Syksyn kuulumisia

Sunnuntailenkki syysauringossa 24.9.

Blogin puolella on ollut viime aikoina hiljaisempaa, mutta arki Vaken kanssa on sujunut viikosta toiseen jokseenkin totutulla rytmillä. Koulutunneilla on käyty suunnilleen kerran viikossa ja viikoittain ollaan oltu myös estetreenissä. Sanna on ratsastanut Vakella yleensä kerran viikossa, ja yhtenä päivänä viikossa teen Vaken kanssa tunnin talutuslenkin. Pidemmillä maastoilla ei ole viime aikoina käyty, mutta muuten olen ahkerasti hyödyntänyt ulkoilumahdollisuuksia nyt kun vielä kelit ja riittävä valo arki-iltoinakin sen sallivat. Käytännössä siis jokainen liikutus, olipa kyseessä sitten valmennus tai omatoimitreeni, on alkanut vähintään 10 minuutin mutta usein puolenkin tunnin maastokävelyllä lähipoluilla.

Kouluratsastuksen saralla on parhaimmillaan koettu oikein mukavia hetkiä niin tunneilla kuin omissakin harjoituksissa. Parhaimpia päivinä Vaken liikkuminen ravissa on tuntunut niin kevyeltä ja sujuvalta, että kuvittelen ihan oikeasti pientä edistystä tapahtuneen. Laukka on edelleen vähän on-off-juttu, mutta hyvinä päivinä sekin rullaa jo ihan pyöreästi ja hyvässä rytmissä. Sitten on taas vuorostaan niitä nihkeämpiä päiviä tai viikkoja, kun touhu tuntuu taantuvan lähes alkupisteeseensä, ja meno on perinteistä etupainoista maamyyrää. Kun vaan tietäisi, mikä silloin meni vikaan verrattuna niihin kertoihin, kun kakki toimi ja poni oli kevyt ja ratsastajakin vähän osasi. Onko ongelmana ratsastajan henkinen tila, ratsastajan fyysinen tila, hevosen henkinen tila vai hevosen fyysinen tila? Etenkin tunnit on pidetty nyt useasti maneesissa, ja siellä Vake taitaa liikkua vähän nihkeämmin kuin ulkona. Ravi on ollut etenkin maneesissa ratsastuksen aluksi aika tukkoisaa, mutta yleensä pieni laukkaverryttely on korjannut tilannetta huomattavasti. Olenkin usein huomannut, että on turha jäädä käynnissä ja ravissa piipertämään jos tuntuu hankalalta, vaan ensin laukkaa alle, vaikka sekin olisi aluksi jumittelua. Laukan jälkeen ravi kulkee sitten aivan eri malliin ja kuten sanottua, parhaimpina päivinä jopa tosi hyvin.

9.9. olimme Maria Pyykösen pitämällä tunnilla. Maria oli minulle ihan uusi tuttavuus, ja tiedän kyllä, mitä sanotaan liian monen eri valmentajan tunneilla käymisestä, mutta osallistuinpa nyt kuitenkin. Maria piti istuntapainotteisen tunnin, ja istuntaa lähestyttiin paljolti Aira Toivolalta tuttujen oppien mukaisesti. Omalta osaltani tunti sujui kyllä aivan hävettävän huonosti. Vakella oli oikein kunnon nihkeyspäivä, päädyin puskemaan sitä eteenpäin ja yritykseni korjata istuntaa annettujen ohjeiden mukaisesti taisivat mennä yliyrittämisen puolelle niin että olin kropastani aivan tönkkö ja jännittynyt. Eihän se Vake sitten halunnut liikkua yhtään mihinkään, ja kaikki oli vähän vaikeaa. Vieraan valmentajan tunnilla vaan sitten hävettää vielä kahta kauheammin ja tekisi mieli selitellä että ei me aina ihan näin kehnoja olla.

Käväisimme myöskin toistamiseen tälle vuodelle koulukisoissa kotikentällä 16.9. Ohjelma oli sama Helppo C E.B. Special jonka möngimme läpi keväällä kaikkien aikojen pohjanoteerauksella. Kisoja edeltävänä iltana Vake liikkui ehkä paremmin kuin ikinä. Tuolloin kävelimme ensin puolen tunnin maastolenkin, ja käväisimme kentällä ravaamassa ja laukkaamassa noin vartin verran. Vake liikkui niin kevyesti ja sujuvasti ettei olisi todeksi uskonut. Niin tyhmä en kuitenkaan ole, että olisin kuvitellut saman onnistuvan kisapäivänä. Aloitin silti myös kisaverryttelyn puolen tunnin maastokävelyllä, mikä olikin erittäin hyvä ratkaisu. Pääsimme pois kisapaikan hulinasta kävelemään yksin kaikessa rauhassa, ja näin Vake sai verrytellä ilman että sen kanssa tarvitsi pakertaa ruuhkaisella verryttelyalueella ahdistumassa yhtään kauemmin kuin oli pakko. Kun sinne verkkakentälle asti pääsimme niin Vakehan olikin jopa ihan reipas, eikä siis vielä verryttelyssä liimannut kavioitaan kenttään. Uskon, että jos olisin itse kyennyt ratsastamaan verryttelyssä hyvin, niin Vake olisi voinut nyt toimiakin kisatilanteessa. Siihen en kuitenkaan pystynyt, vaan kisatilanne teki omasta ratsastuksesta vähän tönkköä ja puolivillaista. Niinpä Vakekin oli sitten vähän tönkkö ja puolivillainen. Radalla se hieman hyytyi ja jäi pohkeen taakse, mutta eteni kuitenkin ravissa tunnistettavassa askellajissa ja omasta mielestäni vain laukassa varsinaisesti jumitettiin. Ohjelman paras osuus oli käynti, se oli suorastaan sujuvaa ja pehmeää! Eihän meidän ratamme toki mikään hyvä ollut, mutta ei alittanut odotuksia siinä määrin että olisi tarvinnut pettymystä tuntea. Tulos oli 59% ja risat ja emme olleet läheskään luokan jumboja. Koulukisat menivät nyt siis ainakin paljon paremmin kuin keväällä!

