Vappuviikonlopun estevalmennukset

Vappuviikonloppuna vuorossa olivat kaksipäiväiset Bennyn estevalmennukset. Tarkoitus oli päästä hyppäämään ulkona isolla kisakentällä, mutta vielä viikonlopun aikana pohjat eivät olleet tarpeeksi kuivat ja räntääkin satoi, joten maneesissa mentiin vielä nämä hyppelöt. Vaken kanssa osallistuimme valmennuksiin sekä lauantaina että sunnuntaina.

Molempina päivinä sileän verryttely oli aika kaameaa mönkimistä, mutta hyppyihin löytyi onneksi parempi vaihde. Lauantaina meille hankalin tehtävä oli ensimmäinen käännösharjoitus, jossa hypättiin pitkän sivun suuntainen suora linja ja käännettiin sen jälkeen tiukasti seinän puolelle. Vakehan kääntyi, mutta liiankin tiukasti ja sisään puskien. Vanha tuttu ongelma siis. Ratatehtävät sujuivat ihan asiallisesti ja tasaisen varmasti. Vake ei ollut ihan niin terävä kuin parhaimmillaan on ollut, mutta mennä puksutti ihan mukiinmenevästi. Kierrettävät tötsät vähän helpottivat päätyihin ratsastamista. Suora linja, joka oli isoille hevosille sujuva neljän laukan etäisyys, tuppasi käymään meille hieman ahtaaksi viidellä laukalla, eli piti vähän malttaa ja odottaa eikä ratsastaa liikaa eteen. Kuuden metrin sarjaväli puolestaan oli Vakelle helppo, pikemminkin vähän lyhyemmän puoleinen. Saamani ohjeet olivat vanhoja tuttuja: laukka pyörimään myös kaarteiden läpi, ei oikomista, hartiat (etenkin oikea) taakse.

Sunnuntaina hyppelimme myöskin radanpätkää. Tunti alkoi meillä tosi nihkeästi. Tallissa olin huomannut Vaken pudottelevan vähän heinäpalloja syödessään, ja huolestuin tästä. Asia vaivasi niin, etten keskittynyt tunnin alussa ratsastamaan kunnolla ja olin ylivarovainen, kun mietin, onko Vakella nyt jokin vikana. Tunnin jälkeen tarjosin Vakelle kokeeksi kuivaheinää, ja sitä se söi aivan normaalisti, joten mukeltaminen näytti liittyvän vain "sitkeään" säilöheinään. Tunnin aikana asia joka tapauksessa askarrutti. Eihän se Vake sitten oikein itsestään mennyt, kun kuski oli vähän jäässä, joten kipinä oli hukassa. Sitten totesin, että kun nyt kerran valmennuksessa ollaan, niin nyt täytyy myös ratsastaa eikä himmailla. Heti kun otin napakamman asenteen ja työnsin huolet taka-alalle, heräsi myös Vake aivan erilaiseen menoon. Kuin taikaiskusta löytyi hyvä rytmi ja imu esteille. Onneksi löytyi, sillä hypättävänä oli pieni rata noin 80-90 sentin korkeudella. Vake sujahti radan älyttömän sujuvasti ja ihanalla energialla. Ainoastaan lähestyminen pitkän sivun suuntaiselle suoralle linjalle tökki siltä osin, että Vake pääsi oikaisemaan päädystä, ja näin ollen ponnistuspaikka linjan aloittavalle okserille meni vähän sekaisin. Lopuksi hyppäsimme uusintana radan kolme viimeistä estettä, jolloin tuli vielä kerrattua äskeinen ongelmakohta. Nyt ratsastin kaarteeseen syvemmälle ja sain Vaken linjalle paljon suorempana. Ponnistuspaikka meni silti vähän lähelle, mutta suorasta lähestymisestä tämä ei niin rikkonut rytmiä.

Valmennusviikonloppu päättyi siis mukaviin suorituksiin. Vake lähti mukavasti lentoon, ja sain hyvän muistutuksen siitä, kuinka tärkeä tekijä oma asenne ja mielentila on. Kun itsellä on reipas tekemisen meininki, niin äkkiä se tarttuu poniinkin.

Videolla sunnuntain viimeiset hypyt.

Onneksi meillä on opettaja

Maanantaina 24.4. sain ratsastaa maneesissa suurimman osan ajasta aivan yksin, joten käytin tilaisuuden hyväkseni treenaamalla pitkästä aikaa koulurataa. Olemme siis tosiaankin menneet edelleen maneesissa, sillä myöhäinen kevät ei vielä huhtikuun puolella päästänyt aloittamaan ulkokautta, vaan ensin odoteltiin pitkään kentän sulamista ja nyt vielä hetki sen kuivumista. Verryttelin tovin kaikissa askellajeissa, ja kun Vake liikkui ravissa ihan mukavasti, menimme Helppo C E.B. Special -radan läpi kaksi kertaa. Radat sujuivat periaatteessa ihan asiallisesti, mutta pituushalkaisijoilla tuli helposti pientä kiemurtelua, ja kovin kummoista temponlisäystä ei Vakelta irronnut. Laukka sujui ohjelmaan kuuluvilla keskiympyröillä oikeastaan jopa paremmin kuin verryttelyssä, jossa se oli taas takkuillut. Voi kyllä olla, että tuli kovastikin huijattua, kun ei maneesissa ollut kirjaimia merkkeinä, eli tehtävät eivät luultavasti osuneet oikeisiin pisteisiin kuin vähän sinne päin. Oikealla radalla onkin sitten hankalampaa, kun pitää olla niin tarkkana eivätkä kuviot ja siirtymisten paikat voi olla sinne päin. Jos vaan Vake esittäisi kisoissakin yhtä hyvää ravia kuin nyt, niin voisin kyllä olla tyytyväinen.

