Tiistaina olimme estetunnilla pienten esteiden ryhmässä. Tunti ei alkanut hyvin, vaan sileän verryttelyssä Vake oli kaikin puolin tosi nihkeä. Taipuminen oli huonoa, ja Vake ei kantanut itseään tippaakaan. Niinpä meno oli aivan luokatonta köpötystä, eikä tällaisista lähtökohdista ollut kovin hehkeää lähteä hyppäämään. Mietiskelin, että ennen tuntia olisi voinut olla hyvä varata enemmän aikaa verryttelyyn ihan vaan ulkona kävelyttämällä ja vaikka vähän käynnissä jumppailemalla.
Aloitustehtävänä oli maapuomin ylitys laukkaympyrällä, sekä tämän jälkeen lävistäjällä puomilinja, joka päättyi matalaan pystyyn. Lävistäjän päätteeksi ratsastettiin suoraan kohti kulmaa ja pysäytettiin sinne. Sain Vaken hätisteltyä laukassa liikkumaan eteenpäin, mutta etuosa oli vielä kovin kannateltavan oloinen ja poni meni pitkänä. Tuntuma jäi kovaksi, ja sitä vastaan ratsastaessa laukka kävi vain kiireisemmäksi sen sijaan, että askelpituus olisi voinut venyä. Lävistäjätehtävä osoittautui meille tunnin ehdottomasti vaikeimmaksi palaksi. Jujuna oli, että lävistäjälle ei muiden esteiden ja maapuomien sijoittelun vuoksi voinut kääntää milliäkään oikaisten, vaan käännöksen kulmasta tuli jyrkkä ja tarkka ja puomeille oli pakko lähestyä viivasuorassa. Näin en päässyt ollenkaan pelaamaan lähestymisessä tiellä, vaan laukan olisi ollut pakko olla kunnossa läpi kaarteen ja puomia lähestyessä. Koska Vake tuli kaarteesta aina joko löysästi tai hätäisesti ja pitkänä puikulana, niin ensimmäiselle puomille ei askel osunut sitten millään oikein. Yritin ratkaista tilannetta vauhdin lisäämisellä, mutta sen seurauksena sain Vaken vain entistä hätäisemmäksi ja pois rytmistä, joten tuloksena oli lisää rämpimistä. Vasta kun hoksasin oikein ajatuksen kanssa rauhoittaa ratsastusta ja rentouttaa kädet ponin etupainoisuudesta huolimatta, alkoi laukka pyöriä paremmassa rytmissä. Silti askeleen osuminen lävistäjäpuomeille jäi vielä jossain määrin ratkaisemattomaksi ongelmaksi. Ilmeisesti tosiaan ratkaisen etäisyyksiä niin paljon tietä muuttamalla, että pasmat menevät täysin sekaisin kun käännöstä ei voi vaivihkaa oikaista mieleisekseen.
Loput tunnin tehtävistä sujuivat onneksi paljon paremmin, ja homma lähti vihdoin halutulla tavalla käyntiin. Aina oman vuoron koittaessa otin alle reilun laukkapätkän uralla hakien sujuvaa rytmiä ja rentoutin käsiä oikein ajatuksen kanssa. Kun aloimme hypätä esteitä helpommilla lähestymisillä, löytyi Vakellekin jo sopivaa imua esteitä kohti. Tehtävinä tänään oli suhteutettuja linjoja. Hypättävänä oli 4 laukan suora linja, 5 laukan kaareva linja ja 4 laukan kaareva linja. Lisäksi yksi este oli sijoitettu yksinään pitkälle sivulle, ja sille tuli pitkä suora lähestyminen. Näitä tehtäviä hyppäsimme sitten erilaisina yhdistelminä. Linjojen etäisyydet olivat meille varsin sopivat, eli Vaken laukan sujuessa eteen ei ollut vaikeuksia yltää haluttuihin askelmääriin. Itse asiassa pari kertaa etäisyydet kävivät jo hieman ahtaiksi, eli kaarevia linjoja olisi voinut tällöin "pullistaa" hieman enemmän. Estekorkeudet olivat enimmäkseen noin 60-70 senttiä, ja tällä tasolla oli oikein leppoisaa hypätä nyt kun oli viimein päästy rytmiin kiinni. Päädyissä tuli välillä hieman kiire, kun Vake pääsi edeltävän esteen jälkeen vähän oikaisemaan ja pienentämään jo muutenkin tiukkaa kaarretta. Etenkin näissä tilanteissa piti huolehtia laukan säilymisestä läpi kaarteen, jotta estettä kohti pääsi lähestymään rennosti ja "tekemättä mitään".
Lopuksi hyppäsimme kierroksen, johon sisältyi pari noin 90 sentin pystyä. Hurautimme viiden esteen tehtävän oikein sujuvasti, ja kaikille esteille päästiin hyvässä rytmissä. Viiden laukan kaareva linja onnistui aivan nappiin, mutta neljän laukan kaarevalla linjalla olisin saanut laajentaa kaarretta hieman sekä ottaa laukkaa vähän paremmin kiinni sen sijaan, että vyöryttiin estettä kohti etäisyyden jäädessä hieman ahtaaksi. Pääasia kuitenkin oli, että tällä radalla kaikille esteille pääsi lähestymään rennosti ja tekemättä mitään viimeisillä askelilla. Juuri tätä seikkaa ope painotti tunnin lopuksi: tavoitteena on, että laukan sujuvuus, tie ja rytmi ovat kunnossa jo hyvissä ajoin ennen lähestymistä, jotta estettä kohti ratsastaja pääsee vain rentoutumaan ja hyppy hoituu aivan itsestään. Tunnin loppua kohti tällaiseen tilanteeseen mukavasti päästiinkin, vaikka alku olikin vaivalloinen. Hienoa, että alkukankeudet eivät laittaneet hommaa aivan jäähän vaan tekemiseen löytyi kuin löytyikin ihan hyvä kipinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti