkäänkin, ja onpa ainakin huolettomampaa ratsastaa maastossa myös liukkaammalla tai kovemmalla pohjalla.
Tiistaina Vakea ei siis vääntyneen kengän vuoksi liikutettu ollenkaan. Keskiviikkona kengän irrottamisen jälkeen olisi periaatteessa voinut ratsastaakin, mutta pidinpä toisen etukengän puuttuessa vielä välipäivän ja taluttelin Vakea noin 40 minuuttia. Torstaina palattiin vapaiden jälkeen töihin, ja ohjelmassa oli yksityispuolituntinen opetusta. Maneesi oli ennen tunnin alkua varattu, joten en päässyt kunnolla verryttelemään vaan ainoastaan kävelin ulkokentällä, missä oli aika liukas suojakeli.
Maneesissa aloitimme saman tien ympyrätyöskentelyn. Sain tehtäväksi ratsastaa ensin ravissa ja sitten laukassa vasta-asetuksia, ja toki välillä mentiin myös myötäasetuksessa. Vasta-asetuksella haluttiin erityisesti puuttua liirailevaan ulkolapaan. Vakehan pyrkikin taas aika paljon ulos ympyrältä, joten ihan ongelmitta ei ympyrällä ratsastus ja samanaikainen vasta-asetus toiminut. Ope patisteli ulkopohjetta käyttöön ja etenkin ulkokättä kannetummaksi. Laukassa oli tietysti vielä vaikeampaa, mutta ainakaan nyt ei päädytty iänikuiseen kaula mutkalla ja lapa ulkona -umpikujaan. Siinä on vaan vielä paljon tekemistä, että saisin Vaken kääntymään täsmällisesti halutulle reitille samalla, kun asetan laukassa ulos. Pieniksi onnistumisiksi voinee laskea ne laukka-askeleet, kun Vake vähän nosti etuosaansa ja pyöristyi. Samalla se kuitenkin pyrki hidastamaan vauhtia, ja kuski kallistui uhkaavasti etukenoon.
Laukkojen jälkeen Vake oli ravissa vähän irtonaisempi ja letkeämpi kuin alussa. Ihan parhaisiin tunnelmiin ei tänään kuitenkaan päästy, eli paremminkin Vake on loksahtanut liikkumaan. Ravissa sain taivutella ja kaarrella esteiden väleistä, ja etenkin oikeaa pohjetta ja asetusta haluttiin vielä paremmin läpi. Tämä onnistui parhaiten isolla voltilla, jossa takaosaa väistätettiin ulos vasemmalle. Vake siirsi takaosaa melko näppärästi, ja samalla tuli ulkolapa paremmin haltuun ja poni nosti niskaa sekä etuosaa parempaan muotoon. Ope myös muistutteli joka käänteessä kantamaan kädet ja totesi, että Vake tulee heti parempaan muotoon kun nostan kädet kannetuksi. Itse puolestani tuumin, että etunoja ja käsien alas painaminen ovat monesti eräänlainen sopeutumiskeino siihen, että Vake ei ole kunnolla pohkeen edessä. Oman painon taakse siirtäminen ja käsien nostaminen kannetuksi vähän niin kuin edellyttää, että poni reagoi kunnolla pohkeesta eteen ja kohti tuntumaa.
Tunti ei mennyt ihan parhaalla mahdollisella tavalla, vaikka hyviäkin hetkiä tuli. Rauhallisempi ja perusteellisempi alkuverryttely olisi voinut olla paikallaan. Silloin, kun maneesiin ennen omaa tuntia on mahdollisuus mennä, kannattaa jatkossa varata aikaa omatoimiseen verryttelyyn, jottei jouduta aloittamaan kunnon työskentelyä liian kylmiltään. Mukava oli kuitenkin huomata, etteivät takakavioihin ilmestyneet hokkikengät tuntuneet vaikuttavan Vaken liikkumiseen ainakaan mitenkään negatiivisesti.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)