Mörköjä ja pieniä vihreitä miehiä

Juhannusaattona eli 23.6. ohjelmassa oli aamupäivämaasto tutun maastokaverin seurassa. Teimme saman tutun peruslenkin kuin viime aikoina monta kertaa aiemminkin, eli kiersimme polkuja ja mökkiteitä pitkin noin tunnin reissun. Laukkaa otettiin useammassa pätkässä hieman tempoa vaihdellen. Seuraavana päivänä eli juhannuspäivänä Vake saikin sitten pitää vapaata, mutta kävin kuitenkin illalla tekemässä sen kanssa talutuslenkin.

Sunnuntaina 25.6. suunnitelmanani oli pieni verryttelykierros metsässä ja työskentelyä kentällä. Vakella oli tällä kertaa yksi muutaman kerran vuodessa esiintyvistä kunnon säikkypäivistä. Poni oli jännittynyt ja valpas jo siinä vaiheessa kun pääsin satulaan, ja tutulle verryttelylenkille lähteminenkin sitä arvelutti kovasti. Metsälenkki käveltiin siis kovin jännittyneellä kropalla ja huolestuneella mielellä, vaikka yleensä Vake on tällä lenkillä hyvinkin rento. Kun palasimme pihapiiriin, totesin parhaimmaksi pysytellä vain pikkukentällä kauempana raviradasta, sillä Vake ei ollut rentoutunut tippaakaan ja se tuijotti jähmettyneenä raviradalle aina, kun ohi vilahti montehevonen kuskeineen. Hevosesta ja kuskista näkyivät siis töyrään takaa vain päät, joten olihan se nyt jännää ja erikoista. Pikkukentälläkin Vake meinasi ottaa parit säpsylähdöt. Agendana oli siis vain ja ainoastaan ratsastaa poni rennommaksi ja kuulolle. Aluksi siitä ei meinannut tulla mitään, ja Vake oli tavallistakin kiemurtelevaisempi ja liiraavaisempi. Aivan kuin se olisi unohtanut, että pohkeesta voi reagoida myös eteen eikä vain sivulle. Pari kertaa yritettiin myös karata kentältä, ja etenkin ensimmäinen laukannosto oli aika lailla sivulle suuntautuva. Yritä tällaisella nyt ratsastaa! Kovin paljon ei Vakelta tietenkään tällaisena päivänä voinut vaatia, mutta sitkeä ravissa ja laukassa junnaaminen johti lopulta jo lähes rentoon liikkumiseen loppuraveissa. Tavoite tuli siis siltä osin saavutettua. Ei todellakaan mikään hohdokkain ratsastuskerta, mutta totesin, että juuri tämän takia minulla on Vake - silloinkin, kun sille sattuu pahimmanlaatuinen pöllöpäivä, pärjään sen kanssa eikä ala pelottaa.

Maanantaina 26.6. Vake oli taas onneksi oma itsensä ja pöhkösäikkyminen oli jäänyt pois. Tänä iltana lisämausteena olivatkin ravit, jotka siis pyörivät täyttää häkää alle 100 metrin päässä kentältämme. Nyt Vake ei sitten ollut oikein moksiskaan edes raveista, vaikka vielä eilen jokainen tuulessa heilahtava oksa oli niin kamalan jännittävä. Toki kiersin kentän ensin pari kertaa maasta taluttaen ja esittelin tilanteen Vakelle, ja kun kaikki vaikutti olevan ok, nousin satulaan. Vake hieman jähmettyi, kun kilparavureiden rintama ensimmäisiä kertoja pyyhkäisi kovalla jyminällä ohi, mutta pääsääntöisesti se osasi työskennellä oikein keskittyneesti ja rentona. Meillä oli vieläpä oikein hyvä päivä, ja Vake kulki ravissa tosi pehmeästi ja kuuliaisesti. Tästä tulikin siis oikein mukava ratsastuskerta hyvässä yhteisymmärryksessä Vaken kanssa. Miten voikin kahtena peräkkäisenä päivänä hevonen olla näin erilainen?

Tiistaina 27.6. kävimme taas saman kaverin kanssa pikamaaston. Lenkki kesti ehkä 35 minuuttia, mutta laukkaa mentiin paljon. Alkumatkasta Vake sai ravissa mennä kärjessä, ja hyvinhän se senkin tehtävän hoiti, vaikka liikkuisikin aina niin paljon mieluummin kaverin perässä. Maasto sujui kaikin puolin leppoisasti.

Keskiviikkona 28.6. olimme yksityispuolituntisella. Tunnilla työstettiin aivan erityisesti laukkaa. Ajatuksena oli herätellä Vakea maapuomilla tehtävillä laukanvaihdoilla, mutta puskemiseksi meni puomitehtäväkin. Vaihdotkin olivat vähän hankalia, koska Vake halusi puomilla kaatua ja liirata aina johonkin suuntaan vinoon. Lisäksi pyörittiin laukkavoltilla ja isommalla ympyrällä puomia ylittäen. Helpolla ei Vake kyllä laukassa alkanut hommiin, vaan yritti aina liirata vinoon kun olisi pitänyt ottaa kroppa kunnolla käyttöön. Tilannetta ei yhtään auttanut oma tuuppaamiseni ja heilumiseni. Minun olisi ehdottomasti pitänyt edes yrittää istua laukkaa jäntevämmin ja auttaa laukan rytmiä istunnalla, sen sijaan että löin itsekin puolittain hanskat tiskiin ja totesin, että ei tästä mitään tule kuitenkaan. Väärä asenne! Lopulta vasemmassa laukassa saatiin ihan hyviä pätkiä aikaiseksi, kun otettiin ensin ravissa ympyrällä väistöjä ja aina suoraan väistöistä nostot. Siinä Vake otti takajalkojaan paremmin käyttöön ja alkoi jo pyöristyä niskastaan lyhyillä laukkapätkillä. Loppuraveissa sitten nähtiin ihan ripeää liikkumista pyöreällä niskalla, mutta etuosa olisi kyllä saanut olla vielä kevyempi. Varsinainen onnistumisen fiilis ei tunnista jäänyt, vaikka lopuksi jo jotain tolkkua tulikin. Laukkapainotteiset treenit vaan tahtovat pakostikin mennä aina reilusti mukavuusalueen ulkopuolelle.

