Ulkokauden päätöskisat 1.10.

© Sanna Ruotsalainen

Syksyyn mahtui vielä yhdet kisat kotikentällä, sillä lokakuun 1. päivänä hypättiin Sorsasalossa seuranmestaruuskilpailut 1-tasolla. Meille kisoista löytyi 90/80 sentin luokka, jossa arvosteluna oli hieman erikoinen 367.3. Tässä arvostelussa hypätään kaksi vaihetta, joista ensimmäisessä estekorkeus on 10 senttiä korkeampi kuin toisessa vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen isommat esteet puhtaasti selvittäneet pääsevät siis ratsastamaan aikaa matalammilla esteillä, eli arvostelu lienee omiaan tarjoamaan vauhdikasta aikaratsastusta.

Otimme Vaken kanssa kisojen alle pienet hyppytreenit keskiviikkona, jolloin menimme opettajan silmien alla muutamat verryttelyhypyt sekä radan ulkokentällä. Noin 90 sentin rata sujui treenissä varsin mukavasti, joten lähdin luottavaisella mielellä kisoihin. Toki kisarutiini on tällä hetkellä melko olematon, kun tänä vuonna on käyty kisoissa niin kovin harvakseltaan. Jonkinasteiselta jännitykseltä ei siis voitu välttyä. Radan kävely hoitui kisa-aamuna ehkä turhankin kiireellä ja huolimattomasti, sillä luokan ensimmäisten ratsukoiden joukossa starttaavana minulla oli kiire verryttelyyn. Radan ensimmäisessä vaiheessa oli haasteena kolme jokseenkin maksimimittaista okseria. Toisessa vaiheessa olikin sitten tietysti paljon huolettomamman kokoisia esteitä, mutta tiet olivat sellaiset, että heti kättelyssä luovuin sijoitusten tavoittelusta. Isolla kentällä pitkien linjojen ja vähäisten oikomismahdollisuuksien radalla ei meillä kovin realistisia mahdollisuuksia ole pärjätä.

Vake oli verryttelyssä aluksi hitaammanpuoleinen, eikä ollenkaan niin terävä ja ryhdikäs kuin olin toivonut sen kisatilanteessa olevan. Jonkin aikaa laukkailtuamme ja ensimmäisten verryttelyhyppyjen jälkeen Vake sentään alkoi herätä ja hoksata olevansa estekisoissa, eli jonkinlainen menovaihde kuitenkin löytyi. Verryttelyhyppyjä otin enimmäkseen vain 80 sentin pystylle, sillä en halunnut kerjätä hankaluuksia verryttelyyn. Kertaalleen hyppäsimme vähän korkeamman okserin, joka sekin ylittyi sujuvasti.

Itse suoritukseen Vake lähti ihan terävästi, mutta parempaakin imua olisi esteille olla. Kaiken lisäksi olin itse ensimmäisellä esteellä vähän liikkeen edellä, ja niinpä töksäytettiin siihen miniaskel, jolloin rytmiin tuli heti alkajaisiksi pieni katkos. Tällainen aloitus ei lupaa kauhean hyvää, mutta pidin onneksi pään kylmänä kaartaessamme kakkosesteelle, joka oli yksi niistä jännittävän isoilta näyttäneistä oksereista. En hätäillyt, vaan annoin Vaken mennä hieman lähelle estettä, ja näin hypystä tulikin ihan näppärä. Kaarevan linjan päässä olevalle kolmosesteelle sen sijaan mentiin vähän vyörymällä, joten sen ylittyi aika läheltä ja löysästi. Neloseste oli jälleen Iso Okseri, mutta onnistuin ratsastamaan tähän asiallisen lähestymisen, ja Vakehan nosti etujalkojansa hyppyn oikein nohevasti. Seuraava pysty ylittyi vähän puolihuolimattomasti, ja radan kolmannelle Isolle Okserille ei päästy tarpeeksi sujuvasti, vaan töpöaskel tuli esteen eteen. Tästäkin paikasta Vake kuitenkin pääsi varsin näppärästi yli, ja kun vielä radan seitsemäskin este ylittyi puhtaasti, pääsimme jatkamaan toiseen vaiheeseen.

Toisessa vaiheessa homma sitten meni vähän höpöksi, sillä ilmeisesti lakkasin ratsastamasta kunnolla, kun esteet eivät olleet enää niin isoja. Aluksi mennä viipotimme pitkänä eteenpäin ja loikimme esteet vähän turhankin kaukaa. Pysty-pysty-sarjan Vake selvitti kyllä hienosti, vaikka väli olikin sille aika pitkä. Sarjan jälkeen ratsastin tarpeettomankin pitkän ja aikaa tuhlaavan kaarteen, mutta silti "onnistuin" tulemaan seuraavalle esteelle kehnolla linjalla niin, että Vake pääsi liiraamaan lapaansa ulos vasemmalle. Tämän seurauksena tuli kömpelö ja töksähtävä hyppy, johon laukka sitten hyytyikin. Saman linjan seuraavalla esteellä Vake sai jo pelastaa ratsastajan, sillä tulimme esteelle liian hidasta laukkaa ja vasemmalle lavalle kammeten. Takapuomi pysyi vain tuurilla ylhäällä. Onneksi jäljellä oli enää pari pientä ja helppoa pystyä, ja tulihan niistä köröteltyä yli, mutta olisin kyllä saanut ratsastaa nämäkin paljon määrätietoisemmin ja järkevämmin. Nyt ikään kuin luovutin ja heittäydyin aivan avuttomaksi siinä vaiheessa, kun meno alkoi hyytyä. Maaliin kuitenkin tulimme muutaman esteen kolinoista huolimatta puhtaalla suorituksella, ja se oli yksinomaan Vaken ansiota.

En ollut rataan oikein tyytyväinen, sillä etenkin toisen vaiheen loppu oli luokattoman huonoa ratsastusta. Perusvaiheessa sentään vielä tsemppasin jonkin verran, mutta toisessa vaiheessa herpaannuin täysin. Vake kyllä suoritti tasaisen varmasti, ja sen työpanokseen olin toki tyytyväinen, hyppäsihän se erittäin urheasti kaiken vaikkei kuski tänään ihan täysillä mukana juonessa ollutkaan. Vakellakaan ei ollut sitä aivan parasta kipinää tänään, eli minusta vaikutti ettei se ollut aivan pohkeen edessä eikä imenyt tarpeeksi esteille, ja siksi meno tuntui vähän hankalalta. Toisaalta ykkösvaiheessa ja vielä kakkosvaiheen alkupuoliskolla meillä oli varsin hyvä, tasainen rytmi päällä, ja sen ansiosta esteet ylittyivät varmalla otteella vaikkeivät paikat aina ihan nappiin osuneetkaan. Ehdottomasti parhaiten ratsastin ne pari ysikympin okseria eli radan toisen ja neljännen esteen, ja ne Vake hyppäsikin oikein hyvin. Pienemmille esteille oli vaan vaikeampi löytää nyt sitä oikeaa virettä. Ehkä ei pidä kuitenkaan olla liian negatiivinen, vaan voin olla tyytyväinen siihen, että pystyimme hyppäämään loppujen lopuksi ihan kelvollisen ja puhtaan radan 90 sentin tasolla myös tällaisena päivänä, kun se paras vire ainakin ratsastajalta puuttui. Suoritusvarmuus on siis kohdallaan, ja onhan Vake nyt vaan ihan kauhean hyvä tässä hommassa.

Yhteensä "kisakauden" saldoksi muodostui 7 estestarttia, joista yksi 70 cm tasolla, kaksi 80 cm tasolla, kolme 90 cm tasolla ja lopuksi vielä tämä 90/80 sentin rata. Vake hyppäsi kaikki radat ilman estevirheitä lukuun ottamatta siinä ainokaisessa 70 sentin luokassa pudotettua puomia, joten kyllähän se on aivan erinomaisen hienosti tehnyt työnsä.

Minin valmennuksessa 29.-30.9.2017

Mini Wahlberg oli taas Savossa käymässä ja poikkesi meitäkin valmentamassa 29. ja 30. syyskuuta. Molempina päivinä mentiin 45 minuutin yksityistunti ja jälkimmäiseltä päivältä tuli kivasti myös videota katsottavaksi.

Aloitimme kumpanakin päivänä pienellä laukkaverryttelyllä, kun vihjaisin, että Vake on viime aikoina tuntunut käynnistyvän kunnolla vasta pienen laukkapätkän jälkeen. Vake meinasi tietenkin aluksi jumittaa laukassa, ja minun oli hankala istua liikkeen mukana ja istunnalla puskematta. Sainkin sitten vinkiksi irrottaa sisäkäden ohjasta ja antaa sen roikkua alhaalla reiden vieressä, ja tällä kädellä saatoin samalla käyttää kevyesti raippaa jos ei Vake meinannut laukata itse eteenpäin. Homman jujuna oli, että kättä roikottaessa sain koko yläkroppaa rentoutettua ja hartioita taakse, jolloin pääsinkin aivan automaattisesti myös laukan mukaan paremmin. Olipa erikoista! Mini painotti erityisesti laukkaa koskien, että en saa yhtään ylläpitää liikkumista tai kannatella hevosta millään tavalla, vaan Vaken tulee aivan itse ylläpitää liikkeensä ja muotonsa. Vake kun on valitettavasti oppinut, että sen tarvitsee laukata vain juuri niin kauan kuin sitä koko ajan vähän käsketään. Tästä meidän täytyy opetella eroon.

Perjantaina ohjelmassa oli muun muassa peruutuksia. Mini opetti peruutuksen ratsastamisen pelkällä ohjalla, sillä pohjetta ei haluta mukaan sekoittamaan asioita ja antamaan ristiriitaisia ohjeita hevoselle. Paikallaan seisoessa siis otettiin ohjaan vähän lisää painetta, ja heti, kun Vake aavistuksen verran siirsi painoaan taaksepäin, tuli myötäys. Näin jatkettiin myödäten heti aikeestakin astua taaksepäin sekä pyytäen sitten taas heti uudestaan ja vähän enemmän. Ei siinä kauan mennyt, kun Vake oppi, että pysähdyksessä paineen lisäys ohjassa tarkoittaa taaksepäin menemistä. Jos peruutus meinasi lähteä vinoon, korjattiin tilanne vastakkaisen puolen ohjalla kaulaa suoristaen. Kun hevosen kaula vain on suorassa niin se myös peruuttaa suoraan, ja vinoon peruutus lähtee siinä vaiheessa kun kaula tai pää kääntyy vinoon.

Pysähdystä ja peruutusta hyödynnettiin myös laukannostojen harjoitteluun. Laukannostoja siis tehtiin suoraan peruutuksesta, ja pienen laukkapätkän jälkeen otettiin aina uudestaan seis ja peruutus. Toki laukasta pysähtyessä sai ottaa tarpeellisen määrän ravi- tai käyntiaskeleita, eikä siirtymisessä siis saanut kiskoa ohjalla vaan se tuli tehdä pehmeästi ja kevyesti. Tämä oli oikein hyvä tehtävä Vaken herättelyyn, ja se jo melkein "kuumui" laukan ja peruutusten vuorottelusta. Niinpä se liikkui tunnin lopuksi oikein mainiolla energialla.

Toisena valmennuspäivänä ratsastettiin liikettä, jota Mini kutsui käyntipiruetiksi. Nämä piruetit olivat ikään kuin laajoja takaosakäännöksiä, joissa oli tärkeää pysyä koko ajan liikkeessä eteenpäin ja takaosa sai mielellään astua vähän ristiinkin. Valmisteluna toimi loiva avotaivutus. Näitä piruetteja Vake teki itse asiassa oikein hyvin, kunhan vaan saimme jutun juonesta kiinni. Piruetin avulla Vake ryhdistäytyi oikein hyvään muotoon ja pehmeästi tuntumalle, ja todellakin keveni edestä piruettia pyöräyttäessään. Tehtävään lisättiin myöhemmin ravia loivassa avotaivutuksessa piruettien välille, ja lopulta piruetin päätteeksi nostettiin laukka suoralle linjalle. Laukannostot jäivät kyllä vielä aivan liian hitaiksi, ja niinpä ei piruetissa tapahtunut painonsiirto taakse oikein poikinut haluttuja hyötyjä laukan kannalta. Muutenkin Vake vähän jumitteli, kun olisi pitänyt laukata suoraan ilman aidan tukea.

Lauantaina tehtiin lisäksi muutamia sulkutaivutuksia, avoja ja ympyrällä takaosan siirtoa ulospäin. Ravissa Vake ei kulkenut niin pehmeästi ja hienosti kuin käynnissä, vaan jokin jäi vielä puuttumaan. Hyviä pätkiä toki tuli muutama askel kerrallaan, ja etenkin sulkutaivutusten avulla tuli ryhtiä etuosaan. Keskityimme jälleen erityisesti siihen, että muistaisin kantaa omaa kroppaani ja käsiäni kunnolla. Kyllä Vakekin selvästi oli parempi niinä hetkinä, kun nostin katseen ylös, käänsin hartioita hieman taakse ja hain kyynärpäihin kulman. Perusvirheeni kun on antaa käsien olla suorana alhaalla ja samalla ranteetkin ovat jotenkin löysät, ja tämän seurauksena Vake ei oikein voi muuta kuin kyntää etupainoisena eikä tuntumakaan tosiaan pysy tasaisena. Harjoitusta, harjoitusta vaaditaan, jotta oikea asento jäisi lihasmuistiin, kun se väärä asento niin pahasti päässyt juurtumaan tavaksi.

Käyntityöskentelystä piruettien parissa tuli kehuja ja tähän osuuteen oli itsekin oikein tyytyväinen. Lopuksi Mini vielä muistutti paitsi oman kropan kantamisesta myös siitä, että malttaisin aina palkita Vakea "hiljaisuudella" kun se menee hyvin. Minun pitää muistaa, että hyvin meneminen ei tarkoita täydellisyyttä, vaan asiat on pilkottava sopivan pieniin eriin enkä voi vaatia Vakelta kaikkea kerralla. Jos se ravaa hyvässä tahdissa itse eteenpäin, niin minun pitää istua rauhassa ja antaa sen ravata, eikä olla saman tien vaatimassa sitä, tätä ja tuota asiaa lisää. Reaktiot pohkeelle voi ja pitää vaatia tapahtumaan heti eikä kohta, mutta jatkuvasti ei pidä pommittaa erilaisilla avuilla ja vaatimuksilla. Minun ei pidä pelätä, että esimerkiksi pyöreys katoaa jos en koko ajan puuhaa jotakin, vaan se kyllä löytyy uudestaan vaikka pääsisikin välillä herpaantumaan. Videot olivat tällä kertaa myös hyvä lisä oppimiseen, sillä niistä saatoin todeta ihan omin silminkin, kuinka käsien kantaminen tai kantamattomuus todellakin vaikuttaa koko pakettiin. Siinä on asia, jolle on heti tehtävä jotain!

Syksyn kuulumisia

Sunnuntailenkki syysauringossa 24.9.

Blogin puolella on ollut viime aikoina hiljaisempaa, mutta arki Vaken kanssa on sujunut viikosta toiseen jokseenkin totutulla rytmillä. Koulutunneilla on käyty suunnilleen kerran viikossa ja viikoittain ollaan oltu myös estetreenissä. Sanna on ratsastanut Vakella yleensä kerran viikossa, ja yhtenä päivänä viikossa teen Vaken kanssa tunnin talutuslenkin. Pidemmillä maastoilla ei ole viime aikoina käyty, mutta muuten olen ahkerasti hyödyntänyt ulkoilumahdollisuuksia nyt kun vielä kelit ja riittävä valo arki-iltoinakin sen sallivat. Käytännössä siis jokainen liikutus, olipa kyseessä sitten valmennus tai omatoimitreeni, on alkanut vähintään 10 minuutin mutta usein puolenkin tunnin maastokävelyllä lähipoluilla.