Hyppääminen on sujunut pääsääntöisesti oikein kivasti. Syyskuun alussa 4.-5.9. pidettiin vielä Bennyn kaksipäiväiset estevalmennukset kisakentällä, mutta muuten on hypätty enimmäkseen maneesissa. Bennyn valmennuksessa ensimmäinen päivä meni suorastaan todella hyvin Vaken ollessa energinen ja kevyt. Sehän tuntui laukkaavan ikään kuin ylöspäin, ja esteille oli helppo lähestyä. Noin 80-90 sentin ratatehtävät sujuivat oikein näppärästi. Toisena päivänä oli sitten harmillisesti epäsujuvampaa, vaikka Vake olikin edelleen ihan reipas ja kevyt. Silloin tosin tehtävä olikin meille hankala, sillä hyppäsimme kolmen pystyn linjaa, jossa välit olivat Vakelle tosi pitkät kolmella laukalla mutta ahtaahkot neljällä laukalla. Säätely ei siis toiminut tarpeeksi hyvin tällaisilla hankalilla etäisyyksillä ja Vake alkoi ahtaissa paikoissa puskea kovasti vinoon saadakseen esteen edessä tilaa. Benny kuitenkin totesi, että ei kannata yrittää korjata Vakea liikaa, koska se kyllä tietää oikein hyvin mitä tekee.

Maneesihyppelyissä trendinä on ollut se, että pikkuesteillä meno vähän takkuaa eli laukka ei aina pyöri tarpeeksi ja kaarteissa poni kampeaa sisälle, mutta esteiden noustessa alkaakin yhtäkkiä kulkea oikein sujuvasti ja helposti. Noin 90 sentin tehtäviä on nyt hypelty myös maneesissa ja sillä korkeudella tosiaan tsemppaamme sekä minä että Vake huomattavasti paremmin kuin pienemmillä esteillä. 19.9. meillä oli maneesissa suorastaan superhyvin sujunut tunti, jolloin Vake oli skarppina ja terävänä jo heti maapuomeilla ja verryttelyesteillä. Alussa esiintyi sellaista kiemurtelua ja pientä pompahtelua jota Vake harrastaa silloin, kun se on oikein hyvällä tavalla hereillä. Kiemurtelu jäi pian pois, ja Vake oli läpi tunnin kevyt ja hyvin etenevä. Esteitä kohti oli sellainen hyvä imu, joka teki paikkojen löytämisestä helppoa, ja niinpä kaikki sujui kuin rasvattu, vaikka tehtäväradan esteet nousivat pian sinne 90 senttiin tai jopa ylikin ja tehtäviin kuului myös laukkaa syöviä tiukkoja käännöksiä. Vake tuntui ponnistavan hyppyihin aivan poikkeuksellisen pontevasti eli se vain ryöminyt esteiden yli vaan HYPPÄSI. Opella oli tietenkin pelisilmää vähän nostaa esteitä tällaisena päivänä, ja lopuksi hyppäsimme radan, johon sisältyvä kahteen kertaan hypättävä pysty oli ainakin metrin korkeudessa, open mukaan peräti 105 cm. Vake hyppäsi tämän esteen molemmilla kerroilla aivan hurjan hyvin ja oikein tunsin, kuinka se nosti etuosaansa ja meni yli kevyen ja helpon oloisesti. Se osaa! Me osataan!

Syyskuun lopulla pääsimme pistäytymään pitkästä aikaa myös raviradalla muutamaankin otteeseen. Perjantaina 22.9. sattui olemaan seuraa radalle, joten kävimme laukkaamassa sen pari kertaa ympäri. Vake oli supertasainen puksutin kavereiden perässä laukatessaan, ja kaksi päivää myöhemmin uskaltauduin laukkaamaan radan ympäri myös yksin. Ilman edellä menevää vetohevosta Vake meinasi hieman jumittaa, ja päivä oli vieläpä niin lämmin että karvaturri oli suorastaan lötkö. Eipähän ollut ainakaan käsistä lähdössä vaan radan kierto onnistui erinomaisen turvallisesti myös yksin. Raviradalla käyminen pitäisi kyllä ottaa ihan säännölliseksi tavaksi ja rutiiniksi. Kierroksen tai kahden laukkaaminen tekee hyvää niin Vaken kropalle kuin mielellekin ja onhan se minustakin hauskaa.

Minin valmennus 25.-26.8.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna meitä kävi valmentamassa toistamiseen Mini Wahlberg. Kesäkuussa siis olimme Vaken kanssa Minin opetuksessa ensimmäistä kertaa. Silloin jäi mieleen hautumaan monia hyviä oivalluksia, vaikka toki kävikin juuri siten kuin uuden ja erilaisilla periaatteilla opettavan valmentajan tunnilla ensi alkuun helposti käy, eli ratsastus taantui suurimmaksi osaksi aivan alkeistason köpötykseksi. Hyvin pienillä korjauksilla saatiin kuitenkin niin oikealta tuntuvia asioita aikaiseksi, että odotin Minin seuraavaa vierailua jo kovasti.

Tälläkin kertaa Mini piti meille kahtena peräkkäisenä päivänä 45 minuutin valmennukset. Paljon tuli kertauksena samoja asioita kuin viimeksi, mutta myös tosi hyviä uusia juttuja. Hevosen suoristaminen oli tietysti edelleen valokeilassa, ja työskentelimme etenkin avo- ja sulkutaivutusten parissa. Myös ympyrän pienentäminen ja suurentaminen sekä laajat takaosakäännökset kuuluivat tehtäviin. Tällä kertaa päästiin jo ratsastamaan aavistuksen verran eteenkin ja enemmän ns. normaalitempossa, vaikka hidastamisen kautta asioita edelleen lähestyttiinkin eikä tempon lisääminen saanut koskaan tulla etuosan kannattelun kustannuksella.

Mini painotti koko ajan tietenkin eleettömyyttä ja keveyttä sekä kaiken ylimääräisen tekemisen karsimista, eli sain toden teolla keskittyä vain tarkoituksenmukaisten apujen käyttämiseen. Pyrkimyksenä oli myöskin erottaa eri asioita tarkoittavat avut selkeästi toisistaan. Eteenpäin siis pyydetään aina kahdella pohkeella yhtä aikaa, kun taas pelkkä vasen tai oikea pohje yksinään ei pyydä eteen. Erotimme toisistaan myös reippaampaa käyntiä pyytävän avun (yksi merkki molemmilla pohkeilla yhtä aikaa) ja käynnistä raviin siirtävän avun (kaksi nopeaa perättäistä merkkiä molemmilla pohkeilla).