Torstaina 29.6. ja perjantaina 30.6. ratsastin itsenäisesti vähän kevyemmin ja lyhyemmin säästellen voimia lauantain kisoihin. Kentän päätyyn kisoja varten tuodut bajamajat eivät aiheuttaneet Vakessa suurempaa ihmettelyä, mutta voi kuinka jännittävää meillä oli perjantaina verryttelylenkillä. Päätin kiertää alkukäynnit pitkästä aikaa ratatallin kautta ja oikaista raviradan varikon kautta takaisin. Aukea varikko on usein ollut Vakelle hieman jännittävä, ja tänään siellä oli ennennäkemättömän pelottava mörkö. Keskellä aukeaa nimittäin makaili kisoihin saapuvia hevosautoja ohjaava tyyppi aurinkotuolissa. Vake jähmettyi noin 100 metrin päähän tuijottaman sydän takoen, eikä puhettakaan, että se olisi suostunut etenemään lähemmäs. Lopulta huikkasin aurinkotuoli-ihmiselle, että nousisi ylös ja Vake huomaisi, ettei siellä mikään mörkö ole. Sehän sitten Vakelle olikin liikaa, kun tuolin selkänojan takaa alkoi mörkö kömpiä hitaasti liikkeelle, ja siinä vaiheessa poni päätti poistua paikalta. Sitä ei Vake usein tee, enkä muista sen monta kertaa pelänneen mitään näin kovasti. Kun sain Vaken pysäytettyä lyhyeksi jääneen paon jälkeen, alkoi se vihdoin ymmärtää, että mörkö olikin ihminen. Pääsimme siis viimein lähelle ja tervehtimään, vaikka Vake olikin edelleen hieman varuillaan tilanteesta. Kaikkea sitä! Onneksi loppuilta sujui rennommissa merkeissä, vaikka tontilla olikin normaalista poikkeavaa aktiviteettia. Kylläpä Vake saikin tällä viikolla säikkyä koko kesän tarpeiksi.

Bennyn valmennukset 21.-22.6.

Juhannuksen alla hypättiin kahtena päivänä Bennyn estevalmennuksessa. Keskiviikkona 21.6. aloitettiin helpommilla linjoilla, ja torstaina 22.6. vuorossa oli ympyrä- ja kahdeksikkotehtäviä.

Keskiviikon tunnilta erityismaininnan ansaitsee verryttelylaukka. Vake laukkasi alusta alkaen ilmavan ja sujuvan oloisesti, ja laukatessamme verryttelytehtävää ympyrällä oikealle Vake pyöristyi ihan itsestään. Ihan kuin se osaisi hetkittäin laukata suorassa! Harmi kyllä paras potku tuli käytettyä jo sileän verryttelyssä, eikä Vake laukannut esteillä enää aivan niin hienosti. Ensimmäinen hyppytehtävä meinasikin olla meille hankalin. Tehtävänä oli hypätä yksittäistä pystyä kahdeksikkokuviolla vinottain lähestyen ja laukkaa vaihtaen. Vake pääsi valahtamaan liian pitkäksi, ja ongelmana oli etenkin esteen vasenta reunaa kohti kaatuminen molemmista suunnista lähestyessä. Tämän kaatumisen seurauksena laukanvaihtokin hankaloitui. Suoruus, suoruus, suoruus!

Keskiviikon tehtävät ratana.

Seuraaviin tehtäviin kuuluivat kavalettipuomit voltilla, kolmen pystyn suora linja, lainelankkupysty ympyrällä sekä pitkä kaareva linja kahden okserin välillä. Kolmen esteen linjalla välit olivat hevosille neljä laukkaa hieman lyhentäen, ja me saimme ensin mennä ne viidellä laukalla. Viidellä välit olivat hieman ahtaat, ja esteiden noustessa siirryimmekin menemään neljällä laukalla, mikä eteen ratsastamalla onnistui ilman vaikeuksia. Toki Vake pääsi painumaan vähän pitkäksi ja matalaksi. Lankkupysty ylittyi muuten hyvin, mutta tässä oli jälleen taipumusta liirata hypyssä vasemmalle. Sama vika vaivasi kaarevan linjan ensimmäisellä okserilla. En saanut esteelle suoraa linjaa, vaan Vake meni kohti vasenta ja usein jo vaihtoi laukankin vasemmaksi ennen estettä. Sama vasemmalle painaminen jatkui läpi kaarevan linjan, joten myöskään toisella okserilla ei oltu ihan suorassa. Sinänsä toki suoriuduimme noin 80 sentin esteistä ilman suurempia ongelmia, mutta systemaattinen vasemmalle kaatuminen vähän häiritsi.

Torstaina meillä olikin oikein mielenkiintoisia tehtäviä, ja tältä päivältä on myös videoita. Parin verryttelyhypyn jälkeen hyppäsimme ympyrällä neljää estettä, eli kukin este sijaitsi 90 asteen kulmassa edelliseen nähden. Onneksi avaralla ulkokentällä ympyrä oli suuri ja esteiden väliset etäisyydet ympyrän kaarella noin 10 askeleen mittaisia, joten tehtävä ei ollut niin ylivoimaisen vaikea kuin se pienemmässä tilassa olisi. Ympyrä oikealle sujuikin meiltä oikein mukavasti, ja nappasimme Vaken kanssa kiinni hyvästä tasaisesta rytmistä.

Helppouden tunne kuitenkin karisi, kun piti vaihtaa suuntaa vasemmalle ja jatkaa kahdeksikkokuviona toiselle vastaavalle ympyrälle. Vasemmalle kääntyminen ei sujunut ollenkaan niin luontevasti, vaan Vake tosiaan kaatui edelleen vasemmalle. Toki tämän huomasi myös oikean laukan ympyrällä, jossa hypyt hakeutuivat jälleen esteen vasenta reunaa kohti. Laukan vaihtaminen kentän keskellä olevalla suunnanvaihtoesteellä oli käsittämättömän hankalaa, ja niinpä vasemman laukan ympyrän ensimmäinen neljännes meni tasapainottomaksi ristilaukassa kampeamiseksi. Tässä vinous ja vasemmalle kaatuminen tosiaan kostautuivat. Ei meillä aina ole näin selkeää ongelmaa tässä asiassa ollut, tai se ei ole tullut näin selvästi esiin. Epäonnistunut ensimmäinen kaarre vasemmalle tietenkin katkaisi myös hyvän rytmin, joka tällaisessa tehtävässä olisi ollut erityisen tärkeää.