Kouluratsastuksen saralla on parhaimmillaan koettu oikein mukavia hetkiä niin tunneilla kuin omissakin harjoituksissa. Parhaimpia päivinä Vaken liikkuminen ravissa on tuntunut niin kevyeltä ja sujuvalta, että kuvittelen ihan oikeasti pientä edistystä tapahtuneen. Laukka on edelleen vähän on-off-juttu, mutta hyvinä päivinä sekin rullaa jo ihan pyöreästi ja hyvässä rytmissä. Sitten on taas vuorostaan niitä nihkeämpiä päiviä tai viikkoja, kun touhu tuntuu taantuvan lähes alkupisteeseensä, ja meno on perinteistä etupainoista maamyyrää. Kun vaan tietäisi, mikä silloin meni vikaan verrattuna niihin kertoihin, kun kakki toimi ja poni oli kevyt ja ratsastajakin vähän osasi. Onko ongelmana ratsastajan henkinen tila, ratsastajan fyysinen tila, hevosen henkinen tila vai hevosen fyysinen tila? Etenkin tunnit on pidetty nyt useasti maneesissa, ja siellä Vake taitaa liikkua vähän nihkeämmin kuin ulkona. Ravi on ollut etenkin maneesissa ratsastuksen aluksi aika tukkoisaa, mutta yleensä pieni laukkaverryttely on korjannut tilannetta huomattavasti. Olenkin usein huomannut, että on turha jäädä käynnissä ja ravissa piipertämään jos tuntuu hankalalta, vaan ensin laukkaa alle, vaikka sekin olisi aluksi jumittelua. Laukan jälkeen ravi kulkee sitten aivan eri malliin ja kuten sanottua, parhaimpina päivinä jopa tosi hyvin.

9.9. olimme Maria Pyykösen pitämällä tunnilla. Maria oli minulle ihan uusi tuttavuus, ja tiedän kyllä, mitä sanotaan liian monen eri valmentajan tunneilla käymisestä, mutta osallistuinpa nyt kuitenkin. Maria piti istuntapainotteisen tunnin, ja istuntaa lähestyttiin paljolti Aira Toivolalta tuttujen oppien mukaisesti. Omalta osaltani tunti sujui kyllä aivan hävettävän huonosti. Vakella oli oikein kunnon nihkeyspäivä, päädyin puskemaan sitä eteenpäin ja yritykseni korjata istuntaa annettujen ohjeiden mukaisesti taisivat mennä yliyrittämisen puolelle niin että olin kropastani aivan tönkkö ja jännittynyt. Eihän se Vake sitten halunnut liikkua yhtään mihinkään, ja kaikki oli vähän vaikeaa. Vieraan valmentajan tunnilla vaan sitten hävettää vielä kahta kauheammin ja tekisi mieli selitellä että ei me aina ihan näin kehnoja olla.

Käväisimme myöskin toistamiseen tälle vuodelle koulukisoissa kotikentällä 16.9. Ohjelma oli sama Helppo C E.B. Special jonka möngimme läpi keväällä kaikkien aikojen pohjanoteerauksella. Kisoja edeltävänä iltana Vake liikkui ehkä paremmin kuin ikinä. Tuolloin kävelimme ensin puolen tunnin maastolenkin, ja käväisimme kentällä ravaamassa ja laukkaamassa noin vartin verran. Vake liikkui niin kevyesti ja sujuvasti ettei olisi todeksi uskonut. Niin tyhmä en kuitenkaan ole, että olisin kuvitellut saman onnistuvan kisapäivänä. Aloitin silti myös kisaverryttelyn puolen tunnin maastokävelyllä, mikä olikin erittäin hyvä ratkaisu. Pääsimme pois kisapaikan hulinasta kävelemään yksin kaikessa rauhassa, ja näin Vake sai verrytellä ilman että sen kanssa tarvitsi pakertaa ruuhkaisella verryttelyalueella ahdistumassa yhtään kauemmin kuin oli pakko. Kun sinne verkkakentälle asti pääsimme niin Vakehan olikin jopa ihan reipas, eikä siis vielä verryttelyssä liimannut kavioitaan kenttään. Uskon, että jos olisin itse kyennyt ratsastamaan verryttelyssä hyvin, niin Vake olisi voinut nyt toimiakin kisatilanteessa. Siihen en kuitenkaan pystynyt, vaan kisatilanne teki omasta ratsastuksesta vähän tönkköä ja puolivillaista. Niinpä Vakekin oli sitten vähän tönkkö ja puolivillainen. Radalla se hieman hyytyi ja jäi pohkeen taakse, mutta eteni kuitenkin ravissa tunnistettavassa askellajissa ja omasta mielestäni vain laukassa varsinaisesti jumitettiin. Ohjelman paras osuus oli käynti, se oli suorastaan sujuvaa ja pehmeää! Eihän meidän ratamme toki mikään hyvä ollut, mutta ei alittanut odotuksia siinä määrin että olisi tarvinnut pettymystä tuntea. Tulos oli 59% ja risat ja emme olleet läheskään luokan jumboja. Koulukisat menivät nyt siis ainakin paljon paremmin kuin keväällä!

Hyppääminen on sujunut pääsääntöisesti oikein kivasti. Syyskuun alussa 4.-5.9. pidettiin vielä Bennyn kaksipäiväiset estevalmennukset kisakentällä, mutta muuten on hypätty enimmäkseen maneesissa. Bennyn valmennuksessa ensimmäinen päivä meni suorastaan todella hyvin Vaken ollessa energinen ja kevyt. Sehän tuntui laukkaavan ikään kuin ylöspäin, ja esteille oli helppo lähestyä. Noin 80-90 sentin ratatehtävät sujuivat oikein näppärästi. Toisena päivänä oli sitten harmillisesti epäsujuvampaa, vaikka Vake olikin edelleen ihan reipas ja kevyt. Silloin tosin tehtävä olikin meille hankala, sillä hyppäsimme kolmen pystyn linjaa, jossa välit olivat Vakelle tosi pitkät kolmella laukalla mutta ahtaahkot neljällä laukalla. Säätely ei siis toiminut tarpeeksi hyvin tällaisilla hankalilla etäisyyksillä ja Vake alkoi ahtaissa paikoissa puskea kovasti vinoon saadakseen esteen edessä tilaa. Benny kuitenkin totesi, että ei kannata yrittää korjata Vakea liikaa, koska se kyllä tietää oikein hyvin mitä tekee.

Maneesihyppelyissä trendinä on ollut se, että pikkuesteillä meno vähän takkuaa eli laukka ei aina pyöri tarpeeksi ja kaarteissa poni kampeaa sisälle, mutta esteiden noustessa alkaakin yhtäkkiä kulkea oikein sujuvasti ja helposti. Noin 90 sentin tehtäviä on nyt hypelty myös maneesissa ja sillä korkeudella tosiaan tsemppaamme sekä minä että Vake huomattavasti paremmin kuin pienemmillä esteillä. 19.9. meillä oli maneesissa suorastaan superhyvin sujunut tunti, jolloin Vake oli skarppina ja terävänä jo heti maapuomeilla ja verryttelyesteillä. Alussa esiintyi sellaista kiemurtelua ja pientä pompahtelua jota Vake harrastaa silloin, kun se on oikein hyvällä tavalla hereillä. Kiemurtelu jäi pian pois, ja Vake oli läpi tunnin kevyt ja hyvin etenevä. Esteitä kohti oli sellainen hyvä imu, joka teki paikkojen löytämisestä helppoa, ja niinpä kaikki sujui kuin rasvattu, vaikka tehtäväradan esteet nousivat pian sinne 90 senttiin tai jopa ylikin ja tehtäviin kuului myös laukkaa syöviä tiukkoja käännöksiä. Vake tuntui ponnistavan hyppyihin aivan poikkeuksellisen pontevasti eli se vain ryöminyt esteiden yli vaan HYPPÄSI. Opella oli tietenkin pelisilmää vähän nostaa esteitä tällaisena päivänä, ja lopuksi hyppäsimme radan, johon sisältyvä kahteen kertaan hypättävä pysty oli ainakin metrin korkeudessa, open mukaan peräti 105 cm. Vake hyppäsi tämän esteen molemmilla kerroilla aivan hurjan hyvin ja oikein tunsin, kuinka se nosti etuosaansa ja meni yli kevyen ja helpon oloisesti. Se osaa! Me osataan!

Syyskuun lopulla pääsimme pistäytymään pitkästä aikaa myös raviradalla muutamaankin otteeseen. Perjantaina 22.9. sattui olemaan seuraa radalle, joten kävimme laukkaamassa sen pari kertaa ympäri. Vake oli supertasainen puksutin kavereiden perässä laukatessaan, ja kaksi päivää myöhemmin uskaltauduin laukkaamaan radan ympäri myös yksin. Ilman edellä menevää vetohevosta Vake meinasi hieman jumittaa, ja päivä oli vieläpä niin lämmin että karvaturri oli suorastaan lötkö. Eipähän ollut ainakaan käsistä lähdössä vaan radan kierto onnistui erinomaisen turvallisesti myös yksin. Raviradalla käyminen pitäisi kyllä ottaa ihan säännölliseksi tavaksi ja rutiiniksi. Kierroksen tai kahden laukkaaminen tekee hyvää niin Vaken kropalle kuin mielellekin ja onhan se minustakin hauskaa.

Minin valmennus 25.-26.8.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna meitä kävi valmentamassa toistamiseen Mini Wahlberg. Kesäkuussa siis olimme Vaken kanssa Minin opetuksessa ensimmäistä kertaa. Silloin jäi mieleen hautumaan monia hyviä oivalluksia, vaikka toki kävikin juuri siten kuin uuden ja erilaisilla periaatteilla opettavan valmentajan tunnilla ensi alkuun helposti käy, eli ratsastus taantui suurimmaksi osaksi aivan alkeistason köpötykseksi. Hyvin pienillä korjauksilla saatiin kuitenkin niin oikealta tuntuvia asioita aikaiseksi, että odotin Minin seuraavaa vierailua jo kovasti.

Tälläkin kertaa Mini piti meille kahtena peräkkäisenä päivänä 45 minuutin valmennukset. Paljon tuli kertauksena samoja asioita kuin viimeksi, mutta myös tosi hyviä uusia juttuja. Hevosen suoristaminen oli tietysti edelleen valokeilassa, ja työskentelimme etenkin avo- ja sulkutaivutusten parissa. Myös ympyrän pienentäminen ja suurentaminen sekä laajat takaosakäännökset kuuluivat tehtäviin. Tällä kertaa päästiin jo ratsastamaan aavistuksen verran eteenkin ja enemmän ns. normaalitempossa, vaikka hidastamisen kautta asioita edelleen lähestyttiinkin eikä tempon lisääminen saanut koskaan tulla etuosan kannattelun kustannuksella.

Mini painotti koko ajan tietenkin eleettömyyttä ja keveyttä sekä kaiken ylimääräisen tekemisen karsimista, eli sain toden teolla keskittyä vain tarkoituksenmukaisten apujen käyttämiseen. Pyrkimyksenä oli myöskin erottaa eri asioita tarkoittavat avut selkeästi toisistaan. Eteenpäin siis pyydetään aina kahdella pohkeella yhtä aikaa, kun taas pelkkä vasen tai oikea pohje yksinään ei pyydä eteen. Erotimme toisistaan myös reippaampaa käyntiä pyytävän avun (yksi merkki molemmilla pohkeilla yhtä aikaa) ja käynnistä raviin siirtävän avun (kaksi nopeaa perättäistä merkkiä molemmilla pohkeilla).

Uutena asiana Mini opasti minulle "yläpohkeen" (tai miksi sitä nyt haluaakaan kutsua) käyttöä apuna taivuttamisessa. Ideana siis oli sulkea reisi aivan kevyesti kohti hevosta sen sijaan, että olisin käyttänyt tavutukseen sisäpohjetta. Ei mitään puristusta reidellä, vaan sellainen hienovarainen pieni muutos jalan asennossa. Kuulostaa oudolta ja hankala oikein selittääkään mitä tässä tehtiin, mutta Vake vastasi tähän mielestäni tosi hyvin, kunhan vain en alkanut liioitella ja yhtään puristaa reidellä. Tällainen "reidellä taivuttaminen" myös vapautti pohkeet kätevästi eteen ratsastamiseen, kun niillä ei tarvinnut ohjailla suuntaa ja taivutusta. Avotaivutuksen ratsastamisessa ei pohjetta käytetty käytännössä ollenkaan (paitsi pyytämään liikettä isommin eteen), vaan hevonen ohjattiin kolmelle uralle istunnan ja ohjan avulla. Ensimmäisenä päivänä Vake heitti avossa vasemmalle takaosansa helposti väistöön, mutta toisena päivänä vasen avo sujui lyhyitä pätkiä oikein mallikkaasti. Oikeassa kierroksessa puolestaan piti olla tarkkana, että ulkolapa tuli liikkeeseen kunnolla mukaan ja etuosa tosiaan siirtyi sisäänpäin sen sijaan että vain kaula taipui. Apuna tässä oli myös kevyt raipan kosketus tai painaminen ulkolapaa vasten. Mini halusi erityisesti, että oppisin itse erottamaan, milloin etuosa on avotaivutuksessa rehellisesti mukana ja mikä on se hetki, kun ulkolapa karkaa. Näin pystyisin sitten itsenäisesti työstämään avotaivutusta oikein. Suosituksena on, että ratsastaisin avotaivutusta nimenomaan ravissa, kun taas sulkutaivutus on meille hyvä harjoitus sekä käynnissä että ravissa.

Sulkutaivutus on aina ollut itselleni avoa selkeämpi liike ja niin oli nytkin. Vake teki erityisesti toisena päivänä erittäin hyvää sulkutaivutusta käynnissä, ja tästä saimme Miniltä vuolaasti kehuja. Vasemmalle sulkutehtävä (lävistäjä sulkua ja voltteja matkan varrella) onnistui superpehmeästi, ja myös vaikeampaan suuntaan eli oikealle tuli tarkalla keskittymisellä oikein mallikelpoista sulkutaivutusta. Vake ryhdistäytyi ja suoristui tehtävässä hyvin sekä tuli tosi hyvää muotoon. Tärkeää oli kiinnittää huomiota sekä liikkeen aloitukseen että lopetukseen: uralta lähdettiin hieman etuosa edellä eli sulku aloitettiin avotaivutuksen kautta, ja lävistäjän lopussa oli tärkeää tulla suoristukseen etu- ja takaosa yhtä matkaa. Sain myös ratsastaa pieniä temponvaihteluita ravissa sekä avo- että sulkutaivutusten sisällä. Kun avo/sulku oli toteutettu pitkälti istunnan kautta ja "yläpohkeella" taivuttaen, sain pohkeen näppärästi valjastettua eteenpäin ratsastamiseen ilman, että se olisi sekoittunut sivulle pyytävien apujen kanssa. Istunta ja ohja säilyttivät taivutuksen ja sivuliikkeen, ja molemmat pohkeet pyysivät samalla ravia hieman suuremmaksi. Näin tuli avoihin ja sulkuihin vielä mukavasti letkeyttä lisää, kun Vake hieman kasvatti ravia kadottamatta kuitenkaan taivutusta ja sivusuuntaista liikettä.