Tiistaina puikoissa oli toinen kuski, ja keskiviikkona 26.4. olin seuraavan kerran itse ratsailla. Vake oli kuulemman ollut edellisenä päivänä nihkeämpi ja huonompi taipumaan, ja eipä se keskiviikkonakaan oikein hyvin kulkenut. Voi toki olla, että jo ennakkotieto sai minut heittämään hanskat tiskiin, enkä ratsastanut keskiviikkona millään lailla hyvin. Vake vaikutti jotenkin etupainoisemmalta, eikä alkanut kantaa itseään kunnolla. Lähinnä tämän huomasi siitä, että vaikka poni olikin ravissa nyökyssä niin liike tuntui vähän kaatuvan etuosan päälle eikä ravi tuntunut pehmeältä. Sellainen tunne minulla oli, että etujalat eivät ehtineet kunnolla takaosan alta pois ja siksi ravi ei soljunut tahdikkaasti eteenpäin. Laukassa en saanut ulkolapaa haltuun, vaan taannuttiin taas kaula mutkalla jumittamiseen. Jäi vähän arvoitukseksi, oliko kyseessä huono päivä ratsastajalla vai hevosella.

Torstaina annoinkin Vakelle välipäivän, ja suuntasin ajatukset jo seuraavan päivän koulutuntiin. Kävimme torstai-iltana talutuslenkillä, mutta lenkki ei ollut niin kiva kuin yleensä, koska ilman hokkeja ei metsäpoluille voinut lähteä. Niinpä kävimme ensin pyörähtämässä raviradan varikolla ja ravureiden pienellä verryttelylenkillä. Vakella on ollut taipumusta vähän jännittää varikolla ja verryttelylenkillä, ja minulla on ollut ajatuksena käydä näillä tienoilla useammin kävelemässä jotta paikasta tulisi yhtä tuttu ja rento yksin kuljettavaksi kuin metsälenkistä. Tällä kertaa ei kyllä paikkoihin totuttaminen sujunut halutulla tavalla, sillä Vake oli jo muutenkin vähän jännittynyt, ja verryttelylenkin lopussa törmäsimme sorakasassa leikkiviin lapsiin. Lapset kyllä seisoivat kiltisti maassa paikoillaan kun menimme ohi, mutta silti kypäräpäiset pikku-ukot polkupyörineen olivat Vaken mielestä epäilyttäviä. Päästyämme vähän matkaa ohi jatkui mäenlasku sorakasassa, ja kun selän takana alkoi tällainen aktiviteetti, niin se oli Vakelle liikaa. Se olisi esittänyt narun päässä piaffea jos olisi osannut, mutta kun ei aivan osannut niin tyytyi lennokkaaseen passikäyntiin ja äänekkääseen puhisemiseen. Se siitä rentojen kokemusten hankkimisesta. Loppuajan kävelimme kenttien ympäristössä ja onneksi rennommissa merkeissä.

Perjantaina 28.4. päästiin onneksi koulutunnille katkaisemaan aluillaan oleva huonon ratsastuksen kierre, johon vajaa pari viikkoa ilman opetusta oli uhkaavasti johtamassa. Kyseessä oli kolmen ratsukon tunti, jonka tehtävät räätälöitiin osallistujien tarpeiden mukaan. Aloitimme kevyessä ravissa ympyrällä, jossa takaosaa väistätettiin oikeassa kierroksessa vuoroin sisään ja vuoroin ulos. Ympyrällä väistättäminen samalla keventäen oli minulle aika hankalaa, mutta satulassa istuen väistö olisi ollut paljon helpompi ratsastaa. Nyt ei saanut helpotuksia vaan piti keventää. Takaosa siirtyi ulos oikealle vähän kankeasti, eli toisin sanoen piti saada ensin etuosa järjesteltyä oikealle reitille jottei ulkolapa karannut. Sen sijaan vasemman pohkeen väistäminen ympyrän uralta sisään sujui paljon nohevammin. Suoraan ravatessa puolestaan sain olla tarkkana, ettei oikea käsi lähtenyt siirtymään sään yli vaan pysyi oikealla paikallaan.

Oikeassa laukassa mentiin ensin ympyrällä ja sitten maneesia ympäri hieman uran sisäpuolella. Ympyrällä Vake jo melkein alkoi pyöristyä, mutta suorilla urilla se aavistus pyöreydestä katosi. Kulmiin piti päästä tarkemmin ja syvemmälle, ja lyhyiden sivujen piti olla suoremmat. Sisäkädellä piti antaa enemmän tilaa, mutta ulkokättä nostaa ylemmäs etenkin kulmissa ja lyhyillä sivuilla. Pyöreys jäi löytymättä, mutta sentään kulmien ratsastus ja reiteillä pysyminen parani.