Lopuksi hyppäsimme radan, johon kuului pitkä suora linja ja 3/4 ympyräkierrosta oikealle, suunnanvaihto ja 3/4 ympyräkierrosta vasemmalle, sekä lopuksi pitkä suora linja vasemmassa laukassa. Aloitimme tehtävän näppärästi, mutta suunnanvaihtoon ja ensimmäiseen kaarteeseen vasemmalle se homma taas kosahti. Lopulta toisella ratakierroksella Vake onnistui nappaamaan suunnanvaihdossa vasemman laukan, ja kaarre onnistui jo paljon asiallisemmin. Viimeinen kierros oli siis päivän paras ja sujui alusta loppuun asiallisessa rytmissä, vaikka vasemmalle kaartaessa pientä puskemista tulikin.

Tälläkin kertaa toinen valmennuspäivä sujui meiltä kokonaisuutena ensimmäistä skarpimmin. Muuten kyllä hyppääminen sujuu oikein tasaisen varmasti, mutta suoruuteen on nyt kiinnitettävä erityisesti huomiota. Niin selkeää oli vasemmalle kaatuminen molempina päivinä, ja Benny totesi Vaken vähän säästelevän itseään hyppäämällä vinoon. Sileän ratsastuksesta se tämänkin ongelman korjaus lähtee.

Videoista kiitos Anulle!

Tehtävillä suoremmaksi

Maanantaina 19.6. olimme Vaken kanssa pitkästä aikaa ihan ryhmäkoulutunnilla. Kyseessä oli neljän ratsukon tunti, jonka teemaksi oli määritelty suoruutta parantavia tehtäviä, ja juuri osuvan aiheen vuoksi tämän tunnin kalenterista varasinkin.

Lyhyen verryttelyn jälkeen aloitimme väistötehtävän parissa. Väistöjä ratsastettiin käynnissä ja ravissa pitkällä sivulla uran sisäpuolella vaihdellen poikituksen suuntaa lyhyissä pätkissä oikealle ja vasemmalle. Meille tällainen tehtävä toimikin oikein hyvin, tosin "huijasin" vähäsen ja pyrin kääntämään Vaken asetuksen aina menosuuntaan eli ratsastin hieman sulkutaivutusmaisesti. Vake väisti kumpaakin pohjetta melko hyvin, ja kun vaan aktiivisuus saatiin säilytettyä kunnolla, niin väistöt tekivät hyvin tehtävänsä. Vake pyöristyi mukavan ryhdikkääseen muotoon, ja pohkeet tuntuivat menevän paremmin läpi eli puskeminen ja liiraaminen väheni. Ehdottomasti sellainen tehtävä, jota kannattaa kokeilla myös itsenäisillä kerroilla!

Väistöjen jälkeen jatkoimme vasta-asetusten parissa. Pitkillä sivuilla ratsastettiin ravia eteen vasta-asettaen, ja lyhyillä sivuilla taas kiinni myötäasettaen. Vake lähti yllättävänkin hyvin lisäämään tempoa, mutta kävi tehtävässä hieman raskaaksi edestä. Pitkän sivun päättävässä kulmassa sain olla tarkkana, jottei Vake puskenut sisäpohjetta vastaan, eli asetuksen vaihdon kanssa olisi pitänyt olla nopeampi. Menimme vielä hetkeksi keskiympyrälle hakemaan vasta-asetusta vasemmassa kierroksessa, ja tässä vaiheessa opelta tuli kehuja Vaken lyhyestä ja ryhdikkäästä muodosta. Ei se hullummin liikkunut.

Lopputunti vierähtikin ennalta-arvattavasti vastalaukan parissa. Laukkasimme hetken vasenta laukkaa vasemmalle, ja sitten vaihdoimme suuntaa lävistäjällä jatkaen vastalaukassa uraa pitkin. Vasenta laukkaa Vake meni vastalaukkana varsin mutkattomasti, toki päädyissä se tuppasi kaatumaan hieman oikea lapa edellä. Aluksi tulikin monta kierrosta suorastaan tasapainoisen oloista vastalaukkaa, mutta kun vastalaukkaa vain jatkettiin ja jatkettiin, alkoi Vake hyytyä. Vähempikin olisi siis varmasti riittänyt. Samat laukkakuviot toistettiin vielä oikeassa laukassa, ja nyt tuli odotetusti vaikeuksia. Lyhyiden sivujen läpi laukkaaminen ei aluksi tahtonut onnistua millään, ja kamalaksi tuuppaamiseksihan se meni. Tärkeintä olikin yrittää istua hiljaa ja tukea, tasapainottaa ja rytmittää laukkaa istunnan avulla sen sijaan, että pikemminkin heilautin Vaken pois rytmistä ja tasapainosta omalla soutamisellani. Lopulta loiva vastalaukkakaarre lyhyen sivun ympäri onnistui pari kertaa ainakin jotenkuten, kun oikein tsemppasimme sekä minä että Vake.

Tunti oli ainakin tehokas. Loppu meni oikean laukan tahkoamisen kanssa vähän höpöksi, mutta ravissa tuli ihan asiallistakin menoa. Kai sekin on pientä edistystä, että oikea vastalaukka lyhyen sivun ympäri ylipäänsä onnistuu, vaikkei se helppoa ole vieläkään. Näin intensiivinen työskentely kokonaisen tunnin ajan on kyllä ehkä vielä vähän liikaa Vakelle, eikä se jaksa olla ihan parhaimmillaan loppuun asti. Silloin loppuu helposti itseltänikin usko kesken, kun huomaan, että hevonen alkaa menettää parasta teräänsä. Toisaalta välillä on ehkä hyväkin mennä vähän mukavuusrajan yli, mitä ei niin helposti tule itsenäisesti treenaillessa tehtyä.