Laukkaa otimme molempina päivinä aika lyhyesti. Ekana päivänä pieni laukkapätkä olikin se, mikä vasta irrotteli Vaken liikkumaan kunnolla, kun taas toisena päivänä letkeä ja sujuva liike ravissa löytyi paremmin alusta alkaen. Laukassa jäi pieni jumi päälle ja pyöreys katosi, mutta ainakin Vake esitti nyt paljon parempaa ja pyörivämpää laukkaa kuin kesäkuussa Minin tunnilla. Nythän se jopa pysyi reitillä eikä karannut kaula mutkalla minnekään! Toisena päivänä teimme myös hetken aikaa laukannostoja ravista vuorotellen lyhyitä pätkiä myötä- ja vastalaukkaa, ja Vake oli oikein hyvin kuulolla nostaen aina halutun laukan rytmin juuri herpaantumatta.

Istuntaan kiinnitettiin myös paljon huomiota. Mini muistutti, että minun on ensiarvoisen tärkeää kantaa oma kroppani sekä käteni kunnolla, sillä vain siten Vake voi alkaa kantaa itseään. Vasemmassa kierroksessa tämä kantaminen alkoi valmennuksen lopulla onnistua hyvin ja koko ratsukkoon tuli aivan uudenlaista ryhtiä. Kierroksen vaihtuessa oikeaan tapahtuu kuitenkin tyypillisesti romahdus etupainoiseksi ja ryhdittömäksi sekä minulla että Vakella.

Toisen valmennuspäivän päättyessä olin tosi tyytyväinen siihen, mitä olimme saaneet aikaan. Alku oli perjantaina vähän nihkeä, mutta tehtävien ja korjausten kautta Vake alkoi kulkea koko ajan paremmin ja paremmin. Keveys ja rentous säilyivät koko ajan samalla, kun Vake nousi parempaan ryhtiin ja alkoi liikkua sujuvammin. Parhaimmillaan tavoitettiin tosi hyvä tuntuma, joka oli kevyt ja tasainen. Minulle jäi sellainen olo että, olimme selvästi edistyneet edellisestä valmennuskerrasta ja nyt tässä touhussa alkoi olla jo jotain tolkkuakin. Mini sai minut ratsastamaan harvinaisen hyvin: yhtä aikaa tehokkaasti ja määrätietoisesti mutta rennosti, pehmeästi ja kevyesti. Omin päin on samaan hyvin vaikea päästä, mutta kyllä tästä tarttui taas hyviä työkaluja mukaan omatoimiseenkin harjoitteluun. Aivan lopuksi Mini vielä muistutti yhdestä tärkeästä periaatteestaan: ratsasta hevosen aivoja, älä niinkään sen kroppaa.

Minin treeneissä oli lisäkseni myös Minin pidempiaikainen oppilas Sanna, joka ratsastaa Vakellakin säännöllisesti. Sannan ja lainaratsun valmennuksesta löytyy kuvia ja tarinaa Tiian blogista, kannattaa kurkata myös sinne!

Suoristuksen tapailua

Maanantaina 21.8. olimme Vaken kanssa kolmen ratsukon koulutunnilla. Vake ei vaikuttanut aluksi kaikkein innokkaimmalta ratsulta vaan oli tänään vähän haluttoman ja edestä raskaan oloinen, mutta annoin sen taapertaa itsenäiset alkuravit ilman liikaa painostusta. Verryttely jatkui vielä hetken aikaa open johdolla ympyrällä, jossa otettiin myös pieni pätkä oikeaa laukkaa. Laukka toimi onneksi jonkinlaisena herättelijänä, ja aika pienellä patistelulla Vakelle löytyi suhteellisen hyvässä rytmissä pyörivä laukka, jota pääsin istumaankin melko asiallisesti.

Suoruutta ja taivutusta työstettiin tällä kertaa oikein näppärällä tehtävällä. Ratsastimme käynnissä pitkät sivut reilusti uran sisäpuolella vastatavutuksessa, eli vasemmassa kierroksessa takaosa oli oikealla ja asetus ja taivutus menosuuntaan eli myöskin oikealle. Tästä siirryttiin suoraan raviin samalla suoristaen, ja päädyn läpi ravattiin myötäasetuksessa. Vastataivutus oli meille vaikeampi juuri tähän suuntaan, mutta siinäpä tuli nimenomaan ratsastettua tehokkaasti oikeaa pohjetta läpi ja suoruutta hevoseen. Aluksi Vake tarjosi vain poikitusta melko suoralla rungolla ja vielä oikeaa lapaa edelle puskien, mutta kun korjasin tilannetta oikealla pohkeella JA muistin siirtää omaa painoani selkeästi vasemmalta oikealle pehmeni Vake taivutuksessa selvästi ja keveni samalla etuosasta. Raviin lähteminen oli aluksi liian hidasta, mutta kun sain Vaken vielä siirtymään ryhdikkäästä vastataivutuksesta napakasti raviin, niin lyhyellä sivulla ravi oli kerrassaan kivan tuntuista. Poni oli kevyt ja suora, kun oikea kylki oli vastataivutuksella saatu hallintaan. Ravi eteni rauhallisesti mutta hyvässä tahdissa aktiivisena, ja opekin kehui nyt hyvää ravia. Tehtävä oli meille todellakin erittäin toimiva,

Välissä menimme hetken ravia ympyrällä, missä ratsastettiin vasta-asettaen. Vaikka äskeisessä tehtävässä oli tapahtunut selvästi hetkellistä suoristamista, oli Vake kuitenkin vasemmassa kierroksessa vielä hieman jähmeä asettaa oikealle ja oikea lapa meinasi hieman puskea ulos. Suunnan vaihtuessa oikeaan kierrokseen tehtäväksi tuli avotaivutusta käynnissä toisella pitkällä sivulla sekä loiva kiemura ravissa toiselle sivulle. Avotaivutus on meille nimenomaan oikealle hankala, joten siinä oli hieman hakemista. Vain pari askelta kerrallaan sain ratsastettua niin, että Vake taipui oikealle rehellisesti ja keveni edestä.

Lopuksi otettiin vielä hieman vasenta laukkaa ympyrällä. Pienen alkunihkeilyn jälkeen laukka lähti rullaamaan mukavasti, ja laukka oli parhaimmillaan varsin pyöreää ja letkeää. Laukan jälkeen kokoonnuttiin vielä ravissa keskiympyrälle oikeassa kierroksessa. Vake ravasi nyt hyvin eteenpäin, mutta huomasin, ettei oikea pohje ollut edelleenkään täysin läpi vaan Vake puski hieman oikeaa lapaa sisään. Tämän seurauksena se oli myös vähän painava ohjalle. Ope muistutteli kantamaan kädet ylhäällä ja edessä sekä totesi, että Vake tulee ravissakin pyöreämmäksi kun nostan käsiä vähän ylöspäin enkä paina niitä alas harjaan. Hetkittäin sain Vaken asettumaan ja taipumaan oikealle hieman pehmeämmin, mutta vähän vaikeaksi tämä oikea kierros tänään jäi.

Ei Vake ollenkaan hassummin liikkunut, mutta vielä se saisi suoristua lisää ja joskus on oikea puoli ollut paremminkin "läpi" kuin tänään. Yleisesti ottaen tällä hetkellä on kyllä selvästi hyvä kausi menossa ja ihan jotain edistystäkin tapahtunut. Tämä näkyy etenkin laukassa, joka on alkukesän jumivaiheen jälkeen alkanut toimia paljon paremmin. Uskoakseni Vake on laukassa vähän suoristunut, jolloin pääsen paremmin istumaan laukkaa kun poni ei liiraa itseään mutkalle. Kun taas istun paremmin liikkeen mukana, niin Vake kykenee pyörittämään laukkaa sujuvammin, ja näin sillä ei sitten olekaan tarvetta liirata aivan niin pahasti vinoon. Näin taas kaikki vaikuttaa kaikkeen niin hyvässä kuin pahassakin.

Viikko 33: leppoistelujakso

Juuri kun Vakella oli ollut tarkoituksella muutama aivan kevyt päivä, sairastuin itse ja treenit jäivät väliin. Sunnuntaina 13.8. ja maanantaina 14.8. Vake sai onneksi liikuntaa Sannan ratsastaessa sillä, mutta tiistaina tuli täysvapaa eli tarhassamöllötyspäivä. Keskiviikkona pääsin onneksi jo itse tallille, mutta jouduin ottamaan koko loppuviikon vielä kevyesti oman kunnon vuoksi.

Keskiviikkona 16.8. Vake siis pääsi kävelylle ja minä istumaan sen selässä itseäni rasittamatta. Teimmekin tunnin mittaisen kävelyn, johon sisältyi siirtolapuutarhan lenkki. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kävin Vaken kanssa näin "kaukana" ja autotietäkin pitkin lenkillä ratsain ja ihan yksin. Taluttaen on tietenkin käyty vaikka missä ja kuinka paljon, ja toisen hevosen perässä Vakella voi ratsastaa vaikka keskelle toria. Yksin maastoilu ilman edellä kulkevaa hevosta tai ihmistä on vaatinut Vakelta totuttelua, mutta edistysaskeleita on rauhalliseen tahtiin otettu. Ensin on tehty tallin pihasta lähtevän verryttelylenkin ratsastaminen yksin jokapäiväiseksi asiaksi sekä käyty ilman hevosseuraa pitkiäkin talutuslenkkejä, mikä onkin aina sujunut rennosti ja täysin ongelmitta. Nyt sitten vihdoin laajennettiin yksin ratsastettavaa aluetta tutuksi käyneeseen siirtolapuutarhan lenkkiin. Hyvin ja rennosti kierros Vakelta sujuikin. Kiirettä ei ole asian kanssa pidetty, mutta näin on ihan vaivihkaa päästy yksin maastossa käymisen osalta eteenpäin.

Sekä torstaina 17.8. että perjantaina 18.8. ratsastin reilut verryttelyn metsän puolella, mutta nyt vain lähilenkkiä kiertäen ja otin mukaan myös ravia ja laukkaa. Lisäksi pyörähdimme hieman kentällä molempina päivinä. Torstaina Vake tuntui kentällä ravatessa ja laukatessa tosi hyvältä ja kevyen ryhdikkäältä, ja olikin tosi harmi, että en ollut riittävässä ratsastuskunnossa vaan jouduin tyytymään vain ihan pieniin maistiaisiin. Laukkaaminen tuntui kovin rankalta itselleni, mutta Vake kyllä laukkasi tosi napakasti ja pyöristyen etenkin vasemmalle. Harmi, ettei tosiaan oma vointi sallinut nyt mennä laukkaa enempää! Ravissakin Vake oli ihanan kevyt ja kantoi itseään, eikä minun tosiaankaan tarvinnut paljon selässä tehdä, mikä oli toki tavoitekin. Perjantaina Vake ei ollut enää aivan yhtä hyvä vaan vähän etupainoisemman oloinen, ja tällöin toki oli myös häiriötekijänä ravit naapurissa. Aika hyvin Vake onneksi sietää töyrään takana ohi hujahtavia valjakoita, eikä pahemmin niistä jännittynyt tälläkään kertaa vaikka menoa ja meininkiä riitti aivan korvanjuuressa. Etenkin kun kentälle tuli toinen ratsukko seuraksi oli Vake hyvinkin rento ja keskittynyt.

Lauantaina 19.8. ja sunnuntaina 20.8. toistin vielä saman kaavan, eli ensin kunnon verryttelylle maastoon ja sitten vähän aikaa kentällä. Lauantaina olimme suunnilleen 20 minuuttia maastossa ja 40 minuuttia kentällä, sunnuntaina puolestaan 40 minuuttia maastossa (jälleen siirtolapuutarhan lenkki) sekä 20 minuuttia kentällä. Lauantaina sain Vaken ratsastettua käynnissä oikein hyväksi ja pehmeäksi sulkutaivutuksilla, ja se teki myös hyviä laukannostoja jumittamatta. Ehkäpä kevyemmän puoleinen viikko teki Vakellekin vain hyvää. Sopivaan saumaan sattui tämä leppoisampi jakso myös siltä osin, että Vake oli jo melko paksussa karvassa vaikka lämpötilat pyörivät vielä varsin kesäisissä lukemissa. Hien pintaan saamiseen ei siis kovin montaa ravikierrosta tarvittu.

Bennyn estevalmennukset 8.-9.8.

Elokuun 8. ja 9. päivä vuorossa olivat jälleen Bennyn estevalmennukset. Ensimmäisenä päivänä eli tiistaina kentällä olivat edelleen lähes samat esteet kuin kaksi viikkoa sitten, joten osaksi tehtävät olivat hyvinkin tuttuja. Samalla pääsin/jouduin ottamaan revanssin kaksi viikkoa sitten vaikeuksia eli voimakasta vasemmalle liirausta aiheuttaneesta pysty-okseri-lävistäjälinjasta, joka seisoi (kauhukseni) vielä aivan samalla paikalla.

Otin riskin ja jätin Vaken turpaverkon talliin, sillä sileällä ei verkolle ole tuntunut olevan tarvetta enää tähän aikaan vuodesta. Tunnin aikana Vake nakkasi laukassa päätään pari kertaa tavalla, jota se ei verkko nenällä tee, mutta tämä oli niin lievää ja vähäistä ettei siitä ollut häiriötä. En tiedä oliko asialla mitään yhteyttä verkon puuttumiseen, mutta nyt Vake tuntui mukavan kevyeltä edestä. Jo raviverryttelyssä meno oli varsin asiallista. Laukka pyöri isolla kentällä aika hyvin, ja sain ratsastettua jonkinmoisia temponvaihteluita siten, että Vake lyhensi laukkaa samalla pyörivyyden säilyttäen ja reagoi eteenpäin ilman tahmailuja. Suorastaan harvinaisen hyvä alku estetunnille!

Hypätessä Vake pysyi myös kevyen oloisena, eikä lähtenyt painamaan nenää alas ja kyntämään etuosansa päällä. Hyvä näin. Hyppäsimme ensin lyhyen viiden askeleen linjaa, jolle tultiin sisään ns. pienellä kaarteella pitkältä sivulta koukaten. Linjan jälkeen tehtiin ympyrä ja vastaavanlainen pienellä kaarteella lähestyminen toisesta suunnasta. Huomasin heti alussa, että en saanut ajatella esteellä tulevaa kaarretta, sillä tällöin Vake lähti heti oikaisemaan. Kun liimasin esteellä katseen aivan suoraan eteenpäin enkä ottanut stressiä myötälaukkaan laskeutumisesta, alkoi esteen jälkeinen linja onnistua suoremmin. Vake olikin aivan erityisesti sellaisella tuulella, että se pyrki kanttaamaan kaarteet melkein pirueteiksi ja käännähti salamana heti pienestäkin vihjeestä. Pyöreiden, loivien kaarteiden ratsastaminen ei nyt oikein onnistunut, ja sain olla tarkkana, etten tosiaan yhtään ennakoinut kaarteita itse. Hypyissä ja niiden välillä Benny kehotti jälleen kerran pitämään hartiat takana ja välttämään liikkeen edelle kumartumista.