Uutena asiana Mini opasti minulle "yläpohkeen" (tai miksi sitä nyt haluaakaan kutsua) käyttöä apuna taivuttamisessa. Ideana siis oli sulkea reisi aivan kevyesti kohti hevosta sen sijaan, että olisin käyttänyt tavutukseen sisäpohjetta. Ei mitään puristusta reidellä, vaan sellainen hienovarainen pieni muutos jalan asennossa. Kuulostaa oudolta ja hankala oikein selittääkään mitä tässä tehtiin, mutta Vake vastasi tähän mielestäni tosi hyvin, kunhan vain en alkanut liioitella ja yhtään puristaa reidellä. Tällainen "reidellä taivuttaminen" myös vapautti pohkeet kätevästi eteen ratsastamiseen, kun niillä ei tarvinnut ohjailla suuntaa ja taivutusta. Avotaivutuksen ratsastamisessa ei pohjetta käytetty käytännössä ollenkaan (paitsi pyytämään liikettä isommin eteen), vaan hevonen ohjattiin kolmelle uralle istunnan ja ohjan avulla. Ensimmäisenä päivänä Vake heitti avossa vasemmalle takaosansa helposti väistöön, mutta toisena päivänä vasen avo sujui lyhyitä pätkiä oikein mallikkaasti. Oikeassa kierroksessa puolestaan piti olla tarkkana, että ulkolapa tuli liikkeeseen kunnolla mukaan ja etuosa tosiaan siirtyi sisäänpäin sen sijaan että vain kaula taipui. Apuna tässä oli myös kevyt raipan kosketus tai painaminen ulkolapaa vasten. Mini halusi erityisesti, että oppisin itse erottamaan, milloin etuosa on avotaivutuksessa rehellisesti mukana ja mikä on se hetki, kun ulkolapa karkaa. Näin pystyisin sitten itsenäisesti työstämään avotaivutusta oikein. Suosituksena on, että ratsastaisin avotaivutusta nimenomaan ravissa, kun taas sulkutaivutus on meille hyvä harjoitus sekä käynnissä että ravissa.

Sulkutaivutus on aina ollut itselleni avoa selkeämpi liike ja niin oli nytkin. Vake teki erityisesti toisena päivänä erittäin hyvää sulkutaivutusta käynnissä, ja tästä saimme Miniltä vuolaasti kehuja. Vasemmalle sulkutehtävä (lävistäjä sulkua ja voltteja matkan varrella) onnistui superpehmeästi, ja myös vaikeampaan suuntaan eli oikealle tuli tarkalla keskittymisellä oikein mallikelpoista sulkutaivutusta. Vake ryhdistäytyi ja suoristui tehtävässä hyvin sekä tuli tosi hyvää muotoon. Tärkeää oli kiinnittää huomiota sekä liikkeen aloitukseen että lopetukseen: uralta lähdettiin hieman etuosa edellä eli sulku aloitettiin avotaivutuksen kautta, ja lävistäjän lopussa oli tärkeää tulla suoristukseen etu- ja takaosa yhtä matkaa. Sain myös ratsastaa pieniä temponvaihteluita ravissa sekä avo- että sulkutaivutusten sisällä. Kun avo/sulku oli toteutettu pitkälti istunnan kautta ja "yläpohkeella" taivuttaen, sain pohkeen näppärästi valjastettua eteenpäin ratsastamiseen ilman, että se olisi sekoittunut sivulle pyytävien apujen kanssa. Istunta ja ohja säilyttivät taivutuksen ja sivuliikkeen, ja molemmat pohkeet pyysivät samalla ravia hieman suuremmaksi. Näin tuli avoihin ja sulkuihin vielä mukavasti letkeyttä lisää, kun Vake hieman kasvatti ravia kadottamatta kuitenkaan taivutusta ja sivusuuntaista liikettä.

Laukkaa otimme molempina päivinä aika lyhyesti. Ekana päivänä pieni laukkapätkä olikin se, mikä vasta irrotteli Vaken liikkumaan kunnolla, kun taas toisena päivänä letkeä ja sujuva liike ravissa löytyi paremmin alusta alkaen. Laukassa jäi pieni jumi päälle ja pyöreys katosi, mutta ainakin Vake esitti nyt paljon parempaa ja pyörivämpää laukkaa kuin kesäkuussa Minin tunnilla. Nythän se jopa pysyi reitillä eikä karannut kaula mutkalla minnekään! Toisena päivänä teimme myös hetken aikaa laukannostoja ravista vuorotellen lyhyitä pätkiä myötä- ja vastalaukkaa, ja Vake oli oikein hyvin kuulolla nostaen aina halutun laukan rytmin juuri herpaantumatta.

Istuntaan kiinnitettiin myös paljon huomiota. Mini muistutti, että minun on ensiarvoisen tärkeää kantaa oma kroppani sekä käteni kunnolla, sillä vain siten Vake voi alkaa kantaa itseään. Vasemmassa kierroksessa tämä kantaminen alkoi valmennuksen lopulla onnistua hyvin ja koko ratsukkoon tuli aivan uudenlaista ryhtiä. Kierroksen vaihtuessa oikeaan tapahtuu kuitenkin tyypillisesti romahdus etupainoiseksi ja ryhdittömäksi sekä minulla että Vakella.

Toisen valmennuspäivän päättyessä olin tosi tyytyväinen siihen, mitä olimme saaneet aikaan. Alku oli perjantaina vähän nihkeä, mutta tehtävien ja korjausten kautta Vake alkoi kulkea koko ajan paremmin ja paremmin. Keveys ja rentous säilyivät koko ajan samalla, kun Vake nousi parempaan ryhtiin ja alkoi liikkua sujuvammin. Parhaimmillaan tavoitettiin tosi hyvä tuntuma, joka oli kevyt ja tasainen. Minulle jäi sellainen olo että, olimme selvästi edistyneet edellisestä valmennuskerrasta ja nyt tässä touhussa alkoi olla jo jotain tolkkuakin. Mini sai minut ratsastamaan harvinaisen hyvin: yhtä aikaa tehokkaasti ja määrätietoisesti mutta rennosti, pehmeästi ja kevyesti. Omin päin on samaan hyvin vaikea päästä, mutta kyllä tästä tarttui taas hyviä työkaluja mukaan omatoimiseenkin harjoitteluun. Aivan lopuksi Mini vielä muistutti yhdestä tärkeästä periaatteestaan: ratsasta hevosen aivoja, älä niinkään sen kroppaa.