Kotinurkilla ja ihmisten ilmoilla

Tiistaina 13.6. oli jälleen oman opettajan pitämän estetunnin vuoro. Edeltävänä päivänä Vake oli ollut paremman ratsastajan käsissä, ja tämän sekä viikonlopun Minin valmennusten jäljiltä se ei ollut lainkaan hullumpi ratsastaa. Kahdella edellisellä hyppykerrallahan Vake oli kovin etupainoinen ja raskas, mutta nyt meininki oli onneksi aivan toinen. Vake oli paljon kevyempi ja ryhdikkäämpi edestä, ja niinpä hyppääminen sujui paljon paremmin. Sitä en osaa sanoa, johtuiko tämä edellisten päivien hyvästä valmistelusta, vai oliko Vakella nyt vaan jotenkin parempi päivä. Ainakin osasin tällä kertaa itse ratsastaa kevyesti ja eleettömästi, eli en puskenut Vakea etupainoiseksi tai jäänyt roikkumaan ohjiin muka nostaakseni keulaa ylös. Oikeasta laukasta vasempaan vaihtamisessa oli pientä vaikeutta, mutta yleisesti ottaen tehtävät sujuivat oikein kivasti. Estekorkeuskin pysyi maksimissaan noin 80 sentissä, vaikka tällä kertaa olisi lopulta pystynyt vaikka nostamaankin. Hyppäsimme ratatehtäviä, ja suhteutettuja linjoja sisältävä rata mentiin kahteen kertaan, ensin yhteen suuntaan ja sitten vielä päinvastaisessa järjestyksessä. Kylläpä kevensi mieltä, kun parin nihkeän kerran jälkeen hyppääminen sujuikin taas oikein mukavasti!

Keskiviikkona 14.6. ja torstaina 15.6. ratsastin kentällä itsenäisesti yrittäen noudattaa Minin ohjeita. Jos ei muuta, niin ainakin olin napannut Miniltä sen vinkin, että lyhyitä taukoja kannattaa pitää usein. Niinpä Vake sai kävellä monta noin puolen minuutin pätkää pitkin ohjin. Yritin myös ratsastaa pehmein avuin ja monitoroida Vaken suoruutta. Hyvää oli ainakin se, että tiedostamaton istunnalla puskeminen jäi pois, kun ajatuksena oli että hitaasti hyvä tulee. Kyllä siitä jotain vähitellen tulikin, vaikka alku olikin kamalaa köpötystä. Molempina päivinä Vake liikkui lopulta ainakin ravissa varsin mukavassa ryhdissä pyöreänä ja suoruuskin oli parempi kuin aloittaessa. Laukasta puuttui pyöreys, MUTTA sain Vaken kääntymään vasemmassa laukassa ympyröille nätisti ulos liiraamatta, kunhan vaan laukka oli valmisteltu sopivilla suoristavilla tehtävillä ravissa tai käynnissä.

Voi olla, että vaadin Vakelta enemmän kuin Mini olisi antanut vaatia, mutta ihan hyvä tulos tuli yhdistämällä "uutta" ja "vanhaa". Voihan se toki olla niinkin, että yksinkertaisesti vaan ratsastin keskittyneemmin ja paremmin ajatuksen kanssa kuin yleensä itsenäisesti humputellessa. Varsinkin torstaina meinasi tosin iskeä ahneus, ja ratsastin ehkä pidempään kuin olisi ollut optimaalista. Olisi kannattanut lopettaa vähän aikaisemmin jo siinä vaiheessa, kun Vake oli parhaimmillaan, eikä antaa menon lässähtää loppuun. Vielä Vakesta kuitenkin irtosi aivan harvinaisen hieno ravipätkä, kun lähdimme loppuverryttelylle maastolenkille ja ravasin pikkukentän poikki polun alkuun. Vakehan otti polun alkuun niin lennokkaat raviaskeleet hienolla kaulalla, että olin aivan äimänä. Mistä näitä askeleita saisi enemmänkin kuin muutaman vahingossa kerran vuodessa?

Perjantaina Vakella oli poikkeuksellisesti kokonaan vapaa, koska en muilta menoilta ehtinyt tallille. Lauantaina 17.6. oli myös ajatuksena pitää kevyemmän puoleinen päivä. Sää oli suorastaan kuuma, joten suuntasimme metsän varjoihin. Sieltä löytyikin seuraksi toinen ratsukko, jonka kanssa käppäilimme sitten siirtolapuutarhan lenkin sekä kävimme uittorannassa kahlaamassa. Vake kahlasi oikein mielellään mahaa myöten, vaikkei kaveri veteen tullutkaan.

Perusteellisen kävelylenkin jälkeen menin Vaken kanssa vielä kentällä vähän ravaamaan ja laukkaamaan. Tästä muodostuikin meille oiva harjoitustilanne, sillä kisakentällä oli samaan aikaan vielä kansallisten koulukisojen viimeisen luokan palkintojenjako menossa. Vake-parka luuli olevansa koulukisojen verryttelyssä, ja sehän meni juuri siihen vastahakoiseen sahapukkimoodiin kuin sillä koulukisoissa on tapana. Tällä kertaa voi ainakin ihan rehellisesti todeta, että ponin lukkiutuminen ei todellakaan johtunut kuskin kisajännityksestä, sillä minulla oli itselläni ihan tavallinen leppoisa lauantai-ilta vailla mitään paineita. Kun ei ollut kisapaniikkia, niin sain lopulta Vaken ratsastettua ns. omaksi itsekseen, mutta jonkin verran aikaa se vei. Mitään parasta ikinä -menoa ei Vakesta tietenkään irronnut, vaan paras mihin tässä tilanteessa pystyttiin oli vähän tasapaksu keskivertopuksutus. Ei kyllä auttanut yhtään alkaa pakottaa Vakea mihinkään tai tehdä kiireellä mitään, vaan rennompi ja vastaanottavaisempi mielentila löytyi ihan rauhallisen ravi- ja laukkatyöskentelyn kautta. Noinkohan sama olisi onnistunut ruuhkaisessa kisaverryttelyssä? Tämä Vaken koulukisa-ahdistus on kyllä jännä ilmiö, kun estekisoissa se kuitenkin on ihan toimintakykyinen ja monesti suorastaan parhaimmillaan.

Sunnuntaina 18.6. kävimme alkuillasta maastossa. Seuraakin siis oli. Suuntana olivat tutut eteläpuolen reitit, mutta tällä kertaa palasimme takaisin poikkeuksellista reittiä eli Sorsasalon Nesteen ohi asvalttitietä pitkin, koska normaalin meno-paluureitin polku oli sateiden jäljiltä kovin mutainen. Laukkasimme pikkutiellä mukavat pätkät hieman tempoa vaihdellen, ja rentouttavien laukkairrottelujen jälkeen olikin hyvä tilanne suunnata ns. urbaanimaastoon autokorjaamon ja huoltoaseman ohi ja moottoritien läheisyyteen. Kuljimme myöskin kevyen liikenteen alikulkutunnelin kautta, ja se minua etukäteen epäilytti, sillä tietääkseni Vake ei ole tunneleista aikaisemmin kulkenut. Turha oli kuitenkin huoleni, sillä Vake ei ollut tunnelista moksiskaan. Kokeneen kaverin perässä se ei epäröinyt tai jännittänyt lainkaan, vaan tunneli selvitettiin hienosti. Fiksu Vake! Näin onnistui ihmisten ilmoilla kulkeminen oikein hienosti.