Suoraa linjaa höylättyämme hyppäsimme kaksi erilaista pikkurataa, ensimmäisen vähän matalampana ja toisen reilun 80 sentin korkuisena. Ensimmäinen rata oli ihan ok, ja Vakella oli aika hyvä energia ilman etupainoiseksi valumista. Jonkinasteista vasemmalle kaatumista oli havaittavissa niin kaarteissa kuin hypyissäkin, mikäli paikka ei osunut aivan nappiin. Pitkällä suoralla lävistäjälinjalla yritin oikein tsempata suoruuden kanssa, mutta niin vain esteen edessä Vake pääsi hieman karkaamaan vasemmalle. Toisella radalla oli tosiaan enemmän korkeutta, ja nyt rata alkoi heti siitä traumaattisesta pysty-okseri-lävistäjälinjasta oikeasta kierroksesta vasempaan vaihtaen. Heti ensimmäisellä esteellä päästin paketin kellahtamaan vasemmalle, minkä seurauksena tuli oikein kunnon mutka, ja taas okserilla oltiin uudestaan kääntymässä liian aikaisin vasemmalle. Ääh! Loppurata sujui ihan mukavasti, ja erityisen tyytyväinen olin ahtaaseen viiden laukan linjaan, johon sain Vaken ratsastettua asiallisesti kiinni.

Lopuksi saimme vielä uusia vaikeuksia tuottaneen lävistäjälinjan, sekä sen perään viiden laukan lyhyen linjan molemmista suunnista. Nyt onnistuin kuin onnistuinkin pitämään lävistäjälinjalla ajatukset suoraan eteenpäin, ja samalla Vaken laukassa myös säilyi parempi imu eteenpäin. Okserilla tuli vielä aavistuksen verran kellahdusta vasemmalle, mutta aikaisempaan verrattuna tämä oli hyvin lievää. Onnistuihan se vihdoin! Viiden askeleen linjalle sain vasemmasta laukasta lyhennettyä hyvin, mutta oikeasta laukasta lähestyessä paketti ei tiukan lähestymiskaarteen vuoksi pysynyt yhtä hyvin näpeissä. Vake kyllä lähti tässä vaiheessa tosi hyvin pohkeesta eteen, mutta pääsi hieman pitkäksi linjan ensimmäisellä esteellä, ja niin väli jäi toisesta suunnasta vähän ahtaaksi. Muistettavaa olisi vielä siinä, että etenkin tiukoissa kaarteissa nostan kättä ylöspäin ottaessani tasapainottavan pidätteen, eikä niin että ratsastan kädellä missään vaiheessa alas- ja taaksepäin. Näin rytmin saisi säilymään kurveissa vielä paremmin.

Toisena päivänä keskityimme edelleen sekä suoriin että kaareviin suhteutettuihin linjoihin ja niitä sisältäviin ratoihin. Verryttelyhypyissä kahdeksikkokuviolla Vake oli vielä hieman hidas ja pohkeen takana, mutta terävöityi siitä kyllä. Noin 80-90 sentin korkeudella hypätyllä radalla meno oli tosi sujuvaa ja etenimme erittäin hyvässä rytmissä esteeltä toiselle. Vasemmalle valuminenkaan ei juuri vaivannut, eikä Vake painunut matalaksi edestä. Ilmeisesti meno oli ihan vakuuttavaa myös valmentajan mielestä, sillä viimeiselle radalle esteet vielä nousivat ja okserit olivat jo noin 95 sentin korkeudessa. Korkeus jäädytti minua sen verran, että hukkasin hieman rytmiä ja itsevarmuutta. Niinpä parille esteelle tultiin vähän töksähtävämmin ja vinommin ja jotain puomia ainakin kolisteltiin. Ei kuitenkaan sen suurempia ongelmia, vaan Vake hyppäsi varmasti vähän ahtaammastakin paikasta. Rytmiä rikkoi myös yksi vääräksi vaihtunut laukka, jonka korjaus meni aivan liian pitkäksi Vaken painaessa pidätettä vastaan. Silti selvitimme suuret okserit ihan asiallisesti ja jopa sujuvasti. Kun vaan vielä osaisi säilyttää ratsastuksen tismalleen samana esteiden noustessakin!

Vaikka pientä viilattavaa jäikin tuttuihin ongelmakohtiin, niin olin molempien päivien menoon oikein tyytyväinen. Etupainoisuus ei vaivannut ja Vake oli ihan menevä, joten nyt oli jo vähän helpompi keskittyä esimerkiksi siihen suoruuteen. Vakella oli niin hyvä energia ja toisaalta kevyt etuosa, että esteelle pääsi parhaimmillaan ratsastamaan odottaen ja laukkaa vähän kasaan "keräten" ilman rytmin ja imun kärsimistä. Toisin sanoen poni oli pohkeen edessä, mutta ei jyrännyt ohjaa päin. Silloin voi alkaa haaveilla jo alkeellisesta hienosäädöstä ja laukan säätelystä.

Viikko 32: supertreenit ja rentoa maastoilua

Maanantaina 7.8. oli koulutunti, joka mentiin maneesissa. Tunti alkoi rauhallisella käyntityöskentelyllä väistöjen parissa, mikä sopikin minulle ja Vakelle erittäin hyvin. Väistöjä ratsastettiin pituushalkaisijalta uralle, ja samaa tehtävää jatkettiin myös ravissa. Ratsastin väistöt hieman liikkeen suuntaan asettaen, kuten olen tavannut Minin ohjeiden mukaisesti tehdä. Vake teki väistöt tosi kuuliaisesti ja pehmeästi, ja niiden kautta löytyi liikkumiseen hyvää ryhtiä ja kaunis muoto. Väistöihin haluttiin kuitenkin vielä vähän isompaa askelta ja parempaa etenemistä. Minun tuleekin muistaa säilyttää väistöissä oma ajatus eteenpäin sekä pyytää Vakelta vähän sujuvampaa liikettä myös eteen samaan aikaan kun mennään sivulle.

Väistöjen jälkeen työstimme jonkin aikaa oikeaa laukkaa, jossa keskityttiin kulmien ratsastamiseen. Syvälle kulmaan pääseminen oli hiukan työlästä, mutta laukkatyöskentelyssä säilyi työläydestä huolimatta koko ajan hyvä fiilis eli Vake oli menossa eteenpäin eikä jäänyt jumittelemaan. Vasemmassa kierroksessa puolestaan ratsastimme raviväistöä pituushalkaisijalta uralle ja tästä suoraan laukannoston jatkaen päädyn ympäri laukassa. Tässä tehtävässä emme montaa toistoa tarvinneetkaan, sillä Vake teki väistön superhyvin sekä nosti vasemman laukan napakasti. Hyvän noston jälkeen laukka myös jatkui päädyssä hienoilla askelilla. Pääsin irti sisäohjasta ja otin päädyssä lievän vasta-asetuksen, jolloin Vake kokosi laukkaa upeasti takaosalle. Juuri näitä askelia laukkaan halutaan! Koko tunti sujui siis jopa laukkaa myöten harvinaisen mainiosti. Vake oli pehmeä, kuuliainen ja hyvässä muodossa. Vasen kierros aivan hirmuisen hyvä, mutta oikealle meno oli edelleen vähän etupainoisempaa. Kokonaisuutena aivan tosi hyvä!

Tiistaina ja keskiviikkona olimme Bennyn estevalmennuksissa, joista tarkempi selostus toisessa postauksessa. Yhden koulu- ja kahden estevalmennuspäivän jälkeen Vake saikin ottaa loppuviikon ansaitusti kevyemmin. Torstaina kävimme vain talutuslenkillä. Perjantaina ohjelmassa oli kevyt maasto sellaisella poikkeusjärjestelyllä, että sain itselleni lainaratsuksi Mennin ja Aleksei puolestaan ratsasti maastolenkin Vakella. Muutoin teimme vain kävelylenkin, mutta rantapolulla laukattiin mennen tullen ja rannassa kahlailtiin hetki. Olihan meillä mukava perjantai-ilta kilttien ratsujen kanssa köpötellessä, ja oli oikein kiva, että sain Mennin kaltaista täyden kympin maastohevosta lainata. Lauantaina tuli vielä lisää kevyttä maastoilua, tällä kertaa menin itse Vakella ja seuralaisena oli Aatu-suokki. Sunnuntaina olinkin itse tulossa hieman kipeäksi ja pysyttelin kotona, mutta onneksi tälle päivälle oli jo muutenkin sovittu Vaken ratsastus Sannalle, joka siis on Vakella mennyt muutenkin noin kerran viikossa.

Tässä olivat kyllä viikko-ohjelma ja sen toteutus aika lailla kohdillaan. Onnistunut kouluvalmennus, onnistuneet estevalmennukset ja rentoa maastoilua. Bonuksena viikon hevosteluihin sisältyi lauantaina Itä-Suomen Mahdollisuuksien Hevonen -tapahtuma, joka siis järjestettiin "meillä kotona" Sorsasalossa. Vake ei tapahtumaan osallistunut, mutta itse olin yleisössä seuraamassa lajinäytöksiä ja kilpailuja lähes koko päivän. Alun perin olin suunnitellut osallistumista Vaken kanssa hevosten match show:hun, mutta tämä suunnitelma peruuntui kun Vake alkoi jo kovasti kasvattaa talvikarvaa ja muuttui sen myötä niin rähjäisen näköiseksi, ettei leikkimieliseenkään näyttelyyn osallistuminen tuntunut oikein hyvältä idealta. Ehkä joku toinen kerta, jos vastaavia tapahtumia kotinurkilla järjestetään.

Viikko 31: kuskin ja ratsun vaihtoja

Sunnuntaina 30.7. oli perheen miesten höntsäilyilta eli toisin sanoen Aleksei sai vähän humputella Vakella kentällä. Keskimittainen mies on vähän turhan pitkä ratsastaja ponikokoiselle ratsulle ja sopisi paremmin ison hevosen selkään, mutta kun ei kuitenkaan painava ole niin voi kyllä satunnaisesti vähän köpötellä Vakella. Aleksei kokeili Vaken kanssa kentällä kaikki askellajit, ja Vake oli tosi kiltti ja kuuliainen. Tämän jälkeen kävimme vielä pienellä maastokävelyllä, jolle tosin vaihdettiin ratsastajaa eli olin satulassa itse.

Maanantaina 31.7. sattui sopivasti lenkkiseuraa tallille, joten lähdimme Vaken kanssa maastoon tutun seuralaisen eli Menni-ruunan peesiin. Matkalla tuli puhetta, että voisin joskus vaikka lainata Menniä ratsuksi maastoon, ja tämän idean pohjalta päädyimme vaihtamaan ratsuja käytyämme ensin uittorannassa kahlaamassa. Niinpä kipusin Mennin satulaan ja ensi töiksemme laukkasimme uittorannan polkua kotiinpäin. Menniä sai aluksi vähän hoputella eteenpäin, mutta polun loppua kohti askel lähti sujumaan letkeämmin. Tämän jälkeen käväisimme vielä laukkailemassa raviradan keskellä. Menni oli tosi kiltti, kuuliainen, ryhdikäs ja mukava vanha herrasmies, ja sillä oli hauskasti keinuva laukka. Vaihtelimme laukassa hieman vetovuoroa, ja reippain veto tuli loppuun, kun laukkasimme nurmella kotiinpäin eli kohti poistumisporttia. Mennillä askel venyi siihen malliin, ettei vauhtia samalla tavalla huomannutkaan kuin Vaken selässä. Mielenkiintoista vaihtelua!

Tiistaina 1.8. oli tavanomaisen estetunnin vuoro. Hyppäsimme tosin poikkeuksellisesti "pikkukentällä" ison kisakentän sijaan. Tunnin teemana oli sujuvan laukan ja luontevien lähestymisten hakemista, ja esteet pysyivät enimmäkseen noin 70 sentin korkeudessa. Korkeudesta ei siis ainakaan tarvinnut ottaa paineita, vaan saatoin keskittyä ratsastamaan rauhassa hyviä lähestymisiä. Vake oli alussa pienimmillä esteillä vähän heräteltävä, mutta tunnin mittaan ja esteiden noustessa laukka käynnistyi kunnolla. Rataa hypätessä laukka oli ihan napakkaa, omalla moottorilla sujuvaa eikä etupainoisuuskaan tuntunut pahasti vaivaavan. Tästä laukasta alkoivat ponnistuspaikat löytyä oikein luontevasti. Ope kehotti minua vielä keskittymään ylävartalon asentoon esteiden edessä, jotta en vahingossa yhtään ennakoisi hyppyä varsinkaan silloin, kun paikka sattuu lähelle estettä. Matalilla esteillä tätä asiaa oli hyvä korjata.

Keskiviikkona 2.8. ratsastin itsenäisesti ja kelin vuoksi maneesissa. Koetin treenata laukannostoja, mutta ne olivat oikeassa kierroksessa kovin nihkeitä. Vasen laukka puolestaan toimi varsin kelvollisesti, ja ravissa oli hyviä välähdyksiä. Vähän sellainen maku kuitenkin jäi, että tein ja yritin taas liikaa. Olisin kaivannut kevyempää ja eleettömämpää menoa.

Torstaina 3.8. oli vapaapäivä eli ohjelmassa vain kävelylenkki taluttaen. Perjantaina 4.8. puolestaan ratsastin itsenäisesti kentällä. Vaikka olimmekin kentällä ja koko pihassa yksin, Vake keskittyi nyt hyvin ratsastajan kuuntelemiseen. Jotain osasin tehdä oikein, sillä yhteistyö toimi tällä kertaa selvästi paremmin. Harjoittelin lisää laukannostoja sekä ratsastin käynnissä siksak-väistöjä pituushalkaisijalla. Ravissa tuli tosi mukavalta tuntuvia pätkiä, ja eivät laukannostotkaan hullumpia olleet. Sain ratsastettua yhden aivan superhyvä noston, joka ansaitsee jo suorastaan merkin seinään: Vake ravasi nostoon sujuvasti ja siirtyi laukkaan yhtään jarruttamatta sekä pyöreyden säilyttäen. Ravi oli niin hyvää ja ajatus eteenpäin, että pääsin ratsastamaan noston "ihan tuosta vaan huomaamatta", ja näin se sitten onnistui nappiin. Laukan myötä Vaken liikkuminen oikeastaan vain parani, ja lopuksi pääsin pitkästä aikaa kokeilemaan myös vähän askeleen pidentämistä ravissa kun Vake liikkui niin ryhdikkäästi ja tahdikkaasti. Kaiken kaikkiaan tämä oli aivan mainio kerta, ja parasta oli se, että Vake tuntui työskentelevän suorastaan motivoituneesti ja rennon tyytyväisenä. Meillä oli hyvä tekemisen meininki molemmilla.

Lauantaina 5.8. tein ensin pitkän ja rennon verryttelyn metsässä verkkalenkillä. Otin polulla myös ravi- ja laukkapätkiä ennen kuin menimme hetkeksi kentälle jatkamaan työskentelyä. Kenttä oli sen verran märkä, että menimmekin vain pikkukentälle, jossa ratsastin lävistäjiä sekä hyväksi havaittua siksak-väistöä pituushalkaisijalla. Väistöissä pyrin nykyään pitämään asetuksen liikkeen suuntaan, eli ratsastan ikään kuin sulkutaivutusta. Tällä tavalla väistöt tuntuvat yleensä täyttävän tehtävänsä parhaiten ja Vake ryhdistäytyy ja suoristuu niissä tehokkaammin. Ravissa Vake liikkui parin laukannoston jälkeen jo ihan asiallisesti, ja aivan lopuksi ravi tuntui tosi sujuvalta ja tahdikkaalta. Tällä kertaa kenttätyöskentelyn pituus taisi pysyä aika optimaalisena, kun tosiaan verryteltiin ensin polulla pitkän kaavan mukaan.