Minin treeneissä oli lisäkseni myös Minin pidempiaikainen oppilas Sanna, joka ratsastaa Vakellakin säännöllisesti. Sannan ja lainaratsun valmennuksesta löytyy kuvia ja tarinaa Tiian blogista, kannattaa kurkata myös sinne!

Suoristuksen tapailua

Maanantaina 21.8. olimme Vaken kanssa kolmen ratsukon koulutunnilla. Vake ei vaikuttanut aluksi kaikkein innokkaimmalta ratsulta vaan oli tänään vähän haluttoman ja edestä raskaan oloinen, mutta annoin sen taapertaa itsenäiset alkuravit ilman liikaa painostusta. Verryttely jatkui vielä hetken aikaa open johdolla ympyrällä, jossa otettiin myös pieni pätkä oikeaa laukkaa. Laukka toimi onneksi jonkinlaisena herättelijänä, ja aika pienellä patistelulla Vakelle löytyi suhteellisen hyvässä rytmissä pyörivä laukka, jota pääsin istumaankin melko asiallisesti.

Suoruutta ja taivutusta työstettiin tällä kertaa oikein näppärällä tehtävällä. Ratsastimme käynnissä pitkät sivut reilusti uran sisäpuolella vastatavutuksessa, eli vasemmassa kierroksessa takaosa oli oikealla ja asetus ja taivutus menosuuntaan eli myöskin oikealle. Tästä siirryttiin suoraan raviin samalla suoristaen, ja päädyn läpi ravattiin myötäasetuksessa. Vastataivutus oli meille vaikeampi juuri tähän suuntaan, mutta siinäpä tuli nimenomaan ratsastettua tehokkaasti oikeaa pohjetta läpi ja suoruutta hevoseen. Aluksi Vake tarjosi vain poikitusta melko suoralla rungolla ja vielä oikeaa lapaa edelle puskien, mutta kun korjasin tilannetta oikealla pohkeella JA muistin siirtää omaa painoani selkeästi vasemmalta oikealle pehmeni Vake taivutuksessa selvästi ja keveni samalla etuosasta. Raviin lähteminen oli aluksi liian hidasta, mutta kun sain Vaken vielä siirtymään ryhdikkäästä vastataivutuksesta napakasti raviin, niin lyhyellä sivulla ravi oli kerrassaan kivan tuntuista. Poni oli kevyt ja suora, kun oikea kylki oli vastataivutuksella saatu hallintaan. Ravi eteni rauhallisesti mutta hyvässä tahdissa aktiivisena, ja opekin kehui nyt hyvää ravia. Tehtävä oli meille todellakin erittäin toimiva,

Välissä menimme hetken ravia ympyrällä, missä ratsastettiin vasta-asettaen. Vaikka äskeisessä tehtävässä oli tapahtunut selvästi hetkellistä suoristamista, oli Vake kuitenkin vasemmassa kierroksessa vielä hieman jähmeä asettaa oikealle ja oikea lapa meinasi hieman puskea ulos. Suunnan vaihtuessa oikeaan kierrokseen tehtäväksi tuli avotaivutusta käynnissä toisella pitkällä sivulla sekä loiva kiemura ravissa toiselle sivulle. Avotaivutus on meille nimenomaan oikealle hankala, joten siinä oli hieman hakemista. Vain pari askelta kerrallaan sain ratsastettua niin, että Vake taipui oikealle rehellisesti ja keveni edestä.

Lopuksi otettiin vielä hieman vasenta laukkaa ympyrällä. Pienen alkunihkeilyn jälkeen laukka lähti rullaamaan mukavasti, ja laukka oli parhaimmillaan varsin pyöreää ja letkeää. Laukan jälkeen kokoonnuttiin vielä ravissa keskiympyrälle oikeassa kierroksessa. Vake ravasi nyt hyvin eteenpäin, mutta huomasin, ettei oikea pohje ollut edelleenkään täysin läpi vaan Vake puski hieman oikeaa lapaa sisään. Tämän seurauksena se oli myös vähän painava ohjalle. Ope muistutteli kantamaan kädet ylhäällä ja edessä sekä totesi, että Vake tulee ravissakin pyöreämmäksi kun nostan käsiä vähän ylöspäin enkä paina niitä alas harjaan. Hetkittäin sain Vaken asettumaan ja taipumaan oikealle hieman pehmeämmin, mutta vähän vaikeaksi tämä oikea kierros tänään jäi.

Ei Vake ollenkaan hassummin liikkunut, mutta vielä se saisi suoristua lisää ja joskus on oikea puoli ollut paremminkin "läpi" kuin tänään. Yleisesti ottaen tällä hetkellä on kyllä selvästi hyvä kausi menossa ja ihan jotain edistystäkin tapahtunut. Tämä näkyy etenkin laukassa, joka on alkukesän jumivaiheen jälkeen alkanut toimia paljon paremmin. Uskoakseni Vake on laukassa vähän suoristunut, jolloin pääsen paremmin istumaan laukkaa kun poni ei liiraa itseään mutkalle. Kun taas istun paremmin liikkeen mukana, niin Vake kykenee pyörittämään laukkaa sujuvammin, ja näin sillä ei sitten olekaan tarvetta liirata aivan niin pahasti vinoon. Näin taas kaikki vaikuttaa kaikkeen niin hyvässä kuin pahassakin.

Viikko 33: leppoistelujakso

Juuri kun Vakella oli ollut tarkoituksella muutama aivan kevyt päivä, sairastuin itse ja treenit jäivät väliin. Sunnuntaina 13.8. ja maanantaina 14.8. Vake sai onneksi liikuntaa Sannan ratsastaessa sillä, mutta tiistaina tuli täysvapaa eli tarhassamöllötyspäivä. Keskiviikkona pääsin onneksi jo itse tallille, mutta jouduin ottamaan koko loppuviikon vielä kevyesti oman kunnon vuoksi.