Mini Wahlbergin valmennus

Tällaista etuosan kantamista Vakelle tavoitellaan. Sunnuntaina se löytyi avo-/sulkutaivutustehtävällä.

Viikonloppuna 10.-11.6. pääsimme Vaken kanssa Gunilla "Mini" Wahlbergin oppiin. Mini oli menossa Varkauteen pitämään valmennuksia ja pysähtyi matkalla pitämään meille yksityistunnin molempina päivinä. Etukäteen minulla oli Minin opetuksen periaatteista jonkinlainen käsitys sekä kuulopuheiden että Minin nettisivujen perusteella, joten en tullut yllätetyksi vaikka jotkin asiat Minin opetuksessa poikkesivatkin ehkä "valtavirrasta". Toisaalta Minin opeissa oli hyvinkin paljon tuttua, koska olen aikaisemmin ratsastanut jonkin verran Eversti Carden oppilaiden opettamana. Minin valmennusfilosofian taustalla siis vaikuttavat nimenomaan klassisen ratsastuksen periaatteet sekä niiden lisäksi hevosen biomekaniikkaan liittyvät näkökohdat, Centered Riding sekä Andrew McLeanin opit hevosen käyttäytymisestä. Monenlaista ajattelemisen aihetta oli siis luvassa.

Ensimmäisenä päivänä Mini aloitti tarkkailemalla, kuinka Vake kääntyy oikealle ja vasemmalle eli millaisia vinouksia sillä on. Yksi tärkeimmistä ohjeista olikin, että ratsastajan tulee koko ajan tarkkailla, ennakoida ja korjata hevosen vinoutta ja pyrkiä pitämään se tasapainossa kumpaankaan suuntaan kaatumatta. Helpommin sanottu kuin tehty! Jatkuvastihan Vake kaatuu enemmän tai vähemmän jommallekummalle lavalleen, usein ihan huomaamatta. Tämä toki on aivan normaali ilmiö, mutta jotta hevonen voisi käyttää kroppaansa oikein pitää palikat saada kohdalleen eli hevonen rangastaan ja kaulastaan suoraksi. Työkaluna suoruuden korjaamisessa toimi asetus. Jos Vake vähänkään kaatui johonkin suuntaan, oli ohjeena ottaa kaatumisen puolelle kevyt asetus ja pyytää vastakkaisen puolen takajalkaa hieman "ristiin" eli takaosaa puskevan lavan puolelle, ei kuitenkaan varsinaiseksi väistöksi asti. Eräänlainen hiuksenhieno vastataivutus siis. Työskentely olikin hyvin pitkälti jatkuvaa asetuksella pelaamista, ja etenkin vasemmassa kierroksessa korjattiin karkaavaa ulkolapaa tällä tavoin aina uudelleen ja uudelleen. Vasemmassa kierroksessa vinouden korjaus onnistuikin paremmin kuin oikeassa, ja vasemmalle ravatessa tulivat molempina päivinä esiin selkeästi parhaat hetket. Totesin, että olin jo oikeastaan aikaisemminkin huomannut erittäin toimivaksi korjaukseksi juuri tämän saman vastataivutuksessa ratsastamisen. Omin päin ratsastaessa olen nimittäin huomannut, että Vake ryhdistäytyy hienoon muotoon ja korjaa oikean lavan tehokkaasti suoraan JOS onnistun ratsastamaan vasemmassa kierroksessa juuri oikealla tavalla pientä vastataivutusta kaarevalla uralla tai esimerkiksi kulman kohdalla. Olen siis ollut aivan oikeilla jäljillä.

Asetuksesta oli paljon puhetta muutenkin. Mini kertoi, että asettuessaan niskasta oikein hevonen samalla pakostakin nostaa hieman etuosaansa rintalihaksilla, ja juuri tämä on se, mitä halutaan. Tästäkin syystä asetusta käytetään paljon, ja muuta käyttötarkoitusta ei ohjilla oikein olekaan kuin asettaminen. Asettuessa pitää pään kääntyä niskasta sivusuunnassa, mitä ei saa tietenkään kompensoida kaulaa taivuttamalla mutta ei myöskään niin, että hevonen vain nyökkää nenän alas eikä pää liikukaan yhtään sivusuunnassa. Mini myös muistutti antamaan vastakkaisella ohjalla riittävästi tilaa asetukselle, ja kehotti unohtamaan ajatuksen vahvasta ulko-ohjan tuesta. Tuntumassa ylipäänsä ei saisi olla mitään vetoa tai painoa, vaan hevosen pitäisi kantaa itsensä kevyesti eikä ratsastaja saa vetää. Siinäpä meillä on vielä tekemistä!

Etuosan kannattelu rintalihaksilla oli suoruuden lisäksi toinen kulmakivi (ja nämä tietysti kulkevat käsikädessä). Hevosen pitäisi kantaa itsensä nimenomaan rintalihaksilla "nostamalla", jotta se pääsee liikkumaan kevyesti eikä vyöry etuosansa päälle, jolloin liike menee tukkoon aivan erityisesti juuri Vaken kaltaisella hevosella. Tähän liittyen ei tietenkään hyödytä vyöryttää tahmealta tuntuvaa hevosta lisää ja lisää eteen etuosansa päälle, ei se liike siitä parane. Tämäkin on tuttu juttu Vaken kanssa, ainakin periaatteen tasolla, mutta silti sitä tulee aina vyörytettyä. Minin tunneilla vyöryttämisen sijaan otettiin kaikki vauhti pois ja mentiin hi-taas-ti hakien suoruutta ja rintalihaksilla kantamista, jotta Vakella ylipäänsä olisi mahdollisuus päästä eteenpäin. Tavoitteena olevaa etuosan ryhtiä ei myöskään uhrattu pyöreyden tavoittelun nimissä, vaan jos Vake alkoi painua niskasta liian alas oli ohjeena opastaa niskaa ohjalla kohottaen ylemmäs. Tällä ajatuksella ratsastaessa minulla muuten rupesivat kädet pysymään hyvin kannettuina aivan itsestään, ilman että Minin tarvitsi asiasta lainkaan huomauttaa!