Vasemmassa laukassa tehtävänä oli ratsastaa toiselle pitkälle sivulle voltti ja toisella pitkällä sivulla suoraa linjaa uran sisäpuolella ja hieman vasemmalle asettaen. Voltti oli meille tähän suuntaan paha nakki, Vake ei meinannut laukassa millään kääntyä näin tiukasti vasemmalle vaan heitti koko oikean lavan ja kyljen ulos ja jouduin vetämään aivan liikaa kaulaa mutkalle, jotta ehdin kääntää ponin törmäämättä esteisiin, voiden välistä voltti ratsastettiin. Suorilla urilla ratsastaessa sentään laukka lähti pyörimään vähän paremmin, ja laukan rytmi pysyikin mukavammin yllä jos skippasin kierrokselta voltin kokonaan. Uran sisäpuolella ratsastetun pitkän sivun päätteeksi piti tehdä tarkka ja syvä kulma, eli oikaista ei saanut yhtään. Aluksi kyllä oikaisin, kun yritin pitää Vaken pikemminkin poissa seinältä oikean lapansa kanssa. Uran sisäpuolisella linjalla pysyminen alkoi sujua ilman pahaa puskemista seinälle, mutta vaikeutena oli saada Vake kääntymään päädystä tälle linjalle liiraamatta ensin väkisin mutkaa seinälle. Lopuksi saimme vielä etsiä pyöreyttä suurella ympyrällä, missä se olikin helpompaa kuin suorilla linjoilla tai minivolteilla. Tässä sitten löytyi vasempaan laukkaan niitä asiallisempia askeleita, joissa Vake otti kroppaansa paremmin käyttöön. Ei siis jääty laukan osalta aivan tyhjin käsin, vaan joitain hyviäkin pätkiä tuntiin mahtui.

Laukkahommien jälkeen Vake ravasikin aika kivasti ja pehmeästi. Vielä kun muistin hakea istuntaani parempaa ryhtiä ja käsiä ylöspäin niin Vakekin nousi hieman parempaan ryhtiin. Tahti oli nyt hyvä ja Vake eteni melko hyvin itse. Ihan hyviä juttuja siis saatiin tunnin aikana tapahtumaan, vaikkei laukkaaminen oikein helppoa tai kivaa ollutkaan. Loppujen lopuksi olin aika tyytyväinen tuntiin. Ainakin meno oli sata kertaa parempaa kuin keskiviikkona. Kyllä vain on aina hyvä saada opettaja laittamaan ratsastaja tekemään asioita kunnolla ja menemään tehtävissä vähän mukavuusalueen ulkopuolellekin.

Arkikuulumiset viikolta 16

Pääsiäisen jälkeisellä viikolla ei ollut valmennuksia, vaan ratsastelin pelkästään itsenäisesti. Anun valmennuksen jälkeen olin täynnä motivaatiota, mutta yritin myös olla tylsistyttämättä Vakea liian yksitoikkoisella maneesissa puurtamisella. Sileällä ratsastin sunnuntaina 16.4., keskiviikkona 19.4. ja torstaina 20.4. Tiistaina Vake treenasi paremman kuskin kanssa, ja viikonloppuna nollattiin päätä ensin kävelylenkillä perjantaina ja kaverin kanssa maastossa lauantaina. Sunnuntaina vuorossa oli taas maneesissa työskentelyä, mutta silloin otettiin mukaan muutama pieni este.

Vake kulki koko viikon ravissa aika mukavasti. Laukka oli joka kerta se kysymysmerkki, joka saattoi loksahtaa toimimaan tai sitten ei. Jos maneesissa oli ruuhkaa, oli laukkaa huomattavasti hankalampi tai suorastaan mahdoton saada kulkemaan. Aina joutuessaan laukkaamaan toisen hevosen ohitse Vake tyypillisesti jarruttaa, ja usein se myös pyrkii seuraamaan muita hevosia, mikä ei ainakaan helpota reitillä pysymistä ja suoraan etenemistä. Tyypillisesti laukka alkoi nihkeästi, mutta ajan kanssa Vake vertyi laukkaamaan sujuvammin ja ratsastuksen loppupuolella tulikin jo paljon parempia laukkapätkiä. Etenkin keskiviikkona tuli laukassa lopulta tosi hienoja hetkiä. Silloinkaan laukka ei meinannut aluksi millään pyöriä, mutta ratkaisin tilanteen laukkailemalla ensin reippaasti eteen kevyessä istunnassa. Tällöin ei ollut mitään väliä, oliko tuntumaa tai oikaistiinko kulmia, vaan mennä usvatettiin vähän villimmin ja vapaammin eteen muutamia kierroksia Vaken herättelemiseksi. Kun laukka sitten lähti sujumaan eteen ja pyörimään, istuin alas ja aloin hakea taas kontrollia ja suoruutta. Vasemmassa laukassa suoristaminen alkaa pikkuhiljaa sujua aikaisempaa paremmin, ja Vake on ilmeisesti alkanut hoksata, että laukata voi myös muulla tavoin kuin lavan ulos heittäen. Ehdottomasti onnistunein hetki oli se, kun keskiviikkona ratsastin oikeassa laukassa lävistäjälle, vaihdoin puolivälin jälkeen laukan ja jatkoin uralle vasemmassa laukassa. Vake otti oikean lavan hienosti mukaan aivan oma-aloitteisesti, ja hakeutui vasempaan laukkaan päästyämme ihan itse pyöreäksi hyvässä ryhdissä. Kunpa vaan tällaisia hetkiä alkaisi tulla useammin!