Keskiviikkona 16.8. Vake siis pääsi kävelylle ja minä istumaan sen selässä itseäni rasittamatta. Teimmekin tunnin mittaisen kävelyn, johon sisältyi siirtolapuutarhan lenkki. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kävin Vaken kanssa näin "kaukana" ja autotietäkin pitkin lenkillä ratsain ja ihan yksin. Taluttaen on tietenkin käyty vaikka missä ja kuinka paljon, ja toisen hevosen perässä Vakella voi ratsastaa vaikka keskelle toria. Yksin maastoilu ilman edellä kulkevaa hevosta tai ihmistä on vaatinut Vakelta totuttelua, mutta edistysaskeleita on rauhalliseen tahtiin otettu. Ensin on tehty tallin pihasta lähtevän verryttelylenkin ratsastaminen yksin jokapäiväiseksi asiaksi sekä käyty ilman hevosseuraa pitkiäkin talutuslenkkejä, mikä onkin aina sujunut rennosti ja täysin ongelmitta. Nyt sitten vihdoin laajennettiin yksin ratsastettavaa aluetta tutuksi käyneeseen siirtolapuutarhan lenkkiin. Hyvin ja rennosti kierros Vakelta sujuikin. Kiirettä ei ole asian kanssa pidetty, mutta näin on ihan vaivihkaa päästy yksin maastossa käymisen osalta eteenpäin.

Sekä torstaina 17.8. että perjantaina 18.8. ratsastin reilut verryttelyn metsän puolella, mutta nyt vain lähilenkkiä kiertäen ja otin mukaan myös ravia ja laukkaa. Lisäksi pyörähdimme hieman kentällä molempina päivinä. Torstaina Vake tuntui kentällä ravatessa ja laukatessa tosi hyvältä ja kevyen ryhdikkäältä, ja olikin tosi harmi, että en ollut riittävässä ratsastuskunnossa vaan jouduin tyytymään vain ihan pieniin maistiaisiin. Laukkaaminen tuntui kovin rankalta itselleni, mutta Vake kyllä laukkasi tosi napakasti ja pyöristyen etenkin vasemmalle. Harmi, ettei tosiaan oma vointi sallinut nyt mennä laukkaa enempää! Ravissakin Vake oli ihanan kevyt ja kantoi itseään, eikä minun tosiaankaan tarvinnut paljon selässä tehdä, mikä oli toki tavoitekin. Perjantaina Vake ei ollut enää aivan yhtä hyvä vaan vähän etupainoisemman oloinen, ja tällöin toki oli myös häiriötekijänä ravit naapurissa. Aika hyvin Vake onneksi sietää töyrään takana ohi hujahtavia valjakoita, eikä pahemmin niistä jännittynyt tälläkään kertaa vaikka menoa ja meininkiä riitti aivan korvanjuuressa. Etenkin kun kentälle tuli toinen ratsukko seuraksi oli Vake hyvinkin rento ja keskittynyt.

Lauantaina 19.8. ja sunnuntaina 20.8. toistin vielä saman kaavan, eli ensin kunnon verryttelylle maastoon ja sitten vähän aikaa kentällä. Lauantaina olimme suunnilleen 20 minuuttia maastossa ja 40 minuuttia kentällä, sunnuntaina puolestaan 40 minuuttia maastossa (jälleen siirtolapuutarhan lenkki) sekä 20 minuuttia kentällä. Lauantaina sain Vaken ratsastettua käynnissä oikein hyväksi ja pehmeäksi sulkutaivutuksilla, ja se teki myös hyviä laukannostoja jumittamatta. Ehkäpä kevyemmän puoleinen viikko teki Vakellekin vain hyvää. Sopivaan saumaan sattui tämä leppoisampi jakso myös siltä osin, että Vake oli jo melko paksussa karvassa vaikka lämpötilat pyörivät vielä varsin kesäisissä lukemissa. Hien pintaan saamiseen ei siis kovin montaa ravikierrosta tarvittu.

Bennyn estevalmennukset 8.-9.8.

Elokuun 8. ja 9. päivä vuorossa olivat jälleen Bennyn estevalmennukset. Ensimmäisenä päivänä eli tiistaina kentällä olivat edelleen lähes samat esteet kuin kaksi viikkoa sitten, joten osaksi tehtävät olivat hyvinkin tuttuja. Samalla pääsin/jouduin ottamaan revanssin kaksi viikkoa sitten vaikeuksia eli voimakasta vasemmalle liirausta aiheuttaneesta pysty-okseri-lävistäjälinjasta, joka seisoi (kauhukseni) vielä aivan samalla paikalla.

Otin riskin ja jätin Vaken turpaverkon talliin, sillä sileällä ei verkolle ole tuntunut olevan tarvetta enää tähän aikaan vuodesta. Tunnin aikana Vake nakkasi laukassa päätään pari kertaa tavalla, jota se ei verkko nenällä tee, mutta tämä oli niin lievää ja vähäistä ettei siitä ollut häiriötä. En tiedä oliko asialla mitään yhteyttä verkon puuttumiseen, mutta nyt Vake tuntui mukavan kevyeltä edestä. Jo raviverryttelyssä meno oli varsin asiallista. Laukka pyöri isolla kentällä aika hyvin, ja sain ratsastettua jonkinmoisia temponvaihteluita siten, että Vake lyhensi laukkaa samalla pyörivyyden säilyttäen ja reagoi eteenpäin ilman tahmailuja. Suorastaan harvinaisen hyvä alku estetunnille!

Hypätessä Vake pysyi myös kevyen oloisena, eikä lähtenyt painamaan nenää alas ja kyntämään etuosansa päällä. Hyvä näin. Hyppäsimme ensin lyhyen viiden askeleen linjaa, jolle tultiin sisään ns. pienellä kaarteella pitkältä sivulta koukaten. Linjan jälkeen tehtiin ympyrä ja vastaavanlainen pienellä kaarteella lähestyminen toisesta suunnasta. Huomasin heti alussa, että en saanut ajatella esteellä tulevaa kaarretta, sillä tällöin Vake lähti heti oikaisemaan. Kun liimasin esteellä katseen aivan suoraan eteenpäin enkä ottanut stressiä myötälaukkaan laskeutumisesta, alkoi esteen jälkeinen linja onnistua suoremmin. Vake olikin aivan erityisesti sellaisella tuulella, että se pyrki kanttaamaan kaarteet melkein pirueteiksi ja käännähti salamana heti pienestäkin vihjeestä. Pyöreiden, loivien kaarteiden ratsastaminen ei nyt oikein onnistunut, ja sain olla tarkkana, etten tosiaan yhtään ennakoinut kaarteita itse. Hypyissä ja niiden välillä Benny kehotti jälleen kerran pitämään hartiat takana ja välttämään liikkeen edelle kumartumista.