Istuntaan liittyvänä korjauksena oli harjoitusravin myötääminen "ylös-alas", ei "eteen-taakse". Keskivartaloa piti siis vähän napakoittaa, ja sain luvan mieluummin vähän pomppia kuin seilata lantiolla eteen ja taakse. Lisäksi jalustinhihnoja pidennettiin, jotta sain jalan rentoutettua eikä ollut tarvetta painaa jalkaa jalustinta vasten ja kantapäätä alas pohjetta jännittäen.

Suurimmaksi osaksi menomme oli koko viikonlopun ajan alkeiskurssitason tapailua etanatempossa, kun yritin hakea palikoita paikoilleen ja tuntosarvet herkkänä suoristaa Vaken kaatuvia lapoja tasapainoon. Sunnuntaina etenimme kuitenkin ympyrätyöskentelystä myös suorille urille sekä hyvin loivien "avojen" ja "sulkujen" pariin. Tehtävänä oli ratsastaa hitaassa tempossa käynnissä ja ravissa ensin pientä "avotaivutusta" uraa pitkin, ja tämän onnistuessa jatkaa samalla asetuksella "sulkutaivutusta" viistosti kohti radan keskustaa. Heti, kun Vake alkoi sulkutaivutuksessa vähänkään kaatua pois tasapainosta taivutuksen puolelle, palattiin takaisin avoon, eli sivuttaisliike eteni pieninä portaina. Kovin monta askelta sulkua ei nimittäin kerrallaan päästy, ennen kuin oli taas aika korjata tilannetta avoon siirtymällä. Pienen hakemisen jälkeen tämä tehtävä alkoi sujua ravissa oikein kivasti etenkin vasemmalle, ja Vake teki tehtävää mallikelpoisen kuuliaisesti. Siinä samalla alkoi rintakehä kantaa etuosaa ja Vake toden totta liikkui ryhdikkäästi ja pyöreänä! Siinä loksahtivat mukavasti paikoilleen avainpalikat eli asetus, suoristuminen ja etuosan kannattelu. Tempo oli toki hyvin hidas, mutta kovemmassa vauhdissa ei Vaken olisi ollut mahdollista itseään tällä tavalla kantaa. Mini muistuttikin, että Vake on kuin rankassa kuntosalitreenissä alkaessaan aktivoida rintalihaksia käyttöön ja etuosaa ryhtiin. Vakelle annettiinkin usein mutta lyhyitä taukoja käynnissä pitkin ohjin. 

Laukkaa ei viikonlopun aikana saatu toimimaan, ja etenkin vasen laukka oli toivotonta. Vake yksinkertaisesti vain häipyi vasemmassa laukassa ympyrältä kun en saanut vetää sitä sisäohjalla kaulasta linkkuun. Tokihan minä olen aina tiennyt, ettei Vake mitenkään voi laukata kaula mutkalla, mutta kun ei se käänny! Mini totesi, että vielä ei Vakella riitä voima ja tasapaino laukata kaatumatta aina jompaankumpaan suuntaan, ja ongelma ei ole ratkaistavissa laukan sisällä vaan ainoastaan kehittämällä voimaa, tasapainoa ja suoruutta ensin ravissa. Totesin myös jälkikäteen videolta, että eihän Vake tosiaankaan kykene kääntymään vasemmassa laukassa vasemmalle, koska sen takaosa liiraa niin voimakkaasti sisään vasemmalle. Tässä tilanteessa Vake pitäisi saada ratsastettua samalla tavalla pieneen vastataivutukseen kuin ravissa suoristaessa, mutta siihen ei ratsastajalla voimat riitä eikä ole tarkoituskaan riittää. Voimalla puskemisen sijaan tasapaino ja suoruus pitäisi hakea sieltä hitaammista askellajeista ensin ennen kuin laukkatyöskentely voi onnistua.

Niin paljon tuli kahdessa neljäkymmentäviisiminuuttisessa ajateltavaa! Minin periaatteissa oli kyllä järkeä ja tosiaan monet niistä hyvin linjassa jo aikaisemmin oppimieni ja itse havaitsemieni asioiden kanssa. Harmi, ettei pelkkä teoriatieto auta, vaan lisäksi olisi osattava sitä tietoa soveltaa hevosen selässä. On tässä toivottoman paljon työmaata niin oman ratsastukseni kuin Vaken liikkumisen parantamisessa, mutta viikonloppu Minin ohjauksessa antoi siihen urakkaan onneksi hyviä eväitä. Toivottavasti päästään Minin tunneille toistekin.

Kesä, kavereita ja maastoilua

Kesän koittaessa Vake sai viimein uuden tarhakaverin. Ison tallin puolelle muutti pikkuruuna, joka kuulosti paperilla juuri sopivalta seuralaiselta. Jännityksellä odotin, tulisiko tästä pari, ja huokaisin helpotuksesta syvään, kun ensimmäinen päivä yhdessä oli sujunut kaikin puolin mukavasti. Yhteiselo jatkui ilman konflikteja myös seuraavina päivinä, joten kyllä tässä nyt taitaa tosiaankin olla toimiva kokoonpano. Kummallakaan ruunalla ei ole ollut havaittavissa katkennutta karvaakaan naarmuista puhumattakaan, eli tutustuminen sujui ilman minkäänlaista fyysistä mittelyä. Ilmeisesti näiden kahden välinen sosiaalinen asetelma oli päivänselvä heti ensisilmäyksellä, kun Vake on vanhempi ja itsevarma johtajahevonen ja toinen taas puolet nuorempi sekä nöyrä luonteeltaan. Ensimmäisinä päivinä ruunat seisoskelivat tarhassa jonossa noin hevosenmitan päässä toisistaan Vake edellä, mutta jo kolmantena päivänä näin ne rapsuttelemassa toisiaan. Ihanan rauhallisesti ja harmonisesti nämä kaksi siis sulautuivat kavereiksi, ja nyt on omistajakin onnellinen, kun ei hevonen joudu olemaan yksin.

Tarhakaverin lisäksi oli kaivattu myös maastokaveria, ja lauantaina 3.6. sattui hyvä tuuri. Tallilla oli sopivaa seuraa lähdössä maastoon juuri kun olin menossa ratsastamaan Vakella, joten lyöttäydyimmekin seuraksi maastolenkille. Edellisestä kunnon maastoreissusta oli jo aikaa jos ei käyntilenkkejä lasketa, sillä olen ollut vähän aikaansaamaton seuran järjestämisen suhteen. Maastolaukkoja oli siis jo ehditty kaivata. Nyt kiersimme noin tunnin lenkin mökkiteitä pitkin, ja meille esiteltiin näppärä uusi polku, jonka kautta sai tehtyä kivan ympyrälenkin. Laukkaakin tuli otettua useammassa pätkässä, joista pisin oli reilun kilometrin. Siinä pääsi Vake jo ihan venyttämäänkin askelta, vaikkei mutkaisilla teillä aivan päätöntä kaahausta voinut harrastaa. Vake oli kaverin perässä tosi leppoisa kulkija, mutta heräsi sentään laukkairrotteluissa sopivasti. Oikein kiva lenkki!