Lauantaina 22.4. olimme tosiaan maastossa. Vakella oli lenkin ajan vielä hokit jalassa, ja ne olivatkin tarpeen, sillä teillä ja poluilla oli vielä niitä jäisiäkin paikkoja. Lenkin jälkeen ruuvasin sitten hokit irti, sillä maastoreissuja lukuun ottamatta niitä ei enää tarvita ja pakko kai niiden maastojenkin on kohta alkaa sulaa. Maastossa pääsimme ottamaan pari lyhyttä laukkapätkää, jotka toivottavasti edes vähän avasivat paikkoja. Ainakin Vake selvästi heräsi laukkapyrähdyksistä, ja turvallisesti kaverin hännässä kiinni oli tietysti mukava mennä kaikissa askellajeissa.

Sunnuntaina 23.4. pyörähdettiin taas maneesissa, mutta nyt hypeltiin huvin vuoksi myös muutama este. Esteet olivat pieniä, alle 70-senttisiä, ja niillä hain vain vähän vaihtelua ja virkistystä kun varsinaiset estetreenit jäivät tällä viikolla väliin. Laukkatyöskentely menikin siis lähinnä hyppyjen parissa, ja lisäksi ratsastin ravissa koulukiemuroita. Ravissa meno oli taas mukavan letkeää, ja pienten esteiden ylitys sujui asiallisesti. Ainakin laukkaan tuli pientä lisäpotkua, kun Vake pääsi hyppyhommiin. Vähän olisi tehnyt mieli nostaakin esteitä, mutta maltoin mieleni. Itsenäisestä korkeushyppäämisestä tuskin on mitään hyötyä, ja pikemminkin hyppyjä kannattaa säästellä tavoitteellisempiin treeneihin.

Viikon huono uutinen oli, että Vake menetti sittenkin uudet tarhakaverinsa. Ruunan kanssa oli tullut ruoka-aikaan kahnauksia, kun se oli yrittänyt komennella Vakeakin pois heinäkasalta. Vakehan ei sellaista röyhkeyttä sulata, joten kaveri sai nahkoihinsa pari naarmua liikaa. Harmillista, sillä tamman kanssa Vake oli heti aivan sydänystävä, eikä ruunankaan kanssa ollut ongelmia heinäaikoja lukuun ottamatta. Lopputulos oli siis se, mitä etukäteen vähän pelkäsin, eli ruuna oli turhan kovapäinen ja ruoan perään ja yritti haastaa Vakea. Parhaiten Vaken kaveriksi sopii nössömpi hevonen, joka väistää kiltisti eikä kyseenalaista Vaken johtoasemaa missään tilanteessa, ainakaan jos kyseessä on toinen ruuna. Sellaisen kaverin kanssa Vake on oikein kiltti ja reilu pomo, ja sellaista kaveria mietitään nyt seuraavaksi, onneksi tallilla muutama hyvä vaihtoehto onkin. Nyt on tosiaan hokitkin otettu pois, joten uuden tarhakaverin etsintä on siltä osin vähemmän riskialtista.  

Kierros ja toinen raviradalla

Pääsiäismaanantaina päätin ratsastaa ulkona kauniissa auringonpaisteessa. Maastoseuraa meillä ei kuitenkaan ollut, vaan olimme Vaken kanssa ihan kaksistaan liikkeellä.

Ratsastin ensin raviradan varikolle, jossa koetin vähän ravailla ja työskennellä samaan tapaan kuin maneesissa tai kentällä. Parhaiten tämä onnistui ravureiden "verryttely-ympyrässä", jossa oli hyvä pohja. Vake oli tietysti hieman jännittynyt, ja sen keskittyminen meinasi herpaantua enemmän tai vähemmän ympäristön pälyilyyn, joten ihan täysin kuulolla se ei etenkään aluksi ollut. Suurella ympyrällä ravaillessa Vake alkoi kuitenkin pikkuhiljaa rentoutua, ja lopulta mielentila vaikutti siltä, että sain päähänpiston suunnata porteista sisään raviradalle. Radalle olen hinkunut jo pitkän aikaa, mutta aina olemme olleet joko ilman kaveria tai sitten rata on ollut ravureiden kansoittama. Niinpä päätin nyt kokeilla kaiken uhalla, miten Vake kulkisi radalla yksin. Sen enempää empimättä nostin laukan, ja Vake lähti innokkaasti mutta tasaisesti liikkeelle. Sehän etenikin yllättävän sujuvasti, eikä ollut tietoakaan tuijottelusta ja jumittelusta. Laukkasimme rataa vastapäivään ensin katsomon ohi ja sitten takasuoralle, jossa Vake venytti askelta mukavasti eteen. Laukka sujui ihanasti omalla moottorilla mutta rennosti ja hallitusti, ja fiilis oli mitä hienoin. Näin me laukataan raviradalla aivan yksin ilman mitään ongelmia! Kannatti uskaltaa!