Suoraa linjaa höylättyämme hyppäsimme kaksi erilaista pikkurataa, ensimmäisen vähän matalampana ja toisen reilun 80 sentin korkuisena. Ensimmäinen rata oli ihan ok, ja Vakella oli aika hyvä energia ilman etupainoiseksi valumista. Jonkinasteista vasemmalle kaatumista oli havaittavissa niin kaarteissa kuin hypyissäkin, mikäli paikka ei osunut aivan nappiin. Pitkällä suoralla lävistäjälinjalla yritin oikein tsempata suoruuden kanssa, mutta niin vain esteen edessä Vake pääsi hieman karkaamaan vasemmalle. Toisella radalla oli tosiaan enemmän korkeutta, ja nyt rata alkoi heti siitä traumaattisesta pysty-okseri-lävistäjälinjasta oikeasta kierroksesta vasempaan vaihtaen. Heti ensimmäisellä esteellä päästin paketin kellahtamaan vasemmalle, minkä seurauksena tuli oikein kunnon mutka, ja taas okserilla oltiin uudestaan kääntymässä liian aikaisin vasemmalle. Ääh! Loppurata sujui ihan mukavasti, ja erityisen tyytyväinen olin ahtaaseen viiden laukan linjaan, johon sain Vaken ratsastettua asiallisesti kiinni.

Lopuksi saimme vielä uusia vaikeuksia tuottaneen lävistäjälinjan, sekä sen perään viiden laukan lyhyen linjan molemmista suunnista. Nyt onnistuin kuin onnistuinkin pitämään lävistäjälinjalla ajatukset suoraan eteenpäin, ja samalla Vaken laukassa myös säilyi parempi imu eteenpäin. Okserilla tuli vielä aavistuksen verran kellahdusta vasemmalle, mutta aikaisempaan verrattuna tämä oli hyvin lievää. Onnistuihan se vihdoin! Viiden askeleen linjalle sain vasemmasta laukasta lyhennettyä hyvin, mutta oikeasta laukasta lähestyessä paketti ei tiukan lähestymiskaarteen vuoksi pysynyt yhtä hyvin näpeissä. Vake kyllä lähti tässä vaiheessa tosi hyvin pohkeesta eteen, mutta pääsi hieman pitkäksi linjan ensimmäisellä esteellä, ja niin väli jäi toisesta suunnasta vähän ahtaaksi. Muistettavaa olisi vielä siinä, että etenkin tiukoissa kaarteissa nostan kättä ylöspäin ottaessani tasapainottavan pidätteen, eikä niin että ratsastan kädellä missään vaiheessa alas- ja taaksepäin. Näin rytmin saisi säilymään kurveissa vielä paremmin.

Toisena päivänä keskityimme edelleen sekä suoriin että kaareviin suhteutettuihin linjoihin ja niitä sisältäviin ratoihin. Verryttelyhypyissä kahdeksikkokuviolla Vake oli vielä hieman hidas ja pohkeen takana, mutta terävöityi siitä kyllä. Noin 80-90 sentin korkeudella hypätyllä radalla meno oli tosi sujuvaa ja etenimme erittäin hyvässä rytmissä esteeltä toiselle. Vasemmalle valuminenkaan ei juuri vaivannut, eikä Vake painunut matalaksi edestä. Ilmeisesti meno oli ihan vakuuttavaa myös valmentajan mielestä, sillä viimeiselle radalle esteet vielä nousivat ja okserit olivat jo noin 95 sentin korkeudessa. Korkeus jäädytti minua sen verran, että hukkasin hieman rytmiä ja itsevarmuutta. Niinpä parille esteelle tultiin vähän töksähtävämmin ja vinommin ja jotain puomia ainakin kolisteltiin. Ei kuitenkaan sen suurempia ongelmia, vaan Vake hyppäsi varmasti vähän ahtaammastakin paikasta. Rytmiä rikkoi myös yksi vääräksi vaihtunut laukka, jonka korjaus meni aivan liian pitkäksi Vaken painaessa pidätettä vastaan. Silti selvitimme suuret okserit ihan asiallisesti ja jopa sujuvasti. Kun vaan vielä osaisi säilyttää ratsastuksen tismalleen samana esteiden noustessakin!

Vaikka pientä viilattavaa jäikin tuttuihin ongelmakohtiin, niin olin molempien päivien menoon oikein tyytyväinen. Etupainoisuus ei vaivannut ja Vake oli ihan menevä, joten nyt oli jo vähän helpompi keskittyä esimerkiksi siihen suoruuteen. Vakella oli niin hyvä energia ja toisaalta kevyt etuosa, että esteelle pääsi parhaimmillaan ratsastamaan odottaen ja laukkaa vähän kasaan "keräten" ilman rytmin ja imun kärsimistä. Toisin sanoen poni oli pohkeen edessä, mutta ei jyrännyt ohjaa päin. Silloin voi alkaa haaveilla jo alkeellisesta hienosäädöstä ja laukan säätelystä.

Viikko 32: supertreenit ja rentoa maastoilua

Maanantaina 7.8. oli koulutunti, joka mentiin maneesissa. Tunti alkoi rauhallisella käyntityöskentelyllä väistöjen parissa, mikä sopikin minulle ja Vakelle erittäin hyvin. Väistöjä ratsastettiin pituushalkaisijalta uralle, ja samaa tehtävää jatkettiin myös ravissa. Ratsastin väistöt hieman liikkeen suuntaan asettaen, kuten olen tavannut Minin ohjeiden mukaisesti tehdä. Vake teki väistöt tosi kuuliaisesti ja pehmeästi, ja niiden kautta löytyi liikkumiseen hyvää ryhtiä ja kaunis muoto. Väistöihin haluttiin kuitenkin vielä vähän isompaa askelta ja parempaa etenemistä. Minun tuleekin muistaa säilyttää väistöissä oma ajatus eteenpäin sekä pyytää Vakelta vähän sujuvampaa liikettä myös eteen samaan aikaan kun mennään sivulle.