Sunnuntaina 6.8. yritin toistaa edellispäivän formaatin eli kävimme ensin maastoverryttelemässä ja sitten jatkoimme pikkukentällä. Isommalla kentällä tosin kävin laukkaamassa muutaman kierroksen kevyessä istunnassa, jotta Vake olisi saanut laukata vähän rennommin eteenpäin. Jostain syystä tämä päivä oli nyt paljon nihkeämpi parin tosin mukavasti sujuneen kerran jälkeen. Vakella tuntui olevan keskittymisvaikeuksia, se oli vastahakoinen, jähmeä ja liiraava. Yksinolo ulkona kentällä tuntui tänään vähän jännittävän Vakea ja ulkomaailma vei sen huomiota. Kovistella ei tässä tilanteessa auta, tai Vake käy vain entistä vastahakoisemmaksi ja etupainoisemmaksi, mutta silti ponin huomio pitäisi jollain tavalla saada ulkomaailmoista ratsastajaan. En vain keksinyt tähän nyt oikeaa tapaa. Välillä sitä on huono päivä syystä tai toisesta, ja vaikka ei aina menekään hyvin niin se on jo sentään jotain, että edes välillä (ja oikeastaan aika useinkin) on niitä hyviä tai oikein hyviä päiviä.

Viikolta mainittakoon vielä se, että Vake sai yhden hevoskaverin lisää. Kahden ruunan kimppatarhasta tulikin kolmen ruunan kimppatarha, kun eräs tallin vanhoista asukkaista menetti pitkäaikaisen tarhakaverinsa ja liittyi uusien kavereiden toivossa Vaken ja Vaken nuoremman toverin seuraan. Kolmikko olikin alusta alkaen erittäin sopuisa, mikä on tietysti kaikkien kannalta mukavaa. Vaikka tarha ei ole valtavan suuri, ei kaveruksilla ole ollut mitään kärhämää vaan kaikki tykkäävät kaikista. Ensimmäisenä päivänä yhteiseen tarhaan mennessä Vake oli kuulemma osoittanut kaapin paikan laittamalla kaulan kaarelle ja vinkaisemalla, ja siinä oli kokonaisuudessaan uuden lauman välienselvittely. Parhaimmillaan voi tosiaan uusien tuttavuuksien yhdistäminen onnistua näin helposti. Nyt siellä sitten sopuisat ruunat ulkoilevat tyytyväisinä keskenään, kaksi iäkkäämpää herraa ja yksi nuorukainen.

Laukkaprojekti

Torstaina 27.7. treenit jatkuivat koulutunnilla, jonka aiheena oli "tarkkuutta siirtymisiin puomien avulla". Kuulosti hyvältä, mutta tunnin puomitehtävä oli meille ehkä kuitenkin hieman haastava. Puomeja oli neljä kappaletta yksi kullakin neliön sivulla, ja näiden yli ratsastettiin sekä ympyrä- että neliökuviolla. Askellajeina olivat ravi ja laukka, ja siirtymisiä tehtiin siten, että joka toinen puomi ylittyi ravissa ja joka toinen laukassa. Ravissa ongelmana oli aluksi aivan järkyttävä etupainoisuus. Jostain syystä Vake veti itsensä ravineliöllä todella pahasti nenälleen, ja koko poni liikkui niin alamäkeen kuin suinkin mahdollista. Ope yritti patistella minua istumaan takajalkojen päällä ja kädet kannettuna, mutta se tuntui lähes mahdottomalta hevosen ollessa kuin alas viettävä liukumäki. Laukannostot saivat Vaken onneksi ryhdistäytymään, mutta laukassa meitä vaivasi lapa edellä liiraaminen sekä sisä- että ulkopohjetta vastaan. Laukannostojen ja laukkapuomitehtävän myötä Vake kävi lopulta vähän kiireiseksi ja hätäiseksi, eli vaikka etuosa kevenikin alkutuntiin verrattuna niin tahti ei säilynyt. Onnistumiset jäivät siis aika olemattomiksi, mutta aivan lopuksi tuli opelta erittäin hyvä ohje: vie laukassa kättä eteen ja ylöspäin, niin Vake lähtee pyörittämään laukkaa paremmin eikä jää niin pahasti jumimaan. Huomaamattani olen jäänyt laukassa estämään Vaken liikkumista kädellä, joten ihmekö tuo kun ei kulje. Kun keskityin ratsastamaan "kädellä eteenpäin" muuttui laukka heti selvästi paremmaksi. On tästä tietysti ollut puhetta aikaisemminkin, mutta niin vaan asia oli päässyt unohtumaan ja käsi painumaan lukkiutuneeksi alas.

Perjantaina 28.7. ratsastin itsenäisesti ja jatkoin treenejä laukannostojen parissa, sillä ne tuntuivat eilisen perusteella todellakin vaativan harjoittelua. Toistojen kautta sain kuin sainkin nostoihin mukavasti terävyyttä ja napakkuutta, mutta ravi meni taas hieman hätäiseksi. Terävyyteen täytyisi siis saada yhdistettyä vielä rentoutta. Laukassa keskityin viemään kättä eteen ja ylös, ja nyt laukka todellakin rullasi hyvin. Vasemmassa laukassa Vake myös kääntyi yllättävän hyvin liiraamatta kaarteesta ulos, mutta ulosliirausongelma tuntui nyt osittain siirtyneen oikeaan kierrokseen. Joka tapauksessa Vake vaikuttaa myös kääntyvän paremmin, kun annan kädellä tilaa laukkaan enkä vahingossa ratsasta laukkaa vain taaksepäin. Käsi eteen ja ylös -ajatuksen kautta lähtee pikkuhiljaa löytymään pyöreyttäkin paljon paremmin kuin vetämällä taakse.

Lauantaina 29.7. olimme jälleen tunnilla, tällä kertaa hyvin kotiläksyt tehneinä. Omatoiminen laukannostotreeni oli tuottanut tulosta, eli nostot onnistuivat paljon torstain tuntia paremmin ja laukka rullasi oikein asiallisesti. Tunnin aiheena oli vasta-asetuksilla jumppaamista, ja vasemmassa laukassa ratsastimme pitkät sivut uran sisäpuolella vasta-asettaen kun taas päädyissä mentiin myötäasetuksessa. Vasemmassa laukassa Vake meni suorastaan hämmästyttävän hyvin ja pyöristyikin kivasti. Laukan tahti oli hyvä ja laukkaa pääsi oikeasti myös istumaan jäntevästi. Vasta-asetus laukassa oli vielä hieman jähmeää, mutta Vake ei kuitenkaan lähtenyt kaatumaan asetuksen mukana uralle vaan sain sen pysymään halutulla linjalla ja pääsin irti vasemmasta ohjasta. Vasen kierros oli selvästi parempi sekä ravin että laukan osalta, oikealle meno oli ehkä vähän raskaampaa ja etupainoisempaa. Oikea laukka oli kuitenkin myös hyvin pyörivää ja tahdikasta, kun vaan muistin viedä kättä jälleen eteen ja ylöspäin.

Kolmen päivän treeniputki laukan parissa tuotti siis mukavia tuloksia. Taisi käydä niin, että tässä loksahti nyt sopivasti yhteen muutama kesän aikana saatu erillinen oivallus. Einolan leirillä toisen ratsun selässä hoksasin, kuinka laukasta täytyy napata "istunnalla kiinni" ja sain vähän parempaa tuntumaa jäntevästä laukan mukana istumisesta. Artsin kurssilla opittiin, kuinka Vaken saa kääntymään vasemmalle vastustelematta ja liiraamatta. Näiden lisäksi sain sitten vielä omalta opelta muistutuksen, että käden tulee ratsastaa laukassa eteen ja ylöspäin. Näin yhdistyi kolme tärkeää ja toisiinsa vaikuttavaa palasta: hevosen suoruus, keskivartalon käyttö ja käsi. Vaikutukset Vaken laukan toimivuuteen olivat suorastaan dramaattiset, ja nyt on selvästi paremmat eväät päästä laukan ratsastamisen osalta oikeasti eteenpäin.

Sitä saa mitä tilaa

Maanantaina 24.7. ratsastin omin päin kentällä. Olimme pihalla aivan yksin ilman yhtään toista hevosta mailla halmeilla, ja tämä tietysti teki Vaken keskittymisestä heikompaa. Ei se varsinaisesti säiky tai säpsy kentällä yksin ollessaan, mutta sen huomio on selvästi enemmän ympäristön seuraamisessa kuin ratsastajan kuuntelemisessa. Pää kääntyilee kuikuilemaan ulos kentältä ja avut meinaavat kaikua kuuroille korville. Tässä tilanteessa yritin saada Vaken huomion itse asiaan antamalla sille liiankin paljon tehtäviä. Periaatteessa hyvä idea, mutta kun poni ei ollut kuulolla, jouduin käyttämään voimakkaampia apuja tehtävien ratsastamiseen, ja se ei tietenkään auttanut Vakea ainakaan rennommaksi tai yhteistyöhaluisemmaksi. Mitä huonommin meni, sitä enemmän yritin jotain säätää ja tehtävääkin vaihdoin aivan liian nopeasti aina todettuani yhden toimimattomaksi. Kävin läpi aika ison repertuaarin tehtäviä, jotka on joskus hyväksi havaittu, mutta en jäänyt tarpeeksi pitkäjänteisesti treenaamaan ja korjaamaan yhtäkään niistä. Kaikki oli vain hankalaa ja väkinäistä. Ennen pitkää tuskastuinkin huonoon ratsastukseeni ja kiukustuin ennen kaikkea itselleni, eikä tällainen tietenkään jää Vakelta huomaamatta. Olisi vain pitänyt älytä lopettaa jo paljon aikaisemmassa vaiheessa ja todeta, että tänään ei vaan suju. Vake muuttui ratsastuksen aikana vain ja ainoastaan etupainoisemmaksi, jäykemmäksi ja vastahakoisemmaksi.

Vaikka ratsastus itsessään meni aivan penkin alle, oli tässä kuitenkin se hyvä puoli, että harvinaisen kehno kerta sai minut tekemään kovasti ajatustyötä. Koko illan mietin ja analysoin, ja yön yli nukkuminen auttoi tässäkin asiassa. Tiistaina nousin sitten Vaken selkään aivan erilaisella asenteella. Otin askeleen taaksepäin ja lähdin ratsastamaan rauhallisemmalla lähestymistavalla ja vähemmän on enemmän -ajatuksella. Tuumasin, että jos en osaa kunnolla ratsastaa niin ainakin voin sitten keskittyä kiusaamaan ja häiritsemään hevosta mahdollisimman vähän. Olimme tällä kertaa maneesissa, missä ei ympäristön häiriötekijöitä ollut samalla tavalla kuin ulkona, joten Vake oli nyt myös paremmin kuulolla jo lähtökohtaisesti.

Aloitin aivan kaikessa rauhassa pitkällä käyntityöskentelyllä. Keskityin kevyeen tuntumaan ja pieniin apuihin sekä kaiken ylimääräisen tekemisen välttämiseen. Ratsastin hieman väistöjä, ja koetin pienillä korjauksilla suoristaa pahimpia vinouksia. Aluksi Vake veti kaulansa suoraksi pötköksi ja vaikutti yhtä vastahakoiselta kuin eilen, mutta kun en alkanut väkisin juntata mitään tehtäviä vaan ratsastin pienesti ja nätisti niin Vakea alkoi pian jo kiinnostaakin mitä asiaa minulla oli. Ennen pitkää käynnissä löytyi jo rento, pyöreä muoto ja Vake teki hyviä väistöjä pienillä avuilla. Tästä oli hyvä jatkaa ravissa, jossa keskityin saman rentouden säilyttämiseen. Väistöjä, taivutuksia, ei mitään liian vaikeaa eikä monimutkaista. Ravi oli aluksi kovin hidasta ja pientä, mutta rentous ja pehmeys oli tärkeintä, ja etenkin parin laukannoston jälkeen ravi alkoi kyllä sujua paremmin myös eteenpäin. En ratsastanut missään vaiheessa suurella paineella, ja Vake pysyi rentona, tyytyväisenä ja vastaanottavaisena koko ajan. Ravi tuntui lopulta todella hyvältä. Hyvin toimiva yhteistyö sai ratsastajan hymyilemään ja kehumaan hevosta, ja nyt oli koko touhussa niin erilainen fiilis kuin edellisenä päivänä. Tämä tuntui niin oikealta!

Mitä tästä taas opittiin? Ainakin se vanha tuttu tosiasia, että väkisin vääntämällä ei pitkälle pötkitä vaan Vake työskentelee sata kertaa paremmalla asenteella kun sitä ratsastaa nätisti ja kevyesti ja antaen sille aikaa. Ja kyllä ratsastajan mielentilalla on suuri vaikutus myös, eikä sitä hevoselta pysty mitenkään peittämään. Tuskastuneen ja kiukustuneen kuskin kanssa Vake ei ala vapaaehtoisesti mihinkään, mutta menepäs selkään myönteisellä asenteella ja ole iloinen pienistä onnistumisista niin yllättäen Vake tekeekin auliisti mitä pyydetään.

Heinäkuun estevalmennukset

Paranin flunssasta nopeasti ja pääsin kuin pääsinkin osallistumaan Bennyn estevalmennuksiin lauantaina ja sunnuntaina 22.-23.7. Lauantaina keskityin vielä säästelemään vähän omia voimiani, ja tämä ei ollut oikeastaan ollenkaan hassumpi lähestymistapa, sillä se tarkoitti eleetöntä ratsastusta ja vain olennaiseen keskittymistä.

Vake olikin lauantaina heti verryttelystä lähtien oikein hyvän tuntuinen, ja verryttelyssä se jopa pyöristyi laukassa. Meno tuntui kevyeltä ja ryhdikkäältä, ja samat sävelet jatkuivat myös estetehtävissä. Verryttelyesteenä oli ristikko/pysty, jota ylitettiin kahdeksikkokuviolla laukanvaihtojen kera. Vaihdotkin onnistuivat nyt sangen näppärästi molempiin suuntiin. Kuukausi aikaisemminhan meitä vaivasi sellainen ongelma, että vastaavassa tehtävässä kaaduttiin vasemmalle eikä päästy esteeltä oikein millään vasempaan laukkaan. Tämä ongelma oli nyt onneksi poistunut.

Lauantain tehtävät.

Hyppäsimme tällä tunnilla lyhyttä radanpätkää, johon kuului yksittäinen pysty, pitkä linja lävistäjällä, pysty pääty-ympyrällä sekä jumppasarja. Rata mentiin pari kertaa näin päin, ja lopuksi päinvastaiseen suuntaan estekorkeuden ollessa noin 80-90 senttiä. Tekeminen oli helppoa ja vaivatonta. Vake ei painunut missään vaiheessa etupainoiseksi ja sillä oli sopiva energia, ja kun nämä asiat olivat kunnossa niin muistin kerrankin keskittyä oikein laskemaan laukan rytmiä esteiden välillä ja lähestymisissä. Rytmin laskeminen ihan oikeasti auttoi ponnistuspaikan hahmottamista, ja niinpä nakutimme menemään todella tasaisesti ja tarkasti. Pitkällä suoralla lävistäjälinjalla tuli pientä painautumista vasenta reunaa kohti, muttei niin pahasti, että se olisi vielä häirinnyt. Olin luonnollisestikin tosi tyytyväinen tuntiin, me oltiin hyviä!