Täyden kierroksen laukattuaan Vake jarrutti porttien kohdalla kiltisti. Päätin laukata tasapuolisuuden nimissä vielä kierroksen toiseen suuntaan eli oikeassa laukassa. Vakepa ei kuitenkaan halunnut oikeaa laukkaa nostaa vaan tarjosi sinnikkäästi vasenta, ja jouduin sen pari kertaa jarruttelemaan takaisin raville. Tästä Vake tuntui ottavan kierroksia, kun ei saanutkaan mennä eteen. Lopulta olimme oikeassa laukassa, mutta takasuoralla Vake alkoi nyt kovasti jännittyä ilmeisesti mainosseinän takaa kuuluvista äänistä. Rentous oli tiessään, ja jouduin pitämään vahvasti ohjista, sillä Vake yritti kiihdyttää vauhtia ja suorastaan viedä. Sain sen palautettua välillä kontrollin nimissä raviin, josta jatkettiin taas laukalla eteenpäin. Jouduin koko ajan pitämään ohjista vastaan, enkä uskaltanut antaa Vaken kiihdyttää, sillä nyt ponilla oli selvästi pakoreaktio päällä enkä missään nimessä halunnut päästää sitä paniikkimielentilassa hallitsemattomasti täyteen vauhtiin. Häntäkin oli kaarella kuin arabilla, minkä huomasin vilkaistessani maahan piirtyvää varjoamme. Etenimme tätä jännittynyttä mutta käsijarrulla vielä hallinnassa olevaa laukkaa kierroksen loppuun, sillä eihän siinä oikein muukaan auttanut. Siirsin Vaken raviin, ja silloin se säikähti nopeasti sivulle niin, että olin hetken aikaa keikahtaa satulasta. Sain kuin sainkin kammettua itseni takaisin kyytiin, sillä Vake jatkoi onneksi suoraan eteenpäin eikä lähtenyt kiihdyttämään, vaikka nyt se olisi voinut sen tehdä. Kävelimme pitkin ohjin ulos radalta, ja vaikka Vake oli äsken ollut niin kovasti menossa ja pakenemassa, laskivat sillä kierrokset saman tien takaisin normaalille tasolle eikä se yrittänyt kiirehtiä enää mihinkään.

Nollasin vielä tilannetta ravaamalla loppuverryttelyä varikolla, ja sitten kiertelimme loppukäynnit takaisin tallille. Harmitti, kun aluksi niin hienosti sujunut reissu päättyi pahaan jännittymiseen ja pakomielialaan. Olisinpa jättänyt laukkailut yhteen kierrokseen, niin olisi jäänyt tosi hyvä mieli. Hyvä tietysti, että Vake pysyi tässäkin tilanteessa käsissä, vaikka se selvästi oli kovin hermostunut ja yritti viedä. Eipä se kuitenkaan mukavaa ole, kun joutuu ottamaan ohjalla näin vahvasti pitääkseen hevosen hallinnassa, ja eipä tosiaankaan päästy menemään rentoa ja paikkoja avaavaa laukkaa toisella kierroksella. Ratakierros vasemmassa laukassa toki sujui kuin unelma, mutta ehkä tässä haukattiin silti liian iso pala kerralla. Ensi kerralla lienee viisainta ja turvallisinta suunnata radalle toisen ratsukon seurassa, jotta Vake pysyy rennompana eikä pääse menemään näin jännittyneeseen tilaan.

Anu Korppoon valmennus

Pääsiäisviikonloppuna meillä kävi valmentamassa Anu Korppoo ja pääsimme Vaken kanssa onneksi osallistumaan valmennukseen. Anu oli ennestään siltä osin tuttu valmentaja, että olen hänen tunnillaan kerran tai pari käynyt pikkutyttönä noin 20 vuotta sitten, ja muistin hänen olevan ystävällinen ja kärsivällinen opettaja.

Tunti pidettiin neljän ratsukon ryhmässä. Olin satulassa jo puolisen tuntia ennen valmennuksen alkua, ja kävimme kävelemässä verkkalenkin sekä verryttelimme hetken aikaa maneesissa. Vake tuntui liikkuvan ihan pehmeästi ja hyvin jo alusta alkaen, eli melko samoilla säädöillä kuin torstaina yksityistunnilla. Oli varmaan ihan hyvä veto, että en yrittänyt perjantaina vääntää sen kanssa mitään itsenäisesti vaan kävimme vain rennolla tunnin mittaisella talutuslenkillä.

Anu kyseli ensin vähän ratsukoiden taustoja, ja sitten aloitimme työt käynnissä muutamalla pysähdyksellä. Sain ohjeeksi tarkistaa, että molemmat ohjat olivat yhtä pitkät ja pysähtyessä kummallakin ohjalla oli sama tuntuma. Sitten siirryimme ratsastamaan ravissa ja laukassa keskiympyrälle. Vake ravasi hyvässä tahdissa eteenpäin, ja aika mukava muotokin lähti tänään löytymään lähes itsestään. Ohjeena oli ratsastaa vielä vähän sisäpohjetta läpi, ja tällä saatiin toivottuja muutoksia aikaan. Hämmästyksekseni laukkakin sujui tänään ympyrällä ilman minkäänlaista lavan puskemista ulos, eli Vake pysyi helposti reitillä ja jokseenkin suorana. Pikemminkin se yritti aavistuksen kaatua sisälavalle, mutta tätä oli paljon helpompi kontrolloida kuin ulos liiraamista. Meitä taisi auttaa aika paljon se, että muut kolme ratsukkoa laukkasivat samalla ympyrällä, jolloin Vake pyrki lähinnä seuraamaan edellä menevää hevosta eikä sillä ollut mitään hinkua luistaa ulos ympyrältä. Kun tuumin tätä tunnin lopuksi ääneen niin Anu totesi myös, että olimme ratsastaneet ensin ympyrällä ravissa ulkoavut läpi, jolloin sitten laukassa oli helppo jatkaa ilman lavan karkaamista.