Väistöjen jälkeen työstimme jonkin aikaa oikeaa laukkaa, jossa keskityttiin kulmien ratsastamiseen. Syvälle kulmaan pääseminen oli hiukan työlästä, mutta laukkatyöskentelyssä säilyi työläydestä huolimatta koko ajan hyvä fiilis eli Vake oli menossa eteenpäin eikä jäänyt jumittelemaan. Vasemmassa kierroksessa puolestaan ratsastimme raviväistöä pituushalkaisijalta uralle ja tästä suoraan laukannoston jatkaen päädyn ympäri laukassa. Tässä tehtävässä emme montaa toistoa tarvinneetkaan, sillä Vake teki väistön superhyvin sekä nosti vasemman laukan napakasti. Hyvän noston jälkeen laukka myös jatkui päädyssä hienoilla askelilla. Pääsin irti sisäohjasta ja otin päädyssä lievän vasta-asetuksen, jolloin Vake kokosi laukkaa upeasti takaosalle. Juuri näitä askelia laukkaan halutaan! Koko tunti sujui siis jopa laukkaa myöten harvinaisen mainiosti. Vake oli pehmeä, kuuliainen ja hyvässä muodossa. Vasen kierros aivan hirmuisen hyvä, mutta oikealle meno oli edelleen vähän etupainoisempaa. Kokonaisuutena aivan tosi hyvä!

Tiistaina ja keskiviikkona olimme Bennyn estevalmennuksissa, joista tarkempi selostus toisessa postauksessa. Yhden koulu- ja kahden estevalmennuspäivän jälkeen Vake saikin ottaa loppuviikon ansaitusti kevyemmin. Torstaina kävimme vain talutuslenkillä. Perjantaina ohjelmassa oli kevyt maasto sellaisella poikkeusjärjestelyllä, että sain itselleni lainaratsuksi Mennin ja Aleksei puolestaan ratsasti maastolenkin Vakella. Muutoin teimme vain kävelylenkin, mutta rantapolulla laukattiin mennen tullen ja rannassa kahlailtiin hetki. Olihan meillä mukava perjantai-ilta kilttien ratsujen kanssa köpötellessä, ja oli oikein kiva, että sain Mennin kaltaista täyden kympin maastohevosta lainata. Lauantaina tuli vielä lisää kevyttä maastoilua, tällä kertaa menin itse Vakella ja seuralaisena oli Aatu-suokki. Sunnuntaina olinkin itse tulossa hieman kipeäksi ja pysyttelin kotona, mutta onneksi tälle päivälle oli jo muutenkin sovittu Vaken ratsastus Sannalle, joka siis on Vakella mennyt muutenkin noin kerran viikossa.

Tässä olivat kyllä viikko-ohjelma ja sen toteutus aika lailla kohdillaan. Onnistunut kouluvalmennus, onnistuneet estevalmennukset ja rentoa maastoilua. Bonuksena viikon hevosteluihin sisältyi lauantaina Itä-Suomen Mahdollisuuksien Hevonen -tapahtuma, joka siis järjestettiin "meillä kotona" Sorsasalossa. Vake ei tapahtumaan osallistunut, mutta itse olin yleisössä seuraamassa lajinäytöksiä ja kilpailuja lähes koko päivän. Alun perin olin suunnitellut osallistumista Vaken kanssa hevosten match show:hun, mutta tämä suunnitelma peruuntui kun Vake alkoi jo kovasti kasvattaa talvikarvaa ja muuttui sen myötä niin rähjäisen näköiseksi, ettei leikkimieliseenkään näyttelyyn osallistuminen tuntunut oikein hyvältä idealta. Ehkä joku toinen kerta, jos vastaavia tapahtumia kotinurkilla järjestetään.

Viikko 31: kuskin ja ratsun vaihtoja

Sunnuntaina 30.7. oli perheen miesten höntsäilyilta eli toisin sanoen Aleksei sai vähän humputella Vakella kentällä. Keskimittainen mies on vähän turhan pitkä ratsastaja ponikokoiselle ratsulle ja sopisi paremmin ison hevosen selkään, mutta kun ei kuitenkaan painava ole niin voi kyllä satunnaisesti vähän köpötellä Vakella. Aleksei kokeili Vaken kanssa kentällä kaikki askellajit, ja Vake oli tosi kiltti ja kuuliainen. Tämän jälkeen kävimme vielä pienellä maastokävelyllä, jolle tosin vaihdettiin ratsastajaa eli olin satulassa itse.

Maanantaina 31.7. sattui sopivasti lenkkiseuraa tallille, joten lähdimme Vaken kanssa maastoon tutun seuralaisen eli Menni-ruunan peesiin. Matkalla tuli puhetta, että voisin joskus vaikka lainata Menniä ratsuksi maastoon, ja tämän idean pohjalta päädyimme vaihtamaan ratsuja käytyämme ensin uittorannassa kahlaamassa. Niinpä kipusin Mennin satulaan ja ensi töiksemme laukkasimme uittorannan polkua kotiinpäin. Menniä sai aluksi vähän hoputella eteenpäin, mutta polun loppua kohti askel lähti sujumaan letkeämmin. Tämän jälkeen käväisimme vielä laukkailemassa raviradan keskellä. Menni oli tosi kiltti, kuuliainen, ryhdikäs ja mukava vanha herrasmies, ja sillä oli hauskasti keinuva laukka. Vaihtelimme laukassa hieman vetovuoroa, ja reippain veto tuli loppuun, kun laukkasimme nurmella kotiinpäin eli kohti poistumisporttia. Mennillä askel venyi siihen malliin, ettei vauhtia samalla tavalla huomannutkaan kuin Vaken selässä. Mielenkiintoista vaihtelua!