Sunnuntaina oli valitettavasti aivan toinen ääni kellossa. Keveys ja ryhti katosivat yön aikana johonkin, ja Vake oli toisena valmennuspäivänä kauhean etupainoinen. Yritin taas laskea laukan rytmiä, mutta eihän sekään onnistunut kun laukassa ei nyt kunnon rytmiä edes ollut. Laskeminen ei siis ole mikään ihmeellinen taikakeino, vaikka edellisenä päivänä jo hetken niin kuvittelin. Yritin ehkä liikaa ratkaista ongelmaa ratsastamalla eteen, mutta sehän ei tässä tilanteessa auta mitään. Ollessaan näin pahasti nenällään Vake alkoi myöskin liirata taas esteiden vasempaan reunaan ja hypätä vinoon. Erityisesti tämä vaivasi meitä pitkällä lävistäjälinjalla, jossa suunta vaihtui oikeasta vasempaan. Linja päättyi okseriin, jolla Vake ennakoi joka kerta todella voimakkaasti vasemmalle kääntymistä. Pitäisi kyllä varmaankin sanoa, että ratsastaja ennakoi, sillä minähän se tämän vasemmalle kaatumisen huomaamattani aiheutan. Kun Vake tulee esteelle huonosti, alan tiedostamattani hakea lisää tilaa esteen edestä ohjaamalla vasempaa reunaan, ja luonnollisestikin olen opettanut tämän huonon tavan myös Vakelle. Niinpä molemmat kiilaavat vasemmalle minkä ehtivät silloin kun meno on raskasta ja epäsujuvaa ja rytmi hukassa.

Tunnilla hypättiin myös muita suhteutettuja linjoja, mutta eivät nekään tässä moodissa sujuneet juuri sen paremmin. Ahtaista paikoista hyppy kiertyi raivostuttavasti aina vasemmalle. Rataa hypätessä Vake pysyi hyvässä ryhdissä ja hyvässä laukassa ensimmäisen esteen tai ehkä jopa kahden ensimmäisen esteen ylityksen verran, mutta sitten se lösähti matalaksi ja laukka lakkasi toimimasta. Kerrassaan kamalaa.

Sunnuntain rata.

Vieläkään en ymmärrä, miten kahden päivän välillä voi olla näin suuri ero koko ratsukossa. Mitä ihmettä oikein tapahtui? Vaikuttiko kentän kunto näin dramaattisesti, sillä lauantaina meillä oli tosi napakka ja kimmoisa pohja, kun taas sunnuntaina se oli mennyt jo aika mössöiseksi? Väsähtikö Vake vai teinkö jotain niin eri tavalla ja väärin toisena päivänä? En tosiaankaan tiedä vastausta.

Paluu arkeen

Kahden viikon kesäloma päättyi ja palasimme Vaken kanssa takaisin Kuopioon. Vaken paluukyydissä oli hieman järjestelemistä, mutta loppujen lopuksi kyyti löytyi tiistaille 18.7. Tiistai-iltana Vake siis palasi kotiin. Heti seuraavana aamuna heräsin itse vähän flunssaisena, joten ensimmäiset päivät loman jälkeen otettiin kevyesti. Pari kevyempää päivää kotiinpaluun sekä edellisen viikon treenirupeaman jälkeen olivat varmasti ihan paikallaan Vakellekin.

Keskiviikkona 19.7. käytiin pieni käyntimaasto jalkaisin liikkuvan turvamiehen kanssa. Kiersimme siirtolapuutarhan lenkin ja kävimme rannassa hieman kahlaamassa, ja lopuksi keventelin kentällä noin vartin ajan. Vake käveli maastossa tosi letkeällä askeleella, ja myös ravi kentällä tuntui mukavan sujuvalta ja irtonaiselta. Tyytyväisenä totesin, että ehkä Artsin kurssin hyödyt alkoivat nyt realisoitua Vaken liikkumisessa.

Myös torstaina 20.7. oli Aleksei jalkamiehenä mukana ja taas käytiin kevyesti maastossa, kun en oikein jaksanut itseäni rasittaa. Nyt kävimme teitä pitkin toisella suunnalla kuin edellispäivänä, ja ravattiin myös sen verran kuin lenkkiseura jaksoi mukana juosta. Vake ravaa maastossa oikein sujuvasti eteenpäin jos vaan joku juoksee edellä, mutta heti kun pitäisi mennä itse edeltä alkaa jumittaminen. Harjoittelimme kuitenkin hieman myös yksin menemistä, sillä otin pieniä, noin 100-200 metrin laukkapätkiä jättäen turvamiehen matkasta. Kyllä Vake lähti yksin laukalle ja laukkasi ihan kiltisti aina parin mutkan taakse, mutta selvästi se jännittyi heti "yksin" jäädessään ja sitä piti hieman työntää eteenpäin. Tulipa kuitenkin hyvää harjoitusta yksinmaastoiluun edes pieninä pätkinä.

Perjantaina 21.7. tarkoituksenani oli liikuttaa Vake vain nopeasti ja kevyesti sileällä ennen seuraavan päivän estevalmennusta. Tällä kertaa Vake oli kuitenkin kovin jännittynyt ja valpas, ja en sitten tietenkään halunnut lopettaa ennen kuin poni alkoi edes vähän rentoutua. Olimme kentällä yksin, mikä tuntui nimenomaan olevan se Vaken jännityksen aiheuttaja. Itse en ollut vielä ihan parhaassa terässä tehokkaaseen työskentelyyn, ja loppujen lopuksi kentällä hinkkaaminen taisi olla aika epätarkoituksenmukaista. Hyvää ja rentoa yhteistyötä ei oikein löytynyt, mutta sentään lopulta Vake keskittyi töihin edes vähän paremmin ympäristön pälyilyn sijaan, joten päivän ainoa tavoite saavutettiin ainakin puoliksi.

Loman päätös estekisoilla

Kahden viikon kesälomani alkoi kisoilla ja se myös päättyi kisoilla. Tallinmäellä järjestettiin harjoitustason estekisat 16.7., joten niihin vielä ehdimme Vaken kanssa osallistua ennen kotiinpaluuta. Ensin harkitsin pelkän 90 sentin luokan hyppäämistä, mutta päätin ottaa kisoista kaiken ilon irti ja ilmoittauduin myös 80 senttiin.

Perjantaina 14.7. menimme koulurataharjoituksen jälkeen kisavalmistautumisen nimissä pienet estetreenit. Vake ei ollut neljän päivän koulukurssin jäljiltä mitenkään reippaimmillaan, vaikka piristyikin esteillä selvästi terävämmäksi kuin saman aamun koulurataharjoituksessa. Yksittäisillä verryttelyesteillä se oli suorastaan hyvä ja hypyt sujuivat erittäin asiallisessa rytmissä. Verryttelyhyppyjen jälkeen hurautimme yhdeksän esteen radan noin 80 sentin korkeudella. Radalla Vake oli ehkä hieman hyytynyt ja valahti liian pitkäksi ja etupainoiseksi, mikä tuotti pientä epäsujuvuutta. Tulipahan kuitenkin vähän virkistettyä muistia hyppäämisen osalta. Lauantaina 15.7. olikin sitten vuorossa kevyempi välipäivä, jolloin kävimme tekemässä leppoisan käynti- ja ravimaaston.

Kisapäivänä eli sunnuntaina oli lämmintä ja aurinkoista, ja paarmat kiusasivat Vakea. 80 sentin luokan verryttelyssä Vake oli aluksi aika raskaan ja etupainoisen oloinen, ja ensimmäiset verryttelyhypyt olivatkin aika kauhean tuntuisia "pötkylähyppyjä" nenä alhaalla ja matalana. Tässä vaiheessa kävi mielessä, että kuinka ihmeessä tällaisella hypätään tänään se ysikympin rata. Pikkuhiljaa Vake onneksi vähän heräsi ja ryhdistäytyi, ja laukka lähti rullaamaan ketterämmin ja kevyemmin. Paarmat vaan kiusasivat niin kovasti, ettei Vakella taatusti ollut hauskaa. Omaa vuoroa odottaessa se ravistelikin päätään niin herkeämättä, että korvahuppu irtosi, ja niinpä huppua ei sitten ollut vaikka hieno ajatukseni oli ollut sellainen ötökkäsuojaksi laittaa.

Luokan arvosteluna oli 367.4, eli mahdollisista virhepisteistä riippumatta hypättiin myös toinen vaihe. Radalla oli yhteensä 10 estettä, ja tila tuntui minusta jotenkin ahtaalta, kun koko kesä on tullut hypättyä aivan jättisuurella kentällä. Esteet tuntuivat tulevan vastaan kamalan nopeasti, mutta toisaalta Vake ei päässyt samalla tavalla valahtamaan kilometrin mittaiseksi kuin jättikentän pitkissä esteväleissä. Vake ei laukannut nyt selvästikään niin hyvin kuin kaksi viikkoa sitten Sorsasalon kisoissa (eipä se ole niin hyvin laukannutkaan ehkä koskaan ennen), mutta meno oli kuitenkin sopivan terävää. 80 sentin radalla suorittaminen oli aika varmaa ja tasaista. Ensimmäisen vaiheen esteet ylittyivät puhtaasti, joten toiseen vaiheeseen lähdin ratsastamaan aikaa ja ratsastin lyhyemmät tiet. Trippelillä paikka jäi kauas, ja tuuppasin kovin suurieleisesti Vaken hyppyyn (hienosti se kyllä lähti), ja tämän isomman hypyn jälkeen tuli puolen sekunnin blackout, jonka aikana käänsin seuraavaan kaarteeseen ehkä tiukemmin kuin olisi ollut tarkoitus. Kun muistin, miten lähellä seuraava este olikaan, tuli melkein kiire kääntää, ja kaarrokseen mentiin vähän liikaa sisäohjalla. Vake kuitenkin kurvasi oikein näppärästi, ja oikein sujuva käännös ja lähestyminen siitä lopulta tulikin. Intouduin vielä ratsastamaan suhteutetulla linjalla eteen, ja mentiin kuudella askeleella väli, joka olisi varmasti ollut seitsemällä meille parempi. Viimeiselle esteelle vielä oikoreitti, ja näin tehtiin mielestäni ihan nopea suoritus. Ajan ratsastus meni ehkä aavistuksen hosumisen puolelle, mutta Vake oli jutussa hyvin mukana ja hyppäsi tosi mainiosti.

Tällä kurvailulla päädyttiin luokassa toiselle sijalle, joten ruusuke tuli ja ei sitä aikaa siis tullut turhaan ratsastettua. Edessä oli vielä 90 sentin luokka, jossa oli sama rata ja arvostelu. Nyt suunnitelmanani oli ratsastaa vain asiallinen rata ajasta välittämättä, sillä aikaratsastusta oli jo tälle päivälle harrastettu ihan tarpeeksi.

Verryttelyssä lähinnä säästeltiin voimia. Otin kaksi hyppyä 80 sentin pystylle, ja aioin lopettaa hyppäämisen yhteen hyppyyn ratakorkeudessa. Tästä hypystä tuli kuitenkin pudotus, joten otin pystyn vielä kerran uusiksi ja nyt onnistuneemmin. Okseria ei sitten ollutkaan enää tarpeellista hypätä, vaan jätin sen suosiolla väliin. Starttivuoro oli ainoana ponina heti luokan ensimmäisenä.

Toisella radalla minulla oli hyvä tilaisuus korjata ensimmäisen suorituksen virheitä. Esteiden 1 ja 2 välisen linjan tiesin nyt olevan ahdas kuudella laukalla, mutta ei ollut järkeä yrittää usvattaa viiteen askeleeseen 90 sentin okserille. Niinpä ratsastin linjalla laukkaa paremmin kiinni, ja kuusi askelta mahtuikin siihen nyt sujuvasti. Onnistuneesti korjattu! Muutenkin alkuradan rytmi oli nyt mielestäni parempi kuin ensimmäisellä radalla, ja meno tuntui kohtalaisen helpolta. Sarjakin ylittyi ilman ongelmia. Toisen vaiheen otin suunnitelman mukaisesti kiirehtimättä. Trippelille lähestymisessä ei valitettavasti tälläkään kertaa onnistunut hyvän ponnistuspaikan löytäminen, mutta nyt otettiin hyppy suosiolla ihan läheltä. Tämä oli radan ainoa huono hyppy, ja Vake selvitti senkin puhtaasti. Esteiden 8 ja 9 välinen linja oli kuudelle laukalle pitkä ja seitsemälle ahdas, ja nyt ratsastin järki päässä siihen seitsemään askeleeseen. En vain saanut tarpeeksi kiinni, joten ahtaaksi vielä jäi. Viimeinen este oli helppo pysty ja sille käänsin sitten huvin vuoksi vähän lyhyemmän tien. Näin meni tämäkin rata puhtaasti, ja tavoitteeni täyttyi: asiallinen, tasaisen sujuva suoritus. Hyvä!

Tässä luokassa kaikki ratsukot tekivät hienot nollaradat, ja olimme puoliveristen seurassa kisan hitaimmat. Ajan ratsastamisella ei tässä mitään olisi saavuttanutkaan, sillä sijoitukseen olisi vaadittu vielä kaksi sekuntia nopeampi suoritus kuin minkä teimme 80 sentin radalla, ja siihen ei oltaisi pystytty. Tärkein palkinto oli hyvä mieli onnistuneista suorituksista, ja tyytyväisenä totesin, että 90 sentin rata meni näissä olosuhteissa jo lähes rutiinilla. 90 sentin esteet kyllä näyttivät edelleen hurjan isoilta, mutta tästä huolimatta niiden hyppääminen tuntui helpolta. Mikäpä on hypätessä, kun Vake tekee näin varmaa työtä.


Videoista kiitos Riitta-Liisalle!

Koulukurssin 3. ja 4. päivä: A-kenttäkilpailuohjelma haltuun

Koulukurssin kaksi viimeistä päivää keskityttiin kouluradan ratsastamiseen. Torstaina ohjelmassa oli tosiaan yksi valmennustunti, jolloin harjoittelimme radan tehtäviä pienissä pätkissä, ja perjantaina ratsastettiin sitten rataharjoitus arvostelun kera. Vaken kannalta oli varmasti hyvä ratkaisu, että rataharjoitus oli erillisenä päivänä eikä kolmantena kurssipäivänä valmennustunnin lisäksi. Aikaisemmilla vastaavilla kursseilla kaava on ollut se, että Vake paranee ja paranee kahden ensimmäisen päivän ajan, mutta sitten alkaa olla liikaa ja kolmantena päivänä ei enää kahteen ratsastuskertaan riitä potkua. Tälläkään kurssilla ei kolmas päivä ollut enää läheskään niin hyvä kuin edeltävä päivä, ja nyt asiaan vaikutti varmasti myös säätila. Torstaina oli kuuma ja aurinkoinen päivä, ja paarmat kiusasivat kentällä kovasti.