Sunnuntaina 4.6. kävimme verryttelemässä "omatoimimaastossa" eli kiersimme metsässä tuttua verryttelylenkkiä useamman kierroksen ja otin siinä myös pieniä ravi- ja laukkapätkiä. Tämän jälkeen vuorossa oli kentällä puurtamista, ja puurtamisen makua siinä kyllä olikin. Vähän väkinäisen oloista menoa kaikin puolin. Seuraavana päivänä olikin onneksi paremman kuskin vuoro istua satulaan, ja itse pidin vapaaillan.

Tiistaina 6.6. olimme estetunnilla isolla kentällä. Tunnilla hypeltiin tälläkin kertaa radanpätkiä, mutta mukana oli myös pienimuotoinen jumppasarja. Meitä vaivasivat edelleen samat ongelmat kuin viikon takaisella estetunnilla, eli Vake oli vähän ponneton ja etupainoinen. Olin kuitenkin viisastunut vahingosta sen verran, etten sortunut ajamaan Vakea ylenpalttisesti eteenpäin ja siten etuosansa päälle, ja onnistuin pitämään myös tuntuman kevyempänä. Turhahan se on alkaa väkisin tuupata, jos hevonen on vähän raskas. Tällä taktiikalla hyppääminen olikin jonkin verran parempaa, kun en omalla toiminnallani vielä pahentanut etupainoisuutta. Parhaimmillaan ei tänään kuitenkaan oltu, vaan Vake tosiaan painui turhan matalaksi eikä näin ollen päässyt laukkaamaan ja hyppäämään ketterän kevyesti. Pieniä pätkiä ja yksittäisiä hyppyjä Vake meni ryhdikkäämmin ja terävämmin, mutta pitkät etäisyydet suurella kentällä tuntuvat olevan haasteellisia, kun Vake pääsee valahtamaan pitkäksi. Myös kentän pohja on kuivana melko raskas, joten se on varmaan lisätekijä siinä, ettei Vake jaksa pitkillä laukkapätkillä pysyä ryhdikkäänä ja terävänä. Pelkkä vauhdin lisääminen ei auta vaan pikemminkin päin vastoin, jos poni on pitkä ja matala eikä aidosti pohkeen edessä. Tämän onneksi älysin, enkä paukuttanut vain lisää vauhtia kuvitellen asioiden korjautuvan sillä. Parempaa, mutta ei vielä hyvää.

Keskiviikkona 7.6. homman nimi oli jälleen verryttely metsälenkillä sekä sen jälkeen työskentelyä kentällä. Nytpä sainkin kentällä yllättäen Vaken mukavasti hereille! Harjoittelin laukannostoja, joita Vake alkoi tehdä oikein skarppina, ja samalla se käynnistyi ja herkistyi hyvällä tavalla. Niinpä ravissa tuli jo ihan kivoja pätkiä.

Torstaina 8.6. oli vapaapäivä ratsastuksesta, ja teimme leppoisan kävely- ja syöttelylenkin ilta-auringossa. Maastoteema jatkui perjantaina 9.9., jolloin meillä oli sovittua lenkkiseuraa. Emme lähteneet tällä kertaa kauas, vaan nautimme kesäillasta käymällä uimapaikalla ja sen jälkeen raviradan keskusnurmella. Uimapaikalle mennessä laukattiin muutaman sadan metrin pätkä ja takaisinpäin sama siivu vähän reippaammin. Siinä välissä kahluutettiin hevosia eli seisoskeltiin mahaa myöten järvessä. Vake meni mielellään veteen ja olisi ollut innoissaan menossa jo syvemmällekin, mutta jouduin toppuuttelemaan sitä, koska en halunnut kastella satulaa ja kenkiäni. Joku päivä täytyy kyllä lähteä ilman satulaa ihan oikeasti uittamaan! Raviradan keskellä sitten tosiaan ratsastelimme voikukkakedolla, missä laukkailtiin hieman edestakaisin. Lopuksi otettiin vähän reippaampi veto, jossa Vake pääsi taas venyttämään laukkaa reilummin. Mukavaahan se oli laukata rennosti kaverin perässä hyvällä nurmipohjalla, varmasti myös Vaken mielestä. Onpa kiva, että on päästy taas laukkamaastoihin!

Tässä kesäkuun alussa tuli muuten täyteen kolme vuotta yhdessä Vaken kanssa. Omanahan se on ollut nyt pyöreästi puoli vuotta, mutta historiamme tosiaan ulottuu jo kolmen vuoden taakse. Enpä olisi silloin arvannut, että joku päivä Vake on oma hevoseni ja katselemme sen kanssa auringonlaskua Kallavedellä.

Jos ei pyydä niin ei saa

Torstaina 1.6. olimme Vaken kanssa opetuksessa yksityispuolituntisella. Sää ajoi maneesiin, vaikka toki kävin ulkona pienen verryttelylenkin ennen tunnin alkua. Vake oli maneesissa melko hitaan oloinen, ja aloitimmekin tunnin herättelytehtävällä. Pitkän sivun lopussa vaihdettiin suuntaa takaosakäännöksellä, tästä lähdettiin HETI napakasti reippaaseen raviin, ja taas pitkän sivun loppuun tullessa siirryttiin käyntiin ja välittömästi takaosakäännökseen, mistä taas raviin ja niin edelleen. Aluksi Vake vähän jännittyi tehtävästä ja liikkui pää ylhäällä ja selkä alhaalla, mutta heräsi ainakin kuuntelemaan ja reagoimaan apuihin. Takaosakäännökset se teki itse asiassa varsin kivasti, ja niissä alkoi pikkuhiljaa niska pyöristyä aivan itsestään.