Tiistaina 1.8. oli tavanomaisen estetunnin vuoro. Hyppäsimme tosin poikkeuksellisesti "pikkukentällä" ison kisakentän sijaan. Tunnin teemana oli sujuvan laukan ja luontevien lähestymisten hakemista, ja esteet pysyivät enimmäkseen noin 70 sentin korkeudessa. Korkeudesta ei siis ainakaan tarvinnut ottaa paineita, vaan saatoin keskittyä ratsastamaan rauhassa hyviä lähestymisiä. Vake oli alussa pienimmillä esteillä vähän heräteltävä, mutta tunnin mittaan ja esteiden noustessa laukka käynnistyi kunnolla. Rataa hypätessä laukka oli ihan napakkaa, omalla moottorilla sujuvaa eikä etupainoisuuskaan tuntunut pahasti vaivaavan. Tästä laukasta alkoivat ponnistuspaikat löytyä oikein luontevasti. Ope kehotti minua vielä keskittymään ylävartalon asentoon esteiden edessä, jotta en vahingossa yhtään ennakoisi hyppyä varsinkaan silloin, kun paikka sattuu lähelle estettä. Matalilla esteillä tätä asiaa oli hyvä korjata.

Keskiviikkona 2.8. ratsastin itsenäisesti ja kelin vuoksi maneesissa. Koetin treenata laukannostoja, mutta ne olivat oikeassa kierroksessa kovin nihkeitä. Vasen laukka puolestaan toimi varsin kelvollisesti, ja ravissa oli hyviä välähdyksiä. Vähän sellainen maku kuitenkin jäi, että tein ja yritin taas liikaa. Olisin kaivannut kevyempää ja eleettömämpää menoa.

Torstaina 3.8. oli vapaapäivä eli ohjelmassa vain kävelylenkki taluttaen. Perjantaina 4.8. puolestaan ratsastin itsenäisesti kentällä. Vaikka olimmekin kentällä ja koko pihassa yksin, Vake keskittyi nyt hyvin ratsastajan kuuntelemiseen. Jotain osasin tehdä oikein, sillä yhteistyö toimi tällä kertaa selvästi paremmin. Harjoittelin lisää laukannostoja sekä ratsastin käynnissä siksak-väistöjä pituushalkaisijalla. Ravissa tuli tosi mukavalta tuntuvia pätkiä, ja eivät laukannostotkaan hullumpia olleet. Sain ratsastettua yhden aivan superhyvä noston, joka ansaitsee jo suorastaan merkin seinään: Vake ravasi nostoon sujuvasti ja siirtyi laukkaan yhtään jarruttamatta sekä pyöreyden säilyttäen. Ravi oli niin hyvää ja ajatus eteenpäin, että pääsin ratsastamaan noston "ihan tuosta vaan huomaamatta", ja näin se sitten onnistui nappiin. Laukan myötä Vaken liikkuminen oikeastaan vain parani, ja lopuksi pääsin pitkästä aikaa kokeilemaan myös vähän askeleen pidentämistä ravissa kun Vake liikkui niin ryhdikkäästi ja tahdikkaasti. Kaiken kaikkiaan tämä oli aivan mainio kerta, ja parasta oli se, että Vake tuntui työskentelevän suorastaan motivoituneesti ja rennon tyytyväisenä. Meillä oli hyvä tekemisen meininki molemmilla.

Lauantaina 5.8. tein ensin pitkän ja rennon verryttelyn metsässä verkkalenkillä. Otin polulla myös ravi- ja laukkapätkiä ennen kuin menimme hetkeksi kentälle jatkamaan työskentelyä. Kenttä oli sen verran märkä, että menimmekin vain pikkukentälle, jossa ratsastin lävistäjiä sekä hyväksi havaittua siksak-väistöä pituushalkaisijalla. Väistöissä pyrin nykyään pitämään asetuksen liikkeen suuntaan, eli ratsastan ikään kuin sulkutaivutusta. Tällä tavalla väistöt tuntuvat yleensä täyttävän tehtävänsä parhaiten ja Vake ryhdistäytyy ja suoristuu niissä tehokkaammin. Ravissa Vake liikkui parin laukannoston jälkeen jo ihan asiallisesti, ja aivan lopuksi ravi tuntui tosi sujuvalta ja tahdikkaalta. Tällä kertaa kenttätyöskentelyn pituus taisi pysyä aika optimaalisena, kun tosiaan verryteltiin ensin polulla pitkän kaavan mukaan.

Sunnuntaina 6.8. yritin toistaa edellispäivän formaatin eli kävimme ensin maastoverryttelemässä ja sitten jatkoimme pikkukentällä. Isommalla kentällä tosin kävin laukkaamassa muutaman kierroksen kevyessä istunnassa, jotta Vake olisi saanut laukata vähän rennommin eteenpäin. Jostain syystä tämä päivä oli nyt paljon nihkeämpi parin tosin mukavasti sujuneen kerran jälkeen. Vakella tuntui olevan keskittymisvaikeuksia, se oli vastahakoinen, jähmeä ja liiraava. Yksinolo ulkona kentällä tuntui tänään vähän jännittävän Vakea ja ulkomaailma vei sen huomiota. Kovistella ei tässä tilanteessa auta, tai Vake käy vain entistä vastahakoisemmaksi ja etupainoisemmaksi, mutta silti ponin huomio pitäisi jollain tavalla saada ulkomaailmoista ratsastajaan. En vain keksinyt tähän nyt oikeaa tapaa. Välillä sitä on huono päivä syystä tai toisesta, ja vaikka ei aina menekään hyvin niin se on jo sentään jotain, että edes välillä (ja oikeastaan aika useinkin) on niitä hyviä tai oikein hyviä päiviä.

Viikolta mainittakoon vielä se, että Vake sai yhden hevoskaverin lisää. Kahden ruunan kimppatarhasta tulikin kolmen ruunan kimppatarha, kun eräs tallin vanhoista asukkaista menetti pitkäaikaisen tarhakaverinsa ja liittyi uusien kavereiden toivossa Vaken ja Vaken nuoremman toverin seuraan. Kolmikko olikin alusta alkaen erittäin sopuisa, mikä on tietysti kaikkien kannalta mukavaa. Vaikka tarha ei ole valtavan suuri, ei kaveruksilla ole ollut mitään kärhämää vaan kaikki tykkäävät kaikista. Ensimmäisenä päivänä yhteiseen tarhaan mennessä Vake oli kuulemma osoittanut kaapin paikan laittamalla kaulan kaarelle ja vinkaisemalla, ja siinä oli kokonaisuudessaan uuden lauman välienselvittely. Parhaimmillaan voi tosiaan uusien tuttavuuksien yhdistäminen onnistua näin helposti. Nyt siellä sitten sopuisat ruunat ulkoilevat tyytyväisinä keskenään, kaksi iäkkäämpää herraa ja yksi nuorukainen.