Laukkaa ei tänään ratsastettu alkuverryttelyä enempää, joten sen osalta pääsimme tänään helpolla. Ympyrätyöskentelyn jälkeen vuorossa oli pohkeenväistöjä, joita ratsastimme käynnissä pituushalkaisijalta uraa kohti ja toisella pitkällä sivulla mentiin harjoitusravia. Väistöt sujuivat meiltä tosi kivasti, vaikka käyntiväistöissä Vake ei usein edes ole niin haka kuin raviväistöissä. Etenkin väistö vasemmalle muokkaantui tosi hyväksi, kun korjailin Anun ohjeilla vielä suoruutta ja sain yhtä aikaa sekä takaosan mukaan että vasemman lavan suoraksi. Salaisena aseenani oli väistön ratsastus sulkutaivutusajatuksella, eli lähdin siihen aivan lievästi vasemmalle asettaen ja näin ei vasen lapa karannut vaan Vake tuli vasemmalle ohjalle hyvin. Tämän suunnan väistössä oltiin totta vie suorassa, ja Vake tuli samalla mukavan ryhdikkääseen muotoon kevyelle tuntumalle.

Oikealle väistäminen ei sujunut aivan yhtä esimerkillisesti, mutta hyviä väistöjä Vake esitti tähänkin suuntaan. Nyt oli tärkeää ratsastaa tarpeeksi myös eteenpäin, sillä Vake pyrki kaatumaan sivulle liiankin voimakkaasti ja kaiken etenemisen sammuttaen. Niinpä pyysin sitä vuorotellen sivulle ja vuorotellen eteen. Pää oli tässä väistössä ensin hieman mutkalla niskasta, mutta takajalan astuminen kunnolla ristiin sai Vaken myötäämään niskasta hyvin ja jopa nostamaan etuosaansa. Pääsin aika hyvin hölläämään sisäohjaa pois sekä kiittämään jo väistön aikana hyvistä askelista.

Lopuksi ratsastimme vielä hetken harjoitusravissa ja voltit lyhyille sivuille vasemmassa kierroksessa. Vake ravasi oikein kivasti itse eteenpäin, ja etenkin volteille kääntyessä minun piti muistaa tehdä vähän puolipidätteitä. Sisäpohje taakse ja ulkopohje eteen -reseptilläni sain vielä volteilla suoristettua Vakea vähän paremmin, ja voltin lopulla puolestaan ohjeena oli ratsastaa sisäpohjetta vähän paremmin läpi. Volteilla ravi olikin parhaimmillaan oikein ryhdikästä.

Menimme vielä hetken aikaa keventäen ja eteen-alas venyttäen, ja sitten oli loppupalautteen aika. Anu antoi meille oikein kivaa palautetta ja sanoi Vaken työskentelevän tosi hyvällä asenteella sekä vastaavan apuihini hyvin. Väistöt olivat kuulemma erityisen hyviä. Totesipa Anu vielä minun istuvan siististi, ja olin aika hämmentynyt. Puhutaanko nyt oikeasta ratsukosta? Kieltämättä Vake kyllä oli tänään aivan harvinaisen hyvällä mielellä liikkeellä, ja teki hommia keskittyneen kuuliaisesti ja laiskottelematta. Valmennuksen hyvä tunnelma sai minutkin tsemppaamaan sopivalla tavalla eli keskittyen mutta rauhallisesti ilman liiallista painetta. Toki Anu antoi myös vinkit siitä, mitä pitää erityisesti keskittyä korjaamaan: istunnan suoruutta on tarkkailtava, eli koko ajan pitäisi omien kylkien pysyä yhtä pitkinä, ja on myös oltava tarkkana, että Vake vastaa pohkeeseen heti eikä kohta.

Olipa hyvä valmennus! Valmentaja tuntui saavan ratsukot esittämään parastaan ihan huomaamatta ja ilman ylimääräistä hiillostusta. Tehtävät olivat helppoja, mutta ne keskityttiin tekemään oikeasti hyvin. Tämä sopi meille mainiosti.

Kuvaajana oli Tiia.

Uusia kavereita ja pieniä edistysaskeleita

Toisena yhteistarhauspäivänä Vake jyrsi kuusenrankaa sopuisasti uuden tammakaverin kanssa.

Vake sai tällä viikolla uudet tarhakaverit. Edellinen tarhaseuralainen oli hyvin arka ja ujo tamma, josta ei tainnut loppujen lopuksi olla oikein seuraa Vakelle, ja nyt jouduttiin olosuhteiden pakosta miettimään tarhausjärjestelyä uudestaan. Halusin löytää Vakelle uuden tarhakaverin tai -kaverit mahdollisimman pian jo senkin vuoksi, että yksin ulkoilu tarkoittaisi käytännössä vain puolipäiväistä tarhavuoroa. Puolipäiväinen tarhaus yksin voi ehkä sopia jollekin hevoselle, mutta Vaken uskon kaipaavan mahdollisimman paljon ulkona oloa sekä hevosseuraa, sillä sellaiseen elämään se on tottunut. Niinpä päädyin siihen, että Vake laitettiin uuteen porukkaan vielä hokkikauden aikana, vaikka vähän huolestuttikin. Tarhakavereiksi tuli samanrotuinen ja -ikäinen ruuna sekä hieman nuorempi ja sirpakampi tamma, jotka ovat tähän asti ulkoilleet kahdestaan ja ovat molemmat laumaelämään tottuneita sosiaalisia hevosia aivan kuten Vakekin.

"Mullapa on sievä tyttöystävä, onko sulla?"

Hevosten yhdistäminen sujui ilmeisesti ilman suurempia kupruja. Pääsin tarkkailemaan tilannetta omin silmin toisena yhdessäolopäivänä, ja silloin Vake ja tamma kiehnäsivät jo hyvinkin tiiviisti ja sopuisasti yhdessä. Niistä ainakin taisi tulla heti oikein hyvät kaverukset. Toisen ruunan kanssa oli ilmeisesti ensin selvitetty välit, sillä molemmilta osapuolilta löytyi pari harmitonta naarmua. Kahden ensimmäisen päivän jälkeen ei Vakeen ollut ilmestynyt uusia jälkiä, mikä on hyvä merkki, ja ruunat vaikuttivat siinä vaiheessa jo suhtautuvan toisiinsa hyvin neutraalisti. Työntekijä kertoi Vaken ottaneen paikkansa pikkulauman pomona, eli sen näyttäessä pahaa naamaa toinen ruuna väistää mukisematta. Enpä ole oikeastaan yllättänyt, että tässä näin kävi, vaikka myös vastapuoli onkin ilmeisesti vähän kovapäisempi luonteeltaan ja vasta myöhemmällä iällä ruunattu. Vake on aina ollut ruunalauman ehdoton johtaja, ja vielä en minä ole näiden vuosien aikana tavannut hevosta, joka olisi mennyt arvoasteikossa Vaken yläpuolelle. Se on hyvä, jos/kun roolijako tuli nyt uudessa porukassa selväksi heti ja ilman haavereita, ja yhteiselo sujuu tästä eteenpäin rauhaisasti. Tällä hetkellä olen oikein luottavainen sen suhteen, että kolmikko tulee hyvin toimeen ja tästä tuli toimiva pikkulauma. Vake on vaikuttanut uusien kavereiden myötä jotenkin piristyvänkin, ja se seurustelee toisten kanssa niin tyytyväisen näköisenä, että tähän porukkaan yhdistäminen (hokeilla tai ilman) taisi olla ehdottoman oikea ratkaisu.

Torstaina 13.4. olimme yksityispuolituntisella, ja liekö johtui uuden lauman piristävästä vaikutuksesta tai taitavamman kuskin edellisenä päivänä tekemästä hyvästä työstä, mutta Vake oli oikein hyvä ratsastaa. Alusta alkaen se kantoi itseään aika mukavasti ja kevyellä tuntumalla, ja liikkuminen tuntui jotenkin erityisen pehmeältä. Suurimman osan ajasta sain ratsastaa ravissa kolmikaarisella kiemuralla, jossa jäätiin välillä hetkeksi pääty- tai keskiympyrälle laukassa. Ravi sujui oikealle kaartaessa hyvin alusta alkaen, mutta vasemmalle taivuttaessa uhkasi ensin pieni hyytyminen. Vaken vertyessä laukkojen kautta tuli myös vasen kaarre sujuvammaksi. Eteen pyytäessä ravi kasvoi mielestäni hyvällä tavalla isommaksi eikä kiireisemmäksi. Molemmissa kaarteissa sain olla tarkkana, etten alkanut vetää sisäkättä sään yli toiselle puolelle, vaan pikemminkin käytin johtavaa ohjaa ja ratsastin sisäpohjetta läpi. Sisäkäden liikkuminen väärälle puolelle vaikuttaisi usein olevan minulla yritys kompensoida sisäpohjetta.

Laukassa oli enemmän tekemistä. Oikeassa laukassa jäi vielä ulkolapa pykälän verran ulos, eli poni hieman liiraili ja vältteli näin ottamasta selkää ihan kunnolla käyttöön. Vasemmassa laukassa puolestaan tuli tosi mukavia hetkiä, kun sain Vakea oikeasti suoristumaan. Käytin hyväksi havaitsemaani kikkakolmosta eli sisäpohje taakse ja ulkopohje eteen vastalaukka-ajatuksella, ja tämä toimi jälleen kerran. Vaken suoristuessa piti vaan olla vielä napakkana ratsastamassa laukka kunnolla eteenpäin, ja näin alkoi Vake esittää jo varsin hienoa laukkaa. Ihan itsestään se hyvä laukka ei tule, vaan pitää tosissaan suoristaa ja pyytää, mutta sieltä laukka on alkanut pala kerrallaan löytyä. Tuumasinkin, että vasen laukka on huonoimmillaan se ehdottomasti hankalampi laukka, joka ei pyöri sitten yhtään, mutta toisaalta sitten kun suoristaminen onnistuu, niin vasen laukka yllättäen onkin se parempi laukka, joka oikeasti toimii. Oikea laukka on vähän tasapaksumpaa, ja se vaatisi ehkä ulkolavan suoristamisen lisäksi myös enemmän sisätakajalan vahvistamista.