Kun poni oli käännöksillä ja siirtymisillä herätelty, jatkoimme ravissa eteenpäin ympyrällä työskennellen. Välillä tuli pyytää vähän takaosaa väistöön, ja ravin piti edetä koko ajan reippaasti. Vake toden totta eteni ihan hyvällä energialla yhtään hidastelematta, mutta olisihan se saanut olla letkeämpi ja pehmeämpi. Muoto parani, mutta mielestäni Vake vyöryi vähän raskaana ohjalle. Ope muistutteli kantamaan kädet koko ajan harjan yläpuolella, jotta Vakekin voisi kantaa etuosansa.

Laukassa kamppailtiin tavanomaisten ongelmien kanssa. Vasemmassa laukassa Vake liiraili kohti seiniä eikä näin ollen päässyt laukkaamaan sujuvasti eteenpäin. Parempia pätkiä tuli oikeassa laukassa, joka lähti ihan pyörimäänkin eteenpäin ja jossa löysin hieman tuntumaa joustavasta istunnasta laukan mukana. Oikeassa kierroksessa piti kuitenkin muistaa vähän "avata" omaa kroppaa oikealle, eli sisähartiaa taaksepäin ja lonkkaa tietoisesti auki, jotta Vake pääsee paremmin kääntymään oikealle. Laukka parani, kun oikein ajatuksella istuin satulaan ja liikkeen mukaan hevosen ympäri. Vasemmassa laukassa tällaisen istunnan löytäminen oli mahdotonta, koska Vake puski oikeaa kylkeä ulos ja samalla minutkin vinoon. Eipä siinä laukka solju yhtään eteenpäin, kun Vake laittaa niin itsensä kuin ratsastajankin aivan linkkuun.

Yksityistunnilla homma tuntui jäävän vielä vähän puolitiehen, mutta onneksi pääsimme jatkamaan heti seuraavana päivänä eli 2.6. kolmen ratsukon koulutunnilla. Tunnin aluksi ope kyseli vähän ratsastajien sen päivän tuntemuksia, ja totesin Vaken puskevan oikeaa pohjetta vastaan. Niinpä aloitimme tunnin käyntiväistöillä vasemmalle, jotta oikeaa pohjetta tuli ratsastettua paremmin läpi. Tämä oli meille hyvä aloitus. Vake on väistänyt joskus pehmeämminkin, mutta se lähti oikeasta pohkeesta ja viimeistään pienellä raipan hipaisulla hyvin sivulle, ja käyntiväistössä minulla oli hyvin aikaa korjailla suoruutta vasemmalta. Pahin oikealle puskeminen tuntuikin helpottavan, ja Vake liikkui tehtävän ansiosta paremmin kahden pohkeen välissä.

Jatkoimme sitten ravissa keskiympyrällä. Edellispäivän tapaan nyt haluttiin nähdä topakkaa liikkumista eteen eikä hidastelua suvaittu. Välillä väistätettiin takaosaa oikealla pohkeella ympyrältä ulos, ja myös sivulle piti reagoida herkästi. Vake meni taas sellaiseen pienen jyräysmoodiin, eli liikkui kyllä eteen mutta vähän raskaasti, ja väistäessä meinasi ulkolapa juosta karkuun. Olisin halunnut olla ulko-ohjalla kevyempi, mutta jouduin pitämään sen kunnolla kädessä, jotta Vake todellakin lähti poikittamaan. Ope kannusti oleman napakka apujen kanssa, eikä jättämään pyyntöjä puolitiehen, jotta sitten pääsin myös ansaitusti myötäämään kun Vake vastasi. Lopputuloksena oli ihan napakka ravi ja asiallinen muoto, mutta olisin toivonut tuntumaan ja etuosaan vielä lisää keveyttä. Pientä etupainoisuuden makua liikkumisessa vielä oli, vaikka periaatteessa Vake ihan kivasti menikin.

Keskiympyrällä otettiin myös oikeaa laukkaa. Laukassa oli sama juttu, ei saanut luovuttaa vaan piti pyytää sinnikkäästi Vakea töihin. Laukassa nimittäin kävi niin, että kun Vake alkoi pyöristyä niin herpaannuin hetkeksi ja päästin laukan sammumaan. Ohjalla voi ja kannattaa myödätä kiitokseksi, mutta samalla pitää pohkeella pyytää eteen, jotta laukka lähtee ponnistamaan kunnolla eteenpäin. Silloinhan nimenomaan on se oikea hetki pyytää eteen, kun Vake vähän kevenee ja nostaa selkää ylös.

Vasemmassa kierroksessa tehtävänä oli toiseen päätyyn suuri ravivoltti ja siinä takaosan väistätystä ulos, tämän jälkeen laukannosto ja toisessa päädyssä laukkaympyrä. Vasemman pohkeen väistäminen toimi nyt kuin unelma, Vake väisti ravivoltilla oikein kuuliaisesti ja samalla ryhdistäytyi oikein hienoon muotoon. Muutenkin liikkumisessa oli nyt sitä kaipaamaani keveyttä, eli Vake ei enää kaatunut ohjan varaan vaan tuntui kantavan itseään selvästi paremmin. Hyvä!

Vasemmassa laukassa oli taas ongelmia kääntymisessä, joten pyysin avuksi toisen raipan ulkokäteen. Kahden raipan kanssa lähti sitten sujumaan, kun ei Vake voinutkaan puskea ulos ympyrältä ja/tai sammuttaa laukkaa. Kun poni alkoi pysyä reitillä, niin pääsin ratsastamaan laukkaa myös eteenpäin ja pyörivämmäksi. Ope kannusti pyytämään vielä vähän lisää, jotta takaosa heräsi laukkaamaan ihan oikeasti. Ilmaiseksi ei Vake hyvää laukkaa tarjonnut, mutta lopulta laukka alkoi ihan oikeasti keinua ja pyöriä kun en luovuttanut. Kyllä vaan kannatti taas ottaa se lisäraippa avuksi, niin ei tarvinnut jäädä jumittamaan kaula mutkalla vaan pitkästä aikaa saatiin Vake laukkaamaan hyvin!

Ope totesi lopuksi, että minun pitää muistaa olla ratsastuksessani topakka ja määrätietoinen eikä jättää asioita puolitiehen. Tunnistan kyllä ongelman, monesti totean aivan liian helposti että ei onnistu ja luovutan, enkä pyydä Vakelta tarpeeksi. Viime viikkoina on ollut vähän takkuisampi kausi, ja nimenomaan itse en ole ollut niin skarppina ratsastamassa vaan olen tyytynyt humputteluun. Jos ei mitään pyydä niin ei mitään saa, ainakaan Vaken tapauksessa. Tämä kahden päivän putki tunneilla oli hyvä herättely meille molemmille.