Torstaina kentällä oli siis pitkän kouluradan aidat, ja alkuverryttelyjen jälkeen kävimme perjantaille valitun ohjelman pala palalta läpi. Ratsastettava ohjelmamme oli FEI:n CCI/CIC* A-kenttäkilpailuohjelma 2009 eli helppo A -tason rata. Noin äkkiseltään helppo A ja Vake eivät oikein mahdu yhteen ja samaan lauseeseen, mutta kun ei tässä mistään oikeasta kilpailusta ollut kyse niin sopihan sitä tällainenkin rata puksuttaa läpi harjoituksen vuoksi. Vaikka peräänannon ja kokoamisasteen osalta eivät helpon A:n vaatimukset täyty, niin ohjelman sisältämien tehtävien suorittaminen kouluaitojen sisällä oli meille ihan sopiva pieni haaste. Mitään teknisesti kohtuuttoman vaikeaahan ei tähän ohjelmaan kuulu.

Kouluaidat eivät saaneet Vakea ehkä suoranaisesti ahdistumaan, mutta aika hyytynyt ja tahmea se torstaina oli. Aivan eri meininki kuin edeltävinä kurssipäivinä, ja tehtävien harjoittelu olikin melko raskassoutuista. Ravissa toki oli ne kevyemmätkin hetkensä, ja ohjelman alkuosan ravitehtävät olivat meille tietysti se mukavin osuus. Testasimme pituushalkaisijalle kääntymistä kummastakin suunnasta, ja meille sisääntulo vasemmalta oli ehdottomasti parempi. Onnistuin ratsastamaan käännöksen varsin asiallisesti niin, etten yrittänytkään survoa Vakea kovin syvään kulmaan, vaan kaarroin linjalle hieman "oikaisten". Näin sain Vaken pysymään hyvin suorana kaarroksen läpi, ja linja alkoi sujuvasti. Ravivoltilla vasemmalle ohjeena oli luottaa sisäpuoleen ja keskittyä varsinaisen taivuttamisen sijaan ulkoapuihin. Omaa katsetta ulos kääntämällä sain koko pakettia suoremmaksi ja voltin tasapainoon. Voltilla oikealle puolestaan piti varoa ylitaivuttamista eli pitää kaula paremmin etuosan edessä. Tätä oikealle ylitaivuttamista minun on aina hyvin hankala hoksata itse.

Siirtymisessä ravista käyntiin muistisääntö oli että ei ohjaa, vain pelkkä reisien sulkeminen niin Vake jarruttaa töksähtämättä. Keskiravin ja lisätyn (heh) käynnin osalta ei ollut tietysti kovin paljon tehtävissä, joten niiden osalta tärkeintä oli keskittyä siirtymisiin. Lisätyssä käynnissä annetaan lisäksi raamin venyä edestä pidemmäksi ja matalammaksi kuin keskikäynnissä. Harmi, ettei Vake nyt innostunut esittämään sitä superkäyntiä, jonka se oli laitumella ollessaan löytänyt. Laukka ja etenkin keskilaukka kuuluivat toki myös osastoon "ei paljon tehtävissä", mutta puksuttelimme ne läpi ja yritettiin saada jotain eroa keskilaukasta harjoituslaukkaan siirtymiseen. Ohje oli, että keskilaukkaympyrältä uralle palatessa tulee kääntää etuosaa mahdollisimman paljon aitaa kohti ja tehdä pidätteitä nimenomaan ulko-ohjalla. Tällöin sisätakajalalle jää paremmin tilaa, ja laukan rytmi ja pyöriminen säilyy jarruttamisesta huolimatta. Harjoituslaukkaosuudet mentiin aivan hidasta nöpölaukkaa, ja malttia haluttiin myös vastalaukkaan tasapainon säilyttämiseksi. "Luota laukkaan" äläkä tuuppaa istunnalla, se oli tärkeintä muistaa vastalaukassa, ja tälläkin kertaa Vake säilytti molempien suuntien vastalaukat rikkomatta.

Rataharjoituksen kenraaliharjoitus oli kaukana hienosta, mutta näiltä pohjilta lähdettiin tekemään varsinainen rataharjoitus perjantaiaamuna. Sain toivomani harmaan sadepäivän, joten paarmat eivät kiusanneet eikä helle hyydyttänyt. Vähän hyytyneen puoleinen Vake oli silti, mutta verrytellessämme sain sen sentään hetkellisesti heräämään ja terävöitymään. Tämä hetki kuitenkin oli ja meni aivan liian aikaisin, ja verryttelyn päättyessä meno oli taas kaukana parhaimmasta tasostamme. Rataharjoitustilanne ei onneksi kuitenkaan saanut Vakea varsinaiseen koulukisa-ahdistukseen, ja ratsastajan mieltä puolestaan rauhoitti raippa, joka sai radalla olla mukana.

Rataa aloittaessa ei siis allani ollut se super-Vake jolla ratsastin kaksi päivää aikaisemmin, mutta näillä mentiin. Rata ei ollut niin hyvä kuin se olisi voinut olla, mutta ei toki niin huonokaan kuin olisi voinut olla. Vake ei käynyt mahdottomaksi sahapukiksi tai kuuroksi laahustajaksi, vaan suoritti kaikki pyydetyt asiat vaikkakin toki verkkaiseen ja vaatimattomaan tyyliinsä. Ohjelman alussa muoto pysyi ravissa vähän ryhdikkäämpänä, mutta lävistäjällä esitettävässä ohjien myötäyksessä Vake tietenkin valahti pitkäksi ja raskaaksi eikä palautunut siitä takaisin kovin nopeasti. Käynnissä ja laukassa ei polttoaine ylipäänsä riittänyt pyöreänä liikkumiseen, mutta ravipätkillä siellä välissä Vake aina käväisi paremmassa raamissa. Ratsastin mielestäni ihan hyvällä keskittymisellä, ja koetin pitää mielessä harjoituksissa esiin tulleet täsmäohjeet. Silti sorruin ensimmäisessä vastalaukassa tuuppaamaan istunnalla, mikä aiheutti tahtirikon ja melkein raville putoamisen. Tiet ja siirtymiset onnistuivat kohtuullisen täsmällisesti, ja vastalaukan melkein-herpaantuminen oli suorituksen ainoa varsinainen rikko.

Kovin suuria tunteita ei radasta jäänyt suuntaan eikä toiseen. Lähinnä ehkä pieni pettymys, kun kurssin treeneissä olimme kuitenkin pystyneet mielestäni selvästi parempaankin. Olisin halunnut esittää edes ohjelman alussa sitä hienosti toimivaa ravia! Eipä kouluradan ratsastaminen toki ikinä ole helppo paikka, ja jos verrataan tämän vuoden tätä ennen ainoaan koulurataamme, niin tämähän meni tuhat kertaa paremmin. Vake ei kuulemma näyttänyt radalla siltä, että sillä olisi "sarvi otsassa" (ja tällä ei viitata mihinkään satujen yksisarviseen), joten onhan se jo jotain.

Kutosen paperit tuli.

Kurssin päätöksessä saimme Artsilta arvostelupöytäkirjat sekä suullisen yhteenvedon radoista. Pisteitä tuli 62,608 %:n edestä. Arvosteluskaala oli siis tietenkin kiltimpi kuin oikeissa kisoissa helppo A -luokassa, ja omasta mielestäni rata arvioitiin periaatteessa ehkä helpon C:n kriteereillä eli puutteellisesta peräänannosta ei niin paljon tullut miinusta. Mutta hei, minähän olisin kyllä milloin tahansa iloinen saadessani Vakella edes siitä helposta C:stä yli 62 prosenttia! Artsin kannustava palaute oli, että Vaken esitys oli positiivisin Vakelta nähty, eikä Vake ollut kouluaidoissa nyt ahdistuneen näköinen. Poni liikkui kuulemma pääsääntöisesti oikein päin ja ratsastus oli radan läpi luontevaa.

Jos nyt ei huippufiiliksissä kurssi päättynytkään, niin sellaisiakin neljään päivään kuitenkin mahtui, ja ennen kaikkea kurssilta lähti mukaan taas erinomaista oppia eteenpäin. Nämä treenit tekivät meille paljon hyvää, ja olen kyllä hyvin iloinen siitä, että tuli mahdollisuus käydä pitkästä aikaa Artsin opissa.

Videosta kiitos Annelle!

Koulukurssin 2. päivä: asioiden ytimessä

Koulukurssin toisena päivänä jatkoimme hevosten jumppaamista ja etenimme jo hieman kouluradan kuvioidenkin pariin. Sää oli tehokkaaseen työskentelyyn lähes optimaalinen: pilvinen ja lievästi tihkusateinen, eli ei ollut kuuma, pohja oli kostea ja joustava, ja ennen kaikkea paarmat pysyivät loitolla. Vake oli edeltävän yön laitumella, ja sieltähän se aamulla löytyi tyytyväisenä mutta pahuksen mutaisena. Ihme kyllä onnistuin harjaamaan sen pikaisesti puhtaaksi.

Tunti alkoi parilla lävistäjällä, joilla ratsastettiin väistöpätkät eilisen tapaan menosuuntaan asettaen. Sitten verryttelimme hieman kevyessä ravissa. Vake oli hieman hitaan ja raskaan oloinen pötkylä, eli käynnistyminen otti aikansa. Vasemmassa kierroksessa alkoi meno notkistua ja pyöristyä sentään vähän paremmin. Molemmissa suunnissa sain ohjeeksi hyödyntää hetkittäistä vasta-asetusta, ja siitä olikin apua. Turhan etupainoinen Vake kuitenkin vielä verryttelyn päättyessä oli.

Ravissa menimme kuviota, johon kuului kääntyminen pituushalkaisijalle, lähes saman tien alkava väistö kohti uraa, uralle suoristus ja voltti pitkän sivun toiseksi viimeiseen kirjaimeen (kentälle oli tälle päivälle aseteltu pitkän kouluradan kirjaimet paikoilleen). Myöhemmin jatkoimme vielä ratsastaen seuraavalle pitkälle sivulle ravilisäyksen keventäen. Kumpaankin suuntaan väistäessä minun piti kiinnittää erityisesti huomiota väistön alkuun ja ulko-ohjan käyttöön väistöä tukemaan. Vasemmalle väistäessä ohjeena oli ajatella "ulkolapaa kohti takaosaa". Väistöjen loppupuolisko sujui aina mukavasti, ja Vake pyöristyi väistöissä parempaan muotoon. Ylipäänsä se alkoi liikkua koko ajan paremmin ja paremmin, kun ratsastin riittävän napakalla asenteella ja tarkasti. Väistön jälkeen uralla tuli ratsastaa sisäpohkeella eteen ja näin kerätä riittävää energiaa ennen voltille kääntymistä. Voltilla vasemmalle sain ohjeeksi keskittyä ulkoapuihin sekä istumaan paremmin ulkotakajalan päällä, jotta en kallistellut ja kiertynyt liikaa sisäänpäin. Parhaimmillaan Vake liikkui oikeinkin kivan oloisessa, ryhdikkäässä muodossa ja taipui volteille pehmeästi ja jouhevasti.

Aamun laukkatehtävässä käännyttiin ravissa pituushalkaisijalle, nostettiin toisessa kirjaimessa laukka ja käännettiin seuraavan kirjaimen kohdalta laukkavoltti. Laukka jatkui edelleen pituushalkaisijan loppuun ja kulman läpi, minkä jälkeen tuli lyhyt lävistäjä ja pitkälle sivulle kaksi kirjainväliä vastalaukassa. Artsi kehotti tulemaan Vakella pituushalkaisijalle mahdollisimman sujuvassa ravissa eteen ratsastaen, ja ihan hyvää ravia Vake mielestäni tehtävän alussa esittikin. Nostossa tuli helposti pientä kiemurtelua, ja laukassa ei pyöreä muoto säilynyt. Laukkaa ratsastaessa ohjeena oli tuoda pohkeet hieman edemmäs, jottei ylävartalo vahingossa keikahtaisi etunojaan. Pääsimme voltin jälkeen kohtalaisen suorasti päätyyn, ja sitten oli aika tsempata lävistäjä sekä loivan vastalaukkakaarteen läpi. Oikein iloinen yllätys oli, että oikea laukka ei tuottanut vastalaukkana ongelmia, vaan Vake säilytti sen uralle tullessa hienosti. Ei mennyt edes pahasti tuuppaamiseksi! Vasen laukka oli tietysti ns. varma nakki, mutta tämän suunnan vastalaukassa Vake hieman kaatui oikea lapa edellä kaarteen puolelle. Oikea laukka meni nyt siis vastalaukkana jopa paremmin kuin vasen!

Olin jo varsin tyytyväinen aamutunnin ravityöskentelyyn, mutta iltapäivällä Vake kulki oikeastaan vielä paremmin. Harjoittelimme päivän toisella tunnilla lisää ravivoltteja, sekä ohjien hetkellistä poismyötäystä ravissa. Ensin voltteja tuli kaksi pitkälle sivulle ja myötäys vastakkaisella sivulla, ja lopulta treenasimme tulevaan rataharjoitusohjelmaamme sisältyvää kuviota, jossa ratsastettiin ensin suora pituushalkaisija ravissa, pitkän sivun toiseen kirjaimeen voltti ja sen perään heti lävistäjä, jonka päätepisteeseen tuli jälleen voltti. Lävistäjän keskellä ohjia myödättiin reilusti eteen noin kolmen askeleen ajaksi. Volttien ratsastuksen ohjeet olivat samat kuin aamulla, ja niihin keskittymällä Vake tuntui volteilla ihanan suoralta, ei siis liirannut tai kaatunut kumpaankaan suuntaan. Voltilta uralle palatessa oli taas sisäpohje ratsastamassa eteen, samoin kuin lyhyellä sivulla kulmien välissä. Vake liikkui oikein kivalla niskalla, ja välillä sain raviin varsin hyvää aktiivisuuden tuntuakin. Tuntuma oli olemassa, mutta pysyi kohtalaisen kevyenä, ja poni tuntui olevan "läpi" molemmilta puolilta. Ohjaa myödätessä Vake venytti kaulaansa pidempään raamiin ja hieman alas, mutta tämä on kuulemma ihan asiaankuuluvaa kunhan vaan tahti säilyy myötäyksen aikana muuttumattomana. Vakella tahti säilyikin hyvin, mutta tuntuman palauttamisen jälkeen se olisi saanut vielä palata sukkelammin lyhyeksi ja ryhdikkääksi. Oli miten oli, ravia oli nyt todella ilo ratsastaa, ja Vake tuntui todellakin olevan ihan oikeasti peräänannossa.

Laukkaa otettiin pienet pätkät jo verryttelyssä, jossa pähkäiltiin taas vasemman laukan osalta ympyrälle kääntymistä. Artsi ohjeisti jälleen ratsastamaan ympyrän monikulmiona, eli ohjaten etuosaa välillä ulospäin ja sitten taas pienen hetken vasemmalle kääntäen. Tilanteen selitys oli, että jos vain jään sitkeästi kääntämään koko ajan vasemmalle (lue: kaula mutkalle sisäohjalla), ei Vake kykene laukkaamaan sisätakajalalla ja laukka menee aivan tukkoon (on huomattu!). Tästä ahdistuessaan Vake ei sitten halua kääntyä, ja tilanne vain pahenee. Kun ratsastankin etuosaa välillä hieman ulos oikealle, saa Vake vasemman takasen käyttöön ja laukan pyörimään, ja silloin se kykenee taas kääntymään paremmin vasemmalle. Selvästi tämä lähestymistapa myös vaikutti toimivan, eli Vake alkoi kääntyä paljon paremmin, ulko-ohjan tuntuma alkoi löytyä ja vasen laukka alkoi rullata, hetkittäin vähän pyöreänäkin.

Laukan osalta harjoittelimme keskilaukkaa ympyrällä sekä oikeassa laukassa vielä vastalaukkaa. Laukka nostettiin lyhyellä sivulla, ja pitkältä sivulta tehtiin keskiympyrä keskilaukassa. Uralle tullessa palattiin harjoituslaukkaan, ja seuraavalla lyhyellä sivulla joko siirryttiin raviin tai oikeassa laukassa ratsastettiin täyskaarto ja sen perään vastalaukkaa uraa pitkin. Vake ravasi laukannostoihin hyvin, mutta nostossa nenä nousi aina ylös, ja laukka oli selättömämpää. Ennen keskiympyrää piti pyrkiä kokoamaan laukkaa mahdollisimman lyhyeksi, jotta ero olisi selkeämpi, ja tässä apuna toimi etenkin vasemmassa laukassa ulko-ohja. Vasemmassa laukassa ohjeena oli kääntää etuosaa uralla reilusti oikealle ja asettaa ja taivuttaa siis ulos. Ideana oli, että näin jähmeä vasen takajalka sai tilaa työskennellä, ja Vake kykeni sen seurauksena kokoamaan laukkaa paremmin. Ja sehän toimi, eli näin laukka tuli kiinni ja lyhyeksi ilman rytmin menetystä. Keskilaukka ei meillä tietysti mitään kovin näyttävää ollut, ja siinä yksikertainen ohje oli ratsastaa vain mahdollisimman railakkaasti eteen. Oikeassa laukassa ympyrällä sain Vaken sentään hieman venyttämään kaulaansa eteen pyöreämmäksi, kun tarjosin sille siihen ohjaa. Takaisin raviin siirtyessä poni olikin aina saman tien oikein nätissä muodossa.

Olin päivän antiin tosi tyytyväinen. Näillä ohjeilla onnistuin suoristamaan Vakea kuin huomaamatta, ja ravissa se työskenteli aivan älyttömän hyvin. Aktiivisuutta ja lennokkuutta saisi tietysti olla selvästi enemmän, mutta ei kuitenkaan hullumpaa, kun poni on näin mukavalla tuntumalla pehmeänä ja kuuliaisena. Täsmäohjeet olivat todella osuvia ja toimivia. Laukassa ollaan tietysti vielä pahasti lapsenkengissä, mutta ehdottoman positiivista oli ongelmaton vastalaukka molempiin suuntiin. Laukassa vasemmalle kääntymisen vaikeuskin lähti ratkeamaan ja ymmärrykseni ongelman syistä kasvoi, joten eipä kurssipäivältä olisi paljon enempää voinut toivoa. Aivan huippua!

Koulukurssin 1. päivä: väistö ja suoristus

Oulun-reissuun mahtui löhölomaosuuden lisäksi myös aktiivilomaosuus. 11.-14.7. osallistuimme Vaken kanssa nimittäin Tallinmäellä järjestettävälle Artsi Heinon koulukurssille. Kahtena ensimmäisenä päivänä ratsastettiin kaksi tuntia päivässä kolmen ratsukon ryhmissä, kolmantena päivänä yksi tunti ja viimeisenä päivänä ohjelmassa oli koulurataharjoitus. Artsi on aina ollut meille tosi hyvä opettaja, joten oli innoissani mahdollisuudesta päästä pitkästä aikaa Artsin tunneille.

Ensimmäisenä kurssipäivänä keskityttiin erityisesti hevosen suoristamiseen väistötehtävien avulla, ja siinä sivussa tuli harjoiteltua myös huolellista kulmien ratsastusta. Aamutunnilla ratsastimme käynnissä ja ravissa siten, että pitkän sivun alussa kulman jälkeen sekä lopussa ennen kulmaa tuli pätkät väistöä uraa pitkin. Väistöjen välissä pitkän sivun keskellä tapahtui suoristus, ja samoin ennen kulmaa piti suoristaa ajoissa, jotta pääsi ratsastamaan tarkasti kulmaan. Lyhyellä sivulla kulmien välissä tuli ratsastaa sujuvasti suoraan eteenpäin sisäpohkeella, ja kulmissa ideana oli, että ratsastaja pääsee itse kääntämään hevosta. Myöhemmin tunnin aikana tehtävän järjestys vaihtui siltä osin, että väistöä ratsastettiinkin pitkän sivun keskellä, ja pitkän sivun alku ja loppu mentiin suoraan. Aivan tunnin lopussa alettiin myös väistössä hakea asetusta liikkeen suuntaan eli sulkutaivutuksen kaltaiseen liikkeeseen, tosin Vaken kanssa tulin ratsastaneeksi väistöt oikeastaan heti alusta alkaen asetus menosuuntaan -ajatuksella.

Käynnissä Vake teki väistöjä melko näppärästi, mutta suoristumiseen piti saada tarkkuutta ja eteenpäin mennä sujuvammin pelkän poikituksen sijaan. Itselläni meni tovi hoksata, miten tämän tehtävän avulla sai sisäpohkeen tehokkaasti läpi ja hevosen hyvin kulmaan. Tehtävä oli joka tapauksessa hyvä alkuherättelijä, ja Vake oli mielestäni kivasti kuulolla. Käyntityöskentelyn jälkeen verryttelimme jonkin aikaa kevyessä ravissa, jossa ohjeena oli vaihdella lyhentämisen ja kokoamisen sekä pidemmällä askeleella etenemisen välillä. Tämä ero tehtiin erityisesti kevennyksen ja istunnan avulla, eli ravia lyhentäessä tuli kevennyksen suoristua pystyyn ja ikään kuin pitää hieman liikettä vastaan. Kun hevonen myöskin ryhdistäytyi ja hieman kokosi itseään, annettiin ravin taas lähteä eteenpäin keventämällä enemmän liikkeen mukana. Vake vastasi tähän istunnan muutokseen aika hyvin, ja sen kanssa oli tosiaankin toimiva lähestymistapa, että liikettä ei vain vyörytetty eteenpäin vaan välillä myös hidastettiin ja koottiin.

Ravissa väistötehtävä sujui hieman kaksijakoisesti. Vakelle naksahti yllättäen pieni jyrävaihde päälle, ja se pyrki jopa vähän kiirehtimään ravissa. Tämä vaivasi etenkin oikeassa kierroksessa, jossa poni yritti vähän juosta väistöistä ottamatta pidätettä vastaan. Ei siis osattu mennä tarpeeksi hitaasti! Vasemmassa kierroksessa väistö uraa pitkin oli luontevampi, etenkin kun ratsastin sitä sulkutaivutuksenomaisesti vasemmalle asettaen. Tämän suunnan väistössä Vake otti myös pidätteen paremmin vastaan, ja loksahti liikkumaan hetkittäin ihan mukavassa ryhdissä. Väistön jälkeen en kuitenkaan saanut itse herpaantua, vaan myös kulman ja lyhyen sivun läpi piti muistaa ratsastaa jokainen askel ja pitää poni kuulolla ja avuilla.

Iltapäivän tunnilla palasimme vielä aivan samojen väistöjen pariin, ja nyt jatkoimme etenkin asetuksen kääntämistä väistössä menosuuntaan. Lisäksi väistöjä ratsastettiin lävistäjillä, joko siten, että lävistäjä alkoi ja loppui väistöllä ja keskellä mentiin suoraan, tai päinvastoin eli alku ja loppu suoraan. Tällä tunnilla jäi onneksi jyrääminen pois, ja sain Vaken kuuntelemaan pidätettä ja väistämään paremmin myös oikeassa kierroksessa. Vatsalihaksissa oli poikkeuksellisesti sellainen olo, että niilläkin tuli tehtyä ihan oikeasti jotain! Väistöt lävistäjillä olivat meille oikeastaan helpompia kuin uralla tehdyt väistöt, mutta lävistäjällä piti olla erityisen tarkka täsmällisestä linjasta kohti haluttua lävistäjän päätepistettä. Lävistäjällä väistättäessä sain vielä jotenkin korostuneemmin tulevan suunnan sisäpohkeen läpi niin, että seuraavasta kulmasta tuli oikein tasapainoinen ja hyvä. Lävistäjäväistöjen kautta Vake myös loksahti lopulta tuntumalle ihan kunnolla, ja liikkui tunnin loppupuolella ravissa nätissä ja tasaisessa muodossa tuntumatta raskaalta ohjalla. Aamullakin se oli liikkunut periaatteessa oikein päin ja tuntumalla, mutta nyt se tuli jotenkin vielä paremmin "läpi" ja kantoi itseään paremmin.

Iltapäivällä työstettiin myös jonkin verran laukkaa. Laukka nostettiin lyhyellä sivulla ja tehtiin pääty-ympyrä, jonka jälkeen pitkällä sivulla väistätettiin takaosaa aavistuksen verran sisään samalla ajatuksella kuin ravissa, ja seuraavaan päätyyn tuli vielä ympyrä tai pari. Laukassakin johtoajatuksena oli maltti ja rauhallinen tempo, vaikka aktiivisia askeleita haluttiinkin. Ei siis mitään usvatusta eteenpäin siinä toivossa, että vauhti muka korjaisi virheet. Oikeassa laukassa löytyikin ihan hyvä tahti ja rytmi, vaikka pyöreämpääkin olisi meno saanut olla. Vake tuntui olevan periaatteessa ihan tasapainossa. Vasemmassa laukassa sain ohjeeksi tehdä ympyrällä vasta-asetuksia, mutta vasta-asetukseen ei kuitenkaan jääty junnaamaan vaan välillä käytiin myös myötäasetuksessa. Vasta-asetus ja ympyrälle kääntyminen meinasivat tietysti olla meille vähän hankalia, mutta sain tähän tilanteeseen oikein hyviä neuvoja. Ensinnäkin minun tuli kääntää omaa kroppaani hieman ulos oikealle, jotta olin suorassa ja sain painoani paremmin ulkotakajalan päälle. Lisäksi ympyrä tuli ratsastaa vanhalla tutulla monikulmioajatuksella, eli ei käännetä koko ajan, vaan aina vähän kerrallaan ja sen jälkeen laukataan pätkä suoraan jne. Vasta-asetuksen aikana piti hakea ikään kuin avotaivutusta ulospäin eli etuosaa pikemminkin oikealle kuin vasemmalle, ja niin epäintuitiiviselta kuin tämä tuntuikin, se toimi! Sain Vaken pikkuhiljaa kääntymään nätisti ja laukkaa sammuttamatta, ja kun poni vähän suoristui niin se tarjosi jo pyöreyttäkin ja hyviä, paremmin takaosalle tulevia laukka-askelia. Tässäpä ihan uusia (ja osin vanhoja, mutta unohduksiin painuneita) ratkaisuja ikuisuusongelmaamme!

Ensimmäinen kurssipäivä olisi siis tiukkaa ja tarkkaa työskentelyä. Vaikka erityisen hienosti ei kokonaisuutena mennytkään, jäi minulle kuitenkin tosi positiivinen tunne siitä, miten kivasti saatiin vasenta laukkaa korjattua. Kylläpä oli osuvat ohjeet, ja juuri tällaisten vinkkien perässä kurssille tulin.

Vaken maalaisloma

Sillä aikaa kun leireilin itse Einolassa, vietti Vake lomaa vanhoissa kotimaisemissaan Tallinmäellä. Kuopion Ratsastajien kisoista järjestyi kyyti entisen isäntäväen matkassa kohti Oulua, joten sinne Vake sai lähteä lomalle tuttuun paikkaan. Olin harmitellut koko alkukesän sitä, ettei Vake pääse laitumelle, koska se näyttää siinä määrin potentiaaliselta kaviokuumeponilta etten sitä ympärivuorokautiseen laidunnukseen uskalla laittaa. Tallinmäellä kuitenkin oli mahdollisuus myös osapäivälaidunnukseen, mitä Vake on kestänyt aikaisempinakin kesinä, joten sinne uskalsin sen sitten lähettää.

Toinen jännityksen aihe oli tietenkin Vaken soluttautuminen laumaan, jossa oli pari sen vanhaa tuttua mutta suurimmaksi osaksi hevosia, joiden kanssa se ei aikaisemmin ole ollut laumassa. Tämänkin asian osalta päätin ottaa pienen riskin, joten toiveideni mukaisesti Vake meni päiväsaikaan kahdeksan ruunan laumaan laitumelle ja yöksi se otettiin talliin. Oikea ratkaisu se oli, Vake pääsi osaksi laumaa kuulemma ilman mainittavia ongelmia ja vaikutti ainakin viikkoa myöhemmin oikein tyytyväiseltä porukassa. Tutustumisesta uusiin tovereihin jäi kuitenkin pientä todistusaineistoa, sillä Vakelle oli ilmestynyt takaosaan melkein kämmenen kokoinen puremajälki. Onneksi se on pelkkä esteettinen haitta. Sitä en osaa sanoa, nousiko Vake uutena tulokkaana aivan johtajan asemaan, mutta ainakin näin sen paimentavan ja ohjailevan kolmen hevosen jonoa edellään isännän elkein. Kaikkien kanssa se näytti tulevan hyvin toimeen ainakin alkuselvittelyjen jälkeen.

Vake ja todennäköisin hampaanjälkien aiheuttaja.

Menin tosiaan itsekin Ouluun leiriviikon jälkeen sunnuntaina 9.7. Heti juna-asemalta suunta oli tallille, missä löysin Vaken laitumelta erittäin hyvinvoivana ja onnellisena. Saman tien lähdimmekin käymään maastossa Noran ja Annen kanssa. Näitä maastoja minulla onkin ollut niin ikävä! Loma oli nähtävästi tehnyt tehtävänsä, sillä laitumella vietetyn viikon aikana Vakelle oli löytynyt jostain oikein superkäynti. Se käveli niin pitkällä ja reippaalla askeleella, että puoliveristen perässä pysyttiin maastossa aivan helposti, ja käynti keinutti elastisesti koko kropan läpi. Siinä oli ihan hämmästelemistä, että kuinkas tämä näin hyvin kävelee. Mieli oli ponilla rento, vaikka paarmat aurinkoisena päivänä vähän kiusasivatkin. Kun pääsimme kankaille laukkapolun alkuun oli Vake ensin vähän malttamattomankin oloinen, mutta kun laukkaan lähdettiin niin ei ollut enää kiire. Laukkasimme pehmeällä hiekkapolulla rauhallista vauhtia pitkähkön pätkän, ja Vaken laukka tuntui sekin mukavan aktiiviselta mutta rennolta. Tämän kuntoilupätkän jälkeen hevoset saivat huokaista hetken, ja sitten teimme vielä tien toisella puolella "ravilenkin". Vake tosin täälläkin mieluiten laukkasi muiden ravatessa. Kotimatka tapahtui lentokentän reittiä pitkin samoissa rennon reippaissa tunnelmissa, ja näin tuli tehtyä mukavan lähes 10 kilometrin rauhallinen lenkki Tallinmäelle paluun kunniaksi.

Maanantaina 10.7. lomaohjelmassa oli uittoreissu Äimärautiolle. Ennen sitä tosin kävin hetkisen hölkkäilemässä Vaken kanssa kentällä ilman satulaa, mutta ei siellä kauan viitsinyt paarmojen takia olla. Uinti oli tällaisena päivänä paljon mukavampaa. Kuorma-autolla siis vietiin yhteensä viisi hevosta Äimärautiolle, missä oli tuulisesta ja hieman aallokkoisesta säästä huolimatta ihanan lämmintä merivettä. Loivasti syvenevällä tasaisella rannalla oli mukava polskia. Ihanaa, että pääsimme Oulun reissulla nauttimaan myös merestä!

© Hannakaisa Holmi