Laukkatyöskentelyn jälkeen Vake liikkui ravissa vielä paremmin kuin aluksi. Ratsastimme nyt suoria linjoja asetusta vaihdellen, ja ravi oli ihan superpehmeää. Vaken ravihan ei varsinaisesti pompota ikinä, mutta silloin kun se muuttuu näin vaivattomaksi istua, niin ponilla on varmasti jo ihan oikeasti selkä käytössä. Ravi eteni omalla moottorilla mutta kiirehtimättä, eli nyt ei tarvinnut juuri muuta tehdäkään kuin nauttia kyydistä. Jäipä kyllä mainio fiilis tästäkin tunnista. Tällä viikolla on sujunut jokainen ratsastuskerta ihan mahdottoman mukavasti, eli nyt on hyvä putki päällä.

Rytmi ja sujuvuus kohdillaan

Tiistain estetunnilla oli ohjelmassa perustehtäviä ja pientä radanpätkää, vielä valitettavasti maneesissa ulkokentän odottaessa edelleen lumien sulamista. Meidän osaltamme homma lähti käyntiin varsin toimivalla ja sujuvalla raviverryttelyllä. Laukassa meno oli vielä vähän tahmeaa, mutta en ottanut siitä suurempaa stressiä, vaan uskoin Vaken kyllä pian heräävän hyppyjen alkaessa.

Otimme verryttelyhypyt molemmista suunnista yksittäiselle esteelle kaarevalla lähestymisellä. Vasemmassa laukassa tultiin kaarre parin maapuomin kautta pikkupystylle. Tässä sain vielä vähän patistella Vakea hereille ja laukkaamaan riittävällä energialla kaarteen läpi, mutta selvitimme puomilinjan pikkuhyppyineen ilman suurempia vaikeuksia. Oikeassa laukassa Vakella olikin jo oikein hyvä imu eteenpäin, ja lähestymiset verryttelyesteelle suurella ympyrällä onnistuivat sujuvasti ja hyvässä rytmissä ilman tarvetta työntää yhtään eteenpäin.

Seuraavaksi hyppäsimme jo neljän esteen pätkän, johon kuuluivat lävistäjäokserit sekä kolmen laukan suora linja pitkän sivun suuntaisesti. Estekorkeus oli noin 80 sentin tienoilla. Tavoittelin erityisesti samaa hyvää rytmiä, joka lauantain tunnilla löytyi aivan tunnin lopussa. Reseptinä siis oli tarpeeksi laukkaa kaarteisiin ja sieltä estettä kohti rennosti ilman ylimääräistä säätämistä. Tässä onnistuin nyt oikein hyvin. Vakella oli hyvä meininki etenemisessä, pääsin rentoutumaan esteitä kohti ja ponnistuspaikat löytyivät helposti. Edes päädyissä ei tullut mitään häiritsevää puskemista ja kampeutumista, mikä oli oikein positiivista sekin. Kolmen laukan etäisyys, jota olin arvellut meille vähän pitkäksi, meni sekin aivan heittämällä, eli laukka oli sujuvaa.

Rataa pidennettiin kahdeksan esteen mittaiseksi niin, että kaikki esteet hypättiin radan aikana molemmista suunnista. Lähdin hyppäämään rataa varmalla ja hyvällä fiiliksellä, ja kivasti se sujuikin. Jokainen ponnistuspaikka ei ollut aivan täydellinen, mutta pääasia oli, että sama rytmi säilyi koko ajan. Viimeisenä hypättävälle suoralle linjalle sukelsin kuulemma vähän liikaa, ja linjan aloittava hieman korkeampi pysty tulikin alas. Tämä linja otettiin uusiksi, ja sain hakea vielä suorempaa ja tarkempaa tietä keskelle esteitä ja istua niin hypyissä kuin niiden välissä pystympään. Etenkin esteiden noustessa sinne ysikympin tuntumaan tulee helpommin pudotuksia, jos alan sukeltaa liikaa eteen.

Lopuksi hyppäsimme kolmen laukan linjan vielä kertaalleen vasemmasta laukasta vähän korkeampana, noin 90-senttisenä. Korkeus tuntui helpolta, ja samoilla hyvillä tulilla meni vielä tämä viimeinenkin tehtävä. Olipa oikein hyvän mielen tunti! Tällä kertaa pysyi oikeastaan koko ajan yllä tosi hyvä rytmi, ja lähestymiset onnistuivat rennosti odottaen. Ei turhaa säätämistä, vaan iloisesti ja reippaasti estettä kohti hyvällä itseluottamuksella. Lauantain estetunti oli meillä paljon nihkeämpi, mutta silloin nappasin aivan lopuksi kiinni oikeanlaisesta fiiliksestä ja hyvästä rytmistä, ja tänään onnistuin tuomaan juuri sen saman sujuvuuden ja helppouden mukaan alusta alkaen. Tehtävät olivat toki tänään aika hyvin mukavuusalueella muutenkin, mutta sujuvuuden tunteen ja hyvän rytmin vahvistamisen kannalta ne olivat oikein hyödyllisiä.